Tervetuloa takaisin Harley Freaking Quinn!

Vahva ensimmäinen kausi nosti Harley Quinnin-animaation lajityyppinsä parhaimmistojen joukkoon. Erinomainen toinen kausi puolestaan piti sarjan siellä tiukasti.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Harley Quinnin kummastakjin tulevasta kaudesta!



Jokerin (äänenä Alan Tudyk) pahojen suunnitelmien seurauksena Gotham tuhoutui melkein täysin. Tämä sai presidentin toteamaan kaupungin olevan lopullisesti pelastuksen ulkopuolella ja erottamaan kaupungin Yhdysvalloista. Kun  oikeuden puolustajat vielä pyyhkäistiin pelilaudalta, kaupunkia kansoittamille superrikollisille tuli elämänsä tilaisuus ottaa kaupungin hallinta itselleen.

Harley Quinnia (äänenä Kaley Cuoco) ei kuitenkaan kiinnosta valtaa nousu ja siihen liittyvät velvollisuudet, vaan hän keskittyy lähinnä kaaoksesta nauttimiseen. Kun kaupunki on sitten jaettu superrikollisten kesken ja Harleyn kummppaneineen huomaa voivansa menettää vasta saamansa vapauden uuden vapautensa, hän nousee vihdoin taistelemaan kaupungin kruunusta. Onko se kuitenkin jo liian myöshäistä?

Otin Harley Quinnin toisen kauden vastaan isojen odotusten saattelemana, olihan sen ensimmäinen kausi niin harvinaisen loistava. En joutunut joutunut pettymään. Pidin enemmän ensimmäisestä kaudesta, kaupunkianarkia kuin ei koskaan ole kuulunut lempisarjan aiheeksi, mutta toinen ei paljon huonommaksi jäänyt. Kaikki, mikä oli hyvää ensmmäisellä kaudella, oli sitä kyllä myös tällä toisella, eikä uusissa lisäyksissäkään ollut valittamista.

Pidin jokaisesta kaudella esitetystä jaksosta, jopa omasta mielestäni kauden huonoimmasta eli Batmanin toipumiseen keskittyvästä "Batman's Back Man"-jaksosta. Suosikkejani oli kuitenkin sekä Harleyn ja Jokerin, että Harleyn ja Ivyn ensitapaamista kertaava "All the Best Inmates Have Daddy Issues" sekä Ivyn polttarijakso "Bachelorette".



Harley Quinn oli edelleen erittäin hauska sarja. Ominaisuus, joka vei sen DC:n supersankari,- tai tässä tapauksessa roistosarjojen kärkikastiin tai jopa kärkeen. Enkä suinkaan sano tätä kevyesti. Kuuluuhan niihin muun muassa juuri itsekin toisen kauden aloittanut, huippuhauska ja huippu kaikkea muutakin hyvää, Doom Patrol.

Sarja tarjosi myös  jälleen kerran hyvinkin graafista toimintaa, joista verisemmistä vastaa hieman yllättäen lupsakka King Shark (Sharkista (äänenä Ron  Funches). Muutenkin kaudesta oli lapsiystävällisyys kaukana, mutta jos on siinä mennyt jo niin pitkälle, että lukee toisen kauden arvosteluja, niin siinä ei ole mitään uutta.


Kauden juoni jätti Harleyn ja Jokerin draaman taakseen, vaikka Jokeri ei olekaan sarjasta mihinkään hävinnyt. Häneen liittyi yksi kauden parhaista, joskin kieltämättä myös kliseisimmistä, tvisteistä. Pääosan vei kuitenkin Harleyn ja muiden roistojen keskenäinen valtakamppailu, joka sai myös eloonjäämiskamppailun piirteitä.

Sarjan versio hahmoista, erityisesti tällä kaudella Harley Quinnista itsestään, pysyi edelleen suosikkeinani. Ei sillä, että olisin niistä muista juuri nähnyt. Itselläni kun on Justice Legue sarjakuvat lukematta ja animaatiot katsomatta. Hahmojen hyvyyttä, ja enemmänkin, lisäsi vielä se, että ääninäyttelijät oli valittu nappiin. He kaiki osasivat asiansa.



Harley kasvoi kaudella hahmona paljon, eniten koko sarjan hahmoista. Se ei tietenkään ooe mikään yllätys, kantaahan sarja hänen nimeään. Suosikkihahmoni oli kuitenkin edelleen Poison Ivy (äänenä Lake Bell), vaikka hänen storylinensa ei kuulunutkaan kauden parhaimpiin. Lähinnä siksi, että se keskittyi lähinnä hänen rakkauskuvioihinsa.

Clayface (äänenä myöskin Alan Tudyk) ei saanut juuri tekemistä kaudella, mikä on harmi, sillä pidän hahmosta erittäin paljon. Aina hauskasta King puolestaan oli kiva tietää lisää. Kite Man (äänenä Matt Oberg) puolestaan pysyi edelleen myöskin tylsänä, mutta herätti kuitenkin myös sympatiaa. Ja lisäksi mies jopa oli kaudella hyödyksikin.



Sarja keksi myös vihdoin sen, miten tohtori Psykosta (äänenä Tony Hale) tehtiin meilenkiintoinen hahmo, tekemällä hänestä paljon suuremman kaliiperin pahis kuin hänet on vielä kertaakaan sarjan historiassa nähty. Hänen ja erään legendaarisemman ja ainakin tässä sarjassa hauskimman superroiston yhden yhteistyötä olikin ilo seurata.

Batmania (äänenä Diedrich Bader) nähtiin huomattavasti vähemmän. Syistä, jotka selviävät kauden aikana. Hänen sijaan järjestystä pitikin komisario Gordon (äänenä Chris Meloni) sekä uutena tuttavuutena hänen tytärensä Barbara Gordon/Batgirl (äänenä Briana Cuoco). Joskin huonolla menestyksellä, erityisesti ensimmäiseksi mainittun kohdalla.



Bargirlin lisäksi uusista tuttavuudesta huomionarvoisia oli legendaarinen roisto Mr. Freeze (äänenä Alfred Molina), joka niin sanotun Injustice Leguesta ainoana sai sympatiaa osakseen. Myös muut tunnetut DC:n hahmot, kuten cooleista coolein Catwoman (äänenä Sanaa Lathan), tekivät cameot, mutta ne jäivät suhteellisen pieneksi.

Vielä ei ole varmaa, saako Harley Quinn kolmannen tuotantokauden. Olisi ihme, jos ei, osoittautuihan sarja hyvin suosituksi. Televisioihmisistä ei voi kuitenkaan koskaan tietää. Olisi suuri harmi, jos näin ei tapahtuisi. On sarja kuitenkin sen verran hyvä. Sentään kausi ei loppunut clifhangeriin. On sekin jo nykytelevision aikakaudella jotain.

Tiivistetysti Harley Quinnin toinen kausi oli melkein täydellisen supersankarisarjan melkein täydellinen kausi. Tämän paremmaksi on paha mennä. Täydet viisi tähteä!

Harley Freaking Quinn itsenäisyyttänsä etsimässä- The Animation

Harley Quinn sai vähän aikaa sitten oman, ja varsin hyvän, Birds of Prey-leffansa. Nyt arvostelemani yksinkertaisesti nimetty Harley Quinn-animaatio on kuitenkin vielä sitäkin parempi.

Varoitus: Tämä arvostelu paljastaa joitakin yksityiskohtia Harley Quinn-sarjan, ja mahdollisesti myös muiden hahmosta kertovien tuotoksien, juonesta.

Harley Quinn (äänenä Kaley Cuoco) jätti vihdoin ja viimein häntä jo pitkään hyväksi käyttäneen Jokerin (äänenä Alan Tudyk) ja asettui asumaan uuden ystävänsä Poison Ivyn (äänenä Lake Bell) luokse. Hän on myös ottanut itsellenne tavoitteen todistaa arvonsa sekä itselleen, Jokerille, että muille roistoille ja päästä pahimmista pahimmille roistoille tarkoitettuun Legion of Doom-ryhmään.

Se ei kuitenkaan onnistu ilman apua ja koska ryhmätyö ei sovi yksin työskentelevälle Ivylle, Harley värvää avukseen ryhmän muiden hylkäämistä roistoista. Ryhmään kuuluu Legion of Doomista seksismin takia poispotkittu Tohtori Psyko (äänenä Tony Hale), näyttelijäksi huonolla menestyksellä pyrkivä Clayface (äänenä myöskin Alan Tudyk) sekä tekniikkanero King Shark (äänenä Ron Funches).

Harley Quinn on ehdottomasti paras uusi supersankari, - tai ehkä pikemminkin roistojuttu sitten Marvelin elokuvauniversumin Endgamen. Ja samalla myös yksi parhaista uusita tv-sarjoista. Kyllä, minun kohdallani, jolle Star Trek on vielä suhteellinen tuntematon, se meni yli jopa uuden Picard-sarjan, niin hyvä kuin se onkin. Se on myös paras näkemäni animaatio sitten Spider-Man: Into the Spider-Versen.

Mutta ennen kaikkea se on nauruhermoja kutkuttavan hauska sarja, joka ei kuitenkaan pelkää käsitellä myös vakavia aiheita. Eli juuri sellainen, kuten hyvien aikuisten animaatioiden pitää olla. Siis sellaisten, joiden yleistunnelman ei pidäkään olla liian vakava. Vakavimmille ja aikuismaisemmille animaatioille on taatusti kysyntää. Harley Quinn vaan ei ole yksi niistä, eikä tyyli olisi hahmolle oikein sopinutkaan.

Harley Quinn oli kuitenkin hyvin vahvasti aikuisten sarja. Siitä löytyy paljon väkivaltaa, kirosanoja yms. ei lapsille sopivaa. Se myös tarkoittaa, että sillä oli vapaus mennä pitemmälle kuin monet muut sarjat. Se ei kuitenkaan mennyt missään vaiheessa liian pitkälle. Huumori ei loukannut juuri ketään, paitsi ehkä joidenkin hahmojen vannoituneita faneja.

Pidän sarjan animaatiotyylistä, se näyttää hyvältä. Erityisesti sarjan formaatista ja korkeasta ikärajasta hyötyneet toimintakohtaukset. Mitä sarjan tekemiseen tulee, niin erityisesti esiin nousi kuitenkin ääninäyttelijät. Hahmojen ääneksi oli valittu monia alan taitajia ja se näkyi. Erityisen maininnan ansaitsee alan konkari Alan Tudyk ja roolinsa jopa sarjan mittapuulla harvinaisen hyvin sopiva Lake Bell.

Ennen sarjan katsomista mietin, kuinka hyvä valinta lähinnä Rillit Ruudussa-sarjasta tuttu ja sielläkin vähemmän vakuuttavasti esiintyminen Kaley Cuoco on Harleyn rooliin, mutta ilokseni voin sanoa, että nainen ottaa hahmon omakseen. Muutenkin pidän hänen versiostaan. Hän oli melkein yhtä hyvä kuin kuin Dc:n elokuvauniversumin vastaava, vaikka Margot Robbie tekeekin roolissaan huipputyötä.

Harley ei kuitenkaan oli sarjan paras hahmo, hieman yllättäen, vaan se kunnia kuuluu Poison Ivylle, ystävistä parhaimmalle ja superroistoista coolimmalle. Clayface ja King Sharkkin olivat oikein hyviä hahmoja, varsinkin enemmän ruutuaikaa saanut Clayface. Valitettavasti sovinistinen Tohtori Psyko ei niinkään, vaikka kyllä hänkin löysi roolinsa ryhmässä ja sai jopa vähän sympaattisuuttakin.

Kokonaisuutenaan tiimi toimi hyvin, paremminkin ja olenkin iloinen, että kaikki ovat mukana vielä toisella kaudella, jos ja kun sellainen tehdään. Olisin ehkä vain toivonut, että Harleyn tiimiin olisi eksynyt myös ainakin yksi naisroisto, DC:llä kuin niin monia hyviä sellaisia. Varsinkin kuin ryhmän kokoamiseen keskittyvä jakso käsitteli myös sitä, että naisrosvoja ei oteta vakavasti.

Sivuhahmoista esiin nousi Batmanmaisyyden täysille vetävä Batman (Diedrich Bader), yllättävän hauska komisario Gordon (Chris Meloni) ja satuhahmoja henkiin herättävä Queen of Fables (Wanda Sykes). Sen sijaan Kite Man (Matt Oberg) oli lähinnä nolo. En vieläkään ymmärrä sarjan päätöstä tehdä hänestä Ivyn poikaystävä, enkä luultavasti tule ikinä ymmärtämäänkään.

Koko sarjan inhottavin hahmo ja pääroisto, jos sarjassa voi sellaista sanoa olevankaan, oli kuitenkin Joker itse. Sarjalla, tai sen katsojalla, ei riittänyt sympatiaa miehelle. Ja se teki sarjasta vain paremman. Sarjan Joker on ylimielinen, manipuloiva ja narsistinen niin kuin hahmon kaikki versiot, tai ainakin melkein, mutta yliampuvalla tavalla, joka sopii vain ja ainoastaan animaatioformaatille.

Tiivistetysti harva sarja on yhtä hauska ja muutenkin nautittava kuin Harley Quinn, animaatio tai liveversio. Sitä ei kannata jättää näkemättä. Täydet viisi tähteä!

Harley Quinn ja tytöt Gothamin itsenäisyyttään etsimässä

Margot Robbien Harley Quinn oli Suicide Squadin parasta antia, joten ei ole ihme, että hahmo sai oman elokuvansa. Hyvä niin, sillä Birds of Prey osoittautui enemmän kuin kelpo tekeleeksi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia! Lue omalla vastuullasi, varsinkin jos Suicide Squad on katsomatta.

Huomautus: Elokuvan koko nimi on Birds of Prey (and the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn), mutta tässä arvostelussa kutsun sitä kätevyyden vuoksi lyhyemmällä nimellään Birds of Preyksi.

Harleen Quinzel, tuttavallisemmin Harley Quinn (loistava Margot Robbie on vihdoin eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästään ja rikoskumppanistaan Jokerista (Elokuvassa esiintymätön Jared Leto). Menettäen samalla miehen suojeluksen. Tämä ei ole mikään pikkuasia, sillä moni kantaa hänelle syystä tai toisesta kaunaa. Yksi niistä on Black Maskin nimelläkin kulkeva rikollispomo Roman Sionis (Ewan McGregor).

Romania tuhoa haluavat myös aliarvostettu mestaripoliisi Renee Montoya (Rosie Perez) ja varsijousta taiten käyttävä kostaja Helena Bertinelli/The Huntress (Mary Elizabeth Winstead). Tähän kaikkeen liittyy vielä Romanin laulaujatähti/autonkuljettaja Dinah Lance/Black Canary (Jurnee Smollett-Bell), kyyninen esiteini-varas Cassandra Cainin (Ella Jay Basco) ja tavoiteltu Bertinellin timantti. Birds of Prey on DC:n elokuvauniversumin kahdeksas elokuva.

Pidin Birds of Preystä enemmän kuin suuremmat osat muut arvostelijat. Ei uskoisi, että se on ohjaaja Cathy Yan ensimmäinen iso elokuva. Se on hauska, osittain kekseliäskin ja väkivaltainen elokuva, joka ei myöskään pelkää murtaa neljättä seinää siinä missä sovinististen miehen ruumiinosiakin. Eli toisin sanoen elokuva muistuttaa enemmän Marvelin Deadpoolia kuin huippuhuonoa Suicide Squadia.

Parasta elokuvassa oli Harley Quinn itse. Margot Robbie sopii rooliin paremmin kuin hyvin. Elokuva on myös hauska, erittäin hauska. Niin hauska, että katsoja melkein unohtaa, että valtaosa juonesta kuluu niin sanottua MacGuffinia etsiessä. Eli esinettä, joka motivoi päähenkilöä, mutta katsojat eivät välitä. Tai sen, että juoni ei muutenkaan ole mitään ennen näkemätön tämän tyyppisiltä elokuvilta.

Onneksi se vanha tehtiin kuitenkin harvinaisen viihdyttävään muotoon. Erityisesti nautin Harleyn hyeenä Brucesta (nimetty Gothamin pääkomistuksen mukaan), Harleyn ja voileivän ”rakkaustarinasta” sekä Harleyn ja Cassandran yhteisistä hetkistä. Voisin kuunnella Harleyn luettelevan sääntöjään, vaikka kokonaisen elokuvan ajan. Olen myös iloinen siitä, että Harleyn psykiatrin koulutuskin tuli aina välillä käyttöön.

Elokuvan visuualinen ilme oli erityisen hyvin toteutettu, varsinkin John Wick-tekijöiden Chad Stahelskin ja Jonathan Eusebion suunnittelemat taistelukohtaukset. Niistä paras sijoittui poliisiasemalle ja oli kuvattu peräti kolmessa osassa. Muutenkin elokuva näytti joltain ihan muulta kuin perussupersankarimätöltä.

Nimestään huolimatta elokuva oli Harley Quinnin. Hahmon ollessa niin hyvä, se olikin elokuvalle eduksi. Harley Quinn ei nimittäin kuulu tai tule kuulumaan Birds of Prey ryhmään. Muille päähahmoiksi edes jokseenkin miellettävillä hahmoille annettiin, elokuvan kestosta johtuen, selvästi vähemmin aikaa. Siitä huolimatta, pidin heistäkin.

Mary Elizabeth Winsteadin Helena Bertinelli/The Huntress nousi karvan verran suosikikseni. Rosie Perezin Renee oli hyvä kliseinen kyttänä, eikä Jurnee Smollett-Bellkään ollut huonompi Black Canarynä, joskin paras versio hahmosta on edelleen Arrowversen Katie Cassidylla. Pidin Cassandrakin. paljon enemmän kuin lapsihahmoista yleensä. Ei uskoisi, että kyseessä on Ella Jay Basco ensimmäinen elokuva.

Black Mask osoittautui kuitenkin pettymykseksi. Hän ei ollut roistona mitenkään erityisen hyvä. Eikä hänen apumiehensä Victor Zsasz (Christopher Messina) ollut sen parempi, päinvastoin. Onneksi he eivät kuitenkaan olleet se pääasia. Muut pienemmät roolit kärsivät siitä, että elokuvassa oli jo liikaa tärkeitä hahmoja. He eivät jääneet vähäisen persoonansa ja ruutuaikansa takia juuri mieleen.

Tiivistetysti DC hyötyy selvästi siitä, että se antaa tekijöilleen taiteellisen vapauden. Birds of Prey jatkaa DC:n hyvien, jopa loistavien, elokuvien putkea. Neljä ja puoli tähteä!