Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipiteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mielipiteet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. huhtikuuta 2014

Elämänkatsomustieto vapaasti valittavaksi

Elämänkatsomustiede on monitieteinen oppiaine, johon kuuluu aineksia filosofiasta, uskonto-, yhteiskunta- ja kulttuuritieteistä. Se yhdistää mm. monialaisesti eettistä pohdintaa, lasten ajattelutaitojen kehittämistä, erilaisiin katsomuksiin tutustumista sekä kansalaistaitoja tukevaa demokratiakasvatusta. Tällä hetkellä siihen saa osallistua vain kirkkoon kuulumattomat oppilaat. Poikkeuksena ovat aikuiskoulutus ja esiopetus.

 Minusta elämänkatsomustieto pitäisi avata vapaaksi kaikille koululaisille. Se lisäisi uskontokuntaan kuuluvien oppilaiden ja heidän vanhempiensa päätösvaltaa elämänkatsomuksellisten aineiden opiskelussa. Myös aineen arvostus nousisi. Koulujen ei myöskään tarvitsisi enää käsitellä arkaluontoisia tietoja lasten ja heidän vanhempiensa jäsenyyksistä eri uskontokunnissa. Koulussa olisi edelleen myös uskonnonopetusta, johon osallistuisivat kaikki niin valitsevat. Jotkut pelkäävät, että luterilaiseen kirkkoon kuuluvien oppilaiden myötä elämänkatsomustieto muuttuu uskonnon opetukseksi. Näin ei pitäisi kuitenkaan käydä, sillä elämänkatsomustiedolla on jo vakiintuneet opetussuunnitelmat ja oppikirjat, eikä opettaja saa opettaa opetussuunnitelman ulkopuolisia asioita. Pelätään myös, ettei päteviä elämänkatsomustiedon opettajia riitä kouluille. Pelko ei ole aiheellinen, koska tällä hetkellä elämänkatsomustiedon ryhmäkoot ovat keskimäärin pieniä, joten lisäoppilaita mahtuu hyvin mukaan. Luokanopettajakoulutuksessa sekä aineenopettajakoulutuksessa on myös helppo lisätä elämänkatsomustiedon opintoja opettajille. Helsingin yliopistosta valmistuvista luokanopettajista jo yli 80% hankkii pätevyyden elämänkatsomustiedon opettamiseen.


Asiasta on tehty adressi, joka luovutettiin opetusministerille 14.10.2010. Adressi pidetään kuitenkin auki kunnes elämänkatsomustiedon vapaasti valittavuus toteutuu Suomessa.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Denialistit – Tieteellisen totuuden kyseenalaistajat

Tieteellisen totuuden haastaminen on oikein, sillä se kehittää tiedettä eteenpäin. Kannatan muutenkin itsenäistä ajattelua ja opitun tiedon kyseenalaistamista. Kuitenkaan skeptinen suhtautuminen tieteen tutkimustuloksiin ei tarkoita sitä, että mikä tahansa esitetty vastaväite olisi yhtä hyvä tai jollain tapaa pätevä kritiikki saatuja tuloksia kohtaan.

Valitettavasti olemassa on yksi ryhmä, jotka eivät kuulu tieteellisiin keskusteluihin, saatikka suosikki-ihmisiini: Denialistit. He kieltävät tiedeyhteisön oikeaksi todistaman asian välttääkseen epämiellyttävän totuuden ja eroavat tieteellisestä väittelystä siten, että heidän väitteet ovat näennäistieteellisiä. He vetoavat muun muassa tunteisiin, retorisiin kikkoihin, valeasiantuntijoihin ja salaliittoteorioihin. He myös huomioivat vain omaa näkemystään puoltavat tutkimukset. Toiselta puolelta vaaditaan taas epärealistisia ja aukottomia tutkimustuloksia. Pienikin epävarmuus tekee väitteet epätodeksi. Kärjistäen denialistit tekevät asiastaan jonkinlaisen uskonnon. Heidän motiiveinaan voi olla raha, politiikka tai ideologia. Taustalla voi olla myös halu tulla eräänlaiseksi totuuden esitaistelijaksi. Jotkin totuudet voivat olla myös liian suuria ihmisten käsiteltäväksi, kuten ilmastonmuutos. Ajatus siitä, että ihmiset vaikuttaisivat siihen, on erittäin pelottava ja lisäksi asian muuttaminen vaatisi uhrauksia, joita ei olla valmiita tekemään. Niinpä koko ilmastonmuutos on paljon kätevämpi kieltää. He eivät muuta käsitystään, vaikka mikä olisi. Tunnetuimmat denialistit kiistävät mm. ilmastomuutokset, holokaustin, rokotteiden hyödyt tupakoinnin vaarat ja terroristien osuuden WTC-tornien iskuissa. Käytännössä dentalistin tunnistaminen voi olla vaikeaa, joskus jopa mahdotonta. Siksi ketään ei pitäisi leimata turhan nopeasti. vaikka joku olisi eri mieltä kanssasi, se ei tarkoita automaattisesti sitä, että hän on dentalisti. Esimerkiksi vaikka uskon itse, että ilmastomuutos on aika pitkälti ihmisten aaiheuttamaa ja tulossa piankin, kaikki erimieltä olevat eivät suinkaan ole dentalisteja, vaan heillä voi olla hyvinkin järkeviä argumentteja puoltamaan asiaansa.Lisäksi pitää muistaa, että asiantuntijatkin voivat olla väärässä. He voivat myös saada tutkimuksen näyttämään haluamaansa tulosta. 

Jos tunnistit itsesi edellä mainitusta kuvauksessa, sinun kannattaa tarkistaa tietosi. En tarkoita, että sinun pitäisi muuttaa mielipiteitäsi. Asian tarkastelu voi johtaa sinut myös samaan johtopäätökseen. Muutut kuitenkin denialististä skeptikoksi ja saat tiedekeskusteluun uusia tieteellisesti päteviä aseita.  Saatat olla jopa oikeassa, sillä aina yleisesti tieteellisenä tosiasiana pidetty ei ole totta. samaa voi sanoa myös toisin päin. Vähemmistöjen uskomukset eivät muuta mitään totuudeksi.