Lumikin ja Hurmuriprinssin herätyssoitto

Tervetuloa Olipa kerran – sarjan jaksoarvosteluiden pariin! Tällä kertaa arvioitavana on tylsyydessään kauden toistaiseksi huonoin ”Avake”, jossa heräämään pääsevät Snow ja David. 

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia jakson juonesta. Lue siis omalla vastuullasi.

Varoitus 2: Jakso on niin sokerinen, että siitä voi saada diabeteksen. Terveysviraniomaiset tuskin suosittelevat sitä.

Aikaisemmin tapahtunutta: Musta keiju pääsi Storybrookeen koska taikuus ja nyt hänellä on pahat mielessään. Regina yrittää rikkoa Pahan Kuningattaren unikirouksen, mutta toistaiseksi tulokset ovat jääneet laihoiksi. Koukku joutui Mikä-Mikä Maahan, jossa häntä jahtaavat Panin kohtalosta vihaiset kadonneet Pojat. Hän yrittääkin päästä takaisin kotiinsa määrätietoisempana kuin koskaan.

”Avake” tarjosi paljon hyvää, niin sankariemme kuin katsojienkin kannalta: Snow:n ja Davidin unikirous purkautui vihdoin ja viimein, Emma ja Koukku saivat vihdoin toisensa, Musta Keijuakin nähtiin ilahduttavan paljon, vaikkei hän jaksossa juuri mitään konkreettista tehnytkään. Tiikeri Liljakin nähtiin ja hän vieläpä osoittautui yhtä makeaksi kuin alun perin toivoinkin. 

Valitettavasti se, miten näihin lopputuloksiin päästiin ei ollut läheskään niin kiinnostavaa kuin olisi voinut olla. Osittain syy tähän on se, että Snow ja Charming eivät he ole ikinä kuuluneet sarjan mielenkiintoisempien hahmojen joukkoon. Osittain taas siinä, että jaksossa ei tapahtunut oikein mitään minua vähääkään kiinnostavaa. En myöskään pitänyt tavasta, jolla ongelmat ratkaistiin.

Nyt takaumiin. Storybrooke. Ensimmäisen kirouksen aika. Mary Margaret nukkuvalle John Joelle tuoma kukka osoittautuu taikakukaksi. Se herätti Davidin koomastaan oikeine muistoineen. Kun hän koskettaa Mary Margaret tämä vapautuu kirouksestaan ja muistaa kuka on. Yhdessä he päättävät ensitöikseen etsiä tyttärensä Emman. He päättelevät hänen olevan maailmassa.

Sillä aikaa kuin Snow hämäsi Davidia etsivää Reginaa, David hakee apua sieltä, mistä aina ennenkin eli Goldin kaupasta. Gold ei kuitenkaan suostu auttamaan, sillä Emmaa tarvitaan kirouksen purkamiseen. Hän antaa kaksikolle muistinpyyhintärohtoa ja kehottaa heitä käyttämään sitä, mutta kaksikko päättääkin käyttää toista taikakukkaa Emman löytämiseen. 

He löytävätkin Emman, mutta päättävät lopulta antaa asian olla. Muuten Emma ei voisi täyttää kohtaloaan ja kaikki Storybrooken asukkaat jäisivät ikuisesti kirouksen valtaan. Tätä en ihan ymmärrä. Miksei Emma voisi purkaa kirouksen siitä huolimatta? Onhan hän Pelastaja joka tapauksessa. Se voisi olla jopa helpompaa kuin hänellä olisi vanhempansa apunaan. Joka tapauksessa, takaumat loppuivat siihen.

Vaikka kirouksen aikaista Storybrookea ja sen asukkaita, erityisesti Reginaa, olikin kiva nähdä, takaumat eivät antaneet juuri mitään uutta tai ihmeellistä. Ainut sen antama lisäys oli varsin kätevä taikakukka, jolle tulikin käyttöä jakson aikana. Senkin olisi voinut esitellä hieman pieni muotoisemminkin. Onneksi takaumat eivät sentään vieneet kovin suurta osuutta jaksosta. Niinpä niitäkin kesti katsoa liikaa tylsistymättä.

Takaumat eivät sentään kirjoittanut sarjan historiaa uusiksi, niin kuin alun perin pelkäsin. Pieni voitto sekin. Sen sijaan samaa ei voi sanoa hahmoista. Luulisi, että Snow ja David olisi tullut samaan lopputulokseen, päätökseen luopua Emmasta, jo vähän aikaisemmin. Ovathan he sentään sankareita. Miksi he siis valitsisivat tyttärensä, edes hetken aikaa, vaikka he tietävät, mitä se tarkoittaa kaupungin muille ihmisille.

Kokonaisuudessaan takaumat olivatkin perin mauttomia ja sisällöttömiä. Tapahtumien sijaan oli keskitytty ihmisten tunteisiin. Ongelma, joka näkyi pitkin jaksoa. Ne olivatkin ehdottomasti jakso tylsin osuus, mikä on paljon sanottu, sillä ”Awakessa” rima ei olut kovinkaan korkealla. Koko jakso olikin minulle pienoinen pettymys.

Storybrooke. Nykyaika. Regina ja Zelena yrittävät rikkoa unikirouksen, mutta he onnistuvatkin vain pahentamaan asiaan. nyt Snow ja David ovat unessa kumpikin. Sitä ennen David kuitenkin ehtii tunnistaa takaumissa vilahtaneen taikakukan ja Snow pääsee näyttämään jäljittäjän taitojaan kyseisen kukan etsimiseen. Hyvä niin, sillä jäljittäjä-Snow on paras Snow.

Snow ja hänen mukaansa lähtenyt Emma löytävätkin kukan tai oikeammin kokonaisen kehon niitä helposti, mutta Musta Keiju tulee juuri silloin paikalle. Hän käskee Gideonia tuhoamaan kukat. Gideon kuitenkin kapinoi ja jättää yhden kukan henkiin. Antaen näin sankareille mahdollisuuden. Snow ja David kuitenkin päättävät uhrautua tyttärensä puolesta ja antaa kukan Emmalle, jotta hän saisi Koukun kotiin. 

Emman vastaus on luonnollisesti myöntävä

Emma ei löytänyt rakastaan hetkeäkään liian aikaisin, sillä tämä oli juuri vähällä joutua kadonneiden Poikien tappamaksi. Emma kuitenkin pelastaa hänet ja loppu hyvin kaikki hyvin. Heti päästyään takaisin Storybrookeen. Koukku kosii Emmaa. Melkein kuulen jo CaptainSwan fanien kiljuvan onnesta. Onni ei suinkaan lopu siihen, sillä Regina keksii vihdoin, miten hän saisi unikirouksen purettua.

Se on tarkoitettu yhdelle sydämelle, joten jos kaikki joisivat kirousta, se lakkaisi vaikuttamasta. Keino toimikin, kaiken järjen vastaisesti. Siinä on yhtä vähän järkeä näyteltynä kuin kirjoitettunakin, mutta joka tapauksessa keino toimii. Kaiken lisäksi David antaa Koukulle anteeksi isänsä murhan, olihan hän silloin ihan erihenkilö. Sekin asia on siis loppuun käsitelty. 

Sankariemme huolet ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Musta keiju ei nimittäin ole edes aloittanut juontansa vielä. Hän tekee jotain yrityksiä saada Rumple puolelleen, mutta turhaan. Hän myös saa selville, että Rumple tietää kuin tietääkin Gideonin ollessa Mustan Keijun vallassa. Se, miksei hän ole kertonut siitä muille, kuten Gideonin verta haluavalle Emmalle on vielä arvoitus.

Musta Keiju on tosiaan hyvä lisä sarjaan. Pidän tuotteesta, vaikkei hän ihan Pahan Kuningattaren veroinen olekaan ja vaikkei hän tehnyt juuri mitään tässä jaksossa. Hän on myös harvinaisen vahva, onhan koko Pimeyden taikuus enemmän tai vähemmän hänen ansiotaan. Tämän vuoksi pelkäänkin, että naisen väistämätön loppu on oleva harvinaisen anti-kliimaksinen, kuten oli Pimeän Koukunkin.

Päätarina oli hieman takaumia kiinnostavampi, mutta paino on sanalla hieman. Ehkä olisin nauttinut siitä enemmän, jos välittäisin sarjan pääpareista ja heidän onnellisuudestaan edes jonkin verran. Tai jos lopputulos ei olisi ollut selvä melkein ennen kuin ongelmakaan oli vielä olemassa. Totta kai sarjan pääparit saavat toisensa ja totta kai se tapahtuu ennen sitä paljon hehkutettua lopputaistelua.

Mikä-Mikä-Maa. Nykyaika. Koukku on vähällä joutua Kadonneiden Poikien tappamaksi, mutta hänet pelastajaa Tiikeri-Lilja. Ei kuitenkaan hyvää hyvyyttään, vaan pakottaakseen tätä tekemään jotain hänen puolestaan. Viedä pala erästä erittäin voimakasta taikasauvaa Storybrookeen, jotta pelastaja voisi voi Mustan Keijun. Onko tämä turhankin kätevää pääjuonen kannalta. On. Onko sillä väliä? Ei oikeastaan.

Miksi kaikilla sarjan hahmoilla on vaikeuksia pyytää apua käyttämättä väkivaltaa niihin, jolta he sitä apua tarvitsevat. Vieläpä siihen, jolta he sitä apua pyytävät. Sanomattakin lienee selvää, että Koukku suostuu. He tarvitsevat siihen varjotaikuuden apua. Varjoilla voi kuljettaa asioita tai ihmisiä paikasta toiseen. Siihen he kuitenkin tarvitsevat jotain Kadonneilta Pojilta. Kuinkas muuten.

Saimme tietää Tiikeri-Liljan tarinan. Hän on entinen keiju, joka luopui keljuudestaan, sillä hän tunsi sylisyyttä siitä, ettei hän voinut estää Mustaa keijua muuttumasta Pahaksi. Naisen tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta. Siitä olisi voinut tehdä takauman, jos toisenkin. Vieläpä mielenkiintoisemman kuin tämän jakson takaumat olivat. Harmi, ettei hän esiintynyt jo aiemmin.

Sarjan kunniaksi on sanottava, että he castasivat hahmon näyttelijäksi Amerikan alkuperäisasukkaan. Sarjan tuntien en nimittäin olisi yllättynyt, jos hahmo olisi niin sanotusti valkopesty. häntä, sillä kuin on omat ongelmansa etnisten vähemmistöjen kanssa, kuten se, että ne tuppaavat olemaan joko pahoja tai sitten he kuolevat nopeasti. Tai sitten heitä ei nähdä juuri olleenkaan.

Suunnitelma onnistuukin ja Koukku saa tehtyä varjon. Emma saa sauvan. Kadonneet Pojat eivät kuitenkaan päästä heitä niin vähällä. He hyökkäävät voimalla ja ovatkin lähellä Koukun tappamista. Onneksi juuri sillä hetkellä Emma löytää Koukun. Jostain syystä pari kuitenkin jättää Tiikeri-Liljan oman onnensa nojaan, mutta eiköhän hän voita kyseiset pojat tavalla tai toisella. Sen verran kova hahmo hän on kuitenkin.

Mood

Kokonaisuudessaan jakso ei siis tehnyt minuun juuri minkäänlaista vaikutusta. En silti jättäisi sitä väliin, tapahtuihan siinä paljon tärkeää tai no ei ehkä paljon, mutta jonkin verran. Sitä paitsi jaksolla oli hetkensä. Varmasti sarjaan ja sen pareihin enemmän henkisesti panostaneet nauttivatkin siitä paljonkin ja voivat jopa pitää sitä kauden parhaana. Enkä tuomitse heitä olleenkaan, vaikka en samoin ajattelekaan.

En nimittäin ole ollut jaksolle aivan reilu. Se pitää heti myöntää. Hyvä sarja tarvitsee myös sellaisia jaksoa, jossa keskitytään hahmokehitykseen ja tunnelmallisiin hetkiin, pääjuonen sijaan. Jos ei välitä hahmoista, ei välitä myöskään siitä, voittavatko he lopulta vai eivät. Tämä korostuu vielä Olipa Kerrassa, jonka vahvempia puolia on aina ollut hahmot, heidän kehityksensä ja vuorovaikutuksensa toisten hahmojen kanssa. 

Tunteeni kuin niistäkin turhista draaman aiheista vihdoin päästiin

Ehkä minun pitäisi jopa olla kiitollinen jaksolle, lopettihan he turhan draaman. Nyt voidaankin sitten keskittyä päätarinaan, ainakin toivottavasti, ja siihen paljon hehkutettuun ja kieltämättä minun itsenikin odottamaani musikaalijaksoon. Se tulee vasta kauden 20. jaksossa, joten odottaa saa vielä vähän aikaa. Hyvää se ei kuitenkaan jaksosta tee. Sillä on liian monta heikkoutta, joita kävinkin jo aikaisemmin.

Kokonaisuudessaan ”Awake” oli koko kauden huonoin, poikkeuksena kauden muuten hyvään tasoon. Sitä voisi pitää jopa sarjan huonoimpiin kuuluvana. Toivottavasti sarja parantaa ja paljon. Kaksi tähteä.