Metasatujen metasatu

Viimeistä viedään. Nimittäin Olipa Kerran neljännessä kaudessa. Jäljellä on enää kaksiosainen, Operation Mongoose-nimellä kulkeva päätösjakso.

Arvostelen nyt kaksiosaisen finaalin kokonaisuudessaan. Itseasiassa osat onkin tarkoitus näyttää peräkkäin. Niiden voisi melkeinpä ajatella kyseessä olevan yksi, harvinaisen pitkä, jakso. Juonipaljastuksia on jälleen luvassa

Aikaisemmin tapahtunutta: Rumplen eli toisinsanoen Pimeyden olennon sydän on tullut pikimustaksi hänen tekemiensä pahojen tekojen takia. Niinpä hänen piti tehdä itsestään taas hyvä, kepulikonstein tietenkin. Hän onnistuikin tavoitteessaan ja sarjan hahmot joutuivat Heroes and Villains-nimiseen kirjaan, jossa sankareiden ja roistojen paikat ovat vaihtuneet.

Aloitan tyypilliseen tapaani takaumista, jonka päähenkilönä toimii tällä kertaa Isaac. Vuosi 1966. Isaac työskentelee televisiomyyjänä, sillä hänen unelmansa kirjailijan urasta ei ota tuulta alleen ja jotenkin laskut pitää maksaa. Hän saa kuitenkin kutsun kustanyhtiön haastatteluun. Kutsun on lähettänyt itse Velhon apulainen.

Haastattelu etenee kummallisesti, kun Isacin pitää valita itselleen sopiva kynä. Sellainen, joka kutsuu häntä eniten. Niin hän tekeekin. Vähän niin kuin taikasauvat Harry Potterissa. Valinta osuu nykyisin hänellä olevaan kynään. Isaac valitsee oikein ja saa paikan. Hänestä tulee Kirjailija, maailmojen tapahtumien kirjaaja.

Suoraan sanoen takaumat olivat harvinaisen tylsiä. Minusta takaumissa ei kerrottu oikein mitään olennaista. En oppinut juuri mitään tärkeää Kirjailijasta tai siitä, miksi hänelle annettiin kynä, jolla voi muuttaa tapahtumia, kun tarkoitus on vain kirjata asioita ylös. Onneksi tuleva jakso on paljon takaumia mielenkiintoisempi. 

Nykyaika. Storybrook. Sankarimme tietävät, mitä Rumple juonii ja yrittävät estää sen. Siihen he tarvitsevat kuitenkin Velhon apulaisen apua. Koukku tietää, missä on. Laittoihan hän vanhan miehen sinne itse. He kutsuvat Sinisen keijun paikalle ja hän onnistuukin Apulaisen vapauttamisessa.
He saavatkin tietää keinon Kirjailijan vangitsemiseksi. Tarvitaan vain kuva ovesta ja siihen sopiva avain. Sankarimme ryntäävät Goldin kaupaan pysäyttämään Kirjailija, mutta liian myöhään. Isaac on ehtinyt jo kirjoittaa The End. Kaikki kaupungin asukkaat ovat kadonneet, Henrya lukuunottamatta.

Niinpä heidän etsintä jää Henryn kontolle. Nyt otan esiin yhden asian, mistä pidin jakson aikana: Henry sai suuremman osan kuin koko sarjan aikana. Hän on kasvanut jo liian isoksi tyytyäkseen pelastettavan rooliin. Loogisin paikka aloittaa läheistensä etsintä on läheinen kuppila. Sen tarjoilija ei kuitenkaan tunne Storybrooken asukkaita.

Valitettavasti yksin matkaava poika kuin herätti epätoivottua huomiota, joten Henryn pitää vaihtaa paikkaa. Hän kuitenkin huomaa Isaacin Heroes ja Villains-kirjan myymälässä. Siitä tulee olemaan vielä paljon hyötyä. Hän ottaakin sen ennen poistumistaan. Vastauksia saadakseen Henry päättää etsiä käsiinsä Kirjailijan. 

Isaacilla menee hyvin. Hän on saanut kirjallaan maailmansuosion. Hänellä on nyt kuuluisuutta, rahaa ja uskollisia faneja, joista yksi fanittaa Reginaa jopa enemmän kuin minä. Hänellä on jopa “Long Live Regina”-pinssi. Henry löytäää Kirjailijan helposti. Olihan hän kirjan singeeraustilaisuudessa, varsin näkyvillä siis. Hän vaatii tältä vastauksia ja lopulta kääntää avainta alkuperäisen kirjan ovessa. Niinpä he kummatkin joutuvat kirjan sisään.

He tulevat dramaattisesti erilaiseen maailmaan. Kirjailija jättää Henryn örkin armoille, sillä hän ei halua hänen pilaavan luomaansa maailmaa. Se tapahtuisi, jos hyvikset saisivat onnellisen lopun. Käytännössä siis, Reginan ja Robin Hoodin suudelma murtaa kirouksen. Onneksi Henryllä on pelastaja: pelasti ritarin toimen saanut Rumple. Tehtävä jatkuu. 

Henry löytää kirjansa avulla lainsuojattoman Reginan, jolla on täsmälleen sama puku kuin Snow:lla hänen ollessa maanpaossa. Pidän siitä, sillä se näyttää konkreettisesti kuinka osat ovat vaihtuneet. Henry kertoo Reginalle tarinansa, mutta nainen ei usko häntä. Hän jopa polttaa Henryn ainoan edun, “lainaamansa” Heroes ja Villains-kirjan. Henry saa pelastettua vain yhden sivun.

Toisaalla Kirjailija joutui Pahan Snow:n käsiin, sillä hänen vartijansa huomasivat jo aikaisemmin mainitus Regina-pinssin.. Päästäkseen vapaaksi hän kertoo tasan tarkaan, mistä Reginan löytää. Heroes ja Villains-kirjassa Regina aiheutti, vahingossa tosin, Snow:n tosirakkauden, Davidin kaksoisveljen Jamesin kuoleman.

Pidän tuotteesta: Paha Snow. Hän on paljon kylmempi kuin paha Regina. Suorastaan hyytävän kylmä. Tyyli on samanlainen kuin Reginan vastaava. David pysyi melkein koko jakson ajan syrjässä. Se oli vaihteeksi ihan hyvä. David palveli Snow:ta tavalla, joka muistuttaa ensimmäisen kauden Metsästäjästä.

Minusta olisi ollut parempi, jos roistot olisivat saaneet onnellisen lopun ja saaneet pysyä roistona. Poikkeuksena Rumple, koska hänellähän ole sydänongelma juuri pahuudestaan johtuen. Toisaalta ehkä se ei sopisi sarjan tyyliin. Pahat kuin tekevät pahoja juuri sen onnellisen lopun saadakseen. Jos heillä on jo se, miksi he olisivat pahoja.

Myöhemmin Regina on ryöstämässä ylhäistä vaunua, mutta vaunussa ei ollutkaan kuka tahansa, vaan itse Pahan kuningattaren roolin saanut Snow. Robin kuitenkin pelastaa Reginan pahan Snow:n käsistä. He ihastivat, mutta vastassa on yksi iso ongelma: Robin on menossa naimisiin. Vieläpä Zelenan kanssa. 

Reginaa kertoo uutiset myös Henrylle, joka tajuaa jotain. Kirjailija oli jakson alussa puhunut kelloista. Hän tarkoitti tietenkin hääkelloja. Robinin häät pitää siis estää keinolla, millä hyvänsä. Emman apu olisi tarpeen. Maassa oli kuin olikin eräs Pelastajan-nimellä kulkeva. Hänet on kuitenkin laitettu tymään jo kauan aikaa sitten.

Ensimmäinen osa loppuu Emman ollessa sidottuna tornissa. Naisella ei mene hyvin. Epätoivoisena hän ei voi muuta kuin huutaa. Ensimmäinen osa esitteli uuden maailman ja antoi Henrylle uuden tavoitteen: Pelastaa Emma. Jakso oli tähän asti viihdyttävä metajakso, joka kuitenkin toisti ensimmäistä kautta hieman liikaa.

Toinen osa alkaa Rumplesta. Miehellä on kaiki hyvin: vaimo, poika ja maine maailman suojelijana. Kirjailija tapaa hänet ja kertoo tilanteen. Rumplen on valittava: Tehdäkkö oikein ja menettää akiken vai taisteleeko onnellisen lopunsa puolesta kaikin keinoin, jopa moraalittomin. Entisen Pimeyden olennon ei tarvitsisi kuin tappaa Regina ja kaikki olisi taas hyvin.

Henry tarvitsee kuljetuksen Emman torniin. Tilaisuus tarjoutuu Koukun muodossa. Koukku on kuitenkin vain varjo entisestä itsestään. Hän työskentelee Mustaparalle, eikä ole ikinä käyttänyt miekkaa. Muutenkin Koukku on perin surkea tapaus. Valitettavasti Henryn liittolaiset ovat vähissä. Koukku lupaakin auttaa pienen suostuttelun jälkeen ja he matkaavatkin Mustaparran laivalla pelastamaan Emmaa. 

Vanha kunnon vanki, vangitsija-esitys toimi tälläkin kertaa ja muutamaa pahaa vitsiä myöhemmin Emma on pelastettu. Emma vieläpä tietää kaiken minkä Henrykin. Rangaistukseksi Emma sai pitää muistonsa. Sano tyly vaan. Luvassa on toimintaa, kun lohikäärmeeksi muuttunut Lily ajaa heitä takaa. Kuitenkaan onnistumatta heidän kiinnisaamisessaan. Vaikeudet eivät kuitenkaan lopu siihen.

He saavat vastaansa Snow:n ja hänen kääpiönsä ja Davidin. Emma yrittää puhua heille järkeä, mutta turhaan. Snow komentaa palveliansa Emman, Koukun ja Henryn kimppuun. Koukku suojelee Emmaa ja Henryä urhoollisesti, lihasmuistia apuna käyttäen. Kaksikko pääseekin pakoon, mutta hinta on kova. Koukku menetti henkensä.

Koukun suremiseen ei kuitenkaan ole aikaa, vaan he etsivät Reginan. Emma saakin vakuutettua lainsuojattomalle, että Robinin häät pitää keskeyttää, että hän ja Robin kuuluvat yhteen. Regina päättääkin ryhtyä tuumasta toimeen ja pilata Robinin häät. Kuitenkin Rumple on tehnyt päätöksensä. Väärän sellaisen. Rumple löytääkin Reginan, Emman ja Henryn ja yrittää estää heitä puuttumasta häihin. 

Regina on kuitenkin jo ovella. Hänen aikomuksensa kuitenkin keskiytyvät Henryn ollessa vaarassa. Regina pelastaakin Henryn, mutta hän saa itse miekasta. Robin ja Zelena, Robinin vaimo, näkevät hänet. Pari kuitenkin eroaa melkein heti, sillä Zelena oli enemmän huolissaan häidensä pilaamisesta kuin Reginan selviytymisestä. Maailma kuin maailma, Zelena on aina yhtä itsekäs.

Juuri kuin tilanne näyttää toivottomalta Henrystä paljastuu jotain odottamatonta. Siis, jos sattuu olemaan tynnyrissä kasvanut. Ainakin netin ihmeellisessä maailmassa käänne on odotettu. Henrystä tulee uusi kirjailija. Hän kirjoittaakin Reginan verellä kaikki turvallisesti takaisin kotiin. Regina makaa nyt tiellä, verinen haaja tipotiessään. Emma herää storybrookesta ja huomaa Koukun olevan elossa. Luulitko, että se on nyt ohi?

Henry rikkoo lumotun kynänsä, sillä hänestä kenellekään ei kuulu niin paljon valtaa. Joku muukin on Harry Potterinsa katsonut. Vaikka periaatteessa ymmärrän häntä, toisaalta Henry menetti nyt mahdollisuuden pelastaa läheisensä pulasta kuin pulasta. Kynälle olisikin tarvetta, sillä Rumple on edelleen kuolemassa, mikä synnyttää uuden riskin. Rumplen Pimey ei nimittäin kuole. 

Pimeys pääseekin vapaaksi ja etsii uutta isäntää. Ensimmäinen ehdokas on Regina, mutta Emma pelastaa hänet hyppäämällä suoraan Pimeyden sydämeen. Emmasta tulee Pimeyden olento. En ole yllättynyt käänteestä, onhan pahasta Emmasta vihjattu jo puoli kautta. Se luo joka tapauksessa viidennelle kaudelle mielenkiintoisen asetelman. Kauden alkamispäivää ei ole vielä päätetty, mutta se tulenee jossain syyskuun aikana.

Pahatar esiintyi jaksossa vain vähän. Hän ei tiedä, kuka Lilyn isä on tai ei vaankerro sitä. Huhujunaon taas liikeellä. Isäksi veikataan Merlinia, jonka nimi esiintyi jaksossa. Merlin on se sama velho, jonka apulaiseen ollaankin jo päästy tutustumaan. Saimme selville senkin tässä jaksossa. Ei niin yllättävästä paljastuksesta voisi päätellä, että viides kausi vie Kuningas Artturin maailmaan.

Tämä kausi oli kokonaisuudessaan viihdyttävä. Pidin erityisesti Frozen-teemasta ja Pimeyden kuningattarista. Olen kuitenkin iloinen, että Kirjailija-storyline päättyi. Sitä en jää kaipaamaan.
Kausi ei ollut sarjan paras. Se kunnia on edelleen ensimmäisellle kaudelle. Kuitenkin neljäs kausi oli hivenen parempi kuin kakkonen ja kolmonen. Eli mitenkän huono se ei ollut.

Tarina toisti ensimmäisen kauden kaavaa. Vaikka pidänkin kaudesta, aina on mukava nähdä jotain uuttakin. Ei ihme, ettei Isaacin kirjailijan ura ottanut tuulta alleen, sillä häntä ei ilmeisesti ole liialla mielikuvituksella pilattu. Ei sillä, olihan tarinasa myös jotain tuoreitakin aspekteja, kuten Henryn suurempi rooli, Robin ja Henryn apuna toimiva kirja.

Isaacin hahmoon olisi voinut panostaaa enemmänkin. En vieläkään pysty samaistumaa tai edes ymmärtämään hänen motiiveitaan. Hän halusi Rumplen voittavan koska hänen pomonsa. Siis mitä? Joo, onhan sankarit joskus aika tekopyhiä. Välissä huomauttakoot, että Snow ja Charming suuttavat Kirjailijaa Lilyn kohtalosta edelleenkin. Se ei kuitenkaa oikeuta Isaacin tekoihin millään tavalla.

Viimeinen jakso onnistui minusta kohtuullisen hyvin, vaikka odotinkin siltä enemmän. Finaalina se oli kuitenkin luultavasti sarjan paras. En kuitenkaan pettänyt liiaksi. Jaksolle annan neljä ja puoli, kaudelle viisi, tähteä.

Hyvästi vampyyri, aave sekä ihmissudet!

Katsoin äskettäin Being Human US:n 4. ja samalla viimeisen tuotantokauden katsottua ja nyt on viimeisen arvostelun aika. Saiko sarja arvoisensa päätöksen?

Kolmas kausi loppui koukuun, tavalliseen tapaan. Josh jäi jumiin susimuotoonsa, mahdollisesti lopullisesti. Katsojat näkivät Aidanin kuolleeki luullun vaimon. Mitä tämä tarkoittaa? Sally puolestaan joutui toiseen ulottuvuuteen. “Kiitos” siitä kuuluu noita Donnalle, joka pitää aavetta liian vaarallisena oikeaan maailmaan. 

Asetelma lupaa neljännelle kaudelle hyvää. Siis katsojien, ei hahmojen, näkökulmasta. Sarjan lopusta puhuttaessa löytyy aina niitä, jotka rakastavat sitä ja niitä, jotka inhoavat. Oli kyse sitten yhdestä jaksosta tai kokonaisista kausista. Niin myön Being Humanin kohdalla. Minun mielestäni Being Humanin neljäs kausi antoi sarjalle arvoisensa päätöksen.

Itse asiassa loppu oli parempi kuin useimmissa muissa jaksoissa. Kaikkihan muistavat Dexterin, Ensisilmäyksellä tai Lostin päätökset. Pidin erityisesti viimeisestä jaksosta, joka nousi yhdeksi sarjan parhaista. Kauden alussakaan ei ollut juurikaan valittamista. Kaudesta löytyi huonojakin hetkiä. Ei kuitenkaan liian huonoja.

Minusta sarja oli juuri sopivan pituinen neljällä kaudellaan. Se jaksoi vielä keksiä kaikkea uutta, mutta juonen sydän jäi elämään. Nämä seikat tekivät sarjasta juuri oikean pituisen. En pidä siitä, että sarjaa pitkitetään liikaa tai siitä, että hyvä sarja lopetetaan juonellisesti kesken. Katson sinua Alphas! 

Ramona

Päähahmoista on vaikea keksiä mitään uutta sanottavaa. Päähahmoista oppi pitämään ja joitakin hahmoja inhoamaan, eikä mielipiteeni muuttunut kauden edetessä. Uusista hahmoista Ramona oli kiinnostavin, eikä Susannan ollut yhtään huonompi lisä sarjaan. Muut olivat ihan hyviä roolissaan, muttei mitenkään mieleenpainuvia.

Juonia oli riittämiin, mutta valitettavasti ne eivät oleet juuri mitenkään yhteinäisiä. Kennyn uusi tuleminen ja ihmissusilauma oli vähän blääh. Kyllä niitä katsoi ennen kuin selkäänsä ottaa, mutta ne eivät olisi jaksanut pitää kiinnostustani ilman muita sivujuonia. Onneksi niitä riitti. Pidin Ramona-storylinesta. Varsinkin lopussa. Se tarjosi kauden isoimman yllätyksen, jos finaalia ei oteta lukuun. 

Kenny

Samoin Sallyn taikuudesta ja sen aiheuttamista aikahypyistä. Erityisesti Sallyn aikamatkasta kuolinhetkeensä, jossa hän loi vaihtoehtoisen todellisuuden muuttaessaan tapahtumia. Lopputulos ei tietenkään ollut toivotunlainen. Valitettavasti matkalla ei ollut juuri merkitystä muuhun sarjaan, vaikka se kestikin kaksi jaksoa.

Kaiken kaikkiaan kausi onnistui hyvin. Annan sille täydet viisi tähteä, joista yksi on lähinnä nostalgiasyystä. Seuraavaksi menen Hannibalin 2. kauden kimppuun. Arvostelen kauden heti, kunhan saan sen katsottua.

Ruusujen sodan loppu- Elisabeth Woodvillen silmin

Aloitin Valkoisen kuningatteren katsomisen jo aikoja sitten. Sain sarjan päätökseen kuitenkin vasta nyt. Ajattelinkin kertoa lyhyesti, mitä mieltä olin sarjan lopusta.

Tuore kuningas

Kuningas Rikhard, Elisabethin aviomiehen veli, on saanut valtaistuimen haltuunsa. Siitä ei Elisabeth pidä. Eikä vähiten siksi, että Elisabeth ajattelee tuoreen kuninkaan tappaneen hänren poikansa. Itse päähenkilö jää sivuosaan tarinan edetessä. Henkilöpaljouden keskellä se on ymmärrettävää, varsinkin kun hän ei ole enää kuningatar. Miksi häntä pitäisi kuvata, kun kaikki jännittävä tapahtuu toisaalla. Sarjan viimeisessä jaksossa keskitytään Bosworthin taisteluun ja sitä edeltävään juonitteluun. 

Sarjan loppu tuskin yllätti juuri ketään historiaa tuntevaa. Se ei kuitenkaan ollut ihme, sillä sarja perustuu oikeaan historialliseen tapahtumaan. Olisinkin yllättynyt, jos esimerkiksi kuningas Rikhard olisi voittanut taistelun. Määränpää ei ollutkaan sarjan pointti, vaan itse matka. Sentään joitakin yllättäviä käänteitäkin esiintyi, esimerkiksi sarjasa toinen Towerin prinsseistä oli vaihdokas. Fakta ja fiktio lomittuvatkin Valkoisessa kuningattaressa yhteen varsin kutkuttavasti, mikä onkin suurin syy katsoa sarjaa. 

Vailkoinen kuningatar oli minusta suhteellisen uskottava. Poikkeuksena mainittakoot, että naiset eivät näyttäneet vanhenevan yhtään. Esimerkiksi Elisabethin lapset ovat jo aikuisia, mutta hän näyttää edelleen kolmekymppiseltä. Lisäksi historiallinen viihde aina romantisoi menneisyyttä. Siitä huolimatta sarjan ajankuva on uskottavampi kuin vaikkapa Tudorsissa.

Sarjasta olisi saanut pidemmänkin. Kymmeneen jaksoon piti tiivistää aika paljon ja hyppiä vuosia eteenpäin nopeassa tahdissa. Toki hyppimistä ei voitu väittää. Käyhän sarja läpi koko tarinan kuningatar Elisabethin valtaan nuosusta Ruusujen sodan loppumiseen asti. En ole lukenut saman nimistä kirjaa, johin sarja perustuu, mutta olen kuullut sarjan olevan sille uskollinen. Ei ihme, sillä kirjan kirjoittaja Philippa Gregory on ollut tiiviisti mukana sarjan teossa. 

Kaiken kaikkiaan loppu oli onnistunut. Sarja ei menettänyt kiinnostustaan hiukkaakaan. Se oli loppuun asti historiallista draamaa parhaimmillaan.

Game of Thrones - Neljännen kauden jännittävä finaali

Kaikki hyvä loppuu ainakaan. Niin myös Game of Thronesin neljäs kausi. Lisää on tulossa, mutta odottavan aika on pitkä. Odotellessa kerron tunnelmia kaudesta yleensä ja erityisesti finaalista. JUONIPALJASTUKSIA!

Minusta koko neljäs kausi oli loistava. Sitä lopettamaan tuli yli tunnin pituinen The Children- jakso. jakson ovat kirjoittaneet sarjan luojat David Benioff ja  D. B. Weiss. Sen on ohjannut Alex Graves. Jaksoa katsoi 7,10 miljoona amerikkalaista. Finaaliin mentiin jännittävästä tilanteesta. Jon oli lähtenyt tappamaan Mance Ryderiä, Kuninkaansatamassa Vuori voitti Oberyn Martelin, Danyn lohikäärmeet karkasivat käsistä, Arya kulkee edelleen Hurtan kanssa Briennen etsiessä häntä ja Bran on matkalla Sydänpuun luokse. Kaikille näille maailma muuttuu. Jakson aikana käytiin useissa paikoissa. Minusta tiettyyn paikkaan voisi keskittyä kauemminkin, mutta ongelmana on jakson pituus. Kaikkea ei voi näyttää. Ratkaisu: Tehkää pitempiä jaksoja tai kausia. Minusta puolitoista tuntia olisi sopiva jakson pituus tämän tyyppiselle sarjalle.

Finaali alkoi Muurin ympäristöstä. Jon lähti tapaamaan Mancea. Mance kertoi mm. sen, miksi hänen joukkonsa haluavat Muurin toiselle puolelle. Valkoisten kulkijoiden noustessa he ovat kaikki vaarassa jäädessään kotiinsa. Ns. villien motiivit on siis helppo ymmärtää. Jonin salamurha aikeet keskeytyivät, kun paikalle saapui joukko sotilaita. Yllätykseksi he eivät kuuluneet Yövartioon, vaan kruunusta kamppailevalle Stannisille. Tapaamisen lopuksi Mance otettiin vangiksi. Muurilla pidettiinkin sitten taistelussa kuolleiden hautajaisia. Edes Ygritteä ei unohdettu. Ainakaan Jonin osalta. Kohtaus oli liikuttava.

 Kuninkaansatamassa Vuori oli kuolemankielissä. Kaksintaistelu Oberynin kanssa vaati veronsa. Vaikka hänen kuolemansa näytti varmalta, kuningatar Cersei käski lääkäri Qyburnin tekemään kaikkensa. Sen hän tekikin. Verenlaskeminen vain ei tunnu nykyaikaisen lääketieteen silmissä toimivalta. Kuolisi pois vaan. En ainakaan minä jäisi Vuorta kaipaamaan. Pysymme vielä vähän aikaa kuninkaansatamassa. Cersein ja hänen isänsä Lordi Tywinin luona. Cersei ei halua naida sir Loras Tyrelliä, toisin kuin oli suunnitteilla. Sen estääkseen hän uhkasi kertoa hänen ja veljensä suhteesta, mikä tuhoaisi kaiken Tywinin rakentaman. Heh heh! joku voitti Tywinin, edes kerran. Paikka vaihtui sisarusten mennessä lihallisten ilojen ääreen. Teema ei jaksa edes järkyttää enää.

Danyllä oli omat ongelmansa. Hänen lohikäärmeensä eivät pysyneet enää hallinnassa. Traagisena todisteena siitä oli viattoman vauvan kuolema. Pakko sanoa, ettei tullut ihan puskista. Jos näen miehen pitävän nyyttiä, en luullutkaan lapsen olevan vielä elossa. Katson Game of Thronesia sentään. Danyllä ei ollut muuta mahdollista, kuin lukita lohikäärmeensä. Valitettavasti heitä oli vain kaksio, sillä Drogon oli edelleenkin tiellä tietämättömillä. Minua lohikäärmeet kävivät melkein sääliksi, sillä he jäivät huutamaan äitiään. Ei sillä, Danyllä ei ollut muuta mahdollisuutta.

Bran pääsi Sydänpuunsa luokse, vielä suhteellisen helposti. puuta vartioi kuitenkin yhdet sarjan cooleimmista vihollisista, luurankosoturit. Tietenkin jos sanaa cool ajattelee kirjaimellisesti, niin Valkoiset kulkijat vievät voitan. Joo joo, oli huono. Heidät pelastettiin Metsän lapsien toimesta, mutta Jojen ehti saada loppunsa ennen sitä. Sydämen puun alapuolella sijaitsevassa luolassa he tapasivat omituisen hahmon, joka kertoi Branille, ettei hän enää kävelisi koskaan. Sen sijaan Bran lentäisi. Dramaattista, hyvin dramaattista. branin tarina alkaa muistuttaa perinteistä fantasiaa aika paljon. Minusta se on hyvää vaihtelua juonitteluiden lomassa.

Arya kohtasi tutun hahmon, Briennen. Nainen kertoi hänen Aryan äidille tehdystä lupauksesta. Arya ja Hurtta olivat oikeutetun epäluuloisia. Brienne ja Hurtta päätyivät taistelemaan Aryasta. Taistelu oli mielenkiintoinen, vaikka tiesin lopputuloksen. Brienne voitti ja Hurtta putosi kuolemaansa. Aryapa ei alistunut. Hän ei mennyt Briennen mukaan, vaan päätti löytää oman polkunsa. Hän löysi vielä elossa olevan Hurtan, joka aneli tyttöä päästämään hänet kärsimyksistään. Arya ei tähän kuitenkaan suostunut. Aryan matka jatkui kohti satamaa. Tarkoituksena oli mennä Muurille Jonin luokse, mutta sinne hän ei päässyt. Sen sijaan hän käytti Jagenilta saamansa kolikon ja pääsi Braavosin. Olen innoissani, sillä ehdin jo pelätä, ettei tätä storylinea tulekaan.

Viimeisempänä menen ehkä järkyttävämpään käänteeseen. Olen lukenut kirjat, joten itseäni se ei yllättänyt. 

Jaime päästi kuolemaan tuomitun Tyrionin menemään. Hän pääsikin palatsin sisälle ja huomasi entisen rakastajansa Shaen isänsä pedissä. Auts! Taistelun jälkeen Shae menetti henkensä.Siitä järkyttyneenä Tyrion otti varsijousen seinältä ja lähti etsimään Tywiniä. Huonostihan siinä kävi, nimittäin Tywinile. Heidän sananvaihtonsa päättyi Tyrionin ampuessa nuolia isäänsä. Varys auttoi hänet karkuun. vaikken olisikaan lukenut kirjoja, tietäisin, ettei Tyrionille käy mitään. Onhan hän George R.R. Martinin lempihahmo.

Neljäs kausi oli tuttua tasoa. Juonet etenivät hyvin ja paljon tapahtui.  Kaksi ärsyttävintä hahmoa Tywin ja Joffrey kuoli ja kaikilla oli hauskaa. Tarinoista tuli entistä syvällisempiä ja hahmojen kehitystä oli hienoa seurata. En sano, että sarja paranee vanhetessaan, koska taso on ollut alusta asti korkea. Innolta jään odottamaan, mitä viides kausi tuo tullessaan. Tietenkin osin sen tiedänkin, kun luin kirjat. Minua kiinnostaa eniten se, miten he ovat toteuttaneet Aryan koulutuksen Mustan ja valkoisen temppelissä. (Olen pahoillani, jos et ole lukenut kirjoja.) Muutenkin, varmasti kaudessa on paljon tiedossa. Ohimennen, joka jaksosta on tälläkin kaudella inside-video, joka löytyy Youtubesta. En arvostele kautta tähdillä, koska ne eivät riitä. kaiken kaikkiaan kannattaa katsoa.