Pimeän Olennon perhehuolet

Tervetuloa Olipa kerran-jaksoarvostelun pariin! Tällä viikolla arvosteluvuorossa on yllättävä ja varsin kiinnostavakin, joskaan ei ihan odotuksiani vastaava ”Black Fairy”. 

Varoitus: Tämäkin jaksoarvostelu sisältää paljastuksia Olipa Kerran-sarjan juonesta.

Aikaisemmin tapahtunutta: Tiger-Lily antoi toisen puolikkaan sauvasta, jolla Musta Keiju voitaisiin voittaa. Toisen osan olinpaikan tietää vain koomaan joutunut Sininen Keiju, joka pitäisi nyt herättää. Musta Keiju yrittää estää tämän. Ei siksi, että hän pelkäisi sauvaa, vaan siksi, että Sininen Keiju nimittäin tietää hänen suurimman salaisuutensa: Oikean syyn siihen, että hän hylkäsi perheensä. 

Tätä on odotettu. Saimme vihdoin tietää, miten Mustasta Keijusta tuli Musta Keiju ja monia muitakin asioita. Pidinkin jaksosta, paljonkin. Keskittyihän se sekä Rumpleen eli yhteen sarjan kiinnostavimmista hahmoista ja uuteen, kiehtovaakin kiehtovaan pahaan eli Mustaan Keijuun ja veihän se tarinaakin pitkästä aikaa eteenpäin, vieläpä ainakin osittain yllättävään suuntaan. 

Sarjan tai edes kauden parhaita se ei kuitenkaan ollut. Lähinnä sen takia, että sen paljastukset jäivät pienoiseksi pettymykseksi. Olin nimittäin toivonut, että Musta Keiju ei olisi saanut omaa traagista taustatarinaa, vaan hän vain olisi paha, koska hän on paha. Koska se on hauskaa. Toki olisi minun pitänyt tietää paremmin. Traagiset taustatarinat nyt vain kuuluvat Olipa Kertaan.

Lumottu Metsä. kauan aikaa sitten. Hyvin kauan. Vielä Fionan nimellä kutsuttu Musta Keiju synnyttää poikavauvan ja saa vieraakseen Sinisen Keijun ja Tiger Lilyn, jotka kertovat naiselle, että hänen lapsestaan on tulossa Pelastaja, jonka kohtalona on pelastaa Lumottu Metsä suuren pahuuden kourista. Rumple on pelastaja! Tätä en olisi arvannut, en sitten millään.

Onko se sarjan kaikkien aikojen paras tvisti vai naurettavuuden huippu? Minun mielestäni kumpaakin. Toisaalta paljastus oli yllättävä ja sopi hyvin sarjan luonteeseen. Se myös antaa lisäväriä jo muutenkin hyvin värikkääseen Rumplen hahmoon. Toisaalta se tuntui halvalta yllätykseltä ihan vain yllätyksen vuoksi. Mitään suurempaa tarkoitusta se tuskin palvelee.

Menee vähän aikaa. Fiona saa selville, että Pelastajana olo tappaa hänen poikansa. Tai tarkemmin hänen kanssaan samana talvena syntynyt pahuus, jolla on kuunsirpin muotoinen arpi kädessään. Hän päättääkin estää sen keinolla, millä hyvänsä. Noihin keinoihin kuuluu hänen itsensä muuttuminen keijuksi. Voihan hän suojella poikaansa parhaiten taikavoimien kanssa. Älä kysy, miten se on mahdollista.

Seuraavaksi vuorossa on luonnollisesti samana talvena syntyneiden lasten tarkastaminen ja mahdollisesta tappaminen. Vaikka niistä ensimmäiseksi mainittu onnistuu paremmin kuin hyvin, niin toinen ei. Yhdelläkään vastasyntyneellä ei ole kädessään arpea. Heidän onnekseen, sillä epätoivoinen Fiona saattaisi hyvinkin tappaa poikaansa suojellakseen viattoman lapsen. 

Fionan pitää keksiä jotain muuta. Niin hän tekeekin, nimittäin Pimeän kirouksen. Jos hänen poikansa olisi maassa ilman taikuutta, hän ei myöskään kohtaisi vastustajaansa. Tiger-Lilylle valitettavasti kirous vaatii toimiakseen viattoman henkilön sydämen ja hän on ainut viaton näköpiirissä. Mustan Keijun ottaessa Tiger Lilyn sydämen itselleen hänen vaatteensa muuttuvat mustaksi, mikä on varma pahuuden merkki.

Lisäksi Tiger-Lily huomaa hänen arpensa ja tajuaa Mustan keijun olevan heidän etsimänsä pahuus. Mustalla keijulla on vain yksi keino estää tulevaa taistelua tapahtumasta, luopua voimistaan. Tähän hän ei kuitenkaan suostu. Niinpä paikalle epäilyttävän sopivasti sattunut Sininen Keiju karkottaa naisen kauas pois. Ei kuitenkaan ennen kuin Musta Keiju on saanut leikattua Pelastajan kohtalon pois Rumplesta.

Takaumat loppuvat keijujen viedessä, erittäin epäviisaasti, niin kuin menneisyys osoittaa, isänsä hoiviin. He valehtelivat Fionan olevan kuollut. Yhteisen hyvän takia tietenkin. Isä nimesi lapsensa Rumplestiltskiniksi, vihaisena siitä, että hänen rakkaansa kuoli hänen takiaan. Samalla hän poisti kaikki epäilykset siitä, että lapsi ei olisi Rumple. Siis jos jollakin niitä edes oli.

Eli Mustan Keijun suurin salaisuus on, että hän välitti lapsestaan ja oli valmis tekemään kamalia asioita suojellakseen tätä. Niin kuin Rumplekin on tehnyt omien poikiensa kohdalla. Sellainen poika, millainen äiti. Paljastus ei ollut lainkaan hehkutuksensa väärtti, vaikka se sarjan luonteeseen sopikin. Se nyt on Olipa kerrassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Eivät ne yleensäkään ole. 

 Tiger-Lilya oli kiva nähdä enemmänkin. Ehkä me vielä saamme tietää, miten hän oikein joutui Mikä-Mikä Maahan. Epäilen sitä kuitenkin vahvasti, sillä jäljellä on enää kaksi jakoa: Finaali ja musikaalijakso. Oli myös virkistävää nähdä selitys moneen asiaan. Sininen Keiju oli puolestaan yhtä tylsä takaumissa kuin päätarinassakin. Onneksi hänen roolinsa jäi suhteellisen pieneksi.

Muuten takaumat olivat ihan kohtuullisen hyviä. Ei mitään kotiin kirjoittamisen arvoista, niin sanotusti, mutta ihan katsottavia kuitenkin. Valitettavasti niissä on sama ongelma kuin muussa sarjassakin nykyään, se toisti liikaa samaa kaavaa kuin kaikki muutkin roistojen taustatarinat. Ihan kuin sen tekijöiden luovuus olisi ehtynyt aikoja sitten, mikä onkin enemmän kuin mahdollista. 

Storybrook. Nykyaika. Sankarimme onnistuvat herättämään Sinisen keijun, joka paljastaa sauvan toisen puolikkaan olevan Storybrooken keskipisteessä. Ennen kuin he ehtivät kysyä asiasta tarkeimmin Snow paljastuu valepukuiseksi Mustaksi Keijuksi, joka teleporttaakin Sinisen keijun tiehensä. Niin sanotut hyvikset saavat kuitenkin myös voiton, sillä Gold onnistuu samassa hötäkässä vangitsemaan Gideonin.

Gold viekin sekä hänet, että Emman unimaailmaan saadakseen tietoa Gideonin sydämen sijainnista. Emma voisi sauvan saatuaan tehdä jotain hätiköityä. Jotain, mikä estäisi Rumplea saamasta poikaansa takaisin. Hyvin pian heille tuli mutkia matkaan. Unimaailma ei ollutkaan Gideonin, vaan Rumplen ja vaikka he löytävät Gideonin helposti, hän ei tiedä sydämensä, tai sauvan, olinpaikkaa yhtään Rumplea enemmän.

Unimaailmassa käyminen ei kuitenkaan jäänyt hukkareissuksi. Gideon paljastaa isälleen, että Mustalla Keijulla on salaisuutensa hänen hylkäämiseensä liittyen ja se, mikä se salaisuus on, selviää unimaailmassa. Rumple ja Emma saavatkin selville, että Rumple syntyi Pelastajaksi. Ei kuitenkaan sitä, että hän ei ole sitä enää. Niinpä he päättävät, että Rumple kohtaa Mustan Keijun Emman sijaan.

Toisaalla, Storybrookessa, Snow, David ja Regina löytävät sauvan. Grannyn kahvilasta. He myös saavat vastaansa Mustan Keijun, joka oli vähällä voittaa, mutta sitten Zelena kuitenkin ajoi hänen päälleen, mikä olikin koko jakson valopilkku, paras kohtaus. Musta Keiju ei tietenkään kuollut, vaan yksinkertaisesti lähti pois. Miksi? Hänhän olisi voinut tappaa Reginan ja kumppanit törmäämisen jälkeenkin.

No, tietenkin siksi, että kautta on vielä jäljellä kahden jakson verran, eikä se muutenkaan halua tappaa omia päähenkilöitään. Lisäksi jos jokin on omituista tässä sarjassa, niin roistojen logiikka. Suurimmassa osissa kausissa pääpahis voitetaan enemmänkin hänen tyhmyytensä kuin päähenkilöiden taitavuuden ansiosta. Asia, mistä en ole ikinä pitänyt ja jonka olisi pitänyt muuttua jo kauan aikaa sitten.

Niinpä Rumplen ja Emman palattuaan Rumple voi kohdata äitinsä. Niin hän tekeekin. Tai niin sankarimme ainakin luulevat. Oikeasti Rumple nimittäin liittoutui äitinsä kanssa. Paljastus tuskin yllätti ketään, sillä Rumple pettää kaikkia vähän väliä, milloin mistäkin syystä, erityisesti Emmaa ja kumppaneita. Sankariemme onneksi, luultavasti äitinsäkin. Viimeistään silloin kuin hän näkee tämän olevan häviämässä. 

Pakko sanoa, että melkein toivoisin Pimeän Olennon kuolevan kauden finaalissa, vieläpä lopullisesti tällä kertaa. Hän on kyllä yksi sarjan mielenkiintoisimmista hahmoista, mutta hänen tarinansa alkaa jo kiertää kehää. Jos hän selviääkin, niin toivoisin edes, ettei hän ja Belle menisi enää yhteen. Belle ei ehkä näe sitä, mutat Rumple ei tosiaan ansaitse häntä kaiken tekemänsä jälkeen.

B-tarina liittyi Zelenaan ja hänen yrityksiinsä tulla toimeen ilman taikuutta. Regina opetti hänet ajamaan ja pyysi häntä viemään Henryn pois taistelun tiimellyksestä. Niin kuin arvelinkin, Zelenan uhraus vahvisti siskoksen välistä, paikoittain hyvinkin ongelmallista, suhdetta. Sen kehittymistä olikin ilo nähdä, varsinkin kuin se oli saatu liittymään jakson pääjuoneenkin erittäin onnistuneesti. Ja viihdyttävästi.

Olin väärässä yhdessä asiassa. Veikkasin nimittäin, ettei Zelenaa enää juuri nähtäisi sarjassa. Kuitenkin hän on saanut myös jotain tekemistä itselleen, vieläpä viemättä parrasvaloa itseään paljon mielenkiintoisemmilta ja tärkeimmiltä hahmoilta. Pidän tätä hyvänä asiana, vaikka hahmona hän ei ole mielenkiintoisin olekaan, varsinkin nyt, ilman taikuutta.

Lopuksi Kapteeni Koukku valitsi Henryn best-mannikseen, koska ilmeisesti hänellä ei ole Storybrookessa yhtään ystävää. Davidia lukuun ottamatta. Gideon puolestaan saikin kuin saikin sydämensä takaisin. Tosin vielä hänellä ei ole sille käyttöä. Rumple nimittäin laittoi hänet ja Bellen unikirouksen valtaan suojellakseen heitä tulevilta tapahtumilta. Mitään muuta mainitsemisen arvoista jaksossa ei sitten tapahtunutkaan.

Nauttikaa!

”The Black Fairy”s isälsi paljon hyvää, kuten Zelenan ja Mustan Keijun kirjaimellinen yhteentörmäys. Kohtauksen komedia-arvo olikin paitsi suurta, niin myös tarpeellista muuten niin vakavassa tarinassa. Rumple tarjosi myös parastaan, varsinkin hänen kommentoidessa Pelastajia ja heidän hyödyllisyyttään. kaikki tämä Robert Carlylen, yhden sarjan vahvimmista näyttelijöistä, esittämänä.

Myös paljon pettymykseksi osoittautunutta, kuten Mustan keijun sarjan roistoille tyypillinen taustatarina. Se olisi muuttunut mielenkiintoiseen suuntaan, jos Sininen keiju olisi osoittautunut tarinan oikeaksi roistoksi. Minä ja moni muu on veikannut hänen motiiviensa olevan vähemmän puhtaat jo kauan, niinpä olisi hienoa, jos se olisi varmistunut jaksossa. No, kaikkea ei voi saada.

Tiivistetysti ”The Black Fairy” ei ollut ihan niin hyvä jakso kuin etukäteen ajattelin, mutta ei kyllä mitenkään huonokaan. Siinä oli hetkensä, enemmän kuin yksi. Neljä tähteä.

Lännen Ilkeä Noita valintojen edessä-Ystävyys vai taikuus?

Tervetuloa Olipa Kerran jaksoarvostelun pariin! Tällä kertaa arvioitavanani on hyvä, mutta hiukan tylsähkö, ”Where Bluebirds Fly”, jossa pääosan saa entinen Idan Ilkeä Noita Zelena.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia jakson juonesta.

Aikaisemmin tapahtunutta: Zelena joutui äitinsä Coran hylkäämäksi ja päättyi Ihmemaa Oziin. Koukku toi Mikä-Mikä Maasta jotain, millä Musta Keiju voitaisiin voittaa: Palan erittäin voimakasta sauvaa. Hän myös kosi Emmaa, joka vastasi myöntävästi. Niinpä he ovat kihloissa. Rumple varasti Sinisen Keijun taikuuden, jolloin hän meni koomaan, jottei hänen poikansa olisi tarvinnut tehdä sitä ja tahraisi siten sieluaan.

Zelena on hahmo, jolla on paljon potentiaalia. Olipa Kerran vain on epäonnistunut tuon potentiaalin täyttämisessä. Se kun ei näytä tietävän, mitä kyseisellä hahmolla tekisi. Niinpä en ollut innoissani häneen keskittyvästä jaksosta. Kun kuvaan vielä lisätään jo etukäteen minua tylsistyttänyt Emman ja Koukun häävalmistelut, niin odotukseni jaksoa kohtaan eivät ole kovin suuret.

Jakso ei kuulunutkaan sarjan parhaimpien joukkoon. Ei siksi, että se olisi huono, se vain oli suurimmaksi osaksi hyvin tylsä. Oikein mikään siinä tapahtunut ei jaksanut pitää mielenkiintoani yllä. Ne osat, jotka pitivät, liittyivätkin Zelenaan. Se on erittäin hyvä asia, onhan hän jakson keskipisteessä. Nyt pitemmittä puheitta jaksoarvostelun pariin.

Oz. Menneisyys. Zelena on vielä nuori tyttö. Hän ytapaa nuoren Stanum-nimisen pojan. Heidän ystävystyessään Sitten paikalle tulee pari poikaa, jotka alkavat heti kiusata taikavoimiensa takia kummajaiseksi leimattua Zelenaa. Hyvin epäviisaasti, omaahan Zelena voimakkaita taikavoimia. Jonkun pitäisi kertoa heille, mitä Carrien kanssa kävikään. Stanum kuitenkin ajaa heidät pois.

Aikaa kuluu. Zelena on nyt Ilkeä Noita. Stanum tulee tapaamaan häntä. Pohjoisen Noita on kironnut hänet muuttumaan Tinamieheksi. Kirouksen voi purkaa vain ja ainoastaan Verenpunaisen sydämen avulla. Sen saamiseksi Stanum tarvitsee kuitenkin Zelenan apua. Zelena suostuu auttamaan heti miehen onnistuttua vaikuttamaan tämän egoon, mikä ei Zelenan tapauksessa vaadi paljon.

He lähtevät matkaan, kohtaavat leijonan ja löytävät sydämen suhteellisen helposti. Asiassa on kuitenkin pieni ongelma. Sydän toimii vain kuin joku, kuten esimerkiksi Zelena, luovuttaa sille omat taikavoimat käyttöönsä. Tähän Zelena ei tietenkään suostu, edes vanhan ystävänsä takia. Niinpä Stanumista tulee Ihmemaa Ozista hyvin tuttu hahmo, Tin Man.

Takaumat eivät olleet mitenkään erikoisia, joskaan ei myöskään huonommassa päästä. Sekä viatonta pikku-Zelenaa ja temperamenttista Idän Ilkeää Noitaa oli taas vaihteeksi kiva nähdä. Samoin viittauksia Ihmemaa Oziin, vaikka kyseinen tuotanto jäänyt minulle hyvin vieraaksi. Kyllä minä silti sen perus idean tunnen, joten en ole ihan pihalla aina kuin kyseessä maailmassa päästään vierailemaan.

Stanumkaan ei ollut hullumpi hahmona, joskaan ei myöskään kiinnostavin mahdollinen. Valitettavasti hän on taas yksi muistutus sarjan suuresta ongelmasta: Jos et ole valkoinen hetero, sinulle joko käy huonosti tai sinut unohdetaan kokonaan. Ihan kuin sarjan mukaan sadut kuuluvat vain sellaisille. En väitä, että se olisi tahallista, tuskin on. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ongelmaa tarvitsisi korjata. Kyllä tarvitsee.

Takaumien suurin heikkous oli se, että ne toteuttivat jo liikaankin sarjan kaavaan ja siksipä niissä ei näkynyt mitään ennen näkemätöntä. Ne myös sijoittuivat aikaan, jossa suuremmat yllätykset olisivat rikkoneet sarjan aikajanaa, niinpä niitä ei yksinkertaisesti ollut. Kokonaisuudessaan takaumat olisivat voineet olla parempiakin, mutta kyllä ne nyt menettelivät. 

Storybrooke. Nykyaika. Musta keiju tarjosi Zelenalle tilaisuutta liittyä joukkoonsa. Luonnollisesti Zelenalla ei ole aikomustakaan liittyä yhteen keijun kanssa. Sen sijaan hän haluaisi tuhota Mustan Keijun heti tässä ja nyt. Muut eivät ole innoissaan ajatuksella, sillä Mustaa keijua on vielä mahdoton voittaa. Niinpä Zelena päättääkin toimia salaa, laitettuaan sitä ensin Robinin Bellen hoitoon.

Robin onkin ainut sarjan vauvoista, jota näytetäänkin aika ajoin. Sarjan tekijät eivät näytä tietävä, mitä tehdä muiden vauvojen kanssa, siis muuten kuin muutamalla heidät aikuiseksi. Emme esimerkiksi ole nähnyt vauva-Nealia ikuisuuteen. En kuitenkaan valita asiasta. Vauvat eivät yleensäkään ole mitenkään erikoisen kiinnostavia, paitsi omille vanhemmilleen. Oli sitten kyseessä todellisuus tai fiktio.

Samalla hän saa selville, mitä Siniselle keijulle oikein tapahtui. Makasihan nainen varsin näkyvällä paikalla. Hän kuitenkin lupaa olemaan kertomatta muille mitään. Reginallekin on asiaa Belelle, jossa hän huomaa Robinin. Hän päättelee siitä aivan oikein, että Zelena on menossa kohtaaman Musta keijun. Hän teleporttaakin Zelenan luokse ja yrittää ylipuhua hänet luopumaan suunnitelmastaan. Turhaan. 

Siskosten riidellessä, niin fyysisesti kuin sanallisesti, Musta Keiju pelmahtaa paikalle. Hän ja Zelena taistelevat. Hetken Zelena näyttääkin olevan voitolla, mutta pian noidalle selviää, että aina Zelenan käyttäessä taikuuttaan sitä leviää kääpiöiden kaivoksessa oleviin timantteihin. Tehden niistä hyvin voimakkaita aseita, jotka aloittaisivat sen kauan hehkutetun Viimeisen Taistelun.

Tilanne loppuu Musta Keijun teleportatessa siskokset pois kaivoksesta. Eikä suikaan tapa heitä, niin kuin viisainta olisi. Ovathan he perin voimakkaita noitia, vaikkei he ihan Mustan keijun veroisia olekaan. Se ei kuitenkaan kuulu sarjan luonteeseen. En tieteenkään valita asiasta, haluan kummankin heistä jäävän sarjaan. Erityisesti vanhan suosikkini Reginan.

Regina on ymmärrettävästi vihainen Zelenalle. Hän jopa ehdottaa, että tämä menisi takaisin kotiinsa Oziin, mikä ei minusta kuulosta kovin reginamaiselta. Siskoksilla on ongelmansa ja ne ovat pahoja, mutta hän on jo ottanut Zelenan osaksi perhettään ja jopa hyväksynyt tämän, joten mistä yhtäkkinen muutos. Vastaus on ilmeinen, Koska juoni vaati sitä. En pidä siitä, koska hahmojen pitäisi kuljettaa juonta, eikä toisin päin.

Hän myös kertoi muille sankareille, mitä kaivoksissa oikein tapahtui. Heidän suunnitellessa seuraavaa siirtoaan, Zelena tulee paikalle. Hän päättikin olla menemättä Oziin, sillä siellä ei ole hänelle mitään. Hänellä on käsvi kyllä jotain, mikä voisi auttaa heitä eli Verenpunaisen Sydämen, tämän viikkoisen Deuz Ex Machinan. Tässä sarjassa ne ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

Hän imee taikuutensa Sydämeen, jolloin se poistuu niin hänestä itsestään kuin timanteistakin. Musta Keijun suunnitelma epäonnistuu. ei siinäkään vielä kaikki, hän jopa lupaa auttaa heitä Sinisen keijun herättämisessä. Rikottuaan ensin lupauksensa ja paljastettua, missä hän oikein on ja mitä hänelle on tapahtunut. Tässä tapauksesi kuitenkin antaisin Zelenan sen anteeksi.

Siitäkin huolimatta, se oli ehdottomasti storylinesta jakson parhain, vaikka en inhonnut takaumiakaan. Toki siinä oli paljon hyvääkin. Zelenan potentiaali nimittäin käytettiin aika lailla, varsinkin mitä tulee hänen psykologiseen puoleen. Naisella on paljon ongelmia ja suurin osa niistä ovat henkisiä. On hyvä, että hän on nyt parannuksen tiellä. Olisin vain toivonut, että hän olisi päässyt sinne jo aikaisemminkin.

En ole myöskään koskaan taikataisteluita vastaan, vaikka lopputulos olikin jo ennealta määrätty. Zelena ei voinut voittaa, koska kaudella on vielä muutama jakso jäljellä ja koska sen kuuluisan Viimeisen taistelun pitää alkaa. Eikä hän ole myöskään sankari, joten hän ei voi voittaa kauden roistoa, varsinkaan yksin. Se on Emman yms. tehtävä.

Mustan Keijun suunnitelma oli ja ei ollut yllätys. Tiesin, että kyseessä on ansa, sehän oli ilmiselvää. Mutta en tarkalleen, että minkälainen. Mitä tulee sen järkevyyteen voi olla montaa mieltä Keino toimi, kieltämättä, mutta syy siihen miten niin käsi, ei käynyt järkeen. Toisaalta, taikuus harvoin käy. Se minun on myönnettävä.

B-tarina kertoo Emman ja Koukun häävalmisteluista, joihin Snow ja David osallistuivatvähän turhankin innokkaasti. Lisäksi Davidille paljastui, ettei Henryn Kirjailijan kyky toimi, ainakaan Viimeisen Taistelun kohdalla. Sitä ei siis voi välttää millään. Lopulta he kuitenkin päättivät lykätä häitä myöhemmäksi. Muuta kerrottavaa asiasta ei ole. Storyline oli täysin turha.

Turhuus ei kuitenkaan ollut sen ainut vika. En pitänyt siitä, että sillä ei ole kyse suinkaan kihlaparista itsestään, vaan Snow:sta ja Davidista. Niin hullulta kuin se voikin kuulostaa. Melkein toivoisin, että se unikirous olisi vielä ollut jakson tai pari tai vaikka ikuisesti. Niin ei kuitenkaan käy, joten antaisivat parille edes jotain katsomisen arvoista tekemistä.

”Where Bluebirds Fly” oli perinteinen täytejakso, eikä vielä sellaiseksi mitenkään erityisen hyvä, jos ei erityisen huonokaan. Se on jälleen yksi osoitus siitä, että Olipa Kerralla on yksi vakava ongelma: Sarjan tarinat eivät ole läheskään yhtä kiehtovia tai jännittäviä kuin sen alkukausista. Tai ehkä ongelma on vain minussa. Ehkä en vain jaksa olla niin innostunut sarjasta kuin joskus olin. 

  Jaksossa ei tapahtunut oikein mitään erityistä tai edes mainitsemisen arvoista. Emman ja Koukun hääsuunnitelmat tulivat ja menivät, niin kuin Musta keijun suuri suunnitelma Viimeisen Taistelun aloittamiseksikin. Toiseksi mainittu oli vain ensimmäiseksi mainittua paljon mielenkiintoisempi. Siitäkin huolimatta, että alan lämmetä CaptainSwanille noin parina.

Toki Zelena-parka menetti taikavoimansa, mutta ei juuri muuta. Se taas viittaisi siihen, ettei naista enää nähtäisi sarjassa. Hän joko kuolee, lähtee pois tai jää pahasti sivuun. Näin taikapitoisessa sarjassa hänelle on vaikea, jos ei mahdotonta, löytää paikkaa ilman taikuutta. Pidän hahmosta, joten se olisi valitettavaa, mutta toisaalta hän on pysynyt sivusta suuriman osan sarjaa, joten se ei hirveästi muuttaisi mitään.

Ehkäpä naista voisi taas näkyä enemmän, jos Olipa Kerran tekijät päättävätkin tehdä Ihmemaa Oz-spinn offin. Wonderlandin huonon menestyksen takia en kuitenkaan pidä sitä todennäköisenä. Enkä tiedä, toivonko edes sitä. ehkä minun onkin aika vaihtaa muihin sarjoihin. Katson, ja arvostelen, kuitenkin ainakin tämän kauden loppuun. Jos jatkoa tulee, niin katson sitten uudestaan-

Olenkin kiinnostunut näkemään siittää lisää, samoin kuin Mustan Keijun muuta taustastakin, vaikka pelkäänkin sen osoittautuvan pettymykseksi ja vaikka hahmo ei ole saanut läheskään niin paljon aikaan kuin etukäteen hehkuista voisi kuvitella. Omaan kokemukseeni Olipa Kertaan liittyen perusteella. Voin toki olla väärässäkin. Jopa toivon, että olisin.

Tiivistetysti ”Where Bluebirds Fly” oli kohtuullisen hyvä jakso, joskin myös paikoittain puuduttavan tylsä. Syy ei ole Zelenan, itseasiassa hän pelasti koko jakson. Kolme tähteä.

Lumikin ja Hurmuriprinssin herätyssoitto

Tervetuloa Olipa kerran – sarjan jaksoarvosteluiden pariin! Tällä kertaa arvioitavana on tylsyydessään kauden toistaiseksi huonoin ”Avake”, jossa heräämään pääsevät Snow ja David. 

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia jakson juonesta. Lue siis omalla vastuullasi.

Varoitus 2: Jakso on niin sokerinen, että siitä voi saada diabeteksen. Terveysviraniomaiset tuskin suosittelevat sitä.

Aikaisemmin tapahtunutta: Musta keiju pääsi Storybrookeen koska taikuus ja nyt hänellä on pahat mielessään. Regina yrittää rikkoa Pahan Kuningattaren unikirouksen, mutta toistaiseksi tulokset ovat jääneet laihoiksi. Koukku joutui Mikä-Mikä Maahan, jossa häntä jahtaavat Panin kohtalosta vihaiset kadonneet Pojat. Hän yrittääkin päästä takaisin kotiinsa määrätietoisempana kuin koskaan.

”Avake” tarjosi paljon hyvää, niin sankariemme kuin katsojienkin kannalta: Snow:n ja Davidin unikirous purkautui vihdoin ja viimein, Emma ja Koukku saivat vihdoin toisensa, Musta Keijuakin nähtiin ilahduttavan paljon, vaikkei hän jaksossa juuri mitään konkreettista tehnytkään. Tiikeri Liljakin nähtiin ja hän vieläpä osoittautui yhtä makeaksi kuin alun perin toivoinkin. 

Valitettavasti se, miten näihin lopputuloksiin päästiin ei ollut läheskään niin kiinnostavaa kuin olisi voinut olla. Osittain syy tähän on se, että Snow ja Charming eivät he ole ikinä kuuluneet sarjan mielenkiintoisempien hahmojen joukkoon. Osittain taas siinä, että jaksossa ei tapahtunut oikein mitään minua vähääkään kiinnostavaa. En myöskään pitänyt tavasta, jolla ongelmat ratkaistiin.

Nyt takaumiin. Storybrooke. Ensimmäisen kirouksen aika. Mary Margaret nukkuvalle John Joelle tuoma kukka osoittautuu taikakukaksi. Se herätti Davidin koomastaan oikeine muistoineen. Kun hän koskettaa Mary Margaret tämä vapautuu kirouksestaan ja muistaa kuka on. Yhdessä he päättävät ensitöikseen etsiä tyttärensä Emman. He päättelevät hänen olevan maailmassa.

Sillä aikaa kuin Snow hämäsi Davidia etsivää Reginaa, David hakee apua sieltä, mistä aina ennenkin eli Goldin kaupasta. Gold ei kuitenkaan suostu auttamaan, sillä Emmaa tarvitaan kirouksen purkamiseen. Hän antaa kaksikolle muistinpyyhintärohtoa ja kehottaa heitä käyttämään sitä, mutta kaksikko päättääkin käyttää toista taikakukkaa Emman löytämiseen. 

He löytävätkin Emman, mutta päättävät lopulta antaa asian olla. Muuten Emma ei voisi täyttää kohtaloaan ja kaikki Storybrooken asukkaat jäisivät ikuisesti kirouksen valtaan. Tätä en ihan ymmärrä. Miksei Emma voisi purkaa kirouksen siitä huolimatta? Onhan hän Pelastaja joka tapauksessa. Se voisi olla jopa helpompaa kuin hänellä olisi vanhempansa apunaan. Joka tapauksessa, takaumat loppuivat siihen.

Vaikka kirouksen aikaista Storybrookea ja sen asukkaita, erityisesti Reginaa, olikin kiva nähdä, takaumat eivät antaneet juuri mitään uutta tai ihmeellistä. Ainut sen antama lisäys oli varsin kätevä taikakukka, jolle tulikin käyttöä jakson aikana. Senkin olisi voinut esitellä hieman pieni muotoisemminkin. Onneksi takaumat eivät sentään vieneet kovin suurta osuutta jaksosta. Niinpä niitäkin kesti katsoa liikaa tylsistymättä.

Takaumat eivät sentään kirjoittanut sarjan historiaa uusiksi, niin kuin alun perin pelkäsin. Pieni voitto sekin. Sen sijaan samaa ei voi sanoa hahmoista. Luulisi, että Snow ja David olisi tullut samaan lopputulokseen, päätökseen luopua Emmasta, jo vähän aikaisemmin. Ovathan he sentään sankareita. Miksi he siis valitsisivat tyttärensä, edes hetken aikaa, vaikka he tietävät, mitä se tarkoittaa kaupungin muille ihmisille.

Kokonaisuudessaan takaumat olivatkin perin mauttomia ja sisällöttömiä. Tapahtumien sijaan oli keskitytty ihmisten tunteisiin. Ongelma, joka näkyi pitkin jaksoa. Ne olivatkin ehdottomasti jakso tylsin osuus, mikä on paljon sanottu, sillä ”Awakessa” rima ei olut kovinkaan korkealla. Koko jakso olikin minulle pienoinen pettymys.

Storybrooke. Nykyaika. Regina ja Zelena yrittävät rikkoa unikirouksen, mutta he onnistuvatkin vain pahentamaan asiaan. nyt Snow ja David ovat unessa kumpikin. Sitä ennen David kuitenkin ehtii tunnistaa takaumissa vilahtaneen taikakukan ja Snow pääsee näyttämään jäljittäjän taitojaan kyseisen kukan etsimiseen. Hyvä niin, sillä jäljittäjä-Snow on paras Snow.

Snow ja hänen mukaansa lähtenyt Emma löytävätkin kukan tai oikeammin kokonaisen kehon niitä helposti, mutta Musta Keiju tulee juuri silloin paikalle. Hän käskee Gideonia tuhoamaan kukat. Gideon kuitenkin kapinoi ja jättää yhden kukan henkiin. Antaen näin sankareille mahdollisuuden. Snow ja David kuitenkin päättävät uhrautua tyttärensä puolesta ja antaa kukan Emmalle, jotta hän saisi Koukun kotiin. 

Emman vastaus on luonnollisesti myöntävä

Emma ei löytänyt rakastaan hetkeäkään liian aikaisin, sillä tämä oli juuri vähällä joutua kadonneiden Poikien tappamaksi. Emma kuitenkin pelastaa hänet ja loppu hyvin kaikki hyvin. Heti päästyään takaisin Storybrookeen. Koukku kosii Emmaa. Melkein kuulen jo CaptainSwan fanien kiljuvan onnesta. Onni ei suinkaan lopu siihen, sillä Regina keksii vihdoin, miten hän saisi unikirouksen purettua.

Se on tarkoitettu yhdelle sydämelle, joten jos kaikki joisivat kirousta, se lakkaisi vaikuttamasta. Keino toimikin, kaiken järjen vastaisesti. Siinä on yhtä vähän järkeä näyteltynä kuin kirjoitettunakin, mutta joka tapauksessa keino toimii. Kaiken lisäksi David antaa Koukulle anteeksi isänsä murhan, olihan hän silloin ihan erihenkilö. Sekin asia on siis loppuun käsitelty. 

Sankariemme huolet ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Musta keiju ei nimittäin ole edes aloittanut juontansa vielä. Hän tekee jotain yrityksiä saada Rumple puolelleen, mutta turhaan. Hän myös saa selville, että Rumple tietää kuin tietääkin Gideonin ollessa Mustan Keijun vallassa. Se, miksei hän ole kertonut siitä muille, kuten Gideonin verta haluavalle Emmalle on vielä arvoitus.

Musta Keiju on tosiaan hyvä lisä sarjaan. Pidän tuotteesta, vaikkei hän ihan Pahan Kuningattaren veroinen olekaan ja vaikkei hän tehnyt juuri mitään tässä jaksossa. Hän on myös harvinaisen vahva, onhan koko Pimeyden taikuus enemmän tai vähemmän hänen ansiotaan. Tämän vuoksi pelkäänkin, että naisen väistämätön loppu on oleva harvinaisen anti-kliimaksinen, kuten oli Pimeän Koukunkin.

Päätarina oli hieman takaumia kiinnostavampi, mutta paino on sanalla hieman. Ehkä olisin nauttinut siitä enemmän, jos välittäisin sarjan pääpareista ja heidän onnellisuudestaan edes jonkin verran. Tai jos lopputulos ei olisi ollut selvä melkein ennen kuin ongelmakaan oli vielä olemassa. Totta kai sarjan pääparit saavat toisensa ja totta kai se tapahtuu ennen sitä paljon hehkutettua lopputaistelua.

Mikä-Mikä-Maa. Nykyaika. Koukku on vähällä joutua Kadonneiden Poikien tappamaksi, mutta hänet pelastajaa Tiikeri-Lilja. Ei kuitenkaan hyvää hyvyyttään, vaan pakottaakseen tätä tekemään jotain hänen puolestaan. Viedä pala erästä erittäin voimakasta taikasauvaa Storybrookeen, jotta pelastaja voisi voi Mustan Keijun. Onko tämä turhankin kätevää pääjuonen kannalta. On. Onko sillä väliä? Ei oikeastaan.

Miksi kaikilla sarjan hahmoilla on vaikeuksia pyytää apua käyttämättä väkivaltaa niihin, jolta he sitä apua tarvitsevat. Vieläpä siihen, jolta he sitä apua pyytävät. Sanomattakin lienee selvää, että Koukku suostuu. He tarvitsevat siihen varjotaikuuden apua. Varjoilla voi kuljettaa asioita tai ihmisiä paikasta toiseen. Siihen he kuitenkin tarvitsevat jotain Kadonneilta Pojilta. Kuinkas muuten.

Saimme tietää Tiikeri-Liljan tarinan. Hän on entinen keiju, joka luopui keljuudestaan, sillä hän tunsi sylisyyttä siitä, ettei hän voinut estää Mustaa keijua muuttumasta Pahaksi. Naisen tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta. Siitä olisi voinut tehdä takauman, jos toisenkin. Vieläpä mielenkiintoisemman kuin tämän jakson takaumat olivat. Harmi, ettei hän esiintynyt jo aiemmin.

Sarjan kunniaksi on sanottava, että he castasivat hahmon näyttelijäksi Amerikan alkuperäisasukkaan. Sarjan tuntien en nimittäin olisi yllättynyt, jos hahmo olisi niin sanotusti valkopesty. häntä, sillä kuin on omat ongelmansa etnisten vähemmistöjen kanssa, kuten se, että ne tuppaavat olemaan joko pahoja tai sitten he kuolevat nopeasti. Tai sitten heitä ei nähdä juuri olleenkaan.

Suunnitelma onnistuukin ja Koukku saa tehtyä varjon. Emma saa sauvan. Kadonneet Pojat eivät kuitenkaan päästä heitä niin vähällä. He hyökkäävät voimalla ja ovatkin lähellä Koukun tappamista. Onneksi juuri sillä hetkellä Emma löytää Koukun. Jostain syystä pari kuitenkin jättää Tiikeri-Liljan oman onnensa nojaan, mutta eiköhän hän voita kyseiset pojat tavalla tai toisella. Sen verran kova hahmo hän on kuitenkin.

Mood

Kokonaisuudessaan jakso ei siis tehnyt minuun juuri minkäänlaista vaikutusta. En silti jättäisi sitä väliin, tapahtuihan siinä paljon tärkeää tai no ei ehkä paljon, mutta jonkin verran. Sitä paitsi jaksolla oli hetkensä. Varmasti sarjaan ja sen pareihin enemmän henkisesti panostaneet nauttivatkin siitä paljonkin ja voivat jopa pitää sitä kauden parhaana. Enkä tuomitse heitä olleenkaan, vaikka en samoin ajattelekaan.

En nimittäin ole ollut jaksolle aivan reilu. Se pitää heti myöntää. Hyvä sarja tarvitsee myös sellaisia jaksoa, jossa keskitytään hahmokehitykseen ja tunnelmallisiin hetkiin, pääjuonen sijaan. Jos ei välitä hahmoista, ei välitä myöskään siitä, voittavatko he lopulta vai eivät. Tämä korostuu vielä Olipa Kerrassa, jonka vahvempia puolia on aina ollut hahmot, heidän kehityksensä ja vuorovaikutuksensa toisten hahmojen kanssa. 

Tunteeni kuin niistäkin turhista draaman aiheista vihdoin päästiin

Ehkä minun pitäisi jopa olla kiitollinen jaksolle, lopettihan he turhan draaman. Nyt voidaankin sitten keskittyä päätarinaan, ainakin toivottavasti, ja siihen paljon hehkutettuun ja kieltämättä minun itsenikin odottamaani musikaalijaksoon. Se tulee vasta kauden 20. jaksossa, joten odottaa saa vielä vähän aikaa. Hyvää se ei kuitenkaan jaksosta tee. Sillä on liian monta heikkoutta, joita kävinkin jo aikaisemmin.

Kokonaisuudessaan ”Awake” oli koko kauden huonoin, poikkeuksena kauden muuten hyvään tasoon. Sitä voisi pitää jopa sarjan huonoimpiin kuuluvana. Toivottavasti sarja parantaa ja paljon. Kaksi tähteä.

Isoäidin pikkuvastustaja

Tervetuloa Olipa Kerran jaksoarvostelun pariin! Nyt luvassa on Gideoniin keskittyvä, keskinkertainen, ei mitenkään huono, jos ei erityisen hyväkään, "Mother's Little Helper”.

Varoitus. Tämä arvosteli sisältää paljastuksia jakson juonesta.

Aikaisemmin tapahtunutta: Musta Keiju kaappasi Rumplen ja Bellen pojan Gideonin ja teki hänen lapsuudestaan yhtä helvettiä. Nyt aikuiseksi kasvanut Gideon yrittää tuhota hänet keinolla, millä hyvänsä. Jopa kiristämällä Emmaa tekemään sen puolestaan. Naisen pitää tappaa Musta Keiju tai hän ei saa miestä takaisin. Koukku puolestaan yrittää päästä takaisin Storybrookeen, Emman luo.

Gideon on harvinaisen alikehittynyt hahmo, minkä vuoksi häneen keskittyvä jakso voi olla joko siunaus tai kirous. Toisaalta Gideonin teot vaativat selittämistä, niin älyvapaalta ne vaikuttavat. Toisaalta noinkin tylsään hahmoon ei jaksaisi keskittyä koko jakson ajan, varsinkin kuin sarjassa riittää mielenkiintoisempiakin hahmoja. Ilokseni voi sanoa, että jakso osoittautui lähinnä siunaukseksi.

Nyt jaksoarvoarvostelun pariin. Aloitan taas takaumista ja menen sitten muihin storylineihin, tärkeämmästä vähemmän tärkeään.

Mustan Keijun maailma, nimeä en tiedä. Yllättävän vähän aikaa sitten. Siellä aika nimittäin kulkee eri tavalla kuin Storybrookessa tai Lumotussa metsässä. Musta Keiju tuo vauva-Gideonin maailmansa. Hän on päättänyt kasvattaa Gideonin omana poikanaan.

Aikaa kuluu. Gideon vankilassa. Siellä hän tutustuu toiseen poikaan, Roderickiin. Musta keiju kuitenkin vie hänet pois, rangaistuksena siitä, että Gideon varasti äidiltään saaman kirjan itselleen. Gideonilla olisi mahdollisuus pelastaa poika, mutta hän ei uskaltanut. Hän on näköjään isänsä poika enemmän kuin uskaltaa edes myöntää. Tosin ei häntä voi syyttäkään. Gideonhan oli vasta lapsi.

Taas aikaa kuluu. On Gideonin 28. syntymäpäivä. Joku on varastanut Mustalta Keijulta avaimetpaikkaan, jossa Musta keiju säilyttää voimakkaimpia taikaesineitään. Gideonin tehtäväksi jää syyllisen rankaiseminen, mutta hän ei voi tehdä sitä. Syyllinen nimittäin osoittautuu Roderickiksi. Hän haluaa pois Musta Keijun kaivoksesta, missä taikaesineet voivat auttaa. 

Pienen taivuttelun jälkeen Roderick saa Gideonin puolelleen. Mutta, koko avainten kadotus-episodin tarkoitus oli vain testata Gideonia. Musta Keiju on pettynyt, mutta hänellä on silti miehelle käyttöä. Hän ottaa Gideonin sydämen tämän rinnasta ja lähettää hänet Storybrookeen. Juoneen kuuluu tietenkin muutakin, mutta en mene siihen vielä.

Takaumat olivat ok, ei maata mullistavan hyviä, mutta ei huonojakaan. itseasiassa samaa voisi sanoa koko jaksosta. Etukäteen luulin takaumien näyttävän jo tiedettyjä asioita, niin kuin niiden alussa näyttikin. Toisin kävi. Itseasiassa sain selvennystä muutamaan asiaan. Takaumissa oli jopa enemmän kuin yksi uusi asia, mikä on erittäin hyvä asia. Aliarvioin kuitenkin sarjan pahasti. Hyvä niin.

Musta Keiju vaikuttaa taistelevan sarjan pahimman roiston tittelistä. Siis tekojensa ansiosta, ei siksi, ettei häntä olisi viihdyttävä katsoa. Ehkä nainen lainaa liikaa muilta sarjan roistoilta, mutta hän oli juuri niin nautittava kuin etukäteen arvelinkin. Hän on ylivoimaisesti Gideonia parempi roisto. Samalla myös vastenmielisempi, sillä nuoren Roderickin kidutusta oli hankala katsoa.

Gideon paljastui paljon paremmaksi ihmiseksi kuin hän olisi voinut olla, sillä hän ei suinkaan halua tappaa Emmaa. Se synti jää kokonaan Mustan keijun hartaille Toisaalta taas ei. Pitää muistaa, että hän teki hyvin pitkän aikaa kaiken, mitä Musta keiju vain tahtoo. Muun muassa rankaisi ihmisiä, mitä julmemmalla tavalla. Mukisematta. Sankarinviittaa hänelle ei siis voi pukea.

Oli mielenkiintoista vihdoin nähdä, mihin Musta keiju oikein lapsia tarvitsee: kaivamaan Pimeää Keijupölyä hänen kaivoksestaan. He tekevät siis samaa työtä kuin kääpiötkin, huonoimmissa työolosuhteissa vaan. Mustalla Keijulla on suuret suunnitelmat. koska nainen on tehnyt myös Pimeän Kirouksen, niin kuin tässä jaksossa selvisi, kukaan tuskin haluaa nähdä, mitä se on.

Miten Roderick tiesi niin paljon ulkomaailmasta? Miksi Musta Keiju uskoi saavansa ketään hänen puolelleen kidutuksella? Miksi Gideon vaihtoi puolta niin nopeasti? Viimeisessä kahdessa kysymykset toki voivat olla toisensa poissulkevat. Kysymyksiä oli tavallista vähemmän, mikä tarkoittaa joko sitä, etten ole vain kiinnittänyt niihin huomiota tai sitten niitä ei vaan ole.

Mys tämä tapahtui

Storybroke. Nykyaika. Emmalla ei voi olla muta vaihtoehtoa kuin auttaa Gideonia. Muuten hänellä ei ole mahdollista saada Koukkua takaisin. Ensin hän ja Snow kuitenkin konsultoivat asiaa Rumplelta, ainoalta ihmiseltä, joka tietää yhtään mitään Mustaan Keijuun liittyvää. Mies paljastikin, kuka Musta Keiju oikein on. Oli jo aikakin.

Minä vaan mietin, miksi Rumple ja Belle eivät ole jakaneet tietojaan sankareidemme kanssa aikaisemmin. Hänhän haluaa muutenkin poikansa onnistuvan, monestakin syystä. Rumple ei voi tietää, että kaikki on vain Musta keijun juonta. Tai en ainakaan usko niin. Rumplesta ei voi aina tietää. Hän on kiero kuin korkkiruuvi.

Emmaa ja Snow:ta oli kiva nähdä yhdessä, vaikkakin vain vähän aikaa. Jostain syystä sarja on jättänyt Snow.n ja Davidin takaa-alalle, ehkä antaakseen heitä näytelleelle vähän vapaata. En valita. He eivät ole koskaan olleet lempihahmojani tai edes hahmoja, jotka jaksaisivat kiinnostaa minua juuri ollenkaan. Vähempi parempi. Kuitenkin he ovat sarjan päähahmoja heti Emman jälkeen.

Emma lupaakin auttaa, mutta ensin hän vaatii sekä miekkaa, että Koukkua takaisin, yhteistyön merkiksi. Gion suostuu sopimukseen. Koukun takaisin saamiseksi heidän pitää mennä Velhon talolle. He tekevätkin loitsun, mutta se ei suinkaan tuo Koukkua takaisin. Ovesta tulee kuitenkin joku muu, tai tarkemmin jokin muu: Luonnottoman suuri hämähäkki.

Hämähäkki toi vauhtia muuten hyvin hidastempoiseen jaksoon, mitään erikoistehostetiimin mestariteos se ei kuitenkaan ollut. Päinvastoin. En muista nähneeni noin kökköä Erikoistehoste-hämähäkkiä koskaan. Toki se on ymmärrettävää ottane huomion sarjan kohtuullisen pienen budjetin.

Gideon ei kuitenkaan auto Emmaa sen lyömisessä, vaan työntää naisen hämähäkin seittiin, ottaa miekan hänen kädestään ja häipyy. Emma ei kuitenkaan kuollut, kiitos hänet pelastaneen Goldin. Hän sattui paikalle vähän turhankin sopivasti. Hänen melkein kuolemansa kuitenkin riitti, jotta Musta Keiju sai juuri sen, minkä halusikin. Hän pääsi kuin pääsikin Storybrookeen. 

A-storyline loppui Snown ja Emman tapellessa Rumplen ja Bellen kanssa siitä, onko Gideon enää parannettavissa vai ei. Emma ei nimittäin enää usko niin. Ymmärrettävää, onhan tämä yrittänyt tappaa hänet jo pariin kertaan. Rumple ja Belle ovat luonnollisesti erimieltä. Onhan Gideon sentään heidän poikansa. Ymmärrän heitäkin. Tuleeko tästä perheiden välinen taistelu? Luultavasti.

Päätarinasta voisi sanoa samaa kuin takaumastakin. ihan ok, mutta ei mitenkään erityinen. Gideonin pettäminen ei yllättänyt ketään, niin kuin sekään, että lopulta Musta keiju sai haluamansa. oli kuitenkin hyvä nähdä Emma taas juonessa mukana. Nainen on saanut viime jaksoissa hyvin vähän ruutuaikaa. varsinkin kuin hänen merkityksensä sarjassa ottaa huomioon.

Toisen B-Storylinen voi laittaa pariin lauseeseen. Henryn Kirjailijan kykyynsä temppuilevat. Hän ja Regina kysyvät apua Isaacilta, edellisestä Kirjailijalta. Tämä auttaakin heitä, vapauttaan vastaan tietenkin, kertomalla, mistä vaiva oikein johtuu. Henryn kirja on loppumassa, toisin sanoen tarina päättyy. Asiasta on vaikea olla huolissaan. Tiedämme kaikki, että lopulta kaikki saavat onnellisen lopun.

Storyline oli jakson epämielenkiintoisin. Siihen kuului muutama vitsi, mikä on hyvä. Sarja tarvitsee vähän enemmän huumoria. Sitä paitsi se antoi sekä Reginalle, että Henrylle mielekästä tekemistä. Saimme myös tietää, että Regina on onnistunut purkamaan kaikki muut pahan Kuningattaren loitsut, paitsi Snow:hun ja Davidin liittyvän. En ole huolissani, se rikotaan viimeistään kauden finaalissa.

Viimeiseksi mennään katsomaan, mitä Kapteeni Koukulle oikein kuuluu. Merirosvo löytää mustaparran, jolta hän haluaa maailmojen matkaamisen mahdollistavan pavun. Mustaparta haluaa vastineeksi Jolly Rogerin. He palaavat laivasta kortein. Koukku häviää. Jolly Roger on kuitenkin Storybrookessa, joten sen saadakseen Mustaparran pitää käyttää papuaan.

Valitettavasti papu ei kuitenkaan vie heitä Storybrookeen, vaan Mikä-Mikä Maahan. Siellä kaksikko saa vastaansa ryhmän kadonneita poikia. He löytävätkin veneen, jolla pääsisi pakoon. Koska Mustaparta on, kuka on. Hän luonnollisesti tainnuttaa Koukun ja ottaa veneen kokonaan itselleen. Sano tyly vaan.

Storyline ei ehkä ollut jakson tärkein, mutta sentään viihdyttävin, ja hauskin. Mustaparta oli oma itsessä. Niinpä hänen ja Koukun väittelyitä olikin vallan hyvä katsoa. Mikä-Mikä-Maassakin riittää vielä jonkin verran koluamista, vaikka sei olekaan sama ilman Peter Pania. Saa nähdä, onko Koukku siellä kauden asti. En vastusta ajatusta, vaikka se ei kuulukaan sarjan mielenkiintoisempiin paikkoihin, ei edes lähelle.

On ollut jo pitkään tiedossa, että sarja joko loppuu tai ainakin saa muuttaa muotoaan. Jakso antoikin sille tietynlaisen vahvistuksen. Lähinnä siksi, että kirja on saamassa päätöksensä, mutta muitakin merkkejä on. Esimerkiksi Koukun olisi nyt helppo kulkea maailmasta toiseen ja sulkea aukinaisia juonenpätkiä yhteen. Niitä sidotaankin ahkerasti jo nyt tai siltä ainakin vaikuttaa.

Ennustukseni mahdolliselle seitsemännelle, ja samalla luultavasti sarjan viimeiselle, kaudelle on, että Emma ei kuole, vaan menettää Pelastajauutensa ja viimeisellä kaudella pääosan saa Henry ja miksei Reginakin. Snow ja David puolestaan saavat onnellisen loppunsa Lumotusta metsästä, heidän kuin huhutaan jäävän pois sarjasta. 

Pelilaudan asettelu-jaksoksi "Mother's Little Helper” ei ollut yhtään hullumpi. Varsinkaan kuin ottaa huomioon, että se keskittyi minua kovin vähän kiinnostavaan hahmoon, Gideoniin. Nähtiinhän siinä taas Musta Keiju ja vanha tuttu, Mustaparta. Sitä paitsi, sisälsihän se tavallista poikkeavia pareja, kuten Emma ja Gideon, Regina ja Isaac ja Koukku ja Mustaparta, mikä teki jaksosta edes jokseenkin mielenkiintoisen.

Valitettavasti niin myös pahaakin. Vanha Kirjailija Isaac ja Henryn kamppailut kykyjensä kanssa olisi voinut jättää pois. Siitäkin huolimatta, että ne antoivat Reginalle jotain tekemistä ja kiusoittelivat jatkosta. Lisäksi siitä puuttui jokin oleellinen lähes kokonaan: En missään vaiheessa jännittänyt hahmojen puolesta. Siitäkään huolimatta, että panokset ovat suhteellisen korkealla.

Kokonaisuudessaan jakso oli hyvä, joskaan ei mitenkään erinomainen. Kolme ja puoli tähteä.

Satuhahmot suuntaavat kotia kohti

Tervetuloa Olipa Kerran jaksoarvostelun pariin! Arvostelussa on hyvällä tavalla kepeä "A Wondrous Place”, joka keskittyy Jasminen, Aladdinin ja Koukun pyrkimyksiin päästä kotiinsa.

Aikaisemmin tapahtunutta: Jasmine toivoi hengeksi tulleelta Aladdinilta pääsevänsä takaisin kotiinsa, kadonneeseen Agrabahiin. Gideon taikoi Nemon Nautilus-aluksen kauas Storybrookesta. Emme tiedä vielä, minne. Kyydissä oli myös Koukku. Emmalle selvisi, että Koukku on tappanut hänen isoisänsä. Nyt hän luuleekin, että mies on jättänyt hänet.

Jakson teemaa lienee itsestään selvä, kodin etsiminen. Koukku etsii tietä takaisin Storybrookeen, Aladdin ja Jasmine Agrabahiin. Teema on nähtysarjassa jo moneen otteeseen, tarkoitetaan kodilla sitten kirjaimellista kotia, kuten tässä tapauksessa tai paikkaa, jota voisi sanoa kodiksi. Niinpä siitä pitää saada aikaan jotain uutta tai edes viihdyttävää. Niin jakso hieman yllättävästi tekikin.

En tiedä teistä, mutta ainakin minä katson sarjaa lähinnä Emman ja Reginan takia. Heitä kuitenkin nähdään varsin vähän, jakson keskittyessä lähinnä sivuhahmoihin, Koukkua lukuun ottamatta vielä varsin vähän nähtyihin. Voisi kuvitella, että se tekisi jaksosta tylsän. Näin ei suinkaan ole. Itseasiassa Jakso oli harvinaisen onnistunut. Kerron asiasta tarkemmin jaksoarvostelussa, johon menen nyt pidemmittä puheitta.

Agrabah. Monta vuotta sitten. Jafar uhkaa, eikä Aladdinkaan kykenee auttamaan. Jotain pitäisikin tehdä. sulttaanin ratkaisu on naittaa Jasmine jollekin lähistön prinssille. Prinssillä olisi jafarin voittamiseen tarvittava armeija. Prinsessa ei ole siitä lainkaan innoissaan, ymmärrettävistä syistä. Hän haluaisi, niin kuin suurin osa muistakin, naida rakkaudesta. Lopulta hän kuitenkin suostuu ratkaisuun, valtakuntansa takia.

Kosimistilaisuus kuitenkin keskeytyy ennen kuin Jasmine saa tehtyä valintaansa sulhasen suhteen. Keskeyttäjä on Jafar, joka esittää jäätävän uhkauksen: Jasminen pitää naida hänet tai hän tuhoaa koko Agrabahin.. Ennen päätöksensä tekemistä nainen tapaa uuden tuttavuuden, Prinssi Ericiä etsivän Arielin. Jasmine lupaa auttaa, onhan Ericillä sentään laivasto. 

Tai sitten ei. En usko, että laivastolla tekee yhtikäs mitään erämaassa. Siellä kuin ei ole vettä lähimaillakaan. En myöskään ymmärrä, miksi Jasmine luulee Ericin edes auttavan itselleen ventovierasta naista. Sitä paitsi, kai niinkin voimakas velho Jafar nyt saa yhden laivaston tuhottua. Toisaalta niin kuin jakson edetessä tulemme huomaamaan, Jafar ei selviä edes yhdestä prinsessasta. Voin siis olla väärässäkin.

Joka tapauksessa Jasminen ja Arielin kumppanuus oli ehdottomasti paras asia koko jaksossa. Varsinkin Se ei ole mikään ihme, onhan erilaisten satuhahmojen kohtaamiset aina ollut sarjan parasta antia. Siitäkin huolimatta, että se tapahtui epäuskottavan nopeasti. Mutta toisaalta, niin tässä sarjassa tapahtuu vähän suhde kuin suhdekin, oli se sitten romanttinen tai vain ystävyyssuhde. 

Huvittavaa taikamattoajelua myöhemmin naiset löytävätkin Ericin, joka ottaakin heidät avosylin vastaan. Naiset eivät kuitenkaan pääse ihan niin helpolla, sillä ”Eric” paljastuu kuitenkin Jafariksi valepuvussa. Jasminen pitää tehdä päätös tässä ja nyt. Jasmine päättääkin suostua ”kosintaan”, parempien vaihtoehtojen puuttuessa. 

Hän jopa antaa Jafarille Agrabahin kuninkaallisille kuuluvan sormuksen. Se on virhe. Jafar ei nimittäin missään vaiheessa halunnut naida Jasminea. Hän tarvitsee vain sormuksen, sillä vain se pystyy kumoamaan valtakuntaa suojaavan loitsun. Miksei kukaan kertonut tästä Jasminelle? Onhan hän sentään prinsessa. Ja tällä jollakin viitaan Jasminen isään. 

Jafar ei kuitenkaan tuhoa Agrabahia, vaan siirtää sen jonnekin muualle. Siinä ei ole mitään järkeä. Miten se muka rankaisisi maailman ihmisiä. Ratkaisulle on vaan yksi selitys, eikä sillä ole mitään tekemistä Jafarin hahmon kanssa, vaan juonen. Agrabah ei saa tuhoutua, koska sarjan tekijät eivät halua sen tuhoutuvan. maailmalla on siis niin sanottu ”plot armor”.

Samalla hän ilkkuu Jasmine ratkaisustaan. Hänen mukaansa tätä ei olisi tapahtunut, jos Jasmine olisi pysynyt vahvana. Olen eri mieltä. Jasmine oli valmis naimaan erittäin roiston pelastaakseen kuningaskuntansa. Se on vahvuutta, jos jokin. Hän ei voinut tietää Jafarin todellisista aikeista mitään, eihän hän tiennyt edes suojaloitsun olemassa olosta, jostain kumman syystä.

Oli todella oikein kiinnostavaa saada vihdoin selville, mitä Agrabahille oikein tapahtui. Pidin erityisen paljon myös siitä, että Jasmine sai pääosan. Hän ei todellakaan tarvitse sankaria pelastajakseen, vaan hän on itse sankari. Pidin myös siitä, etteivät takaumat olleet mitenkään ennalta-arvattavia, varsinkin lopun svisti tuli ihan puun takaa. Kai siksi, että se erosi niin paljon Aladdin-elokuvan juonesta.

Jos tähdittäisin jakson vain takauman perusteella se saisi täydet pisteet. Niiden ilmiselvistä loogisista virheistä huolimatta. Takaumat jos mitkä, toivat mieleen kuinka hyvä sarja voi parhaimmillaan olla. Se myös lisää tuskaani siitä, että sarja ei ole enää ollut pitkään aikaan parhaimpansa. Edes tällä kaudella, joka on paras sitten toisen kauden.

Lumottu Metsä. Nyt. Kyllä, tämä ei ole toinen takauma, vaan itse jakson päätarina. Aladdin ja Jasmine etsivät Agrabahia, turhaan. Kuningaskuntaa ei näytä olevan missään. Sen sijaan kuningashuoneen sormus löytyy mystisesti Jasminen taskusta. Tämä on tärkeää. En kerro vielä, miksi. 

Kaksikko tapaa matkallaan kraakkenia metsästävän Koukun. Hän haluaa kraakkenin verta, sillä sen avulla Nautuilus pystyy matkustamaan maailmasta toiseen. Kraakken kuitenkin katoaa ennen kuin Koukku ehtii saada tippaakaan sen verta. Onneksi toivo ei ole vielä menetetty. Jasmine ja Aladdin päättävät etsiä Jafaria eli ainutta ihmistä, joka tietää, missä Agrabah oikein on. 

Koukku lupaa auttaa, onhan Jafar tunnettu kyvystään matkata eri maailmojen väliä. Ei siis pelkästään siksi, koska olisi sankari, vaikka sitäkin Koukku on, toisin kuin jotkin lukemani arvostelut antavat ymmärtää. Jafar löytämiseen on yksi hyvin yksinkertainen keino. Nautiluksesa oleva kompassi näyttää kostonhimoisten henkilöiden luokse ja niihin jos mihin, Jafar kuuluu.

Kompassi näyttääkin oikean suunnan, mutta ennen kuin he ehtivät edes aloittamaan matkansa, Nautilus mene epäkuntoon. Jasmin joutuu käyttämään toisen toiveensa saadakseen heidät turvaan maan pinnalle. Niinpä kolmikon on aika erota Nemosta ja muusta Nautiluksen miehistöstä. Jopa Koukun veljestä Liamista. Heitä tuskin enää nähdään. Minun suureksi, tai tarkemmin sanottuna, pieneksi, harmiksi.

Alusta jää kaipaamaan jo pelkästään siksi, että se näytti varsin upealta alukselta. Siis ulkopuolelta, sisältä ei niinkin. On valitettavaa, että Nemolla ja hänen miehistöllään ei ollut paljon tehtävää koko jakson aikana. Pidän hahmosta, joten tämä on hyvin valitettavaa. Sentään Koukku sai jättää hyvästit veljelleen Liamille. Kai sekin on jo jotain.

Jafarin etsintä jatkuu. He löytävätkin ansoilla suojatun mökin. Se ei kuitenkaan kuulu Jafarille, vaan Arielille. Heille paljastuu, että Jafar on vangittuna pullon sisällä. Henki-Jafarilla ei olisi muuta mahdollisuutta kuin auttaa heitä, niinpä Jasmine hieroo pulloa. Hän ei voinut tietää, että Jafar voi irrottaa kahleensa heti kuin joku vain päästäisi hänet pullosta. Hupsista!

Vapauduttuaan Jafar taivuttaa kaikki muut paitsi Jasminen uneen. Hän myös paljastaa, että Agrapbah on lähempänä kuin voisi arvatakaan, Jasminen sormuksessa. En ymmärrä miksi Jafar päätti paljastaa asian juuri sillä hetkellä. Hän ei voita sillä mitään, mutta hävittävää. En kyllä ymmärrä sitäkään, miksi hän ei vain tappanut kaikkia. Jafar oli joskus kiehtova roisto, mutta nyt hän on taantunut Bond-roiston tasolle.

Luonnollisesti Jafar yrittää tappaa Jasminen. Prinsessa toimii kuitenkin häntä nopeammin. Hän heittää miehen päälle tämän omaa puusauvaksi tekevää rohtoa. Jafar sai siis kirjaimellisesti maistaa omaa rohtoaan. Tai no, melkein. Rohto löytyi Arielin mökistä, kiitos naisten viimetapaamisen. Rohto toimii ja Javarista tulee harvinaisen karmivan näköinen puusauva.

Kun mies on taas poissa pelistä, onki aika miettiä, miten Agrabahin oikein saataisiin oikean kokoiseksi. Vastaus on sama kuin niin monesti ennenkin, tosirakkauden suudella. Tällä kertaa Alagginin ja Jasminen. En ole varma, pidänkö ratkaisusta. Lopuksi Arielin antaa Agrabahiin jumiin jääneelle Koukulle simpukan, jolla hän viestii Emmalle siitä, että hän tekee kaikkensa päästäkseen kotiin.

Pidin siitä, että Jasmine sai niin suuren roolin päätarinassa, vaikka minulla ei mitään Koukkua ja Aladdinia vastaan olekaan. Karen Davis teki erinomaista roolityötä Jasminena. Rooli tosiaan sopii naiselle. Oli myös kiva nähdä, mitä Arielile oikein kuuluu, vaikka vain vilaukselta. Pidin myös siitä, että Koukku ei vielä tässä jaksossa päässyt kotiin, vaikka niin etukäteen veikkasinkin. 

Sen sijaan Jafar ei ollut mitenkään vaikuttava, voitettiinhan hänet melko antikliimaksisesti. Piirretyn versio hahmosta oli paljon parempi. Antikliimaksista oli myös tapa, jolla Agrabah saatiin takaisin. Eikä pelkästään siksi, että sitä on käytetty sarjassa turhankin paljon. Sentään Aladdin ja Jasmine saivat vihdoin toisensa. He ovatkin oikein söpö pari.

B-tarina sijoittuu luonnollisesti Storybrookeen. David saa tietää Emmalta, että Koukku tappoi hänen isänsä. Hyvä niin. Olisin toivonut, että prinssi olisi kuullut sen merirosvolta itseltään, mutta käy se näinkin. David suuttuu, luonnollisesti. Hänellä ja Koukulla on paljon selvitettävää kuin merirosvo vihdoin palaa kotiin, mikä tulee varmasti tapahtumaan. Kysymykseksi jää vaan, milloin.

Myöhemmin Regina ja Snow huijaavat Koukun tahattomasta lähdöstä masentuneen Emman tyttöjen iltaan. Persoonilleen epätyypillisesti kukaan naisista ei ajattele edes hetkisen, että Koukku ei ehkä halunnut lähteä. Samalla Regina yrittää saada Emman puhumaan tunteistaan. Minusta tehtävä olisi pitänyt langeta Snowlle, onhan Emma sentään hänen tyttärensä. Hän oli kipeästi vapaaillan tarpeessa, mutta silti.

Emma ei kuitenkaan avaudu Reginalle, vaan baarin helposti pidettävälle baarimikolle/omistajalle. Jakson lopulla Koukku saa yhteyden Emmaan. Samalla tilanteeseen puuttuu Gideon, joka paljastaa baarin olevan osa miehen juonta saada Emman kyyneleitä itselleen ja että hän oli Emman puhuttama baarimikko. Mies paljastaa motiivinsakin. Toisin kuin Jafarin tapauksessa, siinä oli jopa järkeä.

Hän haluaa Emman tappavan Musta Keijun, muuten hän käyttäisi kyyneliä ja Koukku ei pääsisi koskaan kotiin. Ilmeisesti pelastajan kyyneleillä voi estää minkä tahansa loitsun. Jostain kumman syystä. Huvittavaa tästä tekee se, että Mustan Keijun ollessa kuka on, Gideonin ei olisi tarvinnut kuin pyytää kauniisti. Onhan Emma sentään sankari ja Musta Keiju mitä suuremmassa määrin roisto.

Mitä tapahtui Gideonin alkuperäiselle suunnitelmalle? Hänenhän piti tappaa Emma tullakseen Pelastajaksi. Saiko Rumple hänet toisiin aatoksiin ai mistä oikein on kyse? Suunnitelma vaikuttaa turhan monimutkaiselta. Eikö Gideon olisi voinut kidnapata Emman vanhemmat tai Henryn tai jotain. Tai vain hyökätä uudestaan. Hänellähän on jo tehtävään tarvittava miekkakin.

Asiaa auttaisi, jos Gideonin päätös Emman säästämiseen olisi tapahtunut ruudussa, kenties jonkin yksittäisen tapahtuman seurauksena. Voi tosin olla, että asia selviää seuraavissa jaksoissa vielä. Esimerkiksi seuraavassa. Keskittyyhän se Gideoniin ja hänen menneisyyteensä. En kuitenkaan pitäisi toiveita kovinkaan korkeina, Olipa Kerralla ei ole tapana selittää tuollaisia asioita. 

Storyline on kaukana jakson saatikka sarjan mielenkiintoisesta. Sentään se tarjosi meille humalaisen Snown, joka on ehdottomasti hauskin Snow. Ja yllättävän hyvä veitsenheitossakin. Ginnifer Goodwinin kannattaisi harkita komediaa. Mököttävä Emma sen sijaan ei ollut paras Emma, vaikka en häntä siitä tuomitsekaan millään tavalla. Olen kuitenkin iloinen, ettei häntä nähty kuin hyvin pieni osa jaksosta.

Jakson loppu lupaa, että tulemme näkemään mustan, vieläpä todennäköisesti enemmän kuin myöhemmin. Se onkin odottamisen arvoista, sillä esittäähän hahmoa itse Jaime Murray. Lisäksi kiehtovat roistot kuuluvat sarjan vahvuuksiin. Suhtaudun kuitenkin asiaan pienellä varauksella, odotinhan Aladdin-storylinea ja miten kävi. Se sai suhteellisen vähän ruutuaikaa, vain kaksi jaksoa, eikä sitten paljon muuta.

Kokonaisuudessaan jakso oli erinomainen. Pidin monista asioista, kuten siitä, että David tietää vihdoinkin totuuden isänsä murhasta, tyttöjen illasta sekä Jasminesta ja Arielista. Toki on joitakin asioita, josta pidän vähemmän, kuten Nemon vähäinen käyttö, kököt erikoistehosteet, Jafarin uskomaton tyhmyys ja Gideonin yllättävä suunnitelman muutos.

"A Wondrous Place” oli nappisuoritus, kerta kaikkiaan. Minun onkin vaikea muistaa, koska viimeksi nautin Olipa Kerran katsomisesta näin paljon. Neljä ja puoli