Satuhahmot: The Musical

Tervetuloa Olipa kerran-jaksoarvostelun pariin! Tällä kertaa vuorossa on hartaasti toivottu musikaalijakso, ”The Song in Your Heart”, joka osoittautukin toivomisen arvoiseksi.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia ”The Song in Your Heart”-jakson juonesta.

Aikaisemmin tapahtunutta: Paha Kuningatar esitti Snow ja Davidin häissä uhkauksen. Hän tulee kostamaan häviönsä langettamalla vaarallisen Pimeän Kirouksen. Estääkseen Kirouksen pari luovutti tyttärensä Emman pois ja niinpä lapsi eli eri orpokodeissa tuntien itsensä hylätyksi. Nykyaikana Rumplen piti tappaa äitinsä, Musta Keiju, mutta hän liittoutuikin tämän kanssa. Tai siltä ainakin näyttää.

Olipa Kerran fanit tai ainakin osa heistä ovat jo pitkään, ensimmäisestä kaudesta asti, toivoneet musikaalijaksoa. Sopiihan musikaaleistaan tunnetun Disneyn hahmoihin perustuvaan sarjaan enemmän kuin hyvin. Itse en musikaaleista niin välitä, mutta olin silti utelias näkemään, kuinka hyvin sarja musikaalijaksoissa oikein onnistuu. Tällä viikolla sain vastauksen. Enemmänkin kuin hyvin.

En ole kovin musikaalinen ihminen, enkä muutenkaan oikein välitä musikaaleista. Niiden musiikki ei vastaa juuri koskaan omaa musiikkimakuani. Niinpä en juuri arvostele laulun musikaalisia ansioita, vaan menen suoraan niiden sisältöön. Tässä ja nyt voin antaa kuitenkin jonkinlaisen yleisarvion: ne ovat oikein tarttuvia kaikki. Siitäkin huolimatta, että kaikkein näyttelijöiden laulutaito ei ole mitenkään erityisen hyvä. 

Hypetyksen keskellä unohtuu helposti se seikka, että ”The Song in Your Heart” oli muutakin kuin musikaalijakso. Se oli myös sekä finaalin laudan asettelujakso, että, mitä tärkeimmin, Emma-jakso. Valokeilassa olikin Emman kasvamien epävarmasta orvosta, vahvaksi meidän tuntemaksemme Pelastajaksi. naiseksi, jonka on nyt määrä käydä viimeiseen taisteluun Mustaa Keijua vastaan.

Valitettavasti tämä tehtiin sortumalla Olipa Kerran perisyntiin eli vanhojen kierrättämiseen. Emman epävarmuudet ovat jo ratkaistu aikaisimmissa jaksoissa, joten koko jakson aikana mietti, kärsiikö Emma jonkinlaisesta valikoivasta muistin menetyksestä. Toki näiden asioiden hoitaminen on aina maraton ei suinkaan pikajuoksu, mutta silti. Hän on oppinut samat läksyt kausi kaudelta ja jakso jaksolta uudestaan.

Takaumat sijoittuivat sitten Lumottuun Metsään. Aikaan vähän ennen Pimeän Kirousta. Snow toivoo tähdeltä, että he saisivat aseen, jolla Paha Kuningatar voitaisiin voittaa. Toive toteutuukin, ja yhtäkkiä kaikki Lumotun metsän asukkaat alkavat laulaa. Voihan siten ilmaista hyvin voimakkaita tunteita, kuten rakkautta ja rakkaus puolestaan on taikuudesta voimakkainta.

Snow ja David tietenkin aloittavat laululla, joka kertoo Pahan Kuningattaren ja hänen taikuutensa voittamisensa rakkauden avulla. Sitten mennään koko laulujutusta suivaantuneen Pahan Kuningattaren linnaan. Hän laulaa laulun siitä, kuinka rakkaudesta ei ole vastusta hänelle ja kuinka se tekee ihmiset heikoiksi. Vaikka ilmaisumuoto on erikoinen, kummassakin viestissä ei ole mitään uutta.

Sitten hän vierailee Pimeän olennon luona, jotta tämä auttaisi häntä lauluongelmansa kanssa. Se kuin estää häntä langettamasta Pimeää Kirousta. Rumple ei kuitenkaan suostu auttamaan entistä oppilastaan ja, oma itsensä kuin on, ei myöskään laulamaan. Reginan pitää selvittää ongelma itse ja osittaa näin olevansa opettajansa ajan ja vaivan arvoinen. Ja erityisesti Pimeän Kirouksen arvoinen.

Snow ja David päättävät käyttää tilaisuuden hyväkseen. He pyytävät apua meidän vanhalla tutultamme, Kapteeni Koukulta. Jostain syystä. Luulisi, että joku muukin voisi auttaa heitä kuninkaan linnaan. Tai jos ollaan rehellisinä, niin syy on ilmiselvä: Antaa Koukun näyttelijälle Colin O'Donoghuellekin tilaisuuden laulaa. ja hyvin hän lauloikin, vaikka hänen laulunsa olikin teemansa nähden liian hilpeä.

Joka tapauksessa Koukku ei kuitenkaan suostu auttamaan, ei vaikka kuninkaalliset tarjoavat hänelle seivoisen summan rahaa. Mutta sitten merirosvo tulee paljastaneeksi laulun keinoin havittelevansa Rumplen henkeä ja kuninkaallisten luvatessa sen hänelle. Onhan mies nyt heidän vankityrmässään. Kiitos Tuhkimon suosiollisen avun.

Ennen kuin nämä kaksi tarinaa, Charmingien ja Reginan, yhdistyvät, käydään vielä Ozissa, jossa Zelena nautti ensi siskonsa ahdingosta ja päätti sitten auttaa tätä. Myös hän haluaa, kirouksen tapahtuvan, vai pitäisikö kirjoittaa Kirouksen. Pimeän Kirous ansaitsee ison K:n. Miten koko laulujuttu kantautui Oziin asti? Se on minulle epäselvää. Niin se kuitenkin on. 

Takaisin Snowhun ja Davidiin. He saapuvat linnaan ja alkavat laulaa. Kyllä, se on kaksikon koko suunnitelma. Voittaa Paha Kuningatar laulamalla. Tuolla suunnittelu taidolla on suorastaan ihme, että kaksikko on edelleen hengissä ja vieläpä voittaneet kaikki vastaantulevat vaarat. Regina vastaa alkamalla myös laulaa, ja tulipallolla. Ovathan he tavallaan hänen tavaramerkkinsä heti sydämen rinnasta poistamisen jälkeen.

Siitä seuraa perin huvittava, eikä pelkästään hyvällä tavalla, laulukaksintaistelu. En osaa sanoa, kuka voittaa sen laulullisilla avuilla, mutta se ei olekaan kohtauksen pääasia. Vaan se, että pienen taistelun jälkeen, niin laulu kuin muunkin, Regina onnistuu käyttämään siskonsa antamaa lipasta kaikkien laulun poistamiseen. Kaikki menee vanhoihin uomiinsa, niin kuin tietenkin pitääkin.

Takaumien lopuksi tapaamme vielä koko musikaalijutun aiheuttaneen Sinisen Keijun, joka kertoo, että laulu ei ole suinkaan tarkoitettu Pahan Kuningattaren voittamiseen. Vaan antamaan Emmalle laulu hänen sydämeensä. Näin prinsessa ei koskaan tuntisi olevan yksin. Voisin sanoa, ettei siinä mennyt niin kuin piti. Emma tunsi itsensä hylätyksi koko lapsuutensa ajan.

Koko laulu sydämessä-jutussa ei ole järjen häivääkään, vaikka se sarjaan sopiikin. Mutta ei ole monessa muussakaan sarjassa tapahtuneessa asiassa. Niinpä katsojien pitää vain mennä mukana. Niellä mitä hulluinkin konsepti ja siirtyä eteenpäin. Minun olisikin jo ajat sitten pitänyt oppia laittamaan aivot narikkaan sarjan katsomisen ajaksi. Se tekisi sarjan katsomisesta hauskempaa.

Kuten siinä, että Sininen Keiju päätti pyyhkiä koko musikaaliepisodin pois Lumotun Metsän väen, ja Zelenan, päästä. Se myös kuuluu siihen samaan uudelleen kierrättämisen katekoriaan. Tässä sarjassa on nähty niin paljon muistinmenetyksiä, jotta niiden vois epäillä aiheuttavan jotain sivuvaikutuksia hahmojen aivojen toimintaan. Se kyllä selittäisi paljon, niin hyvisten kuin pahistenkin käyttäytymistä.

Kokonaisuudessaan takaumat eivät olleet yhtään hullumpia. Näimme monia lauluesiintymisiä, joille oli annettu vielä ”järkevä” syykin. Pidin myös siitä, että kaikki laulut olivat jaksoon tehtyä. Sarjalla on nimittäin, ainakin luultavasti, tekijän oikeudet myös Disneyn musikaalien kappaleisiin. Toki Disneyn animaatioiden laulut ovat parempia, mutta ne ei olisi kuvastunut hahmoja lainkaan.

Juoni ei juuri mennyt eteenpäin, eikä takaumat olleet turhan tapahtuma rikkaita, mutta se vain nyt kuuluu musikaalien henkeen. Jakson viihdearvo oli harvinaisen kova, varsinkin jo parhaat päivänsä nähneelle Olipa Kerralle. Musikaalijaksoa kannatti siis toivoa, vaikka tai sen päätarinaa kiinnostavammat takaumat, olivatkin kaukana täydellisestä. Lähinnä siksi, että monessa siinä tapahtuneessa asiassa ei ollut järjen hiventäkään.

En myöskään pitänyt siitä, että emme saaneet tietää mitään uutta. Onhan Snow ja Davidin vakaumus siitä, että rakkaus voittaa aina, Koukun kostosuunnitelmat, Reginan kostosuunnitelmat sekä Zelenan kateus siskoaan kohtaan jo nähty moneen kertaan monena eri versiona Olipa Kerran kuuden kauden aikana. Se oli ehkä ymmärrettävää tämän kaltaisessa jaksossa, mutta myös valitettavaa.

Pelastajani! (oikealla)

Storybrook. Nykyaika. Itse jakson päätarina alkaa häiden suunnitelulla. Juuri ennen kuin ehdin tylsistyä kuoliaaksi, paikalle saapui Musta Keiju. Ei ehkä kovinkaan viisaasti, sillä ainakin itse olisin käyttänyt yllätyksen suoman edun hyväkseni. Joka tapauksessa hän kehottaa sankareitamme katsomaan kellotorniin ja tarjoaa Emmalle mahdollisuutta luovuttaa suosiolla. Nainen kieltäytyy kuniasta.

Emma ja kumppanit menevätkin kellotornille, näkevät Mustan keijun uusimman Kirouksen ja saavat selville, että se lankeaa Storybrookin ylle heti kuin kellotornin kello osittaa kuutta. Emma päättääkin tarttua Mustan Keijun tarjoukseen. He taistelisivat tässä ja nyt. Vain he kaksi. Eikö Emma ikinä opi? Hänen ei tarvitse, eikä varsinkaan kannata, tehdä kaikkea yksin. Hänen rakastamansa ihmeset ovat myös hänen voimansa.

Muut miettivät, miten kirouksen voisi estää. Reginalla ja Zelenalla onkin siihen erittäin hyvä idea. he pysäyttäisivät ajan. Kuitenkin ennen kuin he ehtivät tuumasta toimeen Rumple ja Musta Keiju tulevat ja käyttävät ajan pysäyttämiseen tarkoitettua loitsua heihin itseensä. Näin he eivät soisi auttaa Emmaa, joka valmistautuu kaksintaisteluun poliisiasemalla, Henryn avustuksella.

Vähän myöhemmin, kunhan Emma on ensin vältellyt kasettisoittimeensa kuuntelemista. Muistuttaahan se häntä huonoimmista ajoista. Pelastaja tapaa Mustan keijun Reginan toimistosta. Hän on valmis antamaan tälle sydämensä. Musta Keiju ei kuitenkaan voi tehdä Emmalle mitään. Ei, vaikka hän on saanut naisen sydämen käteensä. Se ei nimittäin suostu tuhoutumaan.

Miksi. Siihen vastauksen tuo poliisiasemalta puuttuneen sivun, turhankin kätevästi, löytänyt Henry: Emmalla on laulu sydämessään. Niinpä Emma alkaa laulaa, Mustan Keijun odottaessa kohteliaasti laulun loppuun, ja onnistuukin paitsi murtamaan loitsun, jonka alaisena hänen läheisensä on, niin myös saamaan Musta Keijun poistumaan paikalta.

Jos et ymmärrä yhteyttä laulujen ja Enman hetkittäisen tuhoutumattomuuden välillä, et ole ainut. En minäkään. Muutenkin olisin jättänyt laulamisen takaumiin, vaikka Jennifer Morrison varsin hyvin lauloikin. Nykyaikaan ne eivät oikein sovi. Toisin kuin takaumiin, joissa on muutenkin enemmän perinteinen Disney-elokuvien tuntu. Jos ymmärrätte, mitä tarkoitan.

Porukka pääsee viettämään häitä, niin epäloogiselta kuin se kuulostaa. Ei perusjuonen kohdalla, onhan hän häitä suunniteltu jo jonkin aikaa, vaan siksi, että heillä olisi nyt parempaakin tekemistä, kuten estää Mustaa keijua langettamasta kirousta heidän ylleen. Hääseremonia oli kuitenkin koskettava, erityisesti Koukun puheen kohdalla, mutta kuka nyt mitään muuta odottikaan. Juuri sellaiset asiat sarja osaa parhaiten.

Lopuksi vielä lauletaan "Onnellisista aluista" koko hahmokaartin voimin tai ainakin melkein. Kuulostaako tämä epäloogiselta? Kyllä. Lopun laulu olikin ainut, jolle ei ollut mitään hyvää tai edes huonoa selitystä. Muu kuin se, että musikaalit yleensä loppuvat yhteislauluun. Sama tapahtui myös buffyn musikaalijaksossa, joten en laske asiaa jakson viaksi.

Häät keskeyttää Musta keijun kirous saapuu Storybrooken, joka vei hahmomme jonnekin kauas. Minne? Se selvinnee kauden, ja mahdollisesti koko sarjan, kaksituntisessa finaalissa. Häiden jälkeen tämä oli ainut asia, mitä jakso oikeastaan saavutti. Lukuun ottamatta tietenkin sitä, että nyt kaikki tietävät Rumplen petturuudesta. Muuten juoni kiersi kehää ja pahasti. No, eiköhän asia muutu finaaliin mentäessä.

Jaksossa nähtiin myös takauma pikku-Emmasta ja hänen kasettisoittimestaan. Se ei kuitenkaan ollut oleellisista juonen ymmärtämisen kannalta, vaikka itse juonen kannalta olikin. Samaan kategoriaan päätyvät myös jaksossa nähnyt Emman ja Koukun tapaaminen Jolly Rogerissa tai Koukun yllättävän älykäs, mutta siitäkin huolimatta epäonnistunut, suunnitelma Rumplen lyömiseksi.

Mitä musikaalijaksoihin tulee, Buffyn musikaalijaksojen vertauskohdaksi syystäkin jäänyt, sattumalta myöskin kuudennen kauden, "Once More With Feeling" on selvästi parempi. Ei kuitenkaan niin selvästi kuin olisi voinut. Pidänhän minä Buffystä jo sarjanakin enemmän kuin Olipa Kerrasta. Tekeekö se tästäkään jaksosta huonoa? Ei suikaan. Itseasiassa se noussee musikaalijaksojen kakkoseksi.

Tiivistetysti ”The Song in Your Heart” tarjosi hyvin viihdyttävää satuhahmohulluttelu. Kuka kaipaa logiikkaa, kun on laulavia satuhahmoja? Nautin sarjasta enemmän kuin pitkään aikaan, minkä vuoksi annankin jaksolle täydet viisi tähteä.