Tervetuloa takaisin Harley Freaking Quinn!

Vahva ensimmäinen kausi nosti Harley Quinnin-animaation lajityyppinsä parhaimmistojen joukkoon. Erinomainen toinen kausi puolestaan piti sarjan siellä tiukasti.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Harley Quinnin kummastakjin tulevasta kaudesta!



Jokerin (äänenä Alan Tudyk) pahojen suunnitelmien seurauksena Gotham tuhoutui melkein täysin. Tämä sai presidentin toteamaan kaupungin olevan lopullisesti pelastuksen ulkopuolella ja erottamaan kaupungin Yhdysvalloista. Kun  oikeuden puolustajat vielä pyyhkäistiin pelilaudalta, kaupunkia kansoittamille superrikollisille tuli elämänsä tilaisuus ottaa kaupungin hallinta itselleen.

Harley Quinnia (äänenä Kaley Cuoco) ei kuitenkaan kiinnosta valtaa nousu ja siihen liittyvät velvollisuudet, vaan hän keskittyy lähinnä kaaoksesta nauttimiseen. Kun kaupunki on sitten jaettu superrikollisten kesken ja Harleyn kummppaneineen huomaa voivansa menettää vasta saamansa vapauden uuden vapautensa, hän nousee vihdoin taistelemaan kaupungin kruunusta. Onko se kuitenkin jo liian myöshäistä?

Otin Harley Quinnin toisen kauden vastaan isojen odotusten saattelemana, olihan sen ensimmäinen kausi niin harvinaisen loistava. En joutunut joutunut pettymään. Pidin enemmän ensimmäisestä kaudesta, kaupunkianarkia kuin ei koskaan ole kuulunut lempisarjan aiheeksi, mutta toinen ei paljon huonommaksi jäänyt. Kaikki, mikä oli hyvää ensmmäisellä kaudella, oli sitä kyllä myös tällä toisella, eikä uusissa lisäyksissäkään ollut valittamista.

Pidin jokaisesta kaudella esitetystä jaksosta, jopa omasta mielestäni kauden huonoimmasta eli Batmanin toipumiseen keskittyvästä "Batman's Back Man"-jaksosta. Suosikkejani oli kuitenkin sekä Harleyn ja Jokerin, että Harleyn ja Ivyn ensitapaamista kertaava "All the Best Inmates Have Daddy Issues" sekä Ivyn polttarijakso "Bachelorette".



Harley Quinn oli edelleen erittäin hauska sarja. Ominaisuus, joka vei sen DC:n supersankari,- tai tässä tapauksessa roistosarjojen kärkikastiin tai jopa kärkeen. Enkä suinkaan sano tätä kevyesti. Kuuluuhan niihin muun muassa juuri itsekin toisen kauden aloittanut, huippuhauska ja huippu kaikkea muutakin hyvää, Doom Patrol.

Sarja tarjosi myös  jälleen kerran hyvinkin graafista toimintaa, joista verisemmistä vastaa hieman yllättäen lupsakka King Shark (Sharkista (äänenä Ron  Funches). Muutenkin kaudesta oli lapsiystävällisyys kaukana, mutta jos on siinä mennyt jo niin pitkälle, että lukee toisen kauden arvosteluja, niin siinä ei ole mitään uutta.


Kauden juoni jätti Harleyn ja Jokerin draaman taakseen, vaikka Jokeri ei olekaan sarjasta mihinkään hävinnyt. Häneen liittyi yksi kauden parhaista, joskin kieltämättä myös kliseisimmistä, tvisteistä. Pääosan vei kuitenkin Harleyn ja muiden roistojen keskenäinen valtakamppailu, joka sai myös eloonjäämiskamppailun piirteitä.

Sarjan versio hahmoista, erityisesti tällä kaudella Harley Quinnista itsestään, pysyi edelleen suosikkeinani. Ei sillä, että olisin niistä muista juuri nähnyt. Itselläni kun on Justice Legue sarjakuvat lukematta ja animaatiot katsomatta. Hahmojen hyvyyttä, ja enemmänkin, lisäsi vielä se, että ääninäyttelijät oli valittu nappiin. He kaiki osasivat asiansa.



Harley kasvoi kaudella hahmona paljon, eniten koko sarjan hahmoista. Se ei tietenkään ooe mikään yllätys, kantaahan sarja hänen nimeään. Suosikkihahmoni oli kuitenkin edelleen Poison Ivy (äänenä Lake Bell), vaikka hänen storylinensa ei kuulunutkaan kauden parhaimpiin. Lähinnä siksi, että se keskittyi lähinnä hänen rakkauskuvioihinsa.

Clayface (äänenä myöskin Alan Tudyk) ei saanut juuri tekemistä kaudella, mikä on harmi, sillä pidän hahmosta erittäin paljon. Aina hauskasta King puolestaan oli kiva tietää lisää. Kite Man (äänenä Matt Oberg) puolestaan pysyi edelleen myöskin tylsänä, mutta herätti kuitenkin myös sympatiaa. Ja lisäksi mies jopa oli kaudella hyödyksikin.



Sarja keksi myös vihdoin sen, miten tohtori Psykosta (äänenä Tony Hale) tehtiin meilenkiintoinen hahmo, tekemällä hänestä paljon suuremman kaliiperin pahis kuin hänet on vielä kertaakaan sarjan historiassa nähty. Hänen ja erään legendaarisemman ja ainakin tässä sarjassa hauskimman superroiston yhden yhteistyötä olikin ilo seurata.

Batmania (äänenä Diedrich Bader) nähtiin huomattavasti vähemmän. Syistä, jotka selviävät kauden aikana. Hänen sijaan järjestystä pitikin komisario Gordon (äänenä Chris Meloni) sekä uutena tuttavuutena hänen tytärensä Barbara Gordon/Batgirl (äänenä Briana Cuoco). Joskin huonolla menestyksellä, erityisesti ensimmäiseksi mainittun kohdalla.



Bargirlin lisäksi uusista tuttavuudesta huomionarvoisia oli legendaarinen roisto Mr. Freeze (äänenä Alfred Molina), joka niin sanotun Injustice Leguesta ainoana sai sympatiaa osakseen. Myös muut tunnetut DC:n hahmot, kuten cooleista coolein Catwoman (äänenä Sanaa Lathan), tekivät cameot, mutta ne jäivät suhteellisen pieneksi.

Vielä ei ole varmaa, saako Harley Quinn kolmannen tuotantokauden. Olisi ihme, jos ei, osoittautuihan sarja hyvin suosituksi. Televisioihmisistä ei voi kuitenkaan koskaan tietää. Olisi suuri harmi, jos näin ei tapahtuisi. On sarja kuitenkin sen verran hyvä. Sentään kausi ei loppunut clifhangeriin. On sekin jo nykytelevision aikakaudella jotain.

Tiivistetysti Harley Quinnin toinen kausi oli melkein täydellisen supersankarisarjan melkein täydellinen kausi. Tämän paremmaksi on paha mennä. Täydet viisi tähteä!

Pellenä olo ei ole pelkkää hauskanpitoa Batmanin arkkivihollisellekaan

Vähän aikaa sitten kävin katsomassa vasta tulleen, paljon kehuja saaneen, Jokerin. Nähtyäni elokuvan ymmärsin täysin miksi niin monet pitivät siitä, vaikka täysin minun makuuni se ei ollutkaan.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia.

Arthur Fleck (Joaquin Phoenix) asuu rikollisuudesta ja jäteongelmista kärsivässä Gothamissa vanhenevan äitinsä (American Horror Storyn Frances Conroy) kanssa. Hän ansaitsee rahaa keikkailemalla klovnina, mutta haaveilee urasta stand up komiikan parissa. Unelmissa on päästä samanlaiseksi kuuluisuudeksi kuin hänen ikoninsa, stalk show isäntä Murray Franklin (Robert De Niro)

Miehen unelmien tiellä riittää kuitenkin haaste, jos toinenkin. Hän nimittäin kärsii mielenterveysongelmista, jonka oireisiin kuuluu muun muassa pakonomainen nauraminen, oli se tilanteeseen sopivaa tai ei, ja joka tuottaa vaikeuksia jopa peruskanssakäymiseen muiden ihmisen kanssa. Onneksi sentään uusi nätti naapuri Sophie (Zazie Beetz) pitää häntä hauskana, joten toivoa on.

Joker on aiheuttanut paljon kohua, sillä sen pelätään rohkaisemaan tosielämän massamurhaajia. Tässä tekstissä en kuitenkaan ota kantaa kohuun tai siihen, onko se minusta oikeutettu vai ei, vaan keskityn pelkästään kaikkeen elokuvassa esiintyneeseen ja jätän kaikki elokuvan hyvyyden tai huonouden kannalta epäolennaisen huomioitta.

Elokuva on saanut paljon kiitosta heti ensiesiintymisestään Venetsian filmifestivaaleilla lähtien, enkä yhtään ihmettele miksi. Elokuva kuuluu monin tavoin alansa huippuihin. Minulle se oli kuitenkin vähän liian tylsä, varsinkin sen etanan lailla kulkevalla ensimmäisellä puoliskolla. Minuun hiipi pariinkin otteeseen ajatus, että loppuisipa elokuva jo. Olisinkin hyvin malttanut odottaa elokuva tuloa dvd:lle. 

Ongelmana ei suinkaan ollut toimintakohtauksien vähyys, toisin kuin voisi luulla näin Marvelin supersankaritoimintaan tottuneelta. Toki niitä oli vähemmän kuin useassa muussa katsomassani elokuvassa, mutta ei se minua haitannut. Päinvastoin. Itseasiassa niitä oli ihan tarpeeksi elokuvaan, jonka tarkoitus on kuvata väkivallan tekijää, ei niinkään vakivaltaa itsessään.

Koko jutun juoni oli keskittyä Arthurin mielenmaisemaan ja samalla myös kritisoida sosiaalista epätasa-arvoisuutta ja yhteiskunnan tapaa kohdella mielenterveysongelmista kärsiviä. Tärkeitä aiheita, joita elokuva onnistuikin käsittelemään erittäin hyvin. Arthur olikin kieltämättä ehkä sympaattinen hahmo ja varmasti monelle myös samaistuttavakin. Minä vaan en ole yksi niistä.

Syy ei tosiaankaan ollut häntä näyttelevässä Joaquin Phoenixissa. Hän teki elämänsä roolityön ja onkin vahvoilla seuraavissa Oscareissa, ainakin jos elämässä on yhtään oikeutta. Valitettavasti muut hahmot eivät saaneet läheskään samaa ulottuvuutta. Arthurin lisäksi vain hänen äitinsä Penny oli saanut jonkinlaisen storylinen, joskin sekin liittyi lähinnä Arthurin tarinaan.

Toki on vain luonnollista, että Arthurista kertova elokuva keskittyy lähinnä häneen, sivuhahmojakaan ei sovi unohtaa. Hyvin harva elokuva toimii vain yhden hahmon voimin. Elokuvan aikana olin erityisen pettynyt siihen, miten ohkainen hahmo Sophiasta jäi, mutta lopulta sille löytyi hyvä selitys, joten ratkaisu käy edes jotenkin järkeen.

Kuvassa Thomas Wayne

Joker:in aikana Heidän lisäksi huomionarvoisia hahmoja olivat vain jonkinlainen late night-isännän stereotyyppi Murray Franklin ja ylimielinen miljonääri Thomas Wayne (Brett Cullen), kyllä se Thomas Wayne, jonka kuolema ei sureta läheskään niin paljon kuin useissa muissa Batman-tarinoissa. Loppuja hahmoja ei kannata edes mainita.

Jo mainitsemani toimintakohtaukset, ne harva ja valittu, ansaitsevat kiitosta. Ne kuvattiin hyvin realistisesti ja intiimistikin, eikä niistä yksikään ei ollut turha, vaan kaikilla oli oma tarkoituksensa. Kaikki muukin Jokeri:ssa on realistista, Gothamia myöten. Kaupunki nimittäin muistuttaa New Yorkia hätkähdyttävän paljon, jopa minulle, joka ei ole siellä, tai edes Yhdysvalloissa, koskaan käynyt.

Tämä realistisuus voi pitää sekä hyvänä, että huonona asiana. Hyvänä siksi, että se antoi ihmisten ymmärtää elokuvan maailmaa ja erityisesti Arthurin näkökulmaa. Huonona siksi, että elokuva ei todellakaan sovellu todellisuuspaoksi, mitä moni, myös minä, elokuvalta odottaa ja haluaa. Toki joillekin tämä tyyli kieltämättä sopii. Minä en kuitenkaan ole yksi heistä.

Katsoisin luultavasti Joker:in jatko-osan, jos sellaista tulisi. Odottaisin ehkä sen dvd-versiota, kokemuksestani viisastuneena, mutta kuitenkin. En silti usko, että elokuva sellaista tarvitsisi, itseasiassa en ole lankaan varma jatko-osan olevan hyvä idea muuten kuin rahallisessa mielessä. Elokuvan versio Jokerista tuskin sopisi esimerkiksi Robert Pattersonin esittämän Batmanin viholliseksi.

Tiivistetysti Joker kuuluu kieltämättä laatuelokuvien joukkoon, enkä yhtään ihmettele, miksi se on pärjännyt niin hyvin. Minuun se ei kuitenkaan iskenyt. Kaksi ja puoli tähteä.