Etuoikeutetut nuoret taikakoulussa

Jostain syystä olen unohtanut arvostella yhden tämän hetken parhaista fantasiasarjoista, samannimisiin kirjoihin perustuvan The Magiciansin. Korjaankin asian saman tien, tässä se tulee.

Varoitus: JUONIPALJASTUKSIA LUVASSA!

Huomautus: Arvostelen tässä arvostelussa sekä ensimmäisen, että toisen kauden.

Quentin Coldwater (Jason Ralph) kutsutaan Brakebillss-nimisen eliittiyliopiston hakukokeisiin. Brakebillss ei kuitenkaan ole mikä tahansa koulu, vaan siellä opiskellaan taikuutta. Ilokseen Quentin pääsee sisään. Valitettavasti siellä, missä on taikuutta ja velhoja, on myös hirviöitä. Niistä pahin on Beast, joka tahtoo syystä tai toisesta tappaa Brakebilssin oppilaita.

Muihin oppilaisiin kuuluu myös Quentinin yllättävän paljon Harry Pottereiden Hermionea muistuttava Alice (Olivia Taylor Dudley), juhlija Eliot (Hale Appleman), kärkäskielinen Eliotin paras kaveri Margo (Summer Bishil), psyykkisiä voimia omaava Penny (Arjun Gupta) sekä synkkiä salaisuuksia omaava Kady (Jade Tailor). Yhdessä heidän pitäisi pelastaa itsensä ja Brakebills Beastin kynsistä. 

Myös Quentinin paras ystävä, A-tyypin persoonallisuuden omaava Julia (Stella Maeve) pääsee Brakebillssin hakukokeisiin. Nainen ei kuitenkaan pääse kouluun sisään, niinpä hänen matkansa taikuuden ihmeelliseen maailmaan onkin hyvin toisenlainen, eikä tippaakaan vaarattomampi. Kuuluuhan siihen muun muassa eräänlaisten katunoitien keinoja kaihtamaton johtajansa Marina (Hanniball-tähti Kacey Rohl).

En ole lukenut Lev Grossman samannimistä kirjatrilogiaa, koska se ei ole vieläkään päätynyt tänne Suomeen, tai ainakaan omalle kotikunnallinen. Kun niin sitten tapahtuu, otan ne varmasti luettavakseni. Niihin perustuva sarja on nimittäin sen verran hyvä. Ei ihan Game Of Thronesin tasoa, mutta ei ihan niin kaukana siitä kuin voisi luulla.

Tässä hyvä esimerkki asiasta

Näin alussa pitää varoittaa, että The Magicians on kaukana sympaattisesta koko perheen fantasiasta tyyliä Harry Potterit ja Narnian tarinat. Maailma on synkkä ja väkivaltainen, eikä seksiäkään kainostella turhaan. itse pidän tätä hyvänä asiana, sillä olen kasvanut ohi suurimmasta osasta lapsille ja nuorille suunnatusta fantasiasta, poikkeuksena on tietenkin Harry Potterit. Ne ovat hyviä aina ja ikuisesti.

En osaa sanoa, kumpi The Magicianssin kausista on parempi. Kummassakin oli omat hyvät ja huonot puolensa. Ehkä ensimmäinen kausi oli piirun verran parempi. Se oli jotenkin toista tasapainoisempi ja hauskempi. Lisäksi ensimmäisellä kaudella näytettiin enemmän sitä, milloin sarja on parhaimmillaan eli sen hahmoja tekevät yhteistyötä, milloin minkäkin haasteen voittamiseksi. 

Mikä sitten tekee sarjasta niin hyvän? Ensinnäkin sen idea, niin fantasiagenrelle tyypillinen kuin se onkin. Se oli hyvin meta muuhun fantasiagenreen nähden, erityisesti Harry Pottereihin ja Narniaan. Se rikkoi tai teki pilaa fantasia monista kliseistä erinomaisella tavalla. Esimerkiksi sarjassa ei ole sitä pakollista Valittua, suurta kohtaloa tai mitään muuta vastaavaa.

Pidin myös siitä, miten taikuus kuvattiin sarjassa eli jonain mihin pitää kyllä olla taipumuksia, mutta jota pitää oppia samaan tapaan kuin tiedettäkin. Lisäksi sarja oli sopivan aikuismainen, hyvin monella tapaa. Siinä on myös moniulotteinen maailma ja hahmot. Tunnelmakin oli sarjassa kohdallaan. Se oli sopivalla tavalla synkkä, todentuntuinen ja pelottava.

Fillory on erittäin jännittävä paikka, kuin Narnia, mutta paljon vinksahtaneempi. Siellä on mitä ihmeellisempiä taruolentoja ja taikuuskin on arkipäivää. Valitettavasti siellä oltiin ensimmäisellä kaudella vain vähän aikaa ja toisella kaudella siihen liittyvät osuudet olleet läheskään niin kiinnostavia kuin olisi voinut olla. Ne nimittäin keskittyivät lähinnä politiikkaan.

Molempien kausien finaalitkin loppuivat erittäin jännittävällä ja yllättävällä tavalla. Jo varmistuneen kolmoskauden tulee olemaan vaikea ylittää ne. Molemmissa finaaleissa oli toki nillitettävääkin, mutta koska kuvailen nyt molemmat kaudet, en mene juuri yksityiskohtiin. Esimerkkinä mainittakoon, että toisen kauden finaali ratkaisi koko kauden kestäneen konfliktin liiankin nopeasti.

Minulla on toki sarjasta muutama valittamisen aihe. Suurin niistä liittyy sen päähahmoon eli Quentineen. En vain yksinkertaisesti pitänyt hänestä ihmisenä, sillä mies valitti kaiken aikaa ja on harvinaisen itsekäs lähes minkä tahansa genren päähenkilöksi. Tosin hänestä tuli jonkin verran siedettävämpi toisella kaudella. Tämä on suuri miinus, onhan hän sarjan päähenkilö.

En myöskään pitänyt tavasta, jolla yksi toisen kauden roistoista poistui sarjasta. Hänen poistuminen sarjasta oli mitä antiklimaksisin. Hänet olisi pitänyt tappaa. En tosiaankaan ole käsitykseni kanssa yksin. Yksityiskohta on varsin pieni koko sarjaa ajatellen, mutta sitäkin merkittävämpi. Olihan hänen tappamisensa yksi sarjan suurimmista motiiveista. 

Mielipiteeni Quentineen olette jo saaneet selville, mutta entäs muut hahmot. Niistä eniten pidin Juliasta, toiseksi eniten Pennystä. Valitettavasti juuri he kärsivät eniten. Kyllä muutkin kärsivät, mutta ei niin jatkuvalla syötöllä kuin he. Pidin myös Alicesta, jonka olisi pitänyt olla sarjan päähahmo, niin pätevä hän oli. Tai sitten hän olisi voinut jakaa sen kunnian Julian kanssa.

Eliot ja Margo olivat hyviä sarjan keventäjiä, mutta oikeiksi hahmoiksi heillä on vielä matkaa. Vaikka he, erityisesti Margo, jo lähellä ovatkin. Kady oli kiinnostava, mutta hieman alikehittynyt hahmo. Hän toimikin lähinnä muiden hahmojen auttajana, siis silloin kuin ylipäätään esiintyi sarjassa. Mikään hahmoista ei ollut erityisen pidettävä, mikä ei tee heistä yhtään huonompaa. Hyvä hahmo voi olla ilmankin. 

Tiivistetysti The Macigians tarjosi juuri sitä, mitä fantasiasarjalta tarvitsen ja enemmänkin. Viisi tähteä.