Harley Quinn ja tytöt Gothamin itsenäisyyttään etsimässä

Margot Robbien Harley Quinn oli Suicide Squadin parasta antia, joten ei ole ihme, että hahmo sai oman elokuvansa. Hyvä niin, sillä Birds of Prey osoittautui enemmän kuin kelpo tekeleeksi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia! Lue omalla vastuullasi, varsinkin jos Suicide Squad on katsomatta.

Huomautus: Elokuvan koko nimi on Birds of Prey (and the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn), mutta tässä arvostelussa kutsun sitä kätevyyden vuoksi lyhyemmällä nimellään Birds of Preyksi.

Harleen Quinzel, tuttavallisemmin Harley Quinn (loistava Margot Robbie on vihdoin eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästään ja rikoskumppanistaan Jokerista (Elokuvassa esiintymätön Jared Leto). Menettäen samalla miehen suojeluksen. Tämä ei ole mikään pikkuasia, sillä moni kantaa hänelle syystä tai toisesta kaunaa. Yksi niistä on Black Maskin nimelläkin kulkeva rikollispomo Roman Sionis (Ewan McGregor).

Romania tuhoa haluavat myös aliarvostettu mestaripoliisi Renee Montoya (Rosie Perez) ja varsijousta taiten käyttävä kostaja Helena Bertinelli/The Huntress (Mary Elizabeth Winstead). Tähän kaikkeen liittyy vielä Romanin laulaujatähti/autonkuljettaja Dinah Lance/Black Canary (Jurnee Smollett-Bell), kyyninen esiteini-varas Cassandra Cainin (Ella Jay Basco) ja tavoiteltu Bertinellin timantti. Birds of Prey on DC:n elokuvauniversumin kahdeksas elokuva.

Pidin Birds of Preystä enemmän kuin suuremmat osat muut arvostelijat. Ei uskoisi, että se on ohjaaja Cathy Yan ensimmäinen iso elokuva. Se on hauska, osittain kekseliäskin ja väkivaltainen elokuva, joka ei myöskään pelkää murtaa neljättä seinää siinä missä sovinististen miehen ruumiinosiakin. Eli toisin sanoen elokuva muistuttaa enemmän Marvelin Deadpoolia kuin huippuhuonoa Suicide Squadia.

Parasta elokuvassa oli Harley Quinn itse. Margot Robbie sopii rooliin paremmin kuin hyvin. Elokuva on myös hauska, erittäin hauska. Niin hauska, että katsoja melkein unohtaa, että valtaosa juonesta kuluu niin sanottua MacGuffinia etsiessä. Eli esinettä, joka motivoi päähenkilöä, mutta katsojat eivät välitä. Tai sen, että juoni ei muutenkaan ole mitään ennen näkemätön tämän tyyppisiltä elokuvilta.

Onneksi se vanha tehtiin kuitenkin harvinaisen viihdyttävään muotoon. Erityisesti nautin Harleyn hyeenä Brucesta (nimetty Gothamin pääkomistuksen mukaan), Harleyn ja voileivän ”rakkaustarinasta” sekä Harleyn ja Cassandran yhteisistä hetkistä. Voisin kuunnella Harleyn luettelevan sääntöjään, vaikka kokonaisen elokuvan ajan. Olen myös iloinen siitä, että Harleyn psykiatrin koulutuskin tuli aina välillä käyttöön.

Elokuvan visuualinen ilme oli erityisen hyvin toteutettu, varsinkin John Wick-tekijöiden Chad Stahelskin ja Jonathan Eusebion suunnittelemat taistelukohtaukset. Niistä paras sijoittui poliisiasemalle ja oli kuvattu peräti kolmessa osassa. Muutenkin elokuva näytti joltain ihan muulta kuin perussupersankarimätöltä.

Nimestään huolimatta elokuva oli Harley Quinnin. Hahmon ollessa niin hyvä, se olikin elokuvalle eduksi. Harley Quinn ei nimittäin kuulu tai tule kuulumaan Birds of Prey ryhmään. Muille päähahmoiksi edes jokseenkin miellettävillä hahmoille annettiin, elokuvan kestosta johtuen, selvästi vähemmin aikaa. Siitä huolimatta, pidin heistäkin.

Mary Elizabeth Winsteadin Helena Bertinelli/The Huntress nousi karvan verran suosikikseni. Rosie Perezin Renee oli hyvä kliseinen kyttänä, eikä Jurnee Smollett-Bellkään ollut huonompi Black Canarynä, joskin paras versio hahmosta on edelleen Arrowversen Katie Cassidylla. Pidin Cassandrakin. paljon enemmän kuin lapsihahmoista yleensä. Ei uskoisi, että kyseessä on Ella Jay Basco ensimmäinen elokuva.

Black Mask osoittautui kuitenkin pettymykseksi. Hän ei ollut roistona mitenkään erityisen hyvä. Eikä hänen apumiehensä Victor Zsasz (Christopher Messina) ollut sen parempi, päinvastoin. Onneksi he eivät kuitenkaan olleet se pääasia. Muut pienemmät roolit kärsivät siitä, että elokuvassa oli jo liikaa tärkeitä hahmoja. He eivät jääneet vähäisen persoonansa ja ruutuaikansa takia juuri mieleen.

Tiivistetysti DC hyötyy selvästi siitä, että se antaa tekijöilleen taiteellisen vapauden. Birds of Prey jatkaa DC:n hyvien, jopa loistavien, elokuvien putkea. Neljä ja puoli tähteä!