Hyvästi Frozen-Tervetuloa legendaariset Disneyn pahikset

Olipa kerran on edennyt jo neljännen kauden puoliväliin. Vuorossa on Heroes and Villains-niminen jakso, joka lopettaa ensimmäisen puoliskon ja esittelee asetelman toiselle.

Olipa kerran- sarjaa ei nähdä vähään aikaan, sillä nyt nähtävä jakso on ns. winter finale. Amerikkalaisilla on tapana katkaista sarja kauden puolessavälissä ja mennä joulu- tai tarkemmin sanottuna talvitauolle. Seuraava jakso tulee vasta 1. maaliskuuta. 2015. Tämä on siis viimeinen Olipa kerran-sarjan arvosteluni vähään aikaan.

Aikaisemmin tapahtunutta: Yllättävien käänteiden jälkeen Ingrid, mursi oman kirouksensa tekemällä itsemurhan. Samaan aikaan Rumple juoni päästäkseen pois tikarinsa vallasta. Vaikka Lumikuningattaren kirous epäonnistui, Pimeyden olennon pyrkimykset jatkuvat. Hänellä on siihen erittäin voimakas ase, nimittäin voimakasta taikuutta sisältävä Mikin hattu, eikä hän pelkää käyttää sitä. Sen lisäksi häntä auttaa vastentahtoinen Kapteeni Koukku.

Tämän viikkoiset takaumat kertovat ajasta, jolloin Belle on vielä Rumplen palvelija. Rumplen poissaollessa Belle käyttää tilaisuutta hyväkseen ja tutkii hänen omistamiaan mielenkiintoisia esineitä. Pimeän olento kuitenkin yllättää hänet palamalla ennen aikojaan uusimman lelunsa kanssa eli taisteluhanskan, joka näyttää haluamansa ihmisen heikkouden.

Tottakai Rumple suuttuu Bellelle tämän tukiessa salaa hänen aarteitaan ja lähettää hänet pyykkäämään. Bellen työt kuitenkin keskeytyvät hänen seuratessa söpöä dalmatilaisen pentua suoraan ansaan. Tuloksena hänet kidnapataan. Rumple löytää taikuudella tuotetun viestin, jossa hänelle tarjotaan vaihtokauppaa, Belle hänen juuri löytämästään kädestä.

Rumple suostuu vaihtokauppaan, luonteensa vastaisesti. Katsojille selviää kidnappajan tai tarkemmin sanottuna kidnappaajien olevan ketkäs muutkaan kuin Pahatar, Cruella DeVille ja Ursula. Rumple antaakin taisteluhanskan, mutta takaumien lopussa hän hakee sen takaisin. Pimeän olento ei niin vain tavaroistaan luovu. 

Pidän “uusista” pahiksista, joskaan en ole varma, mitä Cruella tekee joukossa. Hänellä kuin ei ole, ainakaan Disneyn animaatiossa, mainittavia taika – tai muitakaan voimia. Pahatar puolestaa on yksi Disneyn voimakkaimmista pahiksista, vaikka sarjaa katsoessa sitä ei aina huomaa. Niin Regina kuin Rumple on voittanut hänet. Ursula on tummaihoinen, mistä sarja on saanut vähän väriä. En kylläkään pidä siitä, että tummaihoinen on jälleen pahis.

Storybookessa Elsa saa vihdoin jäämuurin murrettua, onhan Ingrid poissa. Elsa saa tietää myös, että Hans onnisti Arendellen valloittamisessa, joten kotiin olisi kova kiire. Minusta hahmot olisivat voineet olla mukva vielä vähän aikaa, varsinkin kuin Elsan voimille olisi käyttöä. Lisäksi Elsan ja Emman ystävyyttä oli mukava katsoa. Heissä on jotain samaa, siis vaaleiden hiusten lisäksi.

Jäämuurin häviäminen ei kuitenkaan pioistanut toista ongelmaa. Nyt Storybrooken rajat ovat kiinni, taas vaihteeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka kaupungista pääseekin lähtemään, sinne ei pääse takaisin. Siis ainakaan juuri nyt. Sekin asia voi vielä muuttua moneen kerran, niin kuin on aikaisemminkin tehnyt.

Reginan ja Robinin suhteessa tapahtuu paljon. Ensin Regina herättää Ingridin kuoleman myötä sulaneen Marianin, joka huomaa heti hänen ja Robinin suhteen. Vähän myöhemmin hän jopa tarjoutuu menemään pois rakastavaisten tieltä. Riemu oli kuitenkin lyhytaikaista, niin kuin Reginalla yleensäkin. Marian on vaarassa jäätyä uudestaa. Tilanteeseen on vain yksi ratkaisu: Marianin ja samalla muunkin perheen lähteminen maailmaan ilman taikuutta eli Storybrooken ulkopuolelle. 

Toisaalla Rumple haluaa Annan pois kaupungista. He olivat tavanneet aikaisemmin ja siksi anna tietää hänen salaisuutensa. Ongelma ratkeaakin kuin kävelevä luuta johdatti Pimeän olennon ja Koukun Velhon talolle, josta löytyikin ovi Satumaailmaan (lauseita, joita en kovin usein näe). Koukulle on taas työtä hänen kertoesaan ovesta ja samalla valehdella Rumplen motiiveista.

Frozenin väki pääsikin kotiin. Ennen lähtöään Anna kuitenkin kertoo tavanneensa Pimeyden olennon ja että Rumple on valehdellut heille koko ajan. Lopussa he viettivät pitkään lykättyjä Annan ja Kristofin häitä. Onneksi Elsalle ei yritetty laittaa poikaystävää, tai tyttöystävää, väkisin. Se olisi syönnyt elokuvan sanomaa. Sitä, miten sisarukset voittivat Hanssin ei näytetty, suureksi pettymyksekseni, mutta ilmeisesti siihen ei jäänyt aikaa.

Vasta Pimeyden olennon kavaluudesta kuulleet sankarimme yrittävät estää hänen suuret suunnitelmansa. Laihoin tuloksin. He ryntäsivät kellotorniin, jossa suunitelma olikin jo käynnissä. Valitettavasti Rumple onnistuu estämään heitä taikuutensa avulla. Ilmeisesti Pimeän olennon taikuus voittaa Pelastajan taikuuden. Who know? 

Jakson sankariksi nousi hieman yllättäen Belle, joka oli löytänyt oikean tikarin. Belle oli aikaisemmin jaksossa löytänyt sen saman ihmisten heikkouksia paljastavan taisteluhanskan, jonka Rumplen piti vaihtaa häneen ja tajunnut tämän valehdelleen hänelle. Ilmeisesti Belle oli löytänyt tikarin lja taisteluhanskan lisäksi myös selkärankansa, sillä hän komensi heidät kaupungin rajalle ja karkoitti Rumplen. Bellen toiminta oli ehkä tylyä, mutta minusta Rumple sai sen mitä ansaitsikin.

Satukirjan kirjoittajan etsiminen meni eteenpäin. Voin melko turvallisesti olettaa, että storyline jatkuu myös toisella puoliskolla. Henry nimittäin löysi kuin löysikin kyseisen kirjailijan kodin, jossa oli kirjasto täynnä tyhjiä kirjoja. Mitä se oikein tarkoittaa. Emma tuli myös mukaan operaatioon, mikä voi hyvinkin tarkoittaa operaatio onnistumista. Hyvikset kun onnistuvat melkein aina.

Jakson lopulta päästiin toiseenkin kauden toisella puoliskolla jatkuvaan storylineen. Storybrookesta karkoitettu Rumple hakee apua nyt vesimaailmassa työskentelevältä Ursulalta. Heidän on tarkoitus koota jengi kasaan ja juonia ties vaikka mitä storybrookilaisten pään menoksi. Kauden toisesta puolikkaasta näyttää tulevan jännittävä. Pakko myöntää: Vaikka pidinkin Frozen-storylinesta, pidinhän elokuvastakin, odotan jo ns. Pimeyden kuningattaria innolla.

Loppu yllätti minut muutamaan otteeseen, vaikka se olikin loppuen lopuksi aika ilmiselvä. Oletin, että Rumple ei olisi ryhtynyt tuumasta toimeen niin pian, vaan vasta kauden lopussa. Onneksi, sillä nyt toiselle puoliskolle jää tilaa johonkin muuhun. Belle oli epätodennäköinen, mutta tervetullut sankari.

Jakso oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Vanhat storylinet saivat tyydyttävän päätöksen ja uudet mallikkaan aloituksen. Viisi tähteä.

Sarjaesittely: Marco Polo

Netflix on tehnyt sellaisia laadukkaita sarjoja, kuin Orange Is New Black tai House of Cards. Samaan kastiin liitty myös historiallinen suurtuotanto Marco Polo. Mistä oikein on kyse?

Nimensä mukaisesti sarja kertoo 1200-luvulla eläneestä, tutkimusmatkailjasta, Marco Polosta. Hänet tunnetaan erityisesti Aasiaan sijoittuvista matkakertomuksistaan. Sarjassa seurataan Polon nuoruusvuosia, jolloin hän joutui “vierailijaksi”mongolihallitsija Kublai-kaanin hoviin. Nimikkoroolia esittää aikaisemmin tuntematon Lorenzo Richelmy. Sarjaa tähdittävät myös Benedict Wong, Zhu Zhu ja Tom Wu

Sarjassa kuvataan myös todellisia tapahtumia, mutta taiteillisilta vapauksilta ei olla vältytty. Itseasiassa historioitsijatkaan eivät ole yksimielisiä totuudesta Marco Polon takana, sillä joidenkin tutkijoiden mielestä Polo otti itsekin taiteellisia vapauksia tarinoissaan. Kaiken lisäksi hurjemmissa väitteissä Marco Poloa ei ole koskaan ollutkaan, vaan hän on fiktiivinen hahmo. En ota väitteisiin kantaa.

Marco Polo on yksi kalleimpia sarjoja, Netflixsin kallein. Sen ensimmäinen tuotantokausi maksoi noin 72 miljoonaa euroa. Kilpailijoistakin sarjan voittaa vain huippusarja Game of Thrones. Vain Game of Thrones on kalliimpi. Muutenkin sarjaa on kuvattu “uudeksi Game of Thronesiksi”. Ainakin, mitä väkivallan, juonittelun ja seksin suhteen tulee. Mene ja tiedä sitten. 

Innostuitko? Hyvä. Valitettavasti sarjaa voi katsoa vain Netflixin kautta, johon kaikki ensimmäisen kauden jaksot, joita on 10, tulevat samaan aikaan. Jaksoja ei siis tarvitse odottaa viikkoa. Valitettavasti se tarkoittaa myös sitä, että sarjan katsominen vaatii Netflixiä. Kriitikoita sarja ei kuitenkaan vakuttanut, vaan sitä on kuvattu mm."absurdiksi" ja "rönsyileväksi sotkuksi".

Itse en odota ihan Game Of Thronesin tasoista sarjaa. Toivottavasti sarjassa on kaikki, mitä huippusarjaan kuuluukin. Eli hyvät näyttelijät, käsikirjoitus ja ennen kaikkea eksoottista 1200-luvun Kiinan tunnelmaa. Aika näyttää, lunastaako sarja toiveeni vai ei. Arvostelen ensimmäisen tuotantokauden heti sen katsottuani, nyt olen katsonut siitä vain muutaman jakson.

Ihmiset ja avaruusolennot St. Louisia asuttamassa

Joulun kunniaksi Netflix lisäsi palveluunsa uutta sisältöä. Niihin kuuluu mm. jo jonkin aikaa odottamani scifisarja Defiance. 

Mistä on kyse? Defiance sijoittuu vuoteen 2046, jolloin muukalaislajit, votanit, elävät pitkän sodan jälkeen rinta rinnan, enemmän tai vähemmän rauhallisesti. Päähenkilö Joshua Nolan saapuu adopitiotyttärensä Irisan kanssa vanhaan kotikaupunkiinsa St.Lousiin, joka tunnetaan nyt nimellä Defiance. Lyhyesti sanottuna Defiancesta on samanlainen länkkäriscifi kuin Fireflykin, joskin tapahtumapaikka muistuttaa enemmän Eloonjääneet-sarjan kaltaista ydintuhion jälkeistä maailmaa.

Defiance on laadukas ja sopivan erilainen scifisarja. Kovan scifin ystävät voivat joutua pettymään, mutta onneksi sarjaa voi seurata muutkin, sillä se tarjoaa jokaiselle jotakin. On taisteluja, ihmissuhteita, hivenen erilaisia avaruusolentoja, seksiä, politiikkaa, murhatutkintaa, Romeo ja Julia-tarinaa ja paljon muuta. Myös jumaluudet mainitaan sarjan edetessä. 

Sarjan ymmäristö on yksi sen ehdottomista vahvuuksista. Siinä on jotain tuttua, mutta kuitenkin sopivan erilaista. Puhumattakaan siitä, etä maisema on karuudessaan kaunis. Sarja on kuitenkin hyvin kliseinen, mikä näkyy erityisesti Han Solomaisessa päähenkilössä, joka vielä päätyy Eurekaa ja Terra Novaa mukaillen kaupungin lainvartijaksi. Kuitenkin kliseisyydestä puhuessa kannattaa muistaa, että siltä ei vältytä muissakaan tv-sarjoissa ja elokuvissa.

Lempihahmojeni joukkoon pääsee ulkoisesti nöyrä, mutta todellisuudessa mestarimanipiloija, Stahma Tarr sekä Nolanin badass-adobtiotytär, taitavasti veitsiä käyttelevä, Irisa. Muut hahmot olvat aika pliisuja, mutta kyllä heitäkin jaksoi seurata. Eri rotujen tapoihin olisi kiva tutustua enemmänkin. Ehkä toisella kaudella. Ensimmäisellä kaudella jaksoja oli vain 13, joten kaikelle ei ollut aikaa.

Defiance vastasi omia odotuksiani, ainakin suurimmaksi osaksi. Käsikirjoituksessa, juonessa, näyttelijöissä, eikä muussakaan ole valittamista. Minusta Defiance on yksi parhaista tällä hetkellä tulevista scifisarjoista, ei kuitenkaan paras. Se jaksaa kuitenkin viihdyttää ja viedä mukanaan. Neljä ja puoli tähteä.

Keskimaa-saagan viimeinen luku

Peter Jacksonin keskimaahan suuntautuvat elokuvat saavat päätöksensä Hobitti -trilogian viimeisen osan, Viiden armeijan taisten myötä. Kävin katsomassa sen niin pian kuin voin.

Viiden armeijan taistelu jatkoi odotetusti siitä mihin edellinen päättyi: Bilbo pääsi kääpiöystäviensä kanssa määränpäähänsä Yksinäisille vuorelle, mutta ryhmä tuli samalla vapauttaneeksi vaarallisen lohikäärme Smaugin, joka kohdistaa nyt palavan raivonsa Järvikaupungin puolustuskyvyttömiin ihmisiin. Tilanteen selvittäminen ei ole helppoa, varsinin kuin aarre ajaa Thorinin vaarallisen ahneuden ja vainoharhan valtaan.

Ongelmia aiheuttaa myös edellisissä osissa ryhmän matkaa vaikeuttanut jättimäinen örkkiarmeija. Puhumattakaan Synkmetsän haltijoiden kuninkaasta, Thranduilista, joka haluaa myös kätensä Vuoren aarteisiin. Juoni on fantasialle tyypillinen. Tämän sanon pelkästään hyvällä. Olen nimittäin suuri fantasian ystävä, joskin pikkuhiljaa olen siirtynyt vähän aikuisempiin fantasioihin, kuten Game of Thronesiin tai Noituriin.

Kirjan pilkkominen kolmeen elokuvaan on herättänyt paljon arvostelua, minkä ymmärrän hyvin. Lisättiin siihen paljon kirjaan kuulumatonta. Itse olen eri mieltä. Pitää muistaa, että alkuperäisteos on lasten kirja Erittäin hyvä sellainen, mutta lapsille suunnattu siitäkin huolimatta. Elokuva taas on tehty aikuisempaan makuun. Ja mitä pitempi tarina, sitä enemmän siihen voi lisätä aikuisempia elementtejä.

Se itse elokuvasta, nyt tulee arvostelun vuoro. Nimensä mukaisesti Viiden armeijan taistelun pääpaino on nimenomaan taisteluissa. Niin haltiat, kääpiöt kuin järvikaupulaiset joutuvat taistelemaan vaarallista örkkiarmeijaa vastaan. Taistelut olivat kyllä hienoja, sitä ei käy kieltäminen. Erityisesti kaksintaistelut, kuten Thorin vastaan johtajaörkki Azogin kanssa. Samoin Galadrielin ja Sauronin. 

Tauriel

Valitettavasti tämä tarkoittaa myös sitä, että draamalle jää vähemmän aikaa. Minulle on tähän myös ratkaisu. Alussa tapahtuvan Smaugin hyökkäyksen olisi voinut laittaa jo edelliseen osaan. Tietenkään taistelut eivät tarkoita sitä, etteikö draamaa tai muuta juonellista kuviota löytyisi. Kyllä sitäkin löytyi mm. hivenen turhan kääpiö + haltia rakkaustarinan muodossa. Myös Thorinin muutosta kunniallisesta kääpiökuningaasta, ahneeksi ja vainoharhaiseksi puolihulluksi oli mielenkiintoista katsoa. Se toi hahmoon tarvittavaa särmää.

Hahmoista Bilbo jäi taustalle, mikä elokuvan toiminnalliselle luonteeseen kyllä sopii. Samoin puolet kääpiöistä. Galadriel ja muu Valkoinen neuvosto toivat sarjaan oman jännityksensä. En ole kirjan ulkopuolisia hahmoja vastaan, onhan esimerkiksi haltioiden taistelua viihdyttävä katsoa, vaikka Legolasin "juostaan putoavia kiviä pitkin"-kohtaus meni jo epäuskottavan puolelle. Elokivan turhin hahmo on pelkurimainen Alfrid, jolla yritettiin lähinnä saada katsojilta nauruja.

Ymmärtääkseni J.R.R.Tolkienin Silmarillionia ei filmata, ainakaan näillä näkymin. Siksi loppu olikin haikea. Katsojat jättävätkin Keskimaalle mahdollisesti lopulliset hyvästit. Loppu hehkua elokuvasta löytyikin. Valitettavasti niissä ei selviä kaikkien kohtalo. Esimerkiksi pääseekö Tauriel takaisin Synkmetsän haltioiden pariin. Entä mitä kullalle sitten tapahtui.

Elokuvasarjojasta aiemmin pitäneet, joihin itsekin kuulun, eivät pety. He saavat juuri sitä, mitä tulevat hakemaankin. Suosittelen. Katsokaa toki edelliset ensin. Viisi tähteä.

Ex-salamurhaajan tarina saa päätöksensä

Olen katsonut Nikitaa televisiosta aina muistaessani. Sarja on myös Netflixissä, joten katsoin mielenkiinnolla sarjan viimeiset kaudet.

Juonesta lyhyesti. Nikita kertoo karkuun lähteneestä salamurhaajasta Nikitasta (Maiggie Q), joka yrittää kukistaa entisen työnantajansa Jaoston. Apunaan hänellä on Alexandra 'Alex' Udinov, entinen huumeaddikti sekä murhatun rikkaan venäläisen perheen tytär. Kolmannella kaudella Jaosto onkin kukistettu, mutta sen agentteja on vieläkin liikkeellä. Nikitan tehtäväksi jääkin juuri heidän kukistamisensa

Hän käyttää hyödykseen Jaoston rmassiivisia resursseja eli Jaosto on vielä toiminnassa, tällä kertaa vain Nikitan ja hänen kumppaneidensa käsissä. Nikitan kumppanit ovat aikaisemmilta kaudelta tutuja, kuten Jaoston entisen kouluttajan Michaelin, entisen analysoijan Ryanin, tekniikkanero Birkhoffin ja muistonsa menettäneen Owenin. Alex on mukana myös. 

Amanda

Valitettavasti astustajistakaan ei ole pulaa. Niihin kuuluu mm. Jaoston edesmenneen johtajan assistentti ja myös Nikitan kouluttajana toiminut umpikiero Amanda. Kausi toi myös uusia vastustajia, kokonaisen järjestän verran. Peliin liittyy nimittäinen mystinen The Shop, Kauppa, vielä Jaostoakin vaarallisempi organisaatio, joka työskentelee mm. ihmiskokeiden parissa. 

Sarjan neljäs kausi sisältää vain kuusi jaksoa. Juuri sopivasti nitomaan juonenpäät yhteen. Kaudesta ei voi sanoa juuri mitään paljastamatta liikaa kolmannen kauden tapahtumia. ilman isoja juonipaljastuksia. Siksi jätän juonen kertomatta. Tiivistettynä kausi menee lähinnä suuren salaliiton selvittäminen ja lopulta tuhoamiseen.

Henkilökohtaisesti pidän sarjasta ja minusta se olisikin voinut kestää vielä hieman pitempään. Huomasin, että sarja on vielä parempi putkeen katsottuna. En tiedä miksi. Nikita on ennen kaikkea toiminta sarja, eikä siitä toimintaa todellakaan puuttunut. Tarinakin eteni sopivaan tahtiin eikä se pyörinyt paikallaan. Toiminnan sekaan oli laitettu vähän huunoria, vaikeita ihmissuhteita, vakaviakin aiheita ja scifin-henkisiä vempaimia. Yhdistelmä olisi voinut olla huonompikin.

Hahmot olivat mielenkiintoisi, jotkin enemmän kuin toiset. Pidin eniten Nikitasta ja Birkhoffista. Muut ns. hyvikset olivat pidettäviä, mutta eivät olisi onnistunut kantamaan sarjaa ilman heitä. Amanda oli mielenkiintoinen pahis, siis heti kun pääsi Percyn varjosta. Paljon muita mielenkiintoisempi. Tosin hänen suunnitelmansa loppuen lopuksi olleet mitenkään erityisiä.

Nikita on hyvä ja jännittävä vakoilusarja, jota kelpaa katsoa, mutta joka menee monessa suhteessa muiden samanlaisten sarjojen joukkoon. Neljä tähteä.

Satuhahmojen pimeät puolet ottavat vallan

Satuhahmoja, kirouksia, taikuutta ja inhimillisiä pahiksia. Kyllä, on taas aika seurata Olipa-kerran-sarjaa. Tämän viikkoisen jakson nimi on Shattered Sight.Varo juonipaljastuksia.

Aikaisemmin tapahtunutta: Lumikuningatar langetti Storybrooken ylle kammottavan kirouksen, joka paljastaa saa kaupungin asukkaat toisiaan vastaan. Kaupungilla on kuitenkin mahdollisuus selvitä, sillä kirous ei vaikuta Emmaan, Elsaan ja Annaan. Heidän pitää nyt keksiä keino kirouksen murtamiseksi ja samalla pitää riitaisat kaupunkilaiset erossa toisistaa. Kumpikaan ei ole mikään helppo tehtävä.

Kerron takaumista tavan mukaan ensimmäiseksi. Takaumat liittyvät tällä viikolla Ingridiin ja hänen seikkailuihinsa 1980-luvun Bostonissa, jossa vielä satumaailman vaatteissa kulkeva Ingridi saa melkoisesti huomiota. Ei ihme. Hänen pukunsa on paitsi epätavanomainen, myös antava. Hän tapaa ennustajan aikeenaan kysyä Emman olinpaikkaa. Valitettavasti ennustaja osoittautuu huijariksi. Ingrid yrittää taikuuttaa häneen, mutta epäonnistuu. Meidän maailmassamme kuin ei ole taikuutta. Kohtauksen pointti jäi minulle epäselväksi. Siitäkin huolimatta, että siinä oli hauskat kohtansa.

Seuraavassa takaumassa Ingrid on onnistunut jäljittämään Emman, joka asuu nyt hänen luonaan parin muun lapsen kanssa. Miten hän sen teki? Sitä tarina ei kerro. Joka tapauksessa hänen nousunsa pennittömästä maailmaanmuuttajasta arvostetuksi yhteiskunnan jäseneksi on inspiroiva. Kaksikko kiintytykin toisiinsa. Niinkin paljon, että Ingrid päättää adoptoida Emman.

Päätös vain vahvistuu, kun Ingrid huomaa Emman taikovan vahingossa jotain. Tai niin Ingrid ainakin tilanteen tulkitsee, koska eikö taikuus toimikaan vain Storybrookessa. Kaikki ei tietenkään suju suunnitellusti. Ingrid kertoo Emmalle tämän taikavoimista, mutta tämä ei usko häntä. Niinpä Ingrid tekee jotain hätiköityä. Hän tyrkkää Emman auton eteen ja pyytää häntä pysäyttämään se. Siitä Emma ei tietenkään pidä, vaan lähtee lätkimään kutsuen Ingridia hulluksi. 

Nuoren Emman kastitus onnistui. Voisin katsoa hänen takaumiaan muutenkin, varsinkin kuin Emmasta ei ole turhan paljon takaumia. Ainakin ottaen huomioon, että hän on yksi sarjan päähahmoista, vanhempiensa lisäksi. Muuten minusta tilanne päättyi harmittavasti. Olisin melkein toivonut jonkun muun sabotoivan heidän suhdettaan. Nuoren Emman karkuunlähtö oli kyllä ymmärrettävää sekä tilanteen, että hahmon huomioiden.

He tapaavat taas vuonna 2011, kun Emma oli jo asettunut Storybrookeen. Ingrid yrittää vielä vakuuttaa Emmaa, mutta Pahan kuningattaren kirous ei ole vielä murtunut, eikä Emma usko häntä. Ingrid päättääkin pyyhkiä Emman muistin saadakseen puhtaan alun. Sitten hänen pitää vain odottaa. Uskoisin, ettei Frozen-takaumia enää nähdä. Elsa ja Anna esiintyvät vielä ainakin yhdessä jaksossa, joten en voi tietää varmasti.

Nykyaika. Storybrookelaiset ovat kirouksen vallassa ja kinastelevat keskenään. Snow ja Davidtosin vain sanallisesti, ovathan he vangittua. Heidän riitelyään oli kuitenkin hauska nähdä. Annaa käy sääliksi, koska hänen pitää kuunnella tätä kaikkea, jotkut herjoista jopa kohdistuvat häneen. Helppoa ei ole muillakaan kirouksesta pois jääneillä. Koukku on edelleen Rumplen vallassa, kun taas Emman ja Elsan pitää keksiä keino murtaa Lumikuningattaren kirous.

Valitettavasti kirouksen murtamiseen on vain yksi keino, jonka he saavat selville, kiitos paljon lukeneen Annan. Se on Kirouksen langettajan tappaminen. Sanomattakin lienee selvää, ettei se tunnu houkettelevalta, mutta mitä muutakaan he voivat tehdä. Suunnitelma on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä Emman ja Elsa Ingridiltä “saamansa”rannekkeet estivät taikuuden käytön häntä vastaan. 

Ratkaisua etsitään ensin Rumplen kaupasta, mutta turhaan. Onneksi ratkaisu on yllättävän helppo. Rannekkeiden taikuus syntyy rakkaudesta, joten sen kumoamiseen tarvitaan vastavoima, eli viha. Siihe he tarvitsivat Pahaksi kuningattareksi taantuneen Reginan apua, vihata hän nimittäin osaa. He saavatkin rannekkeet murrettua, mutta jostain syystä he eivät malttaneet pitää Reginaa holvinsa sisäpuolella. Hän löysikin vangitun Snown, mistä alkaa tappelu. Miekoin jostain kumman syystä. Itse olisin Reginana käyttänyt taikuutta. 

Juoni oli kyllä kiinnostava, sillä Snow:n pimeämpää puolta oli hauska nähdä. Se lisäsi hahmon kiinostavuutta. Toinen kiva tuttavuus oli Paha kuningatar. Vaikka Reginan muutos onkin mielenkiintoista ja toivon hänen onnistuvan, Paha kuningatar on aina hauska nähdä välillä. Minua jäi mietityttämään, kuinka paljon sanotuista oli totta. Katuuko Snow oikeasti Coran murhaa? Tai onko Kristoff oikeasti väsynyt seikkailuihin, joiohin hän Annan kanssa joutuu?

Toisaalla Elsa ja Emma menevät Ingridin tukikohtaan heti rannekkeet katkaistuaan. Siellä Ingrid näyttää heille muistikivet, jossa on kaiki sankarittariemme hyvät muistot hänestä. Keskutelu loppui Anna saapuessa paikalle äitinsä viestin kanssa. Vähän aikaisemmin hän oli löytänyt sen sattumalta. Siis toinenkin arvoitus ratkesi tässä jaksossa.

Viestissä lukee kaikki Gerdan siskoista, että tämä rakasti heitä ja teki väärin laittaessaan siskonsa uurnaan. Toivoin kyllä jotain jännittävämpää, vaikka viesti onkin hyvä: isosiskon uurnaan laittaminen ei ole ratkaisu. Viestin luettuaan Ingrid tekee jotain odottamatonta. Saatuaan tietää, että hänen siskonsa rakasti häntä sittenkin, hän katuu tekemäänsä ja uhraa itsensä. Minusta hän jos kuka olisi ansainnut onnellisen lopun.

Nyyh! Pirun allergia.

Minusta jakso on ollut koko kauden paras, ainakin ensimäisen puliskon. Kausi, kun ei ole vielä edes puolivälissä. Dialogi oli erityisen kiitettävää. Jakso olisi paikoittain voinut toimia myös useissa sarjoissa esiintyvänä huumorijaksona. Siis loppua lukuunottamatta. Mitä seuraavaksi? Minusta storyline olisi voinut jatkua ainakin jakson tai pari. Onneksi luvassa on klassisia Disney-pahiksia, kun Pahatar, Ursula ja Cruella De Ville saapuvat kauden toiselle puoliskolle.

Jakso osoitti, että pahuus voi olla hauskaa. Se oli kaikin puolin onnistunut, lukuunottamatta Ingridin. Takaumiakin olisi voinut karsia, sillä läheskään kaiki eivät olleet juonen kannalta oleellisia. Neljä ja puoli tähteä.

Elämä kuoleman jälkeen voi olla yhtä helvettiä

Otsikossa mainitun asian voi oppia Liz Williamssin scifiä ja fantasiaa sekoittavasta Aavekauppiaan tyttärestä, joka on ensimmäinen osa Rikoskomissario Chen-sarjaa.

Aavekauppiaan tyttären pääosassa on yliluonnollisiin tapahtumiin erikoistunut ylikomissario Chen Kirjassa hän joutuu selvittämään laitonta aavekauppaan, joka vie hänet paljon hämärämmän juonen kannoille. Apunaan Chenillä on helvetin siveysosastossa toimivan demoni Zhu Irzh. Soppaan pistää oman osansa myös mustavalkoisesti ajatteleva, mutta pätevä, demonimetsäsätäjä No Ro Shi sekä salaperäinen tietokonealan uusin hittituote, bioverkkoteknologia.

Kirjan maailma on omaperäinen, onhan siihen sotkettu enemmän kuin kahta lajityyppiä. Vaikka se lisääkin lukemisen mielenkintoa, niin myös lisää haastetta. Onhan Williamsin luoma maailma hyvin runsas. Itse maailma on mieleeni. Se on erikoinen, mutta ei liikaa. Toimintaakaan ei ole unohdettu. Tapahtumat etenevät paikoittaan niin nopeasti, että heikompia hirvittää.

Kirjassa riittää kuivaa huumoria. Pidin erityisesti kohdassa, jossa Zhu Irzh miettii, onko häntä kirottu moraalilla ja miten siitä pääsisi eroon. Sairasvakuutuus kuin ei korvaa sen hoitoa. Kirjassa on toki myös vakavampia sävyjä: ihmiskauppa on ihmiskauppaa, vaikka sen tekisi kuolleiden sieluilla. Sen lisäksi tekstiin on ympätty oivallisia piikkejä nykymaailman materialistisesta elämänmenosta.

Päähenkilö on inhimillisyydessään samaistuttava. Muutkin hahmot, varsinkin demonit, ovat persoonallisia. Omia suosikkejani on Senesarkki Zhu Irzh, sekä Chenin vaimoa suojeleva Mäyrä. Tietenkin kirjaan mahtuu myös monta persoonatonta sivuhahmoja, jotka omalta osaltaan palvelevat tarinaa. Ei kuitenkaan liikaa.

Aavekauppiaan tytär on yksi niitä kirjoja, joihin ei ole kansiin katsominen. Sisältö on paljon kannen ulkonäköä parempaa. Suosittelen kirjaa erityisesti fantasian ystäville. Toki muutkin voivat sen lukea. Viisi tähteä.

Kupu ei hellitä – Toisella tuotantokaudellakaan

Stephen Kingin samannimiseen kirjaan perustuva hittisarja Under The Dome on edennyt Suomessa jo toisen kautensa loppuun. Arvostelu on siis paikallaan. Juonipaljastuksia luvassa!

Minusta on hyvä tietää aluksi jotain. En ole lukenut kyseistä Stephen Kingin kirjaa, ehkä joskus tulevaisuudessa. Muutenkin minun kokemukseni kirjailijasta on aika vähäistä. Olen kyllä lukenut muutaman hänen kirjansa, mutta lajityypin kirjailijoista suosin enemmän Dean Knoozia. En siis tiedä, kuin ka uskollisesti sarja seuraa kirjaa, kuulemani perusteella ei kovinkaan.

Aikaisemmin tapahtunutta: Mystinen kupu peitti Chester’s Mill's – nimisen amerikkalaisen pikkukaupungin ja pakotti asukkaat ja muutamna ohikulkijankin elämään eristyksissä muusta maailmasta. Lisäksi pari teiniä löysi kupuun liittyvän salaperäisen munan, joka valitsi heidät jotakin tehtävää varten. Paljon muutakin tapahtui, mutten kertaa nyt kaikkea.

Tällä kaudella kupu aiheuttaa kaupunkilaisille kaikkea “kivaa”, kuten mangnetismia, kylmyyttä ja happosadetta. Niihin kuitenkin keskitytään viime kautta vähemmän. Kauden uusiin hahmoihin kuuluu mm. alipalkattu tiedeaineiden opettaja Rebecca Pine, Juniorin setä, salaperäinen Melanie sekä muutama muu vähemmän merkittävä hahmo. Hahmoja myös kuolee, mutta niihin en mene sen enempää, koska juonipaljastukset.

Jos sarjaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla se olisi viihdyttävä. Se ei vieläkään edusta parasta televisiota, mutta silti onnistuu pysymään katsottavana. Mitään syvällistä tai tieteellisesti uskottavaa siitä ei kannata hakea, mutta silti sarjaa jaksaa seurata joka viikko. Toinen kausi oli suunilleen samaa tasoa kuin ensimmäinenkin. Sarjasta tulee luultavasti vielä kolmaskin kausi, koska e ei vastannut kovinkaan moneen tärkeään kysymykseen. Esimerkkinä se tärkein: Miksi kupu laskeutui amerikkalaisen pikkukaupungin päälle?

Sarja kärsii hyvin tyypillisestä ongelmasta: kaikilla sivuhahmoilla ei ole persoonia, vaan suurin osa kaupunkilaisista tottelevat enemmän esillä olevia hahmoja kyselemättä. Sama ongelma tulee esiin myös mm. Olipa kerran-sarjassa. Lisäksi sarja unohtaa joskus, että kaikki tapahtuu siinä viikkojen sisällä.Siksi mm. joidenkin ihmisten läheiset suhteet ovat epäuskottavia. Yksi tälläisista pareista on Barbie ja Julia.

Jos joskus vielä käytän ilmaisua “kolmen tähden arvoista tv.tä”, tarkoitan nimenomaan tälläistä viihdyttävää, ei turhan vakavasti otettavaa, sarjaa. Sellaista, jota katson viikottain, mutta sarja ei herätä mitenkään erityisiä tunteita puolesta, eikä vastaan. Kolme tähteä.

Uutisia: Defiance tulee netflixiin

Netflixissä on oltu anteliaalla pällä, niin kuin vuoden aikaan sopii. Sinne tulee monia suhteellisen uusia ja laadukkaitakin sarjoja. Itseäni kiinnostaa kuitenkin niistä eniten scifidraama Defiance, joka sijoittuu vuoteen 2046. Silloin avaruusolennot ovat tulleet maahan pysyvästi heidän kotiplaneettansa tuhoamisen jälkeen.

Uuden Tohtorin ensimmäinen kausi

12. Tohtori aloitti matkansa Doctor Who:n jokunen aika sitten päätöksensä saaneesa kahdeksannessa tuotantokaudessa. Kirjoitin jo kauden alusta jo yhden teksin, mutta nyt menen kauden kokonaiskuvaan. 

Ensin kuitenkin kerron muutamia perusasioita uudesta kaudesta. Uutta Tohtoria näyttelee Peter Capaldi. Hänen kumppaninaan toimii edellisistä kausista tuttu Clara Oswalt. Molemmat näyttelevät vielä jouluspeciaalissa, joka tulee televisioihin joulupäivänä eli 25.12.2014. Tietooni on tullut, että Capaldi tulee näyttelemään vielä ainakin yhdessä kaudessa. Clara Oswaltin mukana olo on vielä epävarmaa.

Alku kaudella törmätään vanhoihin vihollisiin, kuten dalekeihin, mutta myös tuttavuuksiin. Yhtenä näistä on legendaarinen Robin Hood. Toinen puolisko ei jää huonommaksi. Siihen kuuluu mm. muumioita junassa, Claran suhteen matematiikan opettajaan ja ex sotilaseen Danny Pinkkiin, kuun tappamista, metsän valtaaman maailman ja tietenkin räjähtävän lopun, jossa kauden big bad Missy paljastaa oikean karvansa. 

Uutta kautta ei voi arvostella arvostelematta sitä ennen uutta Tohtoria. Minusta valinta oli hyvä, vaikka kahdestoista ei suosikki-Tohtoriksi pääsekään. Häneen kuitenkin tottui ja jopa oppi pitämään. Hänen ikänsä arvelutti aluksi, koska kaikki uudsien kausien Tohtorit ovat suhteellisen nuoria, mutta loppujen lopuksi se ei haittaa. Entäs sitten Tohtorin kumppani, Clara Oswalt. Minusta hän on paras Tohtorin kumppani tähän asti.

Hahmojen kemia toimii, varsinkin, koska tällä kertaa hahmojen välille ei laiteta mitään romanttista. Sen sijaan Tohtoriata tuli kaudella toissijainen. Clara pelasti päivän enemmän kuin kerran. Sekään ei voi olla hyvä, että pidin Clarasta enemmän kuin Tohtorista. Danny on pidettävä, mutta ei erityisen tunteita herättävä. Muut hahmot toimivat paikallaan. Kiitosta voisi kuitenkin antaa Missyn näyttelijälle. Varsinkin kauden finaalissa hän loisti.

Kaudessa ei ollut huonoa jaksoa, mutta jotkin olivat toisia mielenkiintoisempia. Pidin itse eniten alkupään jaksoista. Suosikkejani on Robin Hood-jakso, pankkiryöstöjakso ja muumio junassa-jakso. Sen sijaan puiden maailmanvalloitus oli ideana hyvä, mutta olisi voinut olla parempikin. Minä toivoisin sarjalta enemmän matkustamista toisiin planeettoihin. Maa on ollut yliedustettuna. Kunnon historiajaksotkin ovat aina poikaa.

Yksinäisiä jaksoa tärkeämpää on kuitenkin kokonaisuus, missä ei ollut tälläkään kaudella mitään vikaa. Oli hyviä ideoita ja huonoja ideoita. Joitakin mieleenpainuvia jaksoja, useita muita keskinkertaisia. Kahdeksas kausi kuitenkin onnistui lisäämään sarjaan jotain uutta vähentämättä sitä, mikä tekee siitä hyvän. Eli avaruus yms. olentoja, seikkailuja ja hahmojen keskenäistä sanailua.

Doctor Who:n kahdeksas kausi tarjosi jotain uutta, vanhaa ja lainattua. Sinistäkin on mukana (TARDIS). Sarjan kausista tämä on keskiluokkaa ja ansaitsee siksi kolme tähteä, muut sarjat mukaan ottamalla tähtien määrä lähenee viittä.

Kirous Storybrooken yllä- Taas vaihteeksi

Olipa kerran on taas täällä, viikon tauon jälkeen. Tämä kauden kymmenes jakso tottelee nimeä Fall. Luvassa on jälleen kirouksia, draamaa ja vierailuja Arendellessä. 

Aikaisemmin tapahtunutta. Ingrid langetti Lumikuningattar-sadusta tuttu, eripuraa aiheuttavan kirouksen kirouksen Storybrooken ylle. Emma ja Elsa kuitenkin säästyvät siltä, kiitos lumottujen ystävyysrannekkeiden. Rumple juonitteli Ingridin kanssa kuin viimeistä päivää. Takaumissa Anna vangitsi kirouksen vaikutuksen alaisena Elsan uurnaan ja Ingridin antoi Arendellelle kylmä kohtelua (pun intendet).

Takaumat sijoittuvat jälleen Arendelleen. Frozeniin kyllästyneitä, joihin en itse kuulu, voin huojentaa se, etä storylinesta on enää kaksi jaksoa jäljellä. Anna ja Kristoff sulavat ja suunnittelevat uurnan etsimistä. Valitettavasti siihen tuli mutka matkaan, nimittäin juuri herätetty, son of the queen bitch, Hans parin veljensä kanssa. Onneksi Anna ja Kristoff voittavat heidät helposti ja matka jatkuu. Kristoffilla ja Annalla on kaksi vaihtoehtoa: Rumple tai ns. Toivomustähden ostaminen merirosvo Mustaparralta. He valitsivat Mustanparran. Valinta käy Rumplen tuntien järkeen.

Mustaparta

Valitettavasti Hanssilla on sopimus Mustanparran kanssa ja hän tavoittaakin heidät melko pian. Hans ja Mustaparta ei tee niin kuin minä olisin pahiksena tehnyt eli tapa heitä siihen paikkaan. Ohan heillä ylivoima. Vaan he tunkevat Annan ja Kristofin arkkuun lukittuina mereen. Arkkuun siksi, koska muuten heidät voisi pelastaa merenneito yms. meressä elävä, ajoittain ihmisiä auttava olio. Takauman lopussa arkussa kappailevat sankarit katoavat maagisesti. Minne? Se selviää jakson lopussa.

Storybrookessa Rumple tekee sopimuksen Ingridin kanssa. Hän, Belle ja Henry pääsisivät lähtemään kohta kirouksen vallasta olevasta kaupungista ja vastalahjana Rumple jättää Ingridin rauhaan. Liekö miettinyt asiaa loppuun asti, koska tuskin Belle tai Henry arvostaa sitä, että hän jättää muun kaupungin, johon kuuluu heidän läheisiään, tuhoamaan toinen toisensa. Lisäksi Rumple oli valmis uhraamaan itsensä kolmanne kauden puolessa välissä, joten mistä käännös.

Ehkä Rumplella on joku end game, josta emme vielä tiedä tai sitten käsikirjoittajat muuttivat olennaisia osia hahmosta palvellakseen tarinaa. Rumple on tehnyt kaikenlaista ja päässyt siitä kuin koira verästä. Saa nähdä selviääkö tällä kertaa ja mikä tärkeintä, haluavatko katsojat hänen enää selviävän. Tosin en ole varma siitä, että Rumplen pitää valita joko valta tai rakkaus, sillä jos joku voi saada ne molemmat, se on juuri hän.

Toisaalla sankarimme seuraavat kirouksen tuloa. He päättävät toimia ja etsiä ulospääsyä kaupungista. Pulmana on vielä jo kauden alusta tuttu jäämuuri. David yrittää murtaa muurin hakulla, mikä ei tietenkään onnistu. Onneksi siitä seuraa jotain hyvääkin, nimittäin juuri sopivasti muuri paljastaa Annan kaulakorun, joka tulee paljastumaan hyvinkin tärkeäksi. Kyllä sankareilla on nykyään helppoa, kun kaikki heidän tarvitsemansa tulee kuin taikaiskusta.

Vähän myöhemmin katsojille selviää, miksi koru on niin tärkeä. Belle kertoo Emmalle ja Elsalle, että samasta kirouksesta selvinneestä Annasta voisi saada rokotetta kiroukselle. Annan etsintään tarvitaan jotain Annan omistamaa. Koru on ainut sellainen asia, joka Elsalla on mukana. Koru viekin Elsan ja Emman kirjastoon ja sieltä salaperäiseen kiviseinään, jonka takana Anna Loitsun mukaan on.
Sen sijaan, että naiset olisivat taikoneet seinän auki, he pyytävät apua muilta päähahmoilta.

Heille selviää kuitenkin, että heille riittä aikaa vain joko Anna pelastamiseen tai loitsuun, jota keijut juuri tekevät. Olipa kerran on ainut sarja, jonka arviostelussa saan käyttää tämän kaltaisia lauseita. Tietenkin koru tuhoutuisi loitsussa. He päätyvät hieman ilmiselvästi pelastamaan Storybrooken ja pyytävätkin korua Elsalta. Heille kuitenkin selviää pian, että Elsa ei ole antanut heille korua, vaan pussissa on pelkkiä kivia. Emma menee heti Elsan tempun huomattuaan perään. Nyt naiset sitten käyttävät jäätaikuutta hyväkseen ja onnituvatkin murtaa seinän.

Samaan aikaan Rumple juonii muiden päänmenoksi. Keijut työskentelevat kirousta murtavan loitsun kanssa. Rumple haluaa estää heitä. Hänellä onkin apunaan Kapteeni koukku, jonka sydämen hän otti viime jaksossa. Koukku totteleekin vastentahtoiseksti, mikä päättyy keijujen aknnalta huonosta. He joutuvat Mikin hattuun.

Seinän takaa paljastuu ranta. Annaa ei kuitenkaan näy missään. Se kuitenkin muuttui pian, sillä Annan koru paljastuu toivomustähdeksi. Elsa toivoo siskoaan takaisin. Toivomus toteutuu. Anna ja Kristoff päätyvät Storybrookeen. He eivät ehdi vaihtaa kuulumisia kauaa, sillä kirous on tulossa. Merestä tulee muutakin, nimittäin kauden alussa Elsan ja äidin lähettämä pulloposti. Mitäköhän siinä on? Luultavasti jotain, mikä aittaa Ingridin ja hänen antavan kaula-aukkonsa voittamisessa.

Storybrookilaisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lukita itsensä, ainakaan päähahmoolla. Muita ei näytetä. Sarja siis kärsii edelleen sivuhahmojen vähäisestä roolista. Kirous tulikin kauden liikuttavamman hyvästijättö-kohtauksen jälkeen. Herkemmille suosittelen nenäliinapakettia, sillä herkyyttä riitti, varsinkin lopuksi. Vähemmän herkät toivoivat, että kirous tulisi jo. Pakko myöntää, että vaikka kirouksen on jo nähty, tämä taitaa olla neljäs, tämä on niistä ehdottomasti kaunein.

Katsokaa vaikka

Dialogi oli jälleen kerran rikasta, varsinkin Reginan kohdalla. Jonkun verran huumoriakin saatiin mukaan, kiitos kuuluu lähinnä Kristoffille ja Annalle, sekä Reginalle. Jakso oli draamapainoitteinen. Hahmojen keskenäiset suhteet olivat osa-alue, jonka se näytti kiitettävästi. Miinuksena mainittakoot, että Olisin sitä paitsi toivonut Frozen-takaumille erilaista loppua. Annan löytymistä lukuunottamatta.

Jakso oli ihan hyvä. Eli ei ehkä paras sarjan jaksoista ikinä, mutta se teki tehtävänsä eli sai katsojan odottamaan lisää. Neljä tähteä.

Putous - komediaa uusin voimin

Putouksen uusin kausi sai loppunsa. Finaalin kunniaksen ajattelin sanoa lyhyesti oman mielipiteeni uudesta, tuoreiden näyttelijöiden voimin pidettävästä, kaudesta.

Suomessa Putouksesta on tullut ilmiö. Sarja on saanut niin suuren suosion, että sen formaatti on myyty Kiinaan. Katsojia onkin riittänyt kaudesta toiseen. En siis tosiaankaan ole sarjan ainut katsoja. Fanien lisäksi se on saanut myös paljon negatiivistä kritiikkiä, eikä ihan suotta. Nyt kerron kuitenkin oman mielipiteeni sarjasta.

Minua ilahdutti nähdä, että Putouksen taso ei ollut laskenut. Itse asiassa päinvastoin. Vanhemmat näyttelijät kuin ehtivät jo ammentaa kaiken, mikä irti lähtee. Muutenkin Putous meni tutun kaavan mukaan. Juontajakinkin valinta onnistui. Kaiken kaikkiaan hauska kausi, joka loppui liian pian. Hahmo-osuudet olivat hauskoja, sketsit taas vähiten. Huunmoritasolla jotin vitsit olivat hasukoja, toiset taas eivät.

Tämän vuoden hahmot olivat tavallista tasoa: Pari hyvää, pari huonoa ja loput ihan ok. Pidin eniten Svetlanasta ja Kissista, jotka pääsivätkin finaaliin. Huonoimpia Rontgoteus Hittavainen, Jusu ja Jari Stevari. Voittaja oli kuitenkin hieman yllättäen liittojyrsiä Salme Pasi. Itse pidin kyllä hahmosta, mutta en olisi laittanut häntä kolmen parhaan joukkoon. Hahmo parani loppua kohti, joten en ole loppuen lopuksi pettynyt hänen voitostaan.

Katsonko Putouksen seuraavan kauden, jos se pidetään? Luultavasti kyllä. Onko Putous kaikkien aikojen paras komediashow? Tuskin. Sen sijaan, sarja on loistavaa kevuttä lauantaiviihdettä, jonka huumori ei sovi kaikille. Jätän tällä kertaa tähdet antamatta, lähinnä tason vaihtelun takia.

Ensimmäiset vampyyrit New Orleanssissa

Vampyri-innostukselle ei loppua näy. Siihen käy kiinni myös Vampyyripäiväkirjojen spinn-off Vampyyrien sukua tai englanniksi The Originals. Millainen sarja oikein on kyseessä? 

Ennen sarjan katsomista on hyvä tietää muutamia asioita. Ensinnäkin sarjan hahmot toimivat moraalin harmaammissa savyissä, joten selkeää hyvis-pahis asetelmaa on siis turha odottaa. Toiseksi sarja ei sovi herkkähermoisille sen sisältämän väkivallan takia. Vampyyrien päiväkirjaa katsomattomat voivat ilahtia tiedosta, että The Originalsseja voi katsoa myös sisarsarjaa seuraamattomat. Jos sarja kiinnostaa, niin katso pois vaan. Juonipaljastuksilta ei voi välttyä.

The Originalssissa, käytän sarjan alkuperäsitä nimeä, koska en pidä suomennuksesta, seurataan maailman ensimmäisen vampyyriperheen, Mikaelssonien, tarinaa. Siihen kuuluu kunniallinen Elijah, arvaamaton Klaus ja normaalia elämää kaipaava Rebecca. Sarjan alussa sisarukset palaavat entiseen kotikaupunkiinsa New Orleanssiin, jonka on ottanut haltuunsa Klausin entinen suojatti ja oppipoika, vampyyri Marcel. 

Vanhat hyvät ajat

Klaus haluaa paikkanssa kaupunkin kuninkaana takaisin. Liittolaiseksi päätyvät Marcelia syystäkin vihaavat noidat. Marcelilakaan ei ole pulaa liittolaisista, joihin kuuluu muun muassa supernoita Davina. Sen lisäksi Klaus on tulossa yhden yön takia isäksi ja monet ovat kiinnostuneita tulevasta vauvasta, jota Mikaelssonin perhe haluaa suojella. Mukaan mahtuu myös ihmisten puolia pitävä pappi ja hänen veljentyttärensä, sekä aimo annos muita hahmoja, joita tulee esiin vähitellen sarjan edetessä.

Päähahmoista Klaus on vähiten pidetyin, mutta häneenkin oppii kiintymään. Elijahilla on vähän Hannibal-fiba. Hän vaikuttaa sivistyneeltä, mutta pinnan alta voi löytyä vaikka mitä. Sivuun jäänyttä Rebeccaa käy vähän sääliksi. Muista hahmoista sympatisoin loppukaudesta Marcelia ja Davinaa. Ja vihaan Mikaelia, Elijahin ja Rebeccan isää. Tinen vihattu hahmo on teininoita Monique, joka tulee vasta sarjaan vasta myöhemmin. 

Sarjan pääpaino on valtapelillä. Kuka hallitsee New Orleanssia ja keiden kanssa? Siitä johtuen valtataistelut alkavat olla jo kaluttu luu. Toivottavasti kakkoskaudelle on keksitty jotakin muuta. Aluksi aihe jaksoi kiinnostaa, mutta ei koko 22:den jakson ajan. Pääjuonen lisäksi sarjassa on monia kiinnostavia sivujuonia, joita kertomalla paljastan liikaa. En toki halua pilata sarjaa keltään.

Tarinaa kerrotaan myös takaumien keinoin, joista suurin osa sijoittuu 300 vuoden taakse, aikaan, jolloin perhe asui vielä New Orleanssissa, mutta myös muihin aikoihin päästään tutustumaan. Takaumat liittyvät poikkeuksetta jotenkin nykytilanteeseen, jotkin löyhemmin kuin toiset. Minua takaumat jaksoivat kiinnostaa jo niiden tarjoamman vaihtelun takia. Lisäksi ne tarjosivat lisävaloitusta hahmoihin ja heidän motiiveihinsa.

Pidin sarjassa eniten sen moraalisesti harmaasta maailmasta. Eihän oikeastikaan kukaan oli täysin hyvä tai paha. Vaihtelu virkistää tässäkin asiassa, koska elokuvat, televisio ja kirjallisuus ovat täynnä hyvis vastaan pahis-asetelmia. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta joskus vaihtelu on paikallaan. Sarjan maailma on muutenkin ihanan monivivahteinen.

Maailman lisäksi myös toteutus onnistui. Dialogi oli värikästä, näyttelijät esittivät hahmojaan uskottavasti ja hauskuuttakin löytyi. Pidin myös sarjan tunnelmasta. Minun tietämykseni New Orleanssista on rajoittunut, joten en tiedä, kuinka hyvin kaupunkia kuvattiin tai miksi se on niin erikoisen, että siitä pitää taistella.

The Originals on kaiken kaikkiaan laadukas sarja, vaikka se sattaa ruveta toistamaan itseään. Suosittelen sitä juonittelusta, harmaansävyistä ja vampyyreitä ja muuta vastaavasta kiinnostuneelle. Neljä ja puoli tähteä.