Valtaistuinpeli ei loppunut voittoon tai kuolemaan, vaan pettymykseen

Game of Thrones sai jokin aikaa sitten viimeiseksi jääneen kahdeksannen tuotantokautensa. Kausi oli kelpo tv:tä, mutta siihen ladatut odotukset se valitettavasti petti, ja pahasti.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia! Isojakin. En suosittele sen lukemista, jos koko kahdeksas kausi ei ole katsottuna.

Game of Thronesin kahdeksas kausi alkoi siitä, mihin seitsemäs jäi. Pelätyt Valkoiset kulkijat pääsivät muurin toiselle puolelle ja nyt koko konkkaronkan pitäisi yhdistää voimansa niitä vastaan. Valitettavasti seitsemää valtakuntaa rautaisessa otteessaan pitävä kuningatar Cersei keskittyy mieluummin pitämään paikkansa sillä kuuluisalla rautavaltaistuimella.

Minun mielestä Game of Thrones on yksi kaikkien aikojen parhaimmista tv-sarjoista, jopa paras. Pidän sarjasta niin paljon, että odotin sen loppuratkaisua jopa enemmän kuin MCU:n ensimmäistä tarinakokonaisuutta lopettavaa Avengers: Endgamea. Siksi petyinkin siihen niin pahasti. Kahdeksas kausi oli koko sarjan surkein. Toki pitää muistaa, että näin laadukkaasta sarjasta puhuttaessa rima on korkea.

Tämän ei kyllä pitäisi olla yllätys, sillä valitettavasti Game of Thonesin laatu alkoi kärsiä jo seitsemännellä kaudella. Ei kausi kokonaan huono ollut, tv-sarjojen yleisellä mittapuulla, mutta se kärsi selvästi luojiensa David Benioffin ja D.B Weissin päätöksestä jatkaa muiden projektien pariin ja saattaa lopputarinan loppuun suhteellisen vähien jaksojen voimin.

Toki sarjasta löytyi vielä paljon hyvääkin. Sellaista, joka on tehnyt siitä niin suositun. Erityisesti kauden pari ensimmäistä jaksoa olivat erinomaisia, sillä ne antoivat tilaa hahmoille, heidän juonitteluilleen ja keskinäisille vuorovaikutuksilleen. Tietenkin erikoitebudjetista ei myöskään ollut säästelty ja paljon kaunista katsottavaa riittikin, erityisesti taistelukohtauksissa.

Todisteena kuva Talvivaaran taistelusta.

Toteutus oli muutenkin miltei kaikin puolin niin hyvää kuin pitikin, niin näyttelijöiden kuin muidenkin alan ammattilaisten osalta. Ainut valittamisen aihe on Talvivaaran taistelun pimeys, kirjaimellisesti. Katsoja ei nähnyt kunnolla, mitä jaksossa tapahtui. Lisäksi tuotantoon oli jäänyt muutamia selviä huolimattomuusvirheitä, kuten pöytään jäänyt kahvikuppi.

Koko kauden suurin rikos liittyi kuitenkin hahmoihin, jotka valjastettiin palvelemaan tarinaan, ei, niin kun aikaisimmilla kausilla, tarina hahmoja. He tekivätkin aimo annoksen aikaisemman kehityksen kannalta epätyypillisiä, ratkaisuja vähän väliä. Ongelma näkyi suurimmin Daenerysin liian nopeasti tapahtuneessa muutoksessa vapauttajasta maailman valloitusta suunnittelevaksi diktaattoriksi.

R.I.P Lyanna Mormont

Pelkästään hahmojen ei mistään tulleet päätökset olivat hyvin turhauttavia jo sinällään, mutta kun sen lisäksi myös huonoillakaan päätöksillä ei ollut edes kunnollisia seurauksia. Lopussa paha voitettiin ja hyvikset selvisivät aina, joskus pelkästään niin sanotun juonihaarniskansa ansiosta. Tämä näkyi muun muassa Talvivaaran taistelussa, jossa suureksi pettymykseksi yksikään tärkeimmistä hahmoista ei kuollut ja kuolleistakin välitimme jotenkuten vain kahdesta.

Oli lopussa hyviäkin ratkaisuja, vaikka suuremmat huonot peittivätkin ne alleen. Pidin siitä, että suosikkini Arya pääsi seikkailemaan, katsoisin mielelläni spin offin hänen matkoistaan, ja siitä, että Sansasta tuli Talvivaaran kuningatar. Joskin minusta hän olisi sopinut hallitsemaan koko kuningaskuntaakin. Branin valtaan nousussa ei ollut järjen hiventä sen enempää kuin viimeisimpien jaksojen Danyssä.

Jon:kin sai varsin osuvan, erityisesti jos ajattelee häntä hahmona, lopun, vaikka häneen liittyvä iso paljastus ei johtanutkaan yhtään mihinkään. En kyllä uskonutkaan sen johtavan. Jos jokin kuvittelee, että hän tosissaan olisi ottanut valtaistuimen Danylta, hän ei tunne hahmoa yhtään. Ei sillä, jäljelle olevista hahmoista hän olisi ollut Sansan jälkeen looginen valinta, eikä vain perintöoikeutensa kannalta.

Sen sijaan Cersein kuolema oli harvinaisen antikliimaksinen, hän jäi romahtaneen katon alle. Itse olisin toivonut, että hänet tappaisi joko Jaime, Arya tai mahdollisesti valtaistuimen saanut Dany. Muutenkaan hahmolla ei ollut kaudella muuta tekemistä kuin katsoa ikkunasta ja juoda viiniä. Sen sijaan Hurtan kuolema oli sarjalle sopivan runollinen, saihan hän vihdoin tapettua veljensä, tosin oman henkensä kustannuksella.

Game of Thronesin loppu on siis herättänyt paljon tunteita, suurin osa negatiivisia. Netistä löytyykin adressin, jonka mukaan koko kausi pitäisi kuvata uudestaan. Itse en sitä kannata. Sen sijaan David Benioffin ja D.B Weissin olisi pitänyt antaa lopun tekeminen muille, halukkaita varmasti olisi riittänyt riesaksi asti, myös niitä, jotka osaavat asiansa. Ongelmaa ei olisi myöskään ollut HBO:n päästä. He ovat sanoneet olevansa valmiita rahoittamaan paljon enemmän kausia ja miksei olisi. Sarja on kanavan suosituin.

Tiivistetyksi Game of Thronesin viimeinen kausi oli vuoden suurin pettymys, vaikka sarjalle on vieläkin vaikea löytää vertaistaan kilpailijaa. Kolme tähteä.

Talvi, ja kuningattarien sota, tekevät tuloaan Westerosiin

Huippusuosittu, ja huippu hyvä, fantasiasarja Game of Thrones sai juuri seitsemännen kautensa päätökseen. Kausi oli samaan aikaan sekä sarjan kaikkien aikojen paras, että huonoin.

Varoitus. Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Game of Thronesin jo tulleiden seitsemän kauden tapahtumista!

Starkkien tunnuslause ”Talvi on tulossa” ei ole koskaan ollut yhtä totta kuin nyt, niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti. Sitä kuvainnollista talvea edustaa epäkuolleet Valkoiset Kulkijat, jotka matkaavat hitaasti, mutta varmasti, kohti Westerosia. Se kirjaimellinen talvi ei ole yhtään sen vaarattomampi. Uhkana on, erityisesti maailman Pohjoisosia, niin paleltuminen kuin nälänhätäkin.

Valkoisia kulkijoita vastaan joukkoja kokoaa Pohjoisen hallitsija Jon Snow (Kit Harington), suomenkielisessä käännöksessä Nietos, mutta hänellä on vaikeuksia vakuuttaa muille maailman asukkaille uhan vakavuudesta, pitäväthän he Valkoisia Kulkijoita pelkästään lapsille kerrottavana satuna. Jonin tehtävää vaikeuttaa vielä se, että muut maailman valtaapitävät ovat keskittyneet omiin valtataisteluihinsa.

Nimittäin samaan aikaan kuningatar/khaleesi Daenerys Targaryen (Emilia Clarke) on viimein päässyt kolmine lohikäämeineen ja suurine armeijoineen Westerosin kamaralle ja nyt hän suunnitelleekin kaappaavansa valtaistuimen häikäilemättömän kuningatar Cersein (Lena Headey) kynsistä. Game of Thrones perustuu George. R. R. Martinin tulen ja Jään laulu-kirjasarjaan.

Game of Thrones on yksi ehdoton sarjasuosikkini, varsinkin kovasti rakastamassani fantasiagenressä. Siksi ei ole mikään ihme, että tämäkin kausi oli mieleni. Siinä oli toki heikkoutensa, kuten pienet, ja suuretkin, tarinalliset ja etäisyyksiin liittyvät epäloogisuudet, mutta myös vahvuutensa, joista suurin oli se, että sarjan hahmot ja tapahtumat alkoivat vihdoinkin tulla yhteen.

Kaudella faneja palveltiinkin urakalla. Monet tutut hahmot kohtasivat toisensa joko ensimmäisistä kertaa, kuten Jon ja Dany, tai uudestaan, kuten Starkin siskokset Sansa (Sophia Turner) ja Arya (Maisie Williams). Lohikäärmeet saivat näyttää vihdoin ja viimein kyntensä, hampaansa ja erityisesti tulensa oikeassa taistelussa. Listaa voisi luetella pitempäänkin, mutta siihen ei ole nyt aikaa.

Game of Thronesin Seitsemäs kausi keskittyi lähinnä siihen talveen valmistautumiseen. Itse talvi tulee vasta sarjan viimeisellä eli kahdeksannella kaudella. Tämän takia kaudessa ei tapahtunut juuri mitään ratkaisevaa. Itse olisin tehnyt asian toisin ja sijoittanut vaikka Cersein väistämättömän kuoleman tai ensitaistelut Valkoisten Kulkijoiden kanssa jo tälle kaudelle.

Yksi suurimmista kohokohdista

Se ei tarkoita, etteikö kaudella olisi tapahtunut mitään, vaan itseasiassa sen tahti oli nopeampi kuin koskaan ennen sarjan historiassa. Yhdessä seitsemännen kauden jaksossa tapahtui enemmän kuin aikaisempien kausien puoliväliin mennessä on tapahtunut. Niinpä mikä aikaisemmin olisi ollut jakson, jos sei jopa koko kauden, kohokohta, sai monesti antaa tilaa vielä isommille asioille.

Syy varsin kovaan tahtiin on selvääkin selvempi. Tekijöillä oli selvästi kiire viedä tarinaa eteenpäin jäljelle jäämässä varsin vajavaisessa jaksomäärässä, mikä taas tarkoitti juonen oikopolkuja ja sitä, että hahmot pääsivät paikasta toiseen kuin teleporttaamalla. Tälläkin kaudella olisi voinut olla edellisen kuuden kauden tapaan kymmenen jaksoa tai lisäämällä tehtävien kausien määrää yhdeksään tai jopa kymmeneen.

Sen, minkä kausi hävisikin käsikirjoituksen puolella, se voitti spektaakkeleilla. Niitä riittikin joka jaksolle, ainakin melkein, ja hyvin tehtynä vielä. Toteutus onkin aina ollut Game of Thronesin vahvoja puolia, eikä tämä kausi ollut poikkeus. Tämän huomasi eniten erikoistehosteiden ja lavasteiden kohdalla, joihin olikin käytetty paljon aikaa, rajaa ja ennen kaikkea ammattitaitoa.

Game of Thronesista on vielä tulossa yksi, järjestyksessään kahdeksas, kausi. Se tulee käsittämän vain vaivaiset kuusi jaksoa, mutta kuin korvaukseksi jaksoista tulee ennätyspitkiä. Odotan kaudesta tulevan toiminnantäytteinen, yhtä nopeatempoinen kuin tämäkin kausi, melko varmasti myös sitä yllätyksellisempi sekä ennen kaikkea parempi tai ainakin sykähdyttävämpi.

Jos nyt saisin veikata, mitä tulee käymään ja miksi en saisi, niin veikkaisin, että sankarimme voittavat valkoiset Kulkijat, Jon saa sankarikuoleman, Cersei saa loppunsa, samoin Jon ja ainakin yksi lohikäärme, jos ei molemmat, sekä Dany saa valtaistuimen. Nämä ovat kuitenkin pelkkiä veikkauksia, ei suinkaan tietoa, ja voi hyvin olla, että kausi yllättää minut täysin. itseasiassa toivonkin sitä, oikein kovasti.

Tiivistetysti Game of Thrones ei ole sitä, mitä se parhaimmillaan oli, mutta sen seitsemännestä kaudesta löytyi myös paljon hyvää. Katson taatusti myös sarjan viimeisen kauden. Neljä ja puoli tähteä.

Kiertävän ritari ja hänen aseenkantajansa Seitsemässä kuningaskunnassa

George R.R.Martinin Tulen ja Jään laulu kuuluu maailman parhaiden fantasiakirjojen joukkoon. Niin myös niiden melkein yhtä hyvä esiosa, A Knight of the Seven Kingdoms.

Dunk (“Ser Duncan the Tall”) on juuri haudannut mentorinsa, kiertävän ritarin Ser Arlan Pennytreen. Hänen matkatkansa kuitenkin jatkuu kohti nuoren aatelisnaisen syntymäpäiväksi järjestettäviä turnajaisia. Jos hän voittaisi, hän toisi myös mentorille kunniaa ja ennen kaikkea saisi rahaa ruokaan ja muuhun välttämättömään. Jos häviäisi, häntä odottaa Muuri.

Matkalla Dunk kohtaa monia mystisen, ja kaljun, Egg-nimisen pojan. Eggistä tulikin hänen aseenantajansa, pojan jääräpäisyyden ansiosta. Pian Dunk saa huomata, että poika ei tosiaankaan ole sitä, mitä hän näyttää. Hän myös löytää itsensä keskeltä maata hallitsevan Targaryenin huoneen perheongelma. Tämä kaikki on kuitenkin vasta alkua näiden kahden, keskenään hyvin erilaisen, ihmisen seikkailuille.

A Knight of the Seven Kingdoms sisältää kolme Sir Duncan Pitkän ja tämän aseenkantaja Eggin seikkailuista kertovaa tarinaa, The Hedge Knightin, The Sworn Swordin sekä The Mystery Knightin. Ne sijoittuvat noin sata vuotta ennen Tulen ja Jään laulua, jolloin viimeinen lohikäärmettä ei oltu vielä unohdettu ja jolloin Targaryenin suvun alamäki vasta alkoi.

Teoksessa oli tekstin lisäksi myös taiteilija Gary Giannin piirtämiä kuvia. Vaikka kirja olisi viihdyttänyt ilmankin, ne toivat kyllä siihen oman värinsä. Varsinkin, sillä pidin piirtäjän tyylistä, joka sopi kirjaan kuin nenä päähän. Sinun ei tarvitse luottaa pelkästään minuun, vaan voit arvioida kuvia itsekin, sillä kaikki tässä arvostelussa nähdyt kuvat, kirjan kantta lukuun ottamatta, löytyvät kirjasta.

Siitä on jo aikaa kuin luin viimeisimmän Tulen ja jään laulu-novellin tai katsoin viimeksi Game of Thronesia. Niinpä olinkin enemmän kuin tyytyväinen saadakseni käsiini A Knight of the Seven Kingdomssin, kiitos sen minulle Englannista saakka tuoneen siskoni. Kirja toimikin hyvin lievittämään odottamisen tuskaa. Kirja ei kuitenkaan ollut pelkkä lääke Tulen ja Jään laulu-vieroitusoireisiin.

Itseasiassa se viihdytti minua myös itsenäisenä teoksenakin. Eikä vain viihdyttänyt, vaan oli melkein yhtä hyvä kuin Tulen ja jään laulukin. Siitä pitivät George R. R. Martinin mestarillinen kirjoitustyyli ja värikäs maailma, samaistuttava päähenkilö, rikkaat hahmot sekä tarpeellinen määrä sekä toimintaa, että draamaa huolen. Vain kaksi asiaa tekivät Tulen ja Jään laulusta paremman.

Ensimmäinen niistä oli kirjan monta päähenkilöä, monta erilaista näkökantaa tapahtumiin. Niin hyvä kuin Dunk hahmona olikin, se ei poistanut sitä tosiseikkaa, että näimme vain yhden kulman paljon laajemmasta tarinasta. Toki yhden päähenkilön käytössä oli jotain hyvääkin. Se nimittäin teki tarinasta hyvin suoraviivaisen ja siten helposti luettavan.

Toinen mainittava kirjan heikkous oli jonkin asteinen mustavalkoisuus. Tulen ja Jään laulussa, josta juuri harmaan eri sävyt tekivät niin viihdyttävän. Ja aikuismaisen. Novellikokoelmassa puolestaan hyvät voittivat ja pahat saivat palkkansa. Se muistuttikin liikaa muita fantasiakirjoja. Asiaa ei korvaa se, että sekä Dunk, että Egg olivat helposti pidettäviä hahmoja.

Muuten teos olikin laatufantasiaa kaikin puolin. Kirjan tarinoista The Hedge Knightin olevan suosikkini, The Mystery Knightin tullessa niukasti toiseksi. Keskimmäinen tarina eli The Sworn Sword nappasi huonoiten, mutta se ei tarkoita, etteikö sekään olisi lukemisen arvoinen. Siinä vain oli selkeästi huonoin loppu. Sitä paitsi, muut tarinat sijoittuivat turnajaisiin, mistä pidin erityisen paljon. 

Hahmot olivat melkein yhtä moniulotteisia ja kiinnostavia kuin Tulen ja Jään laulussa. Dunk itse muistutti hyvin paljon Brienne of Tarthia ja olikin yksi George R. R. Martinin hahmoista kunniallisempia ja tavallisempia. Hahmo antoi katsannon myös verrattaen tavallisten ihmisten elämään, mikä on harvinaista Tulen ja Jään laulussa, joskaan ei ennen näkemätöntäkään.

Pidin myös kärkäskielisestä Eggistä, ainakin enemmän kuin lapsihahmoista yleensä. Hän täydensikin hyvää tahtovaa ja naiivia Dunkia yhtä hyvin kuin samaan maailmaan kuuluvat Arya Starkk ja Hurtta sekä Brienne ja Podrick. Niinkin hyvin, että Dunkin ja Eggin kumppanuus olikin parasta, mitä A Knight of the Seven Kingdoms oli tarjolla ja se on jo jotain sanottu se.

Sivuhahmoja löytyi runsaasti, joskin suurin osa, kuningashuonetta lukuun ottamatta, vaihtui tarinan mukana. Niihin kuului muita ritareita, eräs tarinan kannalta hyvinkin oleellinen nukketeatteria pitävä tyttö, apua pyytäviä loordeja ja muita vastaavia fantasiamaailmasta tuttuja hahmoja. laskisin jopa Duncanin hevoset sellaisiksi. Eläimet nimittäin saivat kohtuullisesti huomiota.

Varoitus: Seuraavat kaksi kappaletta sisältää paljastuksia hahmojen tulevaisuudesta. Jos et halua tietää sitä, mene suoraan tiivistelmään.

Kirjan hahmot vilahtavat myös Tulen ja Jään laulussa, vaikka suurin osa heistä on jo kuollut aikoja sitten. Sekä Duncan, että Egg mainitaan myös Tulen ja Jään laulussa Dunkista nimittäin tuli yksi legendaarisempia kuninkaankaartilaisia. Eggistä puolestaan tuli kuningas Aegon V, toisin sanoen kaikille maailmaan edes vähän perehtyneelle tutun Daenerys Targaryenin iso-isoisä.

Sivuhahmoista ehkä huomionarvoisin oli Brynden Rivers eli Bloodraven. Hän oli kuninkaan julma ja keinoja kaihtamaton neuvonantaja, jolla huhuttiin olevan kaikki valta hyppysistään. Eggin ollessa kuningas hänet lähetetään Muurille rangaistuksena julmuudestaan. Siellä mies toimi komentaja, kunnes hän katosi ja tuli Kolmipäiseksi Korpiksi. Siksi samaksi, joka auttoi Brania Game of Thronesissa

Tiivistetyksi A Knight of the Seven Kingdoms on esiosa, jonka Tulen ja Jään laulu ansaitsee. Jos yksityiskohtainen, suhteellisen realistinen ja hahmovetoinen fantasia kiinnostaa, kirja kannattaa ehdottomasti etsiä käsiinsä, on sitten Tulen ja Jään laulu luettuna tai ei. Viisi tähteä.

Kaikille, jotka valittavat Game of Thronesissa kuoleista hahmoista JUONIPALJASTUKSIA/SPOILEREITA

Fakta: Game of Thronesissa kuolee ihmisiä. Toinen fakta: Niin muissakin kirjoissa ja sarjoissakin. Miksi Game of Thrones sitten on saanut ihmiset liikkeelle?

Edesmennyt Ned Stark

Internet on täynnä memejä, joiden pääasiallinen sisältä on George R.R. Martinin Yllättävät kuolemat. Niisätä saisi sellaisen käsityksen, että koko sarjassa ei ole enää juurikaan henkilöitä jäljellä. Puhun sarjasta, koska Tulen ja jään laulu - kirjojen tulon aikaan asiasta ei juuri puhuttu tai ainakaan siitä ei ole tullut samanlainen trendi. Minusta kuolemat eivät ole niinkään yllättäviä. Ned Stark esimerkiksi teki saman virheen kuin hyvä osa rikossarjojen uhreista, varoitti pahaa tehnyttä ihmistä etukäteen. Mitä hän odotti? Jos Ned olisi jäänyt eloon, hän olisi paljastanut sen, etteivät kuningas Robertin lapset ole oikeasti hänen. Heillä ei olisi mitään asiaa kruunuun. Tietenkin lasten äiti tekee asialle jotakin. Robb taas petti arvostetun liittolaisensa rakkauden tähden. Oberyn Martell taas teki taistelijalle pahan virheen. Käänsi selkänsä viholliselle. Joffreynkin voin mainita. Hän taas oli itsekäs paskiainen aikana, jolloin hänen valtaistuimelleen on tunkua. Ei sillä, harva hänen kuolemaansa itkivätkään.Ohimennen, kaikki eivät toki kuolleet sarjassa. Muutenhan sitä ei enää tehtäisiin. Reippaasti suurin osa hahmoista elä ja voi edes jotenkin.

Perusfantasiassa kuolleiden tyyppiset henkilöt harvoin kuolevat, mutta jos luulet katsovasi perusfantasiaa, et ole kiinnittänyt huomiota. Minusta se on osa, iso osa, koko maailman viehätystä. Aina ei voi tietää, mitä tapahtuu, eikä hyvä aina voitakaan. Jos se ei kiinnosta, älkää katsoko sarjaa. Väkivaltaa ja seksiä löytyy kyllä muualtakin, jos ne ovat ainoat sarjan katsomisen syyt. George. R.R. Martin ei sitä paitsi ole ainut päähahmojaan tappanut kirjailija. Esimerkiksi William Shakespeare tappoi koko pääparin. Miksi ette jo antaisi asian olla? En tiedä muista, mutta minä olen jo saanut tarpeekseni.

Hahnmoksi Tulen ja jään lauluun

Onko sinulla liikaa rahaa. Tarkaalleen 20 000 dollaria liikaa. Tällä rahalla voi ostaa itselleen nimihahmon Tulen ja jäänlaulu kirjasarjaan. hahmolle on luvassa verinen kuolema. Mukaan valitaan yksi nainen ja yksi mies. Lisäksi liiasta rahasta kärsivä kirjasarja fani voi päästä tapaaman kirjailijaa tämän kaupungissa, ostaa ensimmäisen jakson käsikirjoituksen ja Martinin hatun.
Rahat käytetään hyväntekeväisyyteen.

Valtaistuin pelissä sinä joko voitat tai kuolet – Todennäköisesti kuolet

Huippusuosittu Game of Thrones- sarja on edennyt jo neljänteen kauteensa. Siitä on tullut jo kahdeksan jaksoa. Nyt kerron, miltä kausi on vaikuttanut tähän mennessä. VOI SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA!

Game of Thronesin neljäs kausi kausi perustuu George R. R. Martinin Tulen ja jään laulu -fantasiakirjasarjan kolmannen kirjan, Miekkamyrsky, toiseen puoliskoon. Siinä on kymmenen jaksoa, niin kuin muissa kausissakin. Ensimmäisen jakson alkaesa pohjoisen villit yhdistyvät, Arya ja Hurtta matkaavat kohti Aryan tätiä Lysaa, Dany johtaa armeijansa orjia vapauttamaan ja prinssi Oberyn saapuu kuninkaansatamaan. Näistä kuvista ja tunnelmista alkaa neljäs kausi. Kaudessa esiteltiin uusia hahmoja, kuten prinssi Oberynin ja syventää aiemmilta kausilta tuttuja hahmoja, kuten Ramsay Nietosta. Pidin Oberynista, mutta niin kuin aikaisemminkin, hahmo koki kovan kohtalon kahdeksannessa jaksossa. Tapahtuma, jota en muistanut etukäteen. Kirjan lukemisesta huolimatta. Mukaan mahtui myös traagisia häitä. George Martin on sanonut, ettei hänellä ole mitään häitä vastaan, mutta alan epäillä lausumaa vahvasti. Aryan tarina jäi minusta liian vähälle, mutta se on ymmärrettävää jaksojen vähyyden ja hahmojen paljouden takia. Jo otsikkoni kertoo siitä, että sarjasta löytyy merkittäviä kuolemia. Vaikka elämä tavallisena kansalaisena voisi olla tuskaa, niin ei ole helppoa olla ylhäissyntyinenkään. Tämän saivat huomata mm. Lysa, kuningas Joffrey ja prinssi Oderyn. Hyvältä ei näytä Tyrioninkaan kohdalla, vaikka hänessä vielä henki pihisee. Minusta oli mukavaa nähdä m paljon puhuttu Rautapankki. Jotkin pitävät pankkia pahana, mutta ihan tavallinen pankki se lienee. Onko niin väärin haluta lainaansa takaisin?

Olen itse miettinyt monta kertaa, miksi vain kymmenen jaksoa. Enempäänkin olisi kyllä aineistoja. Toisaalta tekijöitä rajoittaa aika ja raha. Voisin valittaa kausien odottamisen pituudesta, jos jaksoja olisi enemmän. Kautta on kuvailtu sarjan parhaana. Minulla itselläni ei ole suosikkikautta, mutta nyt tuleva on kyllä laadultaan omaa luokkaansa. Se on tuttuun tyyliin yllätyksellinen, jännittävä, raaka ja jopa ajoittain hauska. Se muistutti minua siitä, että kirjojen lukemisesta on aikaa. Saatan hyvinkin aloittaa ne uudestaan jossain vaiheessa. Odotan mielenkiinnolla loppujaksoja, varsinkin kuin perinteisesti sarjan yllättävimmät käänteet tapahtuvat juuri yhdeksännessä jaksossa. Nedin teloitus on tästä hyvänä esimerkkinä. 

Kirja-arvostelu – Valtapeliä Seitsemässä kuningaskunnassa

A Dance with Dragons, suomeksi lohikäärmetanssi on George R.R. Martinin Tulen ja jään laulu – sarjan viides osa. Kirjan tapahtumat keskittyvät pohjoisen, vapaakaupunkien ja Orjakauppiaanlahden alueelle.

Tänä viikonloppuna lopetin Dance with dragonsin. Luin sen englanniksi, kun en malttanut odottaa suomennuksen tuloa. Nyt odottelenkin sarjan seuraavaa osaa, The Winds of Winteriä, josta sainkin jo maistiaisia Dancen lukunäytteestä. Sen perusteella laatukirja on tulossa siitäkin. Kirja seurasi ensimmäisillä sivuillaan Tyrionin, Jonin, Theonin ja Daenerysis tarinaa. Loppukirjassa pääsin tutustumaan myös muiden tarinaa eteenpäin. Kirja kuin aloitti kertomalla Korppien kestien tarinaa, mutta eri näkökulmasta. Alussa oli liian paljon samoja hahmoja ja vaihtelevaisuus jäi puuttumaan, vaikka hahmot kiinnostavia ovatkin. Dany ja Jon kuin ovat suosikkihahmojani ja Tyrionin luvut ovat aina kiinnostavia, ei ihme sillä Tyrion on tietojeni mukaan George Martinin lempihahmo. Minusta hän on hyvä, mutta yliarvostettu hahmo. Osa kertojista on myös uusia, mikä toi uusia, mielenkiintoisia näkökulmia tapahtumiin. Theonin, tai Reekin, niin kuin häntä kirjassa kutsutaan, tarina on erittäin synkkä. Vaikka Theon paljon pahaa saikin aikaan, niin mies parka. Hän joutui kestämään ties vaikka mitä.

Tarina myös lähti käyntiin hitaasti, mutta parani loppua kohden. Muuten Dance oli erinomaista luettavaa, taattua Tulen ja jään laulu – sarjan tasoa. Varsinkin loppu, jossa pääsin lukemaan Aryan, yhden lempihahmoistani, tarinaa eteenpäin. Myös ser Barristan Selmyn luvut olivat yllättävän hyviä. Jotenkin jäi sellainen fiilis, että kirjassa pedattiin seuraavan kirjan tapahtumia ja se olikin eräänlainen The Winds of Winterin esiosa. Siksi juoni tuntui junnaavan paikoillaan. kirjan ongelmana on myös erilaisten fraasien toisto, ne muistaisi vähemmälläkin, esimerkiksi ymmärsin jo ensimmäisellä kerralla, että Jon Snow ei tiedä mitään, enkä välitä Tyrionin lailla huorien olinpaikasta. Kirja tarjosi juonittelua, draamaa, yllätyksiä ja toimintaa. Mitään kovin radikaalia ei tässä kirjassa kuitenkaan tapahtunut. Kokonaisuudessaan kirjassa oli erinomainen, jopa loistava. Juonesta en kerro juuri mitään, niin vältytään spoilereista. Hahmot ovat jälleen kirjan parasta antia, sekä uudet että vanhat. heidän inhimillisyytensä loivat hyvän samaistumispohjan. Pidin myös kirjan synkkyydestä ja tarinan monimutkaisuudesta. Monimutkaisuudesta syntyi myös kirjasarjan huono ominaisuus, perässä pysymisen vaikeus. Kun juonikuvioita on näinkin monta, en aina voi muistaa kaikkia. Odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää. Veikkaan, että kirjasarjan loppu lyö kaikki ällikällä. Toivottavasti loppu ei kompastu liian moniin juonen päihin ja siitä tulee sarjan arvoinen. Mielenkiintoista on, miten kirja vääntyy tuotantokaudeksi. Luvassa on useitakin tapahtumia, joita haluaisin nähdä visuaalisesti, kuten Danyn lohikäärmeisiin liittyvät osat, sekä Cersein osuudet. Sarjan edelliset osat kannattaa lukea ennen tätä kirjaa, onhan Dance jatko-osa. Dance on ollut paras tänä vuonna lukemistani kirjoista, vaikka Outolintu meneekin lähelle. Kirja maksoi kahdeksan euroa Suomalaisessa Kirjakaupassa ja oli enemmän kuin hintansa väärtti. Jos se o.isi kirjoitettu suomeksi, olisin lukenut sen parissa päivässä, Nyt minulla meni kauemmin. Eipä sillä, tätä kirjaa voikin nautiskella, varsinkin kuin seuraavan kirjan julkaisusta ei ole tietoa. 

Tulen ja jään laulujen tekijän muuta tuotantoa

George R.R.Martin on tullut tunnetuksi Tulen ja jään laulu-kirjasarjasta, eikä suotta. Kyseinen kirjasarja ei kuitenkaan ole herran ainut tuotanto, vaan hän on kirjoittanut paljon muutakin.

Yksi niistä on Martinin aloittama supersankarisarja Wild Cards. Kirjasarja sijoittuu vaihtoehtoiseen historiaan toisesta maailmansodasta. Siinä avasruusolentojen virus pääsee vapaaksi New Yorkin taivaalle ja suurin osa siihen kontaktista olevista ihmisistä kuolee. Jäljelle jääneet muuttuvat epämuodostuneiksi olennoiksi tai jos ovat onnekkaita saavat erikoisvoimia. Martin on kirjoittanut myös novellin kirjaan Dangerous Women. Novellikokoelma on ensisijaisesti kaikenlaisista vaarallisista naisista, kuten naissotilaista, femme fataleista yms. Lisäksi hän on tuottanut New Voices In Science Fiction – sarjaa. Siinä on koottu uuden sukupolven scifi-kirjailijoiden tuotoksia. samanlainen teos on myös The Science Fiction Weight-Loss Book, jonka hän on tuottanut Isaac Asimovin ja Harry Greenbergin kanssa.

Martin on ollut mukana myös tv:n maailmassa. Hyvänä esimerkkinä on Hämärän rajamailla-sarja ja amerikkalainen draamasarja Beauty and the Beast, joka on päivitetty versio klassikkosadusta Kaunotar ja hirviö. Lisäksi hän on ollut mukana sarjojen The Outer Limits sekä Doorways teossa. Molemmat ovat scifisarjoja.

Tulen ja jään laulu asiaa

Muistuttaisin vielä, että Tulen ja jään laulun viimeisin osa, Lohikäärmetanssi 1, löytyy nyt myös suomeksi. Itse olen lukemassa samaa kirjaa englanniksi. Arvioin sitä enemmän, kunhan olen lukenut sen. Sen verran sanon, että arvostelusta on tulossa enimmäkseen positiivinen, sillä kirja oli taattua laatua. Kannattaa siis lukea, jos ei vielä ole ehtinyt.

Lisäksi kirjasarjaan perustuva Game of thrones aloitti neljännen kautensa usassa. Suomeen sitä saadaan kuitenkin odottaa. Lisätietoa sarjan teosta löytyy http://winteriscoming.net/. Kauden ensimmäistä jaksoa on katsonut jo  6,6  miljoonaa ihmistä. Se tekee jaksosta HBO:n katsotuimman sitten The Sopranosin finaalin. Jakso kantaa nimeä Two Swords.

Kirjailija - esittely: George Raymond Richard Martin

Sain eilen Tulen ja jään laulun viimeisimmän osan Dance with Dragon, suomeksi Lohikäärmetanssi. Sen kunniaksi ajattelin esitellä kirjasarjan kirjoittajan, George Martinin, jota myös GRRM:äksi kutsutaan.

George Martin syntyi vuonna 1948 New Jerseyssä irlantilaissukuisille Raymond ja Margaret Martinille. Hänellä on kaksi pikkusiskoa, Darleen ja Janet. Nyt 65- vuotias Martin on tehnyt kunnioitettavan uran kirjallisuuden ja tv:n parissa. Hänen kirjallinen uransa alkoi vuonna 1970, jolloin hän alkoi kirjoittaa novelleja ammattimaisesti. Hänen ensimmäinen myyty tarinansa oli ”The Hero”, jonka Galaxy Magazine osti. The Hero oli ehdolla Hugo- ja Nebula - palkintojen saajaksi. Myöhemmin hän työskenteli muun muassa Hämärän rajamailla -televisiosarjan parissa ja toimitti Wild Cards -antologiaa. Vuonna 1991 hän aloitti itsensä maineeseen niittäneen sarjansa, Tulen ja Jään laulut. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin jo vuonna 1996. Mutta vasta 2002 vuonna julkaistu, Korppien kestit, toi hänelle ansaitsemaansa mainetta, pääsemällä New York Timesin bestselleriksi. Nyt hän työskentelee Tulen ja jään laulun seuraavan kirjan, The Winds of Winter, kanssa ja on mukana kirjoista tehdyn sarjan, Game of thronesin, tekemisessä. Sarjasta on tulossa vielä ainakin yksi kirja, jonka englanninkielinen nimi on A Dream of Spring. 

Hyviä uutisia fantasia ystäville!

Sain juuri tietää, että George Martinin uusin kirja Lohikäärmetanssi julkaistaan suomeksi vihdoin, tosin se jaettiin kahteen osaan, joten jälkimmäistä saa vielä odottaa. Sen ilmestymispäivä on 1.4. (aprillipäivä). 2 osa tulee jossain vaiheessa, kirjasarjan fanisivun mukaan tämän vuoden toukokuussa. Ehdin jo tilata sen englanniksi Suomalaisesta. Englanniksi kirja tuli jo vuonna 2011. Tällä hetkellä Martin kirjoittaa sarjaan uutta osaa, englanninkieliseltä nimeltään The Winds of Winter. Toivottavasti se saadaan suomeksi nopeammin.