Fantasiaparodioiden mestari Terry Pratchettin viimeinen aikuisten kirja, Täyttä Höyryä, on pakkoluettavaa jokaiselle fantasiasta ja huuumorista pitäville. Sen heikkouksista huolimatta.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Täyttä Höyryä-kirjasta ja mahdollisesti myös muista Terry Pratchettin Kiekkomaailmaan-sijoittuvista kirjoista.
Kiitos nuoren keksijänero Dick Simnelin ja hänen mullistavan keksintönsä, junan, Kiekkomaailma pääsee vihdoin nykyaikaan. Koska keksinnöstä hyötyvät kaikki, varsinkin rahallisesti, kaupunkia rautaisella otteella hallitseva lordi Vetinari päättää antaa töiden valvomisen uskotulleen, entiselle huijarille, nykyiselle virkamiehelle, Tahmee von Lipwigille, joka ei työstä innostu.
Miehen ei kuitenkaan auta muu kuin totella tai muuten hänet heitetään kissanpennuille, kaameampi kohtalo kuin voisi luulla. Tahmeen työ ei ole helppo, sillä pienintäkin muutosta vastustavat kääpiö fundamentalistit he haluavat estää sen valmistautumisen keinolla, millä hyvänsä. Saman ongelman kanssa kamppailee myös uudistushenkinen kääpiöiden alhaisen kuningas, Rhys Rhysson.
Olen lukenut melkein jokaisen Terry Pratchettin aikuisille suunnatun Kiekkomaailma-kirjan ja muutaman nuorten kirjankin, sillä pidän niiden huumorista, omalaatuisista hahmoista, laajasta maailmasta, optimistisesta maailmankuvasta sekä yllättävänkin syvällisestä filosofiasta. Se, että ne ovat syvästi rakastamaani fantasiaa on pelkkää plussaa.
Niinpä en epäröinyt hetkeäkään kuin huomasin sarjan viimeisimmän, ja valitettavasti myös viimeisen, osan tulleen lähikirjastooni. Epäröintiin ei olisi ollut tarvettakaan, sillä vaikka kirja ei ehkä kirjailijan paras olekaan, niin se kuuluu silti lajityyppinsä ehdottomaan aateliin, tarkoitetaan sillä lajityypillä sitten fantasiaa tai parodioita.
Täyttä Höyryä-kirjan aiheet eivät olisi voineet olla ajankohtaisempia: kehitys ja ennen kaikkea sen vastustaminen sekä erilaisuus ja sen suvaitseminen tai jossain tapauksessa suvaitsematta jättäminen. Mielsi kyseiset kehityksen ja erilaisuuden vastustajat sitten islamistiterroristeiksi tai äärioikeistoksi. Vakavat aiheet ei kuitenkaan ole se, mikä määrittelee kirjan, vaan huumori.
Kiekkomaailmakirjat ovat aina olleet ennen kaikkea hauskoja, eikä se asia ole muuttunut miksikään. Täyttä Höyryä tarjoaa taattua Terry Pratchett-huumoria huvittavine sanankäänteinen, toinen toistaan koomisimpine tilanteineen ja tietenkin ei välttämättä aina tarpeellisia, mutta sitäkin nauruhermoja kutkuttavampia alaviitteitä.
Varoitus: Tämä arvostelu sisältää paljastuksia Täyttä Höyryä-kirjasta ja mahdollisesti myös muista Terry Pratchettin Kiekkomaailmaan-sijoittuvista kirjoista.
Kiitos nuoren keksijänero Dick Simnelin ja hänen mullistavan keksintönsä, junan, Kiekkomaailma pääsee vihdoin nykyaikaan. Koska keksinnöstä hyötyvät kaikki, varsinkin rahallisesti, kaupunkia rautaisella otteella hallitseva lordi Vetinari päättää antaa töiden valvomisen uskotulleen, entiselle huijarille, nykyiselle virkamiehelle, Tahmee von Lipwigille, joka ei työstä innostu. Miehen ei kuitenkaan auta muu kuin totella tai muuten hänet heitetään kissanpennuille, kaameampi kohtalo kuin voisi luulla. Tahmeen työ ei ole helppo, sillä pienintäkin muutosta vastustavat kääpiö fundamentalistit he haluavat estää sen valmistautumisen keinolla, millä hyvänsä. Saman ongelman kanssa kamppailee myös uudistushenkinen kääpiöiden alhaisen kuningas, Rhys Rhysson.
Olen lukenut melkein jokaisen Terry Pratchettin aikuisille suunnatun Kiekkomaailma-kirjan ja muutaman nuorten kirjankin, sillä pidän niiden huumorista, omalaatuisista hahmoista, laajasta maailmasta, optimistisesta maailmankuvasta sekä yllättävänkin syvällisestä filosofiasta. Se, että ne ovat syvästi rakastamaani fantasiaa on pelkkää plussaa.
Niinpä en epäröinyt hetkeäkään kuin huomasin sarjan viimeisimmän, ja valitettavasti myös viimeisen, osan tulleen lähikirjastooni. Epäröintiin ei olisi ollut tarvettakaan, sillä vaikka kirja ei ehkä kirjailijan paras olekaan, niin se kuuluu silti lajityyppinsä ehdottomaan aateliin, tarkoitetaan sillä lajityypillä sitten fantasiaa tai parodioita.
Täyttä Höyryä-kirjan aiheet eivät olisi voineet olla ajankohtaisempia: kehitys ja ennen kaikkea sen vastustaminen sekä erilaisuus ja sen suvaitseminen tai jossain tapauksessa suvaitsematta jättäminen. Mielsi kyseiset kehityksen ja erilaisuuden vastustajat sitten islamistiterroristeiksi tai äärioikeistoksi. Vakavat aiheet ei kuitenkaan ole se, mikä määrittelee kirjan, vaan huumori.
Kiekkomaailmakirjat ovat aina olleet ennen kaikkea hauskoja, eikä se asia ole muuttunut miksikään. Täyttä Höyryä tarjoaa taattua Terry Pratchett-huumoria huvittavine sanankäänteinen, toinen toistaan koomisimpine tilanteineen ja tietenkin ei välttämättä aina tarpeellisia, mutta sitäkin nauruhermoja kutkuttavampia alaviitteitä.
Valitettavasti kirja ei ole aivan yhtä hauska kuin useimmat aikaisemmat osat. Olisiko kenties Alzheimerin tauti vienyt kirjailijasta hänen parhaan teränsä. Tämä näkyy muussakin kirjoituksessa, minkä vuoksi ansiosta en voi kirjaa ihan aikaisempien tasoisena pitääkään. Loistava kirja oli siitäkin huolimatta, paljon parempi kuin useimpien muiden fantasiat. Siitä ei ole epäilystäkään.
Muuten teoksen juoni oli aika kaavamainen, sekä Kiekkomaailman, että muutenkin kirjallisuuden mittapuulla, niin fantasian kuin vähän muissakin genreissä. Kiinnostava se kyllä oli, hieman yllättävänkin siihen nähden, että rautatiet tai oikein mikään siihen liittyvä eivät ole koskaan herättänyt minussa tunteita puolesta tai vastaan. Ei ainakaan tarpeeksi niistä kertovan kirjan lukemiseen.
Hahmot olivat värikkäitä ja hauskoja, niin kuin Kiekkomaailman asukkailta on totuttu odottamaankin. Pidin erityisesti Tahmeesta. En niin paljon kuin kirjassa myös nähdyistä Kuolemasta, Sam Vinesista ja Angusista, mutta silti. Alhainen kuningaskin oli oikein hyvin tehty. Muut tärkeät hahmot eli Dick ja Harri Kuningas olivat sitten ihan hyviä, muttei mitenkään loistavia. Muista hahmoista ei ole paljon sanottavaa.
Täyttä Höyryä toimii myös itsenäisenä teoksena, toisin kuin voisi luulla sen perusteella, että kyseessä on jo kirjasarjan 40. osa, vaikka sarjan aikaisempien teosten lukeminen tuokin lukemiskokemukseen jotain extraa. Nähdäänhän siinä paljon edellisestä osasta tuttua, niin hahmojen, paikkojen kuin juonellistenviittauksienkin osalta.
Tiivistetysti Täyttä Höyryä antoi Kiekkomaailma-kirjasarjalle sen ansaitseman lopetuksen ja enemmänkin. Ihan aikaisempien osien vertaiseksi se ei kuitenkaan pääse. Neljä tähteä. Tiedän kuitenkin jo nyt, että tulen kaipaamaan sarjaa ja erityisesti sen juuri nykypäivänä tarvittavaa positiivisuutta. Terry Pratchetin kuolema oli suuri menetys fantasiakirjallisuudelle ja maailmalle ylipäätään.
Muuten teoksen juoni oli aika kaavamainen, sekä Kiekkomaailman, että muutenkin kirjallisuuden mittapuulla, niin fantasian kuin vähän muissakin genreissä. Kiinnostava se kyllä oli, hieman yllättävänkin siihen nähden, että rautatiet tai oikein mikään siihen liittyvä eivät ole koskaan herättänyt minussa tunteita puolesta tai vastaan. Ei ainakaan tarpeeksi niistä kertovan kirjan lukemiseen.
Hahmot olivat värikkäitä ja hauskoja, niin kuin Kiekkomaailman asukkailta on totuttu odottamaankin. Pidin erityisesti Tahmeesta. En niin paljon kuin kirjassa myös nähdyistä Kuolemasta, Sam Vinesista ja Angusista, mutta silti. Alhainen kuningaskin oli oikein hyvin tehty. Muut tärkeät hahmot eli Dick ja Harri Kuningas olivat sitten ihan hyviä, muttei mitenkään loistavia. Muista hahmoista ei ole paljon sanottavaa.
Täyttä Höyryä toimii myös itsenäisenä teoksena, toisin kuin voisi luulla sen perusteella, että kyseessä on jo kirjasarjan 40. osa, vaikka sarjan aikaisempien teosten lukeminen tuokin lukemiskokemukseen jotain extraa. Nähdäänhän siinä paljon edellisestä osasta tuttua, niin hahmojen, paikkojen kuin juonellistenviittauksienkin osalta.
Tiivistetysti Täyttä Höyryä antoi Kiekkomaailma-kirjasarjalle sen ansaitseman lopetuksen ja enemmänkin. Ihan aikaisempien osien vertaiseksi se ei kuitenkaan pääse. Neljä tähteä. Tiedän kuitenkin jo nyt, että tulen kaipaamaan sarjaa ja erityisesti sen juuri nykypäivänä tarvittavaa positiivisuutta. Terry Pratchetin kuolema oli suuri menetys fantasiakirjallisuudelle ja maailmalle ylipäätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti