Näytetään tekstit, joissa on tunniste supernatural. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste supernatural. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. joulukuuta 2020

Supernatural-Urbaanin fantasiasarjojen suunnannäyttäjä

15 kautta. Näin kauan kesti yksi parhaimmista ja sen vuoksi myös suosituimmista fantasiasarjoista, Supernatural. Nyt se kuitenkin sai päätöksensä ja siksi päätinkin, että on sarja-arvostelun aika.


Varoitus: Juonipaljastuksilta ei tämän arvostelun kohdalla vältytä.

On vuosi 2005. Maailmassa on yliluonnollisia hirviöitä, kuten demoneita, vampyyreja ja aaveita, joista tavallliset ihmiset eivät tiedä mitään. Dean (Jensen Ackles) ja Sam (Jared Padalecki) Winchesterin isä (Jeffrey Dean Morgan) kuitenkin on opettunat heitä pienessä pitäen metsästämään niitä. Aikuistuttuaan veljeksistä toinen, Sam, haluaa kuitenkin normaalia elämää. Heidän isänsä katoamimen pakottaa kuitenkin hänet taas hirviömetsätyksen pariin.

Siitä seuraakin yli vuosikymmenen matka, jonka aikana veljekset kohtaavat monia hirviöitä, muun muassa itse Luciferin, estävät maailmanlopun enemmän kuin kerran ja saavat tietää paljon uutta sekä itsestään, että perheestään. He saavat apua monista ystävistä ja liittolaisista, tärkeimpänä enkeli Castiel (Misha Collins) ja varaisä Bobby (Jim Beaver).


Rakastan fantasiaa, sekä perinteistä, että urbaania. Kaikki urbaani fantasia ei minulle kuitenkaan käy, sillä siihen kuuluu monia Vampyyrinpäiväkirjan tai Varjojen kaupungit tyylistä teiniromassihöttöä. Supernatural oli kuitenkin kaukana siitä, vaikka siitä löytyikin varmasti paljon teinityttöjäkin vetävää, ja siksi jo siksi se voittaa suurimman osan lajityyppinsä tuotoksista.

Supernaturalin suurin vahvuus, verrattuna muihin vastaaviin sarjoihin, oli kuitenkin ehdottomasti se, että veljeksien kemiat pelaavat harvinaisen hyvin hyvin yhteen. Niin hyvin, että kaksikko oli paljon kiinnostavampi yhdessä kuin erikseen, vaikka pidinkin molemmista veljistä.Tämä oli ainakin osaksi heidän näyttelijöidensä ansiosta.


Kun listaan lisätään hirviöt, jotka vaihtelivat edes jokseenkin kiinnostavasta huippuhyvään, sarjan tavan olla ottamatta itseään turhan vakavasti sekä aina suhteelisen kiinnostavan perusjuonen, niin voisi jopa sanoa, että Supernatural kuuluu urbaanin fantasian parhaimmistoon. Buffya se ei missään tapauksessa voita, mutta sarja oli silti enemmän kuin vain hyvä.

Sitä huumoria saatii hyvin jo perusjakoissa, lähinnä Deanin toimesta, mutta melkein joka kaudella oli myös ns. huumorijaksoja, joista parhaimmat sijoittuivat tv-sarjoihin ja Scooby Doo-animaatioon. Sarjaan sisältyi myös aimo annos metahuumori, pistävimmin ”Fan Fiction”-jaksossa, joka oli ilmiselvin vinkkaus sarjan faneille, jota olen tv:ssä tai muissakaan medioissa nähnyt.


Minun on vaikea valita sivuhahmoista parhaita, koska harva heistä erottui kuitenkaan edukseen. Tämä ei tarkoita, etteikö sarjasta olisi löytynyt erinomaisia sivuhahmoja, kuten teknikkanörtti Charlie (Felicia Day), itseriittoinen varas Bela (The Walking Deadin Lauren Cohan) sekä valitettavatsi vain melkein oman spin offinsa saanut Jody Mills (Kim Rhodes).

Veljesten vastaansaamat hirviöt vaihtelivat suhteellisen harmittomista viikon hirviöistä aina Jumalaan asti (kyllä, luit oikein). Paras heistä oli kuitenkin ehdottamasti Lucifer (loistava Mark Pellegrino), joskin demonit Ruby (muun muassa Arrowin Katie Cassidy) ja Crowley (myöskin loistava Mark Sheppard) tulivat kyllä lähelle.

Supernaturalin oli kuitenkin myös joitakin kohtuullisen suuriakin heikkouksia, varsinkin viimeisillä kaudella. En olekaan ainut, jonka mielestää sarjan olisi pitänt loppua silloin kuin alkuaan oli suunnitteilla eli viidenteen kauteen. Niistä suurin oli se, että mitä pidemmälle mentiin, niin sitä enemmän ja silminpistävimmin sarja alkoi toistaa itseään.

Lisäksi kauden viholliset alkoivat lopussa mennä jo niin voimakkaiksi, että on jopa tälläisille sarjoille epäuskottavaa, että veljekset pystyisivät voittamaan ne. Toki minusta on aina olut hieman epäuskottavaa, erttä hirviö, ja niiden metsastystietoja lukuun ottamatta aivan tavalliset ihmiset pystyisivät voittamaan kaikenlaiset demonit, erillaiset taikuuden käyttäjät, ihmissudet yms hirviöt.


En myöskään ole koskaan ollut fani sarjan tavalle tappaa suurin osa sivuhahmoista, varsinkin naishahmot kuolivat aika kovalla todennäköisyydellä. Sarjalla olisi myös ollut paljon petrattavaa mitä tulee etniseen monimuotoisuuteen tai monimuotoisuuteen yleensä. Suurin osa tärkeimmistä hahmoista kuin oli valkoisia miehiä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Vioistaan huolimatta Supernatural oli kuitenkin harvinaisen viihdyttävä sarja, juuri niin hyvä, etten suinkaan ihmettele sen suosiota. Siksi herää kysymys, saiko se ansaitsemansa päätöksen. Finaali ei ollut läheskään niin hyvä kuin olisi voinut olla, mutta ei se huonoimpien sarjafinaalien joukkoonkaan kuulu, toisin kuin olen kuullut väitetävän.

Sen sijaan tämä peruukki kuuluu huonoimpiin näkemiini, jos ei jopa ole huonoin

Tietenkin se, kuinka paljon finaalista pitää riippuu siitä, kuuluuhun niihin katsojiin, kuten minä, joiden mielestä sarja oli parhaimillaan keskittyessään Samiin ja Deaniin, vai niihin, joista sivuhahmot kuuluivat veljesten ohella niihin, jotka tekivät sarjasta juri niin hyvän kuin se oli. Finaalissa ei nimittäin juuri sivuhahmoja nähdä, Bobbya lukuunottamatta.

Siitäkin huolimatta sarjan toiseksi viimeinen jakso, "Inherit the Earth", tarjosi minusta kyllä vielä paremman lopun. Olisin voinut hyvin elää tietämättä kaikkea Winchesterin veljesten elämästä, kuten sitä, mihin he kuolevat. Avoin loppu olisi ollut aivan yhtä hyvä, jopa parempi. Toimihan se Buffyssa ja Angelissakin, ainakin jos minulta kysytään.

Tiivistetysti Harvinaisen viihdyttävä Supernatural ei turhaan kuulu katsotuimpien ja fanituimpien tv-sarjojen kärkijoukossa. Neljä tähteä, kaudet 1-5 ansaitsisi niitä jopa viisi.


perjantai 9. lokakuuta 2020

Parasta Halloween-katsottavaa

On enää vajaa kuukausi Halloweenin. Niinpä päätin listata omat suoskikki-Halloween katsottavani. Suosittelemani sarjat sopivat myös vähemmän kauhusta pitäville, kuten itsekin olen.

Huomautus: Luettelemani tv-sarjat tai niiden jaksot eivät ole paremmuusjärjestyksessä.


Simpsonien kauhujaksot

Simpsonit tekevät aina joka vuosi jakson, jonka teemana toimii Halloween. Muista elokuvista usein lainailevat jaksot ovat erittäin hauskoja.

American Horror Story

Toistaiseksi yhdeksän kautinen American Horro Story on harvinaisen laadukas kauhusarja. Suosittelen lämpivästi sellaisita pitäville.


The Haunting of Hill House 

Netflixin yliluonnollisesta kauhusarja on erittäin hyvä. Kauhuelementtien lisäksi myös päähahmojen sisäinen maailma tulee hyvin tutuksi.

Buffy Vampyyrintappajan kauhujaksot + "Hush"

Toisin kuin Buffyn nimestä voisi päätellä, se ei ole hirveän pelottava sarja. Sarjan toisella, neljännellä ja kuudennella kaudella on kuitenkin jaksoja, jonka teemana on Halloween. "Hush" puolestaan on sarjan ainoa pelottava jakso.


Supernatural

Buffyn tavoin Supernaturalkaan ei ole mikään pelottava sarja, mutta hyvä kuitenkin. halloween-teemaa tulee aaveista, demoneista yms. hirviöistä. Nyt juuri sopivasti alkoi sen 15. ja samalla viimeisen kauden loppuosan jaksot.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Buffyn ja Supernaturalin villin lännen serkku hirviöitä tappamassa

Sarjakuvista tehdyt tv-sarjat ovat tulleet jäädäkseen Näin ainakin ajattelee yliluonnollisia ja villin lännen elementtejä sekoittavan Wynonna Earpin tekijät. Varo juonipaljastuksia!


Wynnona Earp (Melanie Scrofano), legendaarisen Villin lännen seriffin Wyatt Earpin lapsenlapsenlapsi, on kirottu. Hänen tehtävänään on Helvetistä joka sukupolvi karanneitten ”Reveranttien” eli eräänlaisten demonien tai rauhattomien sielujen tappaminen. Siihen pystyy Rauhantekijä-pistooli, jota vain Earppien vanhin sisko voi käyttää. Yksin Wynonnan ei kuitenkaan tarvitse demoneja kohdata.

Siskoja on vielä toinenkin, Waverly (Dominique Provost-Chalkley), jolla on varsin kattavat tiedot yliluonnollisista asioista. Apuaan tarjoaa myös vakavailmeinen agentti Dolls (Shamier Anderson) sekä salapeäinen Doc Holiday (Tim Rozon), joka on ehkä itsekin demoni tai ehkä ei. Hyvikseksi miestä ei kuitenkaan voi sanoa. Ei, et ole ainoa, jolle tuli Spike ensimmäiseksi mieleen.

Wynonna Earp perustuu Beau Smithin samannimiseen sarjakuvaan. En ole lukenut sarjakuvaa, joten en taaskaan voi verrata sitä ja sarjaa keskenään. Sen voin kuitenkin sanoa, että sarjakuvan tunteminen ei ole tarpeen nauttiakseen sarjasta tai ymmärtääkseen, mitä siinä tapahtuu. Niinpä uskon vahvasti, että Sellaisten sarjojen kuin Buffyn ja Lost Girlin ystävät pitävät luultavasti Wynonna Earpistakin.

Wynonna Earpissa ja Lots Girlissä on vieläpä sama kehittäjä, Emily Andras. Sarjoissa olikin paljon samaa: kaunis ja vahva naispäähenkilö, yliluonnollisia otuksia, suuri kohtalo, tiettyä kevytmielisyyttä ja jopa huumoria yms. Mikään Buffy tai Lost Girl-kopio sarja ei kuitenkaan ollut, vaan sillä oli omakin persoonansa. Ja charminsa, josta pääosa tuli kiinnostavasta päähenkilöstä ja Melanie Scrofanon taidosta näytellä häntä.

Wynonna Earpin samankaltaisuus muihin sarjoihin sai minut pelkäämään, sen juonesta tulevan paljon nähtyä perushuttua. Aluksi näyttikin siltä., että sarjan juonesta tulisi perushuttua. Hyvää perushuttua,mutta kuitenkin. En kuitenkaan missään vaiheessa miettinyt sarjan keskeyttämistä. Sen verran hyvä se oli alusta alkaen. Kauden lopussa asia kuitenkin muuttui. Sarjasta löytyikin isoin yllätys vähään aikaan. 

Kauden ensimmäiset jaksot keskittyivät niin sanottuun viikon hirviö-formaattiin. Pääjuontakin kulki siinä sivussa. Ratkaisu toimi, sillä se auttoikin pääsemään maailmaan sisään. Loppua kohden pääjuonta näytettiin aina enemmän ja enemmän ja viimeiset pari jaksoa käsittelivätkin pelkästään sitä, niin muin luonnollista olikin. Tylsää ei tullut kummankaan formaatin kohdalla.

Jos et ole vielä päätellyt, niin sarja oli mieleeni. Siinä oli kaikkea juuri sopivasti, niin toimintaa, suuria tunteita, terävää dialogia ja huumoriakin. Sarjasta ei myöskään puutu sydäntä, mikä on äärimmäisen tärkeää tämänkaltaisessa sarjassa. Suorastaan sen edellytys. Sen tekijät selvästi rakastavat sarjaa ja uskovat siihen. Sarjan vahvuuksiin voisi vielä luetella sen, ettei se ottanut itseään liian vakavasti.

Ainut valituksen aiheeni oli halvannäköiset erikoistehosteet, mutta nekin olivat enemmän huvittavia kuin kamalia katsella. Toki sarjalla oli aika pieni budjetti, joten uskon heidän kuitenkin tehneen parhaansa. Sitä paitsi vika oli loppuen lopuksi aika pieni, eikä todellakaan estänyt sarjan nauttimisesta. Muuten toteutus onnistui. Tunnussävel ansaitsee erikoiskiitoksen. Se sopi sarjaan, kun nenä päähän.

Muuten sarjasta välttyi juuri oikea tunnelma, vaikka villi länsi ei olekaan erityisen lähellä sydäntäni. En tiedä, miksi. Näköjään aika moni on toista mieltä, sillä sen tunnelmaisia sarjoja tulee televisioon kaiken aikaan, esimerkiksi myös sarjakuvaan perustuva Preacher. Tai ehkä minusta vain tuntuu siltä. Jonkun mielestä kyseisenlaisia sarjoja on vieläkin tv:ssä liian vähän.

Sarjan ensimmäisissä jaksoissa keskityttiin lähinnä Earpin siskoksiin. Heidän dynamiikkansa olikin sarjan parasta antia. Kuvattiinhan heidät melkeinpä toistensa vastakohtana. miehetkään eivät jääneet huonommaksi. Itseasiassa erityisesti Dollsin ja Docin yhteistyötä oli viihdyttävä seurata. Heidän tehtävänsä ei tosiaankaan jäänyt vain Wynonnan rakkauden kohteena olemiseen.

Kauden pääpahista kutsuttiin Boboksi (Michael Eklund). En pilaile. Onneksi hänen ulkomuotonsa ja käytöksensä olivatkin sitten vaikuttavampia. Ihan täysin paha ei Bobo missään tapauksessa ollut. Itseasiassa loppua kohden hänestä tehtiin jopa hieman sympaattinenkin. Muut reverantit jäivät sitten hänen taakseen ja sopivatkin lähinnä viikon hirviö-jaksoihin.

Kauden toinen pahis oli ns. Kivinoita Constance Clootie (Rayisa Kondracki, jossa oli potentiaalia, mutta sitä ei koskaan käytetty kunnolla. Muitakin yksitäisiä pahiksia vieraili sarjassa, mutta vain yhden jakson verran. Vierailevista hahmoista, ei tosin pahiksista, suosikkini oli ”Seppä”(Rachael Ancheril). Valitettavasti hahmo tapettiin melko pian. Toisaalta mielenkiintoisista hahmoista ei ollut pulaa.

Sarja tulee saamaan ainakin vielä toisen tuotantokauden, mistä olen iloinen. en pelkästään siksi, että pidän sarjasta oikein paljon. Vaan myös siksi, että ensimmäinen tuotantokausi loppui koukkuun. Tulen todennäköisesti katsomaan kauden, kunhan se tulee. Siihen on kuitenkin vielä aikaa. Toivottavasti se on edes puoliksi yhtä hyvä, kuin ensimmäinen kausikin.

Tiivistettynä Wynonna Earp vaikuttaa kuin minulle tehdyltä, vaikka sarja lainaisikin vähän turhankin paljon muilta. Onneksi sentään vain ne parhaat puolet. Viisi tähteä. Suosittelen tämän tyyppisten sarjojen, kuten Supernaturalin, Lost Girlin ja Buffyn, ystäville

maanantai 3. marraskuuta 2014

Supernaturalin 10. kauden alku - Veljekset eri teillä


Supernatural on edennyt jo kymmenenteen tuotantokauteen. Sarjan ystävänä, katson jaksot heti kuin vain voin. Nyt kerron lyhyesti, miltä alkanut kausi vaikuttaa.


Edellisen kauden pahis Metatron voitettiin, mutta sillä on hintansa. Nimittäin Dean kuoli loppu taistelussa kyseistä pahis-enkeliä vastaan, jättäen katsojille isoimman koukun koko sarjan historiassa. Onni onnettomuudessa. Dean omistaa voimakkaan Kainin merkin, legendaarisen Kainin aseen, joka tekee hänestä kuolleen sijaan demonin. Kymmenes kausi alkoikin mielenkiintoisesta, sarjassa ennen näkemättömästä, tilanteesta. 

10. kausi alkaa DemoniDean laulaessa karaokea ja huvittelemassa oluen ja yhden yön suhteiden merkeissä, tappeluja unohtamatta uuden kaverinsa Crowleyn kanssa. Samaan aikaan Sam etsii veljeään keinolla millä hyvänsä. Lisäksi tilanteeseen sotkeutuu Deanin tappamista suunnitteleva ex-sotilas Cole. Hänen motivinsa selvisi vasta toisessa jaksossa. Ilmeisesti Dean oli tappanut Colen isän, tämän ollessa vielä lapsi. Isä oli luultavammin demonin valtaama tai jotain muuta vastaavaa, mutta sitä ei lapsi tiennyt.

Toisaalla Castiel kärsii heikkenevästä “armosta” ja on kuolemassa. Hän kuitenkin lupaa auttaa tiukkapipoista enkeli Hannahia maan päälle jäänneiden enkeleiden etsimisessä. En oikein ymmärrä miksi. Miksei enkelit saisi asua maanpäällä, jos he sitä haluavat? Toisaalta, enkelit ajattelevat hyvin eri tavalla kuin ihmiset ja esimerkiksi vapaa tahto on suurimmalle osalle heistä täysin vieras käsite. 

Myöhemmin Hannah yrittää parantaa Cassin. Hän pyytää vankilassa viruvalta Metatronilta apua, hyvin hannibal-leffojen tyylisesti. Metatron suostuu auttamaan, mutta hänellä on kova hinta. Metatron pitää päästä vapaaksi. Lieventävänä asianhaarana Metatron lupaa häviävänsä kuvasta. Hannahin suunnitelma kuitenkin epäonnistuu, sillä Cas ei ole valmis päästämään metatronia vapaahsi, edes henkensä uhalla. Toivottavasti metaronia ei enää nähdä, sillä hahmo on jo niin kulunut.

Takaisin veljesten pariin. Lopulta Deanin ja Crowleyn välit rikkoutuvat, sillä Dean ei tottele demonikuningaan käskyjä, vaan tappaa murhan sieluavastaan tilanneen miehen. Tästä ei Crowley tietenkään pidä, sillä nyt miehen sielu on tavoittamattomissa. Asiaan liittyy myös sarjan tähän asti suurin yllätys. Sam oli nimittäin se, joka ehdotti ehdottanut onnettomalle aviomiehelle demonin kanssa sopimusta tekemistä. Sopimuksen, joka päättyi miehen kuolemaan. Sen verran kusipää mies, etten sääli häntä yhtään, mutta silti. 



Onko Sam pahempi kuin demoniDean? Voi olla, varsinkin kun hän kidutti demoni kauden ensimmäisessä kohtauksessa. Samin storylinestä voi tulla kiinnostavin, ainakin siinä on paljon potentiaalia. Varsinkin kauden alkaessa kohdasta, jossa Sam kidutti demnia hyvin brutaalisti, armoa tuntematta.

Lopulta Dean saatiin parannettua, kolmen jakson jälkeen. Minusta koko DemoniDean storyline selvisi vähän liian nopeasti, eikä se saavuttanut täyttä potentiaaliaan. Siihen liittyvän markkinoinnin huomioiden. Toki veljekset on kiva nähdä taas yhdessä. Lisäksi Kainin merkki tuottaa kuitenkin vielä ongelmia, joten tilanne ei ole vielä ohi. 

Kauden ensimmäisessä ns. viikon hirviö jaksossa nähdään vanha tuttu, ihmissusi Kate. Jakso olikin enemmän vanhaa Supernaturalia, kuin mikään muun kauden jaksoista. Jakso olikin tuttua Supernaturalia. Lähinnä hyvällä tavalla. Miinusta tulee siitä, että loppu oli ennalta-arvattava.

Kauden alku ei ollut huono, mutta ei niin hyväkään kuin olisi voinut. Täytyy kuitenkin muistaa, että kausi on vasta alussa. Tähtiä annan vasta koko kaudesta, jos kirjoitan siitä enää. Seuraava jakso on sarjan 200. Huhujen mukaan luvasa on musikaalijakso.





perjantai 31. lokakuuta 2014

Winchesterin veljekset helvettiä sulkemassa

Netflixiin on vähän aikaa sitten tullut huippusuositun kauhusarjan Supernaturalin uuni tuoreita jaksoja. Luonnollisesti katsoin heti sen huomattua, ennen näkemättömän 8. tuotatokauden.



Edellisestä kaudesta on kulunut vuosi. Dean on juuri päässyt kiirastulesta ja huomaa monen asian muuttuneen. Sam on lopettanut metsästyksen ja heidän ystävänsä Kevin Tran on kadonnut. Veljekset alkavatkin etsiä häntä. Etsimiseen meni vain jakson verran ja se tosiaan maksoi itsensä takaisin, sillä Kevin on keksinyt, miten sulkea helvetin portit lopullisesti.

Helvetin portit voi sulkea suorittavamma kolme äärimmäisen vaativaa koetusta. En nyt spoilaa koetuksia teille, mutta sen verran voin paljastaa, että ne ovat haastavia. Lisäksi kokeiden tekijää voi olla vain yksi, sarjassa niitä tekee Sam. Deanin auttaessa häntä parhaan kykynsä mukaan. 

Kausi toi Supernaturaliin jotakin harvinaisempaa, nimittäin takaumat. Niissä selviää, mitä kumpikin veljes teki kuluneen vuoden aikana. Minusta idea toimi paremmin kuin hyvin, sillä en halua veljeksien seikkalevan erikseen, mutta minusta oli silti kiva tietää, mitä kuluneena vuotena oli tapahtunut.

Kauteen littyi jonkin verran uusia hahmoja, kuten Deanin vampyyriystävän Benny ja Samin rakkauden kohde Amelia. Jopa poikien isoisä nähdään kauden aikana. Hän nimittäin aikamatkaa nykyaikaan vuodesta 1958. Samaan jaksoon liittyy myös voimakas demoni Abaddon, joka tulee aiheuttamaan pojille päänvaivaa jatkossakin. 

Benny
Kauteen mahtuu myös vanhoja naamoja, kuten nykyisin helvettiä hallitseva demoni Crowley, enkeli Castiel, nörttityttö Charlie ja nyt Bobbyn paikan ottanut Garth Fitzgerald IV. Myös itse Bobby näyttäytyi yhdessä jaksossa, pitkäaikaisten fanien riemuksi. Loppu kaudesta nähdään myös enkeli Metatron, jumalan sanan kirjoittaja.

Loppukaudesta veljekset saavat itselleen tukikohdan, joka kuului aiemmin Men of letters-nimiseen organisaatiolle. Veljesten isoisä kuului samaan orgisaatioon. Se tutki yliluonnollisia olentoja ja ilmiöitä. Talo osoittautuukin käteväksi, sillä siellä on sekä tietoa demoneista sun muista, että niihin vaikuttavia tavaroita, kuten demoniturvalliset käsiraudat.

Castielin paluu toi virkistystä sarjaan ja minusta oli yllättävän hauskaa katsoa, kun Castiel auttoi poikia näiden töissä. Hänen työskentelynsä enkeli Naomin kanssa oli puolestaa tylsää katseltavaa. Pakko myöntää, että kaveria käy sääliksi. Hän yrittää kyllä vilpittömästi parantaa asioita, mutta epäonnistuu aina tuhoisin seurauksin ja onnistuu vain pahentamaa asioita yrittäessään korjata ne. 


Supernaturalin taso ei ole huonontunut tippaakaan. Tuotantokausien suhteellisen tasainen taso onkin suurin syy siihen, miksi minulla ei ole lempikautta. Kaudesta löytyi paljon tasokkaita jaksoja. Lisäksi kaiken kristillisen mytologian sekaan laitettiin tälläkin kaudella myös kaikkea muuta, esimerkiksi kuolemattoman mayasoturin, joka pitää kuolemattomuutensa uhrattuaan yhden sydämen aina silloin tällöin. Sarjassa oli yksi kokonainen jakso kreikkalaista mytologiaa, mikä kiinnosti ainakin minua.

Huumorijaksojakin riitti yllättävänkin paljon. Roolipelijakso kuului suosikkeihini ja piirretty-jakso toi lapsuuden mieleen, vaikka minulla ei ole erityistä suhdetta piirrettyihin. Siinä esiintyneen telepaatti-metsästäjän nuoruutta olisi ollut kiva nähdä. Taitojensa ansiosta hän oli taatusti aikanaan badass-metsästäjä. Babymetsästäjät jakso onnistui myös, vaikka lopun “yllätyksen” arvasikin jo ensimmäisen kymmenen minuutin aikana.

Sitten hivenen vähemmän hyviin jaksoihin. Ihmissudet ja kamera-jakso ei ollut huono, en vain pidä mistään käsivaralla kuvatusta. Ne ovat liian levottomia makuuni. Lisäksi jaksossa käytettiin liikaa sekä käsivaralla kuvatun, että ihmisusuelokuvien kliseitä. Sen sijaan näkökulman vaihto oli suht. Onnistunut. 8. kauden jaksoista ehdottomasti tylsin oli kuitenkin natsi-Saksaa, golemia ja juutalaisia yhdistelevä jakso, Everybody Hates Hitler.

Loppu oli vaikuttava. Se lupaa hyvää jatkoa ajatellen. Kausi ei ollut kokonaisuudessa yhtään hullumpi. Siihen mahtui kaikenlaista, sekä huonoa, että hyvää. Suurin osa oli kuitenkin hyvää. Neljä ja puoli tähteä.

perjantai 9. toukokuuta 2014

Uutisia Supernatural-faneille

Supernaturalin sisarsajaa Supernatural:bloodlines ei esitetäkään, koska sen ensi näytös alkuperäisessä Supernaturalissa ei vakuuttanut kanavan väkeä. Sille voidaan siis jättää hyvästit, ennen sen alkamistakaan. Muunlainen spin off on kuitenkin mahdollinen. Hyviä uutisiakin on sarjan tiennoilta tarjolla, sillä pääsarja saa jatkoa. Sille alkaa jo kymmenes tuotantokausi.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Supernatural – nykyaikainen länkkäri kauhusarjan kaavussa

Supernatural on yhdysvaltalainen Eric Kripken luoma draama- ja kauhusarja. Sarja keskittyy pääasiassa Winchesterin veljeksiin, Samiin ja Deaniin jotka matkustavat ympäri maata jahdaten kaikkea yliluonnollista. Pääosia esittävät Jared Padaleck ja Jensen Ackles. 

Supernatural on yksi tämän hetken parhaimmista sarjoista. Yliluonnollisia asioita käsittelivästä ehkä paras. Siitä löytyy kaikki tarvittava: yliluonnollisia olentoja ja asioita, toimintaa, huumoria, henkilökemiaa, ihmissuhteita sekä mielenkiintoisia hahmoja, niin pää kuin sivuosassakin. Siinä metsästetään kummituksia, demoneja ja kaikkia muuta jännää, kulkien pitkin Yhdysvaltoja mustalla vuoden 1967 Chevrolet Impalalla. Jaksot ovat hyvin kirjoitettuja, mutta voisin kritisoida niitä liiasta kliseisyydestä. Amerikassa on menossa jo sarjan 7. tuotantokausi. Vaikka sarja onkin pysynyt koukuttavana ja kiinnostavana koko ajan, minusta vanhemmat jaksot olivat parempia. Erittäin hyvä se on edelleen, melkeinpä loistava, mutta ensimmäisissä kausissa oli vaan sitä jotain. Tosin mielipiteeseeni voi vaikuttaa se, että pidän enemmän sellaisista kausista, oli kyseessä mikä sarja vaan, jossa käydään läpi pieniä, yhden jakson pituisia tarinoita. Toki pääjuoni on aina pääjuoni, mutta siitä tulee liialla toistolla vähemmän kiinnostava. Sarja ei ole mustavalkoinen, eikä hyvien ja pahojen välillä oli aina selvää eroa. Pidän sarjan huumorista. Se tekee sarjasta hieman kevyemmän, muuten kun siinä käydään läpi synkkiä aiheita. Jos innostuit katsomaan sarjaa, niin pieni varoitus: Sarjaa ei kannata ottaa liian vakavasti.