Wachowskin sisarusten Sense8:n ensimmäinen tuotantokausi oli syystäkin jättimenestys. Siitä tehtiin luonnollisesti myös toinenkin kausi, joka osoittautuikin enemmän kuin ensimmäisen veroiseksi.
Varoitus: Juonipaljastuksia luvassa!
”Sensaatit” löysivät yhden heitä jahtaavien Biological Preservation Organization (BPO) piilopaikan ja päättivät saada etulyöntiaseman tutkimalla sitä. Valitettavasti traagisin seurauksin, sillä organisaatiossa työskentelevä, omia lajitovereitaan jahtaava ”sensaatti”, Wihispers (Terrence Mann) pääsi kirjaimellisesti poliisi Willin Willin (Brian J. Smith) pään sisään.
Tämä näkyy erityisesti ryhmäläisten toimiessa ryhmässä. Oli heidän aktiviteettinsa sitten pahiksia vastaan taistelu, milloin kenenkin henkilökohtaisen ongelman ratkaiseminen, laulaminen tai orgiat, sitä oli todella mukava seurrata. Oma osansa katsomisnautinnosta on myös siitä, että päähahmoja ollessa noinkin paljon jokaisen on, helppo löytyy suosikkinsa tai ainakin jonkun, johon voisi samaistua edes jossakin määrin.
Oma suosikkini”sensaattini” oli Nomi. Ehkä koska häneen minulla oli eniten samaistumispintaa tai koska pidin hänestä vain niin paljon hahmona. Heti toisena tulee kuitenkin Sun, Wolfie ja Lito. Muut olivat kyllä katsomisen arvoisia, mutta esimerkiksi Rileyllä ei tällä kaudella oikein ollut mitään muuta roolia kuin Willin tyttöystävänä oleminen. Siksi hänen osuuksistaan oli vaikea innostua.
Kaikki ”sensaatit” saivat myös oman yksilöllisen juonessa, joka ei liittynyt pääjuoneen millään lailla. Esimerkiksi Lito kamppaili Meksikon elokuvateollisuuden homofobiaa vastaan, Sun pakeni vankilasta ja suunnitteli kostoa hänet sinne laittanutta veljeään vastaan, Wolfie yritti päästä irti rikollisesta elämäntavasta, sekä Nomi pakoili lakia ja kärsi perheensä transfobiasta.
Toinen sarjan suurimmista vahvuuksista liittyy toteutukseen. Se näyttää kerrassaan upealta ja vieläpä omaperäiseltäkin, niin erilaisten kaupunkien kuin taistelukohtauksienkin osalta. Siitäkin huolimatta, että erilaisia sijainteja olisi voinut käyttää kekseliäämminkin. Muutenkin toteutus onnistui ilman sen suurempia ongelmia. tai ainakaan sellaisia, joihin itse kiinnittäisin huomiota.
Nämä pienet tarinat vielä yksi sarjan vahvuuksista. Siitäkin huolimatta, että kaikkien tarinat eivät toimikaan yhtä hyvin. Esimerkiksi Kalan joutuminen epäonnelliseen avioliittoon ja samalla kamppaileminen tunteistaan Wolfieta kohtaan eivät vain onnistunut pitämään mielenkiintoani yllä. Sama kävi Capheuksella ja hänen yrityksellään päästä politiikkaan parantaakseen maansa asioita.
Varoitus: Juonipaljastuksia luvassa!
”Sensaatit” löysivät yhden heitä jahtaavien Biological Preservation Organization (BPO) piilopaikan ja päättivät saada etulyöntiaseman tutkimalla sitä. Valitettavasti traagisin seurauksin, sillä organisaatiossa työskentelevä, omia lajitovereitaan jahtaava ”sensaatti”, Wihispers (Terrence Mann) pääsi kirjaimellisesti poliisi Willin Willin (Brian J. Smith) pään sisään.
Nyt Will joutuukin olemaan koko ajan huumeiden vaikutuksen alaisena. Tälläkin pilvellä on kuitenkin kultareunus. Yhteys toimii molempiin suuntiin ja niinpä Willillä on mahdollisuus selvittää heidän vihollisensa henkilöllisyys ja aikeet. Häntä auttaa tyttöystävä ja kanssaryhmäläinen, DJ, Riley (Tuppence Middleton) sekä etsintäkuulutettu hakkeri Nomi (Jamie Clayton).
He ja muut eli näyttelijä Lito (Miguel Ángel Silvestre), kickbox-ammattilainen Sun (Bae Doona), ammattirikollinen Wolfie (Max Riemelt), tiedenainen Kala (Tina Desai) sekä hyväsydäminen bussikuski Capheus (toiselle kaudelle Aml Ameenin tilalle tullut Toby Onwumere), auttavat tietenkin toisiaan parhaan kykynsä mukaan, niin yhteisen uhkan kuin henkilökohtaisten ongelmien suhteen.
He ja muut eli näyttelijä Lito (Miguel Ángel Silvestre), kickbox-ammattilainen Sun (Bae Doona), ammattirikollinen Wolfie (Max Riemelt), tiedenainen Kala (Tina Desai) sekä hyväsydäminen bussikuski Capheus (toiselle kaudelle Aml Ameenin tilalle tullut Toby Onwumere), auttavat tietenkin toisiaan parhaan kykynsä mukaan, niin yhteisen uhkan kuin henkilökohtaisten ongelmien suhteen.
Sense8:in fanien iloksi voin sanoa, että tulette saamaan juuri sen, mitä luultavasti oletattekin. Toinen kausi on hyvin samanlainen kuin ensimmäinen, jopa valitettavassa määrin. Kova taso ei nimittäin ole ainut asia, joka on pysynyt samana. Esimerkiksi hahmot taistelevat aika samojen ongelmien kanssa. Sen vuoksi toinen kausi voi tuntuakin vähemmän uudelta kaudelta, enemmän ensimmäisen kauden toiselta osalta.
Sense8 ei edellisen kauden tapaan vietä kovinkaan paljon itse pääjuonen parissa, itseasiassa se taitaa tehdä sitä jopa vähemmän. Koko kauden pääjuonen voisikin laittaa yhteen elokuvaan. Melkein, missä vain muussa sarjassa tämä olisi ehdoton heikkous, mutta ei suinkaan tässä. Onhan juuri pääjuoni ollut aina sarjan heikoin elementti, enkä siksi tosiaankaan usko, että kukaan katsoo sarjaa sen takia.
Sense8 ei edellisen kauden tapaan vietä kovinkaan paljon itse pääjuonen parissa, itseasiassa se taitaa tehdä sitä jopa vähemmän. Koko kauden pääjuonen voisikin laittaa yhteen elokuvaan. Melkein, missä vain muussa sarjassa tämä olisi ehdoton heikkous, mutta ei suinkaan tässä. Onhan juuri pääjuoni ollut aina sarjan heikoin elementti, enkä siksi tosiaankaan usko, että kukaan katsoo sarjaa sen takia.
Minkä takia sarjaa sitten seurataan niin innokkaasti? Koska se loisti yhdessä juonen kannalta täysin epäoleellisesta, mutta katsomisnautinnon ehdottomassa edellytyksessä: katsojien tunteisiin vetoamisessa. Niin negatiivisissa kuin positiivisessakin. Sarja herättää ihmetystä, naurattaa, itkettää, vihastuttaa ja saa tuntemaan kaikkea siltä ja väliltä.
Tämä näkyy erityisesti ryhmäläisten toimiessa ryhmässä. Oli heidän aktiviteettinsa sitten pahiksia vastaan taistelu, milloin kenenkin henkilökohtaisen ongelman ratkaiseminen, laulaminen tai orgiat, sitä oli todella mukava seurrata. Oma osansa katsomisnautinnosta on myös siitä, että päähahmoja ollessa noinkin paljon jokaisen on, helppo löytyy suosikkinsa tai ainakin jonkun, johon voisi samaistua edes jossakin määrin.
Oma suosikkini”sensaattini” oli Nomi. Ehkä koska häneen minulla oli eniten samaistumispintaa tai koska pidin hänestä vain niin paljon hahmona. Heti toisena tulee kuitenkin Sun, Wolfie ja Lito. Muut olivat kyllä katsomisen arvoisia, mutta esimerkiksi Rileyllä ei tällä kaudella oikein ollut mitään muuta roolia kuin Willin tyttöystävänä oleminen. Siksi hänen osuuksistaan oli vaikea innostua.Kaikki ”sensaatit” saivat myös oman yksilöllisen juonessa, joka ei liittynyt pääjuoneen millään lailla. Esimerkiksi Lito kamppaili Meksikon elokuvateollisuuden homofobiaa vastaan, Sun pakeni vankilasta ja suunnitteli kostoa hänet sinne laittanutta veljeään vastaan, Wolfie yritti päästä irti rikollisesta elämäntavasta, sekä Nomi pakoili lakia ja kärsi perheensä transfobiasta.
Toinen sarjan suurimmista vahvuuksista liittyy toteutukseen. Se näyttää kerrassaan upealta ja vieläpä omaperäiseltäkin, niin erilaisten kaupunkien kuin taistelukohtauksienkin osalta. Siitäkin huolimatta, että erilaisia sijainteja olisi voinut käyttää kekseliäämminkin. Muutenkin toteutus onnistui ilman sen suurempia ongelmia. tai ainakaan sellaisia, joihin itse kiinnittäisin huomiota.Nämä pienet tarinat vielä yksi sarjan vahvuuksista. Siitäkin huolimatta, että kaikkien tarinat eivät toimikaan yhtä hyvin. Esimerkiksi Kalan joutuminen epäonnelliseen avioliittoon ja samalla kamppaileminen tunteistaan Wolfieta kohtaan eivät vain onnistunut pitämään mielenkiintoani yllä. Sama kävi Capheuksella ja hänen yrityksellään päästä politiikkaan parantaakseen maansa asioita.
 |
| Lita ja hänen rykelmänsä |
Meidän kahdeksikkomme ulkopuolella on myös paljon muita ”sensaatteja”. Niitä nähtiinkin tällä toisella kaudella entistä enemmän. Vaihtelevin tuloksin. Suurimmat osat heistä eivät olleet kovin mielenkiintoisena, poikkeuksena oli kuitenkin salaperäinen Lila (Valeria Bilello). Heistä sympaattisin oli kuitenkin vain vähän nähty, Hoytin vanha ukko (Doctor Wo:n 7. Tohtori Sylvester McCoy).
Toki sarjassa on muitakin hahmoja kuin ”sensaatit”. Niistä suosikkini melkeinpä voisin sanoa, että suosikkihahmoni oli Nomin tyttöystävä Amanita (Doctor Who:sta tuttu (Freema Agyeman). Seuraavaksi pidin myös Sunin kilpakum ppanista ja vanhasta heilasta, Etsivä Munista (Sukku Son). Muista hahmoista ei ole juuri muta sanottavaa kuin, että niitä oli paljon. Liikaa lueteltavaksi tässä arvostelussa.
Tiivistetysti Sense8:tin toinen kausi oli kaunis, tunteisiin vetoava ja harvinaisen omaperäinen. Se joka vie mukaansa vielä ensimmäistäkin kautta paremmin. Viisi tähteä.
Toki sarjassa on muitakin hahmoja kuin ”sensaatit”. Niistä suosikkini melkeinpä voisin sanoa, että suosikkihahmoni oli Nomin tyttöystävä Amanita (Doctor Who:sta tuttu (Freema Agyeman). Seuraavaksi pidin myös Sunin kilpakum ppanista ja vanhasta heilasta, Etsivä Munista (Sukku Son). Muista hahmoista ei ole juuri muta sanottavaa kuin, että niitä oli paljon. Liikaa lueteltavaksi tässä arvostelussa.
Tiivistetysti Sense8:tin toinen kausi oli kaunis, tunteisiin vetoava ja harvinaisen omaperäinen. Se joka vie mukaansa vielä ensimmäistäkin kautta paremmin. Viisi tähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti