Ryöstöreissu Zombielokuvien hengessä

Zombieleffat ovat minulle hieman vieraampi laji. Päätin silti katsoa Zack Snyder zombi,- ja ryöstöleffoja yhdistelevän  Army of Dead in. Arvostelenkin sen nyt seuraavana.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Harmillinen onnettomuus päästi zombit maailmaan, mutta armeijan ponnistelujen ansiosta ne on saatu rajattua Las Vegasiin. Tämä tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että kukaan ei ole vahtimassa kaupunkiin jääneitä rikkauksia. Niitä varastamaan miljärdööri Bly Tanaka (Hiroyuki Sanada) palkkaakin zombeja vastaan jo taistelleen Scott Wardin (Dave Bautista).

Mukaan lähtee Scottin myöskin zombien lahtaamisessa kunnostautuneet armeijakaverit Vanderohe (Omari Hardwick) ja Maria Cruz (Ana de la Reguera) ja ryöstöelokuvien henkeen myös joukko eri aloillaan kunnostautuneita asiantuntijoita. Ei mene aikakaan kun tiimi huomaa, etteivät he pääse helpolla, sillä Las Vegasissa heitä odottaa yllättävän älykkään Alpha-zombit ja muut yhtä ikävät yllätykset.

Army of Dead ei ole ihan minun juttuni. En nimittäin pidä zombeja maailman kiinnostavampia hahmona tai katso juuri kauhua muutenkaan. Ryöstäelokuvatkaan ei tunnu ihan omilta ja samaa voisi myös sanoa ohjaaja Zack Snyderin tyylistä. Miehellä kuin on paha taipumus keskittyä visuaalisuuteen sisällön kustannuksella. 

Siksi yllätyinkin siitä, kuinka hyvin viihdyinkään elokuvan parissa. Elokuva onnistui yhdistämään erittäin viihdyttävällä tavalla mustaakin mustempaa huumoria, näyttävää toimintaa ja hahmojen keskenäistä draamaa tavalla, joka teki elokuvasta keskimääräistä zombielokuvaa paremman. Tai ainakin mielikuviani lajityypistä.

Mikään mestariteos se ei tietenkään ole. Elokuvan suurin heikkous oli se, että siihen oli yritetty tunkea liian paljon hahmoja. Tämä teki yksittäisistä hahmoista välittämisen vaikeaksi, kahden ja puolen tunnin kestosta huolimatta vain Scottin syventämiseen oli aikaa ja hänkin jäi melko pinnalliseksi hahmoksi. Helposti pidettäväksi ja ymmärrettäväksi, mutta myös pinnalliseksi.

Elokuva myös kommentoi ajankohtaisia asioita, erityisesti Amerikan rajalle matkaavien turvapaikan hakijoiden tilannetta. Las Vegasista pelastuneet pidettiin kaupunkin laitamille pystytetyissä leireissä, sillä heidän pelätään kantavan zombitartuntaa. Aihe kuitenkin lähinnä antoi Scottin Kate-tyttärelle (Ella  Purnell) aihetta liittyä Las Vegasiin menevään tiimiin.

Zombeiksi yllättävän älykkäät alpha zombit, kuten zombiekuningas Zeus  (Richard Cetrone) ja hänen vain yklsinkertaisesti Kuningattareksi kutsuttu kuningattarensa (Athena Perample), tarjosivatkin  Army of Deadille paljon paremman sivujuonen. Tai ehkä tarkemminkin noiden kahden keskinäinen rakkaustarina. Ja tämän sanon sellaisena, jota rakkaustarinat eivät yleensä kiinnosta.

Lempihahmokseni muodostui Las Vegasiin ihmisiä salaa vievä "Kojootti" Lily (kohtauksia varastava Nora Arnezeder). Myös Maria Cruz esiintyi hahmona edukseen. Itse päähenkilö Scott ei ollut mieleenkiintoisin mahdollinen päähenkilö, mutta menetteli hänkin. Eikä vähiten siksi, että Dave Bautista oli hyvä valinta rooliin.

Elokuvan oli roisto, montakin, heistä ilmeisin tietenkin Zeus ja sen homman hän hoitikin peruszombeja paremmin. En tietenkään voi paljastaa elokuvan muita pahiksia, mutta jos elokuvan edetessä hekin käyvät aika ilmeiseksi. Ehkä jopa zombielokuvine tyyliin sopivasti he eivät nimittäin olleet hienovaraisinta laatua.

Tiivistetysti Army of Dead ei mullista zombi,- tai ryöstöelokuvia, mutta jos lajityypit vähänkään kiinnostaa, elokuva kannattaa katsoa.. Kolme ja puoli tähteä!

Oikeuden puolustajien uusi yritys

 Zack Snyderin versio vuoden 2017 Justice Leguesta tuli HBO Maxille vasta äskettäin. Osoittautuiko elokuva odotuksen arvoiseksi?

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljasuksia!

Supermanin/Clark Kentin (Henry Cavill) kuolema jätti maailman haavoittuvaksi uusille uhille, kuten planeetan tuhoa mystisten Äiti-laatikoiden avulla havittelevalle Steppenwolfille (Ciarán Hinds). Maailma onkin kipeästi uusien sankareiden tarpeessa. Niinpä Batman/Bruce Wayne (Ben Affleck) ja Wonder Woman/Diana Prince (Gal Gadot) päättivät perustaa ryhmän sellaisia.

Mukaan kutsutaan supernopea The Flash/Barry Allen (Ezra Miller), vettä hallitseva atlanttilaisten prinssi Aquaman/Arthur Curry (Jason Momoa) ja puoliksi koneeksi muuttunut Kyporgi/Victor Stone (Ray Fisher). Kun tiimi on kasassa heidän pitäisi vielä oppia toimimaan yhtenä ryhmänä, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.

Henkilökohtaisesti en ole ollut mukana vaatimassa Snyderin versiota Justice Leaguesta, tai Snyder cuttia, niin kuin olen kuullut sitä myös kutsuttavan. MInustakin Justice League oli pinoinen pettymys, mutta DC:n sankarit tai heidän kuuluisin tiiminsä ei ollut minulle sydämen sydämen asia, joten olin valmis tyytymään siihen.

Niin kuin Snyder cutin olemassaolo paljastaa, moni muu elokuvan nähnyt oli eri mieltä. Ja koska elokuvan huonous tai vähintäänkin keskinkertaisuus laitettiin, oikeutetustikin, elokuvan Snyderin lapsen kuoltua loppunsaatettavaksi saaneelle Joss Whedonin vastuulle, Snyder cutille olikin ladattu hirveästi odotuksia ja toiveita.

Zack Snyder's Justice Leque osottautuikin niiden arvoiseksi. Elokuva nousi paitsi paljon ensimmäistä versiota paremmaksi, niin myös jopa MCU-elokuvien tasolle. Ei ehkä ihan niiden parhaimpien, mutta kuitenkin. Elokuvalla nimittäin oli myös omat ongelmansa, joista suurin oli se, että siihen oli yritetty tunkea aivan liian paljon.

Elokuva olisikin hyötynyt siitä, että sen päähahmoja ja ehkä jopa muitakin teemoja olisi esitetty jo aikaisemmissa elokuvissa, niin kuin MCU oli tehnyt. Nyt sen piti esitellä peräti kolme päähahmoista, pari sivuhahmoa, Äitiboxit ja niiden tausta, vilauttaa mukaan pari DC:n sarjakuvien kuuluisempaa hahmoa sekä antaa hieman vihjeitä DCEU:n jatkoa ajatellen. 

Elokuva uppoaa erityisen hyvin Zack Snyderin superfaneille. Tämä versio Justice Leguesta on nimittäin taattua häntä. Se oli tyylikäs, itsensä vähän turhankin vakavasti ottava sekä sanan molemmissa merkityksissä synkkä.  Snyderin vaikutus näkyi kuitenkin erityisesti perus-supersankarielokuvaa monin tavoin paremmissa toimintakohtauksissa. 

Snyder's Justice Leguen juoni pysyi suhteellisen samana kuin vuoden 2017 enimmäkseen Joss Whedonin versionkin, vaikka mukaan olikin lisätty paljon kaikenlaista tarpeellista ja myös jotain tarpeetontakin, kuten alun islantilainen laulanta. Elokuva kestikin peräti neljä tuntia ja se tuntuu kyllä pepussa. Siihen kannattaakin varautua.

Elokuvan pituudella oli myös hyötynsä, sillä se mahdollisti jokaisen päähahmon ja heidän motiviensa, ja heitä elokuvassa riitti, pääsevän esille ihan eri tavalla. Tämän hyötyjät olivat uusimmat hahmot, erityisesti oman taustatarinansa saanut Kyporgi. Myös elokuvan hauskin ja siksi mielestäni toiseksi paras hahmo the Flash sai arvoisensa esittelyn.

Batman ei olut lainkaan niin keskeinen hahmo kuin Whedonin Justice Leguessa, mutta ei hän syrjäänkään jäänyt. Ryhmän viimeistä hahmoa, Supermania, nähtiin elokuvassa suhteellisen vähän. Kuolemalla on sellainen vaikutus. Ja sillä, että on niin voimakas hahmo, että selvittäisi elokuvan ongelmat hetkessä.

Wonder Woman pysyi edelleen lempihahmonani, varsinkin tämä versio hahmosta. Pidin siitä hän ei ollut enää kiinni vuosikymmeniä sitten menettäneessä miehessä. Sen sijaan elokuva keskittyi häneen soturina ja sankarina eli toisin sanoen amatsonina. Muutenkin amatsonit kuvattiin juuri niin badaseeinä kuin heidät pitääkin.

Aquamanissakaan ei ollut valittamista, joskaan ei kehuttavaakaan. Hänen hahmoaa ei ollut juuri muutettu alkuperäisestä. Sivuhahmoikin jäikin, ymmärrettävästä syystä, vähemmän aikaa. Heistä parhaimmat olivat kuitenkin Batmanin ovimies/sijaisisä Alfred (Jeremy Irons) ja Kyporgin moraalisesti harmahtava työnarkomaani-isä Silas (Joe Morton).

Steppenwolf ei vieläkään ollut mitenkään kovin kiinnostava pahis, joskin hän sentään näytti hyvältä. En myöskään vielä innostunut Justice Leguen toisessa pahiksestakaan eli Ray Porterin tulkitsemasta Darkseidista. Tuntui kuin hänestä olisi yritetty tehdä DCEU:n Thanosta, mutta unohdettu antaa hahmolle sitä tärkeintä, persoonaa.

Snyder¨s Justice Legue loppui pienoiseen clifhangeriiin, mitä voi olla vaikea ymmärtää, sillä tiedämme jo nyt, ettei elokuva tule saamaan jatkoa. Se kuitenkin kannatti jättää elokuvaan. Syystä, jota en tässä paljasta. Parempi, jos se tulee yllätyksenä. Samoin kuin muutama tärkeäkin DC:n sarjakuvahahmon cameot.

Tiivistetysti Zack Snyder¨s Justice Leque on paras mahdollinen Justice Leque elokuva, vaikka siihen olikin yritetty tunkea aivan liian paljon. Neljä ja puoli tähteä!

Astetta karumpia supersankareita

Samannimiseen sarjakuvaan perustuva Watchmen-elokuva ei väkivaltaisuutensa takia herkkänahkaisille sovi. Meille muille se kuitenkin tarjoaa perin viihdyttävää ja ennen kaikkea tyylikästä supersankaritoimintaa.

Varoitus: Tämä teksti sisältää paljastuksia niin Watchmen-elokuvan kuin sen lähdeteoksen, Watchmen-sarjakuvan, juonesta!!!

Huomautus: En ole lukenut elokuvan supersuosittua sarjakuvaversiota, joten en voi verrata sitä ja elokuvaa keskenään. keskitynkin tässä arvostelussa vain ja ainoastaan elokuvaan.

Eletään vuotta 1985. Muun muassa Vietnamin sodassa palvelleet supersankarit, kuten Batmanin tapainen Yöpöllö (Patrick Wilson), äitinsä jalanjälkiä seurannut Silkkiaave (Malin Åkerman) ja naamiota pitävä noirin kyynisten ja viinaanmenevien yksityisetsivien perikuva Rorschach (Jackie Earle Haley), ovat kaikki eläkkeellä, joko vapaaehtoisesti tai pakolla presidentti Nixonin (Robert Wisden) kielletty viittaritarien toiminnan.

.

Sitten yksi entisistä sankareista, Koomikko (Jeffrey Dean Morgan), surmataan ja muutkin voivat olla vaarassa, ainakin jos uskoo tapausta tutkimaan päätynyttä Rorschachia. Muut eivät ole asiasta niinkään varma. Kaiken lisäksi Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ovat ydinsodan partaalla, jonka on toistaiseksi vain onnettomuuden seurauksena voittamattomaksi tullut Tohtori Manhattan (Billy
Crudup).

Kun tietää minun nykyisen innostukseni supersankarielokuviin ja tv-sarjoihin, ei ole mikään ihme, että päädyin lopulta katsomaan myös Watchmeninkiin. Varsinkin, koska se löytyy Netflixistä. Enkä todellakaan kadu. Se oli, jos ei ihan yhtä hyvä kuin päivää aiemmin katsomani Yön ritari, niin enemmän kuin katsomisen arvoinen kuitenkin. Myös meille, joille kyseisen tarinan sarjakuvaversio ei ole ennestään tuttu.

En voi ihmetellä, miten on mahdollista, että elokuvan ohjaaja, Zack Snyderin, on ohjannut myös pari nykyisen supersankaribuumiin huonointa elokuvaa, Man of Steelin ja Batman v Supermanin. Tai toisin päin ajateltuna, miten ihmeessä nämä elokuvat ovat niinkin laaduttomia, joskaan ei katsomattomia, vaikka Snyder osaa selvästi ohjata myös hyviäkin supersankarielokuvia. Sellaisia kuin Watchmen.

Se tarjoaa kaikkea sitä, mitä Zack Snyderin aikaisempi sarjakuivafilmatisointi, historiallisesta Thermopylain taistelusta kertova 300:skin eli sarjakuvamaista, veristä, ja hyvin graavistakin, toimintaa, tummanpuhuvia ja moniulotteisia hahmoja, sujuvaa kerrontaa ja kyynisen maailmankuvan. Kaikkein suurin yhteinen nimittäjä on kuitenkin silmäkarkin määrä, kummatkin elokuvat ovat visuaalisesti hätkähdyttävän upeita.

Sillä erolla, että Watchmen tarjoaa silmäkarkin lisäksi myös paljon syvällisempää sisältöä. Sille syy taitaa kuitenkin löytyä pikemminkin erilaista lähdeteoksista kuin Zack Snyderistä itsestään. Watchmen käsitteleekin erittäin vakavia aiheita, kuten ihmisyyttä, kylmää sotaa, sankaruutta ja psykologiaa. Ei ehkä ihan omaperäisempiä aiheita tiedän, mutta elokuvan vahvuudet olivatkin sitten kerronnan puolella.

Rorschachin alati muuttuva naamio on yksi niistä hienoista yksityiskohdista

En sano, että sekään ansaitsisi palkintoja voittaa. Elokuva sisälsi enemmän kuin tarpeellisen annoksen kökköä dialogia, elokuvien kerrontakeinona jo ylikäytettyjä takaumia ja varsinkin epätyydyttävän lopun. Siitä kuitenkin löytyi myös runsaasti yllätyksiä, sitä jo mainitsemaani silmäkarkkia ja lukuisia pieniä yksityiskohtia, jotka auttoivat pääsemään sisään elokuvan hyvin epätavalliseen maailmaan.

Watchmenin hahmot eivät ehkä havittele hymytyttö-, tai poika, -palkintoa, mutta kiinnostavia he ovat. Pidin erityisesti siitä, että heissä oli enemmän kuin ripaus realistisuutta. He ovat sellaisia sankareita, joita kukaan ei ehkä halua, mutta joita he todennäköisesti saavat ja elokuva oli parempi sen takia. Sillä vaikka supervoimia pursuavia viittasankareita on kiva katsoa, mutta niihinkin kyllästyy aina välillä.

Suosikkeja minulla ei ollut, vaikka esimerkiksi Rorschach makea hahmo olikin, mutta inhokkeja sitäkin enemmän. Heistä suurin oli Jeffrey Dean Morganin mestarillisesti näyttelemä, tietenkin vain takaumissa nähtävä, Koomikko, joka sai katsojat olemaan kiitollisia hänen kuolemastaan. Tämä saattaa kuulostaa tylyltä, mutta katsottuanne elokuva olette varmaan samaa mieltä kanssani.

Muiltakaan osilta näyttelytyö ei ollut ihan huonoa. Vain Malin Åkerman jäi huonommaksi. En tiedä, oliko syy hänen perin epäkiitollisen roolinsa, muita ei elokuvassa valitettavasti naiselle annettu, mikä olikin yksi elokuvan suurimmistä huonoista puolista, vai pitäisikö naisen miettiä jotain toista alaa. mallintöitä vaikka, hyvää ulkonäköä naiselle nimittäin on annettu oikein roppakaupalla.

Watchmenia, ainakaan tätä elokuvaversiota, ei kuitenkaan tulla muistamaan mistään hahmoistaan, tarinastaan tai näyttelijöistään, vaan tyylistään, joka oli aika samanlainen kuin Sin Citysssä, ainakin sen elokuvamuodossa, en ole lukenut sitäkään sarjakuvaa, mutta ei ihan kuitenkaan. Siihen oli panostettukin, luultavasti enemmän kuin mihinkään muuhun osa-alueeseen. Tai ainakin siltä vaikutti.

Tiivistetysti jos Watchmen-sarjakuva on yhtään elokuvan veroinen, niin en ihmettele yhtään sen suosiota. se on nimittäin edustuskelpoinen genrensä tuotos. Elokuva ei kuitenkaan ollut ihan niin hyvä kuin olisi voinut olla. Neljä tähteä.