Kun Jumala saa tarpeekseen

Jumala on saanut tarpeekseen ihmiskunnasta ja lähettää tuhoa kylvävän, yllättävän helposti tapettavan enkelilegioonan Maahan. Pieni ja pippurinen porukka ihmisiä syrjäisessä lounaskuppilassa päättää kuitenkin taistella olemassaolonsa puolesta. He saavat onneksi odottamatonta apua itse Jumalalle selkänsä kääntäneeltä arkkienkeli Mikaelilta. 

Legion on yksi niistä elokuvista, josta näkee kaiken tarpeellisen jo trailerissa. Eli erikoistehosteet ja taistelukohtaukset olivat ensiluokkaisia, tarina ei niinkään. Ideassa oli kyllä potentiaalia. Siitä olisiin saatu mielenkiintoinen jakson vaikkapa Supernaturaliin, pienillä muutoksilla tosin. Potentiaalia ei kuitenkaan saavutettu missään vaiheessa.

Pidin kuitenkin jostain yksityiskohdista, nimittäin synkästä tunnelmasta. Siihenkin kuitenkin puutui nopeasti. Riivatut ihmiset olivat sentään miltei pelottavia, varsinkin se alun mummo. Mummo-kohtaus olikin elokuvan paras. Myös Mikaelin ja Gabrielin lopputaistelu oli katsomisen arvoinen. Mikaelin olisikin pitänyt olla elokuvan kiistaton päähenkilö. Samaa tosin ajattelin jo Domionin kohdalla.

Itse hahmot jäivät etäiseksi. En kiintynyt yhteenkään heistä missään vaiheessa. Ei ihme, sillä jokaisessa oli vain kaksi ulottuvuutta. En osannut surra yhdenkään hahmon kuolemaa millään tasolla. Edes se, että tunsin ison osan näyttelijöistä ei parantanut asiaa tai ehkä Arrowin Thea Queniina tutun Willa Hollandin kohdalla.

Itse olisin lisännyt elokuvaan myös sen toisen puolen, nimittäin Luciferin ja kumppanit. Missä he ovat tässä tarinassa? Ihmiskunnan tuhoutuessa, demoneilla olisi siitä varmasti sanansa sanottavana. Jos ei muuten, niin ihan Jumalaa vastustaakseen. Muutenkin mielenkiintoisia kysymyksiä jäi vastaamatta. Mitä tapahtuu kuolleille ihmisille. Ottaako Jumala he vai menevätkä kaikki Helvetiin? Vai johonkin ihan muualle?

En pitänyt elokuvan loppuratkaisusta. Se jätti liikaa auki ja oli muutenkin kliseinen. Vai eikö joku ole nähnyt pääparin ajavan auringonlaskuun. On kuitenkin olemassa yksi syy, minkä takia elokuva kannattaa katsoa: Se auttaa Domininionin maailmaan pääsemistä. Elokuva ansaitsee kaksi ja puoli tähteä, jos ei muusta niin ainakin sen pohjalta tehdyn sarjan takia. Hyvänä päivänä ehkä jopa kolme.

Salaiset kansiot - Kulttisarja paranormaalien tapahtumien tutkimisesta

Salaiset kansiot sai aikanaan kulttimaineen. Valitettavasti sarja on jäänyt itselleni vieraaksi. Netflixin myötä voin korjata asian.

Salaiset Kansiot on varmaan melkein kaikille edes jollakin lailla tuttu, mutta kertaus on opintojen äiti. Sarja kertoo kellarien arkistoihin syvälle kaivautunut ufouskovaisesta Fox Mulderista ja häntä valvomaan lähetetty skeptikosta Dana Scullysta. He työskentelevät pienellä X-files -osastolla, jonne arkistoidaan FBI:n selvittämättömät tapaukset. 

Rikostutkintojen ohessa Mulder yrittää saada selkoa avaruuden muukalaisten vierailuista maan päällä ja samalla löytää oman mystisesti kadonneen siskonsa. Sarjan luonteeseen kuuluu, että jokainen jakso toimii itsenäisesti, lukuunottamatta muutamaa "mytologia"-jaksoa. Jaksoa, jossa keskitytään avaruusolioihin ja niiden ympärillä olevaan salaliittoon. Kuitenkin ns. viikon monsteri-jaksot ovat minusta kiinnostavampia.

Päähahmojen välinen kemia on ehdottomasti sarjan parasta antia. Kiitos siitä taitaa kuulua niin näyttelijöille kuin taitaville kirjoittajillekin. Hahmot ovat helposti samaistuttavia, joskin minusta Scullyn liika skeptisyys alkoi olla jo kauden loppuvaiheessa epäuskottavaa. Nainen on nähnyt jo ties vaikka mitä, mutta silti kaikki uusi otetaan vastaa erittäin epäuskoisesti. Lieventävä asianhaarana voisi sanoa, että Mulder puolestaan uskoo kaiken, joten jokin vastapaino on hyvä olla. 

Kauden paras ja yllättävin jakso on “Eve”, joka kertoo ihmisten kloonaamisesta. Sen loppu oli yllättävä, teema kiinnostava ja toteutuskin parasta a-luokkaa. Paras pahis puolestaa oli joka paikkaan mahtuva mutantti Eugene Victor Tooms. Hän oli juuri tarpeeksi pelottava.

Vaikka Salaisista kansioista onkin kulunut jo yli noin 20 vuotta, se on harvinaisen ajaton tv-sarja. Toki poikkeuksiakin on, esimerkiksi ajan muoti ja tekniikka voivat herättää nykykatsojissa lähinnä huvittuneisuutta. Esimerkiksi kun Mulder pohjustaa uutta tehtävää, hän heijastaa valokuvat dioina seinälle tai tietoa etsitään mikrofilmeilta. Miten silloin ennen saatiin yhtään mitään aikaan? Myös jotkin teemat ovat auttamattomasti vanhanaikaisia.

Sarjan suosion syitä ovat sen yllättävän synkkämielinen tunnelma, apokalyptiset tulevaisuudenkuvat sekä uskomattomat juonenkäänteet. Juonenkäänteitä riittää. Ensimmäisestä kaudesta löytyy niin ufoja, salaliittoja, mörköjä, kummituksia ja luonnonihmeitä mutanttien muodossa. Jos kyseiset asiat ovat mieleesi, sarjaa kannattaa seurata. Siis jos jostain syystä et ole sitä jo tehnyt. Viisi tähteä.

S.H.I.E.L.D - agentit maailmaa pelastamassa- Halusi maailma sitä tai ei

Vähän aikaa sitten amerikassa jatkui Marvel’s Agents of S.H.I.E.L.D. Suomessa sarja käynistyy Foxilla 5.10 alkaen eli vain kaksi viikkoa U.S.A:n ensiesiintymisen jälkeen.

Marvel’s Agents of S.H.I.E.L.Din toinen kausi alkaa toisen maailmansodan ajasta. Oman sarjansansa vuonna 2015 saava agentti Carter takavarikoi natseilta suuren määrän aarteita. Hän pakkaa ne laatikoihin ja käskee miehiä viemään ne turvaan. Nykyaika. Agenttimme on pahassa pulassa. Viime kauden tapahtumat tekivät ryhmästä pakolaisia. Muu maailma ei nimittäin näe eroa S.H.I.E.l.D:n agenttien ja kauhistuttavan HYDRAN välillä. Nyt S.H.E.I.L.Din agentit toimivat Coulsonin johdolla salaisessa tukikohdassa nimeltä Leikkikenttä.

Työt kuitenkin jatkuvat. Skye ja May tarkkailevat muastanpörssin kauppaa entisen S.H.E.I.L.D:in agentin ja HYDRAN agentin välillä. Diili keskeytetään, mutta HYDRAN agentti, jokaisen koskemansa materiaalin fyysiset omaisuuden saava Creel, onnistuu pakenemaan ja saamaan haluamansa kansion. Näin vauhdikkaasti alkoi Marvel’s Agents of S.H.I.E.L.Din toinen kausi. Loppujakso menikin mukavasti Creelin kanssa taistelemiseen. 

Kausi esitteli uusia hahmoja, niin liittolaisia kuin vihollisiakin. Hyvin synkkinä tunnelmineen nykyinen Marvel’s Agents of S.H.I.E.L.D on kuin toinen sarja. Muutos on ensimmäisen kauden tapahtumien takia looginen, mutta en voinut olla miettimättä, mitä se tarkoitttaa muun ryhmän kannalta. Varsinkin kun Coulson on muuttumassa synkempään suuntaan. 

Lucy Lawlessin näyttelemän agentti Isabelle Hartleyn kuolema oli turha. Miksi hehkuttaa suositun näyttelijän tuloa sarjaan ja tappaa hänet heti alkumetreillä? Toisaalta, en ole varma Isabellen kuolemasta. Sarjassa voi käydä mitä vaan. On siis hyvin mahdollista, että hahmo nähdään vielä kauden aikana, hyvässä tapauksessa vielä makeiden erikoiskykyjen kanssa.

Fitzin kohtalo surettaa. Sympaattinen hahmo on vajonnut niin kauas. Kaiken lisäksi vielä hänen paras ystävänsä ja rakkauden kohteensa Simmons lähti kaiken logiikan vastaisesti. En näe siihen muuta syytä, kuin tekijöiden halu luoda väkisin yllättävä juonenkäynti kauden alkuun. Simmons nähdään kauden toisen jakson kuvissa, mutta en tiedä, onko kyseessä Fitzin mielikuvitus vai oikea Simmon. Toivon jälkimmäistä.

Skye oli koko jakson ajan tylsä, oikea mini-May. Harmi, sillä hahmo oli ensimmäisen kauden kiinnostavin. Minulla ei ole mitään mayta vastaa, päinvastoin. Hahmo on kiinnostava. Kaksi Mayta on kuitenkin liikaa. Sen sijaan Skyen ja Wardin Hannibal Lecter – toisinto oli kyllä mielenkiintoinen, ainakaan jos sitä ei korosteta kauden aikana liikaa. 

Jakso oli erittäin hyvä, muttei sentään täydellinen. Se esitteli mallikkaasti uuden S.H.I.E.L.Din, vaikka ainahan jotakin valitettavaakin on. Minua ainakin jäi kiinnostamaan, mihin suuntaan sarja vielä menee. Neljä ja puoli tähteä. Kauden toisen jakson nimi on Heavy is the Head. Katsottavaksi jää, pystyykö se pitämään tason korkealla.

Muistutus: Once upon a time jatkuu!

Huippusuosittu Once Upon A time jatkuu uusin, 4. tuotantokauden jaksoin sunnuntaina 28.9.2014 eli ensi suunnuntaina. Suomeen sarja ei valitettavasti ennätä. Ihan Suomen televisiosta voi sen sijaan nauttia 3. tuotantokauden jaksoista. En kannusta ketään rikollisuuteen, mutta maanantaina voi sarjaa latailla.

Tervetuloa Gothamiin

Batmanin ystävien pitkä odotus palkittiin viimein, kun ruudut täyttää Batmanin nuoruusvuosiin sijoittuva ns. Bartman fanfiction, Gotham. 

Bruce Waynin nuoruuden aikainen Gotham on synkkä paikka. Siellä rikolliset ovat liikemiehiä, jotka omistavat kaiken ja kaikki, poliisi on korruptoitunut ja rikollinen on määrittelykysymys. Synkkyytä korostaa se, että aina sataa ja on pimeää. Tähän maailmaan joutuu sitten entinen sotilas ja samalla Gothamin ainut hyvä mies, James Gordon. Heti alussa katsojalta otetaan luulot pois. Sarja alkoi vaikuttavasti Waynien kuolemaan. En nyt äkkiseltään keksi, mistä muustakaan se voisi alkaa, niin legendaarinen kohtaus on. Erilaista on se, että sarjassa kissanainen tai tarkemmin sanottina tyttö oli todistamassa tilannetta. 

Sarjassa pääsemme tutustumaan etsivä Gordonin lisäksi lukuisiin muihin sarjakuvista tuttujen hahmojen nuorempiin versioihin, kuten Kissanaiseen, Pingviiniin, Arvuuttajaan, Myrkkymurattiin – ja tietenkin Batmaniin. Pilotissa esiintyikin paljon juuri kyseisiä hahmoja. Minulle Batmanin ja hahmot ja maailma ovat hivenen vieraita. Olisinkin luultavasti saanut sarjasta enemmän irti, jos olisin tutustunut sen mutologiaan paremmin. Pitää skarpata ensi jaksoon mennessä. 

Gotham on enemmänkin poliisisarka kuin uusi Batman. Se sijoittuu Batmanien maailmaan, kyllä, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin. Sarjassa ei esiinny minkäänlaisia viittasankareita, vaan tavallisia ihmisiä, tavallisine ongelmineen. Mukaan mahtuu myös vähemmän tavallisia, mutta heidätkin on esitetty erittäin inhimillisinä. 

Sarjan päähenkilö on sellainen, kuin tälläiseltä sarjalta sopii odottaa. Kunniallinen, mutta hieman naiivi nuori poliisi. Hahmona ihan ok, mutta minusta ne ns. pahikset ovat sarjan mielenkiintoisempia hahmoja. Hieman yllättäen sarjan sympaattisin hahmo on Robin Taylorin tulkitsema Pingviini. Minusta sarjakuvaan kuulumaton Fish Mooney toi sarjaan herkullisen lisän. Hyvä poliisi-paha poliisi on tuttu. Tällä kertaa toteutus oli parhaammaasta päästä. Muitakin poliiseja sarjassa mainitaan, kuten Gordonia ja hänen pariaan epäilevät Renee Montoya ja Crispus Allen. Heissä on potentiaaleja, jota ei toivottavasti ainakaan heti hukata.

Visuaalisesti Gotham oli tyylikäs, tunnelma herkullisen synkkä. Tekijöiden asiantuntijuus näkyy selvästi. Kaunis, kekselisä ja mielenkiintoinen uusi sarja, pilotti vastasi odotuksiani, pelkästään hyvällä tavalla. Kyseessä on kuitenkin vasta ensimmäinen jakso, joten se ei kerro vielä mitään koko sarjan tasosta. Toivottavasti kuitenkin sarja pystyy pitämään tason hyvänä. Täydet viisi tähteä.

V

Rikosten ratkaisua superkykyjen voimin

Superkykyjä omaavia ihmisiä, rikoksia ja salaperäisiä organisaatioita. Mitä muuta voisi toivoa. Juuri näitä löytyy periaatteessa hyvältä, mutta toteutukseltaan keskinkertaiselta Alphasista.

Neurologi Lee Rosen johtaa "Alphas"-nimistä ryhmää, johon kuuluu viisi yliluonnollisia voimia omaavaa ihmistä: voimamies Bill, lähetyksiä nappaava autisti Gary, ihmisiä manipuloiva Nina ja superaistit omaava Rachel. Sarjan ensimmäisessö jaksossa ryhmä saa töitä, kun omituinen puhelinsoitto saa tavallisen myymäläapulaisen lähtemään kesken töiden ja ampumaan toisen miehen.

Alphojen kyvyille on annettu kulunut, mutta järkevä selity: He ovat evoluution seuraava vaihe. Vaikka selitystä on käytetty paljon, se ei tee siitä vähemmän uskottavaa. Ainakin uskottavampaa, kuin vaikkapa hämähäkin purema. Ei millään pahalla hämähäkkimiestä kohtaan. Sarjan uskottavuutta lisää lisäksi se, että alphojen kyvyillä on omat varjopuolensa. 

Hahmot eivät ole huonoja. Samoja hahmotyyppejä on vaan jo käytetty liikaa. Lisäksi jokaisella hahmolla on stereotypiaa vastaavat kyvyt, esimerkiksi macho on voimamies, flirtti nainen saa ihmiset tekemään mitä haluaa ja niin pois päin. Suosikkihahmoni on tohtori Rosen. Hän on eräänlainen ryhmän Totori Xavierista. Valitettavasti hänkin jaksaa kiinnostaa tiettyyn rajaan asti.Vähiten pidän Billistä, entisestä FBI-agentista, jolla on vihanhallintaongelmia.

Pääjuoni ei ole koukuttavin mahdollinen, mutta se voi muuttua mielenkiintoiseenkin suuntaan. Olen kuullut, että sarjaa pitää katsoa 3-4 jaksoa, ennen kuin siitä voidaan tehdä kovin suuria johtopäätöksiä. Red Flag, suomeksi punainen lippu vaikuttaa hyvin lajityypille ominaisia vihollisia.

Pilotin perusteella idean toteutus on suhteellisen onnistunut, mutta mutta mikään lajityypin helmi Alphas ei ole. Kyllä sarja paremman puutteessa menee. Omalta osaltani ongelma onkin se, että parempia tai ainakin yhtä hyviä sarjoja on Netflix täynnä, esimerkiksi tällä hetkellä katsomani Salaiset kansiot. Kyllä sarjalle mahdollisuus kannattaa antaa, kunhan muistaa pitää odotuksensa matalana. Kaksi ja puoli tähteä.

Juonittelua identiteetti varkauksien ja murhien ja keskellä

Jatkoin minulle epätyypillisempien sarjojen tiellä. Siksi katsoinkin jo jonkin aikaa minua Sarah Michelle Gellarin takia kiinnostaneen.

Trippari ja entinen narkomaani Bridget on suurissa vaikeuksissa. Hän on rikollisen pomonsa tekemän murhan ainoa silminnäkijä. Nyt entisen tripparin pitäisi todistaa pomoaan vastaan. Poliisi lupaa suojella häntä, mutta voiko poliisiin luottaa. Bridget ottaa jalat allensa ja pakenee varakkaan kaksoissiskonsa Siobhanin luokse. Kesken vierailun, sisko tappaa itsensä, joten Britget näkee tilaisuutensa tulleen. Hän voisi omaksua kaksoissiskonsa identiteetin ja siten varmistaa oman turvallisuutensa.

Valitettavasti hän huomaa pian, että loppujen lopuksi siskon ongelmat ovat paljon pahempia, kuin hän voisi kuvitellakaan. Se käy ilmi jo ensimmäisessä jaksossa, kun rakastettava tripparimme joutuu salamurhan uhriksi. Kaiken lisäksi salamurhaajan oikea kohde ei ole Britget, vaan ns. Hyvä sisko Siobhan. Sarja keskittyykin valtaosin Siobahanin salaisuuksien selvittämiseen.

Ringer on laatutrilleri, juuri se psykologinen jännitus on syy siihen miksi sarja jaksoi koukuttaa. Minusta sarjassa on parasta jännitys. Niin ratkaisukuin hahmojen kohtalotkin jaksoivat kiinnostaa, samoin siskosten pikkuhiljaa paljastuvat salaisuudet. Muitakin juonikuvioita riittää, joskin ne saavat odotetusti vähemmän ruutuaikaa. Onhan kyseessä The Sarah Michelle Gellar Show. 

Ringer lepääkin täysin Buffy Vampyyrintappajan nimikkohahmona tunnettun Sarak Michelle Gellarin karisman varassa. Lempihahmoni on kuitenkin Britgetin sponsori Malcolm. Hän on sarjan sympaattisin ja aidoin hahmo. Pidin myös Shiobanin parhaasta ystävästä, Gemmasta. Siis siihen asti, kunnes hän rupesi kiristämään Britgetiä. Jaime Murray teki loistavan suorituksen naisena, jota kaikki rakastavat vihata. Kaikista eniten ja posiitiivisimpaan suuntaan muttunut hahmo on Juliet. Alkujaksoissa hän oli pelkkä rikas pentu. Kuva hänestä kuitenkin muuttui sarjan edetessä. Niinkin paljon, että hänestä voi alkaa pitääkin. Jopa silloin, kun hän huijasi isältään miljoonia suunitelmalla, johon liittyi mm. valheellinen raskaussyytös. Olihan Juliet koko ajan mieleltään sairaan äitinsä manipuloitavana.

Sarja olisi saanut olla enemmän komiikkaa. Onhan se hauskaa, että päähenkilön pitää esittää toista, ihan erillaista henkilöä ja hän mokaa siinä ajoittain. Juttu menee kuitenkin vanhaksi nopeasti. Kiitosta annan siitä, että jaksojen nimet olivat tavallista kekseliäämpiä. Jokainen nimi on samalla myös kyseisessä jaksossa esiintyvä lause.

Minusta on epäuskottaa, ettei kukaan Siobhanin läheisistä epäile mitään, edes silloin kuin tämän kaksoisiskon olemassaolo paljastuu. Britget voi käyttäytyä melkein miten vaan ja kaikki uskovat silti hänen olevan Siobhan. Toisaalta jokainen Shiobahin läheinen tuntuu olevan niin täynnä itseään ja ongel­miaan, niin ettei olekaan mikä ihme, että Siobhanin muodonmuutos jää heiltä huomaamatta, aviomies mukaan lukien.

Sarja loppui kesken. Kaikkia juonen päitä onnistuttu avaamaan. Jo yksi jakso olisi riittänyt avamaan loputkin langan pätkät. Miksi siis jättää oleellisia kuvioita kesken? Toivovatko he, että sen varjolla sarjaa ei joutusikaan leikkuriin? Finaali oli muutenkin pienoinen pettymys, muuten niin hyvässä sarjassa. Ymmärrän hyvin, miksi Ringerille riitti katsojia vain yhteen tuotantokauteen, sillä vaikka sarja on hyvä,jos ei loistava, se ei enää riitä. Nykypäivänä katsottavissa on niin paljon laadukkaita sarjoja. Psykologisten trillereiden ystäville löytyy mm. Good Wife, Scandal, Kosto tai Damages. Anna kolme tähteä, koska sarjassa oli enemmän hyvää kuin huonoa.

Mysteereitä ja draamaa kuvun sisällä

Televisiossa alkaa pikkuhiljaa syyskausi. Uusia ohjelmia ja kausia vanhemmista sarjoista tulee ohjelmistoon vinhaa vauhtia. Yksi niistä on jo toiselle kaudelle edennyt Under The Dome.

Under The Domen ensimmäinen kausi loppui jännittävään kohtaan. Sarjan enemmän tai vähemmän päähenkilö Dale “Barbie” Barbara oli vaarassa tulla teloitetuksi murhasta, jota hän ei ole tehnyt. Teloitus kuitenkin keskeytyi, kun ne jo sarjan ensimetreillä mainitut vaaleanpunaiset tähdet ilmestyivät. Niitä onkin jo odotettu.

Toisen kauden jaksot alkoivat keskiviikkona 10. syyskuuta kello 21. Ennen kauden alkamista nelonen esitti nykyisille sarjoille tyypillisen kertausjakson. Se kannattaa katsoa ennen toista kautta, varsinkin jos ensimmäisen kauden katsomisesta on jo aikaa. Aikaisemmat jaksot on nähtävissä Ruudusta, joten vielä pääsee mukaan.

Kauden ensimmäinen jakson nimi on Päitä putoaa, englanniksi Heads Will Roll. Yritän olla spoilaamatta jaksoa liikaa, mutta vähän kuitenkin, joten jos haluat välttää juonipaljastuksilta, älä lue eteenpäin. 

Kauden alku oli kohtalainen. Paljon tapahtui, uusia hahmoja saatiin lisää ja vanhoja menetettiin. Omaksi, lähes Jumalan kaltaiseksi, hahmokseen muodostuneen kuvun suhde ihmisiin ei ole kovinkan looginen. Ensin se mukamas haluaa tappaa liuda ja terrorisoimaan ihmisiä monin tavoin, kuten lähettämällä magneettisen kentän, joka heittää kaikki metalliesinnet kupuun, sitten lopettaa verenvuodatuksen. Siis mitä? Taitaa vika olla enemmänkin sarjan ihmisten tulkinnasta, niin kuin ns. oikeankin Jumalan kohdalla. Yksi kuvun uhreista on Chester Millsin seriffi Linda, jonka kuolema ei surettanut läheskään niin paljon kuin olisi ehkä pitänyt. 

Toisin oli traagisesti murhatun Angien laita. Raukka oli taistellut koko viime kauden, ettei hän joutuisi hullun tappamaksi. Turhaan. Sääliksi käy. Toisaalta, murhasta saa kyllä hyvän juonikuvion toiselle kaudelle ja Angie kuulemma kuoli kirjassa jo alkumetreillä eli hyvä, että hän kesti tähänkin asti. Minulla on melko hyvä käsitys Angien murhaajasta. Kiitos netin ihmeellisen maailman. Ei sillä, minua eivät juonipaljastukset ole ennenkään häirinneet. Saatan sitä paitsi olla väärässäkin.

Angie

Sitten uusiin hahmoihin. Sam Verdreauxissa on potentiaalia, mutta ainakaan vielä hahmo ei vedonnut minuun juurikaan. Sen sijaan Melanie, Julian pelastama muistinsa menettänyt tyttö on kiinnostava. Sarjassa vihjattiin, että hän olisi jonkinlainen kuvun ihmismuoto, mitä se sitten käytännössä tarkoittaakin. Jos se on totta, sarja menee hyvin omituiseen suuntaan.

Rebecca Pine on minulle vielä arvoitus. Monia asia on vielä kysymysmerkki, kuten miksi hän ei ole tullut esiin jo aikaa sitten. Nainen on selvästi tutkinut kupua, joten hänen apuaan olisi tarvittu jo ensimmäisellä kaudella. Pidin hahmosta kuin näin hänet ensimmäistä kertaa mutta parin jakson jälkeen en niinkään. Varsinkin hänen läheisyytensä “Big” Jimiin arveluttaa. Käykä hänelle, kuten Lindalle? Eli “Big Jim” jonkinlaisen otteen hänestä ja lopulta hän huolaa tekevänsä moraalisesti arveluttavia ratkaisua.

Olen katsonut myös kauden toisen jakson, jonka nimi on tuholaisia, englanniksi Infestation. Jakson keskiössä oli Angien murha. Sen selvittely ja sureminen. Mukana oli myös uusi, joka viikkoinen kuvun aiheuttama kriisi, mutta se ei ollut pääosassa millään lailla. Muten kuin ruokkimassa yhä pahemmaksi yltyvää “Big” jimin sankarikompleksia. Toivoin todella, että hänet olisi tapettu jo edellisessä jaksossa, silloin kuin siihen oli mahdollisuus. 

Hahmojen kehitystä ajatellen Under The Domen toinen kausi on edellistä parempi. Muilta osin ensimmäinen kausi sitten vie voiton. Kausi on kuitenkin vasta alussa. Kuitenkin kertausjaksossa paljastettiin, että hahmot ovat kuulemma toisella kaudella enemmän keskiössä. Ensimmäinen kausi keskittyi puolestaan enemmän siihen, mitä vaikeuksia kupu toi tullessaan ja miten niistä selvitään. Sarjan taso on pysynyt ainakin toistaiseksi suunnilleen. Toivottavasti sama meno jatkuu loppukaudenkin.

Joukkohauta täynnä viikinkejä

Miettiessäni seuraavaa katsottavaa tv-sarjaa, katseeni osui National Geographin Viking Apocalypse -dokumenttiin. Koska aihe näytti kiinnostavalta, päätin katsoa, millainen dokumentti on kyseessä.

Viking Apocalypse kertoo teloitettujen 54 nuoren miehen massahaudasta Ridgeway Hillissä.
Dokumentti vie meidät 1000 vuotta ajassa taaksepäin aikaan, jolloin viikingit matkasivat meriä pitkin ryöstöretkille uusiin maailmoihin, myös rikkaaseen Englantiin. Yllättävää kyllä, vuonna 2009 löydetty massahaudan uhrit eivät ole viikinkien teloitettuja englantilaisia, vaan eliittisotureihin kuuluvia viikinkejä. Dokumentissä tutkijat selvittävät massahaudan ja sen uhrien salaisuuksia tieteen voimin.

Dokumentti yhdistää historiaa, murhamysteereitä, viikinkejä ja varhaiskeskiajan hallitsijoita. Näkökulma vaihtelee. Välillä näytettään tutkimuksia, välillä lavastettuja viikinkien sotaretkiä ja välillä luetaan tarinaa vanhoista kirjoituksista. Viking Apocalypse on kuitenkin nimenä turhan dramaattinen, vaikka siinä puhuttiin myös viikinkien viimeisistä vuosista. Mutta ei nimi dokumenttia pahenna, jos ei dokumentti nimeä.

Aihe on mielenkiintoinen. Toteutus puolestaan menetteli. Siitä olisi saatu paremmankin, mutta myös paljon huonomman. Ainakin minä jaksoin katsoa dokumentin vaivatta loppuun asti. Pidin erityisesti näyteltyistä kohtauksista, joita olisi sanut olla enemmänkin. Sen sijaan itse tutkimuksen näyttöä olisi voinut olla vähemmän. Vähän vajaat neljä tähteä.

Ruusujen sodan loppu- Elisabeth Woodvillen silmin

Aloitin Valkoisen kuningatteren katsomisen jo aikoja sitten. Sain sarjan päätökseen kuitenkin vasta nyt. Ajattelinkin kertoa lyhyesti, mitä mieltä olin sarjan lopusta.

Tuore kuningas

Kuningas Rikhard, Elisabethin aviomiehen veli, on saanut valtaistuimen haltuunsa. Siitä ei Elisabeth pidä. Eikä vähiten siksi, että Elisabeth ajattelee tuoreen kuninkaan tappaneen hänren poikansa. Itse päähenkilö jää sivuosaan tarinan edetessä. Henkilöpaljouden keskellä se on ymmärrettävää, varsinkin kun hän ei ole enää kuningatar. Miksi häntä pitäisi kuvata, kun kaikki jännittävä tapahtuu toisaalla. Sarjan viimeisessä jaksossa keskitytään Bosworthin taisteluun ja sitä edeltävään juonitteluun. 

Sarjan loppu tuskin yllätti juuri ketään historiaa tuntevaa. Se ei kuitenkaan ollut ihme, sillä sarja perustuu oikeaan historialliseen tapahtumaan. Olisinkin yllättynyt, jos esimerkiksi kuningas Rikhard olisi voittanut taistelun. Määränpää ei ollutkaan sarjan pointti, vaan itse matka. Sentään joitakin yllättäviä käänteitäkin esiintyi, esimerkiksi sarjasa toinen Towerin prinsseistä oli vaihdokas. Fakta ja fiktio lomittuvatkin Valkoisessa kuningattaressa yhteen varsin kutkuttavasti, mikä onkin suurin syy katsoa sarjaa. 

Vailkoinen kuningatar oli minusta suhteellisen uskottava. Poikkeuksena mainittakoot, että naiset eivät näyttäneet vanhenevan yhtään. Esimerkiksi Elisabethin lapset ovat jo aikuisia, mutta hän näyttää edelleen kolmekymppiseltä. Lisäksi historiallinen viihde aina romantisoi menneisyyttä. Siitä huolimatta sarjan ajankuva on uskottavampi kuin vaikkapa Tudorsissa.

Sarjasta olisi saanut pidemmänkin. Kymmeneen jaksoon piti tiivistää aika paljon ja hyppiä vuosia eteenpäin nopeassa tahdissa. Toki hyppimistä ei voitu väittää. Käyhän sarja läpi koko tarinan kuningatar Elisabethin valtaan nuosusta Ruusujen sodan loppumiseen asti. En ole lukenut saman nimistä kirjaa, johin sarja perustuu, mutta olen kuullut sarjan olevan sille uskollinen. Ei ihme, sillä kirjan kirjoittaja Philippa Gregory on ollut tiiviisti mukana sarjan teossa. 

Kaiken kaikkiaan loppu oli onnistunut. Sarja ei menettänyt kiinnostustaan hiukkaakaan. Se oli loppuun asti historiallista draamaa parhaimmillaan.

Rakkautta tulivuoren varjossa

Historia, toiminta ja katastrofit ovat aina kiinnostaneet minua. Sen vuoksi katsoinkin uunituoreen muinaiseen Roomaan sijoittuvan seikkailupläjäyksen, Pompeijin.

Pompeiji mukauttaa historilallisen tarinan Vesulius-tulivuoren Pompeijan tuhoavasta purkauksesta Gladiaattoria ja Titanicia lainaavaan juoneen. Orjaksi kaapattu Milo (Kit Harington) lähetetään gladiaattoriksi Pompeijin kaupunkiin. Hän iskee silmänsä kauniiseen varakkaan kauppiaan tyttäreen Cassiaan (Emily Browning). Rakkautta varjostaa kuitenkin niin Cassian tahtova, häikäilemätön senaattori Corvus (Kiefer Sutherland) kuin purkautumista odottava tulivuorikin. Lisäksi Milon pitää selvitä hengissä armottomalla gladiaattoriareenalla.

Tuttuja elementteja sekoittava Pompeiji on yllättävän viihdyttävä elokuva. Erikoistehosteet pääsevät elokuvassa pääosaan, varsinkin Vesuviuksen purkautuessa. Vauhtia riittää, kunhan elokuva pääsi alun fiilistelystä. Loppu olikin jo sitten ehtaa katastrofielokuvaa.

Rakkauselokuva köyhän komistuksen ja rikkaan ylhäisen naisen välillä on nähty sata kertaa aiemmin paremmin tehtynä ja uskottavampana. Rakkaus syttyi liian nopeasti, mikä ei ole epätavallista tämän tyyppisille elokuville. Se on pakko tunnustaa.

Näyttelijöiden suoritukset olivat kelvollisia. Kiefer Sutherland on mainio roomalaisena tyrannina. Samoin Adewale Akinnuoye-Agbaje sankarin side-kickinä. Minusta hahmo olisi kelvannut pääosaankin asti. Milo nimittäin teki kaikki kliseisimmat virheet, mitä tuollaisessa elokuvassa voi vain tehdä.

Elokuvan historiallisesta paikkaansa pitämisestä voidaan keskustella. Miksi roomalaiset kuvataan viihdeteollisuudessa niin negatiivisesti? Yhdysvaltojen on sanottu muistuttavan tietyllä tavalla juuri muinaista Roomaa. Ainakin syvä uskonnollisuus, vahva kansallismielisyys ja sotaisa status sopisivat kuvaan. Roomalaisten positiivinen kuvaaminen siis kannattaisi.

Kokonaisuus on toimiva. Elokuva saattaa olla kliseinen ja ajoittain lapsellinenkin, mutta se on myös nautittava seikkailuelokuva. Se on kieltämättä katsottava, vaikkei mikään mestariteos olekaan. Kolme ja puoli tähteä.

Menneisyyden ja tulevaisuuden muuttamisen varjopuolet - Continuum 3. kausi

Tieteissarja Continuumista on kolmaskin kausi, joka löytyy vieläpä Netflixistä. Onneksi. Sain kauden päätökseensä vähän aikaa sitten ja siksi arvostelu on taas paikallaan.

Toinen kausi loppuui Alecin aikamatkaan kolme viikkoa taaksepäin. Hänen tarkoituksenaan oli tyttöystävänsä, Emilyn pelastaminen. Aikamatka muodosti tietenkin toisen aikajanan, jossa on jo Alecinsa. Kun myös Kiera tekee saman aikamatkan, korjatakseen tilanteen entiselleen, niin soppa on valmis. Kolmas kausi alkoi siis jännittävästä tilanteesta. Sen kantavana teemana on Kieran silmien avautuminen. Kausi sekoittaa pakkaa muutenkin, esimerkiksi Kieran suhde Liber8:tiin muuttuu. 

Kaksi Kieraa ja Alecia toivat sarjaan omat, harvinaisen mielenkiintoiset ja omaperäiset, juonikuvionsa. Toisen aikajanan Kiera kuoli ja ns. meidän Kiera pitää selvittää kuka hänet tappoi ja miksi. Kieran kuolemalla on myös vaikuttaa myös muihin hahmoihin. Aleceja on nyt kaksi. He eivät todellakaan tule toimeen keskenään. Joykut sanovat, että toinen Alec olisi paha. En allekirjoita tätä. Hänestä löytyy kyllä kusipäisen yritysjohtajan piirteitä ja hän teki muutamia moraalisesti arveluttavia ratkaisuja, mutta ne eivät vielä tee hänestä pahaa. Vain erittäin inhimillisen.

Toinen Alec 

 Kolmas kausi loppui jännittävään kohtaan. Ihme olisi, jos sarja ei jatkuisikaan. Kuitenkaan googletettuani asiaa kauden loputtua, en saanut varmaa vastausta. Tulokset kuitenkin viittasivat neljännen kauden suuntaan. Tulevien kausien, jos niitä tulee, riskinä on kuitenkin jo liika monimutkaisuus. Aikajanoja voi tehdä vain tietyn verran, ennen kuin sarja menettää uskottavuutensa.  

Continuumin taso ei ole laskenut, päinvastoin. Sarjasta tulee sitä mielenkiintoisempi, mitä pidemmälle siinä mennään. Se on edellisiä synkempi ja monimutkaisempi. Arvostan kumpaakin ominaisuutta. Kausi ansaitsee viisi tähteä.

Avaruudessa selviytymisen ABC

 Gravity oli yksi vuoden 2013 kehutuimmista elokuvista. Se on huomattu myös Netflixiltä, joka otti elokuvan ohjelmistoonsa varsin lyhyen ajan sisään.

Gravity kertoo kahden astronauttin, Tohtori Ryan Stonen ja konkariastronautti Matt Kowalskyn selviytymisestä, kun päälle alkaa sinkoutua avaruusromua. Juoni on hyvin yksinkertainen, mutta siinä on myös toinen taso. Elämäänsä pettynyt ihminen pakenee ongelmiaan avaruuteen, mutta huomaa lopulta ettei se tietenkään onnistu. Elokuvan viesti on selvä: Ongelmiaan ei voi paeta. Pääosia näyttelevät Sandra Bullock ja George Clooney, jotkaovat tähtimanttelinsa ansainneet.

Gravity on tehty enen kaikkea visuaaliseksi elokuvaksi. Se saa katsojan uskomaan olevansa avaruudessa. Voin vain kuvitella kuinka hieno elokuva on valkokankaalta katsottuna, varmasti vielä kauniinpi. Valitettavasti hahmon kehitys jää jälkeen. Jos elokuvassa on vain kaksi hahmoa, heistä pitäisi luoda paljon kiinnostavampia ja syvällisempiä.

Gravity on katsomisen arvoinen elokuva. Jos ei muuten niin ainakin sen maineen vuoksi. Elokuva herättää varmasti monenlaisia tunteita. Herkempien kannattaakin varata nenäliinapaketti mukaan. En ole katsonut juurikaan samanlaisia elokuvia, mutta yritän kuitenkin päästä liiasta kaavamaisuudesta ja katsoa aina välillä jotakin uutta. 

Vaikka elokuva onkin harvinaisen uskottava scifileffa. Kuitenkin leffan tiedepuoli sisältää monia virheitä tai niin olen ainakin kuullut. Itseäni virheet eivät häiritse, varsinkin kuin osa niistä on juonen kannalta oleellisia. Gravity on poikkeuksellisen lyhyt elokuva. Minusta pituus oli juuri sopiva, sillä elokuvassa ei ollut mitään liikaa tai liian vähän.

Jos kauniit maisemat, avaruus ja selviytymiskamppailut kiinnostavat sinua, tätä elokuvaa ei kannata jättää väliin. Toisaalta elokuva kannattaa unohtaa, jos sinulla on vaikeuksia keskittyä. Se on nimittäin ajoittan hidastemponen. Elokuva antsaitsee kolme ja puoli tähteä, sillä arvostan hahmoja visuaalisuutta enemmän. Luku voisi olla myös toinen, näkökulmasta riippuen, mutta näillä mennään.

Defiance - Mitä sarjasta tulee tietää ennen katsomista?

Defiance kuuluu minua kiinnostaviin sarjoihin. Valitettavasti sitä ei löydy Netflixistä, ainakaan vielä. Siitä huolimatta etukäteen on hyvä tutkia, millaisesta sarjasta on kyse.

5000 vuotta sitten muukalaislaji Votan menetti traagisesti kotinsa. He etsivät itselleen uutta ja huomasivatkin asumiskelpoisen planeetan, Maan. Planeetalla ei ollut vielä teknologiaa, joten he luulivat sen olevan asumaton. Kuinka väärässä he olivatkaan? He matkasivat vuosituhansia ja perillä, vuonna 2013, he törmäsivät epäluuloisiin ihmisiin. Sotahan siitä syttyi. Maapallo oli tuhon partaalla, joten ihmisten ei ja muukalaisten ei auttanut muu kuin solmia rauha.

Siitä päästäänkin sarjan tapahtumiin. Vuonna 2046 entinen merijalkaväen sotilas Joahua Nolan (Garnt Boeler) palaa vanhaan korikaupunkiinsa Defianceen kasvattityttärensä Irisan (Stephanie Leonidas) kanssa. Hän päätyy joutuu tai pääsee, riippuu kannassa, osalliseksi kaupungin tapahtumiin. Rahapulassa hän joutuu selvittämään kaupungissa tapahtuvaa murhaa.

Kaupunkiin mahtuu myös mm. pormestari Amanda Rosewater (Julie Benz), hänen bordellin omistaja siskonsa Kenya (Mia Kirshner) ja muukalaisten voimakasikko Datak (Tony Curran) ja Stahma Starr (Jaime Murray), joiden poika on Romeo ja Julia-tyylisessä suhteessa kaupungin toisen valtaperheen, kaivoksia omistavan McCawleyn, tyttären kanssa. 

Starrit

Sarja kiinnostaa minua kahdesta syystä. Ensinnäkin se tuli huippuhyvän Warehouse 13:n jälkeen Syfyltä. Toiseksi siinä on loistava Jaime Murray, josta pidin jo Dexterissä ja Warehouse 13:ssä minusta tuli pienoinen fani. Maailma kiinnostaa minua myös, ainakin jonkin verran. Odotan sarjalta erikoisen näköisiä avaruusolentoja ja toimintaa. Pelkään kuitenkin, ettei se vastaa odotuksiani. Sen verran kovia ne ovat.

Toinen katsottavien sarjojen listoille päätynyt sarja on outoja otuksia tutkivasta tohtori Helen Magnusista kertova Santuary. Sitäkään ei löydy Netflixistä, joten saa nähdä, mitä katson sitten kun Continuum on loppunut. Minulla on menossa viimeinen Netflixistä löytyvä eli kolmas kausi ja sarjan kaudet on lyhyitä, joten kovin kauaa siihen ei voi enää mennä.

Retki 1600-luvulle – Barokin aikaan

Heinolan museossa on ollut koko kesän esillä näyttely barokista, 1600-luvulla vallinneesta mahtipontisesta tyylisuunnasta. Me Torpan kanssa kävimme paikan päällä kiertelemässä ja katselemassa.

Mikä ihmeen barokki? Barokki on1600-luvulla alkanut tyylisuuntaus, jonka tuntomerkkejä ovat mm. koristeellisuus, tunteisiin vetoaminen ja mahtipontisuus. Barokkiajan piirteisiin kuuluu myös loistokkuuden ja juhlallisuuden tavoittelu sekä ylenpalttinen uskonnollisuus. Kuvaukseni tuskin tekee tyylille oikeutta. Barikin ajan tyyli pitää vain nähdä itse.Viimeinen kohde oli Lääninkivalteri Aschanin talo. Barokkinäyttely ei jatkunut sinne asti. Sen sijaan näimme 1700-luvun porvariston elämää. Olen kääynyt siellä aikaisemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti. Kierreltyämme tarpeeksi, saimme evääksi sämpylää ja pillimehua.

Kaiken kaikkiaan retki oli mielenkiintoinen ja sivistävä. Olin halunnut käydä näyttelyssä, mutta en saanut aikaiseksi. Onneksi en, sillä nyt sain opastetun kierroksen ja vieläpä ilmaiseksi. Sitä paitsi, aina retket tavalliset työt voittaa, vaikka minun tavallisissa töissäkään ei ole mitään vikaa.

Heinolan museo täytti kesällä 50 vuotta. Siellä on nähty monenlaista tyylisuuntausta. Barokki on kuitenkin jäänyt huomioitta, ennen tätä. Esillä on runsaasti ennennäkemätöntä materiaalia, kuten Ruotsin leskikuningatar Hedvig Eleonooran audienssituoli , muotokuvia kuninkaallisista ja aatelisista, hopeaa, hautajaisvaakunoita ja kilpikonnananahasta tehtyjä rasioita. Näyttelyn esineet on koottu museoiden, kartanoiden ja yksityisten kotien kokoelmista.

Kokoonnuimme Torpalle ennen retken alkua, sillä näyttely alkoi vasta yhdeksän maissa. Näyttely on rakennettu kolmeen kohteeseen: kaupunginmuseoon, taidemuseoon ja Galleria Lambertiin. Ensimmäinen kohteemme oli kaupunginmuseo. Ammanuenssi Sirpa Juuti kertoi meille barokista ja vähän muutenkin ajasta koko kierroksen ajan. Muun ajan saimme kiertää museossa itsenäisesti.

Kaupunginmuseota oli nähtävillä vanhoja tauluja Ruotsin kuningaallisista, kattauksen, aseita ja muuta aikaan sopivaa. Hedvig Eleonooran audienssituoliakin tuli ihailtua. Kaupungin museon näyttely oli kuitenkin aika pieni, joten siirryimme vähän aikaa kierrettyämme taidemuseoon.

Taidemuseon näyttely olikin jo isompi. Siellä oli monia tauluja, kaappeja, käsitöitä, maljakoita ja muuta tyyliin liittyvää. Saimme jälleen kierää näyttelyä rauhassa. Seuraava kohde oli Galleria Lambert, johon oli lavastettu sekä makuuhuone, että oppineiden huone. Oppineiden huonetta ennen saimme ihailla mm. vanha raamattu.

Oppineiden huone

Viimeinen kohde oli Lääninkivalteri Aschanin talo. Barokkinäyttely ei jatkunut sinne asti. Sen sijaan näimme 1700-luvun porvariston elämää. Olen kääynyt siellä aikaisemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti. Kierreltyämme tarpeeksi, saimme evääksi sämpylää ja pillimehua.

Kaiken kaikkiaan retki oli mielenkiintoinen ja sivistävä. Olin halunnut käydä näyttelyssä, mutta en saanut aikaiseksi. Onneksi en, sillä nyt sain opastetun kierroksen ja vieläpä ilmaiseksi. Sitä paitsi, aina retket tavalliset työt voittaa, vaikka minun tavallisissa töissäkään ei ole mitään vikaa.

Kanadalaisista tv-sarjoista

Kanadalla on rikas historia, ainakin mitä tulee tv-sarjoihin. Erityisen hyvää mainetta maa on saanut laadukkaiden scifi sekä yliluonnollisten sarjojen tekijänä.

Vancouver on Pohjois-Amerikan kolmanneksi vilkkain elokuvien kuvauspaikkakunta, vaikka kaupunki saakin ani harvoin kunnian esiintyä omana itsenään. Maan tv-sarjoja piinaa kuitenkin yksi merkittävä seikka: pätevät tekijät lähtevät Yhdysvaltoihin parempien palkkojen perässä.


Minulta on jäänyt, ajan, ei niinkään kiinnostuksen takia, monia hyviä kanadalaisia sarjoja katsomatta. Tälläisiä ovat mm. Sanctuary, Bitten sekä Stargate Atlantis. Myös minua kiinnostava tieteissarja Defiance on kuvattu Kanadassa, Torontossa. Sarja on kuitenkin muuten usalainen.

Sanctuary kertoo Tri Helen Magnuksesta , kauniista ja arvoituksellisesta tutkijasta, joka etsii, tutkii ja suojelee erilaisia hirvittäviä olentoja ympäri maailmaa. Sarja on katsottavien listallani.


Bitten kertoo ihmissusista. Sarjan pääosassa nähdään Elena Michaels, joka joutuu ihmisusipoikaystävän puremaksi. Tapahtuma tekee Elenasta ihmissuden ja Pack-nimisen lauman ainoa naispuolinen jäsenen.


Stargate Atlantis on puolestaan Tähtiportin spin off. Nimensä mukaisesti tapahtumat sijoittuvat Atlantikselle.


Lopuksi vielä Top 5 Kanadalaiset sarjat:

1. Lost Girl

2. Orphan Black

3. Continuum

4. Tähtiportti

5. Nikita

Huomisen ihmisiä nykyajan tv-sarjassa

Supersankarit ovat nyt kuuminta hottia. Niitä meille tarjoaa nuortensarja The Tomorrow People, jonka ensimmäisen ja valitettavasti myös viimeisen kauden sain juuri katsottua

The Tomorrow People kertoo Stephen Jamesonista, joka saa tietä olevansa ns. huomisen ihminen, evoluution seurauksena kehittynyt uusi tavallisia ihmisiä edistyneempi, supervoimia saanut, ihmislaji. Huomisen ihmisillä käytössään supervoimaa: teleportaatio, telepatia ja telekinesia. Vaikka supervoimat niin kivoja ovatkin, asialla on kääntöpuolensa. Salainen Ultra-organisaatio yrittää neutralisoida tai tappaa huomisen ihmiset, sillä he pelkäävät heidän olevan uhka tavallisille ihmisille.

Asetelma vaikutti lupaavalta, mutta toteutus ei yltänyt ihan sen tasolle, mikä tuottikin minulle pienen pettymyksen. Ajatus siitä, että evoluution seurauksena ihmiset saavat supervoimia voi kuulostaa typerältä, siksi The Tomorrow Peopleen kannattaa suhtautua viihteenä, sillä sen juoni ei ole kovin uskottava. Itse yleensä nielaisen tällaiset juonet purematta, mutta joillekin se voi olla vaikeampaa.

En ole nähnyt sarjaa, johon The Tomorrow People perustuu. Sen verran voin sano, että juoni ja hahmot ovat pysyneet pääasiallisesti sanoina. Niitä erottaa ainakin kohderyhmä, sillä alkuperäinen sarja on suunnattu lapsille, uusintaversio nuorille aikuisille. Ihan pienten lasten sarja The Tomorrow People ei olekaan, sillä se on paikoittain hyvin synkkä ja toimintapitoinen, varsinkin loppua kohden. Sarjassa on havaittavissa pientä mustavalkoisuutta, mutta harmaan sävyjäkin tulee esiin kiitettävästi.

John

Sarjaa pitää katsoa jonkin tovin ennen kuin hahmot käyvät mielenkiintoisesti. Päähenkilö ei ole sarjan mielenkiintoisin hahmo, vaan ryhmän johtajana aloittanut ja Ultran koulutuksen käynyt John. Toinen kiinnostava hahmo oli Stephenin värvännyt Cara, mutta hänen tarinaansa olisi voinut lisätä vielä jotakin. Russell, huomisten ihmisten johtajien oikea käsi, on pakollinen hauska hahmo. Muut huomisen ihmiset jäivät hieman etäisemmiksi.

Hallituksen salaiset organisaatiot ovat kaluttu luu ja sellaisena Ultra oli aika kulunut. Tekoälyt, salaperäiset johtajat, turvatoimet, vartijat, hienot toimistot, viimeisintä huutoa olevat pelit ja vehkeet ja vakoilulaitteet, josta NSA voisi olla kateellinen. Näitä Ultrasta löytyy. Kun näihin lisätään vielä laittomat tutkimukset, salamurhat ja kaikki vastaava, saadaan kaikki salaisten organisaatioiden ominaispiirteet käyttöön. Jedikiah on Ultran johtaja kiitettävän moniulotteinen, vaikka alussa sitä onkin vaikea huomata.

Ultran päämaja

Sarjan tunnelma oli nuorekas, mihin tietysti pyrittiinkin. Erikoistehosteet, nuoret päähenkilöt ja musiikki pitivät tästä huolen. Sarjan kai oli tarkoitus olla nuorille suunnattu supersankari sarja. Kuitenkin maailmassa on niin paljon parempiakin supersankarisarjoja, erityisesti nyt supersankarien ollessa muodissa. Yksi tällainen sarja on The Tomorrow Peoplen pääosan esittäjän Robbie Amellin isoveljen tähdittämä Arrow.

 Sarja tarjoaa kiitettävästi silmäkarkkia, niin ahmojen kuin teknologian osalta. Myös nuorten kyvyt näyttävät makealta. Tässä ei kuitenkaan ole enää nykypäivänä mitään ihmeellistä. Vaikka jaksot olivatkin nopeatempoisia ja niissä riitti kaikkea jännää, itse pääjuoni liikkui hitaasti. Siksi lopussa piti kiristää tahtia, eikä asioita oikein ehtinyt sulattamaan. Harmiksi vain, kausi loppui jännään kohtaan, eikä jatkoa ole luvassa.

Tavallaan ymmärrän, miksei katsojia riittänyt ja sarja piti lopettaa, vaikka sarja kohtuullisen hyvä onkin. Juuri nyt televisiossa on paljon parempia sarjoja. The Tomorrow People osoittautui tv-kauden kovimmaksi pettymykseksi. Tosin minun odotuksenikin olivat liian korkeat. Itse sarja oli kuitenkin enemmän kuin katsottava. Sarjan katsomista ei kadu, mutta se ei vie mukaansakaan. Anna kolme tähteä.