Marvelin voimakkaimman naissupersankarin näytön paikka

Marvelin elokuvauniversumin voittoputki jatkuu myös sen ensimmäisen naissupersankarista kertovan elokuvan, Captain Marvelin myötä. En ehkä sanoisi sitä leffasarjan parhaaksi, mutta melkein.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Muistinsa menettänyt Vers (Brie Larsson) on viettänyt viimeiset kuusi vuotta jahtaamalla isäntiensä toimivan kree-kansan vihollisia, muotoa muuttavia skrulleja, ja opetellut käyttämään hänellä olevia supervoimiaan opettajansa Yon-Roggin (Jude Law) avustuksella. Kaikki meneekin hyvin, kunnes perustehtävä menee pahan kerran pieleen ja hänet otetaan vangiksi.

Vers pääsee pakoon, mutta joutuu tekemään pakkolaskun syrjäiselle Maapalloksi-kutsutulle planeetalle.  Kotiin pitäisi päästä, mutta se ei ole helppoa kun perässä on niin skrullit kuin hänestä kiinnostuneen S.H.I.E.L.D-organisaationkin, käytössä 90-luvun teknologia, eivätkä pään vaivaa tuottavat muistotkaan jätä häntä rauhaan. Captain Marvel on Marvelin elokuvauniversumin 21. elokuva.

Juonitiivistelmästäni huolimatta Captain Marvel ei kuitenkaan kerro kreiden ja krullien sodasta tai Verssin kotiinpaluusta, vaan siitä, kuinka Vers löytää itsensä ja muuttuu ensin takaisin Carol Danverssiksi ja sitten elokuvan nimessäkin mainituksi supersankariksi, Captain Marveliksi. Toisin sanoen elokuva on syntytarina. Sellaiseksi elokuva onkin erinomainen, mutta mitä muuta voisikaan MCU:lta odottaa.

Captain Marvel, yhdessä Wonder Womanin kanssa, auttanee Hollywoodia luopumaan siitä aikaisempien floppielokuvien luomasta luulosta, että naissupersankareista ei vain saa hyviä elokuvia tai ainakaan sellaisia elokuvia, jotka kannattaisivat lippuluukulla. Monet ovatkin vertailleet elokuvia keskenään, mutta itse en näe syytä. Kyllä maailmaan naissupersankareista tehtäviä elokuvia mahtuu enemmän kuin yksi.

Elokuvasta olisi saanut vielä paremman, jos Marvel olisi ottanut sen kanssa edes joitain riskejä eikä kierrättänyt samaa kaavaa. Nyt se ei ollut läheskään yhtä omaperäinen kuin olisi voinut olla, vaan se muistuttaa yhtä, jos toista elokuvasarjansa tuotosta Ymmärrän siis myös niitä, jotka eivät suhtaudu elokuvaan aivan yhtä suurella innolla kuin minä itse.

Ehken suhtautuisi minäkään, mene ja tiedä, jos elokuva ei sisältäisi paljon juuri minuun vetoavaa, kuten karismaattinen naissupersankari, söpö kohtausrohmu Goose-kissa, Carolin ja nuoren Nick Furyn (Samuel. L. Jackson) keskinäiset kanssakäymiset, hänen yhtä badass paras kaverinsa Maria (loistava Lashana Lynch), rento huumori sekä moninaiset viittaukset 90-luvulle.

Pidin myös elokuvan suurimmasta, koko elokuvan päälaelleen laittaneesta, juonenkäänteestä. Skrullit eivät olleetkaan pahoja, vaan kreiden kotikonnuiltaan ajamia pakolaisia, nyt uutta paikka itselleen etsiviä pakolaisia. Skrullien ja laittomien maahanmuuttajien samankaltaisuus lienee selvä. Vakuutan kuitenkin, ettei paljastus ja sen ehkä poliittinen viesti vähennä elokuvan uudelleenkatsottavuutta.

Pidin myös siitä, että paljastuksen jälkeenkin jäi pieni epäilys, entäs jos skrulljohtava Talos (loistava Ben Mendelsohn) yritti vain manipuloida Carolia. Varsinkin kuin Mendelsohn näyttelee yleensä pahista elokuvassa kuin elokuvassa. En olisi vastustanut käännettä, se olisi ollut vielä alkuperäistä paljastusta yllättävämpi, vaikka se olisikin vienyt koko rodun symboliarvolta pohjan.

Hahmoista Carol Danvers oli paras, mutta Goose tuli hyvänä kakkosena. Olen kissaihminen, mitä voin sanoa. Pidin erityisen paljon myös nuoresta Nick Furysta, varsinkin kuin Samuel. L. Jacksonia nuorentavat erikoistehosteet näyttivät luonnollisilta. Elokuvan suurin yllättäjä oli kuitenkin Carolin paras ystävä ja kanssapilotti Maria Rambeau ja hänen hurmaava Monica-tyttärensä (Akira ja Azari Akbar).

Kreista kukaan ei ollut erityisen muistettava, mikä on harmi, sillä erityisesti Carolin ryhmästä löytyi enemmän kuin yksi paperilla kiinnostavalta vaikuttava hahmo. Annette Beningin Ylimmastä Tajunnasta minulla ei ole mielipiteitä suuntaan tai toiseen.  Skrulleista näimme vain muutaman, mutta se eniten näytetty, Talos, onnistuikin vakuuttamaan minut.  

Toteutuksesta ei ole mitään valitettavaa, vaan kaikki tarinasta supersankaritoimintaan olivat oikein studiolleen tyypillisiä. Tarkoitan tätä hyvällä tavalla. Se, että ohjaajaksi valittiin lähinnä indie-elokuvia tehneet, suurelle yleisölle suhteellisen tuntemattomat, Anna Boden ja Ryan K. Fleck saattoi vaikuttaa yllättävältä, mutta valinta osoittautui hyväksi.

Tiivistetyksi Captain Marvel on ehdottomasti katsomisen arvoinen elämys, myös useasta muusta MCU-elokuvasta poiketen satunnaiselle katsojalle. Viisi tähteä.