Loppu se on viikinkienkin ajalla

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös History Channeling Vikings-sarja. Sen viimeinen, järjestyksessään kuudes kausi, ei kuulunut sarjan parhaimpiin, mutta hyvä se oli silti.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!

Ragnarin (Travis Fimmel) poikien sisällissota sai pääsi veriseen päätökseen, jonka tuloksena Björn Rautanyrkki (Alexander Ludwig) haavoittui, mutta sia kuitenmkin pidettyä kruununsa. Hänen vastustajansa Ivar Luuton (Alex Høgh Andersen) puolestaan löysi itsensä taas liittolaisensa, Varjagien ruhtinas Oleg Viisaan (Danila Kozlovsky) hovista.

Varjagit eivät kuitenkaan Kattegatin valloitusideasta perin luovu, varsinkion kuin heillä on jo viikinkien suurkuningas Harald Kaunotukka (suomalainen Peter Franzén). Lisäksi Björnin kruunulle on muitakin tavoittelijoita. Heihin ei kuitenkaan kuulu Ragnarinvanhin poika Ubbe (Jordan Patrick Smith), joka on perinnyt isänsä kyltymättömän halun tutkimusmatkailuun.

Vikings kuuluu historiallisten sarjojen parhaimmistoon, mutta sen parhaat päivät ovat olleet jo jonkin pitkään takana. Ne päättyivät Ragnarin kuolemaan. Nimttäin kukaan hänen pojistaan ei hänen tasolleen päähenkilönä onnistuneet nousemaan tai edes lähelle. Kuitenkin Vikings pysyi loppuun asti harvinaisen hyvälaatuisena historiallisena, tai ainakin sitä mukailevana, sarjana.

Siitä löytyi taas tyypillinen määrä, juonittelu, näyttäviä taisteluja, draamaa ja muutama yllättävä, ja vähemmän yllättäväkin, käänne. Juuri niistä elementestä nautin vieläkin, vaikka en ihan sarjan alkukausien lailla. Silloin ne nimittäin tapahtuivat mielenkiintoisimmille hahmoille. Ragnarin lisäksi jäin kaipaapaan myös Lagertaa (Katheryn Winnick).

Vaikka alkukaudella sarjan suurimpana uhkana olivat Oleg armeijoineen, niin loppukaudesta mentiikin vaihteeksi taas takaisin Englantiin, mikä virkistikin kautta hyvin. Sen sijaan Ubbe pääsi Vikings, ja viikinkien, ennestään tutkimattomalle maaperälle. Valitettavasti siellä oltiin vain niin vähän aikaa. Miehen matka sinne ei ollut läheskään yhtä mielenkiintoista seurattavaa.

Tuotantoarvot oli sarjassa jälleen kohdallaan, varsinkin taistelukohtaiukset näyttivät taas hyviltä. Muutenkaan tekijät eivät ansaitse valituksen sanaa, oli kyse sitten ruudun edellä olevista näyttelijöistä tai ruudun takana olleista työntekijöistä. Ainakaan minulta, joka ei näistä asioista juuri tiedä ja on valmis myöntämään sen.

Björnin, nyt tulee iso juonipaljastus, kuoltua parhaaksi hahmoksi osoittautui hänen vaimonsa Gunnhild ( Ragga Ragnars). Hänen taistelunsa pääsystä Kattegatin huipulle olikin yksi kauden pashaista juonista, niin huonosta päättyikin. Ivarkin oli edelleen mielenkiintoinen villikortti, niin epämiellyttävänä kuin hahmoa muuten pidinkin.

Muista Ragnarin pojista Ubbe ei onnistunut saamaan itselleen juuri persoonaa ja viime kaudella paikoitain kiinnosta Hvitserk (Marco Ilsø) meni tällä kaudella lähinnä ärsyttävyyden puolelle. Hän ei kuitenkaan ollut läheskään yhtä ärsyttävä kuin Harald, jonka olisin toivonut saavan kuoleman jo heti kauden alussa. Muista hahmoista minulla ei juuri ollut vahvoja mielipiteitä puolesta tai vastaan.

Minulla ei ole vahvoja mielipiteitä myöskään siitä, minkälaisen päätöksen sarja sai. Kaikki juonenpäät menivät kiinni suhteellisen tyydyttävästi. En kuitenkaan myöskään osannut tuntea ikävää sarjaa kohtaa tai halunnut nähdä heidän tarinaansa enää lisää. Semn sijaan sarjan spin offia, Vikigs:Valhallaa, seuraan varmasti tai niin varmasti kuin voi realistisesti sanoa.

Tiivistetysti Vikingsin kuuden kausi tarjosi harvinaisenkin hyvälle sarjalle tyydyttävän päätöksen, mutta parantamisen varaakin oliis ollut. Neljä tähteä!

Lumikin ja Hurmuriprinssin herätyssoitto

Tervetuloa Olipa kerran – sarjan jaksoarvosteluiden pariin! Tällä kertaa arvioitavana on tylsyydessään kauden toistaiseksi huonoin ”Avake”, jossa heräämään pääsevät Snow ja David. 

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia jakson juonesta. Lue siis omalla vastuullasi.

Varoitus 2: Jakso on niin sokerinen, että siitä voi saada diabeteksen. Terveysviraniomaiset tuskin suosittelevat sitä.

Aikaisemmin tapahtunutta: Musta keiju pääsi Storybrookeen koska taikuus ja nyt hänellä on pahat mielessään. Regina yrittää rikkoa Pahan Kuningattaren unikirouksen, mutta toistaiseksi tulokset ovat jääneet laihoiksi. Koukku joutui Mikä-Mikä Maahan, jossa häntä jahtaavat Panin kohtalosta vihaiset kadonneet Pojat. Hän yrittääkin päästä takaisin kotiinsa määrätietoisempana kuin koskaan.

”Avake” tarjosi paljon hyvää, niin sankariemme kuin katsojienkin kannalta: Snow:n ja Davidin unikirous purkautui vihdoin ja viimein, Emma ja Koukku saivat vihdoin toisensa, Musta Keijuakin nähtiin ilahduttavan paljon, vaikkei hän jaksossa juuri mitään konkreettista tehnytkään. Tiikeri Liljakin nähtiin ja hän vieläpä osoittautui yhtä makeaksi kuin alun perin toivoinkin. 

Valitettavasti se, miten näihin lopputuloksiin päästiin ei ollut läheskään niin kiinnostavaa kuin olisi voinut olla. Osittain syy tähän on se, että Snow ja Charming eivät he ole ikinä kuuluneet sarjan mielenkiintoisempien hahmojen joukkoon. Osittain taas siinä, että jaksossa ei tapahtunut oikein mitään minua vähääkään kiinnostavaa. En myöskään pitänyt tavasta, jolla ongelmat ratkaistiin.

Nyt takaumiin. Storybrooke. Ensimmäisen kirouksen aika. Mary Margaret nukkuvalle John Joelle tuoma kukka osoittautuu taikakukaksi. Se herätti Davidin koomastaan oikeine muistoineen. Kun hän koskettaa Mary Margaret tämä vapautuu kirouksestaan ja muistaa kuka on. Yhdessä he päättävät ensitöikseen etsiä tyttärensä Emman. He päättelevät hänen olevan maailmassa.

Sillä aikaa kuin Snow hämäsi Davidia etsivää Reginaa, David hakee apua sieltä, mistä aina ennenkin eli Goldin kaupasta. Gold ei kuitenkaan suostu auttamaan, sillä Emmaa tarvitaan kirouksen purkamiseen. Hän antaa kaksikolle muistinpyyhintärohtoa ja kehottaa heitä käyttämään sitä, mutta kaksikko päättääkin käyttää toista taikakukkaa Emman löytämiseen. 

He löytävätkin Emman, mutta päättävät lopulta antaa asian olla. Muuten Emma ei voisi täyttää kohtaloaan ja kaikki Storybrooken asukkaat jäisivät ikuisesti kirouksen valtaan. Tätä en ihan ymmärrä. Miksei Emma voisi purkaa kirouksen siitä huolimatta? Onhan hän Pelastaja joka tapauksessa. Se voisi olla jopa helpompaa kuin hänellä olisi vanhempansa apunaan. Joka tapauksessa, takaumat loppuivat siihen.

Vaikka kirouksen aikaista Storybrookea ja sen asukkaita, erityisesti Reginaa, olikin kiva nähdä, takaumat eivät antaneet juuri mitään uutta tai ihmeellistä. Ainut sen antama lisäys oli varsin kätevä taikakukka, jolle tulikin käyttöä jakson aikana. Senkin olisi voinut esitellä hieman pieni muotoisemminkin. Onneksi takaumat eivät sentään vieneet kovin suurta osuutta jaksosta. Niinpä niitäkin kesti katsoa liikaa tylsistymättä.

Takaumat eivät sentään kirjoittanut sarjan historiaa uusiksi, niin kuin alun perin pelkäsin. Pieni voitto sekin. Sen sijaan samaa ei voi sanoa hahmoista. Luulisi, että Snow ja David olisi tullut samaan lopputulokseen, päätökseen luopua Emmasta, jo vähän aikaisemmin. Ovathan he sentään sankareita. Miksi he siis valitsisivat tyttärensä, edes hetken aikaa, vaikka he tietävät, mitä se tarkoittaa kaupungin muille ihmisille.

Kokonaisuudessaan takaumat olivatkin perin mauttomia ja sisällöttömiä. Tapahtumien sijaan oli keskitytty ihmisten tunteisiin. Ongelma, joka näkyi pitkin jaksoa. Ne olivatkin ehdottomasti jakso tylsin osuus, mikä on paljon sanottu, sillä ”Awakessa” rima ei olut kovinkaan korkealla. Koko jakso olikin minulle pienoinen pettymys.

Storybrooke. Nykyaika. Regina ja Zelena yrittävät rikkoa unikirouksen, mutta he onnistuvatkin vain pahentamaan asiaan. nyt Snow ja David ovat unessa kumpikin. Sitä ennen David kuitenkin ehtii tunnistaa takaumissa vilahtaneen taikakukan ja Snow pääsee näyttämään jäljittäjän taitojaan kyseisen kukan etsimiseen. Hyvä niin, sillä jäljittäjä-Snow on paras Snow.

Snow ja hänen mukaansa lähtenyt Emma löytävätkin kukan tai oikeammin kokonaisen kehon niitä helposti, mutta Musta Keiju tulee juuri silloin paikalle. Hän käskee Gideonia tuhoamaan kukat. Gideon kuitenkin kapinoi ja jättää yhden kukan henkiin. Antaen näin sankareille mahdollisuuden. Snow ja David kuitenkin päättävät uhrautua tyttärensä puolesta ja antaa kukan Emmalle, jotta hän saisi Koukun kotiin. 

Emman vastaus on luonnollisesti myöntävä

Emma ei löytänyt rakastaan hetkeäkään liian aikaisin, sillä tämä oli juuri vähällä joutua kadonneiden Poikien tappamaksi. Emma kuitenkin pelastaa hänet ja loppu hyvin kaikki hyvin. Heti päästyään takaisin Storybrookeen. Koukku kosii Emmaa. Melkein kuulen jo CaptainSwan fanien kiljuvan onnesta. Onni ei suinkaan lopu siihen, sillä Regina keksii vihdoin, miten hän saisi unikirouksen purettua.

Se on tarkoitettu yhdelle sydämelle, joten jos kaikki joisivat kirousta, se lakkaisi vaikuttamasta. Keino toimikin, kaiken järjen vastaisesti. Siinä on yhtä vähän järkeä näyteltynä kuin kirjoitettunakin, mutta joka tapauksessa keino toimii. Kaiken lisäksi David antaa Koukulle anteeksi isänsä murhan, olihan hän silloin ihan erihenkilö. Sekin asia on siis loppuun käsitelty. 

Sankariemme huolet ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Musta keiju ei nimittäin ole edes aloittanut juontansa vielä. Hän tekee jotain yrityksiä saada Rumple puolelleen, mutta turhaan. Hän myös saa selville, että Rumple tietää kuin tietääkin Gideonin ollessa Mustan Keijun vallassa. Se, miksei hän ole kertonut siitä muille, kuten Gideonin verta haluavalle Emmalle on vielä arvoitus.

Musta Keiju on tosiaan hyvä lisä sarjaan. Pidän tuotteesta, vaikkei hän ihan Pahan Kuningattaren veroinen olekaan ja vaikkei hän tehnyt juuri mitään tässä jaksossa. Hän on myös harvinaisen vahva, onhan koko Pimeyden taikuus enemmän tai vähemmän hänen ansiotaan. Tämän vuoksi pelkäänkin, että naisen väistämätön loppu on oleva harvinaisen anti-kliimaksinen, kuten oli Pimeän Koukunkin.

Päätarina oli hieman takaumia kiinnostavampi, mutta paino on sanalla hieman. Ehkä olisin nauttinut siitä enemmän, jos välittäisin sarjan pääpareista ja heidän onnellisuudestaan edes jonkin verran. Tai jos lopputulos ei olisi ollut selvä melkein ennen kuin ongelmakaan oli vielä olemassa. Totta kai sarjan pääparit saavat toisensa ja totta kai se tapahtuu ennen sitä paljon hehkutettua lopputaistelua.

Mikä-Mikä-Maa. Nykyaika. Koukku on vähällä joutua Kadonneiden Poikien tappamaksi, mutta hänet pelastajaa Tiikeri-Lilja. Ei kuitenkaan hyvää hyvyyttään, vaan pakottaakseen tätä tekemään jotain hänen puolestaan. Viedä pala erästä erittäin voimakasta taikasauvaa Storybrookeen, jotta pelastaja voisi voi Mustan Keijun. Onko tämä turhankin kätevää pääjuonen kannalta. On. Onko sillä väliä? Ei oikeastaan.

Miksi kaikilla sarjan hahmoilla on vaikeuksia pyytää apua käyttämättä väkivaltaa niihin, jolta he sitä apua tarvitsevat. Vieläpä siihen, jolta he sitä apua pyytävät. Sanomattakin lienee selvää, että Koukku suostuu. He tarvitsevat siihen varjotaikuuden apua. Varjoilla voi kuljettaa asioita tai ihmisiä paikasta toiseen. Siihen he kuitenkin tarvitsevat jotain Kadonneilta Pojilta. Kuinkas muuten.

Saimme tietää Tiikeri-Liljan tarinan. Hän on entinen keiju, joka luopui keljuudestaan, sillä hän tunsi sylisyyttä siitä, ettei hän voinut estää Mustaa keijua muuttumasta Pahaksi. Naisen tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta. Siitä olisi voinut tehdä takauman, jos toisenkin. Vieläpä mielenkiintoisemman kuin tämän jakson takaumat olivat. Harmi, ettei hän esiintynyt jo aiemmin.

Sarjan kunniaksi on sanottava, että he castasivat hahmon näyttelijäksi Amerikan alkuperäisasukkaan. Sarjan tuntien en nimittäin olisi yllättynyt, jos hahmo olisi niin sanotusti valkopesty. häntä, sillä kuin on omat ongelmansa etnisten vähemmistöjen kanssa, kuten se, että ne tuppaavat olemaan joko pahoja tai sitten he kuolevat nopeasti. Tai sitten heitä ei nähdä juuri olleenkaan.

Suunnitelma onnistuukin ja Koukku saa tehtyä varjon. Emma saa sauvan. Kadonneet Pojat eivät kuitenkaan päästä heitä niin vähällä. He hyökkäävät voimalla ja ovatkin lähellä Koukun tappamista. Onneksi juuri sillä hetkellä Emma löytää Koukun. Jostain syystä pari kuitenkin jättää Tiikeri-Liljan oman onnensa nojaan, mutta eiköhän hän voita kyseiset pojat tavalla tai toisella. Sen verran kova hahmo hän on kuitenkin.

Mood

Kokonaisuudessaan jakso ei siis tehnyt minuun juuri minkäänlaista vaikutusta. En silti jättäisi sitä väliin, tapahtuihan siinä paljon tärkeää tai no ei ehkä paljon, mutta jonkin verran. Sitä paitsi jaksolla oli hetkensä. Varmasti sarjaan ja sen pareihin enemmän henkisesti panostaneet nauttivatkin siitä paljonkin ja voivat jopa pitää sitä kauden parhaana. Enkä tuomitse heitä olleenkaan, vaikka en samoin ajattelekaan.

En nimittäin ole ollut jaksolle aivan reilu. Se pitää heti myöntää. Hyvä sarja tarvitsee myös sellaisia jaksoa, jossa keskitytään hahmokehitykseen ja tunnelmallisiin hetkiin, pääjuonen sijaan. Jos ei välitä hahmoista, ei välitä myöskään siitä, voittavatko he lopulta vai eivät. Tämä korostuu vielä Olipa Kerrassa, jonka vahvempia puolia on aina ollut hahmot, heidän kehityksensä ja vuorovaikutuksensa toisten hahmojen kanssa. 

Tunteeni kuin niistäkin turhista draaman aiheista vihdoin päästiin

Ehkä minun pitäisi jopa olla kiitollinen jaksolle, lopettihan he turhan draaman. Nyt voidaankin sitten keskittyä päätarinaan, ainakin toivottavasti, ja siihen paljon hehkutettuun ja kieltämättä minun itsenikin odottamaani musikaalijaksoon. Se tulee vasta kauden 20. jaksossa, joten odottaa saa vielä vähän aikaa. Hyvää se ei kuitenkaan jaksosta tee. Sillä on liian monta heikkoutta, joita kävinkin jo aikaisemmin.

Kokonaisuudessaan ”Awake” oli koko kauden huonoin, poikkeuksena kauden muuten hyvään tasoon. Sitä voisi pitää jopa sarjan huonoimpiin kuuluvana. Toivottavasti sarja parantaa ja paljon. Kaksi tähteä.

Muistathan Tuhkimon...

Tervetuloa Olipa Kerran  jaksoarvostelun pariin. Nyt on vuorossa kuudennen kauden kolmas, "The Other Shoe”-niminen jakso. Siinä päähuomion saa Disney-prinsessoista tunnetuimpia, Tuhkimo.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää tavalliseen tapaan juonipaljastuksia. Jos haluat välttää niitä kuin ruttoa, lukeminen kannattaakin lopettaa tähän.

Aikaisemmin tapahtunutta: Takaumissa Tuhkimo teki sopimuksen Pimeyden Olennon kanssa ja sai näin prinssinsä. Hän myös myi vahingossa oman lapsensa tälle. Paljon myöhemmin Emma auttoi häntä saamaan lapsensa takaisin. Nyt prinsessa elää normaalia elämää Storybrookissa. Niin hyvin ei mene sankareillamme, joiden tehtävänä on voittaa kuvioihin ilmestynyt Paha Kuningatar. 

Tuhkimo on yksi ikonisimmista Disney-prinsessoista. Onkin pieni ihme, ettei hahmoa ole juuri nähty nimenomaan Disneyn-tarinoihin keskittyneessä Olipa Kerrassa. Ei hahmo oltu täysin unohdettukaan. Hänellä oli oma pelkästään häneen keskittynyt jaksonsakin ja kyllähän hän vilahti joskus kohtauksen taustalla. Se ei kuitenkaan ole paljon noinkin tunnetulta hahmolta.

Suurimmaksi osaksi juuri hänen tarinaansa keskittynyt "The Other Shoes" teki asiaan kuitenkin muutoksen. Se kertoi Tuhkimo-elokuvastakin tutun tarinan, sarjan omilla twisteillä maustettuna tietenkin. Ehkäpä tämä tarkoittaa, että myös sellaiset prinsessat kuin Aurora tai Ariel pääsee vielä joskus sarjan keskipisteeseen. Ainakin toivon niin, sillä he ovat pysyneet yhtä näkymättämissä kuin Tuhkimokin.

Nyt kuitenkin itse jakson pariin. Aloitan tuttuun tapaani taas takaumista. Ne alkoivat hyvin tunnettuun tapaan. Prinssi Thomasin palvelijan kutsuessa Tuhkimon äitipuolen, Lady Tremainen ja siskopuolen juhliinsa. Tuhkimo pyysi päästä mukaan, mutta turhaan. Asiaa ei auttanut edes se, että hänellä oli juhliin sopiva mekkokin valmiina. Varsinkin kuin toinen siskoista poltti sen karusti.

Sitten takaumat pomppasivat Pimeän Olennon kanssa tekemän sopimuksen jälkeiseen aikaan. Hyvin vaatetettu Tuhkimo osallistui prinssin juhliin, tapasi prinssin ja ehti rakastuakin häneen. Vain yhden keskustelun jälkeen. Se, että niin käy sarjassa kaiken aikaa tai se, että kohtaus on suoraan Tuhkimo-elokuvasta, ei tee asiasta yhtään uskottavampaa. Tai hyvää esimerkkiä lapsille.

Enne juhlien loppua Tuhkimo kuitenkin huomasi Thomasin antavan ruusun hänen siskopuolelleen Clorindalle ja lähti itkien kotiinsa, jossa hän teki mielenkiintoisin löydön. Hänellä oleva avain avasi portin tuntemattomaan maahan. Minun tuskin tarvitsee kertoa kyseisen maan olevan Keskeneräisten Tarinoiden Maa. Hän myös tapasi siskopuolensa, joka paljasti olevansa rakastanut Thomasin palvelijaan Jacobiin.

Prinssi toimi vain viestin viejänä, koska hänen äitinsä ei ikinä hyväksyisi suhdetta. Tuhkimolla oli ratkaisu valmiina. Hänen äitipuolensa ei ikinä löytäisi Clorindaa ja hänen rakastettuaan portaalista. Suunnitelma oli enää toteuttamista vaille valmis. Clorinda menikin kertomaan suunnitelmasta rakastetulleen. Valitettavasti juuri silloin Lady Tremaine tuli sekoittamaan tyttöjen suunnitelman pahemman kerran. 

Hän kiristi Tuhkimolta tiedon tyttärensä sijainnista uhkaamalla rikkoa tämän lasikengän. Ainoan todistuksen siitä, että hän oli juuri se, jota prinssi etsi. Tuskin olen ainut ainut, jonka mielestä koko juonenkäänne oli harvinaisen tyhmä. Eikö prinssi tunnistaisi häntä jo ulkonäkönsä perusteella? Hyvin pian Tuhkimo saikin siihen vastauksen: Kyllä. Tuhkimon luokse päässyt Thomas tunnisti kuin tunnistikin hänet.

Snow oli käyttänyt jäljittäjän taitojaan ja auttanut Thomasin löytämään Tuhkimon luokse. Kyllä, hän oli mukana juhlissa ja jopa puhui Tuhkimon kanssa. Se ei kuitenkaan ollut juonen kannalta oleellista, ennen tätä kohtausta. Pari kihlautui keskenään ja Tuhkimo ryntäsi auttamaan pettämäänsä siskoaan. Hän tuli kuitenkin liian myöhään. Lady Tremaine ehti jo paikalle.

Tuhkimo kertoi hänen kihlauksestaan kuvitellen jostain syystä sen auttavan asiaa. En tiedä miksi. Se saikin Lady Tremainen päättämään menevänsä itsekin Keskeneräisten Tarinoiden Maahan, jossa hän odottaisi parempia aikoja kaikessa rauhassa. Hän otti luonnollisesti myös tyttärensä mukaansa. Tuhkimo siis sai haluamansa, mutta kovaan hintaan.

Takaumissa oli paljon hyvää. Pidin siitä, että Ilkeä äitipuoli oli yhtä ilkeä kuin Disneyn-versiossakin. Pidin siitäkin, että toinen siskopuolista ei ollutkaan niin paha. Se, ettei prinssi tarvinnut kenkää tunnistaakseen Tuhkimon oli hyvä korjaus Tuhkimo-elokuvaan. Se olikin koko elokuvan epäloogisin kohta. Ja siinä oli puhuvia eläimiä. Eläimistä puheenollen, hiiri-Gus oli kyllä söpö. Pidin siitäkin.

Valitettavasti takaumista löytyi jonkin verran huonoakin. Suurin vika oli se, että takaumat kierrättivät melko tarkasti Reginan ja Snow:n tarinan, pienoisen muutoksen. Nyt Snow:n tilalle oli vain vaihdettu Tuhkimo ja Reginan Clorinda. Eikö sarja voisi keksiä jotain uutta? Jotain, joka pelaisi katsojien odotuksia vastaan. He kuin tuntevat jo sarjan kaavat jo erittäin hyvin. Keino toimi Cruella De Villin tarinan kohdalla.

Storybrooke. Nykyaika. Päätarina alkoi Reginan ja Snow:n yrittäessä saada Hyden puhumaan lasagnen keinoin. Sivuhuomautus: minulle keino toimisi melko varmasti. Ainakin, jos kyse on Reginan lasagnesta. Epäilen kuitenkin Hyden olevan niin helposti suostuteltavissa. Sitä emme kuitenkaan saa tietää, sillä Paha Kuningatar oli ehtinyt ensin. Ja hän oli tarjonnut vangille koko aterian.

Toisaalta Tuhkimo, kirousnimeltään Ashley, oli yllättävän kiinnostunut Keskeneräisten Tarinoiden Maan pakolaisista. Hieman myöhemmin hänen huolestunut miehensä meni Emman puheille. hän kertoi aseensa olevan kadonnut ja, että Tuhkimon äitipuoli sekä siskopuoli olivat pakolaisten mukana. Pelastaja lupasikin auttaa. Hän jopa pyysi Henryn ja Koukun mukaan.

Ensimmäiseksi hän etsi Tuhkimon hänen kenkänsä avulla. Luonnollisesti. Sitten hän yritti puhua tytölle järkeä. Tämä kertoi, ettei hänellä ole aikomustakaan tappaa siskoaan, vaan pelastaa hänet. Sitten hän lähti toteuttamaan suunnitelmaansa. Emma yritti pysäyttää hänet taikansa avulla, muttei onnistunut siinä. Reistaileva taikuus on yksi hänen kärsimistään oireista.

Juuri silloin paikalle saapui Paha Kuningatar, jolla ei ollut sitä ongelmaa. Siitä seurasi Emman ja Pahan Kuningattaren välistä nokittelua, mitä olen kaivannut ensimmäisen kauden jälkeen. Se on nimittäin parasta, mitä sarjalla on tarjota. Paha Kuningatar lopetti nokittelun taikomalla Emman, Henryn ja Koukun pois tieltään. Toisaalla Tuhkimon tie vei kurpitsatarhaan, josta hän löysikin siskopuolensa.

Clorinda näytti olevan vahingoittunut, joten hän laski aseensa ja meni auttamaan häntä. Se oli virhe. Siinä samassa lady Tremaine astui esiin. Hän nosti Tuhkimon aseen maasta ja osoitti sillä Storybrookesta löytämäänsä Jacobia. Tuhkimo kuitenkin meni rohkeasti aseen eteen. Niinpä Lady Tremaine pisti häntä kävelykeppinsä terävällä päällä. Ei siis ampunut tätä aseellaan, niin kuin olisi voinut luulla.

Onneksi hetkeä aikaisemmin Emma ja kumppanit olivat selvittäneet Tuhkimon tarinan ja päätelleet siitä hänen olinpaikkansa. Kannatta muistaa, että Emma työskenteli aikoinaan palkkionmetsästäjänä, eikä ne taidot ihan heti unohdu. Tällä kertaa nainen tarvitsi kuitenkin pienoista kannustamista, mikä kertoi karua kuvaa siitä, kuinka riippuvaiseksi Pelastaja on tullut taikuudesta.

Koukku vangitsi Ilkeän äitipuolen ja Emma käytti taikuuttaan parantaakseen Tuhkimon. Hieman epäröiden tosin. Ilkeä äitipuoli vangittiin ja rakastavaiset saivat toisensa. Viimeisessä kohtauksessaan nainen keräsi roskia, mikä herätti kaksi kysymystä: Kuinka nopea oikeus oikein on Storybrookessa? Miksi murhanyrityksestä saa vain yhdyskuntapalvelua? Se on vakava rikos.

Paha Kuningatar ei tietenkään pitänyt juonen saamasta käänteestä. Niinpä hän vapautti Hyden sellistään. Kyllä, Hyde on vapaa. Miksi Paha Kuningatar vapautti miehen vasta nyt? Ja miksi sankarimme eivät aavistaneet sitä etukäteen? Joka tapauksessa kaksikon yhteistyötä on varmasti viihdyttävä seurata. Toivonkin heidän, tai ainakin Pahan Kuningattaren olevan kuvioissa vielä pitkään.

Päätarinan lisäksi jaksossa nähtiin tietenkin myös jokunen sivutarina, joista kerron nyt lyhyesti. Ensimmäinen niistä keskittyi Emmaan, joka haluaisi edetä pidemmälle Koukun kanssa, mutta ei voi, koska hän tulee kuolemaan hyvin pian. Archien mielestä hänen ei kuitenkaan kannata antaa asian vaikuttaa hänen elämäänsä. Olen samaa mieltä. Varsinkin kuin epäilen Emman oikeasti kuolevan.

Loppuen lopuksi Emma päättikin totella psykiatrin neuvoja. Hän pyysikin Koukkua asumaan luokseen. Koukku otti tarjouksen ilolla vastaan. Tämä on hyvä uutinen parin faneille, joita varmasti riittää. Minulle se ei puolestaan aiheuttanut tunteita puolesta tai vastaan. CaptainSwan on parina hivenen tylsähkö. Toki minunkin on pakko myöntää, että Koukku osoitti jaksossa kyllä ihailtavaa kärsivällisyyttä.

Toinen sivujuoni liittyi Charmingeihin. Snow halusi päästä elämään normaalia elämää, David puolestaan tietää, kuka tappoi hänen isänsä. Hän pääsikin lähemmäs totuutta tehtyään sopimuksen Herra Goldin kanssa. Davidin piti viedä Pimeän Olennon tekemä kasetti Bellelle. Siitä hyvästä hän sai eräänlaisen Lumotun Metsän poliisiraportin, jossa selvisi Pahan Kuningattaren puhuneen totta.

Nyt hän etsii isänsä murhaajaa, joka paljastuneen Koukuksi. Sano minun, ja monen muun nettikeskustelijan, sanoneen. Storylinen parasta antia oli kuitenkin se, että he ja Regina yhdistivät Tohtori Whalen, tunnetummalta nimeltään Tohtori Frankesteinin, ja Tohtori Jekylin. Siitä päästäänkin sarjan suurimpaan ongelmaan: sankarit eivät ole läheskään yhtä kiinnostavia kuin roistot.

Jakso herätti, tavalliseen tapaan, paljon kysymyksiä, kuten mitä Tuhkimon toiselle siskopuolelle oikein kuuluu. Tai kuinka paljon hiulakkaa Lady Tremaine oikein käyttää. tai miksi David jatkaa isänsä murhaajan etsintää, vaikka Snow nimenomaan toivoi toisin? Luulen, että vain viimeiseen kysymykseen tullaan samaan vastaus. Muut jäävät katsojien mielikuvituksen varaan.

Taitaa kuitenkin olla vielä hätiköityä sanoa, että sarja olisi palaamassa ensimmäisen kauden tasoonsa. Se voi kuitenkin olla mahdollista, sillä tekijät alkavat taas muistaa, mikä teki aikoinaan Olipa Kerrasta niin suositun. Eli toisin sanoa Pahan Kuningattaren, hänen ja Emman keskinäiset kamppailut sekä vanhojen tarinoiden uudet versiot. Eli ne samat, jotka mainitsin jo aikaisemmin tässä arvostelussa.

Toki jaksolla oli myös ongelmansa, joista myös kerroin jo aikaisemmin. Enkä vain tässä arvostelussa. Minulla olisikin pari kehittämisehdotusta. En siis tyydy vain valittamaan. Tee sankareistanne kiinnostavampia kuin säkillinen perunoita tai sitten keskity roistoihin. Anna sellaisille roistoille kuin Lady Tremainen vähän omaperäisempiä motiiveja. Ja ennen kaikkea. Tehkää Emmasta vähemmän salaileva.

Kokonaisuudessaan jakso tarjosi parasta Olipa Kertaa moneen kauteen. Tämä tosin taitaa kertoa enemmän tai ainakin yhtä paljon viime kausien huonoudesta kuin jakson hyvyydestä. Neljä ja puoli tähteä.

Storybrooken päivän sana: Kosto

Olipa Kerran-sarjan kuudes kausi on edennyt toiseen, "A Bitter Draught-nimiseen", jaksoonsa. Arvostelenkin sen seuraavaksi. Tämä arvostelu sisältä paljastuksia jakson juonesta.

Aikaisemmin tapahtunutta: Reginasta erotettu Paha Kuningatar saapui Storybrookeen. Hänen suunnitelmansa on kuitenkin vielä hämärän peitossa. Samoin kuin Hyden kutsumien Keskeneräisten Tarinoiden Maasta tulleiden pakolaistenkin. Emma näki oman kuolemansa vielä tunnistamattoman huppupäisen henkilön käsissä, muttei ole kertonut siitä vielä kenellekään. Edes vanhemmilleen.

Jakson takaumat kertovat kuinka kostonhalu voi yhdistää ihmisiä. tässä tapauksessa pahan Kuningattaren ja saaneen Monte Criston kreivin, oikealta nimeltään Edmond Dantèsin, jonka juhlista takauman tapahtumat saavat alkunsa. Juhlissa kreivi tyydytti kostonhalunsa paljastamalla henkilöllisyytensä ja tappamalla entisen parhaan ystävänsä. Tästä vaikuttunut Paha Kuningatar lähestyi miestä.

Hän tekikin tälle houkuttelevan ehdotuksen. Kreivi saisi kaikkien hänet pettäneiden nimet, kunhan hän tekisi yhden pienen tehtävän, tappaisi Snow:n ja Davidin. Heidän juonensa oli yksinkertainen. Kreivi näyttelisi Pahan kuningattaren tuhoaman kylän asukasta. Voittaisi kuninkaallisten suosion ja antaisi heille samaa myrkkyä, jolla Regina tappoi edesmenneen aviomiehensä. 

Pahaa Kuningatarta on aina mukava nähdä, vaikka hänen suunnitelmansa Snow:n tappamiseksi onkin nähty jo monta kertaa. Se on sillä rajalla, onko juonenlinjalla nostalgia-arvoa vai onko se vain kirjoittajien mielikuvituksen puutetta. Lisäksi mukana olo varastaa huomion yhdeltä kirjallisuuden kuuluisammalta hahmolta. Minua se ei haittaa, vaikka hahmon fanit saattaisivat olla erimieltä.

Suunnitelma näyttikin toimivan. Edmund sai aiottujen uhriensa luottamuksen heti ja pääsi kuninkaalliselle viininkantajaksi. Kaksikko ei vain ottanut huomioon sitä, että Snow:n palvelustyttö näyttää yllättävän paljon Kreivin entiseltä kihlatulta. Ja kuninkaalliset tappaakseen Edmundin pitää tappaa myös hänet. Pahan Kuningattaren pitäisi tosiaan tarkistaa palkkaamiensa salamurhaajien taustat paremmin.

Heillä oli toinenkin ongelma. Rumple ei halua Reginan tappavan Snow:ta. Hänen pitää olla tarpeeksi epätoivoinen, jotta hän langettaisi Pimeän kirouksen ja Rumple saisi haluamansa. Hän tapasikin Edmundin tämän ollessa viinikellarissa miettimässä, mitä hänen pitäisi tehdä. Hän päättikin sekoittaa pakkaa yllättävällä tavalla, taikomalla palvelustytön Reginalta saadun myrkyn kouriin.

Tämän pelastamiseen oli vain yksi vaihtoehto: mennä Keskeneräisten Tarinoiden Maahan. Maassa aika on pysähtynyt, joten niin myös kuolettavan myrkyn leviämien lakkaa. Takaumat siis opettivat jotain, mikä voi olla hyödyksi jatkokautta ajatellen. Edmund ottaa tarjouksen vastaan ja jälleen yksi Pahan kuningattaren suunnitelma epäonnistui. Takaumat loppuvat tähän. 

Viihdyin niiden parissa, vaikka ne eivät tarjonnetkaan mitään uutta tai ihmeellistä. Lähinnä siksi, että Paha Kuningatar oli yhtä herkullinen kuin aina. En kuitenkaan osta koko kreivin yhtäkkistä myötätunnon osoitusta. Ymmärtääkseni hän on omistautunut vain ja ainoastaan kostolleen. Muusta viis. Kokonaisuudessaan takaumat olivat hyvät, joskaan ei loistavat. Eli ne vastasivat sarjan nykyistä laatua.

Storybrookessa Regina toivotti Keskeneräisten Tarinoiden Maan väen tervetulleeksi. Tapahtumat saivat yllättävän käänteen kuin vieras mies antoi Henrylle, sarjan tylsimmälle ja tällä hetkellä turhimmallekin hahmolle, salaperäisen kirjekuoren, jossa lukee sekä Snow:n, että Davidi nimi. Se sai Reginan paljastamaan palkanneensa Monte Criston Kreivin. Hänen oli pakko, sillä Monte Criston Kreivi oli palannut.

Regina yritti saada tämän muutamaan mielensä. Hänhän tilasi murhat alun perinkin, joten miksei hän voisi myös estää ne. Mies ei kuitenkaan ottanut asiaa kuuleviin korviinsa. Ennen kuin siitä ehti seurata taistelu, kreivi katoaa näkyvistä. Sitä ei koskaan selitetty. Edmundilla kuin ei ainakaan alkuperäisen teoksen mukaan ole minkäänlaisia taikavoimia. Tai niin olen kuullut.

Reginan epäonnistuttua surkeasti Emma ei näe muuta mahdollisuutta kuin viedä vanhempansa pois Storybrookesta. Jonnekin, mihin murhanhimoinen Edmond ei voi heitä seurata. Suunnitelma törmäsi kuitenkin muuriin, kirjaimellisesti. Joku oli taikonut Storybrookin rajalle poispääsyn estävän taikamuurin. Vielä mitä, he saavat tietää loitsun olevan saman kuin ensimmäisessä kirouksessa käytetty.

Koska kirouksen ainesosat ovat Reginan veritaialla suljetussa holvissa, syytettyjä oli vain yksi. Nimittäin Reginan sisko Zelena. Luonnollisesti nainen loukkaantui syytöksestä. Poispääsy ei siis onnistu. Pitää taistella. Regina jäi tutkimaan ilmalaivan läheisyyttä. Etsiminen tuottikin tulosta. Ei vain sellaista, mitä Regina oli odottanut. Hän löysi Snow:n entisen palvelustytön, hänen antamaansa myrkkyyn kuolleena.

Se ei ollut päivän ainoa yllätys, eikä edes suurin. Juuri sillä hetkellä Paha Kuningatar päätti astua näyttämölle. Hän paljasti jopa, että Edmundin sydän oli hänen vallassaan. Hän ei aikonut jättää mitään sattuman varaan. Regina yritti taistella roistoa vastaan, mutta turhaan. Paha Kuningatar oli loitsinut kuolleen palvelijan hameeseen taikuutta vaimentavan loitsun.

Reginalla ei ollut aikaa miettiä asiaa tarkemmin, sillä Kuningatar kertoi myös Edmundin hyökkäävän juuri sillä hetkellä Snow:n ja Davidin kimppuun. Regina meneekin auttamaan heitä niin nopeasti kuin vain on mahdollista. Siitä seurasi miekoin käytävä taistelu, jonka lopettamiseksi Regina joutui tappamaan Edmundin, heittämällä miekan tämän mahan läpi.

Minun on vaikea ostaa tätäkään kohtausta. Milloin Reginasta muka tuli erinomainen miekkamies. Tai nainen? Hänen aseenaan on yleensä toiminut taikuus, yleensä jonkinlainen tulipallo. Ei suinkaan miekka. Emmekä ole nähnyt Reginan käyttävän taitoja koskaan. lapsuudesta taidot ovat tuskin peräisin. Olisiko Cora antanut Reginan harjoitella sellaisia taitoja? Hänhän halusi tästä kuningattaren. 

Paha Kuningatar saapui pakalle. Nainen paljastaa vielä, että hänen tavoitteenaan ollut tappaa sankarikaksikkoa. Kerta se on ensimmäinen. Vaan saada Reginan sydän taas tummemmaksi. Minulle jäi kohtauksesta yksi kysymys: Eikö sankarimme ole tappaneet ketään koskaan? Varsinkaan puolustaessaan itseään tai rakkaitaan. Lumotussa Metsässä oli sentään hyvän aikaa sota.

R.I.P

En sure Edmundin kuolemaa. Hän jäi niin merkityksettömäksi hahmoksi, eikä edes karismaattiseksi sellaiseksi. En, vaikka häntä näyttelikin Totuuden Miekasta tuttu Craig Horner. Monte Criston kreivin fanit ovat varmasti pettyneet sarjan versioon hänestä. Minä ainakin olisin. Oli hahmossa jotain hyvääkin. Se sai minut miettimään Monte Criston kreivi-kirjan lainaamista.

Sivutarinoita jaksosta löytyi jokaiseen makuun. Käyn ne nopeasti läpi. Ensimmäisessä Paha Kuningatar manipuloi Zelenaa, minkä kerkesi. nainen lankesikin helposti. Tai ainakin nyt vaikuttaa siltä. Toisaalta hän itsekin sanoi, että Reginan paha puoli muistuttaa enemmän häntä kuin hyvä, joten mikään ihme tuo ei ole. Uskon kuitenkin, että noita palaa taas hyvien puolelle. Tavalla tai toisella.

 Paha Kuningatar tapasi myös erään muun Storybroonen asukkaan, Herra Goldin, eli Rumplen. Hän pyysi miestä tulemaan puolelleen, turhaan. Hän myös flirttaili tämän kanssa. Kyllä, luit oikein. Minustakin se oli väärin niin monella tasolla. Varsinkin, sillä Pimeyden Olennolla oli suhde Reginan äidin, Coran kanssa. Lisäksi heillä on aina ollut enemmän oppilas-opettaja suhde kuin rakkaus- tai edes seksi suhde.

Bellekin sai oman sivujuonensa, niin pieni kuin se olikin. Koukku piilotti hänet omaan laivaansa, Jolly Rogeriin. en tiedä, onko laiva paras paikka odottavalle äidille, mutta Rumple tuskin osaa häntä sieltä etsiä. kaksikko päätyi myös puhumaan Koukun aikaisemmista pahoista teoista, joihin kuului myös Bellen satuttaminen. Koukku myönsi, ettei hän ole antanut vielä itselleen an

Bellellä ei kuitenkaan olut samanlaisia ongelmia. Bellestä puheenollen. Pidän siitä, että hän sai itsenäisyytensä takaisin. Pelkään kuitenkin samaa kuin viime viikolla. Sitä, että nainen palaa lopulta hänelle monta kertaa valehdelleen miehensä luo. Parin historian tuntien pelko ei ole vailla todellisuuspohjaa. Ei siitäkään huolimatta, että Bellellä on myös lapsi huolehdittavanaan.

Viimeinen sivujuoni keskittyi nyt terapiassa käyvään Emmaan, joka kieltäytyi edelleenkään kertomaan vanhemmilleen tai ylipäätään tutuilleen saamastaan näystä. Archien huolimatta. Ohimennen, Storybrookin asukkaat tuntien, Archie lienee jo kaupungin rikkain mies. Asiakkaista ei hänellä nimittäin taida olla pulaa. Hyvä, että tänä epävakaana aikana edes jonkun bisnes kukoistaa.


Jakso loppui Emman päästessä jonkinlaiseen lopputulokseen siitä, kuka hänet tappanut huppupäinen hahmo oikein on. Hän epäili Reginaa. Tai Pahaa Kuningatar. Ainakin se kyllä selittäisi, miksi pormestari osoitti yllättäviä, ja ennen kaikkea epäuskottavia, miekkailijan kykyjään. Näyssä Pelastaja nimittäin tapettiin miekalla, ei suinkaan taikavoimien avulla.

En siis ymmärrä, miksi Pelastaja alkoi yhtäkkiä epäillä ystäväänsä. Toisaalta, milloin viimeksi sarja on oikein käynyt järkeen. Se, ettei häntä ollut paikalla Emman kuoleman hetkellä ei riitä syyksi. Nainenhan voi olla, missä vain. Vaikka taistelemassa Pahaa Kuningatarta vastaan jossakin. Sitä paitsi, eikö tämäkin juonenkäänne ole enemmän tai vähemmän kaluttu luu.

Jakso oli viime viikkoista parempi. Paljonkin. Rohkenen jopa toivoa, että sarja saisi edes osan aikaisempien kauden loistostaan. Nähtäväksi jää, toivonko turhaan. sillä oli kuitenkin myös yksi suuri ongelma. Siis hevosen mentävien loogisten aukkojen ja hahmojen ajoittaisen tyhmyyden lisäksi. Tekijät pelaavat nykyään niin varman päälle, että sarjasta puuttuu tietty kipinä. Sen vuoksi jakso jäikin hieman sieluttomaksi.

Keitä he ovat? Ja miksi pitäisi kiinnostaa?

Vaikka en inhoa kauden formaattia, sillä on omat huonot puolensa. Niistä suurin on se, että katsojilla ei ole tunnesidettä Keskeneräisten Tarinoiden Maan asukkaisiin. Olkoon hän kuinka kuuluisa hahmo tahansa. samoin oli hahmojenkin laita. Toki jokin pakolainen voi paljastua jonkun hahmon kadonneeksi serkuksi tai joksikin vastaavaksi. Sarjassa löytyy kadonneita sukulaisia tai ystäviä kaiken aikaa.

Kaikilla näyttää olevan myös omat, painavat syynsä tarinansa keskeyttämiseen. Auttaisiko tarinan jatkaminen tosiaan heitä? Varsinkin kuin projekti ei saanut mitenkään onnistunutta alkua, ensimmäisen autetun kuoltua Reginan käsissä. Loppu ei siis ole läheskään aina onnellinen. Mutta Olipa Kerran ei olisi itsensä, jos nämä seikat estäisivät mitään. Siinä tarinat tapaavat saada aina loppunsa, tavalla tai toisella.

Kokonaisuudessaan "A Bitter Draught" oli paljon jonkin verran viime jaksoa parempi. Sarjalla on kuitenkin vielä matkaa entiseen loistoonsa. Annan jaksolle neljä ja puoli tähteä.

Satuhahmot ovat taas täällä - Jo kuudennen kerran

Olipa kerran palasi kuudennen tuotantokauden jaksoin. Arvostelen ne taas tavalliseen tapaani jakso kerrallaan. Aloitan luonnollisesti kauden ensimmäisestä, ”The Savior”-nimisestä, jaksosta. 

Varoitus: Arvostelu sisältää juonipaljastuksia!

Aikaisemmin tapahtunutta: Belle kirosi itse itsensä unikirouksella, jotta hänen syntymätön lapsensa olisi turvassa. Rumple sai Hyden apua kyseisen kirouksen purkamisessa. Hintana oli antaminen Storybrooke Hyden käsiin. Haades tappoi Robin Hoodin ennen omaa kuolemistaan. Kapteeni Koukku puolestaan pääsi takaisin elävienkirjoihin, koska Zeus niin päätti. Asialle ei ole parempaa syytä.

Jakson ensiminuutit eivät kuitenkaan käsitelleet mitään noista asioista. Ne sisälsivät jakson ainoan, hyvin lyhyen, takauman, jossa Jafar tapasi täriseväkätisen ja ilmeisen epätoivoisen Aladdinin. Tapaamisen ainoa syy näyttikin olevan entisen vihollisen ahdingolle nauraminen. Se lienee ollutkin herkullista katsottavaa. Niin herkullista, että Jafar ei edes vaivaantunut tappaa häntä.

Takauman Jafar oli eri kuin Olipa Kerran Wonderland-spin offissa. Vaikka uusi näyttelijä suoriutuikin roolistaan erinomaisesti, ainakin lyhyen kohtauksen perusteella, en pidä muutoksesta yhtään. Mielipiteeni voi muuttua, jos saan asialle järkevän selityksen. Aladdinista tai hänen näyttelijästään en osaa sanoa juuta, enkä jaata. Tilanne on sama myös Jasminen kohdalla, jota en ole vielä päässyt näkemään.

Takaumat paljastivat mielenkiintoisen seikan sarjan mytologiaan liittyen. Myös Aladdin oli niin sanottu Pelastaja, engl, Savior. Emma ei siis ole sarjan maailman ainut tuon tittelin saanut, viimeisin vaan. Uutta tietoa on myös se, että jos Jafariin on louttaminen, Pelastajilla ei ole onnellista loppua. Käsittelen asiaa myöhemmin, sillä se liittyi nykyiseen tilanteeseen aika lailla.

Storybrooke. Nykyaika. Vallankahvaan päässyt Hyde kutsui ”ystäviä” eli muita Kertomattomien tarinoiden-maan asukkaita Storybrookeen. He tulivatkin kaupunkiin ilmalaivan kyydissä. Sitä ihmettelemään tulikin koko kylä, melkein kirjaimellisesti. Hydekin tuli paikalle ottamaan vieraitaan vastaan. Emma ja Regina yrittivät tappaa tämän taikuutta hyväksi käyttämällä. Se ei onnistunut, syystä tai toisesta.

Uusi yritys ei tullut kyseeseen, sillä ilmalaiva teki erittäin näkyvän pakkolaskun. Niinpä sankarimme menevät etsimään aluksen matkustajia, joko tuhotakseen heidät tai toivottaakseen heidät tervetulleiksi. Laivan jäännökset näyttivät hyvältä paikalta aloittaa. Siellä Emma huomasi kärsivänsä käsien tärinästä ja näkevänsä pienen pätkän vielä tapahtumattomasta taistelusta. Mistä oikein on kyse?

Laivan hylyt tarjosivat kuitenkin jotain hyvääkin. Nimittäin aseen, jolla voisi vangita Hyden. Emma ja Regina onnistuivatkin tehtävässä, vaikka Emman käsien tärinä vaikeuttikin tehtävän suorittamista. Vangitsemisen yhteydessä Hyde paljasti tietävänsä, mikä Emmaa oikein vaivaa. Niinpä Emma päätti hetken mietittyään pyytää roistolta apua. Hän ei nähnyt muutakaan mahdollista.

Minusta Emman valinta oli väärä. Hydeen ei kannata luottaa. Varsinkaan kuin kukaan ei vielä tiedä, mikä hänen end gamensa oikein on. Lisäksi minulle herää yksi kysymys: Miksi Emma ei kertonut Koukulle tai muulle läheiselleen ongelmastaan? Tai edes Archielle, kieltämättä maailman huonoimpaan psykiatriin. Itseasiassa luulen, että ilokseni jaksossa näyttäytynyt Pongokin voisi tarjota luotettavampaa apua.

Heistä jokainen voisi tehdä jotain auttaakseen. Sitä paitsi kyseessä on ikuisuuden vanha juonilinja, etenkin juuri Olipa Kerran-sarjalta. Joka toinen sankari aiheuttaa ongelmia, jotka olisi voinut välttää puhumalla jollekin. Toisaalta Emman taustan tietäen on hyvin ymmärrettävää, että hänen on vieläkin vaikea luottaa kenenkään muuhun kuin itseensä. Neuvoisin, silti unohtamaan Hyde ja puhumaan perheelleen.

Emma ei kuitenkaan kuunnellut minua, jostain kumman syystä. Hän meni tapamaan Hydeä tämän selliin. Mies lupasikin auttaa, pienen suostuttelun jälkeen. Hän neuvoi Emmaa seuraamaan punaista lintua. Näin nainen tekikin ja löysi juuri sen, mitä tarvitsi. Oraakkeli auttoi Emmaa näkemään koko kohtauksen. Siinä mystinen huppupäinen mies, tai nainen, tappoi hänet. Tappajan henkilöllisyys jäi arvoitukseksi.

Pakko sanoa, etten ole vakuuttunut. Tappaisiko sarja muka Emman? Oman päähenkilönsä. Muutenkin sarjan henkilöt eivät näytä kuolevan sitten millään tai ainakaan pysyvän kuolleena. Olen kuullut, että Robinkin palaa takaisin sarjaan. Toki olen kuullut, että joku päähahmoista tulee kuolemaan kauden edetessä. Epäilen kuitenkin sen olevan joku muu kuin Emma. Se olisi liian ilmeistä.

Muihin aiheisiin. Reginan storyline sai jaksossa myös jonkinlaisen pääosan. Tiivistetysti se meni näin: Reginan kanssa asuva Zelena hukkasi Robinin hänelle antaman höyhenen, siskokset riitelevät, Regina kävi koskettavan keskustelun Snow:n kanssa sekä yritti muutenkin tulla sinuiksi tunteidensa kanssa. Hän myös yritti löytää kyseisen höyhenen etsintätaialla, siinä pahemmin onnistumatta.

Kerroin sen nopeasti, sillä Regina ei jaksa kiinnostaa minua edelliseen tapaan. Ei sitten sen jälkeen, kuin Paha Kuningatar erotettiin hänestä. Juuri Reginan sisäinen konflikti teki hahmosta niin mielenkiintoisen. Toivonkin todella, että Reginat palaavat taas yhteen. Paitsi, että se tekee Reginasta kiehtovamman, se myös antaisi hyvän opetuksen. Sen, että myös pahat puolet kuuluvat ihmiseen yhtä paljon kuin hyvätkin.

 Toisaalta Paha Kuningatar voi olla viihdyttävä kauden roisto. Nyt kun hänellä ei ole edes pienoista inhimillisyyttä ristinään. Hän ilmestyikin kuvioihin jo tämän jakson lopussa. Nähtäväksi jää, saako hän avukseen Reginalle loukkaantuneen Zelenan. Toivon niin, sillä hänkin on paljon mielenkiintoisenkin roistona kuin hyviksenä. Muutenkin sarja tekee yleensä roistoista paljon sankareita kiehtovamman.

Kaupunki otti lämmöllä vastaan Hyden kutsumat Kertomattomien tarinoiden maan asukkaat. Mielenkiinnolla seuraan, keitä joukossa oikein on mukana. Tai, mitä he oikein suunnittelevat. He liittyivät Hyden suunnitelmaan, joten mitenkään viattomia he eivät voi olla, ainakaan ihan kaikki. Sarjan tuntien, joku heistä voi olla jopa jonkun hahmon kauan kadoksissa ollut sukulainen.

Loppu jakso keskittyi kuitenkin Rumpleen ja hänen yritykseensä herättää Belle. Hän sai apua itse Morpheukselta, kreikkalaiseen mytologiaan kuuluvalta unien herralta, joka vei hänet Bellen uneen. Uni sijoittui aikaan, jolloin Belle oli vasta Pahan olennon palvelija. Koska tosirakkauden suudella on ainut keino pelastaa Belle, Rumplen pitää voittaa hänen sydämensä, uudestaan.

Jakso kertasikin hyvin paljon parin huippuhetkiä, esimerkiksi kuulun tanssimiskohtauksen. Lopussa selvisi kuitenkin käänne. Morpheus onkin Rumplen ja Bellen aikuiseksi kasvanut poika. Hän herätti Bellen suudelmallaan, mutta vasta sen jälkeen kuin nainen oli torjunut Rumplen lähentymisyritykset. Hän varoitti myös Belleä koskaan luottamasta isäänsä. Näköjään isäongelmat alkavat aina vain aikaisemmin.

Kokonaisuudessaan jakso ei tarjonnut minulle mitään uutta. Kaikki edellä lueteltu on jo nähty, vähän eri muodossa vaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö viihtynyt jakson parissa. Viihdyin kyllä. En kuitenkaan niin paljon kuin ensimmäisellä kaudella. Se ei tarkoita, ettenkö odottaisi kautta. kaudella onkin paljon odotettavaa, kuten lapsena Disney suosikkeihini kulunut Aladdin-storyline.

Odotan myös näkeväni Bellen itsenäisenä naisena, jos siis sitä ylipäätään päästään näkemään. Sarjan tuntien epäilen sitä vahvasti. Reginan ja Zelenan ystävyys tapahtui epäuskottavan nopeasti, mutta siitä voisi saada jotain hyvää aikaan. Nyt tosin Zelena näyttää tulevan paremmin toimeen Pahan kuningattaren kuin Reginan kanssa. Heidänkin yhteistyötä voisi seurata ihan mielellään.

Jo viime kaudella mietin, jättääkö jakso kesken. Päätin kuitenkin jatkaa sarjan katsomista. Siitäkin huolimatta, että sarjan taso on laskenut tasaiseen tahtiin. Samaa mietin myös tämän kauden kohdalla. Voit vapaasti kutsua minua masokistiksi, mutta katson kuitenkin vielä ainakin pari jaksoa ja katson. Sitten päätän, viitsinkö kuluttaa siihen vielä aikaani. 

Charmingit jatkavat sarjan tylsimpänä hahmona olemista ja tällä tarkoitan niin Emmaa, Snow:ta, Davidia kuin Henryakin. En edelleenkään ole noussut CaptainSwan-laivaan. En vihaa hahmoja tai heidän suhdettaan. Se vain on yhtä tylsä kuin sarjan päähenkilötkin. En ole tuomitsemassa kaikkia heidän suhdettaan fanittavia. Jokaisella on oma makunsa ja se on ihan sallittua.

Arvostelun lopuksi sorrun spekuloimaan tulevaan kauteen liittyviä tapahtumia. Olen lukenut huhuista, jonka mukaan ”Oraakkeli” olisi Jafar valepuvussa. Niinpä hän ja Hyde huijaisivat Emmaa koko ajan. En tiedä, onko tämä totta, mutta teoria kuulostaa silti uskottavalta. Ja mahdollisesti paljon kiinnostavammalta kuin, mitä asia todellisuudessa on. Olettaen, että teoria ei pidäkään paikkaansa.

Teoriointia voi jatkaa myös huppupäisen hahmon kohdalla. Onko hän Paha Kuningatar, Hyde, Jafar, Rumple, joku Kertomattoman maan asukki, Koukku vai kenties Emma itse? Tai kenties joku, jota emme ole vielä nähneet. Vaikka jaksosta voi sanoa paljon pahaa ja olen jo sanonutkin, niin ainakin se herätti kysymyksiä. Ihan niin kuin kauden ensimmäisen jakson pitääkin.

Tiivistetysti jakso teki sen, mitä sen pitikin eli sai katsojat innostumaan kuudennesta kaudesta. Mitään uutta ja ihmeellistä jakso ei kuitenkaan tarjoa. Neljä tähteä.