Dracula on kuollut, mutta Trevor Belmontin ja kumppaneiden sota ei ota loppuakseen

Arvostelen nyt Netflixin syystäkin huippusuositun Castlevania-sarjan neljännen, ja valitettavasti samalla myös viimeisen, kauden. Juonipaljastusten kera tietenkin.

Hirviönmetsästäjä Trevor Belmontilla (äänenä Richard Armitage) ja puhuja taikuri Sypha Belnadesilla (äänenä Alejandra Reynoso) pitää kiirettä yrittäessä estää milloin kenenkin yrityksiä herättää henkiin vampyyri Dracula (äänenä Graham McTavish). Tehtävä vie heidät kaupunkiin, josta kaikki sai alkunsa, Târgovișteen, josa heitä odotaa tälle uskollinen vampyyri Varney (äänenä Malcolm McDowell). 

Alucard puolestaan yrittää auttaa pikkukylää puolustautumaan hirviöiden jatkuvia ja heille epätyyppilisen hyvin suunniteltuja iskuja vastaan. Maailmaa uhkaa samalla myös maailmanvaltausta suunnitteleva Camilla (äänenä Jaime Murray) kumppaneineen sekä takojamestari Isaacin (äänenä Adetokumoh McCormack) hirviöarmeija.

En väitä, että Castlevania olisi täydellinen sarja, mutta kuitenkin sen suurin vika on se, että se on niin lyhyt. Tämä neljäs kausikin käsitti vain kymmenen puolen tunnin mittaista jaksoa. En ole tätä mieltä suinkaan siksi, etä tarina tai jokin sen osa kaipaisi lisää aikaa kehittyä, vaan siksi, että sarja on vain kertakaikkiaan niin hyvä.

Ne, jotka ovat katsonut Castlevania , ja jos luet tätä arvostelua, niin luultavasti kuulut kyseiseen ryhmään, tietävät sarjan olevan huippulaadulla tehty. Erityisesti sen animaation ja ääninättelyn osalta.  Sinua voikin ilahduttaa, jokin tuskin yllättää, kuulla, että sarja piti samaa hyvää laatuaan yllä myös tällä neljännellä kaudellaan.

En tiedä, kuka oli suosikkini sarjan pääkolmikosta eli Trevorista, Syphasta ja Alucardista, vaan pidin kaikista. Hahmot toimivat kuitenkin vielä paremmin yhdessä kuin erikseen. Kukin heistä nimittäin toi ryhmään oman osansa. Siksi olikin harmi, että Alucard pysyi muusta kaksikosta erosta sekä koko kolmannen kauden, että suurimman osan tätä neljättä kautta.

Niin sanotuista pahiksista kiinnostavampia olivat jälleen kerran vampyyri Camilla ja hänen "siskonsa", mutta myös Isaacia katsoi mielellään, varsinkin kuin hahmo meni erittäin hyvään suuntaan. Sen sijaan kaudella uutena tullut Varney ei ollut oikein mistään kotoisin niin pahiksena kuin hahmona ylitäpään tai ainakaan ei ollut ennen häneen liittyvää yllätystä. 

Tällä neljännelle kaudelle tuli uusia hahmoja suhteellisen vähän ja hyvä niin. Olihan kyseessä viimeinen kausi, joten heitä ei ehdittäisi kehittää muutenkaan. Uusista hahmoista paras oli Alucardin puolustaman kylän päällikkö Greta (äänenä Marsha Thomason). Sen sijaan Varneyn apurina toimiva Ratko (äänenä Titus Wellive) ei hahmona juuri säväyttänyt-

Koska kyseessä oli Castlevanian neljäs kausi, niin tarina sai selvän päätöksen. En tietenkään sano lopusta turhan paljon, siollä se paljastaisi liikaa, mutta sen verran voin sanoa, että olen tyytyväinen siihen, miten tarina päättyi. Kaikki hahmot saivat tyydyttävän päätöksen, niin yllättävä kuin tuo päätös joissakin tapauksessa oli.

Tiivistetysti Castlevanian neljäs kausi antoi tavallista loistavammalle animaatiosarjalla tavallista loistavamman päätöksen. Täydet viisi tähteä! 

Salaiset agentit supersankareiden, luurankokostajien ja tietoisien robottien maailmassa

Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D.sai juuri neljännen kautensa päätökseensä, niinpä on sen arvostelun aika. Sitä kelpaakin arvostella, sillä kausi oli ehdottomasti yleensä hyvin epätasaisen sarjan paras. 

Varoitus. Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Agents of S.H.I.E.L.D:n neljännestä kaudesta! Viittauksia saattaa kuitenkin tulla myös aikaisempiin kausiin. Lue omalla vastuullasi.

Huomio: Käytän Marvel's Agents of S.H.I.E.I.D:istä sen alkuperäistä, englanninkielistä nimeä. Tarkemmin sanottua sen lyhyempää muotoa eli Agents of S.H.I.E.I.D:iä. Suomessa sarja tunnetaan myös nimellä S.H.I.E.L.D. Agentit.

Viimeiski kuin näimme S.H.I.E.I.D:in agentit Hive on juuri voitettu. Paljon on tapahtunut. Lincolnin menetyksestä lannistunut Daisy on ottanut itselleen nimen ”Quake”, jättänyt S.H.I.E.L.D:in sekä ryhtynyt harjoittamaan oman käden oikeutta. Naisen kohteena on supervoimia omaavia,” Inhumaneja” vainoava ja jopa tappava Watchdog. Muut S.H.I.E.L.D:in agentit yrittävät kuumeisesti etsiä häntä. 

S.H.I.E.I.D:in uusi johtaja, Jeffrey Mace (Jason O'Mara), ei ole asiasta innossaan kielloista huolimatta. Olisihan tiimillä parempaakin tekemistä, kuten toisen supervoimia omaavan kostajan; salaperäinen, väkivaltainen Aaveajajan (Gabriel Luna) nappaaminen. Kuuluuhan oikeuden puolustaminen siihen tehtävään koulutetuille viranomaisille.

Lisäksi heidän liittolaisensa tohtori Radcliffe (John Hannah), suunnittelee oikealta ihmisiltä vaikuttavaa robotti-AIDAA (ilmiömäinen Mallory Janson), jotta tämä tekisi vaaralliset työt agenttien puolesta. Lopulta hän ja Radcliffen apuun pyytämä Fitz onnistuvat yrityksessään, mutta se pitää toistaiseksi salata. Eihän heillä ole projektiin minkäänlaista lupaa, ei S.H.I.E.L.D:in tai minkään muunkaan.

Olen aina pitänyt Agents of S.H.I.E.L.D:istä, mutta se on aina jäänyt jonkin verran parempien Dc:n supersankarisarjojen varjoon. Ei kuitenkaan enää. Eikä syynä tosiaankaan ole DC-sarjojen huonous, vaikka niistä parhaalla eli The Flashillä on käynnissä sarjan historian huonoin kausi. Vaan yksinkertaisesti se, ettei Agents of S.H.I.E.L.D ole koskaan ollut näin hyvä, ei edes lähelle. 

Yksi syy tähän Aaveajaja, jonka tuominen sarjaan oli ehdottomasti hyvä idea, jopa sarjan tekijöiden paras. Siitäkin huolimatta, että hahmon toteutus olisi voinut mennä monella tapaa pieleen, niin kuin hahmosta tehty Nicholas Cagen elokuvakin osoittaa. Ilokseni voin sanoa, ettei näin kuitenkaan käynyt ja niinpä kauden ensimmäinen puolikas olikin huippuluokkaa millä tahansa mittareilla mitattuna.

Pidin myös erityisesti siitä, että sarja päätti ottaa taikuuden mukaan, sillä suorastaan rakastan taikuutta ja muita yliluonnollisia asioita ja se tarjosi sarjalle jotain erilaista, mikä olikin jo tarpeen. Agents of S.H.I.E.L.D, niin kuin jossain vaiheessa kaikki sarjat, alkoi jo pikkuhiljaa toistaa itseään. Johtuuko muutos samoihin aikoihin tulleesta. Doctor Strangesta? Luultavasti, vaikka sarjan tekijät muuta väittävätkin.

AIDAAN keskittyvä kauden toinen puolikas ei jäänyt yhtään ensimmäistä huonommaksi, itseasiassa se oli melkeinpä jopa parempi. Sitä en todellakaan olisi osannut odottaa etukäteen, sillä robotit eivät kiinnosta minua erityisen paljon. Edes erittäin kauniilta ihmiseltä näyttävät sellaiset. Kiitos tästä kuuluu monelle taholle, mutta aivan erityisesti AIDAA näyttelevälle Mallory Jansonille. Naisessa on tähtiainesta.

Toisella puoliskolla oli myös eräs sarjan parhaista minitarinoista pahan Hydran johtamaan vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuva Agents of Hydra, joka melkein pitäisi laskea omaksi osakseen. Mitä jos-storylinet ovat aina olleet viihdyttäviä, mutta harvoin yhtä viihdyttäviä kuin nyt. Itseasiassa voisin pitää osuutta kauden, tai jopa koko sarjan, parhaana.

Storyline toimi myös nykyisen politiikan näkökulmasta. Se nimittäin vastusti avoimesti Trumpin hallintoa varsin avoimesti. Niin avoimesti, että sen huomasi vähän vähemmän poliittisesti suuntautuneetkin, kuten minä. Tietenkin Trumpin hallinto on vielä kaukana Hydrasta, mutta kieltämättä sillä ja Hydralla on jotain yhteistä, ainakin tarpeeksi pieni muotoisen poliittisen kommentaarin tekoon.

Kokonaisuudessaan Agents of S.H.E.I.LD:in neljäs kausi oli, mitä parhain. Niin ideoiltaan kuin toteutukseltaan. Yksityiskohtia sen kummemmin erottelematta. Toki myöhempään vaihtunut ajankohta auttoi hyvin paljon toteutusta, sillä se mahdollisti entistä hurjempien kohtauksen näyttämisen. Erityisesti taistelukohtauksista saatiin entistä hurjempia ja verisempiä, kuitenkaan menemättä yli.

Tämä kaikki tiivistetysti: Agent of S.I.E.L.D:in neljäs kausi näytti, millainen sarja voi parhaimmillaan olla. odotankin innolla jo sen tulevaa viidettä kautta innolla. Täydet viisi tähteä.

Skandaalit eivät ikinä lopu - Onneksi Olivia Pope auttaa

Otsikon väittämä on totta ainakin neljännelle kaudelle edenneessä Scandal-sarjassa. Sarjan päähenkilö Olivia Pope selvittää niin omia kuin asiakkaidensa ongelma.

Kolmannen kauden loppuessa Olivia Pope (Kerry Washington) jätti tutut kuviot ja lähti viettämään lokoisia päiviä unelmiensa saarella Jaken (Scott Foley). Hänen ystävänsä Harrison (Columbus Short) kuitenkin kuolee, joten Pope matkustaa takaisin washingtoniin hautaamaan miehen. Siellä Pope huomaa muiden elämän jatkuneen ilman häntä.

Abby (Darby Stanchfield) työskentelee Valkoisessa talossa lehdistösihteerinä. Huck (Guillermo Díaz) korjaa tietokoneita geneerisessä tekniikkakaupassa Randy-salanimellä. Quinn (Katie Quinn Lowe) on ainut, joka käytti aikansa Oliviaa etsien. Minusta heidän avuttomuus ilman Oliviaa on hieman epäuskottavaa. Kaiki ovat aikuisia kuminkin, mutta menköön nyt. 

Valkoisessa talossa Fitz (Tony Goldwyn) ja Mellie (Bellamy Young) puolestaan surevat poikansa kuolemaa. Kumpikin omalla tavallaan. Fitz uppoutuu töihin, mutta Mellie ei jaksa enää välittää mistään. Hän juo paljon, pitää pyjamaa ja syö muroja suoraan laatikosta. Nyt näin esimerkkinä. Mistään välittämätön-Mellie on paras Mellie tähän asti. En ole koskaan ollut hahmon suurin ystävä.

Olivia jatkaa kaudella myös sitä, mihin hän viime kaudella jäi. Eli isänsä Rowanin (Joe Morton) muun muassa salamurhia tehtailevan B613:n tuhoaamista. Ansaitusti. Rowan osoittautuukin varteenotettavaksi vastustajaksi. Juoni olikin kauden kiinnostavin, vaikka sarjassa käsitellään myös muita teemoja. Jotkin niistä ovat jopa ajankohtaisia, kuten poliisiväkivalta.

Scandal ei ole sarja, jota yleensä katson. Siinä on suhteellisen vähän toimintaa, eikä minkäänlaisia fantasian elementtejä. Se jo kuvastaa, ettei sarja ole huonommasta päästä. Se tarjoaa paitsi vaihtelua tavalliseen, niin inhimillisiä ja samaistuttavia hahmoja, purevaa dialogia, mielenkiintoisen näkökulman poliitiikan maailmaan, joskin fiktiivisen sekä myös sitä kaipaamaani actionia.

Valitettavasti sarjan pääparin eli Fitzin ja Olivian rakkaustarina alka mennä jo vanhaksi. Se on sarjalle suuri miinus. Lähinnä siksi, että niin hehkutettu kuin hahmo on, hän ei ole saanut presidenttinä juuri mitään aikaan. Mitään hyvää ainakaan. Se paha taas oli jotain niin käsittämätöntä, että oksat pois. En spoilaa enempää.

Muutkin Scandalin hahmot ovat aina olleet epätäydellisiä, inhimillisiä niin sanoakseni. He tekevät pahoa asioita, ehdottomasti. Jokaisella on kuitenkin niihin syynsä. Huck on siitä kouluesimerkki. Entinen salamurhaaja pystyy tekemään kauheita asioita, mutta samalla hän pysyy edes jokseenkiin sympattavana. Joskin tällä kaudella hän meni astetta liian pitkälle.

Sarjaa katsotaankin juuri hahmojen takia. Esimerkiksi uusi hahmo, Elizabeth North (Portia De Rossi) yllätti vielä kauden lopulla. Kuitenkin juuri sen takia, sarja ei kaikille sovi. Jotki kuin haluavat hahmonsa vähän puhtaampana. Toinen syy sarjan suosioon liittyy sen huonenkäänteisiin. Koskaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan tai tarkemmin, mitä jokin tietty hahmo tekee.

Neljännen kauden loppu ei ole huonoimmasta päästä, mutta siinä oli yksi merkittävä ongelma: Se ei jättänyt juuri minkäänlaista koukkua viidettä kautta ajatelen. Sarja olisi voinut loppua, eikä kukaan ajattelisi sen jääneen kesken. En tietenkään toivo sarjan lopuvan. Päinvastoin. Katson silti varmasti viidennen kauden ja olen iloinen siitä, että sarja jatkuu.

Scandalin neljäs kausi oli hyvä. Parantamisen varaakin olisi löytynyt. Toivon, että se otetaan huomioon viidennelle kaudelle mentäessä. Neljä tähteä kumminkin eli ei huono.

Merlin- Kuningas Arthurin legenda koko perheelle sopivana

Aikoja sitten katsoin Merlin-nimistä sarjaa. Nyt löysin sen uudestaan Netflixista. Arvostelen sarjan neljännen tuotantokauden. Viidennen kauden arvostelu tulee heti kun saan sen katsottua. 

Merlin (Colin Morgan) on nuori ja lupaava velho, joka auttaa prinssi Arthuria (Bradley James) palvelijan ominaiuudessa. Camelotissa taikuus on kuitenkin kiellettyä, joten Merlinin pitää salata todelliset lahjansa kaikilta. Poikkeuksen tekee kuitenkin hovin parantaja Gaius (Richard Wilson), joka on ottanut Merlinin siipiensä suojaan. Merlin perustuu löyhästi Kuningas Arthurin legendaan.

Neljännellä kaudella Paha velhotar Morgaise on kuollut, mutta hänen siskopuolensa ja samalla kuningas Arthurin siskopuoli, Morgana elää. Hän hautookin kostoa. Camelotissa Kuningas Uther ei voi hyvin. Hänen sydämensä särkyi Morganan petturuudesta. Niinpä Arthuria autaa tämäm eno Agravaine (Nathaniel Parker), joka ei kuitenkaan ole sitä, miltä näyttää.

Merlin on harmitonta, huumorilla höystettyä viihdettä. Ja sellaisena varsin laadukasta. Niin myös neljäs kausi, vaikka siinä mennäänkin jo vähän aikuisempaan suuntaan. Siitäkin huolimatta sarja on edelleen perheystävällinen, ehkäpä liiankin. Maailma kun on melkein niin mustavalkoinen kuin vain voi olla. Hyvikset ja pahikset erottaa helposti. Kai lapset ja lapsenmieliset haluavat juuri sitä.

Poikkeusiakin on. Camelot ja erityisesti kuningas Uther on hyvin taikuusvihamielinen. Osittain jopa hyvästä syystä, onhan taikuutta käytetty Camelotia vastaan monet kerrat. Utherin taikuusfobia voidaan rinnastaan nykyajan rasismiin tai homofobiaan. Ei kuitenkaan kannata, sillä sarjaa ei ole tarkoitettu ylianalisoitavaksi.

Neljäs kausi keskittyi Arthuriin ja hänen kehitykseensä aikaisempaa enemmän. Merlinin hahmokehityksen kustannuksella. Lisäksi se, että Arttu ei vieläkään tiedä Merlinin taikavoimista alkaa turhauttaa. Liian käytetty. Miten hän onnistuu aina olevan tajuttomana yms. Merlinin käyttäessä niitä. Se ei enää ole kovin uskottavaa.

Merlinin taikavoimista puheenollen. Ne ovat kiinnostavia, koko sarjan kiinnostavin osa, mutta välillä voimat taantuvat pelkäksi telekinesiaksi. Merlin siirtelee milloin mitäkin paikasta toiseen. Pieni monipuolisuus olisi suotavaa. Vaikka pieni hiominen olisi voinut tehdä sarjasta paremman, pidän siitä noinkin. 

Merlin on päähahmoksi harvinaisen koominen. Tämä sopiikin loistavasti sarjaan. Neljännellä kaudella hän joutuu aikuistuimaan ja paljon. Muita onnistuneita hahmoja on Morgana, jonka muutos hyväsydämillisestä, mutta hemmotellusta ladystä pahaksi velhottareksi oli sarjan mielenkiintoisen. Sarjan naishahmoista myös Guinevere on erittäin onnistunut hahmo.

Pidän myös siitä, että on näyttelijä on tummaihoinen. Se ei ehkä ole historiallisesti uskottavaa, mutta se ei haittaa. Ei sarja muutenkaan ole. Onhan kyseessä fantasiasarja, ei historian dokumentti. Myös Gaius kuuluu lempihahmojeni joukkoon. Arthur on sarjassa liian ylimielinen, mikä ei vetoa minuun. Sitäpaitsi mies hokee liiankin kanssa kuinka hyvä ja kunniallinen on. Siitä menee uskottavuus. 

Kuningas Utheria taas on kiva vihata. Toisin kuin Agravaine, joka on se perinteinen mies sisällä-hahmo. Hän jäi hahmona liian pinnalliseksi. Joku motivaatio olisi ollut kiva. En saanut selville, miksi hän on uskolinen juuri Morganalle. Muut sivuhahmot ovat tarkoituksellisen yksiulotteisia. Siitä sarja ansatsee miinusta.

Erikoistehosteet ovat paikoittain naurettavia. Esimerkiksi lohikäärmeen kohdalla olisi voitu onnistua paljon paremminkin. Niihin kuitenkin tottuu mopeasti ja onhan sarja 2000-luvun alusta. Budjektikin on voinut tulla vastaan. Joten en laita sitä viaksi. Muuten Camelot on kaunis. Samoin hahmojen puvut, joten en valita. Sitäpaitsi se on sisältö joka ratkaisee.

Vaikka nykyään etsinkin hivenen monimutkaisempaa ja aikuismaisempaa fantasiaa, aina välillä on kiva palata yksinkertaiseen hyvä vastaan paha-fantasiaan ja nähdä niin taikuutta kuin miekkataistelujakin. Niitä merlin tarjoaakin mielin määrin. Neljä tähteä.

Metasatujen metasatu

Viimeistä viedään. Nimittäin Olipa Kerran neljännessä kaudessa. Jäljellä on enää kaksiosainen, Operation Mongoose-nimellä kulkeva päätösjakso.

Arvostelen nyt kaksiosaisen finaalin kokonaisuudessaan. Itseasiassa osat onkin tarkoitus näyttää peräkkäin. Niiden voisi melkeinpä ajatella kyseessä olevan yksi, harvinaisen pitkä, jakso. Juonipaljastuksia on jälleen luvassa

Aikaisemmin tapahtunutta: Rumplen eli toisinsanoen Pimeyden olennon sydän on tullut pikimustaksi hänen tekemiensä pahojen tekojen takia. Niinpä hänen piti tehdä itsestään taas hyvä, kepulikonstein tietenkin. Hän onnistuikin tavoitteessaan ja sarjan hahmot joutuivat Heroes and Villains-nimiseen kirjaan, jossa sankareiden ja roistojen paikat ovat vaihtuneet.

Aloitan tyypilliseen tapaani takaumista, jonka päähenkilönä toimii tällä kertaa Isaac. Vuosi 1966. Isaac työskentelee televisiomyyjänä, sillä hänen unelmansa kirjailijan urasta ei ota tuulta alleen ja jotenkin laskut pitää maksaa. Hän saa kuitenkin kutsun kustanyhtiön haastatteluun. Kutsun on lähettänyt itse Velhon apulainen.

Haastattelu etenee kummallisesti, kun Isacin pitää valita itselleen sopiva kynä. Sellainen, joka kutsuu häntä eniten. Niin hän tekeekin. Vähän niin kuin taikasauvat Harry Potterissa. Valinta osuu nykyisin hänellä olevaan kynään. Isaac valitsee oikein ja saa paikan. Hänestä tulee Kirjailija, maailmojen tapahtumien kirjaaja.

Suoraan sanoen takaumat olivat harvinaisen tylsiä. Minusta takaumissa ei kerrottu oikein mitään olennaista. En oppinut juuri mitään tärkeää Kirjailijasta tai siitä, miksi hänelle annettiin kynä, jolla voi muuttaa tapahtumia, kun tarkoitus on vain kirjata asioita ylös. Onneksi tuleva jakso on paljon takaumia mielenkiintoisempi. 

Nykyaika. Storybrook. Sankarimme tietävät, mitä Rumple juonii ja yrittävät estää sen. Siihen he tarvitsevat kuitenkin Velhon apulaisen apua. Koukku tietää, missä on. Laittoihan hän vanhan miehen sinne itse. He kutsuvat Sinisen keijun paikalle ja hän onnistuukin Apulaisen vapauttamisessa.
He saavatkin tietää keinon Kirjailijan vangitsemiseksi. Tarvitaan vain kuva ovesta ja siihen sopiva avain. Sankarimme ryntäävät Goldin kaupaan pysäyttämään Kirjailija, mutta liian myöhään. Isaac on ehtinyt jo kirjoittaa The End. Kaikki kaupungin asukkaat ovat kadonneet, Henrya lukuunottamatta.

Niinpä heidän etsintä jää Henryn kontolle. Nyt otan esiin yhden asian, mistä pidin jakson aikana: Henry sai suuremman osan kuin koko sarjan aikana. Hän on kasvanut jo liian isoksi tyytyäkseen pelastettavan rooliin. Loogisin paikka aloittaa läheistensä etsintä on läheinen kuppila. Sen tarjoilija ei kuitenkaan tunne Storybrooken asukkaita.

Valitettavasti yksin matkaava poika kuin herätti epätoivottua huomiota, joten Henryn pitää vaihtaa paikkaa. Hän kuitenkin huomaa Isaacin Heroes ja Villains-kirjan myymälässä. Siitä tulee olemaan vielä paljon hyötyä. Hän ottaakin sen ennen poistumistaan. Vastauksia saadakseen Henry päättää etsiä käsiinsä Kirjailijan. 

Isaacilla menee hyvin. Hän on saanut kirjallaan maailmansuosion. Hänellä on nyt kuuluisuutta, rahaa ja uskollisia faneja, joista yksi fanittaa Reginaa jopa enemmän kuin minä. Hänellä on jopa “Long Live Regina”-pinssi. Henry löytäää Kirjailijan helposti. Olihan hän kirjan singeeraustilaisuudessa, varsin näkyvillä siis. Hän vaatii tältä vastauksia ja lopulta kääntää avainta alkuperäisen kirjan ovessa. Niinpä he kummatkin joutuvat kirjan sisään.

He tulevat dramaattisesti erilaiseen maailmaan. Kirjailija jättää Henryn örkin armoille, sillä hän ei halua hänen pilaavan luomaansa maailmaa. Se tapahtuisi, jos hyvikset saisivat onnellisen lopun. Käytännössä siis, Reginan ja Robin Hoodin suudelma murtaa kirouksen. Onneksi Henryllä on pelastaja: pelasti ritarin toimen saanut Rumple. Tehtävä jatkuu. 

Henry löytää kirjansa avulla lainsuojattoman Reginan, jolla on täsmälleen sama puku kuin Snow:lla hänen ollessa maanpaossa. Pidän siitä, sillä se näyttää konkreettisesti kuinka osat ovat vaihtuneet. Henry kertoo Reginalle tarinansa, mutta nainen ei usko häntä. Hän jopa polttaa Henryn ainoan edun, “lainaamansa” Heroes ja Villains-kirjan. Henry saa pelastettua vain yhden sivun.

Toisaalla Kirjailija joutui Pahan Snow:n käsiin, sillä hänen vartijansa huomasivat jo aikaisemmin mainitus Regina-pinssin.. Päästäkseen vapaaksi hän kertoo tasan tarkaan, mistä Reginan löytää. Heroes ja Villains-kirjassa Regina aiheutti, vahingossa tosin, Snow:n tosirakkauden, Davidin kaksoisveljen Jamesin kuoleman.

Pidän tuotteesta: Paha Snow. Hän on paljon kylmempi kuin paha Regina. Suorastaan hyytävän kylmä. Tyyli on samanlainen kuin Reginan vastaava. David pysyi melkein koko jakson ajan syrjässä. Se oli vaihteeksi ihan hyvä. David palveli Snow:ta tavalla, joka muistuttaa ensimmäisen kauden Metsästäjästä.

Minusta olisi ollut parempi, jos roistot olisivat saaneet onnellisen lopun ja saaneet pysyä roistona. Poikkeuksena Rumple, koska hänellähän ole sydänongelma juuri pahuudestaan johtuen. Toisaalta ehkä se ei sopisi sarjan tyyliin. Pahat kuin tekevät pahoja juuri sen onnellisen lopun saadakseen. Jos heillä on jo se, miksi he olisivat pahoja.

Myöhemmin Regina on ryöstämässä ylhäistä vaunua, mutta vaunussa ei ollutkaan kuka tahansa, vaan itse Pahan kuningattaren roolin saanut Snow. Robin kuitenkin pelastaa Reginan pahan Snow:n käsistä. He ihastivat, mutta vastassa on yksi iso ongelma: Robin on menossa naimisiin. Vieläpä Zelenan kanssa. 

Reginaa kertoo uutiset myös Henrylle, joka tajuaa jotain. Kirjailija oli jakson alussa puhunut kelloista. Hän tarkoitti tietenkin hääkelloja. Robinin häät pitää siis estää keinolla, millä hyvänsä. Emman apu olisi tarpeen. Maassa oli kuin olikin eräs Pelastajan-nimellä kulkeva. Hänet on kuitenkin laitettu tymään jo kauan aikaa sitten.

Ensimmäinen osa loppuu Emman ollessa sidottuna tornissa. Naisella ei mene hyvin. Epätoivoisena hän ei voi muuta kuin huutaa. Ensimmäinen osa esitteli uuden maailman ja antoi Henrylle uuden tavoitteen: Pelastaa Emma. Jakso oli tähän asti viihdyttävä metajakso, joka kuitenkin toisti ensimmäistä kautta hieman liikaa.

Toinen osa alkaa Rumplesta. Miehellä on kaiki hyvin: vaimo, poika ja maine maailman suojelijana. Kirjailija tapaa hänet ja kertoo tilanteen. Rumplen on valittava: Tehdäkkö oikein ja menettää akiken vai taisteleeko onnellisen lopunsa puolesta kaikin keinoin, jopa moraalittomin. Entisen Pimeyden olennon ei tarvitsisi kuin tappaa Regina ja kaikki olisi taas hyvin.

Henry tarvitsee kuljetuksen Emman torniin. Tilaisuus tarjoutuu Koukun muodossa. Koukku on kuitenkin vain varjo entisestä itsestään. Hän työskentelee Mustaparalle, eikä ole ikinä käyttänyt miekkaa. Muutenkin Koukku on perin surkea tapaus. Valitettavasti Henryn liittolaiset ovat vähissä. Koukku lupaakin auttaa pienen suostuttelun jälkeen ja he matkaavatkin Mustaparran laivalla pelastamaan Emmaa. 

Vanha kunnon vanki, vangitsija-esitys toimi tälläkin kertaa ja muutamaa pahaa vitsiä myöhemmin Emma on pelastettu. Emma vieläpä tietää kaiken minkä Henrykin. Rangaistukseksi Emma sai pitää muistonsa. Sano tyly vaan. Luvassa on toimintaa, kun lohikäärmeeksi muuttunut Lily ajaa heitä takaa. Kuitenkaan onnistumatta heidän kiinnisaamisessaan. Vaikeudet eivät kuitenkaan lopu siihen.

He saavat vastaansa Snow:n ja hänen kääpiönsä ja Davidin. Emma yrittää puhua heille järkeä, mutta turhaan. Snow komentaa palveliansa Emman, Koukun ja Henryn kimppuun. Koukku suojelee Emmaa ja Henryä urhoollisesti, lihasmuistia apuna käyttäen. Kaksikko pääseekin pakoon, mutta hinta on kova. Koukku menetti henkensä.

Koukun suremiseen ei kuitenkaan ole aikaa, vaan he etsivät Reginan. Emma saakin vakuutettua lainsuojattomalle, että Robinin häät pitää keskeyttää, että hän ja Robin kuuluvat yhteen. Regina päättääkin ryhtyä tuumasta toimeen ja pilata Robinin häät. Kuitenkin Rumple on tehnyt päätöksensä. Väärän sellaisen. Rumple löytääkin Reginan, Emman ja Henryn ja yrittää estää heitä puuttumasta häihin. 

Regina on kuitenkin jo ovella. Hänen aikomuksensa kuitenkin keskiytyvät Henryn ollessa vaarassa. Regina pelastaakin Henryn, mutta hän saa itse miekasta. Robin ja Zelena, Robinin vaimo, näkevät hänet. Pari kuitenkin eroaa melkein heti, sillä Zelena oli enemmän huolissaan häidensä pilaamisesta kuin Reginan selviytymisestä. Maailma kuin maailma, Zelena on aina yhtä itsekäs.

Juuri kuin tilanne näyttää toivottomalta Henrystä paljastuu jotain odottamatonta. Siis, jos sattuu olemaan tynnyrissä kasvanut. Ainakin netin ihmeellisessä maailmassa käänne on odotettu. Henrystä tulee uusi kirjailija. Hän kirjoittaakin Reginan verellä kaikki turvallisesti takaisin kotiin. Regina makaa nyt tiellä, verinen haaja tipotiessään. Emma herää storybrookesta ja huomaa Koukun olevan elossa. Luulitko, että se on nyt ohi?

Henry rikkoo lumotun kynänsä, sillä hänestä kenellekään ei kuulu niin paljon valtaa. Joku muukin on Harry Potterinsa katsonut. Vaikka periaatteessa ymmärrän häntä, toisaalta Henry menetti nyt mahdollisuuden pelastaa läheisensä pulasta kuin pulasta. Kynälle olisikin tarvetta, sillä Rumple on edelleen kuolemassa, mikä synnyttää uuden riskin. Rumplen Pimey ei nimittäin kuole. 

Pimeys pääseekin vapaaksi ja etsii uutta isäntää. Ensimmäinen ehdokas on Regina, mutta Emma pelastaa hänet hyppäämällä suoraan Pimeyden sydämeen. Emmasta tulee Pimeyden olento. En ole yllättynyt käänteestä, onhan pahasta Emmasta vihjattu jo puoli kautta. Se luo joka tapauksessa viidennelle kaudelle mielenkiintoisen asetelman. Kauden alkamispäivää ei ole vielä päätetty, mutta se tulenee jossain syyskuun aikana.

Pahatar esiintyi jaksossa vain vähän. Hän ei tiedä, kuka Lilyn isä on tai ei vaankerro sitä. Huhujunaon taas liikeellä. Isäksi veikataan Merlinia, jonka nimi esiintyi jaksossa. Merlin on se sama velho, jonka apulaiseen ollaankin jo päästy tutustumaan. Saimme selville senkin tässä jaksossa. Ei niin yllättävästä paljastuksesta voisi päätellä, että viides kausi vie Kuningas Artturin maailmaan.

Tämä kausi oli kokonaisuudessaan viihdyttävä. Pidin erityisesti Frozen-teemasta ja Pimeyden kuningattarista. Olen kuitenkin iloinen, että Kirjailija-storyline päättyi. Sitä en jää kaipaamaan.
Kausi ei ollut sarjan paras. Se kunnia on edelleen ensimmäisellle kaudelle. Kuitenkin neljäs kausi oli hivenen parempi kuin kakkonen ja kolmonen. Eli mitenkän huono se ei ollut.

Tarina toisti ensimmäisen kauden kaavaa. Vaikka pidänkin kaudesta, aina on mukava nähdä jotain uuttakin. Ei ihme, ettei Isaacin kirjailijan ura ottanut tuulta alleen, sillä häntä ei ilmeisesti ole liialla mielikuvituksella pilattu. Ei sillä, olihan tarinasa myös jotain tuoreitakin aspekteja, kuten Henryn suurempi rooli, Robin ja Henryn apuna toimiva kirja.

Isaacin hahmoon olisi voinut panostaaa enemmänkin. En vieläkään pysty samaistumaa tai edes ymmärtämään hänen motiiveitaan. Hän halusi Rumplen voittavan koska hänen pomonsa. Siis mitä? Joo, onhan sankarit joskus aika tekopyhiä. Välissä huomauttakoot, että Snow ja Charming suuttavat Kirjailijaa Lilyn kohtalosta edelleenkin. Se ei kuitenkaa oikeuta Isaacin tekoihin millään tavalla.

Viimeinen jakso onnistui minusta kohtuullisen hyvin, vaikka odotinkin siltä enemmän. Finaalina se oli kuitenkin luultavasti sarjan paras. En kuitenkaan pettänyt liiaksi. Jaksolle annan neljä ja puoli, kaudelle viisi, tähteä.

Olipa kerran Äitienpäivä

Olipa kerran sopivasti “Mother”-nimeä kantavassa jaksossa teemoina on äidit ja äiteys. Samoin kuin viimeviikkoisessa iZombiessakin. Kumpi käsitteli teemaa paremmin?

Aikaisemmin tapahtunutta: Emma ja Regina löysivät Pahattaren tyttären ja Emman entisen ystävän Lilyn, jolla on kosto mielessään. He vievät hänet nyt tapaamaan äitiään. Zelena paljasti olevansa raskaana Robin Hoodille, Reginan suureksi harmiksi. Rumplella on sydänongelmia, minkä vuoksi hän työskentelee kovasti saadakseen Emman Pimeyden itselleen.

Takaumat liittyvät tällä viikolla Reginaan ja hänen ei ihan vuoden äitiinsä-Coraan. Se Reginan ajaessa vaunuillaan vielä tuntemattomaan päämäärään. Hän kuitenkin pysähtyy nähdessään hääseremonian kuninkaallisella niityllä. Parilla ei ole lupaa seremoniaan, joten luonnollisesti Regina tappaa sulhasen ja kehottaa pappia vuokraamaan seuraavalla kerralla kerralla kirkon.

Sitten meille selviää, miksi Regina on erityisen räjähdyherkkä. On hänen kihlattunsa kuoleman vuosipäivä. Hän käykin Danielin haudalla. Sinne tulee myös kutsumattomia vieraita. Nimittäin kihlatun tappajaja Lumotun metsän kamalin äiti, Cora, joka kertoo katuvansa tekoaan ja haluavansa auttaa tytärtään uuden rakkauden löytämisessä. Regina uskoo sen, kun näkee.

Cora on puhunut Tinkerbellin kanssa, joka kertoi hänelle syyn siipiensä menetykseen eli sen, että keijupöly auttoi Reginaa uuden tosirakkauden löytämisessä, mutta kuningatar ei tarttunut tilaisuuteen. Hän ryhtyikin heti etsimään Robinia, vaan kuullakseen Nottinghamin seriffiltä, että tämä on jo naimisissa.

Onneksi Coralla on suunnitelma. Hän laittaa Nottighamin seriffin näyttelemään Robini. Regina kuitenkin huomaa huijauksen kohtuullisen nopeasti. Hän saa tietää huijauksen syyn. Nottinghamin seriffi hamusi valtaa ja Cora puolestaan haluaa lapsenlapsen. Regina päätelee, että Cora haluaa tappaa hänet ja hallita lapsen kautta. Niinpä hän tekee itsestään hedelmättömän.

Karuinta tässä on se, ettei Coralla ole moisia suunnitelmia, vaan hän halusi Reginasta äidin ihan tämän itsensä vuoksi. Reginan versio sopisi kyllä Coran hahmoon täydelliseksi, vaikka hän ei ole koskaan vihjannut haluavansa tappaa tyttärensä. Mikään Corassa ei kyllä vihjaa, että hänestä lapset tekisivät onnelliseksi.

Takauma toimi muistutuksena, että Regina oli joskus paha. Ihan kuin sellaista tarvittaisiin. Pidin siitä joka tapauksessa, niin kui aina Regina-keskeisistä takaumista. Coraakin oli kiva nähdä, vaikka minua häiritsikin yksi puieni asia. Jos Cota pystyi tulemaan takaisin Lumottuun Metsään, kanin avulla tosin, mihin hän tarvitsi hullua hatuntekijää. Luultavasti ylianalisoin tapahtumia.

Nykyaika, New york. Regina ja Robin juttelevat keskenään baarin puolella, Emma ja Lily Nealin vanhassa asunnossa. Lopulta porukka päättää palata Storybrookeen, jossa Zelena laitettiin vankilaan. Storybrookessa Lily ja Pahatar kohtaavat ensikerran. Kohtaaminen on kieltämättä koskettava, vaikka sitä ennen Emman piti halata puoli kaupunkia (syvää liioittelua) Snow:ta ja Charmingia lukuunottamatta.

Kohtaaminen on Lilylle pettymys, sillä Pahatar ei halua kostaa hänen kohtaloaan Snow:lle ja Charmingille. Minä ainakin haluaisin. Toisaalta Pahatar on oikeassa: He voivat joko juttua menneisyyteen tai tehdä nykyisyydestä paras mahdollinen. Lily ei kuitenkaan kuuntele äitiään, vaan päättää lähteä.

Pahatar kuin ei ole sellaisen kuin hän oli kuvitellut. Regina tavoittaa kuitenkin Lilyn bussipysäkillä. Lily pyytää Reginaa häipymään, mutta turhaan. Regina paljastaa aikeensa heti kuin keskustelu ei mene häntä miellyttävään suuntaan. Hän tekee viilan Lilyn käteen ja laittaa veren purkkiin. Emman synkkyys, avain tarinan uudelleen kirjoittamiseen. 

Katsottuani kohtauksen etukäteen luulin kyseessä olevat Rumple Reginaksi naamioituneena. Olin kuitenkin väärässä. Ehkä en tunnekaan sarjaa niin hyvin kuin ajattelin. Sama kävi jo kerran, Cruellan tarinan kohdalla. Ihan hyvä, että sarja jaksaa vieläkin yllättää edes jotenkin. Sillä on paha tapa, kulkea samoja latua yhä uudestaan ja uudestaan.

Sen seurauksena Pahatar pyytää, jostain tuntemattomasta syystä, Snow:lta ja Charmingilta apua. He eivät osaa auttaa, paitsi yrittäessä estää Lilya kaupungin rajalla. He huomaavatkin Lilyn, helposti. Nainen on muuttunut lohikäärmeeksi, joskin hänellä on pienoisia vaikeuksia hallita kykyään. Onhan hän lohikäärme nyt ensimmäistä kertaa.

Snow juoksee lohikäärmettä kohti, mutta olento hönkii tulta ja saa paiskattua hänet kiviin. Samalla paikalle tullut Emma parantaa Snow:n ja antaa hänelle anteeksi heidän tekonsa. Kohtaus on odotettu. Toinen äiti-tytär kohtaaminen tapahtuu pahattaren ja Lilyn välillä. Lily oppii muuttamaan itsensä takaisin ihmiseksi ja hän lupaa jäädä kaupunkiin vähäksi aikaa.

Toisaalta Regina on saanut Kirjailijan puolelleen, ainakin toistaiseksi. He menevät Zelenan selliin, koska Regina haluaa zelenan todistavan tapausta. Hän ajattelee pytää Kirjailijaa kirjoittamaan siskonsa kokonaan pois tarinasta. Näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä Regina tulee katumapäälle. Osittain siksi, että Zelena sanoo hänen muistuttavan Coraa.

Regina sanoo tajunneensa olevansa itse oman onnensa suurin este. Vihdoin! Siinä ei mennyt kuin melkein neljä kautta. Kirjailija muuttaa maisemaa, Goldin kauppaan. Siellä miehet käynistävät onnelliset loppunsa ja Kirjailija kirjoittaa heille loput Heroes and villains. Alkusanat ovat luonnollisesti: Once upon a time, olipa kerran.

Regina on ollut jo pitkään suosikkihahmoni, mutta en ole koskaan ollut Reginan ja Robinin Suurin ystävä. Reginan onnellisuuden kyllä, joten en vastusta suhdetta. Minusta loppuoivallus tuli liian myöhään, ennen Kirjailija-storylinea. Muuten loppu oli arvattava. Rumplella ei ollut jaksossa paljon tekemistä. Se kuluikin lähinnä rintakivun potemiseen, mikä olikin hänelle ihan oikein.

Jakso oli Regina-keskeisyydestään huolimatta hieman tylsä. Onneksi vain hieman. Selvä väliosa. Niin kuin edellinen jaksokin. On ihan hyvä, että ongelmat ratkaistaan puhumalla, kovin jännitävää se ei kuitenkaan jaksosta tee. Kiinnostavinta oli takaumat sekä pahattaren ja Lilyn kohtaaminen. Vähiten kiinnostavaa Robin, Regina ja Zelena-draama.

Captain Swan eli Emman ja Kapteeni Koukun suhde ei herättänyt tunteitani kumpaankaan suuntaan. Minulle pari on väritön, hajuton ja mauton. Mielipideistäni saataa huomata, että kannata Swanqueenia eli Emmaa ja Reginaa parina. Tiedän kuitenkin, ettei niin tapahdu. Aina voi kuitenkin toivoa ja vähintään lukea aiheesta tehtyä fanfictionia.

Nyt vastaan aluksi esittämääni kysymykseen. Kumpi käsitteli äiteyttä paremmin Olipa kerran vai iZombie? Voiton vei Olipa kerran, sillä siinä aihetta käsiteltiin monipuolisimmen ja vähemmän kliseisesti. Se ei kuitenkaan tee iZombin äiti-jaksosta huonoa. Pidin siitä eri tavalla. Samoin sarjasta itsstään. Kummalakin sarjalla on omat hyvät puolensa.

Finaalista on tulossa mielenkiintoinen. Siinä hyvikset ja pahikset vaihtavat paikkaa. Olen pahoillani, jos pilasin finaalin joltakin. Katson sen suurella mielenkinnolla. Toivottavasti asetelma ei kestä turhan pitkääntai siihenkin kyllästyy. Tälle jaksolle annan kuitenkin neljä ja puoli tähteä.

Hyvästi Frozen-Tervetuloa legendaariset Disneyn pahikset

Olipa kerran on edennyt jo neljännen kauden puoliväliin. Vuorossa on Heroes and Villains-niminen jakso, joka lopettaa ensimmäisen puoliskon ja esittelee asetelman toiselle.

Olipa kerran- sarjaa ei nähdä vähään aikaan, sillä nyt nähtävä jakso on ns. winter finale. Amerikkalaisilla on tapana katkaista sarja kauden puolessavälissä ja mennä joulu- tai tarkemmin sanottuna talvitauolle. Seuraava jakso tulee vasta 1. maaliskuuta. 2015. Tämä on siis viimeinen Olipa kerran-sarjan arvosteluni vähään aikaan.

Aikaisemmin tapahtunutta: Yllättävien käänteiden jälkeen Ingrid, mursi oman kirouksensa tekemällä itsemurhan. Samaan aikaan Rumple juoni päästäkseen pois tikarinsa vallasta. Vaikka Lumikuningattaren kirous epäonnistui, Pimeyden olennon pyrkimykset jatkuvat. Hänellä on siihen erittäin voimakas ase, nimittäin voimakasta taikuutta sisältävä Mikin hattu, eikä hän pelkää käyttää sitä. Sen lisäksi häntä auttaa vastentahtoinen Kapteeni Koukku.

Tämän viikkoiset takaumat kertovat ajasta, jolloin Belle on vielä Rumplen palvelija. Rumplen poissaollessa Belle käyttää tilaisuutta hyväkseen ja tutkii hänen omistamiaan mielenkiintoisia esineitä. Pimeän olento kuitenkin yllättää hänet palamalla ennen aikojaan uusimman lelunsa kanssa eli taisteluhanskan, joka näyttää haluamansa ihmisen heikkouden.

Tottakai Rumple suuttuu Bellelle tämän tukiessa salaa hänen aarteitaan ja lähettää hänet pyykkäämään. Bellen työt kuitenkin keskeytyvät hänen seuratessa söpöä dalmatilaisen pentua suoraan ansaan. Tuloksena hänet kidnapataan. Rumple löytää taikuudella tuotetun viestin, jossa hänelle tarjotaan vaihtokauppaa, Belle hänen juuri löytämästään kädestä.

Rumple suostuu vaihtokauppaan, luonteensa vastaisesti. Katsojille selviää kidnappajan tai tarkemmin sanottuna kidnappaajien olevan ketkäs muutkaan kuin Pahatar, Cruella DeVille ja Ursula. Rumple antaakin taisteluhanskan, mutta takaumien lopussa hän hakee sen takaisin. Pimeän olento ei niin vain tavaroistaan luovu. 

Pidän “uusista” pahiksista, joskaan en ole varma, mitä Cruella tekee joukossa. Hänellä kuin ei ole, ainakaan Disneyn animaatiossa, mainittavia taika – tai muitakaan voimia. Pahatar puolestaa on yksi Disneyn voimakkaimmista pahiksista, vaikka sarjaa katsoessa sitä ei aina huomaa. Niin Regina kuin Rumple on voittanut hänet. Ursula on tummaihoinen, mistä sarja on saanut vähän väriä. En kylläkään pidä siitä, että tummaihoinen on jälleen pahis.

Storybookessa Elsa saa vihdoin jäämuurin murrettua, onhan Ingrid poissa. Elsa saa tietää myös, että Hans onnisti Arendellen valloittamisessa, joten kotiin olisi kova kiire. Minusta hahmot olisivat voineet olla mukva vielä vähän aikaa, varsinkin kuin Elsan voimille olisi käyttöä. Lisäksi Elsan ja Emman ystävyyttä oli mukava katsoa. Heissä on jotain samaa, siis vaaleiden hiusten lisäksi.

Jäämuurin häviäminen ei kuitenkaan pioistanut toista ongelmaa. Nyt Storybrooken rajat ovat kiinni, taas vaihteeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vaikka kaupungista pääseekin lähtemään, sinne ei pääse takaisin. Siis ainakaan juuri nyt. Sekin asia voi vielä muuttua moneen kerran, niin kuin on aikaisemminkin tehnyt.

Reginan ja Robinin suhteessa tapahtuu paljon. Ensin Regina herättää Ingridin kuoleman myötä sulaneen Marianin, joka huomaa heti hänen ja Robinin suhteen. Vähän myöhemmin hän jopa tarjoutuu menemään pois rakastavaisten tieltä. Riemu oli kuitenkin lyhytaikaista, niin kuin Reginalla yleensäkin. Marian on vaarassa jäätyä uudestaa. Tilanteeseen on vain yksi ratkaisu: Marianin ja samalla muunkin perheen lähteminen maailmaan ilman taikuutta eli Storybrooken ulkopuolelle. 

Toisaalla Rumple haluaa Annan pois kaupungista. He olivat tavanneet aikaisemmin ja siksi anna tietää hänen salaisuutensa. Ongelma ratkeaakin kuin kävelevä luuta johdatti Pimeän olennon ja Koukun Velhon talolle, josta löytyikin ovi Satumaailmaan (lauseita, joita en kovin usein näe). Koukulle on taas työtä hänen kertoesaan ovesta ja samalla valehdella Rumplen motiiveista.

Frozenin väki pääsikin kotiin. Ennen lähtöään Anna kuitenkin kertoo tavanneensa Pimeyden olennon ja että Rumple on valehdellut heille koko ajan. Lopussa he viettivät pitkään lykättyjä Annan ja Kristofin häitä. Onneksi Elsalle ei yritetty laittaa poikaystävää, tai tyttöystävää, väkisin. Se olisi syönnyt elokuvan sanomaa. Sitä, miten sisarukset voittivat Hanssin ei näytetty, suureksi pettymyksekseni, mutta ilmeisesti siihen ei jäänyt aikaa.

Vasta Pimeyden olennon kavaluudesta kuulleet sankarimme yrittävät estää hänen suuret suunnitelmansa. Laihoin tuloksin. He ryntäsivät kellotorniin, jossa suunitelma olikin jo käynnissä. Valitettavasti Rumple onnistuu estämään heitä taikuutensa avulla. Ilmeisesti Pimeän olennon taikuus voittaa Pelastajan taikuuden. Who know? 

Jakson sankariksi nousi hieman yllättäen Belle, joka oli löytänyt oikean tikarin. Belle oli aikaisemmin jaksossa löytänyt sen saman ihmisten heikkouksia paljastavan taisteluhanskan, jonka Rumplen piti vaihtaa häneen ja tajunnut tämän valehdelleen hänelle. Ilmeisesti Belle oli löytänyt tikarin lja taisteluhanskan lisäksi myös selkärankansa, sillä hän komensi heidät kaupungin rajalle ja karkoitti Rumplen. Bellen toiminta oli ehkä tylyä, mutta minusta Rumple sai sen mitä ansaitsikin.

Satukirjan kirjoittajan etsiminen meni eteenpäin. Voin melko turvallisesti olettaa, että storyline jatkuu myös toisella puoliskolla. Henry nimittäin löysi kuin löysikin kyseisen kirjailijan kodin, jossa oli kirjasto täynnä tyhjiä kirjoja. Mitä se oikein tarkoittaa. Emma tuli myös mukaan operaatioon, mikä voi hyvinkin tarkoittaa operaatio onnistumista. Hyvikset kun onnistuvat melkein aina.

Jakson lopulta päästiin toiseenkin kauden toisella puoliskolla jatkuvaan storylineen. Storybrookesta karkoitettu Rumple hakee apua nyt vesimaailmassa työskentelevältä Ursulalta. Heidän on tarkoitus koota jengi kasaan ja juonia ties vaikka mitä storybrookilaisten pään menoksi. Kauden toisesta puolikkaasta näyttää tulevan jännittävä. Pakko myöntää: Vaikka pidinkin Frozen-storylinesta, pidinhän elokuvastakin, odotan jo ns. Pimeyden kuningattaria innolla.

Loppu yllätti minut muutamaan otteeseen, vaikka se olikin loppuen lopuksi aika ilmiselvä. Oletin, että Rumple ei olisi ryhtynyt tuumasta toimeen niin pian, vaan vasta kauden lopussa. Onneksi, sillä nyt toiselle puoliskolle jää tilaa johonkin muuhun. Belle oli epätodennäköinen, mutta tervetullut sankari.

Jakso oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Vanhat storylinet saivat tyydyttävän päätöksen ja uudet mallikkaan aloituksen. Viisi tähteä.

Kirous Storybrooken yllä- Taas vaihteeksi

Olipa kerran on taas täällä, viikon tauon jälkeen. Tämä kauden kymmenes jakso tottelee nimeä Fall. Luvassa on jälleen kirouksia, draamaa ja vierailuja Arendellessä. 

Aikaisemmin tapahtunutta. Ingrid langetti Lumikuningattar-sadusta tuttu, eripuraa aiheuttavan kirouksen kirouksen Storybrooken ylle. Emma ja Elsa kuitenkin säästyvät siltä, kiitos lumottujen ystävyysrannekkeiden. Rumple juonitteli Ingridin kanssa kuin viimeistä päivää. Takaumissa Anna vangitsi kirouksen vaikutuksen alaisena Elsan uurnaan ja Ingridin antoi Arendellelle kylmä kohtelua (pun intendet).

Takaumat sijoittuvat jälleen Arendelleen. Frozeniin kyllästyneitä, joihin en itse kuulu, voin huojentaa se, etä storylinesta on enää kaksi jaksoa jäljellä. Anna ja Kristoff sulavat ja suunnittelevat uurnan etsimistä. Valitettavasti siihen tuli mutka matkaan, nimittäin juuri herätetty, son of the queen bitch, Hans parin veljensä kanssa. Onneksi Anna ja Kristoff voittavat heidät helposti ja matka jatkuu. Kristoffilla ja Annalla on kaksi vaihtoehtoa: Rumple tai ns. Toivomustähden ostaminen merirosvo Mustaparralta. He valitsivat Mustanparran. Valinta käy Rumplen tuntien järkeen.

Mustaparta

Valitettavasti Hanssilla on sopimus Mustanparran kanssa ja hän tavoittaakin heidät melko pian. Hans ja Mustaparta ei tee niin kuin minä olisin pahiksena tehnyt eli tapa heitä siihen paikkaan. Ohan heillä ylivoima. Vaan he tunkevat Annan ja Kristofin arkkuun lukittuina mereen. Arkkuun siksi, koska muuten heidät voisi pelastaa merenneito yms. meressä elävä, ajoittain ihmisiä auttava olio. Takauman lopussa arkussa kappailevat sankarit katoavat maagisesti. Minne? Se selviää jakson lopussa.

Storybrookessa Rumple tekee sopimuksen Ingridin kanssa. Hän, Belle ja Henry pääsisivät lähtemään kohta kirouksen vallasta olevasta kaupungista ja vastalahjana Rumple jättää Ingridin rauhaan. Liekö miettinyt asiaa loppuun asti, koska tuskin Belle tai Henry arvostaa sitä, että hän jättää muun kaupungin, johon kuuluu heidän läheisiään, tuhoamaan toinen toisensa. Lisäksi Rumple oli valmis uhraamaan itsensä kolmanne kauden puolessa välissä, joten mistä käännös.

Ehkä Rumplella on joku end game, josta emme vielä tiedä tai sitten käsikirjoittajat muuttivat olennaisia osia hahmosta palvellakseen tarinaa. Rumple on tehnyt kaikenlaista ja päässyt siitä kuin koira verästä. Saa nähdä selviääkö tällä kertaa ja mikä tärkeintä, haluavatko katsojat hänen enää selviävän. Tosin en ole varma siitä, että Rumplen pitää valita joko valta tai rakkaus, sillä jos joku voi saada ne molemmat, se on juuri hän.

Toisaalla sankarimme seuraavat kirouksen tuloa. He päättävät toimia ja etsiä ulospääsyä kaupungista. Pulmana on vielä jo kauden alusta tuttu jäämuuri. David yrittää murtaa muurin hakulla, mikä ei tietenkään onnistu. Onneksi siitä seuraa jotain hyvääkin, nimittäin juuri sopivasti muuri paljastaa Annan kaulakorun, joka tulee paljastumaan hyvinkin tärkeäksi. Kyllä sankareilla on nykyään helppoa, kun kaikki heidän tarvitsemansa tulee kuin taikaiskusta.

Vähän myöhemmin katsojille selviää, miksi koru on niin tärkeä. Belle kertoo Emmalle ja Elsalle, että samasta kirouksesta selvinneestä Annasta voisi saada rokotetta kiroukselle. Annan etsintään tarvitaan jotain Annan omistamaa. Koru on ainut sellainen asia, joka Elsalla on mukana. Koru viekin Elsan ja Emman kirjastoon ja sieltä salaperäiseen kiviseinään, jonka takana Anna Loitsun mukaan on.
Sen sijaan, että naiset olisivat taikoneet seinän auki, he pyytävät apua muilta päähahmoilta.

Heille selviää kuitenkin, että heille riittä aikaa vain joko Anna pelastamiseen tai loitsuun, jota keijut juuri tekevät. Olipa kerran on ainut sarja, jonka arviostelussa saan käyttää tämän kaltaisia lauseita. Tietenkin koru tuhoutuisi loitsussa. He päätyvät hieman ilmiselvästi pelastamaan Storybrooken ja pyytävätkin korua Elsalta. Heille kuitenkin selviää pian, että Elsa ei ole antanut heille korua, vaan pussissa on pelkkiä kivia. Emma menee heti Elsan tempun huomattuaan perään. Nyt naiset sitten käyttävät jäätaikuutta hyväkseen ja onnituvatkin murtaa seinän.

Samaan aikaan Rumple juonii muiden päänmenoksi. Keijut työskentelevat kirousta murtavan loitsun kanssa. Rumple haluaa estää heitä. Hänellä onkin apunaan Kapteeni koukku, jonka sydämen hän otti viime jaksossa. Koukku totteleekin vastentahtoiseksti, mikä päättyy keijujen aknnalta huonosta. He joutuvat Mikin hattuun.

Seinän takaa paljastuu ranta. Annaa ei kuitenkaan näy missään. Se kuitenkin muuttui pian, sillä Annan koru paljastuu toivomustähdeksi. Elsa toivoo siskoaan takaisin. Toivomus toteutuu. Anna ja Kristoff päätyvät Storybrookeen. He eivät ehdi vaihtaa kuulumisia kauaa, sillä kirous on tulossa. Merestä tulee muutakin, nimittäin kauden alussa Elsan ja äidin lähettämä pulloposti. Mitäköhän siinä on? Luultavasti jotain, mikä aittaa Ingridin ja hänen antavan kaula-aukkonsa voittamisessa.

Storybrookilaisilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lukita itsensä, ainakaan päähahmoolla. Muita ei näytetä. Sarja siis kärsii edelleen sivuhahmojen vähäisestä roolista. Kirous tulikin kauden liikuttavamman hyvästijättö-kohtauksen jälkeen. Herkemmille suosittelen nenäliinapakettia, sillä herkyyttä riitti, varsinkin lopuksi. Vähemmän herkät toivoivat, että kirous tulisi jo. Pakko myöntää, että vaikka kirouksen on jo nähty, tämä taitaa olla neljäs, tämä on niistä ehdottomasti kaunein.

Katsokaa vaikka

Dialogi oli jälleen kerran rikasta, varsinkin Reginan kohdalla. Jonkun verran huumoriakin saatiin mukaan, kiitos kuuluu lähinnä Kristoffille ja Annalle, sekä Reginalle. Jakso oli draamapainoitteinen. Hahmojen keskenäiset suhteet olivat osa-alue, jonka se näytti kiitettävästi. Miinuksena mainittakoot, että Olisin sitä paitsi toivonut Frozen-takaumille erilaista loppua. Annan löytymistä lukuunottamatta.

Jakso oli ihan hyvä. Eli ei ehkä paras sarjan jaksoista ikinä, mutta se teki tehtävänsä eli sai katsojan odottamaan lisää. Neljä tähteä.

Huomautus: Tällä viikolla ei tullut Olipa kerran-sarjaa

Olen ottanut tavakseni kirjoittaa arvostelun joka Olipa kerran-sarjan jaksosta. Tällä viikolla arvostelu puuttuu, koska kyseistä sarjaa ei tullut, mikä selittää viime viikkoisen kaksoisjakson. Seuraavalla viikolla sitten.

Ihmissuhteet koetuksella - Satuhahmoillakin

Tällä viikolla Olipa kerran-sarjasta pitäville tarjotaan harvinaista herkkuakahden jakson, Smash the Mirrorin osien 1 ja 2, muodossa.

Aikaisemmin tapahtunutta: Arendellesssa Anna palasi kotiin retkeltään, mutta Ingrid vangitsi hänet. Nykyaikana puolestaan Emma menetti taikuutensa hallinnan. Reginan ja Robinin suhde jatkui, huolimatta siitä, että Robinin vaimo makaa jäätyneenä ties missä. Ingrid jatkoi juonimistaan storybrookilaisten päänmenoksi. Hänellä on edelleen epäsopua kylvävä peili ja viime jaksossa saamamsa “ystävyysrannekkeet, joilla on jonkinlaisia voimia. 

Tavalliseen tyyliini, menen takaumiin ensimmäiseksi. Kauan sitten. Ei tarkkaa vuotta. Yritäpä nyt löytää tarinasta loogisia aukkoja. Vai onko tekijät itsekin ihan pihalla sarjan aikajanasta? Voi olla. Näin aluksi minulla on tekijöille ehdotus: Täydentäkää tarinaa välillä sivuhahmojen avulla. Siitä tulee vähemmän monimutkainen ja menee enemmän järkeen, kun se, että samoille ihmisille tapahtuu kaikkea. Sitä paitsi suurinta osaa sivuhahmoista ei ole näkynyt hetkeen.

Nyt kuitenkin itse juoneen. Ingrid tapaa veljon oppipojan. Hänellä tarjoaa velholle tämän hattuaan takaisin, ei tietenkän ilmaiseksi. Velhon pitää auttaa häntä samaan onnellisen loppunsa, mikä tarkoittaa kolmannen siskon löytämistä. Elsa on se toinen. Velholla ei ole atpana tehdä sopimuksia, toisin kuin eräällä meidän kaikkien tuntemalla Pimeyden olennolla, mutta josko nyt hän tekisi poikkeuksen. 

Sitä ei vielä paljasteta, vaan mennään Arendellen palatsiin, jossa Elsa haluaa yllättää siskonsa kokonaan suklaata sisältävällä aterialla. Ingrid kuitenkin keskeyttää Elsan toimet ja kertoo Annan olevan vangittuna. Hän valehtelee Anna hyökänneen kimppuunsa ja että, siksi Anna piti vangita. Minun ja varmasti monen muunkin katsoja onneksi Elsa ei kuitenkaan usko sitä, vaan pästää Annan vapaaksi. Hänellä on suunitelma: Etsiä se uurna, jonne Ingrid vangittiin alunperinkin ja vangita hänet sinne uudestaan. 

Siskokset löytävät uurnan pienen etsinnän jälkeen ja suunnitelman toinen osa, Ingridin sinne huijaaminen voi alkaa. Ensin Annan pitää palata selliinsä, jotta Ingrid voitaisiin yllättää. Eikö olisi helpompaa vain etsiä Ingrid ja vangita hänet sitten? No, kuka näistä satuhahmoista tietää. Tietenkin suunnitelma ei mene niin kuin Strömsöissä. Ingrid yllättääkin Annan saapumalla tämän selliin ja käyttämällä vanhaa kunnon lumikuningattaren peiliä. Hän taikoo peilin sirpaleet Annan silmään, jossa ne saavat Annan näkemään vain pahan puolen lähemmäisistään.

Aivopesty Anna etsii Elsan ja syyttää siskoaan hänen hylkäämisestään. Lopulta hän päätyy vangitsemaan Elsan uurnaan. Ingrid ei siis valehdellut kertoessaan Elsalle tämän siskon vanginneen hänet. Hän vain jätti joitakin “pieniä” yksityiskohtia mainitsematta. Näin itsekin isosiskona toivon todella, ettei isosiskojen uurnaan vangitsemisesta tule vallitseva trendi. Isosiskot ovat ihmisiä myös!

Takauman viimeinen vaihe liittyy velhoon, joka tekee poikkeuksen sääntöön ja tekee sopimuksen Ingridin kansa. Viestiä tuonut velhon oppipoika kertoo, että Emma on niin sanottu “Perfect match” Ingridin siskoksi. Ingridin pitää kuitenkin olla kärsivällinen, sillä Emma ei ole vielä syntynyt. Velho siis teki poikkeuksen. Ingrid pääsee vuoteen 1982 maagisen oven kautta. Merkillepantavaa on, että kukaan ei kiinnittänyt satumaailman tyyliin pukeutuvaan Ingridiin mitään huomiota. Kunnia Ingridille kuuluu siitä, että hän tuli maailmaamme vain vaatteet päällään ja päätyi menestyvän jäätelökaupan omistajaksi. Tosin Ingridin ulkonäkö ja jäätaikuus olivat varmasti suureksi avuksi.

Storybrook. Nykypäivä. Emma kamppailee voimiensa kanssa. Henry tulee suostuttelemaan hänet kotiin. Emman taikuus toimii kuitenkin edelleen hallitsemattomasti, minkä seurauksena Emma tulee vahingossa satuttaneeksi poikaa. Emma päättää, että jotakin on tehtävä. Niinpä hän kääntyy Rumplen puoleen. 

Rumple lupaakin auttaa poistamalla Emman taikuuden kokonaan. Se pitää vain tehdä hylätystä kartanossa, kaukana muista. Emma suostuu. Valitettavasti Emman kannalta Rumple ei suunnittele vain poistavansa Emman takuutta vaan imeä hänet Mikin hattuun. Ilmeisesti Emma liittyy siihen, miten hän saisi Mikin hatun voimat itselleen. Minun on vaikea ymmärtää, miksi kukaan ei näe, että Rumple on paljon vaarallisempi kuin yksikään tähän asti esiintynyt pahis. 

Toisaalla Regina ja Robin Hood nauttivat seksin jälkeisestä aamusta Lisäksi Regina kertoo Robinille pyrkimyksistään löytää satukirjan kirjoittaja. En pidä siitä, mihin Reginaa ollaan menossa. Ensinnäkin hän on jäänyt sivuosaan. Toiseksi, miksi naisen onnellinen loppu liittyy aina miehen saamiseen. Ymmärrän kyllä, ettei Robinin ja Reginan tilanne ole mustavalkoinen, joten en moralisoi siitä.

Emmaa tuloksetta etsineet David ja Lumikki saavat puhelun tyttäreltään, joka kertoo suunnitelmansa taikutensa poistamiseksi. Heille se käy. Heidän mielestään normaalina olo, siis ilman taikavoimia, olo on parasta Emmalle. Elsa on kanssani eri mieltä, minkä vuoksi hän ottaa seurantaloitsun ja menee kertomaan Emmalle muutaman elämän tosiasian. Oman lusikkaansa soppaan tuo myös Koukku, joka arvaa, ettei Rumplella ole puhtaat jauhot pussissa. Hän päättäkin toimia ja lähtee etsimään Emmaa itsekseen. Hän löytääkin kartan, jossa on ympyröity kartano. Vihje siitä, mihin Emma ja Rumple ovat menossa. 

Emmaa taivuttelemaan menevät myös Lumikki, David ja Regina, sillä Regina on saanut taottua vähänjärkeä päähän edellä mainittuihin. Joskin Regina jättää ryhmän Robinin soitettuja löytäneensä jotakin mielenkiintoista. Sarjassamme minun logiikkani ei petä. Minusta Emman pelastaminen on kuitenkin paljon tärkeämpää. Varsinkin kuin tietää, mitä Robin on löytänyt: Taikakirjan sivun, jossa hän ja Regina suutelevat keskenään. Vaikka kohtausta ei tapahtunutkaan sivun viittamana aikana, huomio on tärkeä, koska se kertoo, että Reginan kohtalo voi muuttua. Tämäkö ei voinut odottaa?

Emma on hylätyssä talossa kävelemässä suoraan Rumplen ansaan. Koukku yrittää auttaa häntä, mutta turhaan. Rumple estää hänen aikeensa. Elsalla menee huomattavasti paremmin. Hän saa taivuteltua Emman pitämään voimansa. Se vaati vain pinen puheen itsensä hyväksymisestä. Loppuryhmä miinus Regina saapuu paikalle ja Emma taikoo nyt hallitsimiensa voimien avulla ilotulituksen.

Toivottavasti hahmot ehtivät hengähtää, sillä ilo jäi lyhytaikaiseksi. Nimittäin Ingrid laittaa suunnitelmansa käytäntöön. Hän taikoo ne aikaisemmin mainitut ystävyysrannekkeet Elsan ja Emman käteen. Lisäksi Storybrookea kohtaa vakavampikin ongelma, sillä Ingrid rikkoo peiliään ja taikoo sirut ympäri kaupunkia. Kausi jäi siis jännittävään tilanteeseen. Lisää saakin odottaa, sillä sarjaa ei tule ensi viikolla.

Pidin eniten Frozen-takaumista, vähiten Reginan storylinesta. Joskin Reginan ja Lumikin sekä Reginan ja Henryn keskustelut olivat tarpeellinen lisä. Vaikka voisin haukkua Rumplea oikein kunnolla, hän toimi loppujenlopuksi juuri niin kuin Pimeyden olennolta sopii odottaakin. Emman storyline oli mielenkiintoinen, mutta pakotettu. Voi Koukkua! Toivoisin enemmän Williä ja muita sivuhahmoja, mutta kaikkea ei voi saada.

Kaikenkaikkiaan hyvä ja kerrankin tarpeeksi pitkä jakso, jossa lisäksi selvisi enemmän kuin yksi kauden aikana mietityttänyt seikka. Joitakin asioita olisin kuitenkin muuttanut, kerroin niistä tämän arvostelun aikana. Neljä tähteä.