Luciferin viimeiset koitokset

Huippuhyvä Lucifer sai vähän aikaa sitten kuudennen, ja samalla viimeisen tuotantokautensa. Sain sen juuri katsottua ja nyt kerron saiko sarja arvoisensa päätöksen.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Luciferin-sarjasta! 

Enkelten välinen sota teki Luciferista (Ton Ellis) Jumalan. Kuitenkin miehen vietettyä viimeistä iltaa maanpäällä taikashown merkeissä hän ja hänen rakastettunsa Chloe Decker (Lauren German) törmäävät vielä yhteen murhatutkimukseen ja päätyvätkin selvittää sitä. Samalla Lucifer tajuaa, että hänellä on vielä selvitettäviä asioita ennen kuin hänestä on Jumalaksi.

Lisäksi Luciferia uhkaa hänen murhaamista tavoitteleva uusi enkeli (Deadpoolin Brianna Hildebrand). Samaan aikaan Maze (Lesley-Ann Brandt) ja Eva (Inbar Lavi) päättää mennä naimisiin. Dan (Kevin Alejandro) on kuollut ja haluais nyt päästä Helvetistä Taivaaseen. Ella (Aimee Garcia) puolestaan ei tiedä,  luottaisiko uuteen kollegansa ja ihastuksen kohteensa etsivä Caroliin (Scott Porter).

Suhtaudun Luciferin loppumiseen hyvin ristiriitaisella tavalla. Näin fanina se tietenkin harmittaa. Noin hyvästä, jopa loistavasta, sarjasta on vaikea luopua. Kuitenkin osa minusta ei voi olla pitämättä sitä hyvänäkin asiana. Joskus hyviäkin sarjoja venytetään liian pitkään ja lopulta siitä tulee vain varjo itsestään (katson sinuun Supernatural). Parempi siis lopettaa huipulla.

Sen Lucifer totta totisesti tekikin. Voisi jopa sanoa, että kuudes kausi oli kaiken kaikkiaan melkeinpä parempi kuin sitä edeltänyt viides tuotantokausi. Syy siihen löytyi erityisesti viimeisistä jaksoissa, jotka herättivät nauruhermojen lisäksi myös paljon syvällisempiä tunteita. Sarjan hyvästelyyn kuului paljon haikeutta ja jopa kyyneliä. Ei tosin minulle, roska se vain meni silmään.

Kauden ensimmäiset jaksot keskittyivät lähinnä Luciferin pyrkimyksiin tulla parhaaksi mahdolliseksi Jumalaksi, muta loppukaudella juoneen liittyi uusi mahdollinen maailmanloppu, viime kaudelta tuttu pahis ja hiemna yllättäen kyllä aikamatkailu. Varsinaista pääpahista kaudella ei voi sanoa kuitenkaan olleen, mutta se ei kyllä sellaista olisi tarvinnutkaan.

Kaudella voisi sanoa olleen kaksi selkeää teemaa, isyys ja kohtalo. Teemoista ensimmäistä käytiin myös hyvin yllättävällä tavalla kun, nyt tulee iso juonipaljastus, alkujaksojen mystinen enkeli paljastui Luciferin tulevaisuudesta matkanneeksi tyttäreksi, Roryksi. Hänen tekemien paljastusten toteutumisen välttely-yritykset puolestaan toivat sen kohtalo-aspektin. 

Kausi sisälsi myös hyvin ajankohtaisen Amerikan vähemmän ihanteelliseen poliisijärjestelmään liittyvän jakson,"A Lot Dirtier Than That" . Se olikin kauden parhaita. Muita tasaisen loistavasta kaudesta edukseen erottavia jaksoja olivat Mazen ja Evan häihin keskittyvä "My Best Fiend's Wedding" sekä eräänlainen hyvästelyjakso, "Goodbye, Lucifer".  Kauden erikoisen jakso oli kuitenkin animaatio-jakso "Yabba Dabba Do Me". Se ei kuitenkaan kuulunut suosikkeihini.

Kaudesta löytyi vain vähän valittamisen aiheita. mutta niitä löytyi kuitenkin. Olisin toivonut näkeväni enemmän Trixietä (Scarlett Estevez) ja erityisesti häntä ja Mazea yhdessä. He kuin tekevöt yhdessä yhden sarjan viihdyttävimmistä kaksikoista, jos ei jopa viihdyttävimmän. Lisäksi kaudelle uutena tulevan Roryn paikoittain turhankin agstinen persoona sopisi paremmin teinille kuin nuorelle aikuiselle.

Jokainen hahmo sai itselleen sopivan päätöksen, erityisesti Lucifer, Chloe ja Amenadielille (B. D. Woodside). Enkä ole todellakaan yksin mielipiteeni kanssa. Sarjan loppu tuntuu olevan melkein universaalisti rakastettu. Lopun katkeransulloisui kuitenkin jakaa varmasti mielipiteitä, mutta eriävät mielipiteet oli odotettavissa. Kaikkia ei voi tyydyttää.

Tiivistetysti Luciferin kuudes kausi antoi sarjalleen melkein täydelisen päätöksen ja osoitti, miksi sarjojen lopetukseen kannattaa antaa aikaa. Täydet viisi tähteä!

Paholainen kohtaa vihdoin isäongelmansa- Ja isänsä

Netflixin Lucifer-sarjan viides tuotantokausi sai viimein toinen puoliskonsa. Se nousikin heti videopalvelun katsotuimmaksi, hyvästä syystä. Lisää tässä arvostelussa.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Lucifer-sarjasta sen monine tuotantokausineen. Yritän kuitenkin pitää nyt arvostelemani viidennen kauden toisen puoliskon paljastukset suhteellisen vähäisenä.

Lucifer (Ton Ellis) oli ottamassa yhteensä manipuloivan kaksoisveljensä Mikaelin (myöskin Tom Ellis) kanssa, kunnes kaksikon isä, Jumala (Dennis Haysbert), keskeytti heidät. Kaikkivaltiaan paluu lopettaakin Mikaelin pyrkimykset Luciferin elämän tuhoamiseksi heti alkuunsa, mutta se myös tuo heti Luciferin vanhat isäongelmat pintaan. Varsinkin kuin syy miehen Maahan tuloon on mysteeri.

Luciferin kumppaneillakin on omat huolensa. Chloe Decker (Lauren German) haluaa tietää, miksi Lucifer ei enää ole hänen seurassaan haavoittuvainen, Maze (Lesley-Ann Brandt) toivoo iselleen sielua, Amenadiel (D.B.Woodside) ja Linda (Rachael Harris) yrittävät olla hyvät vanhemmat puoliksi enkeli pojalleen olla hyvä isä ja Dan (Kevin Alejandro) tajusi vasta maanneensa Jumalan vaimon kanssa.

Lucifer kuuluu niihin hyvin harvinaisiin sarjoihin, jotka on lopetettu jo kertaalleen, mutta joille kuitenkin annettiin fanien ahkeran kampanjoinnin ansiosta jatkoa. Sarjan saamat kaksi ylimääräistä kautta ovatkin osoittaneet, että sarjan takaisin vaatiminen kannatti. Myös Netflixiä. Sarja kuuluu vieläkin  Netflixin katsotuimpiin sarjoihin.

Sarjan suosiolla on syynsä, että sarja herättää tunteita on selvät syynsä, joista tärkeimpiä ovat sarjan harvinaislaatuinen hauskuus, hahmojen kaikenpuolinen hyvyys, niin kiinnostavuudessaan kuin samaistuttavuudessaankin, ja erittäin onnistuneet näyttelijävalinnat, erityisesti Tom Ellis on kuin tehty Luciferin osaa varten.

Erittäin tyytyväisenä voin sanoa, että Luciferin viinen kauden toinen osa ei jäänyt yhtään aikaisempia kausia huonommaksi. Musikaalijakso "Bloody Celestial Karaoke Jam" ja vähemmälle huomille jääneeseen Daniin keskittynyt "Daniel Espinoza: Naked and Afraid" olivat jopa tasaisen hyvän Luciferin jaksoiksi harvinaisen loistavia.

Kaudella Jumalan Maan päälle tulemiseen ongelmiin, sekä henkisiin, että käytännönläheisiin ja ne olivatkin kauden kiinnostavinta antia. Toiseksi kiinnostavinta oli Mazen yritykset saada sielu, mutta syy sihen taitaa enemmänkin olla siinä, että rakastan Mazen hahmoa.  ja Linda Amenadiel vanhemmuus haasteetkin menettelivät sivujuonena enemmän kuin hyvin. 

Sen sijaan Luciferin ja Chloen ikuiselta tuntua suotaaminen ja huopaaminen olisi voitu jättää vähemmälle, niin paljon kuin parista pidänkin. Kaksikko on mennyt yhteen ja eronnut niin monta kertaa, että sen seuraamisesta alkaa mennä maku. Päättäkää jo haluatteko olla yhdessä vai ette, aikuiset ihmiset! 

Kaudella nähtiin tietenkin myös Luciferin ja kumppaneiden selvittämät rikostapauksia. Heistä jäi mieleen vain kaksi. Toinen siksi, että se osui musiikkijaksoon ja toinen sen päätöksen ansiosta. Tämä ei kuitenkan ole sarjalle mitään uutta. Se on edennyt jo viidenteen kauteen ja vähänkin mielenkiintoiset "viikon jutut" voi laskea yhden käden sormin.

Kaudella ei juuri uusina hahmoja löytynyt ja niistä harvoistakin mieleen painui vain ja ainoastaan Jumala. hän vain oli hahmona niin inhimillinen, niin hyvässä kuin pahassa. Pääsääntöisestä hän kuitenki  oli enemmän hyvä kuin paha. Hän haluaa selvästi ihmiskunnan ja lapsiensa parasta, mutta se ei poista hänen vikojaan isänä.

Tämän viidennen kauden piti jäädä Luciferin viimeiseksi ja joissain ratkaisuissa se näkyi. Kuitenkin fanit puhuivat taas ja sarja sai armonaikaa vielä yhden kauden verran. Toistaiseksi tiedän kuitenkin siitä vain kaksi asiaa: Sen ilmestymistä saa odottaa ja minä en mistään hinnasta jätä sitä väliin kun se vihdoin tapahtuu kun se tapahtuu.

Tiivistetysti Epäilen, että Luciferin tekijät ovat tehneet sopimuksen Paholaisen kanssa, sen verran laatusarja on kyseessä ja sen verran monta kertaa se on pelastettu. Täydet viisi tähteä!

Paholainen jälleen rikollisia jahtaamista-l liian pitkän tauon jälkeen

Luciferin viidennen kauden ensimmäinen osa näytti, kuinka hyvä sarja on parhaimmillaan ja samalla osoitti, miksi sen jatkumisen puolesta kannatti taistella.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!

On kulunut kaksi kuukauttaa siitä kuin Lucifer (Tom Ellis) joutui jättämään Maan pinnan ja kaiken tuntemansa taakseen ottakseen Helvetin valtiuuden takaisin itselleen. Chloe Decker (Lauren German) yrittää täyttää miehen täyttämän aukon toisella yliluonnollisella rikostenratkomisparilla, Mazella (Lesley-Ann Brandt). 

Helppoa ei ole Mazellakaan, sillä Luciferin ja Even (Inbar Lavi) lähdöt saivat hänet tuntemaan itsensä hylätyksi. Tohtori Linda (Rachael Harris ) ja Amenadiel puolestaan yrittävät sopeutua uuteen rooliinsa puolienkeli-Charlien vanhempina, kumpikin omalla tavallaan. Heidän kaikkien elämänsä on kuitenkin uhattuna kun pakkaa tulee sekoittamaan Luciferin kaksoisveli Mikael (myöskin Tom Ellis) pakottaen myöskin Luciferin palaamaan takaisin Maan pinnalle. 

Lucifer is back, baby! Ja millainen paluu se onkaan. Sarjan viidennen kauden ensimmäinen osa tarjosi Luciferia parhaimmillaan. En voikaan kuin olla kiitollinen Netflixiltä siitä, että se osti sarjan sen lopettamista aikovalta Foxilta. Ja niille faneille, jotka saivat kampanjoitua sarjalle sekä tämän viidenen, sekä vielä kuudennenkin kauden.

Netflix päätti jakaa kauden kahteen, kahdeksan jaksoa sisältävään, osaan. Päätös, joka kummastutti minua, mutta harmitti vielä enemmän. Kauden ensmmäinen osa nimittäin onnistui koukuttamaan minut niin tehokkaasti, että olisin halunnut katsoa heti perään ne loputkin kahdeksan jaksoa. Mutta no, kaikkea ei voi saada. 

Ensimmäisessä osassa olikin vain yksi vähänkin suurempi vika, taipumus toistella aikaisimmista kausista tuttuja kuvioita muutamatta niitä juurikaan. Suurin kärsijä tästä, ja sarjassa muutenkin, oli Maze, joka joutui jälleen kerran vihollisen puolelle, koska muut eivät ota häntä tai hänen ongelmiaan riittävän vakavasti. 

Kauden ensimmäisestä osasta löytyi kyllä jotain uutta ja erillaista. Ensimmäisessä jaksossa Lucifer ja Decker selvittivät kumpikin samaa tapausta, toinen Helvetissä ja toinen Maan pinnalla. Lisäksi kauden omaperäisin, ja samalla paras jakso, mukaili film noir-tyyliä, oli mustavalkoinen ja siinä suurin osa sarjan vakiokasvoista esitti toista roolia.

Murhamysteerit eivät tälläkään kaudella ole mitenkään erikoisia, mutta onneksi niiden sijaan kausi keskittyi lähinnä hahmojen henkilökohtaisiin asioihin, murhien toimiessa taustalla. Eivät ne varsinaiseti huonoja kuitenkin olleet. Pidin erityisesti eräänlaisesta meta-jaksossa, jossa selvitetään Luciferin elämästä tehdyn sarjan tuottajan murhaa.

Kausi loistikin siinä, missä sarja on aina loistanut, hahmoissa ja heidän välisessä draamassa. Jokainen sarjan hahmoista sai jotain mielekästä tekemistä ja ennen kaikkea hahmokehitystä, vaikka sen keskiössä olikin Luciferin ja Deckerin, shipping-nimeltään Deckerstarin, välinen. Parin fanit saavatkin osan aikana makeaa mahan täydeltä. 

Lähemmäksi keskiötä pääsivät myös sarjan rakastettava rikospaikkatutkija Ella (Aimee Garcia), josta saimmekin selville uusia puolia. Danille (Kevin Alejandro) pääsi myös loistamaan auttaessaan Amenadiel hänelle uudessa isän roolissaan. Siitäkin huolimatta, että hänelle jäi tälläkin kaudella lähinnä kevennyksen rooli.

Keskushahmoista vähälle huomiolle jäi vain yksi, Deckerin ja Danin Trixie-tytär (Scarlett Estevez). Hahmo on lapsehahmoksi harvinaisen viihdyttävä, joten se oli pienoinen pettymys. Varsinkin yhdistettynä Mazeen. Sille on kuitenkin hyvä syy. Estevez on saanut rooliin Disneyn tv-sarjassa. Kuitenkin hänkin vilahti sarjassa.

Mikael oli hyvä lisä sarjaan ja erinomainen pääpahis, paljon edellisen kauden Father Kinleytä (Graham McTavish) parempi. Eikä vähiten siksi, että hahmo antoi Tom Elllisille mahdollisuuden kehittää näyttelylihaksiaan. Hahmo kuin muistutti Luciferia vain ja ainoastaan ulkonäöltään, muuten kaksoset olivat toistensa vastakohtia.

Tiivistetysti Luciferin viidenen kauden ensimmäinen osa osoittautui odotusten arvoiseksi, ja enemmänkin. Toivottavasti toinen osa jatkaa samalla mallilla. Neljä ja puoli tähteä!

Paholainen rikoksia selvittämässä

Huomasin juuri, ettei ole vielä tehnyt arvostelun arvostelua etsiväsarjojeen aateliin kuuluvasta Luciferista. Korjaan asian välittömästi. Arvostelussa on sarjan ensimmäinen ja toinen tuotantokausi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Luciferin ensimmäisestä ja toisesta kaudesta! Lue siis omalla vastuullasi.

Lucifer Morningstar (Tom Ellis) kyllästyi työhönsä Helvetin johtajana ja päätti aloittaa uuden elämän ihmisten keskuudesta. paikaksi valikoitui luonnollisesti Los Angeles, Enkelten kaupunki, jossa mies nyt pyörittää yökerho Luxia parhaan ystävänsä Mazen (Lesley-Ann Brandt) kanssa ja hyppii pinnallisesta suhteesta toiseen. Kaikesta tästä huolimatta hän tuntee kuitenkin olevansa tylsistynyt.

Sitten miehen ystävä murhataan ja Lucifer päättää selvittää tapausta, myöskin tapausta selvittävän etsivä Chloe Deckerin (Lauren German) vastustuksesta huolimatta. Pian hänkin kuitenkin huomaa, että Luciferin kyvystä saada ihmiset paljastamaan synkimmätkin salaisuutensa on tutkimuksessa hyötyä ja mies pääsee tutkintaan mukaan. Ei mene aikaakaan kuin rikos onkin selvitetty.

Koska Lucifer nauttii Cloen seurasta ja huomasi, että murhien ratkaisu käy lääkkeeksi tylsistymiseen, hän päättää tehdä järjestelystä pysyvää. Poliisipäällikön luvalla heistä tuleekin oikea rikosten ratkaisun tehokaksikko. Asiassa on vain yksi mutta, Chloe ei nimittäin tiedä, kuka hänen työparinsa oikeasti on. Lucifer perustuu hyvin löyhästi samannimiseen Neil Gaimanin sarjakuvaan.

Ensimmäisellä kaudella keskityttiin ennen kaikkea Chloen ja Luciferin suhteen syventämiseen sekä Luciferin Amenadiel-veljen (D.B. Woodside) pyrkimykset saada Lucifer takaisin omalle paikalleen Helvetin valtiaaksi. Välillä selvitettiin murhia ja käytiin terapiassa, terapeuttina pätevä tohtori Linda (Rachael Harris). Kuvioissa pyöri myös lauma korruptoituneita poliiseja, mutta heidän roolinsa jäi suhteellisen pieneksi.

Toisella kaudella lähemmän tarkastelun sai Luciferin perhe, erityisesti Helvetistä karannut äiti (Tricia Helfer), joka ei kaihda mitään keinoja pyrkimyksissään päästä takaisin kotiinsa, taivaaseen ja samalla kostaa ex-miehelleen Jumalalle. Tietenkään myöskin viikoittaisia murhia, terapiaa tai eri hahmojen suhdeasioita ei missään vaiheessa päästetty unohtamaan. Ne vain saivat ensimmäistä akutta vähemmän huomiota.

Kuullessani Luciferin juonen ensimmäinen ajatukseni oli, että vaikka muuten idea itse Paholaisesta maan päällä vaikutti erinomaiselta, niin se piti pilata pakottamalla mukaan sitä pakollista rikosten ratkaisua. Etsiväsarjoja televisiossa jo aivan liikaa. Katsottuani sarjaa huomasinkin pian, että tapahtunut murha oli yleensä epäkiinnostavinta, mitä sarjan aikana tapahtui.

Kyllä. Tämäkin kuuluu olellisesti etsivätyöhön.

Tapauksilla oli kuitenkin aina oma roolinsa. Ne nimittäin auttoivat Luciferia käsittelemään omat, sisäiset tai ulkoiset ongelmansa. Tärkeintä ei ollutkaan itse murha tai juuri murhattu ihminen, vaan itse se ratkaisuvaihe. Matka on paljon tärkeämpi kuin määränpää. Luciferin tapauksessa se matka tarjoaakin parhaan etsiväsarjan vähään aikaan.

Sarjan suurimmat vahvuudet ovat kuitenkin muualla, sen karismaattisessa, sympaattisessa, kiehtovassa, hauskassa ja inhimillisessä antisankarissa itsessään. Toisin kuin Raamatun Luciferia, häntä kannustaa jo vähän väkisinkin. Tahtomattaan. Toki osa hahmon suosiosta, aika suurikin on kokonaan Tom Ellisin ansiota, jonka tumman komea ulkonäkö on varmasti monen heteronaisen, ja homomiehen, mieleen. 

Hahmona Chloe on stereotyyppisyytensä ja normaaliutensa ansiosta vähemmän kiinnostava, muttei niin paljon vähemmän kuin voisi luulla. Hänestä on helppo pitää ja rikostenratkaisijanakin nainen on omaa luokkaansa, ilman minkäänlaisia yliluonnollisia voimia. Miksikään nainen pulassa tyyppiseksi ratkaisuksi ei Chloe siis todellakaan jää.

Kuitenkin mikä tärkeintä niin hahmon kuin sarjan toimivuudenkin kannalta, hän ja Lucifer muodostavatkin vielä tavallistakin toimivamman voimakaksikon, melkein yhtä toimivan kuin Sleepy Hollown Isabob Crane ja Abby Mills. Ja se on jo paljon sanottu se. Kaksikon välinen sutkauttelu onkin se, mikä tekee siitä niinkin nautittavan katsoa. ilman sitä olisin lopettanut sarjan katsomisen jo kauan aikaa sitten.

Muilta osin sarja nimittäin tarjoaa hyvin perinteistä rikossarjaa. Melkein kaikki sarjassa nähty on nähty jo kertaalleen muissa sarjassa, joskaan ei näin hyvin tehtynä. Enemmän kuin yhdellä tavalla. On tapaus, on sitä ratkaiseva persoonallinen kaksikko, on ihmissuhde huolia ja muuta sellaista. Vieläpä sellaista, joka ei ota minkäänlaisia riskejä oikein millään tavalla.

Hyvänä puolena tässä on se, ettei sarja siten myöskään loukkaa ketään. Lukuun ottamatta joitakin kiihkokristittyjä, joiden mielestä Paholaista ei saisi esittää myönteisessä valossa. Nyt onkin hyvä aika varoittaa, että jos olet heidän kannallaan, Lucifer ei ole sinulle. Muuten kehottaisin antamaan sille edes mahdollisuuden, ainakin jos lajityyppi on edes jokseenkin mieleen.

En kuitenkaan menisi väittämään, ettei sarjalla ole omaa persoonallisuutta. Päinvastoin. Lucifer on iso persoona niin hahmona kuin sarjanakin. Niinpä vaikka tarinat ovat vähän turhankin tuttuja, niin tyyli jolla ne kerrotaan ei. Se on hyvällä lailla, voisin jopa sanoa, että kiehtovalla, omaperäinen. Ei niin omaperäinen, että se karkottaisi katsojia, eikä sen niin omaperäinen tarvitse ollakaan, mutta kuitenkin.

Muut hahmot ovat melkein yhtä pidettäviä kuin aikaisemmin mainitsemani Lucifer ja Chloe, vaikka heitä onki kehitetty luonnollisista syistä paria vähemmän. Pidin erityisesti Mazesta ja Tohtori Lindasta. Chloen vähän alle kymmenvuotias tytär Trixielle (Scarlett Estevez) toi hyvänlisän sarjaan. Muihinkin kiintyi, joskaan ei niin paljon. Erityisesti Cloen ex-aviomis Dan (Kevin Alejandro) äityi joskus turhan ärsyttäväksi.

Tiivistetysti pääkaksikko, omaperäinen tyyli ja Tom Ellis tekevät Luciferista odotettua paremman poliisisarjan. Sellaisen, joka vetää katsojat mukaansa ensihetkistä lähtien. Täydet viisi tähteä.