Harley Freaking Quinn itsenäisyyttänsä etsimässä- The Animation

Harley Quinn sai vähän aikaa sitten oman, ja varsin hyvän, Birds of Prey-leffansa. Nyt arvostelemani yksinkertaisesti nimetty Harley Quinn-animaatio on kuitenkin vielä sitäkin parempi.

Varoitus: Tämä arvostelu paljastaa joitakin yksityiskohtia Harley Quinn-sarjan, ja mahdollisesti myös muiden hahmosta kertovien tuotoksien, juonesta.

Harley Quinn (äänenä Kaley Cuoco) jätti vihdoin ja viimein häntä jo pitkään hyväksi käyttäneen Jokerin (äänenä Alan Tudyk) ja asettui asumaan uuden ystävänsä Poison Ivyn (äänenä Lake Bell) luokse. Hän on myös ottanut itsellenne tavoitteen todistaa arvonsa sekä itselleen, Jokerille, että muille roistoille ja päästä pahimmista pahimmille roistoille tarkoitettuun Legion of Doom-ryhmään.

Se ei kuitenkaan onnistu ilman apua ja koska ryhmätyö ei sovi yksin työskentelevälle Ivylle, Harley värvää avukseen ryhmän muiden hylkäämistä roistoista. Ryhmään kuuluu Legion of Doomista seksismin takia poispotkittu Tohtori Psyko (äänenä Tony Hale), näyttelijäksi huonolla menestyksellä pyrkivä Clayface (äänenä myöskin Alan Tudyk) sekä tekniikkanero King Shark (äänenä Ron Funches).

Harley Quinn on ehdottomasti paras uusi supersankari, - tai ehkä pikemminkin roistojuttu sitten Marvelin elokuvauniversumin Endgamen. Ja samalla myös yksi parhaista uusita tv-sarjoista. Kyllä, minun kohdallani, jolle Star Trek on vielä suhteellinen tuntematon, se meni yli jopa uuden Picard-sarjan, niin hyvä kuin se onkin. Se on myös paras näkemäni animaatio sitten Spider-Man: Into the Spider-Versen.

Mutta ennen kaikkea se on nauruhermoja kutkuttavan hauska sarja, joka ei kuitenkaan pelkää käsitellä myös vakavia aiheita. Eli juuri sellainen, kuten hyvien aikuisten animaatioiden pitää olla. Siis sellaisten, joiden yleistunnelman ei pidäkään olla liian vakava. Vakavimmille ja aikuismaisemmille animaatioille on taatusti kysyntää. Harley Quinn vaan ei ole yksi niistä, eikä tyyli olisi hahmolle oikein sopinutkaan.

Harley Quinn oli kuitenkin hyvin vahvasti aikuisten sarja. Siitä löytyy paljon väkivaltaa, kirosanoja yms. ei lapsille sopivaa. Se myös tarkoittaa, että sillä oli vapaus mennä pitemmälle kuin monet muut sarjat. Se ei kuitenkaan mennyt missään vaiheessa liian pitkälle. Huumori ei loukannut juuri ketään, paitsi ehkä joidenkin hahmojen vannoituneita faneja.

Pidän sarjan animaatiotyylistä, se näyttää hyvältä. Erityisesti sarjan formaatista ja korkeasta ikärajasta hyötyneet toimintakohtaukset. Mitä sarjan tekemiseen tulee, niin erityisesti esiin nousi kuitenkin ääninäyttelijät. Hahmojen ääneksi oli valittu monia alan taitajia ja se näkyi. Erityisen maininnan ansaitsee alan konkari Alan Tudyk ja roolinsa jopa sarjan mittapuulla harvinaisen hyvin sopiva Lake Bell.

Ennen sarjan katsomista mietin, kuinka hyvä valinta lähinnä Rillit Ruudussa-sarjasta tuttu ja sielläkin vähemmän vakuuttavasti esiintyminen Kaley Cuoco on Harleyn rooliin, mutta ilokseni voin sanoa, että nainen ottaa hahmon omakseen. Muutenkin pidän hänen versiostaan. Hän oli melkein yhtä hyvä kuin kuin Dc:n elokuvauniversumin vastaava, vaikka Margot Robbie tekeekin roolissaan huipputyötä.

Harley ei kuitenkaan oli sarjan paras hahmo, hieman yllättäen, vaan se kunnia kuuluu Poison Ivylle, ystävistä parhaimmalle ja superroistoista coolimmalle. Clayface ja King Sharkkin olivat oikein hyviä hahmoja, varsinkin enemmän ruutuaikaa saanut Clayface. Valitettavasti sovinistinen Tohtori Psyko ei niinkään, vaikka kyllä hänkin löysi roolinsa ryhmässä ja sai jopa vähän sympaattisuuttakin.

Kokonaisuutenaan tiimi toimi hyvin, paremminkin ja olenkin iloinen, että kaikki ovat mukana vielä toisella kaudella, jos ja kun sellainen tehdään. Olisin ehkä vain toivonut, että Harleyn tiimiin olisi eksynyt myös ainakin yksi naisroisto, DC:llä kuin niin monia hyviä sellaisia. Varsinkin kuin ryhmän kokoamiseen keskittyvä jakso käsitteli myös sitä, että naisrosvoja ei oteta vakavasti.

Sivuhahmoista esiin nousi Batmanmaisyyden täysille vetävä Batman (Diedrich Bader), yllättävän hauska komisario Gordon (Chris Meloni) ja satuhahmoja henkiin herättävä Queen of Fables (Wanda Sykes). Sen sijaan Kite Man (Matt Oberg) oli lähinnä nolo. En vieläkään ymmärrä sarjan päätöstä tehdä hänestä Ivyn poikaystävä, enkä luultavasti tule ikinä ymmärtämäänkään.

Koko sarjan inhottavin hahmo ja pääroisto, jos sarjassa voi sellaista sanoa olevankaan, oli kuitenkin Joker itse. Sarjalla, tai sen katsojalla, ei riittänyt sympatiaa miehelle. Ja se teki sarjasta vain paremman. Sarjan Joker on ylimielinen, manipuloiva ja narsistinen niin kuin hahmon kaikki versiot, tai ainakin melkein, mutta yliampuvalla tavalla, joka sopii vain ja ainoastaan animaatioformaatille.

Tiivistetysti harva sarja on yhtä hauska ja muutenkin nautittava kuin Harley Quinn, animaatio tai liveversio. Sitä ei kannata jättää näkemättä. Täydet viisi tähteä!

Harley Quinn ja tytöt Gothamin itsenäisyyttään etsimässä

Margot Robbien Harley Quinn oli Suicide Squadin parasta antia, joten ei ole ihme, että hahmo sai oman elokuvansa. Hyvä niin, sillä Birds of Prey osoittautui enemmän kuin kelpo tekeleeksi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia! Lue omalla vastuullasi, varsinkin jos Suicide Squad on katsomatta.

Huomautus: Elokuvan koko nimi on Birds of Prey (and the Fantabulous Emancipation of One Harley Quinn), mutta tässä arvostelussa kutsun sitä kätevyyden vuoksi lyhyemmällä nimellään Birds of Preyksi.

Harleen Quinzel, tuttavallisemmin Harley Quinn (loistava Margot Robbie on vihdoin eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästään ja rikoskumppanistaan Jokerista (Elokuvassa esiintymätön Jared Leto). Menettäen samalla miehen suojeluksen. Tämä ei ole mikään pikkuasia, sillä moni kantaa hänelle syystä tai toisesta kaunaa. Yksi niistä on Black Maskin nimelläkin kulkeva rikollispomo Roman Sionis (Ewan McGregor).

Romania tuhoa haluavat myös aliarvostettu mestaripoliisi Renee Montoya (Rosie Perez) ja varsijousta taiten käyttävä kostaja Helena Bertinelli/The Huntress (Mary Elizabeth Winstead). Tähän kaikkeen liittyy vielä Romanin laulaujatähti/autonkuljettaja Dinah Lance/Black Canary (Jurnee Smollett-Bell), kyyninen esiteini-varas Cassandra Cainin (Ella Jay Basco) ja tavoiteltu Bertinellin timantti. Birds of Prey on DC:n elokuvauniversumin kahdeksas elokuva.

Pidin Birds of Preystä enemmän kuin suuremmat osat muut arvostelijat. Ei uskoisi, että se on ohjaaja Cathy Yan ensimmäinen iso elokuva. Se on hauska, osittain kekseliäskin ja väkivaltainen elokuva, joka ei myöskään pelkää murtaa neljättä seinää siinä missä sovinististen miehen ruumiinosiakin. Eli toisin sanoen elokuva muistuttaa enemmän Marvelin Deadpoolia kuin huippuhuonoa Suicide Squadia.

Parasta elokuvassa oli Harley Quinn itse. Margot Robbie sopii rooliin paremmin kuin hyvin. Elokuva on myös hauska, erittäin hauska. Niin hauska, että katsoja melkein unohtaa, että valtaosa juonesta kuluu niin sanottua MacGuffinia etsiessä. Eli esinettä, joka motivoi päähenkilöä, mutta katsojat eivät välitä. Tai sen, että juoni ei muutenkaan ole mitään ennen näkemätön tämän tyyppisiltä elokuvilta.

Onneksi se vanha tehtiin kuitenkin harvinaisen viihdyttävään muotoon. Erityisesti nautin Harleyn hyeenä Brucesta (nimetty Gothamin pääkomistuksen mukaan), Harleyn ja voileivän ”rakkaustarinasta” sekä Harleyn ja Cassandran yhteisistä hetkistä. Voisin kuunnella Harleyn luettelevan sääntöjään, vaikka kokonaisen elokuvan ajan. Olen myös iloinen siitä, että Harleyn psykiatrin koulutuskin tuli aina välillä käyttöön.

Elokuvan visuualinen ilme oli erityisen hyvin toteutettu, varsinkin John Wick-tekijöiden Chad Stahelskin ja Jonathan Eusebion suunnittelemat taistelukohtaukset. Niistä paras sijoittui poliisiasemalle ja oli kuvattu peräti kolmessa osassa. Muutenkin elokuva näytti joltain ihan muulta kuin perussupersankarimätöltä.

Nimestään huolimatta elokuva oli Harley Quinnin. Hahmon ollessa niin hyvä, se olikin elokuvalle eduksi. Harley Quinn ei nimittäin kuulu tai tule kuulumaan Birds of Prey ryhmään. Muille päähahmoiksi edes jokseenkin miellettävillä hahmoille annettiin, elokuvan kestosta johtuen, selvästi vähemmin aikaa. Siitä huolimatta, pidin heistäkin.

Mary Elizabeth Winsteadin Helena Bertinelli/The Huntress nousi karvan verran suosikikseni. Rosie Perezin Renee oli hyvä kliseinen kyttänä, eikä Jurnee Smollett-Bellkään ollut huonompi Black Canarynä, joskin paras versio hahmosta on edelleen Arrowversen Katie Cassidylla. Pidin Cassandrakin. paljon enemmän kuin lapsihahmoista yleensä. Ei uskoisi, että kyseessä on Ella Jay Basco ensimmäinen elokuva.

Black Mask osoittautui kuitenkin pettymykseksi. Hän ei ollut roistona mitenkään erityisen hyvä. Eikä hänen apumiehensä Victor Zsasz (Christopher Messina) ollut sen parempi, päinvastoin. Onneksi he eivät kuitenkaan olleet se pääasia. Muut pienemmät roolit kärsivät siitä, että elokuvassa oli jo liikaa tärkeitä hahmoja. He eivät jääneet vähäisen persoonansa ja ruutuaikansa takia juuri mieleen.

Tiivistetysti DC hyötyy selvästi siitä, että se antaa tekijöilleen taiteellisen vapauden. Birds of Prey jatkaa DC:n hyvien, jopa loistavien, elokuvien putkea. Neljä ja puoli tähteä!