Salem noitien ja ruton vallassa

Salem on yksi mielenkiintoisemmista Netflix-tuttavuuksistani. Sen uudella, toisella kaudella, Salemi: Witch War uhkaa noitien aiheuttama rutto. Kun vielä sisällissota uhkaa, saavat kaikista viattomammatkin kärsiä.

Juonipaljastuksia on taas luvassa, joten lue omalla vastuulla. Pyrin pitämään ne kuitenkin suhteellisen pieninä, joten uskoakseni tätä arvostelua voi lukea ennen Salemin toisen kauden katsomista.

Vaikka Salem ottaakin vaikutteita hyvin tunnetuista Salemin noitaoikeudenkäynneistä, sarjalla on hyvin vähän tekemistä todellisten tapahtumien kanssa. Jotkin nimet ovat samat kuin tapahtumaan liittyvillä henkilöillä, mutta siihen yhdyskohdat todellisuuteen loppuvatkin. Sarja kannattaakin ottaa pelkkänä viihteenä, ei toisena versiona historiallisista tapahtumista.

Aikaisemmi tapahtunutta: Mary Sibley (Janet Montgomery) sai aikaan erittäin tuhoisan ruton, joka on vain ensimmäinen askel kohti lopullista päämäärää, Luciferin kutsumista maan päälle. Anne Hale (Tamzin Merchant sai tietää olevansa noita erittäin karmimalla tavalla, tappamalla vahingossa omat vanhempansa. Ongelmia tuotti myös Maryn entinen holhokki Mercy Lewis (Elise Eberle). 

Toiseen kauteen mentäessä Salemilla siis menee huonosti. Toivo ei ole kuitenkaan vielä menetetty. Cotton Mather (Seth Gabel) tietää nyt noidista ja heidän juonistaan. Kukaan vaan ei tunnu uskovan häntä. Kuoleman kieliin jäänyt John Alden (Shane West) jäi henkiin, mielessään vain yksi tavoite: tappaa kaikki löytämänsä noidat. Tämä ei kuitenkaan ole helppo tehtävä hänen uusista kyvyistään huolimatta.

Mukaan joukkoon tummaan tulee myös salaperäinen Kreivitär Marburg (Lucy Lawless), poikansa Sebastian von Marburgin (Joe Doyle kanssa). Hän ja Mary huomaavat pian joutuvansa napit vastakkain, samoista pyrkimyksistään huolimatta. Heidän pelinappuloinaan toimivat vanhojen hahmojen lisäksi puritaaneista puritaanein Wendell Hathorne (Jeremy Crutchley).

Salemin ensimmäinen kausi oli minulle erittäin positiivinen yllätys. Lähinnä sarjaa huonosti kuvastavan trailerin, mutta myös vaihtelevien arvosteluiden takia. odotin jotain romanttispainotteista, mutta sainkin viihdyttävän, synkähkön ja visuaalisesti kauniin sarjan, joka ei tosiaankaan sovi heikkohermoisille. Olinkin myyty. Sarjan ensimmäinen kausi saikin minulta hyvät arvostelut.

Toinen kausi oli vieläkin parempi, jos se vain on mahdollista. Se muisti edellisen kauden suurimmat vahvuudet ja poisti osia sen heikkouksista. Esimerkiksi vahvojen naisten rooli pysyi samana. Kreivitär Marburgin myötä niitä tuli jopa yksi lisää. Sarjan suurin heikkous oli huipputylsä John Aldin. Hänen rooliaan kuitenkin pienennettiin tällä kaudella. Olen erittäin iloinen muutoksesta.

Sarjaa on kritisoitu paljon, lähinnä sen historiallisesta epätarkkuudesta. Sen on jopa sanottu loukkaavan sekä noitia, että kaikkia Salemin noitaoikeudenkäynnin uhreja. En menisi niin pitkälle, sillä kyseessä on viihteellinen sarja, joka ei väitäkään kuvaavansa oikeita tapahtumia. Ymmärrän kyllä arvostelijoitakin, varsinkin kuin noidiksi luultuja syrjitään vieläkin jossain päin maailmaa.

Siitä, miten taide vaikuttaa todellisuuteen, voi olla montaa mieltä. Siitä voisikin kirjoittaa ihan oman artikkelin. Sitä en kuitenkaan nyt tee. Oma mielipiteeni on, että tottakai taide vaikuttaa ihmisten tapaan nähdä maailmaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Loppuen lopuksi vastuu on kuitenkin katsojalla. Heidän pitää ymmärtää faktan ja fiktion ero.

Mikään iloinen tarina se ei siis ole. Eikä ihme, sen aihe, Salemin noitaoikeudenkäynnit, ei ole mikään naurun asia. Sitä ei myöskään vaivaa turha mustavalkoisuus. Juonesta voisi kuvitella sarjan olevan puritaanien puolella. Tämä ei ole totta. Itseasiassa jopa noidat saivat enemmän sympatiaa osakseen. Päähenkilöt tietenkin saivat siitäkin karhun osan, sillä heidän tarinaa seurattiin eniten. 

Toteutus oli tälläkin kaudella huippuluokkaa, kaikilla osa-alueilla. Pidin erityisesti sarjan synkähköstä tunnelmasta. Tuollainen goottiromantiikka uppoaa minuun. Sitä edusti myös sarjan tunnussävel, joka piti kuunnella joka kerta. Silmäkarkkiakin tarjottiin niin miesten, naisten, puvustuksen kuin maisemienkin näkökulmasta. Myös taikuuden käyttö tarjosi monenlaisia visuaalisia ihmeitä.

Mary kuului lempihahmoihini sarjassa. Jos jotain hahmoa kannattaa sarjassa kannustaa, niin juuri häntä. Tai ennen niin viatonta Annea, joka esiintyi kaudella edukseen. Hänen taistelunsa noituutensa kanssa kuin kauden parasta antia, ainakin ennen viimeisiä jaksoja. Lisäksi eläinystävä minussa piti hänen suojelijaeläimestään, hiiri Brown Jenkinssistä. Kolmanneksi parhain hahmo oli Cotton. Vihasin häntä ensimmäisen kauden alussa, mutta onneksi mielipiteeni hänestä muuttui nopeasti.

Mercy oli turha lisä kaudelle. Olisivat vaan antanut hänen kuolla. Samaa voisi sanoa Johninkin kohdalla. Hän sai mielenkiintoisia voimia, mutta niiden käyttö jäi vähäisesi. Sivussa oli myös Maryn orja/ystävä Tituba (Ashley Madekwe). Tämä oli valitettavaa, sillä hänen ja Maryn dynamiikka oli yksi ensimmäisen kauden parhaista anneista. Toiselta kaudelta se puuttui kuitenkin täysin, jostain käsittämättömästä syystä.

Entäs sitten kauden suurin uusi hahmo, kreivitär Marburg? Entinen Xena-tähti Lucy Lawless toi hahmoon oman karismansa. Naista rakasti vihata. Toisin oli Sebastianin laita. Hahmo jäi mitäänsanomattomaksi. Hänen ainoana motiivinaan näytti olevan rakkaus Maryyn. Naiseen, jota hän tuskin tunsi. Uusista hahmoista paras oli tieteeseen uskova lääkäri (Stuart Townsend).

Taikuus säilyi edelleen kuvottavana ja pelottavakin. Siihen kuului niin veri kuin muutkin ruumiin osat. Sarjassa nähtiin paljon verta, kuolleita eläimiä, ruumiita, tappamista yms. Uutta oli tieteen näkökulma asiaan. Ideaa ei kuitenkaan viety oikein mihinkään suuntaan. Harmi. ideassa olisi nimittäin voinut olla potentiaalia. Puritaanit kuin näyttävät vahaavan tiedettä melkein yhtä paljon kuin noitiakin.

Kaudessa oli vain 13 jaksoa. Vaikka nautinkin sarjasta ja haluaisin nähdä sitä niin paljon kuin mahdollista, pidän suuntauksesta. Yli 20 jakson kaudessa kuin yleensä riittää myös paljon höttöä, jotain joka laitettiin sarjaan vain ajan kuluksi. Sitä paitsi sarja ei ole vielä ohi. Siitä on tulossa vielä ainakin kolmas tuotantokausi. En tiedä, jääkö se viimeiseksi vai ei. Aika näyttää.

Kaiken kaikkiaan Salemin kausi antoi minulle juuri sitä, mitä odotinkin siltä, jopa enimmässä määrin kuin sen erinomainen ensimmäinen kausi. Viisi tähteä.

Noitia ja ihmissusia Netflixin seurassa

Ajattelin tehdä jotain uutta ja arvostella kaksi sarjaa samassa tekstissä. Arvostelemani sarjat ovat ihmissusisarja Bitten sekä Salemin noitavainoista oman versionsa kertova Salem.

Aloitan arvostelun Bittenistä, sillä katsoin sen ensin. Ensin kuitenkin kerron lyhyesti, mistä sarjassa on kyse. Sarjan kuvauksen jälkeen on vuorossa lyhyt arvosteluosuus, jonka jälkeen teen saman Salemille. Lopuksi teen jonkinlaisen yhteenvedon ja annan sarjoille jonkinlaisen arvosanan. Varo juonipaljastuksia!

Bitten perustuu Kelley Armstrongin menestys-kirjasarjaan, joka kertoo maailman ainoasta naisihmissudesta Elena Michaelsistä (Laura Vandervoort). Sarjan alkaessa Elena on ollut ihmissusi jo jonkun aikaa, mutta hän on päättänyt yrittää normaalia elämää. Hänen aikomuksensa kuitenkin keskeytyvät, sillä hänen ihmissusiperheensä mailla tapahtuu murha.

Elenan ihmissusi perhe tarvitsee hänen apuaan. Ei niinkään myötätunnosta uhreja kohtaan, vaan estääkseen ihmissusien paljastumisen. Ja pitääkseen yllä jonkinlaista lakia ja järjestystä. Syyllinen rikkoi ihmissusien tärkeintä sääntöä: älä tapa ihmisiä. Tämä ei ole niin harvinaista kuin voi luulla, sillä ihmissudet ovat jakautuneet tiukasti sääntäjä noudattaviin, joihin Elenakin kuuluu, ja säännöistä piittamattomiin kapinallisiin.

Sarja sisältää siis paljon kiinnostavia ihmissusien välisiä taisteluita, mysteereitä ja jopa hahmoja. Jos edellä mainitut ominaisuudet kiinnostavat, sarjaa kannattaa vilkaista. Itsekin yllätyin sarjasta positiivisesti. Liikaa ei kuitenkaan kannata odottaa, vaikka sarja . aksaakin viihdyttää tarpeeksi, jotta kaikki 13 jaksoa saa katsottua. Tuskitta vielä. 

Sarjan ihmmissusikuva sopi hyvin tämän tyyppiseen sarjaan. Ihmissusille on siis tehty sama kuin vamppyyreille. Eli heistä on tehty nuoria ja kauniita olentoja, jotka omaavat jonkinlaisia erityiskykyjä. Ihmissudet esimerkiksi voivat muuttua milloin haluavat, ei vaan täysikuun aikaa. Taktiikka sopii tämänkaltaiseen sarjaan, vaikka yleisesti pidänkin klassisemmasta kuvauksesta enemmän.

Pääosa on typillinen tälle genrelle, jota voisi vaikka sanoa nuorten kauhuksi. Hän on nuori, kaunis, vahva ja itsenäinen nainen. Hän on siten hivenen yksiulotteinen, mutta melko varmasti tämän genren peruskatsojien mieleen. Heille sarjassa on myös erityisen paljon mieskomeutta. Miesten paitakin poistuu tasaiseen tahtiin.

Kaikki oli kuitenkin koottu vauhdikkaaseen, suhteellisen kiinnostavaan, mutta kliseiseen pakettiin. Pakettiin, jossa ei kuitenkaan ole suurempia vikoja. Niin näyttelijätyö, visuaalinen ilme ja vuorosanatkin eivät ole silmiinpistävän huonoja, vaikka kirjaan perustuvalta sarjalta voisikin odottaa enemmän. Bitten on tasoltaan vähän keskitason yläpuolella oleva nuorten sarja. Vapaasti memeä lainatakseni: Still better story than twilight.

Salem puolestaa kertoo Salemin noitavainoista, niin kuin nimestäkin voi päätellä. Näkökulma poikkeaa kuitenkin totutusta. Noitia on oikeasti olemassa, eikä siinä kaikki. Kaiken lisäksi juuri he ovat suurin voima noitavainojen syntymiseen. Syykin selviää sarjan edetessä, eikä se tosiaankaan ole mitenkään viaton.

Taikuus on kuvattu harvinaisen härösti, joten herkemmät älkää vaivautuko. Olen tosissani. Kyseessä ei ole mikään Siskoni on Noita. Tyyli muistuttaakin enemmän American Horror Storya tai Sleepy Hollow:ta. Myös kuvauksen osalta. Juonen ja taikuuden lisäksi myös kuvaus on harvinaisen pimeää.

Sarjan voidaan ajatella vähättelevän Salemin noitavainon uhreja. Ymmärrän kyllä kannan hyvin, mutta olen eri mieltä. Sarjassa on viattomia uhreja riittämiin. Juuri niitä, joita poltetaan tai vedetään hirteen noitina. Se, että noidat ovat sen takana, ei tee tapahtuneesta vähemmän kauheaa tai uhreista vähemmän uhreja. Kaiken lisäksi kyseessä on vain tv-sarja.

Tarinan keskiössä on noidan ja kotiin palanneen sotilaan rakkaustarina, joten odotin jotakin Rometa ja Juliaa tarinaa noituudella maustettuna. Siksi emminkin sarjan katsomisen suhteen. Oneksi päätin kuitenkin vilkaistaa sarjaa. Rakkaustarina on tarinan kannalta olennainen kyllä, mutta enenmmän ruutuaikaa käytetäänkin nimenomaan väitettyjen noitien tuomitsemiseen, syyttömien pelastamiseen sekä noituuden harjoittamiseen.

Salem on yksi parhaista viime aikona katsomistani Netflixistä löytyvistä sarjoista. Heti Orphan Blackin jälkeen. Esimerkiksi nyt katsomani The Returned ei ole läheskään yhtä hyvä, vaikka luultavasti katson ainakin sarjan ensimmäisen kauden. Salemin hyvyyteen on monta syytä, kuten erilainen näkökulma noituuteen, historiallinen ympäristö ja moniulotteiset hahmot. Jännitystäkään ei ole unohdettu.

Sarjassa ei myöskään ole perinteistä “Sankari aina voittaa”- kaavaa, vaikka siinä perinteinen, ajalle epätyypillisen moderdea viljelevä päähenkilö sillä onkin. Sankaria näkee kuitenkin suhteellisen hatvoin, varsinkin loppua, että katsoja voi tuntea yhteyttä enemmänkin juuri Maryyn ja toivoa hänen suunnitelmansa onnistuvan.

Salem on Bittenia aikuismaisempi, hyvällä tavalla pelottavampi ja omalaatuisempi sarja. Ehkäpä vertailu näkyi jo arvostelun aikaisemmassa vaiheessa. Ehkä mielikuvani Bittenissä muuttui negatiivisempaa suuntaan, kun olin katsonut melkein heti perään Salemin. Jokatapauksessa annan Bittenille kolme ja puoli tähteä. Salem puolestaan saa niitä viisi.