Nyt arvostelemani
Raising Dion tarjosi supersankarigenreen sen tarvitsemaa tuoretta näkökulmaa ja
vieläpä jotain tärkeämpää, sydäntä. Se kuulukin Netflixin laatusarjojen
joukkoon.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia!
8-vuotiaan Dionin (Ja'Siah Young) isä Mark (Michael B.
Jordan) menehtyi ikävän onnettomuuden seurauksena. Tämä pakottaa hänet ja hänen
äitinsä Nicole (Shadowhunterin Alisha Wainwright) muuttamaan edullisempaan
asuntoon ja samalla vaihtamaan uuteen kouluun. Surevan perheen muutos ei ole
sujunut saumattomasti. Nicolella on vaikeuksia pitää töitä ja Dionin saada ystäviä.
Ja kun tässä ei olisi vielä tarpeeksi, yllättäen Dion alkaa
huomata, että hänellä on supervoimia. Ongelma, johon Nicole on kokonaan
valmistautumaton, joten hän pyytää apua Markin parhaalta ystävältä Patilta (Jason
Ritter). Yhdessä Patin kanssa Dion alkaakin haaveilla supersankariksi
ryhtymistä. Ensin pitäisi kuitenkin saada kyseiset voimat hallintaa, sekä
selvitä koulun tiedekilpailuista. Sarja perustuu Dennis Liun samannimiseen
sarjakuvaan.
Raising Dion on ennen kaikkea lämminhenkinen kasvutarina, ei
niinkään perinteinen supersankarin kasvutarina, vaikka siitä toki sekin puoli
löytyy. Supersankaritarina. Juuri tämä lämminhenkisyys erottaakin sen suurista
osasta muista genrensä teoksista. Kovin omaperäinen sarja ei kieltämättä ole. On
paha suuryritys, kuollut vanhempi jne. Välillä sarja muistuttikin häiritsevässä
määrin Stranger Thingsia.
Pitää kuitenkin muistaa, että supersankarin syntytarinoita
on olemassa pilvin pimein, joten täysin orginaalia versiota tarinasta on
mahdoton tehdä ja jos tarina ei olekaan omaperäinen, niin se kuitenkin on
kerrottu erilailla. Sitä paitsi toisin kuin yleensä, Raising Dion antaa
näkökulman Dionin lisäksi myös äiti Nicolelle, mikä oli ehdottomasti plussaa.
Onhan hän aikuisille hyvin samaistuttava.
Pidin selityksestä Dionin voimille, sillä se järkeen
käymisen lisäksi myös kulki hieman vähemmän kuljettuja polkuja. Pidin myös
sarjan pahikseen liittyvästä suuresta yllätyksestä, sillä se antoi muuten aika
mielenkiinnottomalle hahmolle tarvittavaa ulottuvuutta. Suurin yllätys taisi
kuitenkin olla se, kuinka paljon pidin sarjasta.
Dion, että Nicole olivat erittäin samaistuttavia hahmoja. Ja'Siah
Young on lapsinäyttelijöitä siitä lupaavimmista päästä. Häntä odottaakin alan
parissa kirkas tulevaisuus, jos hän haluaa sitä havitella. Yhtään huonompi ei
ole myöskään Alisha Wainwright. Hän on uskottava äiti, siitä huolimatta, että
hän kävisi myös teinistä tai ainakin nuoresta aikuisesta. Niin kuin
Shadowhunters osoitti.
Vaikka suurin osa sivuhahmoista ei jäänyt mitenkään
erityisesti mieleen, poikkeuksiakin oli. Heistä mieleenpainuvin oli Dionin
paras kaveri, liikuntavammainen, Esperanza Jimenez (myöskin lupaava Sammi
Haney). Pat puolestaan oli minusta hieman tylsä, paitsi viimeisissä jaksoissa.
Siitäkin huolimatta, että hahmo osoittautui tarinan kannalta hyvin tärkeäksi.
Sarja oli paitsi hyvä, niin myös perussupersankarisarjaa
tärkeämpi. Kovinkaan usein ei pääosassa nähdä sympaattista mustaa hahmoa,
perheestä puhumattakaan. Mustia supersankarisarjoja ja supersankareita toki
löytyy, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin ehkä pitäisi. Onneksi muutosta on
ilmassa ja muutkin kuin valkoiset ovat saamassa enemmän, parempaa ja
monipuolisempaa, edustusta.
En tiedä, tuleeko Raising Dionille toista osaa. Jos tulee,
niin katson sen varmasti. En kuitenkaan varsinaisesti pettyisi, jos sitä ei
tulisikaan, sillä vaikka pidin sarjasta, niin suosikikseni se ei kuitenkaan
päässyt, enkä suorastaan fanita sitä. Ehkä kuitenkin luen sarjakuvan, johon
sarja perustuu, jos satun löytämään sen kotikaupunkini kirjastosta.
Tiivistetysti Raising Dion ei ehkä mullista koko
supersankarigenreä, mutta se erottuu kuitenkin siellä edukseen. Neljä tähteä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti