Näytetään tekstit, joissa on tunniste dceu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste dceu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. kesäkuuta 2023

Salama multiversumia sekoittamassa

DCEU:n The Flashin on tarkoitus selittää elokuvauniversumin vaihtaminen Syderversestä James Gunnin aikaan. Sellaisena se toimii, mutta toimiiko se myös omana elokuvana.



Varoitus: Tämä arvostelu paljastaa joitakin yksityiskohtia The Flash-elokuvan juonesta!

Barry Allen/The Flash (Ezra Miller) on toiminut Justice Liaguessa jo jonkin aikaa ja supersankarointi alkaa häneltä jo sujua. Sen sijaan muu elämä on hankalampaa. Barryn isä (Ron Livingston) istuu vankilassa syyttömänä tuomittuna hänen äitinsä (Maribel Verdú), eikä vapautumisesta juuri ole toivoa. Isän syyttämäksi todistaminen viekin supersankaroinnista ja työstä jäävää vapaaikaa, eikä sitä jää enää muuhun sosiaaliseen elämään.

Elämä muuttuu kuitenkin valoisemmaksi, kun The Flash huomaa voivansa liikkua ajassa takaisi päin ja siten estää äitinsä kuolema. Riskeistä huolimatta hän tarttuukin tuumasta toimeen, katastrofisin seurauksin. Menneisyydessä hän kohtaa tutun pahiksen ja uusiua sankareita, sekä itsensä, hyvinkin kirjaimellisesti.


Vastaan heti alussa esittämääni kysymykseen: Kyllä. The Flash paitsi kuuluu DCEU:n vahvimpiin elokuviin, niin se voittaisi vertailun myös useampaa muuta lajityyppinsä elokuvan, erityisesti viime vuosina tehdyistä. Onko se kaikkien aikojen paras elokuva, niin kuin jotkut sanovat, ei minusta sentään, mutta hyvä se oli joka tapauksessa.

Ezra Miller on Thhe Flashin suurin vahvuus ja heikkous yhdessä paketissa. Hän teki huikean esityksen Barry Allenin/The Flashin molempina versiona, mutta miehen aiheuttamat kohut varmasti saavat monet välttämään elokuvan katsomista. Jos kuulut heihin, jotka epäröivät elokuvan katsomista juuri siitä syystä, niin älä mene katsomaan elokuvaa. Se on hyvä, DCEU:n parhaita, mutta ei niin hyvä, että sen takia kannattaisi luopua periaatteistaan


Muita tärkeitä hahmoa oli Batman (Michael Douglas) ja Supergirl (Sasha Calle). Heidän ensiesiintymisensä olisi vaikuttanut paljon paremmin, jos hahmoja ei olisi jo hehkutettu markkinointivaiheessa, mutta pidin heistä. Nuorempi Barry (myöskin Ezra Miller) lähinnä ärsytti, vaikka hän kehittyikin loppua kohden. Pahis Zod (Michael Shannon) esiintyi lähinä lopputaistelussa, mutta toisaalta The Flashin voisi sanoa olevan elokuvan oikea pahis. 

En ole lukenut Flash-sarjakuvia, mutta Flashpoin-storyline on minulle ennestään tuttu The Flash-sarjasta. Sarjan versio tarinasta oli monilta osin elokuvaa huonompi, mutta kyllä siitä parempiakin piirteitä löytyy. The Flash-elokuvassa ei nimittäin esiinny hahmon legendaarisinta vihollista, Reverse Flashia ja se oli harmi. Hänellä kuin olisi mahdollista olla paljon Zodia kiinnostavampi pahis.

Toiminta oli taas viihdyttävää katsottavaa, erityisesti alun pelastus. Enää tuskin kukaan yllättyy, jos näinkin ison budjetin elokuvassa erikoistehosteet ovat, mitä ovatkaan. Valitettavasti The  Flash ei tehnyt asiassa poikkeusta. Niiden laatu oli hyvin vaihteleevaa, osa oli suorastaan mestarillisia ja osa hyvin huonoja. Syytän siitä erikoistehostetudioinnille annetun ajan vähyyttä.

The Flash lopetti DCEU:n hyvin eppätasaisen Snyderin ajan. Nyt puikkoon astuu James Gunn. Monilla on suuria odotuksia miehen suhteen. Itsekin toivoisin elokuvauniversumin suunnan kääntyvän ja uskonkin siihen edes jolain tavalla. En kuitenkaan voi sen tulevaa menestystä varmana pitää, sillä uusitusta DCEU:sta ei ole vielä itään ulkona, ymmärrettävästä syystä,

Tiivistetysti The Flash lopettaa yhden aikakauden varsin mallikkaasti, jopa mallikkaammin kuin se ehkä olisi ansainnut. Neljä ja puoli tähteä!

lauantai 7. elokuuta 2021

Itsemurharyhmän uusi yritys

Vuonna 2016 ilmestynyt Suicide Squad osoittautui suureksi pettymykseksi. Pystyykö tänä vuonna, vuosi 2021, ensi-iltansa saanut The Suicide Squad: Suicide Mission parempaan kuin edeltäjänsä?


Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!

Huippuvaarallisia ja usein myös hämäräperäisiä operaatioita tekevä Iskuryhmä X, tai tuttavallisemmin Suicide Quad, koostuu vankiloissa tyhjän panttina lojuvista, kyvykkäistä ja ennekaikkea uhrattavana olevista superrikollisista, kuten kaaottinen Harley Quinn (Margot Robbie), palkkatappaja Bloodsport (Idris Elba), rottia hallitseva Ratcatcher 2 (Daniela Melchior) sekä rauhaa vaikka kuinka väkivaltaisin keinoin haluava Peacemaker.

Tällä kertaa Iskuryhmä X:n tehtävä vie heidät Corto Maltesen saarivaltioon, jossa heidän on tarkoitus tuhota superpahis The Thinkerin (Peter Capaldi) johtama huippuvaarallinen Starfish-projekti, jottei maan vallan kaapanneet pysty käyttämään sitä Yhdysvaltoja vastaan. Ruumiilta ei tälläkään kertaa säästytä, ei edes Iskuryhmä X:n jäsenet. Tehtävä nimittäin osoittaa pian ryhmän kutsumanimen olevan enemmän kuin oikeutettu.


Ei ole mikään salaisuus, että vuoden 2016 Suicide Squat oli huono elokuva. Sitä vihasivat niin katsojat kuin kriitikotkin. Siksi DCEu antoi sen jatko-osan tekovastuun jo MCU:n Guardians of the Galaxynkin puikoissa toimineelle James Gunn. Veto olikin hyvä, sillä Gunn ei ole toistanut edeltäjänsä virheitä, vaan tämä vuoden 2021 versio on ihan oikeasti hyvä, jopa loistava.

Kaikille elokuva ei kuitenkaan sovi. Jos verellä mässääminen ja ronski huumori ei ole sinun juttusi, niin kannattaa valita suosiolla joku muu elokuva. Elokuva kannattaa myös jättää väliin, jos on erityisen herkkä eläimien kokemalle kärsimykselle. Varsinkin yksi kohtaus vaikutti jo vähän turhan julmalta jopa minun makuuni, vaikken turhan herkkä olekaan. 


Meille muille elokuva tarjosi sitäkin enemmän. Voisin ihan hyvin uskoa, että noin salaiseen tehtävään tarvittaisiin ryhmää, jota ei ole virallisesti olemassa. Elokuvan toimintakohtaukset puolestaan olivat erittäin näyttäviä, kekseliäitä ja muutenkin viihdyttäviä. Ja huumorilla väritettyjä. Muutenkin elokuva oli erittäin hauska.

Pidin myös siitä, että elokuva ei yrittänyt pyyhkiä pois alkuperäistä Suicide Quadia, niin kehno tekele kuin se olikin, vaan oli sen jatko-osa. Kuitenkin elokuva ei juuri muistuttanut edeltäjäänsä muuten kuin parin tutun hahmon, kuten Quinn ja Amanda Waller (Viola Davis). Ja sillä, että niin sanottu Itsemurharyhmä on ollut toiminnassa jo jonkin aikaa.


Vaikka ryhmää johtavaa Rick Flag (Joel Kinnaman) lukuunottamatta kaikki kaikki Iskuryhmä X:n jäsenet ovat superrikollisia, niin heidän joukostaan löytyi paljon kannustamisen arvoisia hahmoa. Hahmoista pidin eniten sydämellisyytensä vuoksi vankilaan kuulumattomasta Cleo Cazosta/Ratcatcher 2:desta ja isyyteen liittyvien ongelmien kanssa painivasta Bloodsportista.

Myös Rick Flag nousi edukseen elokuvassa, mikä oli pieni ihme. Mies ei nimittäin tehnyt minuun juuri vaikutusta ensiesiintymisessään vuoden 2016 Suicide Quadista. Harley Quinnkin oli oma viihdyttävä itsensä, vaikka hänelle olisi voinut antaa paljon enemmän tekemistä. King Sharkkin osoittautui oikein symppikseksi, vaikka pidänkin hänen Harley Quinn-sarjassa esiintyvästä versiostaan enemmän.


The Suicide Squad visuaalinen ilme ansaitsee myös paljon kehuja, mikä tuskin tulee yllätyksenä jos ajattelee James Gunnin muita töitä ja elokuvan käytettyä budjettia. Sen takia se kannattaakin  katsoa isolta ruudulta, jos vain koronatilanteesta huolimatta uskaltaa. Ymmärrän kyllä, jos joku ei uskalla. Terveydellä ei pidäkään leikkiä.

Elokuvasta ei löydy paljon heikkouksia, mutta jotain kuitenkin. Vaikka kehuinkin jo juonta, niin on pakko sanoa, ettei  se juuri maailmaa mullistanutkaan. Eikä muuten mullistanut ne paljon kohutut kuolematkaan. Niitä kyllä nähtiin paljon, erityisesti alussa, mutta kahta hahmoa lukuun ottamatta kuolemat eivät minua juuri yllättyneet, enkä  missään vaiheessa pelännyt suosikkieni puolesta. Olivathan he niin selvästi elokuvan päähenkilöitä. 



Peacemakeria oli vaikea ymmärtää ja helppo vihata, enkä siksi ymmärrä, miksi juuri hänestä tehdään oma sarja. Ryhmästä olisi löytynyt siihen parempiakin ehdokkaita, kuten Ratcatcher 2 . The Thinkeria tai hänen älykkyytään ei elokuvassa juuri käytetty hyväksi, mikä on harmi, varsinkin kuin Peter Capaldi sopi rooliinsa niin hyvin.

Se, mitä mieltä on elokuva päävihollisesta, Starro Valloittajasta, riippuu täysin suhtaumisesta kaiju-tyylisiin hirviöihin.  Starro oli kyllä sellaiseksi harvinaisen omalaatuinen ja pelottava, mutta mitään persoonaa muistuttavaa hirviöstä ei löytynyt kuin ihan lopussa. Sekään ei kuitenkaan  saanut minua tuntemaan häntä kohtaan juuri myötätuntoja tai edes yleistä kiinnostusta.


The Suicide Squadin suhtautuminen cortomalteselaisiin oli hyvin välinpitämätön. Käynnössä heitä oli vain kahdenlaisia, roistoja ja nimettömiä sivullisia. Poikkeuksen tähän teki kapinallisjohtaja Sol Soria (Alice Braga), mutta ei hänellekään turhan paljon ruutuaikaa suotu. Hän ei kuulunut elokuvan mielenkiintoisempien hahmojen joukkoon, joten asia ei minua kyllä edes haitannut. 

Tiivistetysti The Suicide Squad: Suicide Mission ei ole yhtään huonompi elokuva kuin  James Gunnin Guardians of Galaxytkään. Se kuuluukin DCEU:n parhaimpiin. Neljä ja puoli tähteä!

torstai 18. maaliskuuta 2021

Oikeuden puolustajien uusi yritys

 Zack Snyderin versio vuoden 2017 Justice Leguesta tuli HBO Maxille vasta äskettäin. Osoittautuiko elokuva odotuksen arvoiseksi?


Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljasuksia!

Supermanin/Clark Kentin (Henry Cavill) kuolema jätti maailman haavoittuvaksi uusille uhille, kuten planeetan tuhoa mystisten Äiti-laatikoiden avulla havittelevalle Steppenwolfille (Ciarán Hinds). Maailma onkin kipeästi uusien sankareiden tarpeessa. Niinpä Batman/Bruce Wayne (Ben Affleck) ja Wonder Woman/Diana Prince (Gal Gadot) päättivät perustaa ryhmän sellaisia.

Mukaan kutsutaan supernopea The Flash/Barry Allen (Ezra Miller), vettä hallitseva atlanttilaisten prinssi Aquaman/Arthur Curry (Jason Momoa) ja puoliksi koneeksi muuttunut Kyporgi/Victor Stone (Ray Fisher). Kun tiimi on kasassa heidän pitäisi vielä oppia toimimaan yhtenä ryhmänä, mikä on helpommin sanottu kuin tehty.


Henkilökohtaisesti en ole ollut mukana vaatimassa Snyderin versiota Justice Leaguesta, tai Snyder cuttia, niin kuin olen kuullut sitä myös kutsuttavan. MInustakin Justice League oli pinoinen pettymys, mutta DC:n sankarit tai heidän kuuluisin tiiminsä ei ollut minulle sydämen sydämen asia, joten olin valmis tyytymään siihen.

Niin kuin Snyder cutin olemassaolo paljastaa, moni muu elokuvan nähnyt oli eri mieltä. Ja koska elokuvan huonous tai vähintäänkin keskinkertaisuus laitettiin, oikeutetustikin, elokuvan Snyderin lapsen kuoltua loppunsaatettavaksi saaneelle Joss Whedonin vastuulle, Snyder cutille olikin ladattu hirveästi odotuksia ja toiveita.


Zack Snyder's Justice Leque osottautuikin niiden arvoiseksi. Elokuva nousi paitsi paljon ensimmäistä versiota paremmaksi, niin myös jopa MCU-elokuvien tasolle. Ei ehkä ihan niiden parhaimpien, mutta kuitenkin. Elokuvalla nimittäin oli myös omat ongelmansa, joista suurin oli se, että siihen oli yritetty tunkea aivan liian paljon.

Elokuva olisikin hyötynyt siitä, että sen päähahmoja ja ehkä jopa muitakin teemoja olisi esitetty jo aikaisemmissa elokuvissa, niin kuin MCU oli tehnyt. Nyt sen piti esitellä peräti kolme päähahmoista, pari sivuhahmoa, Äitiboxit ja niiden tausta, vilauttaa mukaan pari DC:n sarjakuvien kuuluisempaa hahmoa sekä antaa hieman vihjeitä DCEU:n jatkoa ajatellen. 



Elokuva uppoaa erityisen hyvin Zack Snyderin superfaneille. Tämä versio Justice Leguesta on nimittäin taattua häntä. Se oli tyylikäs, itsensä vähän turhankin vakavasti ottava sekä sanan molemmissa merkityksissä synkkä.  Snyderin vaikutus näkyi kuitenkin erityisesti perus-supersankarielokuvaa monin tavoin paremmissa toimintakohtauksissa. 

Snyder's Justice Leguen juoni pysyi suhteellisen samana kuin vuoden 2017 enimmäkseen Joss Whedonin versionkin, vaikka mukaan olikin lisätty paljon kaikenlaista tarpeellista ja myös jotain tarpeetontakin, kuten alun islantilainen laulanta. Elokuva kestikin peräti neljä tuntia ja se tuntuu kyllä pepussa. Siihen kannattaakin varautua.


Elokuvan pituudella oli myös hyötynsä, sillä se mahdollisti jokaisen päähahmon ja heidän motiviensa, ja heitä elokuvassa riitti, pääsevän esille ihan eri tavalla. Tämän hyötyjät olivat uusimmat hahmot, erityisesti oman taustatarinansa saanut Kyporgi. Myös elokuvan hauskin ja siksi mielestäni toiseksi paras hahmo the Flash sai arvoisensa esittelyn.

Batman ei olut lainkaan niin keskeinen hahmo kuin Whedonin Justice Leguessa, mutta ei hän syrjäänkään jäänyt. Ryhmän viimeistä hahmoa, Supermania, nähtiin elokuvassa suhteellisen vähän. Kuolemalla on sellainen vaikutus. Ja sillä, että on niin voimakas hahmo, että selvittäisi elokuvan ongelmat hetkessä.


Wonder Woman pysyi edelleen lempihahmonani, varsinkin tämä versio hahmosta. Pidin siitä hän ei ollut enää kiinni vuosikymmeniä sitten menettäneessä miehessä. Sen sijaan elokuva keskittyi häneen soturina ja sankarina eli toisin sanoen amatsonina. Muutenkin amatsonit kuvattiin juuri niin badaseeinä kuin heidät pitääkin.

Aquamanissakaan ei ollut valittamista, joskaan ei kehuttavaakaan. Hänen hahmoaa ei ollut juuri muutettu alkuperäisestä. Sivuhahmoikin jäikin, ymmärrettävästä syystä, vähemmän aikaa. Heistä parhaimmat olivat kuitenkin Batmanin ovimies/sijaisisä Alfred (Jeremy Irons) ja Kyporgin moraalisesti harmahtava työnarkomaani-isä Silas (Joe Morton).



Steppenwolf ei vieläkään ollut mitenkään kovin kiinnostava pahis, joskin hän sentään näytti hyvältä. En myöskään vielä innostunut Justice Leguen toisessa pahiksestakaan eli Ray Porterin tulkitsemasta Darkseidista. Tuntui kuin hänestä olisi yritetty tehdä DCEU:n Thanosta, mutta unohdettu antaa hahmolle sitä tärkeintä, persoonaa.

Snyder¨s Justice Legue loppui pienoiseen clifhangeriiin, mitä voi olla vaikea ymmärtää, sillä tiedämme jo nyt, ettei elokuva tule saamaan jatkoa. Se kuitenkin kannatti jättää elokuvaan. Syystä, jota en tässä paljasta. Parempi, jos se tulee yllätyksenä. Samoin kuin muutama tärkeäkin DC:n sarjakuvahahmon cameot.

Tiivistetysti Zack Snyder¨s Justice Leque on paras mahdollinen Justice Leque elokuva, vaikka siihen olikin yritetty tunkea aivan liian paljon. Neljä ja puoli tähteä!

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

80-luvun Ihmenainen

 Vasta joku aika sitten tullut Wonder Woman elokuvan jatko-osa Wonder Woman 1984 osoittautui pienoiseksi pettymykseksi, mutta kelpo elokuva se on silti.


Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

On vuosi 1984. Diana Prince (Gal Gadot) suree vieläkin toisessa maailmansodassa menettänyttä Steve Trevoria (Chris Pine). Hän keskittyykin lähinnä työhönsä museossa ja pelastamaan maailmaa Wonder Womanina, suomalaisittain Ihmenaisena. Sosiaalinen elämä kostuu lähinnä pakollisista johtatilaisuudesta sekä uuteen työkaveriin Barbara Minervaan (Kristen Wiig) tutustumisesta.

Supersankarointikin rajoittuu suuremmaksi osaksi varkaiden nappaamisesta, kunnes museoon tuotu esine muuttaa kaiken. Tuo esine toteuttaa ihmisten hartaimpia toivomuksia, joten sitä tavoittelee myös muun muassa ahne liikemies/huijari Maxwell Lord (Pedro Pascal). Toiveiden täyttymisellä on kuitenkin hintansa, minkä niin Maxwell, Diana kuin Barbarakin saa huomata.


Ensimmäinen Wonder Woman on ainakin omasta mielestäni DC:n elokuvauniversumin paras elokuva. Eikä enää edes syynä oli universumin elokuvien huono laatu. Shazam oli melkein yhtä hyvä ja pidin kyllä paljon Aquamanistakin. Niinpä odotukseni oli korkealla myös tämän toisen Wonder Woman-elokuvan, Wonder Woman 1984, suhteen, varsinkin kuin kummankin elokuvan ohjasi sama ohjaaja, Patty Jenkins.

Valitettavasti Wonder Woman 1948 jäi pettymykseksi. Huono elokuva se ei ollut millään mittapuulla, voitti se sentään huonommat DC:n elokuvauniversumin rainat. Kuitenkaan se ei ollut läheskään niin hyvä kuin olisi voinut olla. Suuri syy tähän oli elokuvan suurimmat heikkoudet eli toimintakohtausten vähyys, niitä oli koko elokuvassa vain kolme, ja liian monta roistoa. Lordin lisäksi kuin myös Barbara saa sen roolin.


Kaksi roistoa tarkoitti käytännössä sitä, että heistä kehitystä sai vain toinen, Maxwell Lord. Barbara Minerva/Cheetah oli selvästi mukana vain, jotta Wonder Woman saisi jotain taisteltavaa. Uskonkin vakavasti, että elokuva olisi ollut parempi, jos se olisi säilyttänyt Barbaran muutoksen jo varmistuneeseen kolmanteen elokuvaan, missä olisi voinut täyttääkin potentiaalinsa.

Mitä tulee toimintakohtauksiin, niin en haluaisi suinkaan, että elokuva olisi ollut täynnä niitä. Ajan kanssa taistelukohtaukset, oli ne miten hyvin tehtyjä tahansa, rupeavat puuduttamnaan. Mutta kuitenkin saisi niitä olla enemmänkin kuin kolme, varsinkin kuin ne kohtaukset eivät olleet erityisenn pitkiä. Kyseessä on kuitenkin supersankarielokuva, johon ne kuuluvat erottamattomasti.


Wonder Woman 1984-ällä oli lisäksi sama ongelma, mikä vaivaa monia muitakin genren filmejä. Se oli hyvin kliseinen. En edes voi kertoa, mitä kliseitä elokuvassa käytetään, sillä se paljastaisi sen juonesta liikaa. Myös tavassa, jolla elokuva kuvasi arabeja, olisi ollut paljon parantamisen varaa. Varsinkin kuintietää pääosaa esittävän Gal Gadotin synnyimaan, Istarel, ja poliittiset ajatukset.

Tietenkin elokuvalta löytyi heikkouksen lisäksi myös runsaasti vahvuuksia. Gal Gadot osoitti edelleen olevansa se ainoa oikea Wonder Womanin rooliin. Lisäksi Themysciraa ja sen hahmoja, erityisesti Dianan Antiopeta-tätiä (Robin Wright) oli aina kiva nähdä. Sinne sijoittuvaa ninja warriorista insiraatiota saanutta kohtausta olikin hyvin mielyttävä seurata.


Edellisesti elokuvasta tuttu Steve Trevor oli hyvä lisä, vaikka keino, jolla hänet saatiin mukaan, olikin hieman kyseenalainen. Hänen kala kuivalla maalla-hetkensä toivat elokuvaan sen tarvitsemaan keveyttä, oli sitten kyse vaatteiden sovituksesta tai nykyajan ihmeiden ihmettelystä. Lisäksi hänen paluunsa vaikutti positiivisesti myös Dianaan ja antoi hänelle jälleen hyvän vastaparin.

Maxwell Lord sai odotettua enemmän persoonaa ja niinpä häntä kohtaan voi tuntea myös myötätuntoa. Sitä ei haitannut myöskään yhtään se, että miehellä oli harvinaisen valloittava poika (Lucian Perez) Lisäksi loputeksteissä löyty yllätys, joka on varmasti monen Wonder Woman-fanin mieleen. Lisäksi elokuvan sijoittuminen 80-luvulle toi siihen omaa persoonaa.



Taistelukohtaukset ja kaikki muukin tekninen toteutus oli erittäin viihdyttäviä ja suuremmaksi osaksi hyvin tehtyjäkin. Lisäksi Wonder Woman sai jopa pelastaa ihmisiä, eikä vain taistella pahiksia vastaan. Tämä ei kuulosta kovinkaan ihmeelliseltä asialta, onhan kyseessä supersankarielokuva. Mutta yllättäen tämä on genren elokuvissa, sekä DC:n, että Marvelin, yllättävänkin harvinaista.

Myös näyttelijät ansaitsevat kehuja, erityisesti Chris Pine, Pedro Pascal ja Kristen Wiig. Viimeksi maitun ansiota oli muun muassa se, että Barbaran hahmo ei ollut aivan turha lisä elokuvaan ja häneäkin kohtaan voi tuntea sympatioita tai ainakin minä tunsin. Gal Gadot ei sitten ihan heidän tasolleen päässyt, mutta hyvää työtä teki hänkin tai ei ainakaan häiritsevän pahaa.


En tiedä Wonder Womanin kolmannesta elokuvasta mitään muuta kuin sen, että ohjaajana toimii jälleen Patty Jenkis. Luultavammin tulen kuitenkin katsomaan sen. Toivottavasti elokuvateatterissa. Veikkaan nimittäin, ettei se susihuono voi olla. Ei nimittäin ollut tämäkään. Sitä ennen katsottavana on kuitenkin monia muita supersankarielokuvia.

Tiivistetysti Wonder Woman 1984 ei ole niin hyvä elokuva kuin toivoa saattaisi, mutta ei myöskään niin huono, etteikö sen katsomisesta nauttisi. Neljä tähteä!



maanantai 10. helmikuuta 2020

Harley Quinn ja tytöt Gothamin itsenäisyyttään etsimässä

Margot Robbien Harley Quinn oli Suicide Squadin parasta antia, joten ei ole ihme, että hahmo sai oman elokuvansa. Hyvä niin, sillä Birds of Prey osoittautui enemmän kuin kelpo tekeleeksi.

Kuvahaun tulos: birds of prey

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia! Lue omalla vastuullasi, varsinkin jos Suicide Squad on katsomatta.

Huomautus: Elokuvan koko nimi on Birds of Prey (and the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn), mutta tässä arvostelussa kutsun sitä kätevyyden vuoksi lyhyemmällä nimellään Birds of Preyksi.

Kuvahaun tulos: birds of prey harley quinn couch,
Harleen Quinzel, tuttavallisemmin Harley Quinn (loistava Margot Robbie on vihdoin eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästään ja rikoskumppanistaan Jokerista (Elokuvassa esiintymätön Jared Leto). Menettäen samalla miehen suojeluksen. Tämä ei ole mikään pikkuasia, sillä moni kantaa hänelle syystä tai toisesta kaunaa. Yksi niistä on Black Maskin nimelläkin kulkeva rikollispomo Roman Sionis (Ewan McGregor).

Romania tuhoa haluavat myös aliarvostettu mestaripoliisi Renee Montoya (Rosie Perez) ja varsijousta taiten käyttävä kostaja Helena Bertinelli/The Huntress (Mary Elizabeth Winstead). Tähän kaikkeen liittyy vielä Romanin laulaujatähti/autonkuljettaja Dinah Lance/Black Canary (Jurnee Smollett-Bell), kyyninen esiteini-varas Cassandra Cainin (Ella Jay Basco) ja tavoiteltu Bertinellin timantti. Birds of Prey on DC:n elokuvauniversumin kahdeksas elokuva.

Kuvahaun tulos: birds of prey
Pidin Birds of Preystä enemmän kuin suuremmat osat muut arvostelijat. Ei uskoisi, että se on ohjaaja Cathy Yan ensimmäinen iso elokuva. Se on hauska, osittain kekseliäskin ja väkivaltainen elokuva, joka ei myöskään pelkää murtaa neljättä seinää siinä missä sovinististen miehen ruumiinosiakin. Eli toisin sanoen elokuva muistuttaa enemmän Marvelin Deadpoolia kuin huippuhuonoa Suicide Squadia.

Parasta elokuvassa oli Harley Quinn itse. Margot Robbie sopii rooliin paremmin kuin hyvin. Elokuva on myös hauska, erittäin hauska. Niin hauska, että katsoja melkein unohtaa, että valtaosa juonesta kuluu niin sanottua MacGuffinia etsiessä. Eli esinettä, joka motivoi päähenkilöä, mutta katsojat eivät välitä. Tai sen, että juoni ei muutenkaan ole mitään ennen näkemätön tämän tyyppisiltä elokuvilta.

Kuvahaun tulos: harley quinn birds of prey cassandra
Onneksi se vanha tehtiin kuitenkin harvinaisen viihdyttävään muotoon. Erityisesti nautin Harleyn hyeenä Brucesta (nimetty Gothamin pääkomistuksen mukaan), Harleyn ja voileivän ”rakkaustarinasta” sekä Harleyn ja Cassandran yhteisistä hetkistä. Voisin kuunnella Harleyn luettelevan sääntöjään, vaikka kokonaisen elokuvan ajan. Olen myös iloinen siitä, että Harleyn psykiatrin koulutuskin tuli aina välillä käyttöön.

Elokuvan visuualinen ilme oli erityisen hyvin toteutettu, varsinkin John Wick-tekijöiden Chad Stahelskin ja Jonathan Eusebion suunnittelemat taistelukohtaukset. Niistä paras sijoittui poliisiasemalle ja oli kuvattu peräti kolmessa osassa. Muutenkin elokuva näytti joltain ihan muulta kuin perussupersankarimätöltä.

Kuvahaun tulos: huntress black canary birds of prey
Nimestään huolimatta elokuva oli Harley Quinnin. Hahmon ollessa niin hyvä, se olikin elokuvalle eduksi. Harley Quinn ei nimittäin kuulu tai tule kuulumaan Birds of Prey ryhmään. Muille päähahmoiksi edes jokseenkin miellettävillä hahmoille annettiin, elokuvan kestosta johtuen, selvästi vähemmin aikaa. Siitä huolimatta, pidin heistäkin.

Mary Elizabeth Winsteadin Helena Bertinelli/The Huntress nousi karvan verran suosikikseni. Rosie Perezin Renee oli hyvä kliseinen kyttänä, eikä Jurnee Smollett-Bellkään ollut huonompi Black Canarynä, joskin paras versio hahmosta on edelleen Arrowversen Katie Cassidylla. Pidin Cassandrakin. paljon enemmän kuin lapsihahmoista yleensä. Ei uskoisi, että kyseessä on Ella Jay Basco ensimmäinen elokuva.

Kuvahaun tulos: black mask birds of prey
Black Mask osoittautui kuitenkin pettymykseksi. Hän ei ollut roistona mitenkään erityisen hyvä. Eikä hänen apumiehensä Victor Zsasz (Christopher Messina) ollut sen parempi, päinvastoin. Onneksi he eivät kuitenkaan olleet se pääasia. Muut pienemmät roolit kärsivät siitä, että elokuvassa oli jo liikaa tärkeitä hahmoja. He eivät jääneet vähäisen persoonansa ja ruutuaikansa takia juuri mieleen.

Tiivistetysti DC hyötyy selvästi siitä, että se antaa tekijöilleen taiteellisen vapauden. Birds of Prey jatkaa DC:n hyvien, jopa loistavien, elokuvien putkea. Neljä ja puoli tähteä!

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Shazam!-Lapsellista menoa DC:n elokuvauniversumissa



Nyt arvostelemani Shazam! on ehdottomasti DC:n hauskin supersankarielokuva ja vieläpä hauskempi kuin suurin osa MUC:n elokuvista. Siitä löytyy kuitenkin myös sydäntä.

Kuvahaun tulos: shazam"

Varoitus: Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia!

Kuvahaun tulos: shazam wizard"
Vuosi 1974. Velho Shazam taikoo Thaddeus Sivana-niminen (Ethan Pugiotto) luolaansa. Hän suunnitellee antavansa pojalle omat, ehdottoman vaikuttavat, voimansa, jos hän vain läpäisi moraalia mittavan testin. Thadeus kuitenkin epäonnistuu. Vuosia myöhemmin samaan testiin pääsee koditon, äitiään etsivä, 14-vuotias Billy Batson (Asher Angel).

Hän läpäiseekin testin ja pystyykin nyt muuttumaan aikuisen kehoiseksi supermieheksi (Zachary Levi). Apua hänelle tarjoaa hänen uusi kasvattiveljensä, koulukiusattu supersankarifriikki, Freddy (Jack Dylan Grazer), jonka kanssa onkin hauska testata voimien rajoja. Leikki kuitenkin loppuu lyhyeen, sillä roistoksi muuttunut Thaddeukses (nyt Mark Strong) on vapauttanut velhon vartioimat seitsemän kuolemansyntiä.

Kuvahaun tulos: shazam"
Kuka olisi voinut uskoa, että DC:n elokuvauniversumi voisi olla myös erittäin hauska tai, että juuri sen elokuva onnistuisi vihdoin siinä, missä monet eivät, vangitsemaan sarjakuvien lapsen ilon ja riemun. Eikä siinäkään vielä kaikki, se oli muutenkin erittäin hyvä, joskin hieman turhan kliseinen ja tylsistä pahiksista ja paikoittain huonoista erikoistehosteista kärsivä supersankari elokuva.

Suurin syy Shazamin hyvyyteen löytyy karismaattisesta päähenkilöstä ja hänen yhtä karismaattisesta, elokuvan suorastaan varastavasta, apulaisestaan. Shazamin! perusteella Asher Angelilla ja Jack Dylan Grazerilla on edessään hyvä ura. Ei tietenkään pidä unohtaa aikuisversiota hahmosta esittävää Zachary Levi, johon ehdin tutustua myös huippuhyvässä Chuck-agenttikomediassa ja joka jatkaa tässä hyvää työtään.

Kuvahaun tulos: shazam"
Toinen syy liittyy Shazamin! keveyteen. Elokuva ei missään vaiheessa ottanut itseään tai kieltämättä naurettavaa lähtökohtaansa liian vakavasti. Se olikin yksi hauskimmista elokuvista sitten Spider-Man: In to The Spider-versen. Se onnistui vangitsemaan supersankarisarjakuvien ilon paljon paremmin kuin siitä hauskimmasta päästä olevat Wonder Woman tai Aquaman.

Elokuva osasi kuitenkin tilaisuuden tullen jopa herkistyäkin. Siinä käsiteltiin perhettä ja sen merkitystä, hylätyksi tulemista, mihin Billyn vaikea lapsuus ja uusi kasvattiperhe tarjoavatkin runsaasti näkökulmaa. Freddyn silmin pääsimme näkemään myös koulukiusaamista ja sitä, miksi niin moni kasvoi supersankarisarjakuvien parissa, mikä niissä oikein vetoaa.

Kuvahaun tulos: shazam thaddeus"
Valitettavasti Thaddeus Sivana ei ole roistona kovin omaperäinen tai edes kiinnostava ja samaa voi sanoa hänen pahoista suunnitelmistaankin. Seitsemän kuolemansyntiäkään eivät vakuuta persoonallaan tai visuaalisella ilmeellään. Toki persoonan osalta tämä oli tarkoituksellista, edustavathan he vain yhtä kuolemansyntiä. Visuaalisen ilmeen olisi kuitenkin toivonut olemaan paljon parempi.

Billyn muu kasvattiperheeseen ei ymmärrettävästi päästy vielä kovin syvälle, ehkä elokuvan seuraavassa osassa, mutta ne koostuivat toinen toistaan sympaattisemmista hahmoista. Vanhemmat (Marta Milans ja Cooper Andrews) olivat cooleimmasta päästä ja lapsetkin koostuivat värikkäimmistä persoonista. Heille vielä annettiin jopa jotain tekemistä, muuta kuin vain pelastettavissa oleminen.

Kuvahaun tulos: shazam ens battle"Shazamin! loppu kärsi hieman erikoistehosteiden verrattaisesta laaduttomuudesta ja mielikuvituksettomasta lopputaistelusta, mutta siitä löytyi myös hyvä käänne, jota en tässä vaiheessa puhu. sanotaan nyt vaikka näin, että jatko-osasta tuli paljon kiinnostavampi. Lopuista puheen ollen, lopputekstien jälkeen on tulossa vielä pari kohtausta, joten älä mene ennen niitä mihinkään.

Tiivistetysti Shazam! tarjosi MUC:n elokuville hyvän vastuksen ja näytti, että DC:n elokuvatkin voivat paitsi hyviä, niin myös täynnä huumoria ja sydäntä. Täydet viisi tähteä.

perjantai 8. marraskuuta 2019

Vesimiehen uintitesti


DC:n elokuvauniversumiin kuuluva Aquaman osoitti Wonder Womanin tavoin, että kyllä DC:kin osaa supersankarielokuvia tehdä. Se kuuluukin genrensa positiivisiin yllättäjiin.

Kuvahaun tulos: aquaman"

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran paljastuksia Aquaman-elokuvan juonesta!

Kuvahaun tulos: aquaman atlanta"
Atlannin prinsessa Atlannan (Nicole Kidman)pakko naitetaan miehelle, jota hän ei rakasta. Niinpä hän päättää karata kuivalle. Sieltä häntä auttaa lempeä majakanvartija Tom Curry (Temeura Morrison). Pari rakastuu, mutta ei mene pitkään kun atlanttilaiset löytävät Atlannan. He eivät jätä naiselle muuta mahdollisuutta kuin jättää Tom ja heidän yhteinen Arthur-poikansa ja palata takaisin Atlanttiin. 

Kuluu vuosia ja atlanttilaisen perimän ansiosta superkykyjä saaneesta Arthur Currysta (Game of Thronesin Jason Momoa) on kasvanut sankari. Atlantis tai sen hänelle esikoispoikana kuuluva kruunu ei kuitenkaan miestä kiinnosta, kunnes hän saa kuulla velipuolensa Ormin (Patrick Wilson) suunnittelevan sotaa pinnan asukkeja vastaan, jättämättä Arthurille muuta mahdollisuutta kun haastaa itsensä.

Kuvahaun tulos: aquaman"
DC:n elokuvauniversumin elokuvien taso on vaihdellut suorastaan superhuonosta Batman vs. Supermanista lempisupersankarielokuvien joukkoon kuuluvaan Wonder Womaniin. Onneksi erinomainen Aquaman muistutti enemmän viimeksi mainittua, vaikkei ihan niin hyvä ollutkaan. Sitä voi kuitenkin pitää aikamoisena  saavutuksena, varsinkin kun elokuvan nimihahmoa pidetään yleisesti lähinnä vitsinä.

Iso kiitos kuuluu Jason Momoalle, jonka Arthurilla ei ehkä ole paljoakaan tekemistä sarjakuvaversion tai ainakaan yleisön käsityksen siitä, kanssa ja elokuva oli paljon parempi sen vuoksi. Mutta moni muu asia toimi, niinkin paljon, että katsojan on helppo unohtaa tarinan olevan aika melkein loppunsa kulutettu, jopa supersankarielokuvissa. Täsätä esimerkkejä on muun muassa MCU:n Black Panther ja Thor.

Kuvahaun tulos: aquaman atlantis"
Medenalainen maailma lumosi paitsi kauneudellaan, niin myös erikoisuudellaan. Salaiset maailmat ovat supersankari,- ja fantasiaelokuvissa jo tuttu juttu, eikä Atlantis erottunut niistä kovinkaan paljon, mutta kuitenkin tarpeeksi. Esimerkiksi haluaisin tietää lisää seitsemän kuningaskunnan erilaisesta kehityksestä. Miksi esimerkiksi The Trencheistä tuli hirviöitä tai lemurialaisista sivistyneitä kalaihmisiä?

Arthur kuului jo Justice Leguen valopilkkuihin ja siksi olenkin iloinen, että seuraavaksi elokuvan sai juuri hän. Eikä Aquaman todellakaan pettänyt hahmoa. Mera ei ehkä ollut hahmona siitä omaperäisimmästä päästä, muta pidin hänestä paljon, varsinkin hänen sanaillessa Arthurin kanssa. Parissa oli kemiaa. Muista hyviksistä ainakin mieleen jäi Willem Dafoen Vulko ja Arturin vanhemmat.

Kuvahaun tulos: aquaman orm"
Ormissa ei ollut mitään valittamista, mutta hän kalpenee Lokin tai Killmongerin rinnalla. Pidin kyllä hänen alun ympäristönsuojelullisesta motivaatiostaan, mutta se unohtui melkein heti ja hahmosta paljastui vallanhimoinen kusipää. Ja jos se ei saa vielä vihaamaan hahmona, niin hänen rasisminsa ”puoliveristä” Arthuria kohtaan saa, mikä kyllä on tarkoituskin.

Isänsä Aquamanin pelastustyön yhteydessä menettänyt scifi-pukuinen teknopiraatti Black Manta (Yahya Abdul-Mateen) osoittautui pieneen rooliinsa nähden kiinnostavaksi, joskaan ei omaperäiseksi, kakkosroistoksi. En sitten tiedä, miten mieheltä onnistuisi pääroiston hommat. Hän kuitenkin jäi henkiin, joten saatamme hyvinkin saada se selville.

Kuvahaun tulos: dceu"
Aquamanin jälkeen DC:n elokuvauniversumin vaikuttaa taas valoisammalta, varsinkin kuin seuraavaksi on luvassa The Suicide Squad parhaan hahmon, Harley Quinnin (Margot Robbie) oma elokuva ja vuorossa on myös Wonder Womanin toinen osa. Pitää kuitenkin muistaa, että sanoin tämän Wonder Womanin jälkeenkin ja sitä seurasi sarjan huonoimpiin kuuluva Justice Legue.

Tiivistetysti Aquamanin ei ehkä pitäisi toimia niin hyvin kuin se toimii, mutta niin se vaan tekee. Se ansaitseekin täydet viisi tähteä.