Näytetään tekstit, joissa on tunniste sleepy hollow. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sleepy hollow. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. elokuuta 2015

Lisätietoa Sleepy Hollowin ja Bonesin yhteisjaksoista

Elikkä sain lisätietoja Sleepy Hollowin ja Bonesin yhteisjaksoista. Samalla huomasin olleeni väärässä veikkauksieni suhteen. Tässä ne tiedot sitten tulevat.

Ensimmäiseksi tulee Bonesin jakso, jossa kummankin sarjan porukka sattuvat etsimään samaa todistetta. he päättävät viisaasti tehdä yhteistyötä.

Sleepy Hollowissa Isabodin vanha vihollinen nousee haudastaan ja niinpä he tarvitsevat Bonesin tiimin apua. He siis käyttävät nykyaikaisia keinoja 1800-luvun mysteerin selvittämiseen.

Sinä oli kaikki tieto aiheesta täällä erää. laitan johonkin tahtiin, kun taas uutta selviää.




perjantai 17. heinäkuuta 2015

Bonesista ja Sleepy Hollowsta sekoittava jakso

Eilen kuulin kummia. erittäin kummia. Bonesista ja Sleepy Hollowsta on tulossa ns. crossover-jaksoja. Kumpikin sarja saa omansa. Miten tämä toimii? Onhan kyseessä kaksi täysin erilaista sarjaa. Sitä en tiedä. veikkaan, että Bonesissa Brennan tai Booth näkevät mahdollisesti näkyjä tai pääsevät työskentelemään Sleepy Hollown kuvauspaikalla. Sleepy Hollow:n kohdalla sejkoittaminen on luiontevampaa. Voivathan hyvpyn bonesin maailmaan perustella vaikka ovella rinnakkaistodellisuuteen.


tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tiivistunnelmainen kauhutarina - Sleepy Hollow

Päätön ratsumies, Yhdysvaltain sisällissota, demoneita ja muita kauhuja. Sleepy Hollow tarjoaa kaikkia näitä ja enemmänkin. Sarjan alussa Yhdysvallan sisällissodassa kuollut Ichabod Crane herää eloon nykyajan pikkukaupunkiin, Sleepy Hollowiin. Sarjan huumori liittyykin usein, toisen päähenkilön tietämättömyydestä nykyaikaa kohtaan. Valitettavasti herääjiä oli muitakin, Cranen vanha vihollinen, nykyään päätön ratsumies. Hänet kukistaakseen Cranen pitää liittoutua paikallisen poliisin ja sarjan toisen päähenkilön, Abbie Millsin, kanssa. Sarja perustuu Washington Irvingnin The Legend of Sleepy Hollow- nimiseen novelliin, josta Tim Burton teki elokuvan vuonna 1999.


Minusta Sleepy Hollow on yksinkertaisesti paras tällä hetkellä tuleva uusi sarja. Siinä on jännitystä, toimintaa ja huumoria juuri minun makuuni. Päähahmot tasapainottavat toinen toisiaan. sarja onnistui, niin hahmojen kuin näyttelijöiden suhteen. Pidän myös siitä, että sarjassa on myös muitakin kuin valkoisia hahmoja. Lisäksi siinä on Abbie edustaa vahvoja naishahmoja, mikä on aina plussaa. Tarina on mielenkiintoinen ja se pitääkin otteessaan. Päähenkilöjen välille ei ole yritetty väkisin tunkea mitään romanssia, vaan he ovat suosiolla ystäviä ja liittolaisia. Historianystävänä arvostan myös takaumia 150 vuoden taakse ja historiasta tutut nimet tulevat aika ajoin esiin, kuten George Washington. Tosin saisin siitä enemmänkin irti, jos perehtyisin vähän juuri tuohon kauteen. Tunnusmusiikki sopii loistavasti sarjaan ja se kannattaakin kuunnella ainakin kerran. Sleepy Hollow on pikemminkin jännittävä, kuin pelottava, mutta kauhun ystävien kannattaa katsoa ainakin pilotti. En voi taata, että pidät sarjasta, mutta minuun se ainakin iski. Sarjaa o verrattu True Bloodiin, Olipa Kerran- sarjaa sekä Buffy Vampyyrintappajaan.