Neljä vuotta siihen meni, mutta Black Panther palasi Black-Panther: Wakanda Forever-nimisellä jatko-osalla. Katsoin sen heti ensimmäisenä päivänä ja nyt arvostelen elokuvan.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältä paljastuksia molemmista Black Pantter-elokuvista!
T’Challa (Chadwick Boseman) on kuollut, joten Wakanda jäi ilman suojeliaa. Maan halllitsijaksi palannut kuningatar Ramonda (Angela Bassett) löytää heti itsensä uusien haasteiden edestä, sillä T’Challan päätös paljastaa Wakandan mahti maailmalle sai sen kiinnostumaan maan vahvaksi tekevästä ihmeaine vibraniumista. Maailmasta löytyykin tahoja, jotka ovat valmiita tekemään melkein, mitä vain saadakseen sitä.
Vibraniumin etsintä päätyy lopulta Namorin (Tenoch Huerta) vedenalaiseen valtakuntaan, mistä mies ei luonollisesti pidä. Eikä hän suinkaan aio hoitaa ongelmaa Wakandan tavoin diplomatian voimin. Kuningatar Ramondalla on myös huolehdittavaan hänen tyttärensä prinsessa Shuri (Letitia Wright), joka kamppailee veljensä menetyksen kanssa.
Pääosan esittäjä Chadwick Bosemanin kuoltua Black Panther Wakanda Forever jäi suuren haasteen eteen. Miehen ja hänen hahmonsa korvaaminen ei ole mikään pikku asia. Edes se, kuka saa päähenkilön roolin ei ollut itsestään selvää, saatika kenestä tulee uusi Musta Pantteri. Onnekseni voin sanoa, että he suoriutuivat haasteesta ihailtavasti.
Itsestään selvää tämä ei ollut, koska elokuvan tekijät Ryan Coogler ja Joe Robert Cole valitsivat päärooliin päärooliin valittiin kaukana perinteisestä supersankarinroolista olevan Shurin, T'Callan tieteilijä pikkusiskon. Hahmo kuitenkin osoitti elokuvan aikana veljensä tapaunen sankari. Päärooliainesta löytyi myös Shuria näyttelevältä Letitia Wrightilta.
Wakanda Forever oli Marvelin elokuvauniversumin mittapulla harvinaisen poliittinen elokuva, vähintään yhtä poliittinen kuin Captain America: Winter Soldierkin. Tätä voisi pitää jopa luonnollisena, seuraataanhan elokuvassa kahden maan hallitsijan kaksinkamppailua. Politikkaa käsiteltiin kuitenkin myös syvällisemmällä tavalla.
Elokuva myös kuului MCU:n tunteellisempiin. Elokuvan alussa näytettiin T’Challan hautajaiset, jonka aikana nenäliinoille saattaa olla tarvetta. Varsinkin Ramondan ja Shurin surun tuntee. Hautajaiset eivät kuitenkaan olleet elokuvan ainut tunteellinen hetki, vaan niitä löytyi muutama muukin, luonnollisesti ei yhtä vaikuttavia, mutta kuitenkin.
Kuningatar Ramonda oli yhtä tärkeä hahmo, melkeinpä tärkeämpikin, sillä Shuri ei oikein politiikasta perusta. Ramonda sai maan hallitsijajn roolin lisäksi myös viisaan mentorin roolin. Kolmas hyvin tärkeä hahmo oli valtaistuinta suojelevan Dora Milajen kenraali Okoye (Danai Gurira), jolle ja jonka armeijalle kuuluikin vihollisten lyöminen pataan.
Nykyaisen tiedenaisen Shurin ja perinteisiä kannattavan soturi Okoyen parivaljakko osoittautui ehkä jopa yllättävänkin toimivaksi. Pidin heistä työparina jopa enemmän kuin ensimmäisen Black Panther-elokuvan Okoyesta ja T’Challasta ja se on jo paljon sanottu se. Kemiaa paransi vielä kaksikkoa rennomman ja genretietoisemman nero Ririn mukaantulo.
Namor ei jäänyt pääpahiksena yhtään edellisen elokivan Killmongeria (Michael B. Jordan) huonommaksi. Hänen motiviaan oli helppo ymmärtää, eikä hahmon karismasta haittaakaan ollut. Varsinkin kuin vibraniumia keinolla, millä hyvänsä hamuavat valtaapitävät ovat häntä isompia roistoa. Ihan Lokin (Thomas William Hiddleston) tasolle en häntä laittaisi, mutta kukapa yltäisi.
Riri Williams/Ironheart (Dominique Thorne) vaikuttaa hahmona enemmän kuin lupaavalta. Kuitenkin vaikka hahmo oli juonen kannalta erittäin tärkeä, niin häneen ei ehtinyt tutustua henkilönä kovinkaan syvällisesti. Hänen oma sarjansa korjannee ongelman. En vielä lämmennyt hänen Iron-Man-tyyliselle puvulleen, mutta mielipiteeni voi tietenkin muuttua.
Myös Nakia (Lupita Nyong’o) pääsi kuvioihin mukaan, joskin hän sai odotettua pienemän roolin. Sen sijaan Jabari-heimon karismaattinen johtaja M'Bakun (Winston Duke) rooli oli yllättävänkin iso ja hyvä niin. Pidän omalaatuisesta, mutta sitäkin karismaattisesta, hahmosta paljon. Martin Freemanin Everett K. Ross puolestaan tarjosi Yhdysvaltojen näkökulmaa.
MCU:n neljäs kausi sai päätöksensä Black Panther: Wakanda Foreverin myötä. Kausi oli edellisia kausia rohkeampi, vaihtelevin tuloksin. Pidin kaikkista sen tuotoksista, jostain vain en nii paljon kuin yleensä. Se myös keskittyi totuttua monaisempaan joukkoon sankareita, sekä etnisyyden, että sukupuolen osalta. Kausi myös toi MCU:hun myös tv-sarjat.
Viidennen kauden aloittaa Ant-Man and the Wasp: Quantumania, joka saa ensi-iltansa ensivuoden helmikuussa. Niin epätasainen kuin neljäs kausi olikin, niin katson, ja arvostelen, varmasti myös viidenen kauden. Toivon, että se osoittautuu tasaisemmin hyväksi, mutta uskaltaa silti kokeilla uutta.
Tiivistetysti Black Panther: Wakanda Forever on malliesimerkki siitä, kuinka loistava supersankarielokuva oikein voi olla. Jopa silloin kuin todennäköisyys on sitä vastaan. Täydet viisi tähteä!
