Hyvästi vampyyri, aave sekä ihmissudet!

Katsoin äskettäin Being Human US:n 4. ja samalla viimeisen tuotantokauden katsottua ja nyt on viimeisen arvostelun aika. Saiko sarja arvoisensa päätöksen?

Kolmas kausi loppui koukuun, tavalliseen tapaan. Josh jäi jumiin susimuotoonsa, mahdollisesti lopullisesti. Katsojat näkivät Aidanin kuolleeki luullun vaimon. Mitä tämä tarkoittaa? Sally puolestaan joutui toiseen ulottuvuuteen. “Kiitos” siitä kuuluu noita Donnalle, joka pitää aavetta liian vaarallisena oikeaan maailmaan. 

Asetelma lupaa neljännelle kaudelle hyvää. Siis katsojien, ei hahmojen, näkökulmasta. Sarjan lopusta puhuttaessa löytyy aina niitä, jotka rakastavat sitä ja niitä, jotka inhoavat. Oli kyse sitten yhdestä jaksosta tai kokonaisista kausista. Niin myön Being Humanin kohdalla. Minun mielestäni Being Humanin neljäs kausi antoi sarjalle arvoisensa päätöksen.

Itse asiassa loppu oli parempi kuin useimmissa muissa jaksoissa. Kaikkihan muistavat Dexterin, Ensisilmäyksellä tai Lostin päätökset. Pidin erityisesti viimeisestä jaksosta, joka nousi yhdeksi sarjan parhaista. Kauden alussakaan ei ollut juurikaan valittamista. Kaudesta löytyi huonojakin hetkiä. Ei kuitenkaan liian huonoja.

Minusta sarja oli juuri sopivan pituinen neljällä kaudellaan. Se jaksoi vielä keksiä kaikkea uutta, mutta juonen sydän jäi elämään. Nämä seikat tekivät sarjasta juuri oikean pituisen. En pidä siitä, että sarjaa pitkitetään liikaa tai siitä, että hyvä sarja lopetetaan juonellisesti kesken. Katson sinua Alphas! 

Ramona

Päähahmoista on vaikea keksiä mitään uutta sanottavaa. Päähahmoista oppi pitämään ja joitakin hahmoja inhoamaan, eikä mielipiteeni muuttunut kauden edetessä. Uusista hahmoista Ramona oli kiinnostavin, eikä Susannan ollut yhtään huonompi lisä sarjaan. Muut olivat ihan hyviä roolissaan, muttei mitenkään mieleenpainuvia.

Juonia oli riittämiin, mutta valitettavasti ne eivät oleet juuri mitenkään yhteinäisiä. Kennyn uusi tuleminen ja ihmissusilauma oli vähän blääh. Kyllä niitä katsoi ennen kuin selkäänsä ottaa, mutta ne eivät olisi jaksanut pitää kiinnostustani ilman muita sivujuonia. Onneksi niitä riitti. Pidin Ramona-storylinesta. Varsinkin lopussa. Se tarjosi kauden isoimman yllätyksen, jos finaalia ei oteta lukuun. 

Kenny

Samoin Sallyn taikuudesta ja sen aiheuttamista aikahypyistä. Erityisesti Sallyn aikamatkasta kuolinhetkeensä, jossa hän loi vaihtoehtoisen todellisuuden muuttaessaan tapahtumia. Lopputulos ei tietenkään ollut toivotunlainen. Valitettavasti matkalla ei ollut juuri merkitystä muuhun sarjaan, vaikka se kestikin kaksi jaksoa.

Kaiken kaikkiaan kausi onnistui hyvin. Annan sille täydet viisi tähteä, joista yksi on lähinnä nostalgiasyystä. Seuraavaksi menen Hannibalin 2. kauden kimppuun. Arvostelen kauden heti, kunhan saan sen katsottua.

Ollaan ihmisiksi

Being Humanin 2. tuotantokausi loppui jännään kohtaa. Siksi katsoinkin 3. heti perään. Nyt on taas arvioinnin aika. JUONIPALJASTUKSIA!

Being Humanin toinen kausi loppui Aidanin jäädessä vangittuna maan alle. Kiitos vampyrejä jo pitkään hallinneen Äidin. Josh joutui kampppailemaan “luojansa” kanssa. Jos hän onnistuu tappamaan tämän, hän pääsee kirouksestaan. Sally puolestaan lähti pelastamaan aaveystäviänsä limbosta sovittaakseen sen, että hän lähetti heidät sinne itse.

Kolmannen kauden tarina alkaa 15 kuukautta toisen kauden finaalin jälkeen. Josh ja Nora selvisivät edellisen kauden kamppailusta voittajana. Kamppailusta, joka teki Joshista jälleen ihmisen. Aidan makaa edelleen haudassaan tai tarkemmin sanottuna Surenin haudassa. Sally pyrkii vapauttamaan itsensä ja ystävänsä limbosta. Samalla tehtävällä on myös Josh ja Nora. 

Pariskunta löytääkin heitä auttamaan lupautuvan noidan, pimeyden voimia harjoittavan, Donnan. Donnalla on ilmiselvästi oma lehmä ojassa, mutta Joshin ja Noran ei auta muuta kuin ottaa apu vastaan. Donna onnistuukin pelastamaan Sallyn ja hänen ystävänsä. Vieläpä omiin ruumiisiinsa. Sally ei siis ole enää aave. Kuolleista herätetty Sally oli jännä lisä sarjaan, mutta Sally on kiinnostavampi aaveena.

Samaan aikaan Aidan nostetaan takaisin maanpinnalle, jossa hän saa tietää vampyyrien olevan vähissä. Ihmiset sairastavat uuden tyyppistä flunssavirusta, joka tappaa heidän vertaan juovat vampyyrit. Kuolleiden joukossa on myös Äiti joukkoineen. Minuista tämä lopetti Äidin uhan hieman turhan helposti. Hän olisi voinut tuoda kauteen paljon mielenkiintoista.

Vampyyrit etsivätkin kumeisesti parannuskeinoa. Löytyykö sellainen koko viruksen ajan maan alla vangitusta Aidanista? Niin ainakin näyttää uskovan moni oppurtunisti, joille legendan todenperäisyydellä ei ole väliä. Vampyyrit ovat valmiit maksamaan mitä vain pienestäkin toivon kipinästä.

Sarjassa on jälleen kerran Aidanin takaumia, tällä kertää sisällissodan ajalta. Takaumat kertoivat Aidanin perhe-elämästä, vampyyriksi tulosta ja siitä, mitä tapahtui vampyyri-Aidanin palatessa kotiin. Sain myös tutustua Aidanin yllättävän järkevään vaimoon ja poikaan. Takaumien merkitys selviää vasta lopussa. Ne voivatkin siksi tuntua irrallisilta.

Kolmannella kaudella hahmoihin on jo ehtinyt kiintymään, jopa paikoittaan ärsyttävään Joshiin. Norasta on tullut yhä enenemissä määrin vakkarihahmo. Pidän Noran hahmosta, vaikka hänelläkin oli heikot hetkensä viime kaudella. Muutos olikin hyväksi. Sarjan fokus on kuitenkin kolmessa ystävässä, joten en miellä häntä vieläkään päähahmoksi.

Aidanin perheen lisäksi kaudelle tuli muitakin uusia, päähenkilöiden elämää muillistavia , hahmoja. Tapaamme noita Donann lisäksi myös ihmissusi kaksosten isän Liamin, tuoteen teinisuden Erinin, Noran ystävän ja Aidanin ihastuksen kohteen Katin, hippi-ihmissuden Peten Ja Sallyn veljen. Muutamia mainitakseni. Kauden sivuhahmo on kuitenkin jo sarjan alusta asti esiintynyt Joshin sisko Emily.

Loppu oli melkein yhtä koukuttava kuin viime kaudenkin. Ei kuitenkaan ihan. En tietenkään paljasta, mitä se sisälsi. Mistään sateenkaarista ja koiranpennuista ei kuitenkaan ollut kyse. Sankarit eivät ajaneet auringon laskuun. Sorry, Guys. Luvassa on vielä yksi tuotantokausi. Neljäs jää sarjan viimeiseksi. Saa nähdä, miten tarina loppuu.

Tiivistetyksi sarja jaksoi viihdyttää vielä ainakin kauden. Se on vieläkin sama hauska, paikoittain synkkä ja yliluonnollisesta teemastaan huolimatta jokseenkin uskottava sarja, kuten aina ennenkin. Neljä tähteä.

Vampyyri, ihmissusi ja aave kämppiksinä- jo toista kertaa

Being Human US on uusin Netflix löytöni. Arvostelin viimeksi sen 1. tuotantokauden, joten nyt on toisen vuoro. Niin kuin viime tekstissä lupasin. JUONIPALJASTUKSIA!

Being Humanin toinen tuotantokausi alkoi siitä, mihin edellinen jäi. Aidan jäi hallitsemaan Bostonia ja miettimään, mitä tekee edellisen johtajan muuttamien uusien vampyyrien kanssa. Josh muutti tyttöystävänsä vahingossa ihmissudeksi ja nyt hänen pitää opettaa tälle kirouksen kanssa elämistä. Sally puolestaan missasi ovensa, joten hän ei pääse toiselle puolelle. Miten se vaikuttaa meidän lempiaaveesemme?

Henkilökohtaisten ongelmien lisäksi porukan pitää selvitä myös monesta ulkopuolisesta uhasta. Niihin kuuluu mm. vampyyrikuninkaalliset, vallattomat ihmissusikaksoset, itse Viikatemies sekä sekalainen joukko muita uusia, aikaisempia vaarallisempia, tuttavuuksia. Myös niitä vaarattomiakin löytyy, mutta niihin menen toisessa kappaleessa.

Ensimmäisellä kaudella sarja seurasi brittiversiota vähän liiankin tarkasti, mutta toisella kaudella se meni vihdoin omaan suuntaansa. Eikä hetkeäkään liian aikaisin. Tulos oli oikein nautittava, vaikkei se ole vieläkään alkuperäisen veroinen. Onneksi en odottanutkaan sitä. Niinpä arvostelen sarjan omana itsenään, kuten ensimmäisen tuotantokauden kohdallakin.

Sarja meni tällä kaudella aikuisempaan suuntaan, mikä valitettavasti vähensi sen hauskuutta huomattavasti. Huumorin sijaan kausi lisäsi tarinaan lisää syvyyttä ja samalla synkkyyttäkin.
Siinä otettiin syvempi silmäys sarjan maailmaan ja hahmojen taustoihin. Synkkyyttä lisäsi puolestaan hahmojen vähemmän moraaliset teot, esimerkiksi Aidanin “dinner party” kahden viattoman tytön kanssa. 

Hahmojen välillä ei vieläkään tarpeeksi kemiaa. En ole nähnyt näin epäyhtenäistä ystävysporukkaa kovinkaan usein televisiosta. Hahmot viettivät aika paljon aikaa erillään tällä kaudella, mitä voi pitääkin suurimpana syynä hahmojen vähäiseen yhtenäisyyteen. Asia vaikuttaa juoneen erittäin paljon, sillä aika monelta olisi vältytty, jos hahmot olisivat pelanneet yhteen hiileen. Heidän itseriittoisuutensa jaksoikin siksi ärsyttää minua.

Aidan alkoi muistuttaa yhä enemmän Buffy-sarjasta tuttua Angelia: Epäilyttävän menneisyyden omaava, tumma ja synkkä. Siis enemmän kuin ensimmäisellä kaudella, jolloin yhteittä ei myöskään voinut olla huomaamatta. Silti häntä oli mielenkiintoisin seurata. Tai juuri sen takia. Hänen tarinansa sisälti kuitenkin liikaa vampyyripolitiikka, joka jäi pahasti true Bloodin vastaavan varjoon.

Joshin tarina meni hyvään suuntaan, mutta hänen jatkua valitus tilastaan ja paikoittainen tekopyhyytensä häiritsi minua. Siitäkin huolimatta, että hänellä on kolmikon, jos ei koko sarjan, vakain moraalinen kompassi. Tällä kaudella mukaan saatiin myös Nora. Vaikka Nora esiintyi heti sarjan alussa, nyt hän pääsi loistamaan. Hän teki Joshin hahmosta ja koko ihmissusitouhusta paljon mielenkiintoisemman.

Sally pysyi erinomaisena hahmona. Hänenkin tarinaa oli viihdyttävä seurata. Hahmon suunta muuttui eniten. Sallyn tarina sai kauden pelottavimman, mutta mahdollisesti kovimman hahmon. Itse viikatemiehen. Vihasin häntä, mutta hahmo on luullakseni tehty vihattavaksi, viime vuonna esiintyneen Dannyn tilalle.

Sarja toi ruutuun myös uusia hahmoja. Yksi niistä Zoe. Äitinsä hyväksyntää hakeva vampyyriprinsessä Suren oli mielenkiintoinen lisä sarjaan, vaikka hahmosta oli vaikea pitää. Yksikään hahmo ei erottunut edukseen. Sen sijaan Aidanin vampyyripoika Henry ei kiinnostanut minua alkuunkaan.

Being Humanin loppu oli parempi kuin viime kaudella. Se oli yllätyksellinen, järkyttävä ja antoi toiselle kaudelle ansaitsemansa päätöksen. Se myös loi melkoisen koukun, kolmekin sellaista, seuraavalle kaudelle. Minä aloitinkin sarjan kolmannen kauden heti finaalin päätyttä. Tämä oli mahdollista, kiiton Netflixin.

Being Humanin toisesta kaudesta minulle jäi lähinnä hyvä maku suuhun. Siitäkin huolimatta, että joitakin valittamisen aiheita löytyi. Pysyn päätöksessäni katsoa myös muut tuotantokaudet. Neljä tähtejä.

Hirviöitä Bostonissa

Katsoin jo jonkin aikaa sitten brittiläisen Being Human- sarjan. Pidin siitä, joten päätin katsoa myös siitä tehdyn amerikkalaisen version.

Being Human UK:ssa on neljä tuotatokautta, joista olen nyt katsonut ensimmäisen ja toisen kauden. Tässä arvostelen ensimmäistä ja kerron muutenkin sarjasta vähän yleisemmin. Seuraavaksi kirjoitan toisesta. Kolmas- ja neljäs tulee sitä mukaa kuin ehdin ne katsottua. Teksti voi sisältää juonipaljastuksia.

Being Human kertoo Yhdysvaltain sisällissodassa taistelleesta vampyyri Aidanista, Joshista, joka menetti niin mahdollisuutensa haluamaansa lääkärin työhän kuin ihanaan kihlattunsa Juliaankin jouduttuaan ihmissuden puremaksi sekä entisessä kodissaan kummittelevasta Sallystä. He elävät kämppäkavereina Bostonissa, ja yrittävät elää tavallista elämää. Pojat jopa työskentelevät sairaalassa.

Tavallinen elämä uhkaa kuitenkin jäädä pelkäski unelmaksi, sillä heitä kun uhkaa niin toiset lajitoverit kuin omat poikkeavuutensakin. On vaikea olla normaali, jos tarvitsee verta eläkseen, muuttuu sudeksi kerran kuussa tai on kuollut. Kyseessä ei ole mikään tyypillinen teinivampyyrisarja, kuten Vampyyrin päiväkirjat. Toisin kuin juonesta voisi luulla. 

Alkuperäinen

Rehellisesti sanottuna pelkäsin, että amerikkalaiset onnistuisivat pilaamaan hyvän sarja. Onneksi pelko ei ollut aiheellinen, vaikka alkuperäinen olikin parempi. Lukuunottamatta erikoistehosteita. Ne on ehdottomasti amerikkalaisten vahvuus. Ihmettelen silti jenkkiversion tarpeellisuutta. Eikö amerikkalaiset muka voi katsoa brittisarjoja.

Sarjassa, niin yhdysvaltalaisessa kuin brittiversiossakin, parasta on uskottavuus. Se ei esittele päähenkilöitään minkäänlaisina yli-ihimisinä, vaikka he ovatkin yliluonnollisia olentoja. Hahmot eivät tee läheskään aina oikeita ratkaisuja ja menevät joskus turhankin pitkälle. Traagisin seurauksin. Yliluonnollisen sijaan pääosa siirtyykin draamallisemmalle puolelle.

Toimintaa haluavat eivät silti joudu pettymään. Sarjassa riittää myös verta ja suolenpätkiä riittämiin.
Sarjaan on käytetty muutenkin rahaa, mikä näkyy. Raha ei kuitenkaan tee sarjasta automaattisesti parempaa. Yksi Being humanin ongelmista onkin hahmonkehityksen korvaaminen erikoistehosteilla. Sarja kyllä näyttää hyvältä, niin erikoistehosteiden kuin muidenkin kuvallisten tekijöiden ansiosta.

Kaiken kaikkiaan sarja on tarpeeksi kiinnostava, jotta jaksan katsoa sen loppuun asti. Se kuitenkin kärsii vertailusta alkuperäisen kanssa. Neljä tähteä.