Näytetään tekstit, joissa on tunniste taylor steves. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taylor steves. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kirja-arvostelu: Taylor Stevensin Soluttautuja

Sain vihdoin luettua Soluttautujan loppuun, seuraavana lukuvuorossa on Dan Brownin Inferno. Siitä tulee vasta myöhemmin. Kirjoitin siitä jo jonkin verran, joten arvostelusta tulee lyhyt.


Kirja alkaa, kun selviytymisen mestari Michael saa tehtäväkseen jäljittää öljypohatan tytärpuolta. Rahaa tulee riittämiin, joten sankarittaren matka vie hänen lapsuuden kotiinsa Afrikkaan. kirja on perusjuontansa parempi. Loppu yllätti minut pienoisesti, kuten sekin ettei alun mies-nainen tiimillä tullutkaan rakkaus- tai edes seksuaalista suhdetta. Perusjuoni ei ehkä ole kummoinen, mutta toteutus korvaa sen moninkertaisesti. Niin kuin aiemminkin kirjoitin, pidin päähenkilöstä. Välissä minusta hän menetti teräänsä, muta lopussa sekin korvattiin. Kirja edusti lajityyppiään esimerkillisesti. Kirja kuhisee ainakin pinnallisesti mielenkiintoisia hahmoja. Minusta kirjan paras kohta oli ehdottomasti takauma Michaelin menneisyyteen. Ei ihme, että hänellä on joitakin ongelmia läheisyyden kanssa. Afrikka on mielenkiintoinen kohde ja paljon orginaalimpi kuin joku New York. Annan neljä tähteä.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kova nainen Afrikassa

Olen lukenut nyt Taylor Stevensin Soluttautuja-romaania. Romaanin lisäksi myös itse kirjoittaja on kiinnostava. Ajattelinkin esitellä kumpaakin.

Taylor Stevenssin lapsuus oli erikoinen, eikä välttämättä hyvällä tavalla. Hänen vanhempansa kuuluivat Children of God-nimiseen lahkoon, jossa Stevens eli eristäytynyttä elämää. Hän liikkui paljon. Lopulta Stevens on asunut liki 20 maassa. Afrikassa asuessaa hän pakeni perheensä kanssa ja nyt Stevens elääkin normaalia elämää Dallasissa. Lainasin kuvauksen kirjan kirjasta, joten sitä voi hyvällä omatunnolla epäillä. Vaikkei minulla olekaan mitään syytä epäillä tarinaa, se tekee kirjailijasta hyvin mielenkiintoisen ja sillä tavalla myös myyvän persoonan. Sluttautuja ei ole kirjailijan ainut tuotos, mutta muita ei ole vielä suomennettu ja vaikka luen kirjoja myös englanniksi, kirjan pitää olla siinä tapauksessa poikkeuksellisen hyvä.

Soluttautujan juonesta lyhyesti. Rikkaan yritysjohtajan adoptiotytär on kadonnut ja häntä on etsitty kauan laihoin tuloksin. Lopulta apuun pyydetään sankarimme Michael Monroe, joka saa avukseen häntä suojaamaan lähetetyn palkkasotilaan. Hänen matkansa vie Afrikkaan, Kameruniin ja Päiväntasaajan Guineaan. Soluttautuja on kirjana hyvä. Michael Munroe on sankarittarena uskottava. Kirja ei nouse kuitenkaan suosikkeihini, mutta jotakin kertoo se, että minulla on
lainassa Dan Brownin uusin ja Outolintu-kirjasarjan toinen osa, englanniksi tosin, enkä ole vaihtanut kirjaa kesken kaiken. Jännäreistä pitävät saavat kirjasta juuri sen minkä tilaavatkin. Itselleni päähahmon sukupuolella ei ole väliä, mutta jos joillakin on, niin en voi mitään. Kehotan kuitenkin edes kokeilemaan. Vaikka kirjailija on nainen ja samoin hänen päähenkilönsäkin, niin se ei tee kirjaa yhtään huonommaksi.