Joulu Haukansilmän seurassa

Marvelin elokuvaniversumi ja Disney? ovat todella panostaneet elokuvien lisäksi sarjoihin. Nyt arvostelussa on niistä viides, Avengerin aliarvostetuimmasta jäsenestä kertova Hawkeye.

Varoitus: Juonipaljastuksia on taas luvassa! Lue siis omalla vastuullasi!

On joulun aika ja Hawkeye/Clint Barton (Jeremy Renner) haluaisi viettää sen vasta takaisin saamansa perheensä kanssa. Miehen suunnitelmat kuitekin menevät uusiksi hänen huomattuaan jollakin olevan hänen vanha puhunsa ajalta, jolloinhän oli rikollisia tappava Ronin. Puvun uudeksi omistajaksi paljastuu Kate Bishop (Hailee Steinfeld), Hawkeye ihaileva jousiampuja,- ja taistelulajilahjakkuus. 

Tytöllä on valitettavasti erikoislahjoja myös pulaan joutumisen saralla. Pistämällä päälleensä ronin-puvun hän houkuttelim peräänsä New Yorkin alamaailmaan kuuluvan Tracksuit Mafian. Clint ei tietenkään voi jättää viatonta nuorta naista pulaan, joten hänen ei auta muuta kuin auttaa tätä. Siitäkin huolimatta, että mies tietääkin, ettei ehkä ehdi jouluksi kotiin.

Olen aina pitänyt Hawkeyeya Avengereista tylsimpänä, enkä ole suinkaan asian kanssa yksin. Siksi minulla ei ollut sarjan suhteen kovin suuria odotuksia, vaikka tiesinkin MCU:n tekevän tasaisen hyviä elokuvia, ja nyt myös tv-sarjoja. Yllätyiksin siksi iloiseksi. Paras sarja ei ole, se kunnia kuuluu WandaVisionille, mutta Falconin ja Winter Soldierin ja ehkä jopa What Ifin edellä kuitenkin.

Tähän on muutama syy. Ensinnäkin sarjan yllättävän kevyt asenne. Huumoria siitä ei todellakaan puuttunut. Toiseksi Kate Bishop, sarjassa myös nähdyn Yelenan (Florence Pugh) jälkeen MCU:n toiseksi paras uusi tuttavuus. Hänen ja Clintin oppilas ja mentoori-suhde olikin koko sarjan parasta antia. Heidänm persoonansa vaan pelasivat hyvin yhteen.

Myös Tracksuit Mafian omasta, yllättävänkin ymmärrettävästä, syystä Roninia jahtaava pomo Maya Lopez (uusi tulokas Alaqua Cox) kuuluu sarjan positiivisiin yllättäjiin, vaikka viimeiset jaksot antoivatkin hänelle vain vähän tekemistä, eikä hänen johtamansa rikollisorganiisaationsakaan juuri vakuuttanut. Olenkin tyytyväinen siitä, että hän tulee saamaan oman sarjansa.

Hahmoista huomionarvoisempia on myös fanisuosikki Lucky The Pizza Dog. Valitettavasti hänelle annettiin liian vähän ruutuaikaa. Toiminta oli upeaa katsottavaa jopa MCU:n mittapuulla, varsinkin kolmannessa jaksossa sekä finaalissa. Eikä vähiten siksi, että sarja esitteli koko joukon erilaisia temppunuolia.

Sarja kuitenkin myös yritti tehdä liikaa. Varsinkin kuin ottaa huomioon, että sillä oli jaksoja vain kuusi. En edes maininnut sarjan loppupuolella melkeinpä hylätty murhamysteeriä, jonka keskiössä on Katen isäpuoli Jack (Tony Dalton). Tai Tracksuit Mafian vasta finaalissa nähtävää, ja siinäkin pääpahiksen roolistaan huolimatta alikäytettyä, isoa pomoa.

Tiivistetysti Hawkeye ei ihan napakymppiin osunut, mutta odotukseni sen suhteen huomioiden yllättävän lähelle kuitenkin. Meljä ja puoli tähteä!

Hämähäkkimiehen koti hukassa

Tämä vuosi on ollut täynnä MCU:n elokuvia. Niistä uusin on nyt arvostelemani Spider-Man: No Way Home, joka ei jäänyt millään mittapuulla edellisiä MCU:n Spider-Man-elokuvia huonommaksi. 

Varoitus: Tämä arvostelun sisältää paljastuksia Spider-Man: No Way Homen juonesta! Viittaan tässä arvostelussa myös muiden MCU-elöokuvien tapahtumiin, erityisesti edellisten Spider-Man-elokuvien ja Avengers: Endgamen.

Spider-Manilla/Peter Parkerin´lla (Tom Holland) riittää huolia. Paha Mysterio (Jake Gyllenhaal) paljasti hänen henkilöllisyytensä maailmalle ja vielä kaupan päälle lavasti hänet tekemistään rikoksista tehden hänessä hetkessä kansa viholoisen numero 1. Osansa negatiivisesta huomiosta saavat myös hänen tyttöystävänsä MJ Zendaya), paras kaverinsa Ned (Jacob Batalon) ja tätinsä May (Marisa Tomei).

Muiden vaihtoehtojen  puuttuessa sankari pyytää apua taikuri Stephen Strangelta (Benedict Cumberbatch). Mies lupaakin auttaa, mutta hänen loitsunsa menee pahasti pieleen. Sen seurauksena Peterin huoleksi tulee kasa hänelle enne tuntemattomia vihollisia, kuten Doctor Octopus/Otto Octavius  (Alfredo Molina) ja The Green Goblin/Norman Osborn (Willem Dafoe). Apua löytyy onneksi yllättävältä taholta.

Marvelin elokuvauniversumin elokuvilla on tapana palkita pitkäaikasia fanejaan. Spider-Man: No Way Home palkitsi heidän lisäksi myös pitkäaikaisa Spider-Man-elokuvien faneja. Jo pitkään on ollut tiedossa, että elokuvassa esiintyvät sekä edelliset Spider-Manit Andrew Garfield ja Tobey Maguire, että koko joukko heidän pahiksiaan. Minä nautin ajatuksesta, joskin uskon, että se minua isommat hahmon fanit saavat siitä irti.

Pelkkä niin sanottu fanservice ei kuitenkaan riitä, vaan toteutuksen pitää onnistua muiltakin osillta ja sitä se tosiaan teki. Spider-Man liittyykin Captain American kanssa niinhin, joiden kaikki kolme elokuvaa olivat harvinaisen hyviä jopa elokuvauniversuminsa mittapuulla. Toivon ja uskon kuitenkin siihen, että hahmot saavat vielä seuraa. Veikkaan, että ainakin Doctor Strangesta.

No Way Homessa löytyi kaikki, mikä tekee hyvän MCU-, ja Spidermanfilmin. Huumori. Check. Näyttävät erikoistehosteet check. Tajunnan räjähtävää toimintaa. Check. Erikoistehosteiden ja huumorin välistä löytyvää sydäntä check. Viittauksia muihin MCU-elokuviin. Check. Ja paljon cameoita muista MCU-tuotoksista. Check.

En väitä, ylistävistä sanoistani huolimatta, että No Way Home olisi täydellinen, mutta kuitenkin suurin siitä nauttimisen este ovat ihan jotain muuta kuin sen tapahtumat. Fanit nimittäin arvasivat elokuvan kulun niin pitkälle oikein jo ennen trailerin tuloa, että faniteorioita seuranneet tiesi, aika tarkalleen sen, mitä elokuvassa tulee tapahtumaan.

Myös No Wayn Homen pienoiset loogiset aukot voivat vähentää elokuvasta nauttimista, mutta ainakaan minun tapauksessa näin ei käynnyt, varsinkin kuin niitä ehti miettiä vasta hyvän aikaa elokuvan jälkeen. Sitä paitsi toistaiseksi vielä paras Spider-Man-elokuva, jos ei jopa supersankari, Spider-Man: Into the Spider-Verse ei täysin juonen epäloogisuuksilta välttynyt.

Elokuvassa parasta ei kuitenkaan ollut mikään muihin Spider-Maneihin liittyvät, vaan sen keskiössä oleva Spider-Manin ja Doctor Strangen välinen vuorovaikutus. Hahmot kuuluvat MCU:n parhaimpiin. Asiaa auttaa myöskin se, että Tom Holland on edelleen kuin syntynyt Peter Parkerin rooliin ja Benedict Cumberbatch puolestaan on Doctor Strange.

Elokuva teki kunniaa myös muille Peter Parkereilla, tai jos minulta kysytään. Olen kuullut vastakkaisiakin mielipiteitä. Ne voivat olla enemmän oikeassa, sillä minulta on edellisten Spider-Manien katsomisesta on sen verran aikaa, että en muista niiden kuvausta päähahmostaan kovinkaan yksityiskohtaiseksi. Lisäksi niistä yksi, Amazing Spider-Man 2, on jäänyt minulta vieläkin katsomatta.

MJ:stä ja Nedistä ei ole juuri sanottavaa. Paitsi, että pidin siitä, että kaksikolle annettiin selkeä rooli Spider-Manin apulaisena. Se, missä No Way loistaa, on kuitenkin roistot. Erityisesti syystäkin fanisuosikit Doctor Octopus ja The Green Goblin esiityivät edukseen. Muut, kuten Jamie Foxxin Electro, eivät hekään huonoja ollut, mutta ei legendaarisen kaksikon tasoisia kuitenkaan.

Toivoa sopii, ettei No Way Home jää Spider-Manin viimeiseksi MCU-elokuvaksi. Näin voi kuitenkin käydä, sillä Disneyn ja Sonyn sopimus päättyi juuri ja uuden sopimuksen teko on vasta alkuvaiheessa, olettaen, että sitä edes tehdään, joten hahmon jatko MCU:ssa on vaakalaudalla. Kyllä hahmosta vielä elokuvia tedään, se on varmaa, mutta kukaan ei vielä tiedä, tekeekö niin Disney vai Sony ja kuka hahmoja esittää.

Tiivistetysti Spider-Man: No Way Home tarjoaa todellisen katselunautinnon kaikille hahmon faneille ja viihdyttävää katsottavaa myös muille. Täydet viisi tähteä!