Laulaen halki fantasiamaan

Pidän  fantasiasta, huumorista ja jossain määrin myös musikaaleistakin. Siksi ei ole mikään ihme, että äskettäin katsoman fantasiallinen musikaalikomedia Galavant on melkein kuin minulle tehty.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia Galavantin ensimmäisestä ja mahdollisesti myös toisesta tuotantokaudesta!!!

Uljaan ritari Galavantin (Joshua Sasse) satukirjamainen elämä mullistuu kuin paha kuningas Richard (Timothy Omundson) kaappaa hänen unelmiensanaisen, kauniin Madalenan (Mallory Jansen), vaimokseen. Vaaroja uhmaten mies ryntää pelastamaan rakkaansa, niin kuin kunnon sankarin kuuluukin. Turhaan, sillä tämä on päättänyt valita Richardilta saamansa vallan ja rikkaudet häntä rakastavan miehen sijaan.

Galavant lannistuu. Hän saa kuitenkin uutta puhtia kuin Richardin valloittaman Valencia prinsessa Isabella (Olipa Kerrasta tuttu Karen David) pyytää legendaarisen sankarin apua sekä hänelle itselleen, että valintaansa katuvalle Madalenalle. Tai siltä ainakin ensisilmäyksellä saattaa vaikuttaa. Näin saa alkunsa laulun-ja toiminnantäyteinen sekä ennen kaikkea hauska seikkailu kohti Valenciaa ja tosirakkautta.

Galavant oli minulle kohtuullisen uusi tuttavuus. Tiesin sarjan olemassaolosta vain, koska yksi sen näyttelijöistä, Madalenaa näyttelevä Mallory Jansen, näytteli myös Agents of S.H.I.E.L.D:issä. Päätin kuitenkin katsoa se, paremman sarjan puutteessa, ja olenkin hyvin iloinen siitä, että katsoin. Se ei ole ehkä paras lähiaikoina katsomistani sarjoista, mutta ainakin yksi hauskimmista.

Ja vaikka Galavant ei kuulukaan huippusarjojen joukkoon, se oli viihdyttävä kuin mikä. Siitä pitivät sarjan hauskuus, ammattitaitoiset tekijät, tarttuvat musiikkinumerot, karismaattiset näyttelijät ja piristävä itsetietoisuus. Valitettavasti nekään eivät riittäneet kolmannelle kaudelle, jota sarja olisi paitsi ansainnut, niin myös tarvinnut. Sen tarina nimittäin jäi osittain kesken.

Sarjan juoni oli aika perus, varsinkin ensimmäisissä jaksoissa. Toki joitakin yllätyksiäkin ja omia lisäyksiä löytyi, paljonkin, mutta ei mitään liian omaperäistä. Tarkoituksella, parodioihan se juuri fantasiaa ja kyseisen tyylilajin, ja tämän pitää genreä rakastavankin myöntää, monia kliseitä. En usko, että kukaan sarjaa pelkästään juonen takia katsookaan. Se loistaakin tavalla, jolla tarina kerrotaan.

Kuinka moni hahmo esimerkiksi käyttäisi yhtä hahmoja selostajanaan, nimeäisi toisen kauden aloitusjaksonsa "A New Season aka Suck It Cancellation Bear"-nimellä tai lisäisi fantasiamaailmaansa poikabändimäiseen tapaan laulavia munkkeja, pieniä jättiläisiä ja isoja kääpiöitä, rakkauteen vastaavia zombeja, sympaattisia merirosvoja ja metsän keskellä löytyvän homobaarin?

Asiaa ei pahenna se, että toteutuksesta ei juuri löydy vikaa, ainakin jos ottaa huomioon sarjan varsin pienen budjetin. Tai sitä, että siinä vilisi suhteellisen tuntemattomien pääosan esittäjien lisäksi myös kohtuullisen paljon tunnettujakin näyttelijöitä, esimerkiksi John Stamos, Buffy-tähti Anthony Head tai musiikin alan kuuluisuus Al Yankovic.

Galavantin hahmot eivät olleet yhtään hullumpi komediasarjan mittapuulla. Heitä kuitenkin vaivasi tietty stereotyyppisyys, varsinkin Madalenalla ja Jesterillä, mutta se ei ole niinkään erikoista lajityypin huomioon ottaen. Sitä paitsi kaikki, jopa äsken mainitsemani kaksikko, saivat kyllä myös osakseen hieman hahmokehitystäkään, eivätkä he siten olleet niin yksiulotteisia kuin etukäteen pelkäsin.

Itse päähenkilö Galavant oli sympaattinen, joskaan ei mitenkään erittäin omaperäinen hahmo. Samaa voisi sanoa myös suosikkihahmokseni, joskin juuri ja juuri nousseesta, Isabellasta. Karen Davis oli minulle ennestään tuttu Olipa Kerrasta ja häntä olikin kiva nähdä lisääkin. Huono hahmo, hieman yllättäen, ei ollut myöskään kuningas Richard, joka muuttui sarja aikana koomisesta roistosta epätodennäköiseksi sankariksi.

Missään nimessä en sanoisi sarjaa täydelliseksi, monestakin syystä. Osa vitseistä oli makuuni turhan lapsellisia. Tarinassa oli ihan liikaa tyhjäkäyntiä, jopa niinkin, että sarjan voisi leikata elokuva- tai minisarjamuotoon ilman, että mitään olennaista jää pois. Lisäksi joidenkin tilanteiden ratkaisut löytyivät vähän liiankin sopivasti, mikä olikin koko sarjan huonoin puoli. 

Galavantin huonot puolet eivät kuitenkaan koskaan ylittänyt sen hyviä, tai jopa suorastaan loistavia, piirteitä. Niinpä voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että jos sarja kiinnostaa sinua edes vähän, siitä kannattaa katsoa edes pari ensimmäistä jaksoa. Varsinkin kuin ne kestävät vain noin 20 minuttia, joten siinä ei häviä juuri mitään. Edes aikaa.

Tiivistetysti Galavant on oiva esimerkki siitä, kuinka fantasiaa, komediaa ja musikaaleja oikein pitää yhdistää. Sitä ei voi katsoa nauramatta ja tuntematta edes jotain hahmoja ja heidän kummalista maailmaansa kohtaan. Täydet viisi tähteä. Sarjan ilmeisistä vioista huolimatta.