Etsivä Jessica Jones ja Marvellin synkemmät sävyt

Supersankarit ovat saaneet uuden tulemisen. Uusin tulokas kastiin on vain Netflixistä löytyvä Marvelin Jessica Jones. Katsoin sen heti voituani, nyt on arvostelun vuoro.

Lukijan on hyvä tietää, että tämä teksti sisältää juonipaljastuksia, joskin suhteellisen pieniä. Haluaisin myös huomauttaa näin alussa, että marvelin Jessica Jonesia voi katsoa ilman pienintäkään tuntemusta Marvelin sarjakuvaunifersumista, missään muodossa. Ei sarjakuvia, elokuvia tai tv-sarjoja. Jos sarja siis kiinnostaa muuten, sitä kannattaa katsoa.

Ennen arvostelua menen hieman sarjan taustaan. Marvel ja Netflix tekivät yhden maailman realistisimmista ja synkkäsävyisimmistä supersankarisarjoista, Daredevilin. Se menestyi hyvin, eikä ihme. Se oli yksi parhaimmista supersankarisarjoista miesmuistiin. Menestys toi kummalekin ytiölle rajaa. Niinpä Daredevilia seurasi oli sitäkin synkempi Marvelin Jessica Jones.

Varoitan jo nyt. Marvelin Jessica Jones ei ole tyypillinen supersankarisarja. Tyyliltään se muistuttaa enemmänkin film noiria. Jos tyylilaji ei ole tuttu, kannattaa katsoa vaikka elokuva Black Dahlia. Eli jos odotat perinteistä supersankariasarjaa, tulet pettymään. Siitäkin hulimatta, että sarja kuuluu samaan universumiin Avengerien kanssa. Nyt itse Marvelin Jessica Jonesin pariin.

Jessica Jones (Krysten Ritter) on supervoimakas- ja kestävä yksityisetsivä, jonka ura supersanakri päättyi lyhyeen, kun ihmiset tahtoonsa saava Killgrave (Tohtori Whon:n David Tennant) sieppasi Jessican ja käytti hänen voimiansa, ja ruumistaan, omiin tarkoituksiinsa. Jessica on töykeä, alkoholisoitunut, kyynistäkin kyynisempi, mutta harvinaisen hyvä työssään. 

Vaikka sarjan päähenkilöllä on supervoimia, ne saavat suhteellisen vähän huomiota. Se keskittyykin aika lailla Jessican ja Killgraven kaksinkamppailuun sekä Jessican henkiseen tilaan, johon Killgrave jätti pysyvät jäljet. Juoni onkin teemojensa lailla harvinaisen aikuismainen, pelottava ja helposti samaistuttavakin. Toisin sanoen, juoni on minulle mieleen.

Jos jotain minun pitäisi muuttaa, niin tekisin kaudesta hieman lyhyemmän. En siksi, etten olisi pitänyt, vai pitäisikö sanonut rakastanut, sarjaa. Vaan siksi, että juoni alkoi toistamaan itseään. Enemmän kuin kerran Jessica saa käsiinsä Killgraven, mutta tämä onnistuu ihmeen kaupalla pakenemaan. Luulin jo kauden loppuvan pahiksen hetkelliseen voittoon.

Sarja ei ole mitään, ilman mielenkiintoista päähenkilöä. Sellainen Jessica Jones ehdottomasti on. Hän on naissupersankariksi harvinaisen persoonallinen, jos nyt häntä voisi supersankariksi sanoa. Hänen kaltaisa hahmoja ei ole monia, ainakaan naisissa. Suoraan sanottuna kusipäisiä, mutta myös työssään erittäin hyviä olevista miehistä ei ole pulaa. Otetaan vakka House, Walter White tai Dexter.

Olen kuullut jostain, että supersankarielokuvien hyvyys riippyy täysin siinä olevasta pahiksesta. Jos sitä soveltaa sarjaankin, Marvelin Jessica Jones on napakymppi. Killgrave on nimittäin vaikuttavin pahis pitkään aikaan. Yksi syy siihen on hahmon moniulotteisuus. Toinen, kenties vielä tärkeämpi, on hänen voimansa, jotka tekevät hänestä paljon perusroistoja pelottavamman.

Miksi näin? Avengerit ovat täynnä pelottavia, ja ennen kaikkea mahtavia superroistoja. Yksinkertaisesti siksi, koska hänen teoillaan on vertailukohtaa todellisuudessa. Tällä hetkellä joku kokee henkistä tai fyysista väkivaltaa, ehkä jopa molempia. Raiskauksiakin tapahtuu melkein päivittäin. Lisäksi oman tahdon vieminen voi olla jopa kuolemistakin pahempaa. 

Luke

Sarjan hahmot eivät tietenkään rajoitu vain Jessicaan ja Killgraveen. Sivuhshmoista tärkeimmät lienee pian omankin sarjansa saava Luke Cage (Mike Colter) ja sarjakuvissa Hellcattinakin tunnettu Jessican kasvattisisko ja paras ystävä Trish Walker (Rachael Taylor). Kumpikaan hahmo ei ole ihan päähenkilöt, tai päävastustajan veroinen, mutta erinomaisia siitä huolimatta.

Tarina ja hahmot voivat olla kuinka hyviä vain, mutta huono toteutus voi pilata sarjan kuin sarjan. Onneksi niin ei käynnyt Marvelin Jessica Jonesin kohdalla. En tietenkään ole asiantuntija, mutta kaikki näyttää ja kuulostaa oikealta. Käsikirjoituskin on huippuluokkaa. Jopa Jessican voice-overit tulivat tarpeeseen. Ne kun toivat hahmon sarkastisen luonteen hyvin esiin.

Jessica Jones on vielä parempi kuin Daredevil, yhtään Daredevilia väheksymättä. Syy löytyy niin jännitttävästä juonesta kuin kiinnostavista ja moniulotteisita hahmoistakin. Viisi tähteä.

Liekehtivä tyttö ei ota sammuakseen

Supersuosittu Nälkäpeli-elokuva sarja sai viimeisen, neljännen, elokuvansa Matkijanarki 2:sen. Kävin katsomassa sen heti tilaisuuden tullen. Tässä arvostelu.

Matkijanärhi 2 lähtee liikkeelle suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Aivopesty Peeta (Josh Hutcherson) on pelastettu, mutta sota senkun jatkuu. Capitol pitäisi vallata ja paha presidentti Snow eliminoida. Tehtävää tarttuukin Katniss (Jennifer Lawrence). Yksin hänen ei tarvitse kaupunkia vallata. Hänellä on apunaan ryhmä eliittisotilaita.

Matkijanärhen juoni laahasi paikka paikoin liikaa, varsinkin ensimmäisen kolmanneksen aikana. Myös loppu oli pitkä kuin nälkävuosi. Elokuvaa lopetettiin usean, elokuvalle mitään lisää tuovan, kohtauksen verran. Elokuvasta löytyi kyllä toimiintaakin. Itseasiassa aikasempaa osaa enemmän. Ei kuitenkaan niin paljon kuin odotin, mikä ei ole välttämättä paha asia. Draamallekin jäi aikaa.

Se myös näytti hyvältä. Erityisesti Capitol itse. Siihen päästiinkin tutustumaan aiempaa osaa enemmän. Sijoittuihan se lähinnä harmaisiin bunkkereihin. Toki ympäristän lisäksi kauniita olivat myös puvustus, ihmiset, aseet ja muut sellaiset. Itselläni ei ollut 3D laseja, joten en tiedä, toisivatko ne jotain lisää. Elokuvasta nauttii hyvin ilmankin. Ainakaan itse en jäänyt niitä kaipaamaan.

Elokuva keskittyi silmäkarkin lisäksi hahmokehitykseen, niin kuin kirjojatkin. Jokainen elokuvasarjan hahmo on enemmän tai vähemmän rikki. Myös Katniss. Sitä se sota teettää. Siihen käytettiinkin kiitettävästi aikaa, mikä teki Katniksista ja kumppaneista samaistuttavia. Se myös kuvasti hyvin elokuvan sodanvastaista sanomaa.

Draamaa tarjosi sodan traumojen lisäksi myös muun juonen kyljessä kulkeva jo ensimmäisessä osassa käynnistynyt kolmiodraamaa Katnissin, Peetan ja vastarintaan ryhtyneen Galen (Liam Hemsworth) välillä. Tämä on elokuvan heikoin anti. Osittain kai siksi, että hahmojen välillä ei ole minkäänlaista kemiaa. Myös aiheena kolmiodraama alkaa olla kulunut.

Elokuva on vain yhtä hyvä kuin sen pääosa. Onneksi Jennifer Lawrence hoitaa homman kotiin tälläkin kertaa. Hän on elokuvan valopilkku. Siitäkin huolimatta, että elokuvassa vilisee muitakin tähtinäyttelijöitä, kuten Woody Harrelson, Julianne Moore sekä kesken kuvausten kuollut Philip Seymour Hoffman.

Nälkäpeli:Matkijanärhi 2 on edellisten osien tapaan erinomainen elokuva, jolla on omat heikkoutensa. Ne jäävät kuitenkin aika vähäiseksi. Neljätähteä. Koko elokuva- ja kirjasarjalle annan kuitenkin viisi tähteä. Ihan jo siitä hyvästä, että ne ovat kehittänyt nuorten dystopioita valtavasti hyvään suuntaan ja samalla saaneet nuoret taas lukemaan kirjoja.

Olipa Kerran tupla-arvosvostelu: Pimeänolentoja ja Karhukuninkaita

Tällä viikolla sain nauttia Olipa Kertaa kahden jakson voimin, mikä tarkoittaa sitä, että seuraavalla viikolla ei jaksoa näytetä. Arvostelen nyt molemmat jaksot, Birthin ja The Bear Kingin.

Aikaisemmin tapahtunutta: Camelotissa Zelena on pahaksi paljastuneen Arthurin puolella. Arthur hallitsee Merlinia, joka taikoi sankarimme, Emmaa lukuunottamatta, vielä tuntemattomaan paikkaan. Merida taistelee oikeudesta kuolleen isänsä valtaistuimelle. Storybrookessa PimeäEmma yhdisti Excalburin. Arthur paljastui pahaksi ja Zelena on edelleen raskaana.

Arvostelen molemmat jaksot samassa arvostelussa, jakso kerrallaan. Ensin on vuorossa Birth ja sitten The Bear King. Koska jaksoja on kaksi, käyn jaksojen juonen läpi vain pääpiirteissää. Muuten tekstistä tulisi auttamatta liian pitkä. Aloitan tavalliseen tapaani takaumista. Birthin takaumat sijoittuvat taas Camelotiin. Tervetuloa mukaan!

Lyhyesti ja ytimekkäästi Emma pelastaa koko muun porukan, jonka Arthur on sidottanut puuhun. Samalla hän myös vapauttaa Merlinin ja anastaa Excarburin. Koukku kuitenkin vahingoittuu Arthurin kanssa taistellessa. Siitä tulee tärkeää tarinan vielä vähän edetessä. Nyt Emma kuitenkin parantaa miehen. Emma myös taistelee sitoutumiskammonsa kanssa, mutat ei siitä sen enempää.

Sankareillamme on nyt kaiki tarvittava Emman pimeyden poistavaan loitsuun. Loitsu toimiikin kuin unelma. Sillä on kuitenkin hintansa: taistelussa vahingoittunut Koukku on kuoleman kielissä. Emma kuitenkin pelastaa hänet ainoalla voimallaan tavalla. Koukun vastustuksesta huolimatta. Hän ei poista pimeyttä, vaan luo uuden. Kyllä, Koukusta tulee Pimeän olento. Takaumat loppuvat tähän.

Ensimmäiseksi on pakko mennä takaumien suurimpaan yllätykseen eli Koukun tuloon pimeyden olennoksi. Pakko myöntää, etten odottanut ihan sitä. Osittain siksi, etten tiennyt sen olevan mahdollista. Osittain taas siksi, että nykyään Olipa Kerran menee usein siitä, mistä aita on matalin. Vain aika näyttää, miten se ilmenee. Koukullahan ei ole taikuutta itsessään.

Minulle heräsi kuitenkin yksi kysymys. Miten Koukku ei tiedä olevansa kaikkivoimainen Pimeänolento? Onko minullakin mahtavia voimia, joita en vain ole itse huomannut? Tuskin, mutta aina saa toivoa. Mahtavista voimista puheenollen Merlin pystyi vastustamaan, joskin vähän Arthurin miekkaa. Joko Merlin on tosiaan niin mahtava tai kyseessä on iso looginen aukko?

Kaiken kaikkiaan pidin takaumista. Arthur hävisi kerrankin, en taida suostua enää sanomaan häntä enää kuninkaaksi. Sitä voisi katsoa enemmänkin. Samoin Zelenaa kaikissa pahuuden voimissaan. Moni asia selvisi vihdoinkin. Jotain jäi vielä arvailujenkin varaan. Esimerkiksi Merlinin kohtalo on vielä selvittämättä. Liittyykö hänen kohtalonta kenties johonkin Koukun tekemään? Miksei?

Nyt Storybrookeen, jossa David, Koukku ja Robin vangitsevat Arthurin. Ryhmällä on edes yksi huoli vähemmän. Emmallakin pitää kiirettä. Hän ensin pelastaa Koukun ja sitten vangitsee tämän. Hän myös aikaistaa Zelenan synnytystä kuukausi tolkulla ja sitten vangitsee hänetkin. Yhdessä Koukku ja Zelena kuitenkin pääsevät pakoon.

Sitä ennen meille selviää Emman suunnitelma: Hän aikoo tappaa Zelenan Excaliburilla ja samalla poistaa pimeän taikuuden. Kuulostaa hyvältä minusta, vaikka tappaminen väärin onkin. Zelena ei kuitenkaan ole mikään puhdas pulmunen. Internet oli siis oikeassa: Emmalla on hyvät mielessään. Niin kyseenalaisia kuin hänen keinonsa ovatkin.

Koukun päivä on saamassa vieläkin yllättävimmän käänteen. Zelena nimittäin löysi merirosvon muistot unensieppaaajasta. Niinpä Koukku saa tietää olevansa Pimeyden olento. Zelena nimittäin löysi meririsvon muistot unensiepparista. Vain aika näyttää, miten Koukku suhtautuu paljastukseen. Jahtasihan hän edellistä Pimeyden olentoa pari sataa vuotta. 

Juoni meni eteenpäin junan lailla Storybrooken puolellakin. Onneksi. Nimittäin ainakin Zelenan raskausjuoni alkoi mennä vanhaksi, niin kuin väistämättä käy vauvajuonellekin. Antakaa sille aikaa. Zelenasta puheenollen. Hänen avuliaisuutensa kertoo pienoisesta kasvamisesta hänen puoleltaan, ehkä hahmolla on vielä mahdollisuuksia. Jos Emma ja Koukku eivät tapa häntä ensin.

Valitettavasti muut hahmot aivät auttamatta sivuosaan. Se vähentää jakson tähtiä, vaikka Regina sentään sai pari hyvää vuorosanaa. Kokonaisuudessaan Birth oli kuitenkin erinomainen. Anna sille neljä ja puoli tähteä.

Nyt otan käsittelyyn toisen The Bear Kingin Se keskittyy Meridan kuningaskuntaanDunBrochiin, jota voisi kutsua myös Olipa Kerran Skotlantinniksi. Takaumat alkavat Meridan isän, Fergusin kysyessä Urhea-elokuvastakin tutulta noidalta taikuutta avukseen miestensä kannustamisessa. Kuningas saikin kypärän, joka saa kaikki seuraamaan häntä mitään kyseenalaistamatta.

Sodan tullessa Merida pääsi mukaan, ensimmäistä kertaa. Fergus lupasi vaimolleen pitää Meridan turvassa, joten tyttö sai opettajaksi/henkivartijaksi kokeneen taistelijan, meille jo tuttun Mulanin. Taistelut käynnisityivät kuitenkin pian ja Fergus on pulassa. Vastustaja tulee takaapäin ja on kyllin Merida huomasi tämän ja ampuikin nuolen kohti tämän vastustajaa, mutta hän ampui ohi.

Fergus kuoli ja tappaja paljastui Arthuriksi, koska kukapa muukaan se voisi olla. Siis katsojille, ei Meridalle. Muuten tyttö oli jo kostanut aikoja sitten. Tiivistetysti pidin näistäkin takaumista, joskaan ne eivät vedä vertoa muulle jaksolle. Mulanin ilmestyminen oli ehdottomasti sen paras osa. Häntä tulikin jo ikävä. Hahmo on ollut poissa jo pitkään.

Loppu jakso jatkaa, siitä mihin edellisen jakson takaumat jäivät. Arthur on kukistettu ja nyt hän haluaa kypärän itselleen. Hän ei tiedä, että niin haluaa Meridakin. Vanha noita nimittäin uhkasi muuttaa hänen kuningaskuntansa asukkaat karhuiksi, jos Meridalla ei ole kypärää hänelle antaa. Arthur taas tarvitsee jotain, jolla innostaa omia miehiään. 

Kummankaan ei tarvitse olla pyrkimystensä kanssa yksin. Merida pyytää avukseen sydänsuruja potevan Mulanin, Arthur puolestaa saa apuna Zelenasta. Merida saa myös toisenlaista apua pitkään sarjassa poissa olleesta Rubystä. Nainen lähti etsimään muita ihmissusia, mutta noita muutti hänet pysyvästi sudeksi. Onneksi Mulan auttaa häntä.

Long story short, niin kuin Amerikan ihmemaassa sanotaan. Meridalle selviää, että Arthur tappoi hänen isänsä. Hän olikin ottanut Fergusin kypärän, mutta se osoittautui feikiksi. Myöhemmin selviää, että alkuperäiselläkään kruunulla ei ollut mitään taikavoimia. Noita vain uskotteli niin. Joka tapauksessa Merida voitti Arthurin ja osiitta samalla olevansa kruununsa arvoinen.

Lopuksi Mulan suostuu auttamaan Rubyä tämän etsinnöissä saadakseen jotain järkevää tekemistä. Mulan oli ollut enenn Meridan ilmaantumista jo luovuttanut ja hän tekikin töitä eniten tarjoavalle. Olisiko se tuleva LBGT-pari kenties Ruby ja Mulan? Olisihan se ilmiselvää, mutta koskas sarja ennenkään olisi ilmiselviä ratkaisuja vältellyt.

Jakso on saanut jonkin verran haukkuja, mutta minä pidin siitä, ja paljon. Se tarjosi sarjan tyyliin sopivan kivan pikku seikkailun, ja Mulanin, mitä muuta sitä voi haluta. Olenko ainut joka toivoo spin offia Rubyn ja Mulanin retkestä? Meridakin voisi aina välillä vierailla siinä. Tekijöille ihan vain vinkiksi.

Jaksossa oli kieltämättä yksi huono puoli, se oli suurimmaksi osaksi irrallinen kauden pääjuonesta. Toki se antoi Meridalle motiivin hyökätä Arthurin kimppuun ja ihmissusillakin voi olla merkitystä. Epäilen kuitenkin vahvasti. Juuri irrallisuutensa takia olisin näyttänyt jakson ensin. Birthin paljastuksiin olisi ollut hyvä lopettaa. En kuitenkaan valita.

Niin tärkeä kuin edellinen jakso olikin, pidän tästä melkeinpä enemmän. Tiedän kuuluvani vähemmistöön, mutta se ei haittaa. Viisi tähteä. Niin kuin tähdistä voi päätellä, tämä viikko olipa Kerralle erittäin hyvä.

Eläinten itsensä tekemää eläintenoikeisaktivismia

Nykyään seuraan ihan Suomen tv.tä suhteellisen vähän. Yksi katsomistani sarjoista oli ensimmäisen kautensa juuri päättänyt, eläinten kapinasta kertova, Zoo. Juonipaljastuksia taas luvassa.

Zoossa eläimet alkavat tappaa ihmisiä, varoittamatta. Niinpä apuun kutsutaan safariopas Jackson Oz (James Wolk ), hänen ystävänsä Abraham (Nonso Anonzie), Ranskan tiedustelupalvelun agentti Chloe (Nora Arnezeder), eläinlääkäri Mitch Morgan (Billy Burke) sekä toimittaja Jamie Campbell (Kristen Connolly). Yhdessä he saavat tehtäväkseen selvittää, mikä eläimiin on oikein mennyt.

Sarjalla oli hyvät lähtokohdat, sillä asetelma on erittäin mielenkiintoinen. Ei ennennäkemätön, mutta ainakin suhteellisen vähän nähty. Zoo tarjoaa paljon hyvää vanhanaikaisten seikkailusarjojen ystäville. Mukiin menevä toiminta, suhteellisen mielenkiintoinen mysteeri ja sopivassa suhteessa draamakin riittivät pitämään mielenkiintoani yllä, ainakin tunnin ajan joka viikko.

Aiheestaan huolimatta sarja ei ollut pelottava tai edes erityisemmin ahdistava. Kuolemia kuin ei näytetty erityisen graafisesti. Siis jos odotat verta ja suolenpätkiä kauhusta tuttuun tyyliin, tulet pettymään. Ihan pienille lapsille en kyllä välttämättä suosittelisi, vaikka ajoittain ihmisten ja eläinten kamppailut näyttivät enemmänkin koomisilta.

Pelkästään ihmissuhdesaippuaksi sarja ei kuitenkaan mene, joten ei huolta. Jännitystä sarjasta kyllä löytyy. Huumoriakaan ei olla unohdettu, varsinkaan alkupään jaksoissa. Kyseessä on kesäsarja ja kesäsarjat ovat usein aika kevyitä. Niin tässäkin tapauksessa. Kukapa kesäisin mitään syvällistä jaksaisikaan katsoa? Kevyeksi katsottavaksi sarja onkin oikein viihdyttävä.

Valitettavasti se ei kuitenkaan ole niin hyvä, kuin olisi voinut olla. Suurin syy siihen on yksiulotteiset hahmot. Alkujaksoista tämän vielä antaisi anteeksi. Aluksihan lähes kaikkilla tv-sarjojen hahmolla on se yksi korostettu piirre, josta hahmo sitten muotoutuu vähitellen moniulotteisempaan suuntaan. Näin käy paremmissakin sarjoissa.

Zoossa tämä muutos kuitenkin jäi suhteellisen pieneksi, niinpä heidän edesottamuksensa eivät kiinnostaneet läheskään niin paljon kuin olisi pitänyt. En syytä tästä näyttelijöitä. Uskon, että he tekivät parhaansa annetuilla aineistolla. Minulla oli jopa pari lempihahmoakin: Abraham ja Mitch. Muitakaan en inhonnut. Heillä vain olisi ollut potentiaalia parempaankin.

Sarjan pahis, yritys Reiden Global, puolestaa toimi hyvin vähän turhankin realistisena suuryrityksenä, jota on helppo vihata. Ja kukapa ei vihaisi? Varsinkin kuin olin viime arvoastelussani väärässä, eläinten omituinen käytäytyminen on todellakin Reiden Globanin syytä. Tuskin tulin loppuen lopuksi paljastamatta liikaa. Jos tulin, niin pyydän anteeksi.

Zoo on suhteellisen kesy kesäsarja, joka kuitenkin jatkui ansaituisti toiselle kaudelle. Katson luultavimmin kauden, kun han se rantautuu Suomen televisioon. Neljä tähteä.

Se toinen Hercules-elokuva

Noin vuosi sitten Hercules oli sitä kuuminta hottia. Aihestaan tehtiin kaksikin elokuvaa. Joista toinen on vasta katsomani Renny Harlinin The Legend of Hercules.

Hercules (Kellan Luntz) rakastuu velipuolelleen Iphiclesille (Olipa Kerran Arthurina tunnettu Liam Garrigan) luvattuun naiseen Hebeen (Gaia Weiss). Niinpä hänen isäpuolensa veren- ja vallanhimoisen isäpuolensa Amphitryon (Scott Adkins) ajaa syvästi inhoamansa miehen maanpakoon. Tämä pakottaa miehen taistelemaan kruununsa ja naisensa puolesta.

Elokuvan tarina ei kiinnosta missään vaiheessa. Se ei ole huono, ainoastaan keskinkertainen. Juoni on nähty sen miljoona kertaa. Käsikirjoitukseen ei luultavimmin juuri panostettu. Laatudraamaa onkin turha odottaa, mutta tuskin kukaan niin tekeekään. Toteustuskaan ei vastaa miljoonaelokuvien tasoa. Luulisi, että elokuvan noin 45 miljoonan euron budjetilla saisi parempaakin aikaan.

Elokuvan puolesta on sanottava, että se antaa minkä lupaa eli upeita miekkataisteluja sekä näyttäviä erikoistehosteita. Taistelukohtauksetkin olivat jokseenkin viihdyttäviä, niin kuin tämän tyyppisessä elokuvassa kuuluukin. Elokuva tarvisee kuitenkin jotain muutakin. Taisteluissa ei ole mitään mieltä, jos siihen osallistuvista henkilöistä ei välitä vähääkään.

Hahmona Hercules ei jääkään erikoisemmin mieleen. Jumalan pojaksi hän on aika kesy tapaus, varsinkin verrattuna Bret Ratnerin tulkintaan samasta hahmosta, joka pisti miehiä poikki ja pinoon suorastaan yliluonnollisella voimalla. Tässä elokuvassa hahmo kuitenkin kärsii huonosta pääosan esittäjästä. Kellan Lutz ei osaisi näytellä, vaikka hänen henkensä riippuisi siitä.

Mieleen eivät jää muutkaan hahmot, Liam McIntyren tulkitsemaa Sotirista lukuunottamatta. Hänestä minä pidin. Mitä Hebeen tulee. Hän rakastaa Herculesta. Muuta en naisesta tiedä. Sinällään ymmärrettävää. Kyseessähän ei ole The Legend of Hebe. Pahikset kulkevat tuttu miekka ja sandaalielokuvien latuja. Hahmotyypistä löytyy monia parempiakin versioita.

Jos Hercules kiinnostaa, jumalan poikaa voi nähdä paremmissakin elokuvissa. Pakko katsottava elokuva ei siis ole. En kuitenkaan tuntenut hukanneeni aikaani täysin. Kaksi ja puoli tähteä.

Olipa kerran origin: Pimeän olento

Viikko on taas vierähtänyt ja Olipa Kerran seitsemännen jaksonsa. Jakso esittelee nimensä mukaisesti Nimuen. Se myös esittelee alkuperän enemmästä kuin yhdestä asiasta.

Aikaisemmin tapahtunutta: Merlin vangittiin puuhun Pimeän olennon toimesta. Camelotissa Emma yrittää estää itseään tulemasta Pimeän olennoksi, keinolla millä hyvänsä. Kuningas Arthur puolestaan vannoo kostoa.Storybrookessa sankarimme saivat yhteyden Merliniin, joka sanoi Nimuen olevan heidän ainoa mahdollisuutensa päihittää Emma. Emma sai miekkansa kivestä.

Tämän viikkoisissa takaumissa mennään todella kauas. Ensimmäinen niistä sijoittuu noin tuhat vuotta ennen Camelotin syntymää. Aikaa, jolloin Merlin ei vielä ollut kaikkien tuntema velho. Nuori Merlin harhailee aavikolla ystävänsä kanssa, janoissaan. Sitten kuin tilauksesta he löytävät kupin, Graalin maljan. Merlinin ystävä yrittää juoda maljasta. Hän kuitenkin hajoaa tomuksi.

Merlinin ei auta muu kuin seurata perässä. Ystävän kohtalosta huolimatta. Kuolema kuin on lähellä jo muutenkin. Yllätyksenseen Merlin huomaa paitsi olevansa elossa, saneensa myös mahtavia voimia. Hän muuttaa kuivan autiomaan vehreäksi maaksi. Merlin kiittää jumalia ja kohtaus loppuu. Tarkoittaako hän kenties Zeusta ja kumppaneita?

Mistä Graalin maljan Merlinille antamat voimat ovat tarkaan ottaen peräisin? Merlin itse veikkaa jumalia. Kohtaus herätti muitakin kysymyksiä. Esimerkiksi Graalin malja löytyi juuri sopivasti, mikä ei liene sattumaa. Laittoiko joku sen juuri Merlinin tielle? En ole varma, saadaanko kysymyksiin koskaan vastausta, eikä ne ole juonen kannalta tärkeitäkään.

Takaumat jatkuvat vähän lähempänä nykyaikaa, 200 vuotta ennen Camelotia. Silloin Merlin tapasi Nimuen, jonka kylä tuhottiin, joten hän etsii uutta kotia. Merlin rakastuu häneen. Jonkin aikaa myöhemmin Merlin kosii.Hän haluaa elää Nimuen kanssa, mutta asialla on pieni mutta. Hän ei usko hänen ollessa kuolematon. Onneksi suurella velholla on ongelmaan ratkaisu.

Hän suunnitelee muuttavansa itsensä jälleen kuolevaiseksi, mitä minä itse en tekisi kuolemattomana mistään hinnasta. Siihen Merlin tarvitsee Graalin maljaa ja Prometheuksen tulta. Graalin malja löytyykin niin sattumalta Nimuen kylässä. Olihan Graalin maljan etsintä syy kylän tuhoon. Merlin onnistuukin muuttamaan maljan Excarburiksi. Heidät kuitenkin keskeytetään.

Keskeyttäjä oli Nimuen kylän tuhonnut mies. Hän haluaa nyt Graalin maljan haltuunsa. Hän hyökkää Merlinia kohti. Nimue menee kuitenkin tielle. Hän kaatuu. Merlin yrittää puhua pahikselle järkeä. Samaan aikaan Nimue kuitenkin nousee. Nainen oli juonut Graalin maljasta ja hän on nyt kuolematon. Nimue tappaa miehen ja hänestä tulee historian ensimmäinen Pimeän olento. 

Käsi ylös, joka yllättyi siitä, että Nimue on Pimeän olento. En minäkään. Se oli selvää jo kauden alkupäässä. Takaumassa Nimue ei kuitenkaan ole vielä valmis. Hän rikkoo Excarburin kahteen osaan. Merlin ei saa sitä enää koottua, koska taikuus. Hän kuitenkin voi laittaa miekan kiveen ja tehdä toisesta osasta tikarin, jolla Nimueta voisi hallita.

Nyt menen vähäksi aikaa Merliniin hahmona. Itse pidin hänestä, varsinkin nyt kuin hahmo sai inhimillisiä puolia. Samalla mainittakoot, että olin väärässä. Merlin tuskin saa sitä luvattua LGBG-storylinea. Rakastaahan mies Nimueta, naista. Toisaalta, miksei mies olisi bi. Juuri nyt veikkaan kuitenkin storylinen kuuluvan Mulanille. Hänenhän tunteistaan Auroraa kohtaa tiedetään.

Kaiken kaikkiaan takaumat olivat ehdottomasti katsomisen arvoisia. Suorastaan jakson paras osa. Pimeän olennon alkuperä oli ihan hauska tietää, on siitä tulevaisuudessa hyötyä tai ei. Merlinia ja Nimueta ei nähty juuri parina, joten heistä en osaa sanoa juuri mitään. Velhon oppipoikakin nähtiin, pikkupoikana tosin. Kovin suurta osaa hä ei kuitenkaan saanut ja ihan hyvä niin.

Camelot. Merlin lupaa auttaa Emmaa. Siihen hän tarvitsee Prometheuksen tulta, joka löytyisi Nimuen entisen, nyt jo unohtuneen kylän kohdalta. Hän ja Emma menevätkin etsimään sitä. Merlin tarvitsee myös Arthurila olevan puolen Excalburista. He kiipeävätkin kylään, jalkaisin. Siellä Merlin antaa Emmalle ”lainaamansa” Pimeän olennon tikarin, jossa näkyvät nimet alkavat muuttua.

Lopulta se on Nimuen kohdalla. Emma näkeekin naisen, tosin vain oman pään sisällä. Oikea Nimue on missä lie. Merlinkin näkee Nimuen. Suuressa voimassa on myös suuret edut. Merlin sanoikin sen, joskin hieman eri sanoin. Nimue käskee Emmaa tappamaan Merlinin. Emma kuitenkin voittaa tahtojen taistelun ja Merlin jää eloon. Huom: tikarilla hänet voisi tappaa.

Emma saa tulen. Se on Nimuen sisällä. (?) En minäkään ymmärrä. Koska taikuus on jälleen kyseessä. Sen pidemmittä puheitta toiseen tehtävään, Excaliburin varastamiseen kuningas Arthurilta. Tehtävä jäi Davidille, Snow:lle, Reginalle, Koukulle ja Robinille. Viisikko ei kuitenkaan tiedä, miten he tehtävän hoitaisivat, vaikka yksi heistä onkin ammattivaras.

He saavat apua yllättävältä taholta, nimittäin Zelenalta. Hän sanoo, että linnaan on oikotie. Ilman taikuutta hän ei kuitenkaan pystynyt itse käyttämään sitä. Tiedolla on kuitenkin hintansa: Zelena haluaa taikuutensa takaisin. He suostuvat tarjoukseeen ja unohtavat samalla kaikki ne kerrat, jolloin Zelena huijasi heitä. Yllättäen Zelena johdattaakin heidät ovelle. Snow jää vahtiin.

Muut pääsevätkin linaan sisään. He löytävät sekä miekan, että kuningas Arthurin linnan sisältä. Kuningas uhkailee heitä, mutta Regina ei ole peloissaan. Eihän kuningas Arthurilla ole taikuutta. hän ei tiedä, että heidän puhuessaan Zelena karkaa. Snow:lla oli yksi työ. YKSI! Nainen tuleekin auttamaan Arthuria, joka oli antanut hänelle taikuutensa takaisin.

Zelenan petturuus oli ennalta-arvattavissa, jopa vähän yksinkertaisempienkin. Katson teitä, Snow ja Charming! Vaikka jaksan haukkua hahmoja, he itseasiassa olivat vielä parina ekana kautena hyviä. Sellaisia, kuin sankarien kuuluukin. Nyt he saavat harvoin mitään järkevää tekemistä ja senkin he tuppaavat mokaamaan. Olen pahoillani, jos loukkasin jotain hahmojen fania.

Nyt takaisin tarinan pariin. Zelena käyttää Merlinin omaa taikaa velhoa vastaan ja taikoo Excaliburin hallitsemaan Merlinia. Arthur kutsuukin häntä välittömästi. Merlinin ei auta muuta kuin tulla paikalle. Taika siisi toimii. Arthur käskee hänen taikoa sankarimme muualle. Miehen ei auta muu kuin totella. Camelotin osuus loppuu siihen. Siis tältä kertaa, sinne palataan vielä.

Minulla on teoria, jonka kanssa en ole yksin. Entäs jos, Arthur hallitsee edelleen Merliniä ja aikoo käyttää miehen pahaan, jonka Emma aikoo estää. Eihän Rumplekaan tehnyt Pimeän olentona pelkästään pahoja asioita. Oli teoriassa perää tai ei, nyt meille ainakin selvisi lopullisesti, että Merlin ei ole paha. Ainakaan omasta tahdostaan.

Emmasta puheen ollen jakson viimeisessä kohtauksessa hän yhdistää Excalburin, näky-Pimeän olentojen katsellessa. Näky-Pimeän olennot voisivat tarjkoittaa, ettei Emma oli Pimeän olento, ainakaan kokonaan. Toisaalta ne voivat tarkoittaa myös sitä, että Emma on menettämässä järkensä. Kauden lopussa hänelle kannattaisi varata suosiolla pehmustettu selli.

Toinen siihen vihjaava asia on Emman ulkonäkö. Hän näyttää vielä ihmiseltä. Toisaalta niin näytti Rumplekin Storybrookessa, joten se ei kerro vielä mitään. Kolmas vihe taas voi tarkoittaa, mitä vain: Emma kuuli mielessään Merlinin varoituksen ennen miekkaan koskemista. Hän varoitti nuorta Emmaa koskemasta miekkaan. Emma ei kuitenkaan totellut, joten se siitä.

Jaksolla oli omat huonot ja hyvät puolensa. Se muun muassa näytti itse päähenkilöitä liian vähän, jälleen kerran. Onko sarja jo kyllästynyt heihin? Lisäksi PimeänEmma storyline saisi jo mennä. Hän ei ole mielenkiintoinen pahis, ei sitten millään. Toisin kuin jakson valopilkku Zelena. Hän on pahis, jota rakastaa vihata. Sen huomasi erityisesti tässä jaksossa.

Sarja kärsii kuitenkin paljon edellistä vakavammasta ongelmasta. Nimittäin sekavasta aikajanasta. Ongelma on tullut esiin aikaisemminkin, mutta se korostuu vielä tällä kaudella. Onhan sillä menossa kolme eri tarinaa samaan aikaan. Itse ymmärrän sen jokseenkin. Seuraanhan aiheeseen liittyviä arvosteluja sun muita. Satunnainen katsoja on kuitenkin eri asia

Tiivistetysti: Hyvin taustaa, liian vähän päätarinaa. Minulla ei ole kuitenkaan suurempia harmin aiheita. Jakso oli aika keskitasoa. Neljä tähteä. Seuraavalla viikolla jaksoja näytetään poikkeuksellisesti kaksi, joista ensimmäisessä nähdään Emma käyttää miekkaa. Toisessa menemme Meridan, Mulanin ja Rubyn matkaan. Toivottavasti se luvattu LTGB-storyline nähdään vihdoin.

Kirja-arvostelu: Aavikon jumala

Viimeaikoina lukeminen on jäänyt vähemmälle. Laadukkaiden kirjojen puutteesta tämä ei suinkaan johdu. Sellainen oli myös viimeksi lukemani Wilbur Smithin Aavikon jumala.

Muinaista Egyptiä uhkaa voimakas vihollinen, pelätyt hyksot. Ongelmaan etsii ratkaisua myös Aavikon jumalan päähenkilö Taita, faaraon neuvonantajana toimiva vapautettu orja. Hänellä onkin suunnitelma valmiina. Siihen kuuluu niin ryöstöretkiä, matka aavikon halki sekä faaraon siskojen naittamistakin. Eikun retkikunta mukaan ja menoksi.

Valitsin kirjan yhdestä erittäin hyvästä syystä: Se kertoo muinaisesta Egyptistä. Olen hyvin kiinnostunut historiasta, varsinkin ennen ajan laskun alkua tapahtuneesta. En osaa sanoa, kuinka paljon tarinassa on historiallisia tosiasioita. Uskon, että niitä on ainakin jonkin verran. En kuitenkaan ottaisi teosta minään historian oppikirjana.

Nyt itse arvosteluun. Aloitan tarinasta. Pidin siitä, vaikka loppu jäikin hieman kesken. Kirjassa oli myös yliluonnollinen puoli. En uskoisi, että koskaan sanoisin mitään tälläistä, mutta minusta se olisi kannattanut poistaa. Loppuen lopuksi se ei antanut kirjalle mitään uutta, vain vähensi sen uskottavuutta. Sen sijaan pidin loppukohtauksesta. Se oli kirjalle sopiva.

Pidin myös Wilbur Smithin kirjoitustyylistä. Se vei mukaansa. Hetken ajan voin ajatella siirtyneeni muinaiseen Egyptiin. Tai Kreikkaan. Kirja ei todellakaan pysy vain yhdessä paikassa. Siiihen liittyy myös kirjan suurin heikkous. Matkustamista kuvaillaan turhankin paljon. Ymmärrän kyllä, että kirja vaatii omat seesteiset vaiheensa, nyt niitä vaan oli liikaa.

Pidin Aavikon jumalan päähenkilöstä, koska hänessä löytyi tiettyä inhimillisyyttä. Kyllä, hän ajatytelee olevansa paras melkein kaikessa, mutta juuri hänen kyvyttömyytensä nähdä omia puutteitaan tekee hahmosta todentuntuisen. Jokainen on kai tavannut Taitan kaltaisa ihmisiä. Sen sijaan en pitänyt hänen paikoittaisesta rasismistaan, mitä hahmo ei kyllä ikinä myöntänyt.

Egyprin prinsessat, sivuhahmoista tärkeimmät, esitettiin myös uskottavassa valossa. Olivathan he enemmän kuin hieman hemmoteltuja, mutta olisit sinäkin, jos olisit asunut palatsissa koko elämäsi. Pakko myöntää, että nuorempi sisarus osoittautui välillä ärsyttäväksi. Muut sivuhahmot saivat vähempää huomiota. Pidin kuitenkin taitan tavoin Zaraksesta ja Loxiasista.

Kaiken kaikkiaan pidin kirjasta. Voisinkin lukea enemmänkin Wilbur Smitihn tuotantoa. Muut kirjat ovat kuulemma vielä parempia. Täydellinen ei aavikon jumala suinkaan ollut. Siksi annankin sille neljä ja puoli tähteä.

Hemlock Grove pääsee haudan lepoon-heti kolmannen kauden jälkeen

Netflixin ikioma kauhusarja Hemlock Grove sai jokin aikaa sitten kolmannen ja samalla viimeisen kautensa. Miten Romanin, Peterin ja kumppaneiden kauhuntäyteinen tarina päättyy?

Huomioitavaa. Teksti sisältää juonipaljastuksia Hemlock Groven kaikilta kausilta ja luonnollisesti myös sarjaa edeltäneestä kirjasta.

Kolmas kausi alkaa jokin aika toisen kauden tapahtumien jälkeen. Roman ja Peter etsivät kuumeisesti kadonneita Nadia ja Mirandaa. Lisäksi Roman taistelee vieläkin upirin luontoaan vastaan ja yrittää johtaa Godfreiden järjestöä. Peter puolestaan on liittynyt mustalaisten rikollijärjestöön. Hänen serkkunsa poikaystävällä on kuitenkin vaarallisia suunnitelmia.

Hyvin ei mene Oliviallakaan, ei niin että kovin moni välittäisi. Roman on viennyt naiselta hänen koko omaisuuteensa ja nyt hän taistelee uutta, entistä salaperäisempää sairautta vastaan. Hän haluaa myös päästä itsekin Nadiaan käsiksi. Tohtori Pryce popsii lääkkeitä kui viimeistä päivää ja yrittää samalla tehdä uutta ruumista Shelleylle.

Shelleystä puheenollen. Hänen mielensä järkkyi Prycillan kuoltua ja nyt hän on mielialalääkkeillä. Kiltti jätti sentään todettiin syyttömäksi ensimmäisen kauden murhiin, mutta Hemlock Groven asukkaat eivät päästä häntä niin helpolla. Kaudella nähdään myös liuta uusia hahmoja, kuten yksityisetsivä Isaac Ochoa, upir Annie sekä Shelleyn potentiaalinen poikaystävä Aitor.

Hemlock Grove oli ehdottomasti parhaimmillaan ensimmäisellä kaudella, sillä nyt sarja meni monellakin osalta liian pitkälle. Kuin kaikki on shokeraavaa, mikään ei ole. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan. En minä kautta vihannutkaan. Siinä olikin paljon potentiaaliajoista osa käytettiin, mutta osa ei. Niinpä kaudesta olisi saanut paremmankin.

Ensin sarjan hyviin puoliin. Pidin erityisesti upir-kommuunista, varsinkin verityyppikohtaus oli onnistunut. Itse päätarinakaan ei ollut huono. Se esimerkiksi lisäsi tarinaan paljon kiinnostavaa, kuten zombieupirit, upirseurapiirit ja ihmissusilauma. Toimintaakin riitti, joten tylsää hetkeä ei sarjasta juuri löytynyt. Kaikella toiminnalla oli ainakin jokin näennäinen tarkoituskin.

Sarja onnistui myös visuaalisesti, jälleen kerran. Sillä on oma tyylinsä, mistä pidän todella paljon. Erikoistehosteet olivat laatutyötä ja maisemat paikoittain kuvankauniita. Ne eivät kuitenkaan muuttunut sarjan aikana juurikaan, pysyttiinhän samassa kaupungissa. Toki verta ja suolenpätkiä sisältävät kohtaukset olivat cooleja myös, siitä ei pääse mihinkään. 

Huonoja puolista näkyvin oli hahmot. Heistä vain Shelley ja Destiny olivat millään tavalla sympaattisia. Esimerkiksi Roman ei ole koskaan ollut pidettävämpiä mahdollisia hahmoja, mutta nyt häntä alkaa jopa vihata. Spivak jäi puolestaan pahiksena etäisesti, vaikka häntä kuvattiin upirien painajaisten kohteeksi. Oliviaan taas käytettiin liikaa aikaa.

Hahmoistakin löytyim pari iloista yllätystä. Peter pysyi suht koht pidettävä loppuun asti.. Mikään pyhimys hänkään ei ole, mutta ei mikään hirviökään. Shelley itsenäistyi vihdoin ja Prycekin yllätti positiivisesti. Hyvis hän ei ole, mutta aloin jo melkein pitää hänestä. Hän sai jopa miesystävän, mutta tätä ei juuri sarjassa näkynyt.

En jotenkin syttynyt lopulle, vaikka se oli kai ainoa mahdollinen. Kovin yllättävä se ei ainakaan ollut, vaikken sitä sarjan alussa olisi veikannutkaan. Se nimittäin sai koko sarjan näyttämään turhalta. En tietenkään paljasta loppusta enempää. Nytkin voi olla, että sanoin liian paljon. Jos näin on, niin pahoittelen syvästi. Sentään varoitin juonipaljastuksita jo etukäteen.

Kaiken kaikkiaan Hemlock Groven kolmas kausi alkoi hyvin, mutta huononi loppua kohti. Tylsää ei ollut vielä silloinkaan. Kolme tähteä.

Kolme nuorta aikamatkailun ihmeellisessä maailmassa

Kuten olen ehkä jo maininnutkin, aikamatkailu kiinnostaa minua jonkin verran. Niinpä tartuin Netflixistä löytämääni pienemmän luokan aikamatkaelokuvaan Time lapseen.

Miltä tuntuisi omistaa kamera, joka ottaa kuvia 24 tuntia ennen niiden tapahtumista. Tämän saa tietää taiteilija Finn (Matt O'Leary), hänen tyttäystävänsä Callie (Flashistä tuttu Danielle Panabake) ja paras ystävänsä Jason, (George Finn). Nuoret kun sattuvat löytämään vastapäisestä hulluhkon tiedemiehen asunnosta juuri sellaisen kameran, joka osoittaa suoraan heidän asuntoonsa.

Time lapse on enemmän kuin ok pienemmän luokan aikamatkailuelokuva, joskaan päähenkilöt eivät itseasiassa matkaa yhtään minnekään. Itse pidänkin enemmän vähän isomman luokan elokuvasta, mutta vaihtelu on se, mikä virkistää. Niinpä elokuva oli katsomisen arvoinen. Varsinkin, sillä asetelma oli herkullinen, vaikka sen koko potentiaalia ei saatkaan esille.

Päähenkilöt olivat samaistuttavia, mikä ei liene yllätys, niin oli tarkoituskin. Kovinkaan lämpimiä he eivät olleet. Erityisesti Finn äityi paikoittain hieman ärsyttäväksi. Mitä Callie oikein näkee hänessä? Muita hahmoja oli vähäisenlaisesti. Niistä suosikkini oli kolmikon poliisikaveri, jonka nimeä en nyt saa päähänsä. Rooli ei ollut suuri, joten ei sen niin väliksikään.

Elokuva toimii kohtalaisen hyvin draamana, vaikka aikamatkustuksen käyttötavat ovatkin tuttua huttua. Katsoja tietää jo etukäteen, mitä tulee tapahtumaan, ilman tulevaisuutta näyttävää kameraakin. Raina sisälsi toimintaakin, varsinkin lopussa. Kovin suurta roolia se ei kuitenkaan saa. Hyvä niin, sillä näyttävät taistelukohtaukset eivät sopisikaan elokuvan henkeen.

Loppu yllätti minut ja varmaan monen muunkin. Se ei tietenkään tee lopusta välttämättä hyvää, varsinkin kuin siihen sisältyy yksi selvä looginen virhe. Tai sitten ei. Aikamatkailua ajatellessa vähän minua fiksummillakin alkaa särkeä päätä. Jokatapauksessa loppukuva vaikutti ainakin minut. Se kuvasi juuri sopivasti lopun ja miksei koko elokuvankin tunnelmaa.

Tiivistetysti olen nähnyt parempiakin aikamatkailuelokuvia, kuten Michael Crishtohin kirjaan perustuvan Timelinen. En kuitenkaan sanoisi elokuvaa huonoksikaan. Siinä oli omat puutteensa, mutta myös vahvuutensa. Kolme tähteä.

007 going to rogue - Again

James Bond-elokuvat eivät vain ota loppuakseen. Niistä uusin on vasta äskettäin tullut 007-Spectre. Kävinkin sen jo katsomassa. Nyt onkin vuorossa taas perinteinen arvostelu.

007-Spectre kertoo Bondin aikeista kostaa hänen esimiehensä M:n surman. Syypää on salaperäinen rikollisjärjestö Spectre, jonka johtaja on aiheuttanut monta muutakin trategiaa Bondin elämässä.
Salaisella palveluilla on myös omat huolensa. Muutoksen tuulet puhaltavat nimittäin vakoilun maailmaankin, jossa kenttäagentit halutaan vaihtaa kansalaisten ympärivuorokautiseen seurantaan.

Spectre on perinteinen Bond-elokuva, niin hyvässä kuin pahassakin. Paha järjestä, sen pahoistakin pahin johtaja, upeita kaaroja ja naisia. Sitä elokuvasarjan fanit kai haluavat, sitä he myös saavat. Niin itsekin, mutta toisaalta jotain uuttakin toivoisi. Minä en olekaan mikään superfani.

Elokuva on parhaimmillaan toimintakohtauksissa, esimerkiksi ennen alkutekstejä nähtävä, Meksikon kaupungissa Kuolleiden päivänä tapahtuva kohtaus taitaa olla elokuvasarjan hienoimpia. Tämä ei ole mikään ihme, onhan kyseessä toimintaelokuva puhtaimmillaan. Se näkyy myös itse Bondissa. Daniel Graig on uskottava kylmäverisenä tappokoneena.

Daniel Graigista puheen ollen, Spectre tulee, ainakin huhujen mukaan, olemaan hänen viimeinen Bond-leffansa. Olen kuitenkin melko varma, että sarjan elokuvia tullaan näkemään tulevaisuudessakin. Ovathan ne tahkonneet niin paljon rahaa. Kuka tulee ottamaan James Bondin roolin? Sitä tuskin tietää vielä kukaan. Jos tietääkin, niin itse en kuulu tuohon joukkoon.

Heikkoudet löytyvätkin sitten draaman puolelta. Juoni ei tarjoa mitään uutta. Elokuva myöskin ottaa itsensä joskus turhankin vakavasti, vaikka muutama hauska kohtakin löytyi. Bondilla on sen pakollisen petikumppanin, joka oli vielä yllättäen samanikäinen kuin Bondkin, lisäksi myös ihan oikea rakkaudenkohde, mutta rakkaustarina meni liian nopeasti. Vastahan he tapasivat.

Siitä menenkin tämän kertaiseen Bond-tyttöön, Madeleine Swanniin (Léa Seydoux). Madeleine ei jää päähenkilön varjoon, mikä on hyvä se. Hän ei jää pelkäksi neidoksi pulassa, vaikka sekin rooli hahmolle annetaan. Enemmän kuin kerran. Muuten hahmo oli hieman hajuton, väritön ja mauton. Ihan mukiin menevä Bond-tyttö, muttei mitenkään mieleenpainuva.

Pahis, Franz Oberhauser, oli elokuvan ehdoton heikkous. Olen luultavasti tässä asiassa vähemmistöä, ainakin suurin osa kriitikoista rakasti häntä. Syy ei ole hyvän näyttelijätyön tehneen Christoph Waltzin. Hahmolle vain annettiin harvinaisen epäuskottava motivaatio. Tämä tuskin useimpia Bond-faneja haittaa, mutta itse haluaisin ymmärtää myös pahiksen näkökannan.

Kaiken kaikkiaan viihdyttävä elokuva, jota katsoessa aika meni nopeasti. Valitettavasti elokuva sortui liikaan ennalta-arvattavuuteen. Neljä ja puoli tähteä. Eli elokuvasarjan tai muuten toimintaelokuvien ystävien kannattaa ehdottomasti ainakin harkita elokuvan katsomista.

Sankaruuden anatomia

Olipa Kerran viidennen kauden kuudes jakso, The Bear and the Bow, keskittyy sankariksi kasvamiseen, niin takaumissa kuin nykupäivän Storybrookessakin. Tervetuloa mukaan!

Aikaisemmin tapahtunutta: Camelotissa Merlin vapautui. Merida viruu Kuningas Arthurin tyrmässä, veljet yhä kateissa. Ongelmia riittää nykypäivänäkin. Emma vei hänen sydämesän ja pakotaa nyt tätä tekemään Rumplesta sankarin, jotta mies vetäisisi Excaliburin kivestä. Sankarimme löysivätn taikasienen, jolla Merliniin saisi yhteyttä. 

Camelot, kuusi viikkoa sitten. Merlin pelastaa Lancelotin ja Meridan Arthurin tyrmästä. Hän on vähän ruosteessa vietettyään puussa vuosisatoja, mutta onneksi Bellellä on taikakirja, joka auttaa. Meridan seikkailut kuitenkin vasta alkavat. Muut klaanit kuin sieppasivat veljet ja palauttavat heidät vasta Meridan luovutettua kruunusta. Meridalla ei kuitenkaan ole aikomustakaan tehdä niin.

Valitettavasti hän ei tiedä, missä klaanit pitävät heitä. Merida tarvitsee kuitenkin apua, niinpä hän lyö Bellen tajuttomaksi ja raahaa tämän mukaansa. Taikarohdot eivät keity itsessään.Taidan nyt ymmärtää, miksi Emma ei käyttänyt Meridaa kiskomaan sitä miekkaa kivestä. Lapsille ja aikuisillekin tiedoksi: älkää löykö ihmisä. Siitä voi saada aivovamman tai jopa kuolla. 

Belle lupaakin auttaa karusta kohtelustaan huolimatta. Niinpä kaksikko menee Urhea-elokuvasta tutun noidan talolle. Nyt on hyvä huomauttaa, että jos minä olisin noita, vahtisin taloani hieman paremmin. Eihän se sovi, että kuka vain voi tulla ja mennä miten tahtoo. Joka tapauksessa he näkevät, minne Meridan veljet on viety ja että heidätt aiotaan teloittaa opetuksena Meridalle.

Merida pelkää, että hänen tavanomaiset keinonsa eivät riitä, niinpä hän pyytää Belleä valmistamaan hänet karhuksi muuttavaa juomaa. Merida on rohkea nainen ja taitava jousen käyttäjä, mutta nestemäistä rohkeutta nyt kaipaa kuka tahansa. Varsinkin karhuksi muuttavaa. Belle on eri mieltä, niin kuin minäkin. Merida on tarpeeksi kovis ihmisinäkin, ei hänen karhuksi tarvitse muuttua.

He saapuvat pian veljien teloituspaikkaan. Veljet eivät muutes oli niitä samoja elokuvista tuttuja pikkuviikareita, joiden kaltainen oikea pikkuveljeni ei onneksi koskaan ollut. Vaan jo teinejä.Voisi luulla, että jo tarpeeksi isoa pelastamaan itsensä. Ovathan he aaneet samat opit kuin Meridakin.
Joka tapauksessa Merida uhkailee klaaneja ja juo karhuksi tekevää taikajuomaa. 

Paitsi, että se ei kyseistä juomaa, Belle vaihtoi juoman veteen. Ja mainitsi siitä vasta kuin he olivat piiritettyinä. Tosi fiksua. Klaanin jäsenet ampuvat nuolia Meridan veljiä kohti. Merida kuitenkin rikkoo nuolet omallaan ja kaikki päättävät seurata häntä. Tuskin siksi, että pelkäisivät naista, siinä oli kaksi montaa vastaan. Vaan kopska nyt he kunnioittavat tätä.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Merida tarjoaa Bellelle kyytiä, mutta tämä torjuu pyynnön ja lähtee soutamaan kohti pääporukkaa. takaisin pääporukan luokse veneellä. Minulle jäi vain yksi kysymys: Miksei muut etsineet kadonnutta Belleä. No, ehkä se etsintäretki tapahtui niin sanottuna kameran takaa tai he ajattelivat, että Belle osaa huolehtia itse itsestään.

Takaumat olivat siinä. Belleä oli kiva nähdä tositoimissa. Yleensä häntä kuitenkin jaksaa vain pieninä annoksina. Esimerkiksi viime kauden Bellen ja Annan seikkailut olivat Olipa Kertaa tylsimmillään. Aina on toki tarpeen saada muistutus, että Bellestä on muuhunkin kuin Rumplen vaimoksi. Sitä paitsi Belle ja Merida ovat yhdessä varsin tehokkaan kaksikon. 

Meridasta puheen ollen. Amy Manson on uskottava Merida. Itseäni ei haittaa edes hänen parjattu aksenttinsa. Toisaalta suomalaisena en kiinnitä sellaisiin asioihin yhtä paljon huomiota kuin englantia äidinkielenään puhuvat katsojat. En vastusta myöskään punaistakin punaisempaa peruukkia, sillä se antaa hahmolle tunnusomaisen lookinsa.

Storybrooke, nykypäivä. Emmalla on suunnitelmia, joihin hän tarvitsee Zelenan apua. Zelena ei kuitenkaan suostu yhteistyöhön. Minun harmikseni. Haluaisin nimittäin nähdä Emman ja Zelenan tekevän pahojaan yhdessä. Zelena myös kyseenalaistaa Emman toivon Henryn anteeksiannosta. Olen eri mieltä. Henryllä on oikeus olla Emmalle vihainen, mutta Emmalla oli tekoonsa hyvä syy. 

Kohtaus oli ylivoimaisesti jakson paras, vaikkei sillä ole ainakaan vielä juonen kannalta merkitystä. Siis ainakaan jakson kannalta. Emman tarjous voi kuitenkin tulla vielä myöhemmin esiin. Hyvä kuitenkin tietää, ettei Zelenaakaan ole unohdettu. Ohi mennen. En kerro tarinaa samassa järjestyksessä kuin ne tapahtuivat jaksossa. Keskityn mielelläni yhteen asiaan kerrallaan.

Rumple on sidottuna telttaan. Hän kuitenkin pääsee karkuun rikkomalla aikoinaan Bellelle antamansa teekupin ja irrottamalla käsisiteensä sen palasilla. Sitten hän juoksee kirjastoon, Bellen luokse. Vähän myöhemmin Emma huomaa paon ja antaa Meridalle uuden käskyn: Tämän pitää tappaa Belle. Tai ainakin näytellä tappavansa, jotta Rumple pelastaisi rakkaansa.

Rumple tarvitsee kävelykeppiään, joka löytyykin hänen kaupastaan. Sieltä Merida löytää kaksikon. Hän tekee parhaansa, mutta Rumple ei puolusta rakastaan. Lopulta Belle onnistui kaatamaan Meridan ja he pääsivät pakoon. Rumplen suunnitelma oli mennä pois Storubrookesta. Hänellä on siihen juuri sopiva rohto (Joka ilmeni vasta nyt?). Belle ei kuitenkaan suostu lähtemään.

Merida saakin heidät kiinni rajalla ja hän muuttaa itsensä karhuksi. Emman käsky. Pimeänolento ei ota enää riskejä. Lopulta Rumple astuu esiin. Hän onkin alakynnessä, mutta onneksi ei avuton. Rumplella on vieläkin rohto mukanaan. Rumple heittää rohdon Meridaa päin, joka muuttuu takaisin omaksi itsekseen. Samalla Rumplesta tulee sankari. Vähän turhan helposti.

Minulla on ongelmia siinä, miten sarjan mukaan pääsee sankariksi. Se vaatii vain miekkailukykyä ja jonkin pelastamista yhden kerran. Lähes kaikki Storybrooken asukkaat ovat siis jonkinlaisia sankareita. Miksi Emma tarvitsi juuri Rumplea? Joka tapauksessa nyt kun Rumlesta pääsi sankareiden kastiin, hän voi tehdä tehtävänsä. Miehellä on kuitenkin ehtonsa. 

Emman pitää palauttaa Meridalle sydämensä takaisin ja kertoa, missä hänen veljensä ovat. Emma suostuu vastahakoisesti ja niinpä Rumple pitää oman osansa sopimuksesta ja hän vetää miekan kivestä. Yritys onnistuu ja Emma saakin miekkansa ja näin Meridalla on taas sydän. Ja tieto siitä, että veljet ovat hänen äitinsä luona. Mitä se sitten tarkoittaakin.

Regina on keksinyt, miten Merlinin yhteyden pitoon tarvitsemaa sientä oikein käytetään. Siihen tarvitaan ”vain”, joku Merlinin valitsema. Sen sijaan, että he valitsivat Henryn, niin kuin itse olisin tehnyt., he pyytävät Arthuria apuun. Se oli virhe. Arthur heittääkin sienen pois ja valehtelee loitsun epäonnistuneen. Arthurin epäonneksi ryhmä rämämme löytävät sienen, vieläpä käyttökelpoisena. 

Arthurina olisin kiinnitänyt enemmän huomioita todisteiden peittelyyn. Asiaa ei kuitenkaan ehditä miettiä sen pidenpään. He pyytävät Henryltä apua ja hän saakin yhteyden Merlinin. Tosin vain viestin välitykseltä. Viesti on seuraava: vain Nimue voi auttaa heitä. Muuta Merlin ei ehdi sanoa, sillä Emma jahtaa häntä. Toivottavasti pian selviää, että mitä emma oikein teki velholle.

Myös Nimue on vielä arvoitus. Kuka hän on? Seuraavan jakson nimi on Nimue, joten se nähtävästi selviää jo silloin. Toivottavasti asia alkaisi pikku hiljaa selvitä, kausi saisi nopeuttaa tahtiaan. Paljon on vielä selviämättä ja kauden puoliväli lähestyy. Toivon, että silloin pahis vaihtuu johonkin Emmaa parempaan. Emmasta puheen ollen, hän ei edelleenkään vaikuta pahiksena. Vaihtoon!

Minullla on lähinnä positiivista sanottavaa jaksosta. Meridan tarina oli kiinnostava, vaikka se veikin kohtuuttomasti. Pääjuonikin meni eteenpäin, liian hitaasti tosin. Lähempänä Emman pelastamista kuitenkin ollaan. Alan jopa ymmärtää pikkuhiljaa Rumplea ja Belleä parina. Nyt heillä on jopa mahdollisuus. Onhan Rumple sankari. Ei huono yhdeltä jaksolta.

Minusta jakso oli hyvä, taattua Olipa Kerran laatua. Jälleen kerran. akso oli aika perus, viihdyttävä, mutta ei mitenkään omaperäisin mahdollinen. Neljä tähteä. Täydet pisteet jakso olisi saanut lisäämällä päätarinaa ,ja erityisesti Reginaa, sekä vähentämällä Rumbellea. Hyvä jakso oli näinkin.

Halloweenina katsottua

Suomessa ei halloweenia pahemmin vietetä, ainakaan yleisesti. Itsekin juhlin sitä lähinnä katsomalla aiheeseen liittyviä jaksoa. katsoin Buffyn kaikki kolme Halloween-jaksoa. Määrä on yllättävän vähäinen, ottaen huomioon kyseessä olevan humoristinen kauhusarja.

Lisäksi katsoin Supernaturalin ainoan Halloween-jakson, it's Great pumpkin, Sam Winchester.

Muuten Halloween-viikonloppu sujui vähemmän kauhuisissa merkeissä. kävin katsomassa uusimman James Bondin, josta arvostelu tulee myöhemmin. Arvostelen kuitenkin ensin uusimman Olipa Kerran-jakson. Kävin myös katsomassa Peliittojen pelin. Siihen en mene sen enempää, liittyyhän blogini fiktioon.

Uutisia uusista supersankarisarjoista

Marvelin Jessica Jones alkaa netflixistä 20.11 eli ihan pian. Netflix lähettää tuttuun tyyliinsä sarjan kaikki jaksot. Sarjan tuloon on siis aikaa, mutta sitä voi fiilistellä trailereiden, kuvien yms. oheismateriaalin muodossa.

Jessica Jones ei kuitenkaan ole ainut oman sarjansa saava naissupersankari. Odotettu Supergil alkoi vajaa viikko sitten. sen amerikan ensi-esitys on maanantaisin. Suomeen sarjaa voi joutua odottamaan kauankin. se on kuitenkin ladattavissa aina tiistaisin. Sarjan pilotti on jo ladattavissa (vaikken ketään rohkaisekaan latamaan mitään laittomasti).