Totuus on vieläkin tuolla jossain

X-Filesin, suomeksi Salaisten kansioiden, minisarja on saanut vähän samankaltaisen hypetyksen kuin Deadpool tai uusin Star Warskin. Niinpä arvostelen sen seuraavaksi. JUONIPALJASTUKSIA!

Suurin osa varmaan tietää, mistä on kyse. Kertaan sen kuitenkin lyhyesti. FBI-agentti Fox Mulderin (David Duchovny) sisko on kadonnut avaruusolentojen sieppaavana, tai niin mies ainakin väittää. FBI lähettää hänen parikseen skeptisen tiedenaisen Dana Scullyn (Gillian Anderson) ja loppu onkin ufojen, sarjamurhaajien ja kaikenlaisen enemmän jos vähemmän yliluonnollisen täyttämää historiaa.

Alkuperäinen sarja kuitenkin loppui jo vuonna 2002, fanien suureksi harmiksi. Sarjasta on kuitenkin tehty pari, melko huonosti menestynyttä, elokuvaa. Nyt minun ja muiden sarjasta pitävien onneksi Fox päätti palata vielä kerran sarjan maailmaan kuusiosainen minisarjan muodossa. Minisarja on samalla myös sarjan kymmenes kausi, vaikka se hyppääkin nykyaikaan, 2016-luvulle.

Maailma on muuttunut, mutta salaliitot ovat ja pysyvät. Niihin FBI:stä ja toisitaan eronneet sankarimme Mulderin ja Scullyn johdattaa Youtubessa supersuosittu oikeistolainen vloggari Tad O’Malley (Joel McHale). Hän on päässyt suuren salaliiton jäljille, mutta sen paljastamiseen hän tarvitsee aiheesta jotain tietävien apua. Niinpä kaksikko pääsee taas toiminnan keskipisteeseen. 

En ole vakuuttunut, että X-Filesia tarvitsi tehdä uudelleen. Siitäkään huolimatta, että se sopiikin nykyaikaan enemmän kuin hyvin, jopa paremmin kuin alkuperäisen sarjan aikaan eli 90-luvulle. maailmassa kun on jo niin monia hyviä sarjoja, joten miksi potkia jo kuollutta hevosta. Olen kuitenkin iloinen, että niin tehtiin, sillä sarjan maailmaan oli kieltämättä mukava palata.

Yksi asia pitää tehdä heti selväksi. Jos haluat tosifanin arvostelua, sinun täytyy etsiä se muualta. Olen nähnyt sarjasta vain vähän yli ensimmäisen tuotantokauden. Uudemmat sarjat vievät kaikki aikani. Lisäksi avaruusolennot eivät ole koskaan juuri kiinnostanut minua. Siitä on kuitenkin myös hyvät puolensa. En katso minisarjaa tiukasti fani-lasien läpi, vaan huomaan myös sen huonot puolet.

Niistä suurin on se, että itse päätarinaan käytettiin vain kaksi jaksoa. Se on aivan liian vähän, varsinkin kuin se on kohtuullisen monimutkainen ja mahdollisesti kiinnostavakin. Siinä olikin hirveästi potentiaalia, joista osa täyttyi, mutta osa ei. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin. Mytologia-jaksotkin, erityisesti aloitusjakso olivat ihan katsomisen arvoisia.

Viimeinen jakso oli ehdottomasti kauden huonoin. Vihasin erityisesti jakson cliffhanger-loppua. Se olisi ollut ok, jos lisäjaksoja olisi luvassa, mutta niin ei tässä tapauksessa ole. Ainakaan näillä näkymin. Sarjan maailmaan kyllä päästään vielä, ainakin nuorten kirjojen muodossa, mutta ne keskittyvät Mulderin ja Scullyn nuoruuteen. 

Muut jaksot olivat perinteisiä ns. monster of the week-episodeja. Se on hyvä, sillä yllättäen ne osoittautuivat mytologia-jaksoa paremmiksi, kieltämättä ajankohtaista terrorismi-jaksoa lukuun ottamatta. Lempijaksoni oli ihmislisko-jakso. Pidin erityisesti jakson lopusta, joka onnistui yllättämään ainakin minut. Myös roskakusi- ja hullu tiedemies-jaksot jaksoivat kiinnostaa alusta loppuun asti. Eli minisarjasta löyti myös paljon hyvää, eikä pelkästään nostalgia-näkökulmasta.

Parasta sarjassa on kuitenkin sarjassa se, mikä on aina ollutkin eli Murderin ja Scullyn kemia. Se ei ole mennyt minnekään. Siitäkin huolimatta, että he ovat eronneet ja joutuneet luopumaan pojastaan. Sarja olikin parhaimmillaan, kun he toimivat yhdessä. Sen näyttää sarjan tekijätkin tiedostavat. Jos siis jotain voi päättyä Mulderin ja Scullyn nuoremmista kopioista, Milleristä ja Einsteinistä.

Kaiken kaikkiaan kausi oli pienoinen pettymys, joskin kyllä siitä hyviäkin hetkiä löytyi. Kolme tähteä. Sarjan tosifanin ei kuitenkaan kannata jättää minisarjaa väliin.

Etsikää Luke Skywalker!

Erinäisistä syistä johtuen tämä Star Wars: Force Awakens-arvostelu antoi odottaa itseään. Olen nähnyt elokuvan jo aikaa sitten, kaksikin kertaa. Nyt se kuitenkin tulee. Juonipaljastuksia luvassa!

Star Wars: Force Awakens hyppää 30 vuotta alkuperäisen sarjan tapahtumista. Nyt maailmankaikkeutta uhkaa imperiumin perillinen, Ritarikunta. Heitä voittamaan tarvitaan legendaarinen Luke Skywalker (Mark Hamill, mutta hän on kadonnut tielle tietämättömille. Etsintäretkelle päätyy erinäisten sattumusten kautta entinen iskusotilas Finn (John Boyega) ja aavikkoplaneetalla asuva nuori romunkerääjä Rey (Daysi Ridley).

Ilokseni voin ilmoittaa, että Disney ei, fanien peloista huolimatta, pilannut sitä, vaan onnistui antamaan katsojille varsin onnistuneen elokuvaelämyksen. He näyttävät tietävän, miksi Star Wars on menestynyt niin hyvin kuin se menestyi. Toisin kuin syystäkin parjatut elokuvasarjan esiosat. Force Awakensillä onkin enemmän yhteistä alkuperäisen trilogian kuin tuoreempien Star Wars tekeleiden kanssa. Hyvä niin.

Siinä onkin elokuvan suurin vahvuus, mutta myös suurin heikkous. Elokuvalla on niin paljon yhteistä edeltäjiensä kanssa, että se tuntuu paikoittain uudelleenfilmatisoinnilta. Erityisesti elokuvan loppupuolella. Elokuva ei ollutkaan läheskään niin yllätyksellinen kuin olisin toivonut. Toisaalta en usko, että mikään muu ratkaisu olisi tyydyttänyt elokuvasarjan hard core-faneja, joten pidän ratkaisua onnistuneena.

Uudet hahmot, Finn ja Rey, astuvat luontevasti vanhojen saappaisiin, mutta tuovat toki saagaan jotain omaansakin. Siis muutakin kuin sukupuolensa ja ihonvärinsä. BB-8 puolestaan lunastaa hyvin RD-D2:n paikan suloisena robottina. Sellaisen kuin saisi. Hahmoista heikoin lenkki on Dart Vader-wannade Kylo Ren, mutta hänkin on hahmona kehittämiskelpoinen

Elokuvassa nähdään toki myös vanhoja hahmoja, kuten Leia (Carrie Fishe) ja Han Solo (Harrison Ford) ja he tekevätkin vakuuttavan paluun sarjaan. Kuitenkin elokuvaa johtavat nuoret, vanhojen jäädessä auttamatta sivurooliin. Tämä ei välttämättä ole paha asia, itseasiassa päinvastoin. Uudet kasvot tuovat elokuvasarjaan kaivattua tuoreutta, vanhojen tarjotessa yleisölle aimon annoksen nostalgiaa.

Sivuhahmoista maininnan ansaitsee vain muutama. Heistä legendaarisin on Han Solon paras kaveri, Chewbacca, jos nyt häntä voi edes sivuhahmoksi sanoa. Joka tapauksesta karvaturri näytti jälleen kerran, miksi hän on niin monen suosikki. Toinen onnistunut sivuhahmo on Lupita Nyong’n Maz Kanata. Valitettavasti Gwendoline Christien Captain Phasma jäi latteaksi. odotuksistani huolimatta.

Tarina ei ole yhtään hullumpi ja sille onkin annettu viisaasti tilaa. Kyseesä ei siis ole tavallinen erikoistehostemättö. Elokuvasarjan maailma on aina ollut harvinaisen uskottava, mikä taitaa olla yksi suurimmista yksittäisistä syistä sen menestykseen. Maailman luominen onnistui nytkin. Tosin Disneyn ei tarvinnut aloittaa sitä tyhjästä, joten asia lienee itsestäänselvyys.

Elokuva myös näytti hyvältä. Mitä muuta voisikin siltä odottaa. Siinä käytettiin suhteellisen vähän tietokoneella tuotettuja erikoistehosteita. Tehosteet tehtiin pääasiassa vanhanaikaisesti, mutta toimivasti, käsin. Tyyli toimi, sillä erikoistehosteet näyttivät megaluokan elokuvalle sopivan tason mukaisilta. Niin kuuluu ollakin. Taistelukohtaukset näyttivät joka tapauksessa hienoilta. Samoin lavasteet.

Kaiken kaikkiaan Star Wars: Force Awakens on juuri sitä, mitä saattoi toivoakin. Kyseessä on tyylipuhdas Star Wars-elokuva, josta ei juuri heikkouksia löydy. Viisi tähteä. Star Wars-fanien on ehdottomasti nähtävä tämä elokuva. Se lienee sanomattakin selvää. Itseasiassa he lienevät sen jo nähnytkin, mahdollisesti moneen kertaan. Niin kuin minäkin.

Palkkasoturin tarina hullun hauskaksi punapukuiseksi antisankariksi

Yksi tämän vuoden odotetuimpia tapauksia, ainakin omalta kohdalta, oli vähän erilainen supersankarielokuva Deadpool. Nyt kerron, vastasiko elokuva paikoittain koviakin odotuksiani.

Arvostelun alussa on hyvä varoittaa, että Deadpool ei ole kaikkien elokuva. Se on saanut K-16 ikärajan ja syystä. Elokuva sisältää reippaasti väkivaltaa, alapäähuumoria. Katsokaa siis omalla vastuulla.

Deadpool kertoo entisestä ammattisotilaasta, Wade Wilsonista (Ryan Reynolds), joka suostuu syöpään sairastuttuaan uudenlaiseen, kidutusta sisältävään, hoitoon. Hoidon seurauksena hän saa vertaansa vailla olevan paranemiskyvyn, mutta hoito myös turmelee Waden ulkonäön täysin. Niinpä Wade lähtee, Deadpooliksi muuttuneena, kostamaan miehelle, joka melkein tuhosi hänen elämänsä.

Vastauksena alun kysymykseen, kyllä se vastasi. Hirveästi aikaisemmin en elokuvaa olisi kuitenkaan halunnut nähdä, minun ja muun maailman odotuksista huolimatta. Miksi? Koska ensin muiden Marvelin supersankarielokuvia piti vakauttaa asemansa populaarikulttuurissa. Tuntemattomia elokuvia on vähän vaikeampi parodisoida. Onneksi Deadpoolilla ei nyt ole tosiaankaan aineistosta pulaa.

Erityisesti huumori iski minuun kuin metrinen halko. Se onkin elokuvan parasta antia. Pilkkakirveeltä ei välttynyt supersankarigenren lisäksi myöskään Wolverine, Ikea tai elokuvan tekijätiimikään. Hauskuus alkaa jo alkutesteistä ja päättyy vasta elokuvan loputtua siihen perinteiseen lopputekstien jälkeiseen kohtaukseen. Deadpool onkiin Marvelin hauskin elokuva, ainakin tähän mennessä.

Komedian lisäksi elokuvassa nähdään runsaasti toimintaa, joka on supersankarielokuvien mittapuulla varsin raakaa. Deadpoolia ei ihmisten tappaminen vaivaa, toisin kuin esimerkiksi Kapteeni Amerikkaa. Kapu ei tosin esiinny edes samassa universumissa Deadpoolin kanssa. Tämä voi olla sekavaa, varsinkin kuin kumpikin on Marvelin sankareita. Heidät kuitenkin omistaa eri tuotantoyhtiö.

Entäs ne hahmot? Deadpool oli tietenkin muistettavin. Ryan Reyniors oli oikea valinta rooliin. Hänen tyttöystävänsä Vanessa (Monica Baccarin) ei ole se perinteinen nainen pulassa-hahmo, vaikka hän siihen rooliinikin joutuu. Heidän rakkaustarinansa onkin harvinaisen helppo uskottava, eikä turhan siirappinen tai kliseinen, kuten useassa muussa supersanakarielokuvassa. Still a Better Love Story than Twilight.

Elokuvassa nähdään myös pari vähän tuntemattomampaa ryhmä X:n jäsentä, Kolossi (Stefan Kapičić) ja Negasonic Teenage Warhead (Brianna Hildebrand), jotka olivatkin ihan mukiin meneviä sivuhahmoja. Samoin kuin muut, pienemmän roolin saaneet sivuhahmot. Varsinkin Deadpoolin naapuri, Blin Al (Leslie Uggams) ja Deadpoolin baarimikkona toimiva paras kaveri Weasel (T. J. Miller).


Pahikset eli Ajax (Ed Skrein) ja Angel Dust (Gina Carano) eivät puolestaan ole mitenkään mieleenpainuvia, mutta tällaisessa elokuvassa heidän ei tarvitsekaan. Elokuva kuin on puhdas The Deadpool Show. Sitä paitsi eivät ne mitenkään huonojakaan pahiksia ollut, vaikka heitä tuskin tullaan näkemään muissa Marvelin supersankarirymistelyissä. Toivottavasti en tullut paljastaneeksi liikaa.

Elokuva ei kuitenkaan ole täydellinen ja tämän sanon jonkinlaisena fanina. Juoni on nimittäin loppuen lopuksi aika kliseinen ja uskon, että elokuvakin tiedostaa sen. se, että kyseessä on syntytarina ei varsinaisesti auta ongelmaan. Kovin monimutkaiseksikaan ei juonta voi haukkua. Katsoja kuitenkin viihtyy sitä katsoessa ja jopa yllättyy kerran tai pari, joten se on elokuvalle ehdotonta plussaa.

Kokonaisuudessaan Deadpool on supersankarielokuvien aatelia. Siitä pitävät hurtti huumori ja väkivaltaiset taistelukohtaukset huolen. Täydellisyyttä elokuva ei kuitenkaan tavoita. Neljä ja puoli tähteä.