Ensiarviossa WandaVison

 Pitkä odotus on päättynyt. Marvelin ensimmäinen tuotos vuoteen, WandaVision, alkoi aika tasan viikko sitten. Nyt kerron mielipiteeni sarjan kadesta ensimmäisestä jaksosta.

Varoitus: Tämä arvostelu paljastaa yksityiskohtia WandaVisionin kahdesta ensimmäisestä jaksosta.

Wanda Maximoff (Elizabeth Olsen) ja Vision (Paul Bettany) yrittävät sopeutua idylliseen Westview-lähiöön. Koska Wanda osaa taikoaja Vision on androidi, se onistuu vain, jos he onnistuvat peittämään erikoisuutensa naapureiltaan, erityisesti vähän turhankin uteliaalta Angesilta (Katherine Hahn). Yrityksista seuraakin monia tilannekomedioista tuttuja tilanteita.

Asiaa ei auta myöskään se, että Wanda alkaa kuulla hänen nimeään kutsuvaa ääntä tai muista vastauksia sellaisiin kysymyksiin, kuin mistä he ovat tulleet Westviewiin ja kuinka kauan hän ja Vision ovat oikein olleet naimisissa. Lisäksi muitakin merkkijä siitä, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää, alkaa ilmestyä. Mitä oikein on tekeillä?

Tuskin lienen ainut, joka kaipasi jo, noin vuoden tauon jälkeen, elämäänsä hiemna Marvelin elokuvauniversumin taikuutta. Noin viikko sitten sainkin sne, mitä toivoinkin kun Disney+ starttasi WandaVision-sarjansa. Kysymys kuuluukin, että oliko sarja odottamisen arvoinen. Kahden jakson perusteella voin jo turvallisin mielin vastata, että kyllä.

Sarja oli erittäin hauska, tyylikäs, omalaatuinen ja paikka paikoin jopa yllättävän koskettavakin. Esimerkiksi ensimmäisen jakson kosinta-kohtaus liikutti, vaikkei minun laillani olisi erityisesti välittänyt Wandasta ja Visiosta parina. Sen keskiössä oleva mysteerikin on myös harvinaisen kiinnostava. Tuskin maltan odottaa saavani tietää, mistä tässä kaikessa oikein on kysymys.

Pieni varoituksen sanakin on kuitenkin paikallaan. Sarja ei kuitenkaan sovi kaikkien makuun. Ensimmäkin se on uppo-outo, voisi jopa sanoa, että oudointa MCU:ssa ja hyvällä syyllä. Lisäksi se, kuinka hauskana sitä pitää, riippuu lähinnä katsojan tunteista sitcomeja ja sen huumnoria kohtaan. Me muut, joilla ei ole ongelmia kummankaan asian suhteen nauttivat sarjasta varmasti.

Myös sarjasta tehty mainosmateriaali kannattaa jättä katsomatta. Se nimittäin paljastaa aika lailla sen kahden ensimmäisen jakson tapahtumista. Asiaa ei paranna myöskään se, että jaksot ovat harmillisen lyhyitä. Siitäkin huolimatta, että siihen hyvä syy löytyykin. Sarjanhan on tarkoitus muistuttaa sitcomeja, joiden jaksot kestävät yleensä saman verran tai joskus jopa vähemmän.

Sarjan jaksot, ainakin nämä kaksi ensimmäistä, keskittyivät hyvin paljon tyyypillisiin sitcom-arkkityyppeihin. Ensimmäsessä jakossa kestutetään yllättäen vierailulle tullutta pomoa ja seuraavassa yritettään sulautua lähiöön muun muassa kykykilpailun avulla. Kevyen tunnenelman katkaisi vain paikoittaiset muistutukset paljon synkemmästä tosielämästä.

Sarja sijoittuu kuitenkin joka jakso eri vuosiluvulle. Ensimmäisessä jaksossa eletiin 50-lukua, toisessa 60. Minulle näiden vuosikymmenien komediat ovat kuitenkin vierasta maaperää, joten en osaa, mitä sarjaa jaksot matkivat ja kuinka hyvin. Jätän sen jonkun asiantuntevamman hommaksi. Ymmmärtääkseni ainakin tunnelma on juuri oikeanlainen.

Kumpikin pääosan näyttelijä hoiti työnsä kunnialla, mutta Elizabeth Olsen oli kuitenkin sarjan ehdoton tähti. Hänen hahmostaan saadaankin eniten uusia puolia. En vähättelisi Paul Bettamyakaan, joka taisi varsin hyvin tämän komediallisemman version hahmostaan. Muutenkin ruudun kummaltakin puolelta löytyi silkaa ammattitaitoa, niin kuin sopii odottaakin.

Sivuhahmoista, joita erittäin hauskan Angesin lisäksi oli muun muassa Visionin pomo (Fred Melamed), lähiön kuningatar Dottie (Buffyn Emma Caulfield Ford) ja Wandan kanssa ystävystyvä Geraldine (Teyonah Parris) ei vielä kahden jakson perusteella voi mielipiteitä esittää. Toistaiseksi he näyttävät kuitenkin sopivan erittäin hyvin sitcom-hahmojen arkkityyppeihin.

Tiivistetyksi WandaVision alkoi hyvin lupaavasti ja odotankin sen jatkavan samalla tiellä. Tähtiä en vielä sille anna, mutta jos antaisin, niin niitä ei olisi vähemmän kuin täydet viisi.

Ensisilmäyksellä – Neiti Oikean etsintää komedian voimin

Ensisilmäyksellä on yhdysvaltalainen tilannekomediasarja, seuraa Ted Mosbya ja hänen ystäviään Manhattanilla. Juoni on mielenkiintoinen: Ted kertoo lapsilleen, miten tapasi heidän äitinsä. Trinaan menee yhdeksän tuotantokautta.

Ensisilmäyksellä (How I Met Your Mother) sisältää paljon huumoria ja kohellusta. Pidän sarjan huumorista ja sitä, että hahmojen elämä on sarjan aikana selkeästi kulkenut ajallisesti eteenpäin ja hahmot ovat ikääntyneet. Vaikka sarja onkin hauska, siinä on vakaviakin kohtauksia. Ajoittain sitä voisi sanoa jopa liikuttavaksi. Hahmot ovat uskottavia. Eikä mikään ihme, sillä ne perustuvat löyhästi sarjan luojiin, Carter Baysiin ja Craig Thomasiin. Minusta sarjassa on paljon samaa kuin Frendeissä. Vaikka Ted kertookin lastensa äidin tapaamisesta, itse sarja keskittyy enemmän kaveriporukkaan ja sen kommelluksiin. Hyvän tyypin Tedin, naistenmies Barneyn, kanadalaisen Robin taiteellisen Lilyn ja Tedin paras kaveri Marshallin tekemisiä onkin mielenkiintoista seurata. Lempihahmojani ovat Robin ja Barney. Huonona puolena mainittakoon, että sarja kestää vain noin 20 minuuttia. Se on minusta liian vähän. Sarja on jo loppunut, mikä on vähän haikeaa, mutta minusta tarinan pitkittäminen on turhaa. Loppu on herättänyt vastustusta, mutta en nyt paljasta, mikä se on. Itse en ole nähnyt viimeistä tuotantokautta, mutta olen spoilaantunut jo aika pahasti. En ole varma, että olenko nähnyt ensimmäisiä jaksojakaan. Katson sarjaa nimittäin Suomen tahtiin. sarjasta on tulossa myös spinoff, How I Met Your Dad, joka keskittyy isän etsintään. Siinä ei ole vanhoja hahmoja.