Pimeän Olennon perhehuolet

Tervetuloa Olipa kerran-jaksoarvostelun pariin! Tällä viikolla arvosteluvuorossa on yllättävä ja varsin kiinnostavakin, joskaan ei ihan odotuksiani vastaava ”Black Fairy”. 

Varoitus: Tämäkin jaksoarvostelu sisältää paljastuksia Olipa Kerran-sarjan juonesta.

Aikaisemmin tapahtunutta: Tiger-Lily antoi toisen puolikkaan sauvasta, jolla Musta Keiju voitaisiin voittaa. Toisen osan olinpaikan tietää vain koomaan joutunut Sininen Keiju, joka pitäisi nyt herättää. Musta Keiju yrittää estää tämän. Ei siksi, että hän pelkäisi sauvaa, vaan siksi, että Sininen Keiju nimittäin tietää hänen suurimman salaisuutensa: Oikean syyn siihen, että hän hylkäsi perheensä. 

Tätä on odotettu. Saimme vihdoin tietää, miten Mustasta Keijusta tuli Musta Keiju ja monia muitakin asioita. Pidinkin jaksosta, paljonkin. Keskittyihän se sekä Rumpleen eli yhteen sarjan kiinnostavimmista hahmoista ja uuteen, kiehtovaakin kiehtovaan pahaan eli Mustaan Keijuun ja veihän se tarinaakin pitkästä aikaa eteenpäin, vieläpä ainakin osittain yllättävään suuntaan. 

Sarjan tai edes kauden parhaita se ei kuitenkaan ollut. Lähinnä sen takia, että sen paljastukset jäivät pienoiseksi pettymykseksi. Olin nimittäin toivonut, että Musta Keiju ei olisi saanut omaa traagista taustatarinaa, vaan hän vain olisi paha, koska hän on paha. Koska se on hauskaa. Toki olisi minun pitänyt tietää paremmin. Traagiset taustatarinat nyt vain kuuluvat Olipa Kertaan.

Lumottu Metsä. kauan aikaa sitten. Hyvin kauan. Vielä Fionan nimellä kutsuttu Musta Keiju synnyttää poikavauvan ja saa vieraakseen Sinisen Keijun ja Tiger Lilyn, jotka kertovat naiselle, että hänen lapsestaan on tulossa Pelastaja, jonka kohtalona on pelastaa Lumottu Metsä suuren pahuuden kourista. Rumple on pelastaja! Tätä en olisi arvannut, en sitten millään.

Onko se sarjan kaikkien aikojen paras tvisti vai naurettavuuden huippu? Minun mielestäni kumpaakin. Toisaalta paljastus oli yllättävä ja sopi hyvin sarjan luonteeseen. Se myös antaa lisäväriä jo muutenkin hyvin värikkääseen Rumplen hahmoon. Toisaalta se tuntui halvalta yllätykseltä ihan vain yllätyksen vuoksi. Mitään suurempaa tarkoitusta se tuskin palvelee.

Menee vähän aikaa. Fiona saa selville, että Pelastajana olo tappaa hänen poikansa. Tai tarkemmin hänen kanssaan samana talvena syntynyt pahuus, jolla on kuunsirpin muotoinen arpi kädessään. Hän päättääkin estää sen keinolla, millä hyvänsä. Noihin keinoihin kuuluu hänen itsensä muuttuminen keijuksi. Voihan hän suojella poikaansa parhaiten taikavoimien kanssa. Älä kysy, miten se on mahdollista.

Seuraavaksi vuorossa on luonnollisesti samana talvena syntyneiden lasten tarkastaminen ja mahdollisesta tappaminen. Vaikka niistä ensimmäiseksi mainittu onnistuu paremmin kuin hyvin, niin toinen ei. Yhdelläkään vastasyntyneellä ei ole kädessään arpea. Heidän onnekseen, sillä epätoivoinen Fiona saattaisi hyvinkin tappaa poikaansa suojellakseen viattoman lapsen. 

Fionan pitää keksiä jotain muuta. Niin hän tekeekin, nimittäin Pimeän kirouksen. Jos hänen poikansa olisi maassa ilman taikuutta, hän ei myöskään kohtaisi vastustajaansa. Tiger-Lilylle valitettavasti kirous vaatii toimiakseen viattoman henkilön sydämen ja hän on ainut viaton näköpiirissä. Mustan Keijun ottaessa Tiger Lilyn sydämen itselleen hänen vaatteensa muuttuvat mustaksi, mikä on varma pahuuden merkki.

Lisäksi Tiger-Lily huomaa hänen arpensa ja tajuaa Mustan keijun olevan heidän etsimänsä pahuus. Mustalla keijulla on vain yksi keino estää tulevaa taistelua tapahtumasta, luopua voimistaan. Tähän hän ei kuitenkaan suostu. Niinpä paikalle epäilyttävän sopivasti sattunut Sininen Keiju karkottaa naisen kauas pois. Ei kuitenkaan ennen kuin Musta Keiju on saanut leikattua Pelastajan kohtalon pois Rumplesta.

Takaumat loppuvat keijujen viedessä, erittäin epäviisaasti, niin kuin menneisyys osoittaa, isänsä hoiviin. He valehtelivat Fionan olevan kuollut. Yhteisen hyvän takia tietenkin. Isä nimesi lapsensa Rumplestiltskiniksi, vihaisena siitä, että hänen rakkaansa kuoli hänen takiaan. Samalla hän poisti kaikki epäilykset siitä, että lapsi ei olisi Rumple. Siis jos jollakin niitä edes oli.

Eli Mustan Keijun suurin salaisuus on, että hän välitti lapsestaan ja oli valmis tekemään kamalia asioita suojellakseen tätä. Niin kuin Rumplekin on tehnyt omien poikiensa kohdalla. Sellainen poika, millainen äiti. Paljastus ei ollut lainkaan hehkutuksensa väärtti, vaikka se sarjan luonteeseen sopikin. Se nyt on Olipa kerrassa enemmän sääntö kuin poikkeus. Eivät ne yleensäkään ole. 

 Tiger-Lilya oli kiva nähdä enemmänkin. Ehkä me vielä saamme tietää, miten hän oikein joutui Mikä-Mikä Maahan. Epäilen sitä kuitenkin vahvasti, sillä jäljellä on enää kaksi jakoa: Finaali ja musikaalijakso. Oli myös virkistävää nähdä selitys moneen asiaan. Sininen Keiju oli puolestaan yhtä tylsä takaumissa kuin päätarinassakin. Onneksi hänen roolinsa jäi suhteellisen pieneksi.

Muuten takaumat olivat ihan kohtuullisen hyviä. Ei mitään kotiin kirjoittamisen arvoista, niin sanotusti, mutta ihan katsottavia kuitenkin. Valitettavasti niissä on sama ongelma kuin muussa sarjassakin nykyään, se toisti liikaa samaa kaavaa kuin kaikki muutkin roistojen taustatarinat. Ihan kuin sen tekijöiden luovuus olisi ehtynyt aikoja sitten, mikä onkin enemmän kuin mahdollista. 

Storybrook. Nykyaika. Sankarimme onnistuvat herättämään Sinisen keijun, joka paljastaa sauvan toisen puolikkaan olevan Storybrooken keskipisteessä. Ennen kuin he ehtivät kysyä asiasta tarkeimmin Snow paljastuu valepukuiseksi Mustaksi Keijuksi, joka teleporttaakin Sinisen keijun tiehensä. Niin sanotut hyvikset saavat kuitenkin myös voiton, sillä Gold onnistuu samassa hötäkässä vangitsemaan Gideonin.

Gold viekin sekä hänet, että Emman unimaailmaan saadakseen tietoa Gideonin sydämen sijainnista. Emma voisi sauvan saatuaan tehdä jotain hätiköityä. Jotain, mikä estäisi Rumplea saamasta poikaansa takaisin. Hyvin pian heille tuli mutkia matkaan. Unimaailma ei ollutkaan Gideonin, vaan Rumplen ja vaikka he löytävät Gideonin helposti, hän ei tiedä sydämensä, tai sauvan, olinpaikkaa yhtään Rumplea enemmän.

Unimaailmassa käyminen ei kuitenkaan jäänyt hukkareissuksi. Gideon paljastaa isälleen, että Mustalla Keijulla on salaisuutensa hänen hylkäämiseensä liittyen ja se, mikä se salaisuus on, selviää unimaailmassa. Rumple ja Emma saavatkin selville, että Rumple syntyi Pelastajaksi. Ei kuitenkaan sitä, että hän ei ole sitä enää. Niinpä he päättävät, että Rumple kohtaa Mustan Keijun Emman sijaan.

Toisaalla, Storybrookessa, Snow, David ja Regina löytävät sauvan. Grannyn kahvilasta. He myös saavat vastaansa Mustan Keijun, joka oli vähällä voittaa, mutta sitten Zelena kuitenkin ajoi hänen päälleen, mikä olikin koko jakson valopilkku, paras kohtaus. Musta Keiju ei tietenkään kuollut, vaan yksinkertaisesti lähti pois. Miksi? Hänhän olisi voinut tappaa Reginan ja kumppanit törmäämisen jälkeenkin.

No, tietenkin siksi, että kautta on vielä jäljellä kahden jakson verran, eikä se muutenkaan halua tappaa omia päähenkilöitään. Lisäksi jos jokin on omituista tässä sarjassa, niin roistojen logiikka. Suurimmassa osissa kausissa pääpahis voitetaan enemmänkin hänen tyhmyytensä kuin päähenkilöiden taitavuuden ansiosta. Asia, mistä en ole ikinä pitänyt ja jonka olisi pitänyt muuttua jo kauan aikaa sitten.

Niinpä Rumplen ja Emman palattuaan Rumple voi kohdata äitinsä. Niin hän tekeekin. Tai niin sankarimme ainakin luulevat. Oikeasti Rumple nimittäin liittoutui äitinsä kanssa. Paljastus tuskin yllätti ketään, sillä Rumple pettää kaikkia vähän väliä, milloin mistäkin syystä, erityisesti Emmaa ja kumppaneita. Sankariemme onneksi, luultavasti äitinsäkin. Viimeistään silloin kuin hän näkee tämän olevan häviämässä. 

Pakko sanoa, että melkein toivoisin Pimeän Olennon kuolevan kauden finaalissa, vieläpä lopullisesti tällä kertaa. Hän on kyllä yksi sarjan mielenkiintoisimmista hahmoista, mutta hänen tarinansa alkaa jo kiertää kehää. Jos hän selviääkin, niin toivoisin edes, ettei hän ja Belle menisi enää yhteen. Belle ei ehkä näe sitä, mutat Rumple ei tosiaan ansaitse häntä kaiken tekemänsä jälkeen.

B-tarina liittyi Zelenaan ja hänen yrityksiinsä tulla toimeen ilman taikuutta. Regina opetti hänet ajamaan ja pyysi häntä viemään Henryn pois taistelun tiimellyksestä. Niin kuin arvelinkin, Zelenan uhraus vahvisti siskoksen välistä, paikoittain hyvinkin ongelmallista, suhdetta. Sen kehittymistä olikin ilo nähdä, varsinkin kuin se oli saatu liittymään jakson pääjuoneenkin erittäin onnistuneesti. Ja viihdyttävästi.

Olin väärässä yhdessä asiassa. Veikkasin nimittäin, ettei Zelenaa enää juuri nähtäisi sarjassa. Kuitenkin hän on saanut myös jotain tekemistä itselleen, vieläpä viemättä parrasvaloa itseään paljon mielenkiintoisemmilta ja tärkeimmiltä hahmoilta. Pidän tätä hyvänä asiana, vaikka hahmona hän ei ole mielenkiintoisin olekaan, varsinkin nyt, ilman taikuutta.

Lopuksi Kapteeni Koukku valitsi Henryn best-mannikseen, koska ilmeisesti hänellä ei ole Storybrookessa yhtään ystävää. Davidia lukuun ottamatta. Gideon puolestaan saikin kuin saikin sydämensä takaisin. Tosin vielä hänellä ei ole sille käyttöä. Rumple nimittäin laittoi hänet ja Bellen unikirouksen valtaan suojellakseen heitä tulevilta tapahtumilta. Mitään muuta mainitsemisen arvoista jaksossa ei sitten tapahtunutkaan.

Nauttikaa!

”The Black Fairy”s isälsi paljon hyvää, kuten Zelenan ja Mustan Keijun kirjaimellinen yhteentörmäys. Kohtauksen komedia-arvo olikin paitsi suurta, niin myös tarpeellista muuten niin vakavassa tarinassa. Rumple tarjosi myös parastaan, varsinkin hänen kommentoidessa Pelastajia ja heidän hyödyllisyyttään. kaikki tämä Robert Carlylen, yhden sarjan vahvimmista näyttelijöistä, esittämänä.

Myös paljon pettymykseksi osoittautunutta, kuten Mustan keijun sarjan roistoille tyypillinen taustatarina. Se olisi muuttunut mielenkiintoiseen suuntaan, jos Sininen keiju olisi osoittautunut tarinan oikeaksi roistoksi. Minä ja moni muu on veikannut hänen motiiviensa olevan vähemmän puhtaat jo kauan, niinpä olisi hienoa, jos se olisi varmistunut jaksossa. No, kaikkea ei voi saada.

Tiivistetysti ”The Black Fairy” ei ollut ihan niin hyvä jakso kuin etukäteen ajattelin, mutta ei kyllä mitenkään huonokaan. Siinä oli hetkensä, enemmän kuin yksi. Neljä tähteä.