Vähän aikaa sitten
kävin katsomassa vasta tulleen, paljon kehuja saaneen, Jokerin. Nähtyäni
elokuvan ymmärsin täysin miksi niin monet pitivät siitä, vaikka täysin minun
makuuni se ei ollutkaan.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran
juonipaljastuksia.
Arthur Fleck (Joaquin Phoenix) asuu rikollisuudesta ja
jäteongelmista kärsivässä Gothamissa vanhenevan äitinsä (American Horror Storyn
Frances Conroy) kanssa. Hän ansaitsee rahaa keikkailemalla klovnina, mutta
haaveilee urasta stand up komiikan parissa. Unelmissa on päästä samanlaiseksi
kuuluisuudeksi kuin hänen ikoninsa, stalk show isäntä Murray Franklin (Robert
De Niro)
Miehen unelmien tiellä riittää kuitenkin haaste, jos
toinenkin. Hän nimittäin kärsii mielenterveysongelmista, jonka oireisiin kuuluu
muun muassa pakonomainen nauraminen, oli se tilanteeseen sopivaa tai ei, ja joka
tuottaa vaikeuksia jopa peruskanssakäymiseen muiden ihmisen kanssa. Onneksi
sentään uusi nätti naapuri Sophie (Zazie Beetz) pitää häntä hauskana, joten
toivoa on.
Joker on aiheuttanut paljon kohua, sillä sen pelätään rohkaisemaan
tosielämän massamurhaajia. Tässä tekstissä en kuitenkaan ota kantaa kohuun tai
siihen, onko se minusta oikeutettu vai ei, vaan keskityn pelkästään kaikkeen
elokuvassa esiintyneeseen ja jätän kaikki elokuvan hyvyyden tai huonouden
kannalta epäolennaisen huomioitta.
Elokuva on saanut paljon kiitosta heti ensiesiintymisestään
Venetsian filmifestivaaleilla lähtien, enkä yhtään ihmettele miksi. Elokuva
kuuluu monin tavoin alansa huippuihin. Minulle se oli kuitenkin vähän liian
tylsä, varsinkin sen etanan lailla kulkevalla ensimmäisellä puoliskolla. Minuun
hiipi pariinkin otteeseen ajatus, että loppuisipa elokuva jo. Olisinkin hyvin
malttanut odottaa elokuva tuloa dvd:lle.
Ongelmana ei suinkaan ollut toimintakohtauksien vähyys, toisin
kuin voisi luulla näin Marvelin supersankaritoimintaan tottuneelta. Toki niitä
oli vähemmän kuin useassa muussa katsomassani elokuvassa, mutta ei se minua
haitannut. Päinvastoin. Itseasiassa niitä oli ihan tarpeeksi elokuvaan, jonka
tarkoitus on kuvata väkivallan tekijää, ei niinkään vakivaltaa itsessään.
Koko jutun juoni oli keskittyä Arthurin mielenmaisemaan ja samalla
myös kritisoida sosiaalista epätasa-arvoisuutta ja yhteiskunnan tapaa kohdella
mielenterveysongelmista kärsiviä. Tärkeitä aiheita, joita elokuva onnistuikin
käsittelemään erittäin hyvin. Arthur olikin kieltämättä ehkä sympaattinen hahmo
ja varmasti monelle myös samaistuttavakin. Minä vaan en ole yksi niistä.
Syy ei tosiaankaan ollut häntä näyttelevässä Joaquin
Phoenixissa. Hän teki elämänsä roolityön ja onkin vahvoilla seuraavissa
Oscareissa, ainakin jos elämässä on yhtään oikeutta. Valitettavasti muut hahmot
eivät saaneet läheskään samaa ulottuvuutta. Arthurin lisäksi vain hänen äitinsä
Penny oli saanut jonkinlaisen storylinen, joskin sekin liittyi lähinnä Arthurin
tarinaan.
Toki on vain luonnollista, että Arthurista kertova elokuva
keskittyy lähinnä häneen, sivuhahmojakaan ei sovi unohtaa. Hyvin harva elokuva
toimii vain yhden hahmon voimin. Elokuvan aikana olin erityisen pettynyt
siihen, miten ohkainen hahmo Sophiasta jäi, mutta lopulta sille löytyi hyvä selitys,
joten ratkaisu käy edes jotenkin järkeen.
 |
| Kuvassa Thomas Wayne |
Joker:in aikana Heidän lisäksi huomionarvoisia hahmoja olivat
vain jonkinlainen late night-isännän stereotyyppi Murray Franklin ja ylimielinen
miljonääri Thomas Wayne (Brett Cullen), kyllä se Thomas Wayne, jonka kuolema ei
sureta läheskään niin paljon kuin useissa muissa Batman-tarinoissa. Loppuja
hahmoja ei kannata edes mainita.
Jo mainitsemani toimintakohtaukset, ne harva ja valittu,
ansaitsevat kiitosta. Ne kuvattiin hyvin realistisesti ja intiimistikin, eikä
niistä yksikään ei ollut turha, vaan kaikilla oli oma tarkoituksensa. Kaikki muukin
Jokeri:ssa on realistista, Gothamia myöten. Kaupunki nimittäin muistuttaa New
Yorkia hätkähdyttävän paljon, jopa minulle, joka ei ole siellä, tai edes
Yhdysvalloissa, koskaan käynyt.
Tämä realistisuus voi pitää sekä hyvänä, että huonona
asiana. Hyvänä siksi, että se antoi ihmisten ymmärtää elokuvan maailmaa ja
erityisesti Arthurin näkökulmaa. Huonona siksi, että elokuva ei todellakaan
sovellu todellisuuspaoksi, mitä moni, myös minä, elokuvalta odottaa ja haluaa. Toki
joillekin tämä tyyli kieltämättä sopii. Minä en kuitenkaan ole yksi heistä.
Katsoisin luultavasti Joker:in jatko-osan, jos sellaista
tulisi. Odottaisin ehkä sen dvd-versiota, kokemuksestani viisastuneena, mutta
kuitenkin. En silti usko, että elokuva sellaista tarvitsisi, itseasiassa en ole
lankaan varma jatko-osan olevan hyvä idea muuten kuin rahallisessa mielessä. Elokuvan
versio Jokerista tuskin sopisi esimerkiksi Robert Pattersonin esittämän Batmanin
viholliseksi.
Tiivistetysti Joker kuuluu kieltämättä laatuelokuvien
joukkoon, enkä yhtään ihmettele, miksi se on pärjännyt niin hyvin. Minuun se ei
kuitenkaan iskenyt. Kaksi ja puoli tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti