tiistai 10. helmikuuta 2015

Siskoni on fantasiamaan noita

Forgotten Realm kuuluu kiistatta parhaimpien fantasiasarjojen joukkoon. Sarjan tasoa on myös äskettäin lukemani Erin M. Evanssin Vastustaja, alkuperäiseltä nimeltään The Adversary.

Vastustaja on Maailmanjako-kirjasarjan kolmas osa. Sarja koostuu kuudesta itsenäisestä teoksesta, joiden kirjoittajat kuvaavat suurta muutosta omien hahmojensa silmin. Se kertoo kaksoissiskoista, Faridesta ja Havilarista. Siskokset ovat ns. syväläisiä. He näyttävät muuten ihmisiltä, mutta heillä on sarvet, häntä ja pupillittomat silmät. Heistä ensimmäisenä mainittu on paholaisen kanssa sopimuksen tehnyt noita ja toinen taitava taistelija.

Vastustajassa Faride joutuu rakkaitaan suojellakseen tekemään sopimuksen Sairche – nimisen paholaisen kanssa. Sairche lupaa suojella siskoksia, kunnes he täyttävät 27-vuotta. Sairche pitääkin oman osansa sopimuksesta, ei vain niin kuin voisi luulla. Sopimus vie Fariden pahan velhon luokse tehtävänään erotella läheisen “kylän” ihmisistä ne, jotka ovat jonkin jumalan valittuja. Eräänlaisia fantasiamaan supersankareita.

En ole lukenut, tavoistani poiketen, sarjan kirjoja järjestyksessä. Tämä on ensimmäimen kyseisen sarja kirja. Onneksi sen voi lukea, vaikka maailma olisi ennestään tuntematon. Ainakin minä pysyin mukana. Kirjassa on joitakin uusia käsitteitä, mutta niiden merkitys selviää yleensä sanan yhteydestä. Se ei siis haittaa.

Vastustaja on joiltakin osislta hyvin epätyypillinen fantasiakirja. Kuinka moni Forgotten Realm-sarjan kirja alkaa hyvin teinityttömäisellä poikakeskustelulla kahden siskoksen välillä? Veikkaan, ettei kovinkaan moni. Minun pitikin tarkistaa, lainasinko varmasti oikeanlaisen kirjan. Onneksi kirjan edetessä siitä keskeytyi hivenen perinteisempää fantasiaa, johon kirjailija olikin lisännyt maailmaan oman kosketuksensa. 

Myös päähenkilöt olivat hyvin fantasialle epätyypillisiä, mikä ei ole välttämättä paha asia. Eivät edes ihmisiä. Sitäpaitsi, kuinka moni sankari tekee sopimuksia paholaisen kassa? He ovat möys tavallisia sinisilmäisempiä. Enenmmänkin kuin hieman. Siskosten keskinäinen suhde oli uskottava, ainakin minusta. Samoin siskokset muutenkin. He ovat mukavan moniulotteisia hahmoja.

Minusta Havilaria olisi voinut käyttää enenmmänkin, sillä hahmossa on paljon potenttiaalia.
Siskoksilla on kuitenkin omat huonot puolensa. Esimerkiksi Faridessa minua ärsytti hänen marttyyriasenteessa. Havilarin päähän ei puolestaan näyttänyt mahtuvan juuri muuta kuin Brin. Paikoittain mietin jo hänen osuutensa skippaamista.

Muitakin hahmoja riitti. Pidin eniten siskosten ottoisästä mehenistä. Muut jäivät hieman etäisesti. Joskus piti muistella, kuka on kukakin, sillä jotkin hahmot kuvailtiin vain kerran. Lisäksi joistakin hahmoista oli vaikea saada kuvaa. Olisinkin toivonut lisää kuvailemista, jota fantasiasta ei yleensä puutu.

Kirjassa ei ollut turhan paljon taistelukohtauksia. Minusta muutama sellainenkin kohtaus olisi mahtunut, varsinkin, kun ottaa huomioon kirjan pituuden. Kirjssa olevat taistelut ovat kuitenkin hyvin kuvattu ja erittäin monipuolisia. Hidas alku palkittiinkin lopussa, joka olikin kunnon fantasiamättöä. Draamaa kuitenkaan unohtamatta.

Vastustaja ei ole kaikkein paras Forgotten Realm-kirja, mutta siitäkin huolimatta se jaksaa pitää otteessaan ja sammuttaa kyltymättömän fantasian nälkäni. Kirja sopii tämäntyyppisen fantasian ystäville ja ansaitseekin siitä neljä tähteä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti