Huijareita 70-luvulla

Viikonloput on kuin tehty kevyemmille elokuville. Tänä viikonloppuna oli American Hustlen vuoro. Elokuvaa suositeltiin minulle, joten ajattelin katsoa, onko se nyt niin hyvä kuin minulle oli kerrottu.

American Hustle kertoo huijarista Irving Rosenfeldistä ja Sydney Prosserista, jotka joutuvat olosuhteiden pakosta auttamaan FBI:ta peiteoperaatiossa. Elokuva perustuu tositarinaan. 1970-luvun lopulla FBI jahtasi taidehuijareita ja korruptoituneita poliitikkoja ABSCAM-operaatiossa. Entinen huijari Melvin Weinberg, johon Irving osin perustuu, vältti tuomion auttamalla muiden huijareiden kiinni saamisessa.

Tarina ei ole siitä syvällisemmästä päästä, mutta se jaksaa viihdyttää ja naurattaakin. Siinä on niin korruptoituneita poliitikkoja, huijareita, inhimillisiä virkavallan edustajia ja paljon muuta. Takaumat ovat hyvä lisä tarinaan, sillä niitä ei ole liikaa tai turhaan. Juonta olisi voinut tiivistää. Elokuva kesti runsaan kaksituntia, josta osa oli juonen kannalta epäolennaisia. Itse huijaus ei ole nerokkaammasta päästä, mutta jaksaa viihdyttää siitä huolimatta.

Elokuvassa vilisee tähtinäyttelijöitä niin pää kuin sivuosissakin. Elokuvan pääosassa ovat Christian Bale, Bradley Cooper, Amy Adams, Jeremy Renner sekä Jennifer Lawrence. Sivuosassa nähdään mm. Robert de Niro ja Avengereista tuttu Jeremy Renner. Näyttelijäsuoritukset ovat elokuvan parasta antia. Erityisesti Jennifer Lawrence onnistui roolissaan, joka oli aivan erilainen kuin naisen muut roolit. 

Hahmot ovat ihanan epätäydellisiä, varsinkin Irving. Möhömahaisia ja tupeeta kaljunsa päälle kampaavia hahmoja nähdään harvemmin pääosassa. Elokuvan juoni koostuu pääasiassa hahmojen välisistä keskusteluista, joten hahmojen pitääkin toimia. Minulle jäi kuitenkin epäselväksi, mikä tekee miehestä niin karismaattisen, että hänen perässään on peräti kaksi kaunista naista.

70-luku antaa elokuvalle oman tunnelmansa, niin pukeutumisen, musiikin kuin tekniikankin osalta. siinä onkin elokuvan toinen vahvuus, sillä ajanjakso tuo elokuvaan sitä jotakin. Jotakin omaa. Minusta parhaat vitsit liittyvät aikaan. Minuun vetosi myös American Hustlen inhimillisyys. Vaikka elokuva kertoo huijareita, kerronnassa on jotain hyvin kodikasta.

Mikrokohtaukset olivat elokuvan parhaimmistoa. Pieni 90-luvun lapsi minussa halusi huutaa yhdelle hahmolle, että älä laita foliota mikroon. Valitettavasti elokuvien hahmot eivät kuuntele katsojia, mikä varsinkin kauhussa olisi harvinaisen viisasta.  Huumori on muutenkin paljon Boratia ja muita vastaavia elokuvia laadukkaampaa.

Visuaalisesti elokuva toimii erinomaisesti. Niin ympäristökuin hahmojen pukeutuminen on kaunista katseltavaa. Elokuvan tunnelma on mainio, sitä ei käy kiistäminen. Elokuvan tuotantosuunnittelu, lavastus ja puvustus luovat American Hustleen nautittavan kahjon tunnelman.

Loppu oli mukiinmenevä, vaikka se ei säväyttänytkään. Samaa voi sanoa koko elokuvasta. Elokuva on perinteinen huijarikomedia. Ei ehkä lajityypin paras, mutta edustuskelpoinen silti. Minusta se olisikin ansainnut edes yhden niistä kymmenestä Oscarista, jonka ehdolla se oli.

Oliko American Hustle niin hyvä kuin minulle oli kerrottu? Ehkä. Oliko se niin hyvä kuin kuvittelinkin? Kyllä, jopa parempi. Se on hyvää keskitasoa, siksi annan sille kolme ja puoli tähteä. Vaikka paketti onkin viihdyttävä, parempiakin elokuvia löytyy kasapäin, mutta niin löytyy huonompiakin.