Ryöstöreissu Zombielokuvien hengessä

Zombieleffat ovat minulle hieman vieraampi laji. Päätin silti katsoa Zack Snyder zombi,- ja ryöstöleffoja yhdistelevän  Army of Dead in. Arvostelenkin sen nyt seuraavana.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Harmillinen onnettomuus päästi zombit maailmaan, mutta armeijan ponnistelujen ansiosta ne on saatu rajattua Las Vegasiin. Tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että kukaan ei ole vahtimassa kaupunkiin jääneitä rikkauksia. Niitä varastamaan miljärdööri Bly Tanaka (Hiroyuki Sanada) palkkaakin zombeja vastaan jo taistelleen Scott Wardin (Dave Bautista).

Mukaan lähtee Scottin myöskin zombien lahtaamisessa kunnostautuneet armeijakaverit Vanderohe (Omari Hardwick) ja Maria Cruz (Ana de la Reguera) ja ryöstöelokuvien henkeen myös joukko eri aloillaan kunnostautuneita asiantuntijoita. Ei mene aikakaan kun tiimi huomaa, etteivät he pääse helpolla, sillä Las Vegasissa heitä odottaa yllättävän älykkään Alpha-zombit ja muut yhtä ikävät yllätykset.

Army of Dead ei ole ihan minun juttuni. En nimittäin pidä zombeja maailman kiinnostavampia hahmona tai katso juuri kauhua muutenkaan. Ryöstäelokuvatkaan ei tunnu ihan omilta ja samaa voisi myös sanoa ohjaaja Zack Snyderin tyylistä. Miehellä kuin on paha taipumus keskittyä visuaalisuuteen sisällön kustannuksella. 

Siksi yllätyinkin siitä, kuinka hyvin viihdyinkään elokuvan parissa. Elokuva onnistui yhdistämään erittäin viihdyttävällä tavalla mustaakin mustempaa huumoria, näyttävää toimintaa ja hahmojen keskenäistä draamaa tavalla, joka teki elokuvasta keskimääräistä zombielokuvaa paremman. Tai ainakin mielikuviani lajityypistä.

Mikään mestariteos se ei tietenkään ole. Elokuvan suurin heikkous oli se, että siihen oli yritetty tunkea liian paljon hahmoja. Tämä teki yksittäisistä hahmoista välittämisen vaikeaksi, kahden ja puolen tunnin kestosta huolimatta vain Scottin syventämiseen oli aikaa ja hänkin jäi melko pinnalliseksi hahmoksi. Helposti pidettäväksi ja ymmärrettäväksi, mutta myös pinnalliseksi.

Elokuva myös kommentoi ajankohtaisia asioita, erityisesti Amerikan rajalle matkaavien turvapaikan hakijoiden tilannetta. Las Vegasista pelastuneet pidettiin kaupunkin laitamille pystytetyissä leireissä, sillä heidän pelätään kantavan zombitartuntaa. Aihe kuitenkin lähinnä antoi Scottin Kate-tyttärelle (Ella  Purnell) aihetta liittyä Las Vegasiin menevään tiimiin.

Zombeiksi yllättävän älykkäät alpha zombit, kuten zombiekuningas Zeus  (Richard Cetrone) ja hänen vain yklsinkertaisesti Kuningattareksi kutsuttu kuningattarensa (Athena Perample), tarjosivatkin  Army of Deadille paljon paremman sivujuonen. Tai ehkä tarkemminkin noiden kahden keskinäinen rakkaustarina. Ja tämän sanon sellaisena, jota rakkaustarinat eivät yleensä kiinnosta.

Lempihahmokseni muodostui Las Vegasiin ihmisiä salaa vievä "Kojootti" Lily (kohtauksia varastava Nora Arnezeder). Myös Maria Cruz esiintyi hahmona edukseen. Itse päähenkilö Scott ei ollut mieleenkiintoisin mahdollinen päähenkilö, mutta menetteli hänkin. Eikä vähiten siksi, että Dave Bautista oli hyvä valinta rooliin.

Elokuvan oli roisto, montakin, heistä ilmeisin tietenkin Zeus ja sen homman hän hoitikin peruszombeja paremmin. En tietenkään voi paljastaa elokuvan muita pahiksia, mutta jos elokuvan edetessä hekin käyvät aika ilmeiseksi. Ehkä jopa zombielokuvine tyyliin sopivasti he eivät nimittäin olleet hienovaraisinta laatua.

Tiivistetysti Army of Dead ei mullista zombi,- tai ryöstöelokuvia, mutta jos lajityypit vähänkään kiinnostaa, elokuva kannattaa katsoa.. Kolme ja puoli tähteä!

Dracula on kuollut, mutta Trevor Belmontin ja kumppaneiden sota ei ota loppuakseen

Arvostelen nyt Netflixin syystäkin huippusuositun Castlevania-sarjan neljännen, ja valitettavasti samalla myös viimeisen, kauden. Juonipaljastusten kera tietenkin.

Hirviönmetsästäjä Trevor Belmontilla (äänenä Richard Armitage) ja puhuja taikuri Sypha Belnadesilla (äänenä Alejandra Reynoso) pitää kiirettä yrittäessä estää milloin kenenkin yrityksiä herättää henkiin vampyyri Dracula (äänenä Graham McTavish). Tehtävä vie heidät kaupunkiin, josta kaikki sai alkunsa, Târgovișteen, josa heitä odotaa tälle uskollinen vampyyri Varney (äänenä Malcolm McDowell). 

Alucard puolestaan yrittää auttaa pikkukylää puolustautumaan hirviöiden jatkuvia ja heille epätyyppilisen hyvin suunniteltuja iskuja vastaan. Maailmaa uhkaa samalla myös maailmanvaltausta suunnitteleva Camilla (äänenä Jaime Murray) kumppaneineen sekä takojamestari Isaacin (äänenä Adetokumoh McCormack) hirviöarmeija.

En väitä, että Castlevania olisi täydellinen sarja, mutta kuitenkin sen suurin vika on se, että se on niin lyhyt. Tämä neljäs kausikin käsitti vain kymmenen puolen tunnin mittaista jaksoa. En ole tätä mieltä suinkaan siksi, etä tarina tai jokin sen osa kaipaisi lisää aikaa kehittyä, vaan siksi, että sarja on vain kertakaikkiaan niin hyvä.

Ne, jotka ovat katsonut Castlevania , ja jos luet tätä arvostelua, niin luultavasti kuulut kyseiseen ryhmään, tietävät sarjan olevan huippulaadulla tehty. Erityisesti sen animaation ja ääninättelyn osalta.  Sinua voikin ilahduttaa, jokin tuskin yllättää, kuulla, että sarja piti samaa hyvää laatuaan yllä myös tällä neljännellä kaudellaan.

En tiedä, kuka oli suosikkini sarjan pääkolmikosta eli Trevorista, Syphasta ja Alucardista, vaan pidin kaikista. Hahmot toimivat kuitenkin vielä paremmin yhdessä kuin erikseen. Kukin heistä nimittäin toi ryhmään oman osansa. Siksi olikin harmi, että Alucard pysyi muusta kaksikosta erosta sekä koko kolmannen kauden, että suurimman osan tätä neljättä kautta.

Niin sanotuista pahiksista kiinnostavampia olivat jälleen kerran vampyyri Camilla ja hänen "siskonsa", mutta myös Isaacia katsoi mielellään, varsinkin kuin hahmo meni erittäin hyvään suuntaan. Sen sijaan kaudella uutena tullut Varney ei ollut oikein mistään kotoisin niin pahiksena kuin hahmona ylitäpään tai ainakaan ei ollut ennen häneen liittyvää yllätystä. 

Tällä neljännelle kaudelle tuli uusia hahmoja suhteellisen vähän ja hyvä niin. Olihan kyseessä viimeinen kausi, joten heitä ei ehdittäisi kehittää muutenkaan. Uusista hahmoista paras oli Alucardin puolustaman kylän päällikkö Greta (äänenä Marsha Thomason). Sen sijaan Varneyn apurina toimiva Ratko (äänenä Titus Wellive) ei hahmona juuri säväyttänyt-

Koska kyseessä oli Castlevanian neljäs kausi, niin tarina sai selvän päätöksen. En tietenkään sano lopusta turhan paljon, siollä se paljastaisi liikaa, mutta sen verran voin sanoa, että olen tyytyväinen siihen, miten tarina päättyi. Kaikki hahmot saivat tyydyttävän päätöksen, niin yllättävä kuin tuo päätös joissakin tapauksessa oli.

Tiivistetysti Castlevanian neljäs kausi antoi tavallista loistavammalle animaatiosarjalla tavallista loistavamman päätöksen. Täydet viisi tähteä! 

Tavalliset ihmiset ovat Maasta, supersankarit, tai ainakin heidän voimansa, Jupiterista.

Supersankarit ovat nyt kovaa kamaa ja niinpä heistä tehtyjä adabtioita tehdään kaiken aikaa. Arvostelen nyt niistä viimeisimmän, Netflixin Jupiter’s Legacyn.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Jupiter’s Legacyn ensimmäisestä kaudesta ja mahdollisesti myös sarjakuvista, joihin se perustuu.

Superpahiksia vastaan jo 90-vuotta taistellut Sheldon Samson/The Utopian (Joshua Duhamel)  suunnitelee supersankaruuden jättämistä seuraavalle sukupolvelle, mutta hänen tytärtään Chloea (Elena Kampouris) kiinnostaa vain bilettäminen ja hänen poikansa puolestaan Brandon/Paragon (Andrew Horton) ei pääse isänsä tasolle.

Sheldonin ja Brandonin välejä hiertää myös se, että poika on alkanut kyseenalaistaa isänsä tappamisen ja politiikkaan vaikuttamisen kieltävän koodin, joka on toiminut supersankaroinnin peruskivinä ryhmän peustamisesta lähtien. Koodi joutuukin koetukselle kuin The Utopianille ksotoa vannonniut superpahis Blackstar (Tyler Mane) karkaa vankilasta. Jupiter's Legasy perustuu Mark Millarin ja Frank Quitelyn samannimiseen sarjakuvaan.

Netflixin sarjojen taso vaihtelee hurjasti. Vasta tulleistakin Sherlock Holmesin maailmaan sijoittuva The Irregulars oli niin huono, että se lopetettiin jo yhden kauden jälkeen, kun taas suosittuohin kirjoihin perustuva fantasiasarja Shadow and Bone oli lajityyppinsä huippuja. Jupiter's Legasy sijoittuu siihen keskikaartiin. Se oli hyvä, muttei loistava.

Sarjalla ei ole vakavia ongelmia, joskin hahmot olisivat voineet olla kinnostavampia, pääpahis hivenen yllättävämpi ja heille annetut peruukit aiheittavat lähinnä myötähäpeää. Mutta ei se vahvuuksillaankaan juhli. Pidin 1920-luvulle sijoittuvista flashbackeista, sarjan perusideasta ja sankareiden supervoimatkin olivat varsin cooleja.

Jupiter's Legasyn ensimmäinen kausi kerrottiin kahdella aikajanalla, ensimmäinen oli se mainitsemani takauma, joka kertoi siitä, kuinka The Unionin jäsenet saivat voimansa ja toinen sijoittui nykyaikaan. Ratkaisusta voi olla montaa mieltä, jotkin pitävät siitä, jotkin eivät. Itse minulla ei ole kuittenkaan vahvoja mielipiteitä asiasta.

Aikajanoista ensimmäinen oli se onnistuneenpi. Toivonkin, että sarjan toinen kausi, jos se sellaisen saa, jatkaa sitä tarinaa näyttämällä alkuperäisten superien ensimmäsiä vaiheita. Nykyaikaankin sijoittuva tarina oli ok, enemmänkin. En vain päässyt siitä tunteesta, että samanlaista supersankaritoimintaa on nähty ennenkin, vieläpä viihdyttävämmin tehtynä.

Hahmoista eniten edusti The Utopian, ainakin osittain siksi, että hän sai eniten ruutuaikaa ja siten myös hahmokehitystä. Pidin myös hänen Wonder Womania kopioivasta Grace-vaimosta/Lady Liberdystä (Leslie Bibb) ja The Utopianin ystävästä ja tiimin entisestä jäsenestä Georgesta/Skyfoxista (Timelessin Matt Lanter).

Montaa inhokkia minulla ei ollut, mutta yksi niistä oli ehdottomasti lapsellinen ja ylihemmotellun oloinen Chloe. Toivonkin hänen kehittyvänb aikuisempaan suuntaan. Brandon puolestaan jäi hahmona vähän tylsäksi. Sen sijaan Sheldonin Brainwavenakin tunnettu veli Walter (Ben Daniels) oli hahmona enemmän kuin vain lupaava.

Tiivistetysti Jupiter's Legasy ei noussut edukseen jo ruuhkaisen lajityyppinsä joukossa, mutta se ei ole niin huono kuin sen saama kritiikki antaisi ymmätää. Kolme tähteä!