Erottamattomat Jonesin veljekset

Olipa kerran jaksoarviointi meni taas myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaa. Niin ainakin vanha kansa sanoo. Arvosteluvuorossa on jakso nimieltään The Brother's Jones.

Aikaisemmin tapahtunutta: Kapteeni Koukku eli toiselta nimeltään Killian Jones saatiiin vihdoin pelastettua vankilastaan. Alamaailmasta poispääsyä rajoittaa kuitenkin se, että Hades vangitsi Emman, Reginan ja Snow:n hautakivieä apuna käyttäen. Henryllä puolestaan on edessä vaikea valinta: auttaisiko Cruellan maan päälle, jos sillä hän pelastaisi äitinsä sielun.

Takaumat kertovat Jonesien veljeksistä, Killianista ja Liamista. Veljekset työskentelevät Kapteeni Silverille. Toivoa tarjoaa laivasto.Valitettavaski Killian hukkaa tilaisuutensa uhkapeleihin ja juopotteluun. Hyvänä veljenä Liam jää laivalle auttamaan häntä. Sitten tapahtuu odottamaton käänne, kun kapteeni melkein tappaa miehistön viemällä laivan myrskyyn. Lian aloittaakin kapinan.

Kapina tekee Liamista kapteenin, mutta asia ei jää siihen. Lian nimittäin saa Hadekselta tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä: Hän hukuttaisi laivan ja sen koko miehistön itseään ja veljeään lukuunottamatta, vastineeksi Hades antaisi hänelle kallisarvoisen timatin, jonka avulla Jonesit pääsisivät laivastoon. Lian suostuu tarjoukseen vastahakoisesti.

Takaumat loppuvat veljesten puhuvan pelastajiensa, laivaston, kanssa ja pääsevätkin sopimukseen heidän kanssaan. Kertasin takaumat nopeasti, koska se oli hivenen tylsähkö ja yllätyksetön. Tiivistän nyt tunteeni takaumia kohtaan lyhyesti: Olen nähnyt mielenkiintoisempiankin takaumia, mutta myös paljon huonompia. Takaumat olivat siis aika perustasoa eli ei huonoja, jos ei hyviäkään.


Varsinaisen tarina sijoittuu taas Alamaailmaan, nykyaikaan. Siellä Killian huomaa yllätyksekseen, että hänen veljensä majailee siellä. Veli lupaa auttaa heidän ongelmasnsa ratkaisussa ja antaakin Emmalle ja Killianille erittäin tärkeän vihjeen: Alamaailmassakin on oma satukirja, jossa saattaa hyvinkin olla luku tai pari Hadeksesta. Se pitää kuitenkin ensin löytää.

Onneksi Velhon oppipojan tavannut Henry, menen siihen kohta, tietää, mistä kirjaa voisi hakea. Alamaailmasakin on kirjailijan koti. Heidän pitää vaan saada sen avaimet, joita pitää paikan seriffi eli Davidin paha kaksoisveli James. Veljeään esittänyt David saakin avaimet, kunhan hän ensin esittiää veljeään paikalle sattuneelle Cruellalle. Kohtaus aiheuttikin jakson suurimmat naurut.

Satukirja löytyykin pian. Hades ei kuitenkaan anna heidän toteuttaa suunnitelmiaan, vaan pyytää Liamia poistamaan hänestä kertovat sivut. Liamin ei auta muu kuin totella, sillä muuten Hades kertoo totuuden hänen veljelleen. Liam onnistuukin tehtävässään, mutta sitten hän törmää koko epäonnistuneen laivamatkan kaartiin, jotka kertovat kaiken myös Killianille.

He uhkaavatkin tappaa kumatkin veljekset. Miksi kummatkin? Mene ja tiedä. Hades kuitenkin tulee paikalle ja uhkaa lähettää heidät kaikki alakertaan, seehen helvetin kaltaiseen paikkaan. Lian kuitenkin uhrautuu veljensä puolesta, mikä puolestaan aiheuttaa sen, että hän ja loppumiehistö pääsee vihdoin eteenpäin. Alamaailmassa alkaa tehdä tyhjää.

Muu jakso keskittyi lähinnä Henryyn. Hän siis törmäsi Velhon apulaisen, joka ei ole lainkaan innoissaan Henryn suunnitelmista Cruellan auttamiseksi. Sen ymmärrän hyvin. Hän kuitenkin auttaa vastahakoisesti poikaa. Henry ei kuitenkaan toteuta suunnitelmiaan, vaan hän kertoo perheelleen kaike, pienen angstaamisen jälkeen. Onhan kyseessä teini.


Henrylle kuitenkin tarjoutuu tilaisuus olla sankari, sillä hän voi kirjoittaa Hadeksen kohdat uudestaan, onhan hän kirjailija. Lopussa meille selvisi ehkä kesyin salaisuus vähään aikaan: Hades tuntee Zelenan ja asiassa on jotain salaamisen arvoista. Mitä? Se selvinnee pariin keskittyneessä seuraavassa jaksossa, joka tulee ensiviikolla.

Ensin kysyn jotain, jota en ole kysynyt vähään aikaan. Missä se luvattu LBGT-pari oikein luuhaa?Ehkä viimeisissä jaksoissa, sillä niissä nähdään taas Rubyä kumppaneita tai niin olen ainakin kuullut. Jotenkin veikkaan, että se ei edes ole odotuksen arvoinen, mutta voin vain olla asiasta negatiivinen Nestori. Mutta niinhän sitä sanotaan, että pessimisti ei pety.

Nyt itse jaksoarvioon. Jaksossa oli väliosan tuntua, sillä se eteni hitaasti, eikä juuri mitään tapahtunut. Juoni sentään meni eteenpäin. Nythän porukalla on edes jonkinlainen suunnitelma alamaailmasta poispääsemiseen. Jakson hyvyys määriytyy kuitentekin myös sen keskushenkilöstä eli Koukusta. Itse en ole miehen suurin fani, joskaan en inhoakaan häntä.

Koukusta vielä sen verran, että tässä jaksossa hän voi tuntua turhan narisevalta. Toisaalta olen iloinen, että hän itsekin huomautti, ettei ehkä ole pelastamisen arvoinen. koko Pimeän olento-asiaa ei siis ole unohdettu tyystin. Nitä tulee ns. CaptainSwaniin eli Emman ja Koukun suhteeseen. Minusta sarja ei ole käyttänyt siihe tarpeeksi aikaa, joten heistä välittäminen on vaikeaa.

Jaksossa parasta oli Cruella, ehdottomasti. Hän onkin Alamaailman paras lisäys. Huonointa oli CaptainSwanin draama.  Regina oli myös loistava tänään, vaikka hän saikin liian vähän ruutuaikaa. Davidin mustasukkaisuus taas alkoi ärsyttämään, varsinkin kuin ajattelee mitä hän teki tässä jaksossa toisen naisen kanssa. Varsin hyvästä syystä tosin. Muut juonenkäänteet olivat mitä olivat.

Kaikenkaikkiaan jakso oli keskitasoa Olipa Kerran mittapuulla. Siksi annan sille neljä tähteä.

Kuoleiden maailmassa kaikki joutuvat kohtaamaan menneisyytensä - Jopa Pimeän olento

Viimeisimmän Olipa Kerran-jakson, Devil's Duen, arvostelu on pahasti myöhässä, sillä minulla on ollut muita kiireitä.Siitä olen vilpittömästi pahoillani. Tässä se nyt kuitenkin tulee.

Aikaisemmin tapahtunutta: Rumplen vaimo jätti hänet Kapteeni Koukun takia, ja siksi, ettei pitänyt häntä tarpeeksi miehenä. Pimeyden olennoksi tultuaan Rumple kuitenkin kosti tappamalla vaimonsa. Alamaailmassa sankarimme on  Koukun etsimisen lisäksi, auttanut jo kolea ihmistä eteenpäin. Siitä suivaantunut Hades päätti tappaa heistä kolme. Koukku saa päättää ketkä.


Niin kuin aikaisemmin tapahtunutta-kohdasta saatoittekin jo arvata, takaumat keskittyvät Rumpleen. Tarkemkin sanottuna aikaan, jolloin hän ja Milah oli vielä naimisissa. Takaumat alkavat Beafiren saadessa käärmeen pureman. Siihen on olemassa lääke, mutta se maksaa paljon enemmän kuin kauhistuneilla vanhemmilla on mahdollista antaa.

Niinpä Milah käskeekin Rumplen tappamaan kyseisen kauppamiehen ja ottamaan lääkkeen itselleen. Valitettavasti mies ei kykene suorittamaan tehtävää. Onneksi on jotain, mitä hän voi tehdä. Kauppias nimittäin tarjoaa sopimusta: Hän antaa Rumplelle lääkkeen, kun han hän antaa siitä hyvästä toisen lapsensa. Siitä Milah ei tietenkään pidä. Niinpä hän jättää perheensä ja lähtee Koukun matkaan.

Milah oli väärääsä, tappaminen ei ole ratkaisu, eikä se varsinkaan tee kenestäkään miestä. Sitä paitsi, mikset tehnyt sitä itse. Se lienee itsestään selvää. En kuitenkaan vihaa milahia samalla lailla kuin joku muu. Ymmärrän silti vihaa täysin.  Rumplen kohtalon voi kokea kuka vain jajotkin katsojat ovat varmaan kokeneetkin. siihen on Toisin kuin moneen muuhun sarjassa tapahtuneeseen.

Takaumat loppuivat, kun Rumple oli jo Pimeän olento. Hän haluaa luonnollisesti päästä sopimuksesta. Helpoin keino siihen on tappaa kyseinen kauppias. Kaiken kaikkiaan takaumat olivat hieman tylsiä. Hahmokehityksen kannalta ne eivät kertoneet mitään uutta. Tiedämme jo, minkälainen Rumplen ja Milahin avioliitto oli. Vakuutan kuitenkin, että niiden merkitys avautuu loppujaksossa.


Alamaailmassa Koukku tekee sen, minkä jo arvasinkin, eli kieltäytyy päättämästä. Luonnollisesti Hades ei katso sitä hyvällä. Rangaistukseksi Koukku joutuukin roikkumaan Kadonneiden sielujen virtaan. Kyllä, se on yktä paha kuin miltä kuulostaakin. Toisaalla Rumple keksii keinon Koukun takaisin saamiseksi. Siihen he tarvitsevat kuitenkin Milahin apua.

Nainen suostuu. Osittain siksi, että kysessä on Koukku, mutta suuremmakso osaksi siksi, että hän haluaa korjata tekemänsä vääryydet. Tilanne johtaa myös melkienpä jakson hauskimpaan osioon eli Emman ja Milahin kohtaamisen. Milah ei oikein tiedä, miten suhtautua tilanteeseen. Onhan Emman ollut sekä hänen poikansa, että entisen poikaystävänsä kanssa. Siinä on paljon sulateltavaa.


Välissä kerron, että Regina ja Snowkaan evät jääneet toimettomaksi. He etsivät Danielin haudan, nyt Pormestariksi kohonneen Cruellan ansiosta. heille selvisi, että Danien on paremmassa paikassa. Pääjuonen kannalta tärkeämpi huomio oli kuitenkin se, että Regina sai taikuutensa takaisin. Siitäkin huolimatta, etten edes tiennyt, että hän on sen menettänyt.

Jaksossa saimme tietää kaikenlaista muutakin nippelitietoa Alamaailmasta. Ilmeisesti sinne voi päätyä myös lapset, ja eläimet. Lapset kyllä vielä jotenkin ymmärtää, mutta mitä käsittelemättömiä asioita eläimillä oikein voi olla. Saimme tietää myös, että maassa oleva hautakivi tarkoittaa henkilän jatkavan matkaa parempaan paikkaan, ja rikkoutunut hautakivi pahempaan.

Nyt pidemmittä puheitta jakson pääjuoneen. Rumple, Emma ja Milah matkustavat Koukkua pelastamaan. He löytävätkin hänen olinpaikkansa nopeasti. emma lähtee pelastaam miestä, mutta Milah ja Rumple jäävät veneeseen. Hades keskeyttää kaksikon hetken ja pyytää Rumplea työskentelemään kanssaa. Pimeän olento suostuu.


Hän jopa tappaa Milahin uudestaan, tai tarkemmin sanottua tiputtaa hänet Kadotettujen sielujen jokeen todistaakseen uskollisuuteensa. Toisaalla Emma saa kuin saakin Koukun pelastettua. Vähän turhan helposti minusta. On pakko sanoa, että tunnen melkein myötätuntoa Milahin kohtaan. yksi epäonnistunjt avioliitto ja sitä saa katua lopun käänsä.

Siitä eteenpäin mikään ei tietenkään mene suunnitelmien mukaan.  Ei kenenkään kohdalla. Ensin huomataan, että Emman sydäntä ei voi ottaa pois. Sitten, että Hades on tehnyt ratkaisunsa Koukun puolesta: Kuoleita ovat nyt Regina, Emma ja Snow. Ei hätää. Hahmot esiintyvät sarjassa tästä eteenpäinkin. Tällä puoliskolla kuolema ei ole mitenkään lopullinen asia.

Kun samoin, että hyvin ei mene kellään tarkoitin myös Rumplea. Hadekselle selvisi, ettei hän puhunut koko totuutta. Niinpä heidän sopimuksensa, johon kuului Rumplen kotiinpaluu, purkautui. Eikä siinäkään vielä kaikki. Belle on raskaana ja se sama kauppias, joka halusi Rumplen toisen lapsen, palvelee Hadesta. Rumplen pitää tehdä kaikki, mitä Hades tahtoo ta hän menettää lapsensa.

Pakko sanoa, että olen hieman vahingoniloinen, mitä tulee Rumplen nykyiseen tilanteeseen. Hän keitti soppansa ihan itse. Hades on osoittautunut yllättävän pahaksi vastustajaksi, vaikka hänen mlotiivinsa ovatkin vielä selvittämättä. Me emme tiedä edes sitä, miksi Koukku sai sellaisen erityiskohtelun tai miksi Hades ei käyttänyt hautakiviä jo aluksi.

Kaikenkaikkiaa jakso oli kohtuullisen hyvä. Se vei juonea hyvin eteenpäin. Pakko kuitenkin sanoa, että Rumplen petturuus alkaa käydä jo vanhaksi. Kuinka montya kertaa hän voi pelata omaan pussiinsa ja jättää perheensä pulaan? Näköjään niin monta kertaa, kuin oikein tarvii. Sitä en ymmärrä, miksi jotkin ajattelevat hänen pystyvän vieläkin tekemään parannuksen.

Jaksossa parasta oli Milahin ja Emman kohtaaminen, Cruella ja Rumplen ikävänlainen kohtalo. entistä kiinnostavampi Hades Huonointa takaumat, Milahin kohtalo, tieto Bellen raskaudesta (en ole storylinen ystävä, vaikkei se oli vielä juuri alkanutkaan), Koukun liian helppo pelastaminen ja Hadeksen erkoistehostetukan epätoivottu paluu. Huonoksi en jaksoa kuitenkaan sanoisi.

Jakso oli perus Olipa kerran-tasoa. Onko se kehu vai haukku? Sen voi jokainen ihan itse päättää. Neljä tähteä. Jo ihan sen takia, että jaksossa huomautettiin itse sarjan hulluimpia puolia.

Vilskettä ja vilinää nuoren tytön pään sisällä

Katson aina välillä myös animaatioita. Yksi jonkin aikaa sitten nähdyistä on syystäkin kehuttu Inside Out-Mielen sopukoissa. Elokuva saakin nyt arvosteluvuoron. JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA!

Inside Out-Mielen sopukoissa kertoo katsojille varsin tutun tarinan. 11-vuotiaan Rileyn maailma mullistuu, kun hän joutuu muutamaan isänsä työn perässä San Franciskoon. Tapahtumalla on monenlaiset seuraukset Rileyn päänsisäiseen maailmaan. Ongelman saa vastattavakseen henkilöllistyneet: Ilo, Suru, Viha ja Inho. Ilon johdolla. Työ osoittautuu yllättävän hankalaksi.

Animaatioiden standardeilla Inside Out – mielen sopukoissa on suoranainen mestariteos. Ei siis ihme, että se voitti, täysin ansaitusti, parhaan animaation Oscarin. Elokuva on oivaltava, hauska, moniulotteinen ja koskettava. elokuva myös sopii kaiken isäisille, vauvasta vaariin. Elokuvan suurin vahvuus on kuitenkin sen perusideassa. Erityisesti mieleen jäi nokkelat oivallukset, joilla selitettiin ihmismielen toimintaa. 

Sisällöstäkin löytyy omalaatuisia piirteitä, joskin kliseisiinkin sorruttiin. Riley esimerkiksi inhoaa pinaattia ja pelkää klovneja. Niin kuin suurin osa muistakin koko perheen elokuvien lapsista. Toteutus puolestaan on huippuluokkaa. Maailma on kaunis ja ääninäyttelijät huippuja. Katsoin elokuvan alkuperäiskielellä, joten suomalaisista vastaavista en osaa sanoa mitään. Tuskin heissä mitään vikaakaan on.

Täydellinen elokuva ei sentään ollut, mutta Pixar on luonut niin nokkelan tarinan, että se tavallaan nousee heikkouksiensa yläpuolelle. Varsinkin jos ei kyseenalaista elokuvan logiikkaa turhan tarkkaan. Mielikuvitus kun pitää elokuvaa hyppysissään logiikan jäädessä pelkääjän paikalle. Juonessa ei kuitenkaan ole hevosen mentäviä juonellisia aukkoja, toisin kuin voisi olettaa.

Leffassa kukkii hyvä huumori, joka huvittaa etenkin lopputekstien lomassa. Paras huumoriarvo saadaan menemässä sivuhenkilöiden pään sisälle, ja eläimien. Elokuvan versio kissan aivoista selittäisi kyllä paljon. Valitettavasti vanhempien aivoihin mentäessä elokuva sortuu stereotyyppeihin, ja pahoihin selaisiin. Isä ajattelee pelkästään lätkää ja äiti tapaamaansa gigoloa.

Inside Out-Mielen sopukoissa ansaitsee täydet viisi tähteä, sillä se on paras vähään aikaan näkemäni animaatio.

Salaisuuksia scifimuurin takaa

Outolintu-elokuvasarja on saanut kolmannen ja samalla toiseksi viimeisen osansa, Uskollisen. Oliko se katsomisen arvoinen elokuva? JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA!

Uskollinen, englanniksi Allegiant, jatkaa suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Trish (Shailene Woodley) ja muut näkivät salaperäisen videon, jonka mukaan muurin takana olisi ihmisiä. Paha diktaattori Jeanninen tilalle tullut, eri lailla diktaattorimainen Evelyn (Naomi Watts) ei kuitenkaan anna avata muurin portteja. Se ei kuitenkaan estä Trishiä ja kumppaneita selvittämästä, mitä muurin takana oikein löytyy.

Tasoltaan elokuva on jonkin verran Nälkäpelien tapaista nuorten dystopioita huonompi. Tästä voi syyttää itse elokuvan lisäksi myös sen lähdeteosta. Uskollinen-kirja, onkin koko Outulintu-trilogian huonoin kirja. Se ei tarkoita, etteikö elokuva olisi katsottava. Kyllä se on. Kirjasarjan fanit saavatkin sen mitä haluavat. Uusia katsojia elokuva tuskin kerää. Se ei taida kyllä olla tarkoituskaan.

Trish on edelleen vahva hahmo. Hän kannattaakin elokuvaa harteillaan. Oma kiinnsotukseeni elokuvaa kohtaan laski heti, kun hään ei ollut valkokankaalla. Juonellisista syistä Neljälle (Theo James) annettiin enemmän tekemistä. Vaihtelun puolesta se olikin hyvä. Toinen positiivinen yllätys oli verrattain vähäinen perehtyminen Trishin ja Neljän suhteeseen. ja kolmiodraamaan puutos.

Toinen elokuvan valopilkun manttelin perijä on superhuonossa Fantastic Four elokuivasta tuttu Miles Teller huonosti käyttäytyvänä ja takkia kääntävänä Peterinä. Elokuvan pahikset olivat persoonattomia Evelynilla ja Davidilla (Jeff Daniels). Muilla ei ole juuri tekemistä. He lähinnä vain roikkuvat mukana. Tiedän, että niin sanominen on klisee, mutta ei se totuutta muuta.

Edelliset kaksi osaa Divergent - Outolintu ja Outolintu-sarja: Kapinallinen nähneet tietävät mitä on tulossa. Tasan tarkkaan. Voisinkin syyttää elokuvaa ennalta-arvattavuudesta, mutta toisaalta olen nähnyt saman tarinan jo kirjamuodossa. Lisäksi pitää muistaa, että se on lajityypin yleisin helmasynti. Niinpä toteutus ratkaisee. Valitettavasti tässä elokuvassa se jäi keskitasolle, jopa alemmas.

3D-formaatti saattaisi palvella elokuvaa, olihan se täynnä erikoistehosteita ja kauniita scifivälineitä. Erityisesti aseita. Jopa niin täynnä, että ne veivät tilaa juonelta. Siitäkin huolimatta, että elokuva ei ollut pelkästään toimintapainoitteinen. Keskellä oli nimittäin genren elokuville yllättävän pitkä suvantovaihe. Pakko kuitenkin myöntää, että taistelukohtauksissa nähnyt lennokit olivat erittäin hienoja.

Elokuva olisi hyötynyt enemmästä sisällissotaan perehtymisestä. Sekä sen herättämän tunnelatauksen kuin eri puolilla olevien huippunäyttelijöidenkin takia. Se olisi sitä paitsi antanut elokuvalle aikuisemman otteen, josta ei olisi ollut elokuvalle mitään haittaa. Päinvastoin. Ymmärrän kyllä, miksi aihetta ei käsitelty enempää. Onhan kyseessä Trishin ja kumppaneiden seikkailu. Esitän vain huomion.

Uskollinen sopii täydellisesti yhdelle laiskalle sunnuntaille, jona sen katsoinkin. Toista kertaa sitä ei kuitenkaan tarvitse nähdä. Kaksi tähteä.

Taviksesta sankariksi –Satumaailman twistillä

Olipa Kerran viides kausi jatkuu, ”Labor of love”-nimisellä jaksolla, joka on kauden kolmastoista. jaksossa nähdään kauan odotetut Herkules ja Megara. Nyt arvostelen sen taas tapani mukaan.

Juonipaljastuksia on taas luvassa eli tätä arvostelua ei kannata lukea ennen jakson katsomista. Tämä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, mutta sanon sen joka tapauksessa. Ettei kenellekään tule paha mieli.

Aiemmin tapahtunutta: Koukku uhrasi itsensä ja joutui Alamaailmaan. paikkaan, jonne keskeneräisiä asioita omaavat kuolleet joutuvat. Luonnollisesti sankarimme matkasivat samaan paikkaan. Samalla he haluavat pelastaa myös muita kadotettuja sieluja. Turhan helpoksi ei tehtävää voi haukkua, onhan heillä vastassaan itse Hades. Emma tappoi Cruella De Villen. Hyvästä syystä, sillä eläintennylkijä uhkasi Henryn henkeä.

Tämän viikkoiset takaumat keskittyvät nuoreen Snow:hun. Baileen Madison nähdään siis jaksossa. Hyvä, niin sillä hän on hyvä Snown roolissa, jopa parempi kuin aikuista versiota näyttelevä Ginnifer Goodwin. Ehdotankin jaksoa tai paria, jossa Snow joutuu nuorentavan loitsun uhriksi. Tässä jaksossa nuorella prinsessa on kuitenkin erilainen ongelma: Hänen alaisiaan ryöstävä rosvojoukko.

Snown hänen isänsä on poissa, diplomaattisella matkalla, joten hänen Alaimaisensa pyytävät häntä auttamaan heitä. Neuvoton tyttö vastaa ryntäämällä ulos palatsistaan ja törmää kokeitaan suorittavaan Herkulekseen. Herkules lupaakin auttaa häntä. Hän ja ehdottaakin, että Snow kävisi rosvojoukon kimppuun itse ja opettaa häntä käyttämään jousta. Siitä huolimatta prinsessa epäonnistuu ensimmäisellä kerralla. 

Niinpä Herkuleksen pitää tsempata Snow:ta toiseen kierrokseen. Toinen ottelu päättyi, luonnollisesti, Snow:n voittoon. Se on kumma, sillä rosvoja on paljon enemmän. Sivuhuomautuksena mainittakoot, että rosvot ovat Pahan kuningattaren palkkaamia. Jos siis jollekin jäi epäselväksi. Tarkoituksena on liata Snow:n nimi alamaistensa silmissä. Asia oli toki arvattavissa.

Takaumissa on vielä yksi osa. Se kuuluu kokonaan Herkulekselle. Mies kohtaa viimeisen haasteensa. Hän törmääkin Kelberoksen jahtaamaan nuoreen tyttöön, Megaraan, ystävien kesken Megiin. Herkules hyökkääkin kolmipäisen koiran kimppuun, mutta hän epäonnistuu. Tuloksena on kuolema, hänen ja Megaran. Herkules löytyy siis Alamaailmassa, valmiina auttamaan sankareitamme heidän matkallaan.

Nyt takaumien arvosteluun. Ne olivat katsottavia, ei mitenkään erityisen kiinnostavia ja toisivat jo erittäin kulunutta kaavaa, mutta silti. Varsinkin jos ottaa huomion sen, että. Snow ei ole kuulunut koskaan lempihahmoihini. Itseasiassa hän on hahmoista tylsin. Toisin kuin takaumien Herkules. Haluaisin nähdä, kuinka hän suoritti muut tehtävänsä, mutta se saattaa olla liikaa vaadittu.

Takaumassa oli omat vikansa. Yhtenä isona on se, että Snow lisäksi hän oppi käyttämään jousta epäuskottavan nopeasti. Minua jäi vaivaamaan yksi toinenkin asia. Herkules sanoi myöhemmin, että hävisi Kelberokselle tämän kolmen pään takia. Ne olivat liikaa. Hän oli kuitenkin jo taistellut Hydran, kuusipäisen otuksen kanssa. Voisi siis luulla, että hän olisi kohdannut jo saman ongelman. Vieläpä kaksinkertaisena.

Nyt päätarinaan. Alamaailma. Nykyaika. Koukku elää, mutta ei voi hyvin. Olin siis väärässä. Koukku on Alamaailmassa, ei suinkaan helvetissä. Hänen seurassaan on tuntematon nainen, jonka onnistuu päästä pakoon, Koukun avustamana. Hän kertookin Emmalle ja kumppaneille pelastajansa olinpaikan. Miehen pelastaminen on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Ensin on voitettava Kerberos-koira.

Onneksi Snow huomaa sattumalta hautausmaalla kierrellessään. Herkuleksen haudan. Valitettavasti Herkules ei ole enää se entisenlaisensa sankari. Sitä se kuolema teettää. Snown onnistuu kuitenkin hänen auttamaan heitä. He kohtaavatkin koiran, mutta eivät ehdi tehdä mitään ennen kuin Hades sekaantuu asiaan. Tuloksena: Snowkin menettää toivonsa. Kerta se on ensimmäinenkin.

Kaikista ihmisistä juuri Regina onnistuu kuitenkin takomaan hänen päälleen järkeä, minkä jäkeen Snow tekee saman Herkulekselle. Herkules, Snow ja Megarakohtaavatkin pedon toistamiseen.Tällä kertaa voittoisasti. Herkules ja Megara pääeivät siis jatkamaan matkaansa. Hades ei ollut siitä ylen iloinen. Itseasiassa päinvastoin. Jumala päättikin tappaa yhden sankarin jokaisen heidän pelastamasta sielusta.

Kenet sinä valitsisit? Jos saisi, minä valitsisin Robin Hoodin kolme kertaa. Jotenkin veikkaa, että se ei kuitenkaan kävisi. Päätösvalta ei kuitenkaan ole minulla, vaan Koukulla. Merirosvokapteeni ei ole enää vankilassaan, vaan Hadeksen hovissa. Tietenkin. Hadekselta puuttuu vahti. Armottoman kidutuksen kohteena. Melkein annan hänelle anteeksi ensimmäisen puoliskon tapahtumat. 

Mary Margaretiksi kaikkialla muualla paitsi tässä blogissa kutsuttu Snow päätti ruveta taas omaksi itsekseen eli Snow:si. Vihdoin ja viimein. Se olisi pitänyt tapahtua jo sarjan toisella kaudella. Muutes kenen muun mielestä Davidin reaktio Snown ja Herkuleksen ystävyyteen on ylimitoitettu, vaikkakin he päätyivät suutelemaan takaumissa? Snow oli sillon teini, eikä edes tuntenut Davidia. Satuhahmot!

Jaksossa tapahtuu vielä muutakin tärkeää, tulevaa ajatellen ainakin. Henry ja Robin Hood lähtivät etsimään Alamaailman-Storybrooken karttoja Coran huoneesta. Siellä Henry tapaa vanhan tutun, Cruella De Villen.Koirat piiloon! Hänellä on Henrylle vaatimus: Tämän pitää kirjoittaa hänet takaisin elävän kirjoihin. Miksi Henry suostuisi moiseen? Koska silloin Emma ei enää olisi tappaja.

Millä Henry sen sitten tekis? Hänhän rikkoi taikakynän jo aikoja sitten. No, ilmeisesti kynä on Alamaailmassa. Se on nimittäin elävä. Tiedän, kuulostaa tyhmältä. Yhtä tyhmältä kuin Henryn päätös toteuttaa Cruellan suunnitelma. Toisaalta nyt Cruella, niin sanotuista Pimeyden kuningattarista kiinnostavin, pysyy sarjassa ainakin jakson verran. Se on aina plussaa.

Jakso oli pienoinen pettymys. Odotin Herkuleksen ja Megaran tulemista kuin kuuta nousevaa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että heitä ei näy lopuissa jaksoissa. Olen sentään muodostanut mielipiteeni Hadeksesta. Pidän tuotteesta. Huono erikoistehostetukka kyllä saa lähteä. Hadekseen liittyen, eikö olisi jännittävää, jos syy siihen, miksi hän ei halua kenenkään lähtevän olisikin hyvä. Näin tuskin tapahtuu, mutta silti.

Myös Herkules oli varsin onnistunut, vaikka hänen ulkonäkönsä poikkeaa alkuperäisestä. Megara osoittautui suurimmaksi pettymykseksi. Siitä on aikaa, kun olen katsonut kyseisen animaation, mutta eikö Megara ollut silloin vahva nainen. Nyt hän oli se perinteinen nainen pulassa. Kaiken lisäksi odotin hahmon olevan moraalisesti harmaampi, näytteleehän häntä monissa pahisrooleissa näkyvä Kacey Roth.

Kausi näyttää jatkavan huonojen erikoistehosteiden kanssa. Oliko ne sarjassa aina näin huonoja? Kelberos ei nimittäin onnistunut vakuuttamaan ainakaan minua. Olen melko varma, että alaa ensimmäistä vuotta opiskelevakin osaisi tehdä paremman. Lisäksi otus tapettiin turhan helposti, ottaen huomioon kaikki siihen liittyvä pohjustus. Aikaa ei tosin olisi ollut juuri enempään.

En ole edelleen puolikaan idean suurin ystävä. Heidän olisi pitänyt jättää Koukku kuolemaan. Sentään Alamaailma alkaa vaikuttaa hitusen kiinnostavammalta. Snown ja Davidin asunto heitä odottamasta oli kieltämättä kylmäävä lisä, vaikka syynä lienee sama kuin Alamaailman storybrookmaisen ulkonäön kanssa. Budjetti. Sille on tarinallinenkin syy, niin ainakin jakso kiusoitteli. Emme vain tiedä, mikä.

Toisin voisi äskeisistä kappaleista luulla, jakso oli ihan ok. Pieni pettymys, mutta hyvä silti. En siis ole vielä luovuttanut, monen muun tavoin, sarjan suhteen. Annan sille kolme ja puoli tähteä. hyvällä tahdolla tähtiä voisi antaa jopa neljä.

Haltioita maailman lopun jälkeisessä ympäristössä

Fantasia on aina ollut lempigenreni. Niinpä katsoin luonnollisesti myös MTV:n The Shannara Chronicles-sarja. Onko se uusi Game of Thrones, niin kuin jotkin kriitikot tuntuvat hehkuttavan? JUONIPALJASTUKSIA!

The Shannara Chronicles perustuu Terry Brooksin The Sword of Shannara–kirjasarjaan. Sivilisaatiomme on tuhottu, ilmeisesti ydinsodan seurauksena. Elämä maanpäällä kuitenkin jatkuu. Sitä pitää yllä jäljelle jääneiden, ja halveksittujen, ihmisten lisäksi haltiat, kääpiöt, peikot ja maahiset. Nyt maailma on kuitenkin uhattuna, kun pahoja demoneja vankina pitävä maailmanpuu alkaa kuolla.

Toivoa on kuitenkin vielä. Onhan maailman ennenkin pelastaneella, muinaiselta taikuudelta voimansa saaneella, Shannaran suvulla vielä yksi jälkeläinen, puolihaltia Will (Austin Butler). Avuksi lähtee kaunis haltiaprinsessa Amberle (Poppy Drayton) ja varasryhmästä irti tahtova ihmisnainen Eretria (Ivana Baquero). Lisäksi salaperäinen druidi Allanon (Manu Bennett) viitoittaa matkalaisten tietä.

Mielenkiintoista asetelmaa lukuun ottamatta sarjasta on vaikea löytää mitään uutta tai ihmeellistä. Toki kirjojen kirjoittamishetkellä asia on voinut olla aivan toinen. Mene ja tiedä. Epäomaperäisyys onkin sen suurin helmasynti. Toinen on itse suuri retki. Siitä puhuttiin paljon ja sinne menemiseen kesti paljon aikaa, mutta loppuen lopuksi sen merkittävyys jäi yllättävän vähäiseksi.

Heikkouksistaan huolimatta sarja on toteutettu hyvin. Maailma on kaunis ja siihen on helppo mennä sisään. Viittaukset nykyaikaan toivat siihen oman lisänsä ja erottivat sen muista fantasiamaailmoista. Muusakaan toteutukseen liittyvässä ole mitään valittamista, eivät ne ainakaan nykyajan nykyään elokuvateatterit valloittaneille teinileffoille häviä. Jos se nyt kertoo vielä mitään.

Hahmot tarpeeksi samaistuttavia, joskin kliseisiä. Suosikkini oli Eretria, koska hän on syvällisen puolen omaava badass. Päähahmojen lisäksi eniten jaksoin seurata salaperäisiä kykyjä omaavaa Brandonia (Marcus Vanco). Itse pääosat olivat hieman tylsiä, mutta kyllä niitäkin katsoo. Samaa voisi sanoa pahiksesta, entisestä haltiadruidi ja nykyisestä demonista The Dagda Morista (Jed Brophy).

The Shannara Cronicles ei ole mitenkään huono sarja. Uusi Game of Thrones sarja ei kuitenkaan ole. Eikä vain siksi, että rakasta Game of Thronesia ja inhoa sitä, että kaikkia fantasissarjoja yritetään verrata siihen. En ole näkemykseni kanssa yksin. Katsokaa, vaikka Winter is comin-nettisivun juttu samaisesta aiheesta. Omana itsenään Shannara Chronicles kuitenkin loistaa. Se ei ole mitenkään huono suoritus sekään.

Suosittelen keveistä seikkailusarjoista pitäville tai muuten vain fantasian ystäville. Shannara Chronicles onnistui viemään minut mukaansa, jos en nyt ihan fani ole kumminkaan. On sitä huonompiakin sarjoja tullut katsottua. Neljä tähteä.

Agent Carter goes to Hollywood

Marvelin Kostajien maailmaan sijoittuva minisarja Agentti Carter päätti toisen kautensa vähän aikaa sitten. Nyt se löytyy kokonaisuudessaan Suomen Netflixistä. JUONIPALJASTUKSIA!

Hollywood. Tähtiä, rahaa, kuuluisutta. ja murhia. Kun järvestä löytyy salaperäisesti kuollut nuori nainen, apuun kutsutaan agenteista parhain, Peggy Carter (Hayley Atwell). Hänen ei onneksi tarvitse selvittää tapausta yksin. Mukana on myös vanha tuttu Edwin Jarvis (James D’Arcy) agentti Carterin oikea käsi, hänen entinen työkaverinsa Daniel Sousa (Enver Gjokaj) ja monia muita tuttuja ja tuntemattomia hahmoja.

Pidän sarjasta erittäin paljon, vieläkin. Ensimmäinen kausi oli kyllä vähän parempi, mutta ero on pienen pieni. Sarja on edelleen liian lyhyt, onhan se minisarja. Toisella kaudella siinä oli vain kymmenen jaksoa. Se on kaksi enemmän kuin ensimmäisellä kaudella. Sen tilalle tulee tasoaan parantanu, eikä aikaisemminkaan mitenkään susihuono, S.H.I.E.l.D:in agentit, joten ehkä kestän menetyksen.

Kauden pääjuoni oli kieltämättä mielenkiintoinen. Kaiken lisäksi se lisäsi jotain muihin Marvelin saman universumin tuotoksiin. Ei kuitenkaan liikaa. Agentti Carter on hyvä yksittäisenä sarjanakin. Itseasiassa sarjan erillisyys on ehdottomasti myös sen vahvuus. Samoin se, että tarina on verrattain pienimuotoinen. Se etäännyttää sarjan hyvin Avengerien kaltaisista toimintapätkistä.

Toteutus on huippuluokkaa, kuten viime kaudellakin. 1940-luvun lavastukset ansaitsevat erityiskiitoksen. Sarja on pitänyt viime kauden tasonsa myös, mitä tulee huumoriin. Sarja on onnistunut pitämään itsensä hauskana. Erityisesti Jarvis tuo keveyttä sarjaan. Toimintaakin nähtiin, mutta se oli tiukasti yhteydessä juonen kanssa. Yhtään turhaa lyöntiä ei sarjassa nähty.

Päähenkilö on yksi television parhaista naispäähenkilöistä. Peggyä verrataan usein Supergirlin Kara Danverssiin. Aina hänen edukseen. Eikä ihme. Tosin Supergirliä verrataan muihin naispäähenkilön sisältäviin sarjoihin hieman turhaan. Kyllä sillekin riittää tilaa, eikä sarjakaan ihan niin huono ole, kun voisi joistain arvosteluista olettaa. Itseasiassa minusta se on varsin katsottava.

Muista hahmoista suosikkeihini nousi Jarvis ja hänen vaimonsa Ana (Lotte Verbeek). Jarvisin ja Peggyn puhtaasti platoninen suhde pysyykin sarjan viihdyttävimpänä, ja samalla parhaana, osana. Vanhoista tutuista Jack (Chad Murray) puolestaan ärsytti minua tavallista enemmän, vaikka hänen motiiveissaan on jotain erittäin inhimillistä ja ymmärrettävää. 

Dottiekin (Bridget Catherine Regan) vieraili kaudella. Häntä olisin halunnut nähdä enemmänkin, mutta kaikkea ei voi saada. Hän antoi kauden pääpahiksen viitan salaperäisestä Nolla aineesta voimaansa saanut Hollywood-tähti Whitney Frost (Wynn Everett). Pahiksena hän oli mieleeni, vaikka hänet voitettiinkin liian helposti. Tarinaan kuului toki myös Hydramainen organisaatio, mutta siinä ei ole mitään mieleenpainuvaa.

Peggyn rakkaudesta taisteli peräti kaksi miestä, joista toinen oli vanha tuttu Sousa ja toinen värillinen tiedemies Jason Wilkes (Reggie Austin). Hieman yllättäen en häiriintynyt kolmiodraamasta. osittain siksi, että pidän kaikista sen osapuolista ja kolmiodraaman syy oli hyvin ymmärrettävä. Sitä paitsi se ei noussut tarinan keskiöön missään vaiheessa. Se kunnia kuului pahisten pysäyttämisessä, ansaitusti.

Nyt niihin pahiksiin. Kukaan tuskin järkyttyy siitä, että annan Marvelin agentti Carterille täydet viisi tähteä. Kaiken vähiten itselleni. Sarja vaan on niin hyvä. Ilmeisesti kaikki eivät kuitenkaan jaa mielipidettä kanssani, toinen kausi nimittäin saattaa jäädä sarjan viimeiseksi. Syynä on huonot katsojaluvut.

Olipa Kerrassa mennään päin helvettiä-Hyvän asian puolesta

Olipa kerran-sarja palasi taas takaisin uusin jaksoin. Uusi jakso kantaa nimeä, “Souls of the Departed”. Jakso on samalla sarjan sadas. Arvostelen joka jakson erikseen jälleen kerran. JUONIPALJASTUKSIA!

Viidennen kauden toisella puolen teema on Ratkaisemattomat ongelmat. Niitä löytyykin tässä sarjassa yhdeltä, jos toiselta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että samalla ratkaistaan kaikki Olipa kertaan liittyvä. Meneehän sarja vielä kuudennelle tuotantokaudelle. Siitä en osaa sanoa enempää. En tiedä edes sitä, mihin Disneyn elokuvaan se liittyy. Ainakin Atlantis on vielä käyttämättä.

Päätin jatkaa vähän lyhyempää linjaa. Kerron kyllä tapahtumista, pääpiirteissään. Jokaiseen yksityiskohtaan ei kuitenkaan kiinnitä huomiota. Päähuomio onkin ansaitusti arvostelu-osuudella, toisin sanoen minun mielipiteelläni. Kaikkea en kuitenkaan aio muuttaa. Esimerkiksi kerron taas takaumat ensin ja laitan arvostelun loppuun lyhyen yhteenvedon jaksosta. Arvosanaakaan en aio unohtaa.

Aikaisemmin tapahtunutta: Kapteeni Koukusta tuli Pimeän olento ja hän ehtikin tehdä paljon pahaa. Korjatakseen tekemänsä vääryyden Koukku päätyi lopulta uhraamaan itsensä. Niinpä Emma ja kumppanit lähtevät pelastamaan häntä Alamaailmasta. Vastalauseistani huolimatta. Siellä heitä odottaa koko joukko entisiä ystäviä ja vihollisia, kuten Reginan kovasydäminen äiti Cora.

Lumottu metsä. Pahan kuningattaren syntymäpäivä. Kauan aikaa sitten. Pahalla kuningatar tavoittelee vielä Snow:n sydäntä, isänsä vastustuksesta huolimatta. Prinssi Henryllä on kuitenkin ässä hihassaan. Cora, Reginan niin kuvaannollisesti kuin kirjaimellisesti sydämettömän äiti, voisi neuvoa tytärtään peilin avulla. Cora ei kuitenkaan tyydy puhumaan peilin kautta. Hän tulee siitä läpi auttamaan tytärtään.

Cora saakin itselleen Snow:n sydämen yllättävän helposti. Tai ehkä niinkään yllättävän. Cora on ollut aina Reginaa tehokkaampi pahis. käyttää mahdollisuuden hyväkseen. Henry kuitenkin onnistui vaihtamaan prinsessan sydämen Reginan yhden vartijan sydämeen. On turvallista sanoa, että ne synttärit ovat pilalla. Siitä suivaantunut Regina taikookin isänsä pieneksi ja laittaa hänet laatikkoon.

Cora puolestaan saa paluulipun Ihmemaahan. Cora ottaa kuitenkin Henryn mukaansa. Näin takaumat kertoivat, miten Henry oikein joutui Ihmemaahan. Se olikin kiva tietää, vaikkei se kovin tärkeä juonenkäänne olekaan, ainakaan päätarinan kannalta. Kiva tietää, vaikka tarinan kannalta ei mitenkään tärkeää. Varsinkin kuin Reginan suunnitelmat Snow:n sydämen menoksi on jo niin nähty.

Yksi asia meni yli ymmärryksen. Miksi juuri Snow:n tappaminen olisi niin hirveän paha, kun taas kenenkään jaksossa nähtävän sivuhahmon, kuten sen vartijan, ei niinkään. Siis Henry pelasti Snow:n, koska hän ei halua Reginan tulevan yhtä pahaksi kuin äitinsä. Mutta eikö Snow:ta etsiessään hän on tappanut yhden, jos toisenkin. Miettiä voi myös, miksi Regina ei tappanut Snow:ta kylässä, kun hänellä oli siihen mahdollisuus.

Löytyi takaumista paljon hyvääkin. Esimerkiksi piirakka-kohtaus. Myös Pahaa kuningatarta on kuitenkin virkistävä nähdä. Samoin hänen vanhempiaan. Sitä paitsi Regina sai taas jakson parhaimmat vuorosana, kuten aina. Kaiken kaikkiaan siis pidin takaumista, vaikka vähempikin olisi riittänyt. Sijoittuuhan pääjuoni Alamaailmaan, meille kaikille tuntemattomaan paikkaan. Sinne menemmekin seuraavaksi.

Nyt Alamaailmaan. Nykyaika. Sankarimme saapuvat onnistuneesti Alamaailmaan, joka näyttää erehdyttävästi Storybrookea. Siis jos sitä katsoisi oranssin linssin läpi. Unessa Emmalle ilmestyneen Nealin vastustuksesta huolimatta. Alamaailma Nyt he miettivät seuraavaa siirtoaan. Siellä johtavassa asemassa oleva Cora saa päättää asian ainakin Reginan puolesta.

Hän kutsuu tyttärensä luokseen ja pyytää häntä ajattelemaan lähtemään Alamaailmasta Henry ja Robin mukanaan. Ja pyytämällä tarkoitan, uhkaa taikoa Reginan isän paljon Alamaailmaa pahempaan paikkaan. Alamaailmasta oman lapsensa pois haluaa toinenkin vanhempi, nimittäin Peter Pan. Itsekkäämmästä syystä tosin. Hän haluaa käydä kauppaa elävien maailman kanssa.

Panilla oli tarinan kannalta vielä tärkeämpi rooli, kun hän antoi Rumplelle kuolleille puhumisen mahdollistavaa taikajuomaa. Vieläpä ihan noin vain. Heidän pitää vain mennä hautausmaalle, jossa jokaisella asukkaalla on oma hautansa (Kyllä, luitte oikein.) ja ripotella juomaa halutun henkilön haudan päälle. Älkää kysykö, en minkään tiedä.

He saavatkin yhteyden Koukuun, joskin hän näyttää olevan katvuu alueella. Kuva katkeilee, eikä Koukku saa sanotuksi mitään. He kuitenkin näkevät kapteenin ja huomaavat, että tämä on armottoman kidutuksen kohteena. Juoma toimii kuitenkin toiseen kuolleeseen, nimittäin Reginan isään. Henry antaakin tyttärelleen heti anteeksi ja sanoo, ettei tämä saa antaa Coralle periksi. Muuten hänestä tulee äitinsä kaltainen.

Henry uhrautuukin Reginan puolesta. Hän saa kuitenkin vielä nähdä tyttärenpoikansa, Henry Juniorin. Häntä voi lohduttaa, että Corallakaan ei mene hyvin. Harvinaisen tökerön erikoistehostetukan omaava Hades nimittäin kiroaa hänet pahimmalla mahdollisella tavalla. Cora joutuu elämään niin kuin ennen Henry seniorin naimista, köyhänä myllärin tyttärenä. Se tarinasta tällä erää.

Jakso oli hyvä, ei kuitenkaan niin hyvä, kuin ennakkoon voisi olettaa. Tätä, sadatta jaksoa, nimittäin hehkutettiin hurjasti. Toki siksi vanhojen hahmojen kierrätys sopi teemaan täysin. Jaksosta löytyikin jo luettelemieni lisäksi: Sidney, sokea noita, Druellan auto ja Davidin paha kaksoisveli James esiintyivät jaksossa. Pakko kuitenkin sanoa, että en pidä siitä, että sarja kierrättää vanhaa.

Toivon kuitenkin, että he löytävät Koukun nopeasti. Se ei kuitenkaan näytä todennäköiseltä, varsinkin kuin porukka päätti pelastaa myös muut välitilaan joutuneet. Homma on suunnaton, joskin jalo. Eikä vähiten siksi, että suurin osa alamaailmalaiset on siellä jonkin ryhmän jäsenen takia. Huomioitavaa on, että hades haluaa juuri Reginan ulos. Onko hän jonkinlainen Alamaailman pelastaja?

Hades ei vakuuttanut, mutta asia voi muuttua. Näinhän häntä vielä vähään aikaa. Muista uusista hahmoista en oikein osaa sanoa vielä mitään. Lähinnä siksi, että niitä ei jaksossa näkynyt. Olen innoissani Hercules-storylinesta. kreikkalaiset jumaltarustot ovat kiinnostaneet minua ja pidin Disneyn Herkuleksestakin paljon. Toivottavasti sarja onnistuu tekemään sille oikeutta paremmin kuin kuningas Artturin legendalle.

Olen vähän pettynyt Alamaailmaan. Miksi sen pitää näyttää Storybrookelta? Syitä voi olla kaksi: alhaiset tuotantokustannukset ja kirjoittajien mielikuvituksen puute. En ole innoissani kauden pääjuonestakaan. Miksi koko porukka menee Koukkua pelastamaan? Hänhän yritti lähettää heidät kaikki Alamaailmaan. Lisäksi kaikilla muilla riittää varmasti tekemistä Storybrookesta, jossa ei näytä olevan nyt johtajaa.

Tämän kertaisessa jaksosa oli enemmän hyvää kuin pahaa. Siksi annankin sille neljä ja puoli tähteä. Seuraavan jakson nimi on” Labor of Love”. Promon perustella siinä tutustutaan Herkulekseen ja voitettavana on Hadeksen kolmipäinen koira Kerberos. Arvostelen sen taas niin pian kuin voin.

Syrjityn noitapojan kasvutarina

Satuin huomaamaan kirjaston hyllyssä Sally Greenin Puoliksi paha-romaanin. Koska olen kuullut siitä jonkin verran, lähinnä hyvää, päätin itsekin lukea sen. JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA! 

Puoliksi pahan maailma on yllättävän väkivaltainen, noitateemastaan ja päähenkilön nuoruudesta huolimatta. En siis suosittele kirjaa heikkohermoisille tai lapsille. Siitäkin huolimatta, että kirjaa on verrattu useaan otteeseen Harry Pottereihin ja ymmärrän kyllä miksi. Onhan jo sen päähenkilö kuin nuori-Kalkaros. Kehotan kuitenkin lukemaan kirjan sen suuremmin vertaamatta. Niin siitä saa enemmän irti.

Puoliksi paha aloittaa Half Bad –trilogian. Siinä noitayhteisö on jaettu kahteen, toisiinsa vihaavaan puoleen: mustaan ja valkoiseen. Mutta mihin kuuluu mustan ja valkoisen noidan jälkeläinen, ja samalla Puoliksi Pahan päähenkilö, Nathan? Valkoisten noitien mielestä ei ainakaan heille, onhan hänen isänsä noitamaailman pahamaineisin rikollinen, Marcus. Niinpä he vangitsevat pojan. Se on kuitenkin vasta alkua.

Pidän kirjan ideasta, vaikkei se olekaan mitenkään uniikki. Yleensä vaan lukija/katsoja on ns. hyvisten, tässä tapauksessa valkoisten noitien puolella. Tässä kirjassa heitä haluaisi lyödä käkättimeen. Niin raivostuttavia he ovat. Siis muutamaa hahmoa lukuun ottamatta. Siksi en suosittelekaan kirjaa hyvin selvän hyvän ja pahan välisen rajan ystäville. Puoliksi pahassa se raja on harvinaisen ohut.

Vaikka varoitin kirjan väkivaltaisuudesta jo etukäteen, se sisältää toki muutakin kuin väkivaltaa, varsinkin sen alkuosa. Siinä selitettiin tilanne ja tutustuttiin hahmoon ja selitettiin taustatilanne. Miksi asiat ovat niin kuin ovat? Kirjan maailma onkin tutustumisen arvoinen. Kirja ei kuitenkaan paljastanut kaikkia. jotain jäi siis trilogian toiseen osaan. Esimerkiksi epäselväksi jäi, minkä kyvyn Nathan saa.

Kirjalla on omanlaisensa tyyli, mikä onkin yksi syy siihen, miksi se jakaa niin paljon mielipiteitä. Kerronta eteni pääsääntöisesti selkeästi ja minäkertojan avulla. Ensimmäinen osio oli ikään kuin napattu keskeltä. Se voi hämmentää joitain lukijoita. ei kuitenkaan minua. Ratkaisu oli yhtä hyvä kuin joku muukin. En kuitenkaan koukuttunut kirjaan erityisen paljon, vaikka toisen osan luenkin.

Kirjan kansi ansaitsee erikoismaininnan. Se on harvinaisen tyylikkäästi tehty. Sen sijaan kannessa lukeva uusi nälkäpeli-mainosta ei kannata uskoa. Näillä kirjoilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Muutenkin hypetys voi asettaa odotukset kirjan suhteen liian korkealle, niin on ainakin käynyt joillekin arvostelijoille. Kyllä kirja joillekin uppoaa. Onhan siitä tulossa elokuvakin.

Sitten hahmoihin. Ymmärrän kyllä, miksi osa lukioista ei pidä Nathanista. Hän osaa olla raivostuttava. Kuitenkin häntä kohtaan on helppoa tuntea myös myötätuntoa. Muista hahmoista lemppareita oli kaksi: Nathania auttava Gabriel ja lempeä veli Arran. Vihasin useampaakin hahmoa. Kaikkia neuvoston jäsenten lisäksi niihin kului mm. Nathanin siskopuoli Jessica ja hänen rakkauden kohteensa kusipäiset veljet.

Yksi kirjaan liittyvä asia hämmästyttää minua. Noidista kertovaksi kirjaksi, Puoliksi pahassa oli hämmästyksen vähän taikuutta. Pidän sitä isona miinuksena. Tosin taikuuden periaatteet ovat hyvin erilaisia kuin muissa noitia sisältävissä kertomuksissa. Jokainen noita saa vain yhden kyvyn eli eikö kyseessä oli enemmänkin jonkinlaiset sarjakuvissa ja niistä tehdyistä sovituksista tutut superihmiset.

Kirja oli mieleeni, ainakin joltain osin. Ymmärrän kyllä, miksi kaikki eivät ole samaa mieltä. Ei millään pahalla Sally Greeniä kohtaan. Kyllä kirja julkaisunsa on ansainnut. Annan kirjalle kolme ja puoli tähteä eli kirja oli hyvä, muttei ehkä toisen lukukerran arvoinen. Nyt vuorossa on kirjasarjan toinen osa, Puoliksi villi, jonka arvostelen heti kuin saan sen luettua.