Äskettäin katsomani, legendaarisesta King Kongista kertova, Kong: Pääkallosaari tarjosi juuri sen, mitä odotinkin eli perusvarman seikkailuelokuvan, jossa riitti niin toimintaa kuin huumoriakin.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Kong: Pääkallosaaren juonesta.
On vuosi 1972. Tutkijat Bill Randa (John Goodman) ja Houston Brooks (Corey Hawkins) ovat löytänyt eristyksessä olevan saaren, jossa heidän mukaansa on ennestään tuntemattomia eläimiä. He saavatkin luvan matkata saarelle. Lähistöllä käytävän Vietnamin sodan takia he kuitenkin saavat saattajikseen ryhmän everstiluutnantti Preston Packardin (Samuel L. Jackson) johtamia sotilaita.
Saarella he, ja mukaan päässeet jäljittäjä James Conrad (Tom Hiddleston) sekä sotavalokuvaaja Mason Weaver (Brie Larson), huomaavat, että paikan kuningas King Kong, ei suhtaudu ihmisiin erityisen lämpimästi. Valitettavasti jättiapina ei ole heidän huolistaan suurin, vaan se kunnia kuuluu liskomaisille, kallonryömijöille, joita Kong pitää kurissa parhaansa mukaan.
King Kong ei ole koskaan erityisesti kiinnostanut minua hahmona. Niin kuin ei hirviöt ylipäätään. En tiedä, miksi. Olen kyllä katsonut hahmosta Peter Jacksonin vuonna 2005 tekemän elokuvan aiheesta ja pitänyt siitä kohtuullisessa määrin, mutta siinä se. En ole katsonut sitä uudestaan, eikä ajatuksessanikaan ole katsoa. Samaa voisi sanoa vuoden 1998 Gotzillastakin.
Kong: Pääkallosaaren samaan universumiin kuuluu myös muuttavan vuoden takainen Gotzilla. Sitä en ole nähnyt, vaikka hahmon edellisestä elokuvasta ihan pidinkin. Universumin seuraava elokuva on King Kong vs Godzilla. Se, katsonko kyseisen elokuvan vielä mietintämyssyn alla. Mutta jos katsonkin niin tuskin elokuvateatterissa asti, sillä luulen, ettei se ole leffalipun hinnan arvoinen kuitenkaan.
Odotukseni ei siis ollut korkealla ja se oli hyvä asia. Mitään tajunnanräjäyttävää kokemusta Kong: Pääkallosaari ei nimittäin tarjoa. Kuitenkaan sen parissa ei tosiaan ehdi tylsistyäkään, mikä onkin paitsi hyvä merkki, niin myös välttämätöntä tämän kaltaiselle poppariviihteelle. Toisin sanoen, sain, en enempää, enkä vähempää kuin varsin hyvälaatuista kevyttä aivot narikkaaan - viihdettä.
Toinen pääpaino oli huumorilla, jota viljeltiinkin alusta loppuun asti. Tosin sitä olisi voinut olla enemmänkin, sillä juuri kevyt vitsailu kuului Kong: Pääkallosaaren vahvempiin puoliin. Sitä katsoessa pitää nauraa, eikä pelkästään elokuvalle, vaan myös sen kanssa. Ei elokuva kuitenkaan itseään liian vakavasti ottanut missään vaiheessa. Se tiesi, minkälainen elokuva on.
Tiivistetysti Kong-Pääkallosaari on juuri niin hyvä kuin siltä voidaan vaatiakin. Se sopiikin hyvin vapaaillan viihteeksi, joskin elokuvateattereille asti sitä ei ehkä kannata lähteä katsomaan. Kolme tähteä.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Kong: Pääkallosaaren juonesta.
On vuosi 1972. Tutkijat Bill Randa (John Goodman) ja Houston Brooks (Corey Hawkins) ovat löytänyt eristyksessä olevan saaren, jossa heidän mukaansa on ennestään tuntemattomia eläimiä. He saavatkin luvan matkata saarelle. Lähistöllä käytävän Vietnamin sodan takia he kuitenkin saavat saattajikseen ryhmän everstiluutnantti Preston Packardin (Samuel L. Jackson) johtamia sotilaita.
Saarella he, ja mukaan päässeet jäljittäjä James Conrad (Tom Hiddleston) sekä sotavalokuvaaja Mason Weaver (Brie Larson), huomaavat, että paikan kuningas King Kong, ei suhtaudu ihmisiin erityisen lämpimästi. Valitettavasti jättiapina ei ole heidän huolistaan suurin, vaan se kunnia kuuluu liskomaisille, kallonryömijöille, joita Kong pitää kurissa parhaansa mukaan. King Kong ei ole koskaan erityisesti kiinnostanut minua hahmona. Niin kuin ei hirviöt ylipäätään. En tiedä, miksi. Olen kyllä katsonut hahmosta Peter Jacksonin vuonna 2005 tekemän elokuvan aiheesta ja pitänyt siitä kohtuullisessa määrin, mutta siinä se. En ole katsonut sitä uudestaan, eikä ajatuksessanikaan ole katsoa. Samaa voisi sanoa vuoden 1998 Gotzillastakin.
Kong: Pääkallosaaren samaan universumiin kuuluu myös muuttavan vuoden takainen Gotzilla. Sitä en ole nähnyt, vaikka hahmon edellisestä elokuvasta ihan pidinkin. Universumin seuraava elokuva on King Kong vs Godzilla. Se, katsonko kyseisen elokuvan vielä mietintämyssyn alla. Mutta jos katsonkin niin tuskin elokuvateatterissa asti, sillä luulen, ettei se ole leffalipun hinnan arvoinen kuitenkaan.Odotukseni ei siis ollut korkealla ja se oli hyvä asia. Mitään tajunnanräjäyttävää kokemusta Kong: Pääkallosaari ei nimittäin tarjoa. Kuitenkaan sen parissa ei tosiaan ehdi tylsistyäkään, mikä onkin paitsi hyvä merkki, niin myös välttämätöntä tämän kaltaiselle poppariviihteelle. Toisin sanoen, sain, en enempää, enkä vähempää kuin varsin hyvälaatuista kevyttä aivot narikkaaan - viihdettä.
Kong: Pääkallosaaren tarina jää ohueksi ja mielikuvituksettomaksi. Syvällistä tarinaa oli siis turha odottaa. Syvälisiä eivät olleet hahmotkaan, vaikka heidän rooleihinsa oli valittu melkein pelkästään eturivin näyttelijöitä. Ei kuitenkaan liian, jotta heidän kohtalostaan ei välittäisi edes vähän. Esimerkiksi Weaver ja Condrad olivat varsin miellyttäviä ja helposti samaistuttavia.
Elokuva pääpaino ei ollutkaan syvällisellä tarinalla tai mielenkiintoisilla hahmoilla, vaan puhtaalla erikoistehostemätöllä. Erikoistehosteet näyttivätkin kerrassaan tyylikkäällä, lukuun ottamatta perin kömpelösti tehtyjä kallonryömijöitä. Myös 70-luku oli tuotu esiin erittäin onnistuneella tavalla. Pidin erityisesti elokuvan musiikista.
Elokuva pääpaino ei ollutkaan syvällisellä tarinalla tai mielenkiintoisilla hahmoilla, vaan puhtaalla erikoistehostemätöllä. Erikoistehosteet näyttivätkin kerrassaan tyylikkäällä, lukuun ottamatta perin kömpelösti tehtyjä kallonryömijöitä. Myös 70-luku oli tuotu esiin erittäin onnistuneella tavalla. Pidin erityisesti elokuvan musiikista.
Toinen pääpaino oli huumorilla, jota viljeltiinkin alusta loppuun asti. Tosin sitä olisi voinut olla enemmänkin, sillä juuri kevyt vitsailu kuului Kong: Pääkallosaaren vahvempiin puoliin. Sitä katsoessa pitää nauraa, eikä pelkästään elokuvalle, vaan myös sen kanssa. Ei elokuva kuitenkaan itseään liian vakavasti ottanut missään vaiheessa. Se tiesi, minkälainen elokuva on.Tiivistetysti Kong-Pääkallosaari on juuri niin hyvä kuin siltä voidaan vaatiakin. Se sopiikin hyvin vapaaillan viihteeksi, joskin elokuvateattereille asti sitä ei ehkä kannata lähteä katsomaan. Kolme tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti