Sherlock Holmesin pikkusisko etsivätyön parissa

Netflixiin vasta tullut, kuuluisan etsivän Sherlock Holmesin siskosta kertova Enola Holmes-elokuva viihdytti loistavan päähahmonsa ansiosta, mutta olisin toivonut sen mysteereiden olleen parempia.

Varoitus: Tämä arvostelu sisältää jonkin verran juonipaljastuksia!

Enola Holes (Stranger Thingsin Millie Bobby Brown) on elänyt koko elämänsä kaksin äitinsä Eudoran (Harry Pottereiden Helena Bonham Carter) kanssa opetellen kaikkea tieteestä taistelutaitoihin. Ennen kaikkea hän kuitenkin oppi elämään välittämättä viktoriaanisen Englannin naisiin kohdistuvista vaatimuksista. Hänen elämänsä mullistuukin täysin kuin kyseinen äiti katoaa ja siskonsa huoltajaksi tullut Mycroft (Sam Claflin) päättää lähettää hänet nuorille tytöille käytöstapoja opettavaan kouluun.

Enola ei tästä tietenkään pidä, joten hän karkaa etsimään äitiään apunaan tämän jättämät vihjeet. Tehtävä ei olekaan ihan helppo, varsinkin koska hänellä on kannoillaan toinen veljensä, loistava etsivä Sherlock Holmes (Henry Cavill). Matkaan tulee vielä pari lisämutkaa kuin hän tapaa toisen perheeltään karanneen, nuoren markiisi Tewkesburyn (Louis Partridge), joka joutuu murhayrityksen kohteeksi. Enolan onkin vaikea vastustaa kiusausta auttaa poikaa. Enola Holmes perustuu Nancy Springerin samannimiseen kirjaan.

Sir Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes on yksi kirjallisuuden eniten versioituja hahmoja. Hänestä on tehty kirjallisuutta, elokuvia jopa tv-sarjoja, joista uusimana kuten Uusi Sherlock-sarja sekä Guy Ritcien Sherlock Holmes-elokuvat. En ole kuitenkaan vielä toistaiseksi törmännyt vastaan sellaiseen sovitukseen, jossa päähenkilönäkin onkin mestarietsivän sisko, ei hän itse.

Niinpä Enola Holmes ansaitseekin pisteitä omaperäisyydestään. Niin kuin myös siitä, että sillä on karismaattinen päähahmo. Jopa niin karismaattinen, että hänen neljän seinän ylitykset olivat elokuvalle enemmän hyöty kuin haitta. Elokuvalle ei tee haittaa sekään, että se on kastitetty tämän hetken huippunäyttelijöillä.

Elokuvan aiheita olivat itsenäisyys, naisen paikka ja erityisesti se, kuinka yhteiskunnan asettamista odotuksista ei tarvitse välittää. Tämä näkyi muun muassa piipahduksella sinä aikana oikeastikin vaikuttaneen Suffragetti-liikkeeseen ja toista puolta edustavassa tyttöjen koulussa. Mitenkään saarnaavasti se ei teemojaan käsittele, mutta SJW:eistä valittavien kannattaa kuitenkin jättää elokuva väliin.

Enola Homesin mysteeri eli äidin katoaminen oli kiehtova, vaikka olisinkin ehkä kaivannut sille hieman yllätyksellisempää loppua. Ja sitä äitiä olisi kehitetty hahmona enemmän. Hän jäi hieman yksiulotteiseksi, niin loistava kuin Helena Bonham Carter roolissaan olikin. Toki tämä on ymmärrettävää. Elokuva on tehty Enolan näkökulmasta, eivätkä lapset näe vanhemmistaan kovin montaa puolta.

Tewkesburyyn liittyvä arvoitus jäi puolestaan hieman latteaksi. Hänen murhaansa yrittävän henkilöllisyys tai motiivi eivät juuri yllättänyt, voisi jopa sanoa, että ne olivat itsestään selviä. Sen ainut tarkoitus olikin vain näyttää Enolan salapoliisikykyjä. En kuitenkaan olisi laittanut vastaan, vaikka koko tapaus olisi poistettu ja hahmo olisi tullut elokuvaan mukaan jossain toisessa asemassa.

Elokuvassa oli myös toimintaa, niin kuin hyvään Sherlock Holmes-kirjaan kuuluukin. Niistä huomionarvoisempia olivat Enolan ja salamurhaajan välinen sekä hyvin Tewkesburyn murhaa yrittävän, välienselvittelyt. En löytänyt toimintakohtauksista mitään valittamista. Ne olivat tehty hyvin, varsinkin kuin ottaa huomioon, ettei kyseessä suinkaan ole toimintaelokuva.

Enola Holmes oli juuri sopiva päähahmo tämän kaltaiseen elokuvaan eli älykäs, kekseliäs, huumorintajuinen, taitava hommassa kuin toisessakin, itsenäinen, hyväntahtoinen ja ennen kaikkea karismaatinen. Tästä kiitos taitaa kuulua suuremmaksi osasta hyvin suoriutuneelta ja yhtenä elokuvan tuottajanakin toiminut Millie Bobby Brown suoritti roolinsa jopa harvinaisen hyvin.

Valitettavasti muissa yhteyksissä hyvän roolityön tehdyn Henry Cavillin Sherlock Holmes ei päässyt samaan sarjaan kuuluisan hahmon esittäjänä kuin Benedict Cumberbatch, mutta hän muistutti enemmän lähdeteoksien Sherlock Holmesia kuin Robert Downey Jr versio hahmosta. Hänen Sherlockinsa oli totuttua myötätuntoisempi ja siten myös helpompi pitää.

Lämminsydämisempi Sherlock kuitenkin ehti jo aiheuttaa Enola Holmesille ongelmia, sillä se sai Arthur Conan Doylen perikunnan haastamaan elokuvan oikeuteen. Elokuvan tekijöillä ei kuulemma ole tekijänoikeutta kyseisenlaiseen Sherlock Holmesiin. Se kun esiintyi vasta kirjailijan myöhemmissä teoksissa. En ota asiaan kantaa, sillä en tiedä asiasta jo kertomaani tarkemmin.

Jostain syystä tavalliseksi tallaajaksi tehty ja siksi katkera Mycroft Holmesia puolestaan vihasi enemmän kuin elokuvassa nähtävää salamurhaajaa (Torchwoodin Burn Gorman). Enolaan verrattuna hieman väritön, hajuton ja mauton Tewkesbury oli hahmona erittäin hyvä, ja jopa tarpeellinen Enolan omana Watsonina. Vaikken ollutkaan kovin investoitunut kaksikon romanssiin. Muista hahmoista ei minulla juuri mielipiteitä.

Tiivistetysti Millie Bobby Brownin valinta päärooliin oli ehdottomasti muutenkin erinomaisen elokuvan suurin neronleimaus. Parantamisen varaa kuitenkin löytyi. Neljä tähteä!

Sherlock Holmes selvittää jälleen rikoksia – Tällä kertaa 2010-luvun Lontoossa

Uusi Sherlock on yksi hyväksi tietämäni tv-sarja, joka on kuitenkin jäänyt vähemmälle katsomiselle. Olen nyt korjaamassa asiaa. Nyt arvostelen sarjan ensimmäisen tuotantokauden.

Varoitus. Tämä arvostelu sisältää juonipaljastuksia sarjan tapahtumista. On myös mahdollista, että tulen paljastamaan jotain Sherlock Holmes-kirjoihin liittyvää. Lue siis omalla vastuulla.

Sodassa karaistunut tohtori John Watson (Martin Freeman) haavoittui vakavasti Afganistanin sodassa, jossa hän toimi sotilaslääkärinä. Koska rahat ovat vähissä ja Lontoossa asuminen on kallista, hän tarvitsee itselleen kämppäkaverin. Onneksi hänen kaverinsa tuntee juuri sopivan, maailman ensimmäisen konsultoivan etsivän Sherlock Holmesin (Benedict Cumberbatch).

Yhdessä parivaljakko auttaa poliisia heille ylivoimaisten tapausten selvittämisessä, joita riittääkin kiitettävissä määrin. Samalla Watson kirjoittaa blogia heidän seikkailuistaan. Tapahtumissa mukana pyörivät myös poliisivoimia edustava, Holmesiin vielä epäluuloisesti suhtautuva Lestrade (Rupert Graves) sekä Sherlockin vaikutusvaltainen veli Mycroft (sarjan tuottajanakin toimiva Mark Gatiss). 

Koska tv-sarja sijoittuu nykyaikaan, joitain asioita on ollut pakko muuttaa. Esimerkiksi Holmes ei polta enää piippua, vaan hän käyttää nikotiinilaastareita ja Watsonkin kirjoittaa dekkareiden sijaan blogia. Holmes-puritalistien ei kuitenkaan kannata huolestua. Sarja on yllättävänkin uskollinen Conan Doylen kirjoille ja se on jopa onnistunut pitämään kaiken, mikä tekee niistä miljoonien rakastamia. 

Vieläpä paremmin kuin samaa yrittänyt, amerikkalaissarja Holmes, englanniksi Elementary, joka on kyllä katsomisen arvoinen. Olen seurannut sarjaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Tai monet muut legendaarisesta hahmosta tehdyt filmatisoinnit, joita riittää. Uusimpana Robert Downey Jr:n tähdittämät Sherlock Holmes-elokuvasarja, joka myös kalpenee Uuden Sherlockin rinnalla.

Hahmotyyppi nähdään myös eri muodossa sellaisista sarjoissa. Esimerkiksi Mentalist, Bones ja House perustuu häneen, enemmän tai vähemmän. Niinpä on oikeutettua kysyä, onko taas yksi versio hahmosta tarpeen. Minusta on, ainakin niin kauan kuin hahmo jaksaa kiinnostaa ja ennen kaikkea viihdyttää katsojia. Ja itse filmatisoinnista tulee katsomisen arvoinen. Hyville elokuville ja tv-sarjoille on aina tilaa.

Pakko myöntää, että olen koukussa sarjaan, mitä ei ole tapahtunut vähään aikaan. Mikään yllätys tämä ei ole. Varsinkin kun tietää, että Uutta Sherlockia on tekemässä sarja suosikkeihini kuuluvasta Doctor Who:stakin tutut Steven Moffat ja Mark Gatiss. Eri lajityylistä huolimatta sarjojen tyyli muistuttaa kieltämättä toisiaan. Päähenkilöstä nyt puhumattakaan.

Sarjan yksi suurimmista vahvuuksista löytyi käsikirjoituksesta. Dialogi oli nerokasta ja enemmän kuin paikoittain hauskakin. Sarja ei ota itseään turhan vakavasti. Toinen vahvuus oli Holmesin ja Watsonin kumppanuus. Miehet täydentävät toisiaan hyvin. Ei kuitenkaan romanttisella tavalla, vaikka asiasta vihjataankin. Minusta vieläpä vähän turhan usein, sillä vitsi meni vanhaksi nopeasti.

Joka jakson juonikin oli erittäin monipuolinen, yllätyksellinen ja muutenkin kiehtova. Ei ihme, olihan niille annettu aikaakin tavallista enemmän. Joka jakso oli noin puolentoista tunnin mittainen eli saman pituinen kuin jotkut elokuvat. Keskimmäinen jakso teki siinä jonkinlaisen poikkeuksen. Se oli hyvä, muttei ihan niin hyvä kuin ensimmäinen ja kolmas. Kyllä, kaudella oli vain kolme jaksoa.

Mitä voisin sanoa itse päähahmoista, tai päähahmoista? He ovat kaikille edes jotenkuten tuttuja. Niille joille ei ole, kannattaa saman tien puhua Hamletistakin, Peter Panista ja Joulupukistakin. He ovat nimittäin eläneet elämänsä kiven sisällä. Toisaalta pieni lohdutuksen sana olisi paikoillaan. Sherlock itse ei tiennyt maan kiertävän aurinkoa, joten kai jokaisella on joku aukko sivistyksessä. 

Kaikilla on myös kuva siitä, millaisia hahmot oikein ovat. Riippumatta siitä, kuinka tuttuja hahmot ovat. Sarjan versiot hahmoista vastasivat minun kuvaani hahmoista täysin, niin kuin luultavasti monen muunkin. Kiitos tästä kuului niin käsikirjottajille kuin näyttelijöillekin. He todella tiesivät, mitä tekivät. Toki samaa voisi sanoa sarjan muustakin tekijäkaartista. He vain eivät olleet niin näkyvästi esillä.

Uusi Sherlock on melkein täydellinen uusintafilmatisointi maailman legendaarisemmasta salapoliisista, mutta. sarja toimii myös omana teoksenaan. Hahmojen ei tarvitse olla ennestään tuttuja. Viisi tähteä.