Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikingit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikingit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. tammikuuta 2021

Loppu se on viikinkienkin ajalla

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös History Channeling Vikings-sarja. Sen viimeinen, järjestyksessään kuudes kausi, ei kuulunut sarjan parhaimpiin, mutta hyvä se oli silti.


Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!

Ragnarin (Travis Fimmel) poikien sisällissota sai pääsi veriseen päätökseen, jonka tuloksena Björn Rautanyrkki (Alexander Ludwig) haavoittui, mutta sia kuitenmkin pidettyä kruununsa. Hänen vastustajansa Ivar Luuton (Alex Høgh Andersen) puolestaan löysi itsensä taas liittolaisensa, Varjagien ruhtinas Oleg Viisaan (Danila Kozlovsky) hovista.

Varjagit eivät kuitenkaan Kattegatin valloitusideasta perin luovu, varsinkion kuin heillä on jo viikinkien suurkuningas Harald Kaunotukka (suomalainen Peter Franzén). Lisäksi Björnin kruunulle on muitakin tavoittelijoita. Heihin ei kuitenkaan kuulu Ragnarinvanhin poika Ubbe (Jordan Patrick Smith), joka on perinnyt isänsä kyltymättömän halun tutkimusmatkailuun.


Vikings kuuluu historiallisten sarjojen parhaimmistoon, mutta sen parhaat päivät ovat olleet jo jonkin pitkään takana. Ne päättyivät Ragnarin kuolemaan. Nimttäin kukaan hänen pojistaan ei hänen tasolleen päähenkilönä onnistuneet nousemaan tai edes lähelle. Kuitenkin Vikings pysyi loppuun asti harvinaisen hyvälaatuisena historiallisena, tai ainakin sitä mukailevana, sarjana.

Siitä löytyi taas tyypillinen määrä, juonittelu, näyttäviä taisteluja, draamaa ja muutama yllättävä, ja vähemmän yllättäväkin, käänne. Juuri niistä elementestä nautin vieläkin, vaikka en ihan sarjan alkukausien lailla. Silloin ne nimittäin tapahtuivat mielenkiintoisimmille hahmoille. Ragnarin lisäksi jäin kaipaapaan myös Lagertaa (Katheryn Winnick).


Vaikka alkukaudella sarjan suurimpana uhkana olivat Oleg armeijoineen, niin loppukaudesta mentiikin vaihteeksi taas takaisin Englantiin, mikä virkistikin kautta hyvin. Sen sijaan Ubbe pääsi Vikings, ja viikinkien, ennestään tutkimattomalle maaperälle. Valitettavasti siellä oltiin vain niin vähän aikaa. Miehen matka sinne ei ollut läheskään yhtä mielenkiintoista seurattavaa.

Tuotantoarvot oli sarjassa jälleen kohdallaan, varsinkin taistelukohtaiukset näyttivät taas hyviltä. Muutenkaan tekijät eivät ansaitse valituksen sanaa, oli kyse sitten ruudun edellä olevista näyttelijöistä tai ruudun takana olleista työntekijöistä. Ainakaan minulta, joka ei näistä asioista juuri tiedä ja on valmis myöntämään sen.


Björnin, nyt tulee iso juonipaljastus, kuoltua parhaaksi hahmoksi osoittautui hänen vaimonsa Gunnhild ( Ragga Ragnars). Hänen taistelunsa pääsystä Kattegatin huipulle olikin yksi kauden pashaista juonista, niin huonosta päättyikin. Ivarkin oli edelleen mielenkiintoinen villikortti, niin epämiellyttävänä kuin hahmoa muuten pidinkin.

Muista Ragnarin pojista Ubbe ei onnistunut saamaan itselleen juuri persoonaa ja viime kaudella paikoitain kiinnosta Hvitserk (Marco Ilsø) meni tällä kaudella lähinnä ärsyttävyyden puolelle. Hän ei kuitenkaan ollut läheskään yhtä ärsyttävä kuin Harald, jonka olisin toivonut saavan kuoleman jo heti kauden alussa. Muista hahmoista minulla ei juuri ollut vahvoja mielipiteitä puolesta tai vastaan.


Minulla ei ole vahvoja mielipiteitä myöskään siitä, minkälaisen päätöksen sarja sai. Kaikki juonenpäät menivät kiinni suhteellisen tyydyttävästi. En kuitenkaan myöskään osannut tuntea ikävää sarjaa kohtaa tai halunnut nähdä heidän tarinaansa enää lisää. Semn sijaan sarjan spin offia, Vikigs:Valhallaa, seuraan varmasti tai niin varmasti kuin voi realistisesti sanoa.

Tiivistetysti Vikingsin kuuden kausi tarjosi harvinaisenkin hyvälle sarjalle tyydyttävän päätöksen, mutta parantamisen varaakin oliis ollut. Neljä tähteä!

maanantai 7. joulukuuta 2015

Kuningas Ragnar ja muut pohjanmiehet Eurooppaa valloittamassa

Nykyään televisio on täynnä historiasarjoja. Yksi parhaista on History Channelin Viikingit, jonka kolmas tuotantokausi sai juuri päätöksensä. Nyt on arvostelun vuoro.


Aluksi on hyvä huomauttaa, että Viikinki-sarjassa on historiaa vain niteeksi, niin kuin tekijätkin auliisti myöntävät. Itseäni asia ei haittaa. Dokumentit on sitten erikseen. Nyt on hyvä hetki muistuttaa myös, että tämä arvostelu tulee sisältämään juonipaljastiksia, joskaan ei paljon. Lue siis omalla vastuulla.

Tiivistetysti Viikingit kertoo Ragnar Lothbrokista (Travis Trimmel), entisestä maanviljeliästä ja nykyisestä kuninkaasta. Kolmas kausi keskittyy hänen unelmaansa valloittaa englantilaista maata viljelytarkoituksiin. Hän saakin littolaisekseen koko Englannin hallintaa tavoittelevan Kuningas Ecbertin (Linus Roache). Kausi keskittyykin suurimmaksi osaksi Eurooppaan

En voi sanoa, että olen aina pitänyt Viikingeistä. Petyin pilottia katsoessani, sillä jostain syystä odotin Spartacusta viikingeillä. Sellainen sarja ei tietenkään ole. Onneksi kuitenkin annoin sille mahdollisuuden. Nykyään nimittäin katson sarjaa mielelläni, vaikka se ei viiden parhaan joukkoon pääsekään. Olemassa on niin paljon muitakin hyviä sarjoja.

Tosielämän viikingien tapaan, sarja on hyvin toimintapitoinen. Viikingit sotivat ties keiden kanssa, joskus jopa keskenään, eikä vereltä ja suolenpätkiltä voi välttyä. Kolmannella kaudella toimintaa on kuitenkin aikaisempaa vähemmän. Ratkaisu toimii. Jos katsojia ei saa investoimaan hahmoihin, toimintakin on yhtä tyhjän kanssa. Merkityksetöntä suorastaan.

Kolmas kausi keskittyykin enemmän ihmisiin ja heidän välisiin suhteisiinsa ja valtapeleihinsäkin. Viikinkien ehdotonta vahvuutta: taistelustrategioitakaan ei olla unohdettu. Taistelut voitetaan voimien lisäksi myös järjellä. Myös eri uskontokunnatkin ovat saaneet kaudella näkyvämmän rooliin. Eroavathan viikinkien uskomukset hyvin paljon kristityjen vastaavista. 

Sarjan vahvuudet eivät rajoitu vain yllä luettelemiin. Se myös näyttää hyvältä. Niin maisemat kuin ihmisetkin ovat kauniita kuin kuvat. Suomalaisena minulle tuli pieni ylpeyten pilkahdys. Kyllä Pohjopis-Eurooppa on kaunis. Sen sijaan taistelukohtaukset eivät olleet television parhaimmistoa, vaikka ne ihan katsottavia olivatkin. No, pitäähän sarjassa jokunen heikkoutensakin olla.

Onneksi sarjan hahmot eivät kuitenkaan kuulu niihin. Niin miehet kuin naisetkin. Vahvat naiset ovatkin sarjan parasta antia. Esimerkiksi hahmosuosikkeihini kuuluva, Lagertha (Katheryn Winnick). Miehistä suosikkeihinim kuuluu, siis Ragnarin lisäksi, uskonsa kanssa kamppaileva Athelstan (George Blagden) sekä Ragnarin poika Björn (Alexander Richard Ludwig). 

Inhokkejani löytyy myös molemmista sukupuolista. Heikin kuuluu niin Ragnarin uusi vaimo kuningatar Aslag (Alyssa Sutherland ),veli Rollo (Clive James Standen) kuin hänen hyvä ystävänsä Floki (Gustaf Skarsgård). Inhokkilistani kärkeen pääsee kuitenkin vain itsestään välittävä kuningas Ecbert. Loput hahmot eivät herätä tunteita puolesta tai vastaan.

Kaiken kaikkiaan Viikinkien kolmas kausi jatkaa aikasemmilla kausilla nähtyjä ja hyväksi havaittuja teitä. Odotankin jo malttamattomana sarjan neljättä kautta. Viisi tähteä.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Tunnetut fiktiiviset viikingit

Vähän aikaa sitten kirjoitin viikinki aiheisesta dokumentista. Dokumtista innostuneena käyn läpi joitakin viikinki-aiheista fiktiota ja kuuluisia fiktiivisia viikinkejä.

Viikingit-sarja: Viikingit kertoo legendaarisesta viikinkisoturin Ragnar Lodbrokista, joka perustuu vieläpä löyhästi oikeaan historialliseen henkilöön. Yksi suurimmista juonikuvioista on viikinkien ryöstöretket Englantiin. Sarjassa sivutaan myös mukavasti viikinkijumalia ja heidän uskontojaan. Historian lisäksi näemme vauhdikkaita taisteluja, jännittäviä juonikuvioita ja visuaalisesti hienosti totetutettua kuvamatskua.
Vaikka sarja on paras, ja ainut, viikingeistä näkemäni, sitä on syytetty historiallisesti epätarkaksi. Kyllä se osittain onkin, viikingit esimerkiksi puhuvat englantia. Oma mielipiteeni on, että ei sarjaa kannata dokumenttina ottaa, mutta kyllä siitä faktojakin varmasti löytyy. Lisäksi se voi, niin kuin omassa tapauksessani, innoittaa viikinkeihin tutustumiseen. 

Itselleni sarja oli pienoinen pettymus, koska odoten Spartacusta viikingeilla maustettubna, jostain kummallisesta syystä. Sarja alkoi kuitenkin pikkuhiljaa maistua ensimmäsitä kautta vähän aikaa seurattuani. Sarjassa on paljon hyvää. Tunnelmanluonti on onnistunut yleisesti ottaen kohtalaisen hyvin. Tarina ei sekään ole kovin monimutkainen, mutta jaksaa silti pitää otteessaan jo ihmisten erikoisten tapojen takia. 

Michael Crichtonin The Eaters of the Dead: Eaters of the Dead sai aiheensa 900-luvulla eläneen arabialaisen suurlähettilään ja oppineen Ahmed Ibn Fahdlanin vanhoista käsikirjoituksista. Ibn Fahdlan karkotetaan suurlähettilääksi silloisten bulgaarien maille Volgan varrelle, koska hän on koti-Bagdadissa sekaantunut väärään naiseen. Matkallaan Ibn Fahdlan kohtaa joukon pohjanmiehiä, viikinkejä, jotka yllättäen saavat tiedon kotiseutujaan uhkaavasta vaarasta. Näin päähenkilö joutuu taistelemaan itselleen vieraan kansan puolesta.

Kirjasta on tehty myös elokuvam 13. soturi, jossa pääosaa näyttelee Antonia Banderas. En ole nähnyt kyseistä elokuvaa, joten en voi sitä lähteä arvostelemaan. Sama tilanne on kirjan kohdalla.

Harald Hirmuinen: Harald Hirmuinen on Dik Brownen piirtämä sarjakuva, koka kertoo kuvitteellisesta viikinkipäälikko Haraldista. Työkseen Harald lähinnä ryöstää englantilaisia ja ranskalaisia linnoja. Haraldilla on tyhmänsitkeä "adjutantti" Orm Onnekas ja muu viikinkivenemiehistö. Haraldin perheeseen kuuluu lisäksi vaimo Helga, poika Hamlet ja naimaikäinen tytär Hulda.

True Bloodin Eric Northman: Ennen vampyyriksi muuttumistaan Eric oli huoleton viikinkiprinssi. Asia kuitenkin muuttui hänen vamhempien kuollessa Missisipin vampyyrikuninkaan ansiosta. Viikinaikaan pääsee sarjassa tutustumaan juuri Ericin takautumissa. Niitä ei kuitenkaan ole turhan paljon.

Thor: Thor menee ehkä aiheen sivusta. Kyseessä on hahmo, jonka perustuna on viikinkien mytologia, mutta itään muuta yhteistä Thor-sarjakuvilla tai elokuvilla ei viikinkeihin ole. Thor on siitä huolimatta yllättävän viikinkimäinen ilmestys.

torstai 18. syyskuuta 2014

Joukkohauta täynnä viikinkejä

Miettiessäni seuraavaa katsottavaa tv-sarjaa, katseeni osui National Geographin Viking Apocalypse -dokumenttiin. Koska aihe näytti kiinnostavalta, päätin katsoa, millainen dokumentti on kyseessä.

Viking Apocalypse kertoo teloitettujen 54 nuoren miehen massahaudasta Ridgeway Hillissä.
Dokumentti vie meidät 1000 vuotta ajassa taaksepäin aikaan, jolloin viikingit matkasivat meriä pitkin ryöstöretkille uusiin maailmoihin, myös rikkaaseen Englantiin. Yllättävää kyllä, vuonna 2009 löydetty massahaudan uhrit eivät ole viikinkien teloitettuja englantilaisia, vaan eliittisotureihin kuuluvia viikinkejä. Dokumentissä tutkijat selvittävät massahaudan ja sen uhrien salaisuuksia tieteen voimin.

Dokumentti yhdistää historiaa, murhamysteereitä, viikinkejä ja varhaiskeskiajan hallitsijoita. Näkökulma vaihtelee. Välillä näytettään tutkimuksia, välillä lavastettuja viikinkien sotaretkiä ja välillä luetaan tarinaa vanhoista kirjoituksista. Viking Apocalypse on kuitenkin nimenä turhan dramaattinen, vaikka siinä puhuttiin myös viikinkien viimeisistä vuosista. Mutta ei nimi dokumenttia pahenna, jos ei dokumentti nimeä.

Aihe on mielenkiintoinen. Toteutus puolestaan menetteli. Siitä olisi saatu paremmankin, mutta myös paljon huonomman. Ainakin minä jaksoin katsoa dokumentin vaivatta loppuun asti. Pidin erityisesti näyteltyistä kohtauksista, joita olisi sanut olla enemmänkin. Sen sijaan itse tutkimuksen näyttöä olisi voinut olla vähemmän. Vähän vajaat neljä tähteä.