Valtaistuinpeli ei loppunut voittoon tai kuolemaan, vaan pettymykseen

Game of Thrones sai jokin aikaa sitten viimeiseksi jääneen kahdeksannen tuotantokautensa. Kausi oli kelpo tv:tä, mutta siihen ladatut odotukset se valitettavasti petti, ja pahasti.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia! Isojakin. En suosittele sen lukemista, jos koko kahdeksas kausi ei ole katsottuna.

Game of Thronesin kahdeksas kausi alkoi siitä, mihin seitsemäs jäi. Pelätyt Valkoiset kulkijat pääsivät muurin toiselle puolelle ja nyt koko konkkaronkan pitäisi yhdistää voimansa niitä vastaan. Valitettavasti seitsemää valtakuntaa rautaisessa otteessaan pitävä kuningatar Cersei keskittyy mieluummin pitämään paikkansa sillä kuuluisalla rautavaltaistuimella.

Minun mielestä Game of Thrones on yksi kaikkien aikojen parhaimmista tv-sarjoista, jopa paras. Pidän sarjasta niin paljon, että odotin sen loppuratkaisua jopa enemmän kuin MCU:n ensimmäistä tarinakokonaisuutta lopettavaa Avengers: Endgamea. Siksi petyinkin siihen niin pahasti. Kahdeksas kausi oli koko sarjan surkein. Toki pitää muistaa, että näin laadukkaasta sarjasta puhuttaessa rima on korkea.

Tämän ei kyllä pitäisi olla yllätys, sillä valitettavasti Game of Thonesin laatu alkoi kärsiä jo seitsemännellä kaudella. Ei kausi kokonaan huono ollut, tv-sarjojen yleisellä mittapuulla, mutta se kärsi selvästi luojiensa David Benioffin ja D.B Weissin päätöksestä jatkaa muiden projektien pariin ja saattaa lopputarinan loppuun suhteellisen vähien jaksojen voimin.

Toki sarjasta löytyi vielä paljon hyvääkin. Sellaista, joka on tehnyt siitä niin suositun. Erityisesti kauden pari ensimmäistä jaksoa olivat erinomaisia, sillä ne antoivat tilaa hahmoille, heidän juonitteluilleen ja keskinäisille vuorovaikutuksilleen. Tietenkin erikoitebudjetista ei myöskään ollut säästelty ja paljon kaunista katsottavaa riittikin, erityisesti taistelukohtauksissa.

Todisteena kuva Talvivaaran taistelusta.

Toteutus oli muutenkin miltei kaikin puolin niin hyvää kuin pitikin, niin näyttelijöiden kuin muidenkin alan ammattilaisten osalta. Ainut valittamisen aihe on Talvivaaran taistelun pimeys, kirjaimellisesti. Katsoja ei nähnyt kunnolla, mitä jaksossa tapahtui. Lisäksi tuotantoon oli jäänyt muutamia selviä huolimattomuusvirheitä, kuten pöytään jäänyt kahvikuppi.

Koko kauden suurin rikos liittyi kuitenkin hahmoihin, jotka valjastettiin palvelemaan tarinaan, ei, niin kun aikaisimmilla kausilla, tarina hahmoja. He tekivätkin aimo annoksen aikaisemman kehityksen kannalta epätyypillisiä, ratkaisuja vähän väliä. Ongelma näkyi suurimmin Daenerysin liian nopeasti tapahtuneessa muutoksessa vapauttajasta maailman valloitusta suunnittelevaksi diktaattoriksi.

R.I.P Lyanna Mormont

Pelkästään hahmojen ei mistään tulleet päätökset olivat hyvin turhauttavia jo sinällään, mutta kun sen lisäksi myös huonoillakaan päätöksillä ei ollut edes kunnollisia seurauksia. Lopussa paha voitettiin ja hyvikset selvisivät aina, joskus pelkästään niin sanotun juonihaarniskansa ansiosta. Tämä näkyi muun muassa Talvivaaran taistelussa, jossa suureksi pettymykseksi yksikään tärkeimmistä hahmoista ei kuollut ja kuolleistakin välitimme jotenkuten vain kahdesta.

Oli lopussa hyviäkin ratkaisuja, vaikka suuremmat huonot peittivätkin ne alleen. Pidin siitä, että suosikkini Arya pääsi seikkailemaan, katsoisin mielelläni spin offin hänen matkoistaan, ja siitä, että Sansasta tuli Talvivaaran kuningatar. Joskin minusta hän olisi sopinut hallitsemaan koko kuningaskuntaakin. Branin valtaan nousussa ei ollut järjen hiventä sen enempää kuin viimeisimpien jaksojen Danyssä.

Jon:kin sai varsin osuvan, erityisesti jos ajattelee häntä hahmona, lopun, vaikka häneen liittyvä iso paljastus ei johtanutkaan yhtään mihinkään. En kyllä uskonutkaan sen johtavan. Jos jokin kuvittelee, että hän tosissaan olisi ottanut valtaistuimen Danylta, hän ei tunne hahmoa yhtään. Ei sillä, jäljelle olevista hahmoista hän olisi ollut Sansan jälkeen looginen valinta, eikä vain perintöoikeutensa kannalta.

Sen sijaan Cersein kuolema oli harvinaisen antikliimaksinen, hän jäi romahtaneen katon alle. Itse olisin toivonut, että hänet tappaisi joko Jaime, Arya tai mahdollisesti valtaistuimen saanut Dany. Muutenkaan hahmolla ei ollut kaudella muuta tekemistä kuin katsoa ikkunasta ja juoda viiniä. Sen sijaan Hurtan kuolema oli sarjalle sopivan runollinen, saihan hän vihdoin tapettua veljensä, tosin oman henkensä kustannuksella.

Game of Thronesin loppu on siis herättänyt paljon tunteita, suurin osa negatiivisia. Netistä löytyykin adressin, jonka mukaan koko kausi pitäisi kuvata uudestaan. Itse en sitä kannata. Sen sijaan David Benioffin ja D.B Weissin olisi pitänyt antaa lopun tekeminen muille, halukkaita varmasti olisi riittänyt riesaksi asti, myös niitä, jotka osaavat asiansa. Ongelmaa ei olisi myöskään ollut HBO:n päästä. He ovat sanoneet olevansa valmiita rahoittamaan paljon enemmän kausia ja miksei olisi. Sarja on kanavan suosituin.

Tiivistetyksi Game of Thronesin viimeinen kausi oli vuoden suurin pettymys, vaikka sarjalle on vieläkin vaikea löytää vertaistaan kilpailijaa. Kolme tähteä.

Uuden Tohtorin ensimmäinen kausi

12. Tohtori aloitti matkansa Doctor Who:n jokunen aika sitten päätöksensä saaneesa kahdeksannessa tuotantokaudessa. Kirjoitin jo kauden alusta jo yhden teksin, mutta nyt menen kauden kokonaiskuvaan. 

Ensin kuitenkin kerron muutamia perusasioita uudesta kaudesta. Uutta Tohtoria näyttelee Peter Capaldi. Hänen kumppaninaan toimii edellisistä kausista tuttu Clara Oswalt. Molemmat näyttelevät vielä jouluspeciaalissa, joka tulee televisioihin joulupäivänä eli 25.12.2014. Tietooni on tullut, että Capaldi tulee näyttelemään vielä ainakin yhdessä kaudessa. Clara Oswaltin mukana olo on vielä epävarmaa.

Alku kaudella törmätään vanhoihin vihollisiin, kuten dalekeihin, mutta myös tuttavuuksiin. Yhtenä näistä on legendaarinen Robin Hood. Toinen puolisko ei jää huonommaksi. Siihen kuuluu mm. muumioita junassa, Claran suhteen matematiikan opettajaan ja ex sotilaseen Danny Pinkkiin, kuun tappamista, metsän valtaaman maailman ja tietenkin räjähtävän lopun, jossa kauden big bad Missy paljastaa oikean karvansa. 

Uutta kautta ei voi arvostella arvostelematta sitä ennen uutta Tohtoria. Minusta valinta oli hyvä, vaikka kahdestoista ei suosikki-Tohtoriksi pääsekään. Häneen kuitenkin tottui ja jopa oppi pitämään. Hänen ikänsä arvelutti aluksi, koska kaikki uudsien kausien Tohtorit ovat suhteellisen nuoria, mutta loppujen lopuksi se ei haittaa. Entäs sitten Tohtorin kumppani, Clara Oswalt. Minusta hän on paras Tohtorin kumppani tähän asti.

Hahmojen kemia toimii, varsinkin, koska tällä kertaa hahmojen välille ei laiteta mitään romanttista. Sen sijaan Tohtoriata tuli kaudella toissijainen. Clara pelasti päivän enemmän kuin kerran. Sekään ei voi olla hyvä, että pidin Clarasta enemmän kuin Tohtorista. Danny on pidettävä, mutta ei erityisen tunteita herättävä. Muut hahmot toimivat paikallaan. Kiitosta voisi kuitenkin antaa Missyn näyttelijälle. Varsinkin kauden finaalissa hän loisti.

Kaudessa ei ollut huonoa jaksoa, mutta jotkin olivat toisia mielenkiintoisempia. Pidin itse eniten alkupään jaksoista. Suosikkejani on Robin Hood-jakso, pankkiryöstöjakso ja muumio junassa-jakso. Sen sijaan puiden maailmanvalloitus oli ideana hyvä, mutta olisi voinut olla parempikin. Minä toivoisin sarjalta enemmän matkustamista toisiin planeettoihin. Maa on ollut yliedustettuna. Kunnon historiajaksotkin ovat aina poikaa.

Yksinäisiä jaksoa tärkeämpää on kuitenkin kokonaisuus, missä ei ollut tälläkään kaudella mitään vikaa. Oli hyviä ideoita ja huonoja ideoita. Joitakin mieleenpainuvia jaksoja, useita muita keskinkertaisia. Kahdeksas kausi kuitenkin onnistui lisäämään sarjaan jotain uutta vähentämättä sitä, mikä tekee siitä hyvän. Eli avaruus yms. olentoja, seikkailuja ja hahmojen keskenäistä sanailua.

Doctor Who:n kahdeksas kausi tarjosi jotain uutta, vanhaa ja lainattua. Sinistäkin on mukana (TARDIS). Sarjan kausista tämä on keskiluokkaa ja ansaitsee siksi kolme tähteä, muut sarjat mukaan ottamalla tähtien määrä lähenee viittä.

Winchesterin veljekset helvettiä sulkemassa

Netflixiin on vähän aikaa sitten tullut huippusuositun kauhusarjan Supernaturalin uuni tuoreita jaksoja. Luonnollisesti katsoin heti sen huomattua, ennen näkemättömän 8. tuotatokauden.

Edellisestä kaudesta on kulunut vuosi. Dean on juuri päässyt kiirastulesta ja huomaa monen asian muuttuneen. Sam on lopettanut metsästyksen ja heidän ystävänsä Kevin Tran on kadonnut. Veljekset alkavatkin etsiä häntä. Etsimiseen meni vain jakson verran ja se tosiaan maksoi itsensä takaisin, sillä Kevin on keksinyt, miten sulkea helvetin portit lopullisesti.

Helvetin portit voi sulkea suorittavamma kolme äärimmäisen vaativaa koetusta. En nyt spoilaa koetuksia teille, mutta sen verran voin paljastaa, että ne ovat haastavia. Lisäksi kokeiden tekijää voi olla vain yksi, sarjassa niitä tekee Sam. Deanin auttaessa häntä parhaan kykynsä mukaan. 

Kausi toi Supernaturaliin jotakin harvinaisempaa, nimittäin takaumat. Niissä selviää, mitä kumpikin veljes teki kuluneen vuoden aikana. Minusta idea toimi paremmin kuin hyvin, sillä en halua veljeksien seikkalevan erikseen, mutta minusta oli silti kiva tietää, mitä kuluneena vuotena oli tapahtunut.

Kauteen littyi jonkin verran uusia hahmoja, kuten Deanin vampyyriystävän Benny ja Samin rakkauden kohde Amelia. Jopa poikien isoisä nähdään kauden aikana. Hän nimittäin aikamatkaa nykyaikaan vuodesta 1958. Samaan jaksoon liittyy myös voimakas demoni Abaddon, joka tulee aiheuttamaan pojille päänvaivaa jatkossakin. 

Benny

Kauteen mahtuu myös vanhoja naamoja, kuten nykyisin helvettiä hallitseva demoni Crowley, enkeli Castiel, nörttityttö Charlie ja nyt Bobbyn paikan ottanut Garth Fitzgerald IV. Myös itse Bobby näyttäytyi yhdessä jaksossa, pitkäaikaisten fanien riemuksi. Loppu kaudesta nähdään myös enkeli Metatron, jumalan sanan kirjoittaja.

Loppukaudesta veljekset saavat itselleen tukikohdan, joka kuului aiemmin Men of letters-nimiseen organisaatiolle. Veljesten isoisä kuului samaan orgisaatioon. Se tutki yliluonnollisia olentoja ja ilmiöitä. Talo osoittautuukin käteväksi, sillä siellä on sekä tietoa demoneista sun muista, että niihin vaikuttavia tavaroita, kuten demoniturvalliset käsiraudat.

Castielin paluu toi virkistystä sarjaan ja minusta oli yllättävän hauskaa katsoa, kun Castiel auttoi poikia näiden töissä. Hänen työskentelynsä enkeli Naomin kanssa oli puolestaa tylsää katseltavaa. Pakko myöntää, että kaveria käy sääliksi. Hän yrittää kyllä vilpittömästi parantaa asioita, mutta epäonnistuu aina tuhoisin seurauksin ja onnistuu vain pahentamaa asioita yrittäessään korjata ne. 

Supernaturalin taso ei ole huonontunut tippaakaan. Tuotantokausien suhteellisen tasainen taso onkin suurin syy siihen, miksi minulla ei ole lempikautta. Kaudesta löytyi paljon tasokkaita jaksoja. Lisäksi kaiken kristillisen mytologian sekaan laitettiin tälläkin kaudella myös kaikkea muuta, esimerkiksi kuolemattoman mayasoturin, joka pitää kuolemattomuutensa uhrattuaan yhden sydämen aina silloin tällöin. Sarjassa oli yksi kokonainen jakso kreikkalaista mytologiaa, mikä kiinnosti ainakin minua.

Huumorijaksojakin riitti yllättävänkin paljon. Roolipelijakso kuului suosikkeihini ja piirretty-jakso toi lapsuuden mieleen, vaikka minulla ei ole erityistä suhdetta piirrettyihin. Siinä esiintyneen telepaatti-metsästäjän nuoruutta olisi ollut kiva nähdä. Taitojensa ansiosta hän oli taatusti aikanaan badass-metsästäjä. Babymetsästäjät jakso onnistui myös, vaikka lopun “yllätyksen” arvasikin jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana.

Sitten hivenen vähemmän hyviin jaksoihin. Ihmissudet ja kamera-jakso ei ollut huono, en vain pidä mistään käsivaralla kuvatusta. Ne ovat liian levottomia makuuni. Lisäksi jaksossa käytettiin liikaa sekä käsivaralla kuvatun, että ihmisusuelokuvien kliseitä. Sen sijaan näkökulman vaihto oli suht. Onnistunut. 8. kauden jaksoista ehdottomasti tylsin oli kuitenkin natsi-Saksaa, golemia ja juutalaisia yhdistelevä jakso, Everybody Hates Hitler.

Loppu oli vaikuttava. Se lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Kausi ei ollut kokonaisuudessa yhtään hullumpi. Siihen mahtui kaikenlaista, sekä huonoa, että hyvää. Suurin osa oli kuitenkin hyvää. Neljä ja puoli tähteä.