Aika on luonnonvara, jota voi siirtää paikasta toiseen ja muokata oman mielen mukaan. Sitä mieltä on ainakin nyt arvosteluvuorossa oleva taatulla Terry Pratchettin laadulla tehty Aikavaras.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Aikavaras-kirjan juonesta.
Järjestystä ja sääntöjä fanaattisesti palvojat Tarkastajat haluavat ihmisistä eroon, sillä he häiritsevät heidän työtään eli maailman tarkastamista. Ihmisillä kuin on tapana tehdä asioita nopeampaan tahtiin kuin Tarkastajat ehtivät niitä tutkia. He eivät kuitenkaan voi maailmankaikkeuden sääntöjen vuoksi tappaa ihmisiä, mutta he ovat löytäneet porsaanreiän. Ajan pysäyttämistä ei nimittäin ole kielletty.
Kuolema saa heidän suunnitelmansa selville, mutta hän ei voi itse vaikuttaa maailman asioihin. Niinpä hän värvää tehtävään tyttärentyttärensä Susanin. Asiaan liittyy myös aikaa siirtävät historiamunkit, erityisesti sellaiseksi opiskeleva, melkein epäluonnollisen taitava Lobsang, täsmälleen oikeassa ajassa olevasta kellosta unelmoiva kelloseppä Jeremy, kummallinen synnytys sekä Ilmestyskirjan neljä ratsumiestä.
Aikavarkaan teema on siis aika, erityisesti nykyihmisten taipumus olla kellojen orjia ja ihmisten subjektiivinen aikakäsitys. Sitä käsitelläänkin näkökulmasta, jos toisesta, ei kuitenkaan koskaan liian vakavasti tai siten, että filosofiset pohdiskelut veisivät turhan paljon huomiota perusjuonelta. Teemat ovatkin kiinnostavia. niitä olisi voitu käsitellä enemmänkin, ja paremmin.
Olen aina pitänyt tai jopa rakastanut Terry Pratchettin Kiekkomaailma-novelleista. Riippumatta siitä, mihin hahmoihin, teemoihin tai paikkoihin se milloinkin keskittyy. Aikavaras ei tee asiassa poikkeusta. Se on hauska, kekseliäs, pähkähullu ja ennen kaikkea viihdyttävä. Niin maailma kuin hahmotkin ovat kiinnostavia ja mitä tärkeintä, moniulotteisia. Kirjaa lukiessa sai nauraa, jännittää ja melkein jopa itseäkin.
Itse pääjuoni oli loppuen lopuksi yksinkertainen ja jokseenkin yllätyksetön, mutta sivujuonet ja tuhannet pienet yksityiskohdat toivatkin kirjaan tarvittavaa potkua. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan tarkoita huonoa, ainakaan tässä tapauksessa. Juoni oli myös hyvin vauhdikas, jopa vauhdikkaampia kuin Kiekkomaailman kirjoissa keskimäärin. Tämä on hyvä asia, ehdottomasti, mutta ei suinkaan mikään vaatimus.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Aikavaras-kirjan juonesta.
Järjestystä ja sääntöjä fanaattisesti palvojat Tarkastajat haluavat ihmisistä eroon, sillä he häiritsevät heidän työtään eli maailman tarkastamista. Ihmisillä kuin on tapana tehdä asioita nopeampaan tahtiin kuin Tarkastajat ehtivät niitä tutkia. He eivät kuitenkaan voi maailmankaikkeuden sääntöjen vuoksi tappaa ihmisiä, mutta he ovat löytäneet porsaanreiän. Ajan pysäyttämistä ei nimittäin ole kielletty.Kuolema saa heidän suunnitelmansa selville, mutta hän ei voi itse vaikuttaa maailman asioihin. Niinpä hän värvää tehtävään tyttärentyttärensä Susanin. Asiaan liittyy myös aikaa siirtävät historiamunkit, erityisesti sellaiseksi opiskeleva, melkein epäluonnollisen taitava Lobsang, täsmälleen oikeassa ajassa olevasta kellosta unelmoiva kelloseppä Jeremy, kummallinen synnytys sekä Ilmestyskirjan neljä ratsumiestä.
Aikavarkaan teema on siis aika, erityisesti nykyihmisten taipumus olla kellojen orjia ja ihmisten subjektiivinen aikakäsitys. Sitä käsitelläänkin näkökulmasta, jos toisesta, ei kuitenkaan koskaan liian vakavasti tai siten, että filosofiset pohdiskelut veisivät turhan paljon huomiota perusjuonelta. Teemat ovatkin kiinnostavia. niitä olisi voitu käsitellä enemmänkin, ja paremmin.
 |
| Susan |
Aika ei ole kirjan ainut teemaa, vaan teemoja on toinenkin: kenellä on oikeus kutsua itseään ihmisiksi. Tarvitseeko sellaiseksi syntyä vai voiko sellaiseksi tulla? Susanin ja Jeremyn epätavallisuus eristää heidät muista ihmisistä. Kuolemalla muilla hänen kaltaisillaan olennoilla taas on päinvastainen ongelma. He löytävät itsestään hyvin ihmismäisiä piirteitä, halusivat he sitä tai eivät.
Aikavaras myös vastaa tuohon kysymykseen. Kirjan kantava ajatuskin onkin, että jos näytät ihmiseltä, alat myös käyttäytyä kuin ihmisen tavoin. Sillä ei ole väliä, oletko yksi neljästä ratsumiehestä, itse Aika tai jokin aivan muu. Näin siis teet itsestäsi ihmisen tai ainakin jotakin hyvin ihmismäistä. Toisaalta toimii se toisen päinkin. Jos menetät ihmisen muodon, menetät osan ihmisyydestäsi.
Olen aina pitänyt tai jopa rakastanut Terry Pratchettin Kiekkomaailma-novelleista. Riippumatta siitä, mihin hahmoihin, teemoihin tai paikkoihin se milloinkin keskittyy. Aikavaras ei tee asiassa poikkeusta. Se on hauska, kekseliäs, pähkähullu ja ennen kaikkea viihdyttävä. Niin maailma kuin hahmotkin ovat kiinnostavia ja mitä tärkeintä, moniulotteisia. Kirjaa lukiessa sai nauraa, jännittää ja melkein jopa itseäkin.
 |
| Lu-Tze |
Parhaiden Kiekkomaailma-novellien joukkoon en kuitenkaan sitä laittaisi, lähinnä siksi, että se käsittelee minulle vieraampia hahmoja ja heidän tekemistään. Kiinnostavia aiheita ei käsitellä niin hyvin kuin olisi voinut. Kirjan roistotkin olivat harvinaisen tylsiä. Mutta se ei tee kirjasta vähemmän hyvää vai pitäisikö sanoa jopa loistavaa. Se on edelleen fantasiaa, ainakin sen parodiaa, parhaimmillaan.
Itse pääjuoni oli loppuen lopuksi yksinkertainen ja jokseenkin yllätyksetön, mutta sivujuonet ja tuhannet pienet yksityiskohdat toivatkin kirjaan tarvittavaa potkua. Yksinkertaisuus ei kuitenkaan tarkoita huonoa, ainakaan tässä tapauksessa. Juoni oli myös hyvin vauhdikas, jopa vauhdikkaampia kuin Kiekkomaailman kirjoissa keskimäärin. Tämä on hyvä asia, ehdottomasti, mutta ei suinkaan mikään vaatimus.
 |
| Terry Pratchett |
Terry Pratchettin kirjoitustyylistä voi moni aloitteleva kirjailija ottaa mallia. Se on mukaansatempaavaa. Hän ei pelkää esitellä, mitä kummallisempia hahmoja ja tilanteita tai leikitellä sanoilla. Lisäksi itse ainakin rakastan kirjailijan huumoria. Se jaksaa naurattaa joka kerta, kirja kirjan perään. Mitä kaikkea olisimmekaan saaneet vielä lukea, jos Pratchett olisi vielä elossa.
Hahmot eivät olleet Kiekkomaailman parhaita, vaikka pidänkin Kuolemasta ja Susanista jonkin verran, olen aina pitänyt. Siis sen, mitä olen heistä lukenut. Kuolema-novelleja kuin ei ole turhan montaa tullut luettua. odotin kuitenkin kaikkein eniten Lobsang ja hänen ja hänen omituistakin omituisemman munkkiopettajansa Lu-Tzen osuuksia, sillä heidän opettaja-oppilassuhdetta oli harvinaisen nautittava lukea.
Hahmot eivät olleet Kiekkomaailman parhaita, vaikka pidänkin Kuolemasta ja Susanista jonkin verran, olen aina pitänyt. Siis sen, mitä olen heistä lukenut. Kuolema-novelleja kuin ei ole turhan montaa tullut luettua. odotin kuitenkin kaikkein eniten Lobsang ja hänen ja hänen omituistakin omituisemman munkkiopettajansa Lu-Tzen osuuksia, sillä heidän opettaja-oppilassuhdetta oli harvinaisen nautittava lukea.
 |
| Ratsumiehet |
Pidin myös Rottien Kuolemasta. Olisin halunnut nähdä myös Kissojen Kuoleman. Kissaihminen kuin olen. Valitettavasti sellaista hahmoja ei koko Kiekkomaailmassa kuitenkaan ole. Ilmestyskirjan neljä ratsumiestäkin oli odotetusti hauskoja, samoin kirjassa esiintyvä viides ratsumies. Pidin yllättävän paljon myös Myria LeJeanista, ihmisyytensä löytäneestä tarkastajasta.
Jeremy puolestaan oli enemmän, jos vähemmän rasittava. Onneksi Igor riitti pelastamaan hänen osuutensa enemmän kuin hyvin. tarkastajat eivät olleet mitenkään erityisen kiehtovia roistoja. He kuolivat liian helposti, eivät olleet tippaakaan pelottavia tai edes vaikuttavia ja olivat muutenkin liian tyhmiä. Muista hahmoista minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa.
Tiivistetysti Aikavaras ei pettänyt kieltämättä suuria odotuksiani. Ihan täysiä pisteitä se ei kuitenkaan ansaitse, pikkuvikojensa takia. Neljä ja puoli tähteä.
Jeremy puolestaan oli enemmän, jos vähemmän rasittava. Onneksi Igor riitti pelastamaan hänen osuutensa enemmän kuin hyvin. tarkastajat eivät olleet mitenkään erityisen kiehtovia roistoja. He kuolivat liian helposti, eivät olleet tippaakaan pelottavia tai edes vaikuttavia ja olivat muutenkin liian tyhmiä. Muista hahmoista minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa.
Tiivistetysti Aikavaras ei pettänyt kieltämättä suuria odotuksiani. Ihan täysiä pisteitä se ei kuitenkaan ansaitse, pikkuvikojensa takia. Neljä ja puoli tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti