Luciferin viimeiset koitokset

Huippuhyvä Lucifer sai vähän aikaa sitten kuudennen, ja samalla viimeisen tuotantokautensa. Sain sen juuri katsottua ja nyt kerron saiko sarja arvoisensa päätöksen.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Luciferin-sarjasta! 

Enkelten välinen sota teki Luciferista (Ton Ellis) Jumalan. Kuitenkin miehen vietettyä viimeistä iltaa maanpäällä taikashown merkeissä hän ja hänen rakastettunsa Chloe Decker (Lauren German) törmäävät vielä yhteen murhatutkimukseen ja päätyvätkin selvittää sitä. Samalla Lucifer tajuaa, että hänellä on vielä selvitettäviä asioita ennen kuin hänestä on Jumalaksi.

Lisäksi Luciferia uhkaa hänen murhaamista tavoitteleva uusi enkeli (Deadpoolin Brianna Hildebrand). Samaan aikaan Maze (Lesley-Ann Brandt) ja Eva (Inbar Lavi) päättää mennä naimisiin. Dan (Kevin Alejandro) on kuollut ja haluais nyt päästä Helvetistä Taivaaseen. Ella (Aimee Garcia) puolestaan ei tiedä,  luottaisiko uuteen kollegansa ja ihastuksen kohteensa etsivä Caroliin (Scott Porter).

Suhtaudun Luciferin loppumiseen hyvin ristiriitaisella tavalla. Näin fanina se tietenkin harmittaa. Noin hyvästä, jopa loistavasta, sarjasta on vaikea luopua. Kuitenkin osa minusta ei voi olla pitämättä sitä hyvänäkin asiana. Joskus hyviäkin sarjoja venytetään liian pitkään ja lopulta siitä tulee vain varjo itsestään (katson sinuun Supernatural). Parempi siis lopettaa huipulla.

Sen Lucifer totta totisesti tekikin. Voisi jopa sanoa, että kuudes kausi oli kaiken kaikkiaan melkeinpä parempi kuin sitä edeltänyt viides tuotantokausi. Syy siihen löytyi erityisesti viimeisistä jaksoissa, jotka herättivät nauruhermojen lisäksi myös paljon syvällisempiä tunteita. Sarjan hyvästelyyn kuului paljon haikeutta ja jopa kyyneliä. Ei tosin minulle, roska se vain meni silmään.

Kauden ensimmäiset jaksot keskittyivät lähinnä Luciferin pyrkimyksiin tulla parhaaksi mahdolliseksi Jumalaksi, muta loppukaudella juoneen liittyi uusi mahdollinen maailmanloppu, viime kaudelta tuttu pahis ja hiemna yllättäen kyllä aikamatkailu. Varsinaista pääpahista kaudella ei voi sanoa kuitenkaan olleen, mutta se ei kyllä sellaista olisi tarvinnutkaan.

Kaudella voisi sanoa olleen kaksi selkeää teemaa, isyys ja kohtalo. Teemoista ensimmäistä käytiin myös hyvin yllättävällä tavalla kun, nyt tulee iso juonipaljastus, alkujaksojen mystinen enkeli paljastui Luciferin tulevaisuudesta matkanneeksi tyttäreksi, Roryksi. Hänen tekemien paljastusten toteutumisen välttely-yritykset puolestaan toivat sen kohtalo-aspektin. 

Kausi sisälsi myös hyvin ajankohtaisen Amerikan vähemmän ihanteelliseen poliisijärjestelmään liittyvän jakson,"A Lot Dirtier Than That" . Se olikin kauden parhaita. Muita tasaisen loistavasta kaudesta edukseen erottavia jaksoja olivat Mazen ja Evan häihin keskittyvä "My Best Fiend's Wedding" sekä eräänlainen hyvästelyjakso, "Goodbye, Lucifer".  Kauden erikoisen jakso oli kuitenkin animaatio-jakso "Yabba Dabba Do Me". Se ei kuitenkaan kuulunut suosikkeihini.

Kaudesta löytyi vain vähän valittamisen aiheita. mutta niitä löytyi kuitenkin. Olisin toivonut näkeväni enemmän Trixietä (Scarlett Estevez) ja erityisesti häntä ja Mazea yhdessä. He kuin tekevöt yhdessä yhden sarjan viihdyttävimmistä kaksikoista, jos ei jopa viihdyttävimmän. Lisäksi kaudelle uutena tulevan Roryn paikoittain turhankin agstinen persoona sopisi paremmin teinille kuin nuorelle aikuiselle.

Jokainen hahmo sai itselleen sopivan päätöksen, erityisesti Lucifer, Chloe ja Amenadielille (B. D. Woodside). Enkä ole todellakaan yksin mielipiteeni kanssa. Sarjan loppu tuntuu olevan melkein universaalisti rakastettu. Lopun katkeransulloisui kuitenkin jakaa varmasti mielipiteitä, mutta eriävät mielipiteet oli odotettavissa. Kaikkia ei voi tyydyttää.

Tiivistetysti Luciferin kuudes kausi antoi sarjalleen melkein täydelisen päätöksen ja osoitti, miksi sarjojen lopetukseen kannattaa antaa aikaa. Täydet viisi tähteä!

Kymmenen sormuksen voimalla

Koska Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings kuuluu Marvelin elokuvauniversumiin, tai lyhyemmin MCU:n se ei voi olla muta kuin hyvä. Kysymys on vain siitä, kuinka hyvä.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings-elokuvista ja mahdollisesti myös muista MCU:n tuotoksista!

Sotaherra Xu Wenwu (Tony Leung Chiu-wai) on jo tuhannen vuoden ajan hankkinut itselleen rikkauksia voimakkaiden kymmenen renkaan, ja niiden mukaan nimetön rikollisjärjestönsä, avulla.Tämä kaikki tulee kuitenkin päätökseensä hänen löydettyään elämänsä rakkauden soturitar Ying Lin (Fala Chen) ja perustettua perheen hänen kanssaan. Tuo onni ei kuitenkaan kestänyt kauan.

Vuosia myöhemmin Wenwun poika Shang-Chi (Simu Liu) on katkaissut välinsä isänsä kanssa. Mies asuukin nyt Yhdysvalloissa, jossa hän parkkeeraa työkseen autoa parhaan kaverinsa Katyn (Awkwafina) kanssa.Wenwun uudelleen kokoaman Ten Rings-järjestön hyökkäys pakottaa Shaun kuitenkin jättämään huolettoman elämänsä ja kohtaamaan menneisyytensä haamut.

Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings ei kuulunut odottamaani elokuviin. Tiesin sen olevan katsomisen arvoinen elokuva, ehhä jopa hyvä, kuuluhan se tasaisesti korkealaatuisia elokuvia tuottamaan MCU:n. Syy tähän löytyy aihepiirista, joka ei ollut lähellä sydäntäni. odottaminen olisi kuitenkin kannattanut, sillä elokuva oli vielä paljon parempi kuin ajattelinkaan.

Tähän löytyy monta syytä, joista tärkeimmät liittyvät Marvelin elokuville tyypilliseen huumoriin sekä taistelukohtauksiin, jotka ovat jopa MCU:n mittapuulla harvinaisen loistavia, ehhkä jopa koko elokuvasarjan parhaita. Myös Wenwu toimi pahiksena paljon keskimääräistä kolleegaansa paremmin. Lähinnä ymmärrettävän motivaationsa ansiosta.

Pidin myös siitä, että elokuva kertoi oman tarinansa. Siinä esiintyi kyllä jonkin verran viittauksia muuhun MCU:n, muun muassa elokuvassa vierailevan Doctor Strangesta tutun Wongin (Benedict Wong) tai Iron Man 3:sen Trevor Slatteryn (Ben Kingsley) muodossa, mutta viitauksia oli juuri sopivasti. Ei liian paljon tai vähän. Pääosin kaikki elokuvassa nähtävä oli uutta ja virkistävän erilaista.

Shang-Chi ei elokuvauniversumninsa mielenkiintoisempiin sankareihin kuulu, mutta hänestäkin katsoisi mielellään sen kolme elokuvaa. Katy ei ehkä omaa supervoimia, mutta oli hänkin hahmona tärkeä. Tarjosihan hän suuren osan elokuvan huumorista ja sen niin sanotun normaalin ihmisen näkökulman, joka ei ole ehkä supersankarielokuvissa tarpeellinen, mutta hyödyllinen kumminkin.

Shang-Chin Xu Xialing-sisko (Meng'er Zhang) jäi puolestaan vähän etäiseksi, mutta pidän sitä ymmärrettävänä. Elokuvan mitta on ei kaikkeen riitä. Kaksikon täti kärsi samasta ongelmasta. Se on harmi, sillä häntä näytteli aina loistava Michelle Yeoh. Katyn ohella hahmosuosikikseni nousi kasvoton Morris-otus (äänenä Dee Baker). 

Sen sijaan elokuvan suurin pettymys liittyi sen Sielunsyöjä-loppuvastukseen, joka jäi hyvin geneeriseksi hirviöksi. Tämä on ehkä elokuvan vika, mutta eio kovin auuri sellainen. Hhamo nimittäin esiintyy vasta elokuvan lopussa ja silloinkin hänen tehtävänsä on vain järjestää sankareillemme jotain, mitä vastaa aistella.

Tiivistetysti Shang-Chi and the Legend of the Ten Rings nousu MCU-leffojen parhaimmistoon hauskuutensa ja taiten tehtyjen taistelukohtauksen ansiosta. Täydet viisi tähteä!