Näytetään tekstit, joissa on tunniste tohtori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tohtori. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. heinäkuuta 2017

Uutusia: Uusi Tohtori on valittu- Ja hän Jodie Whittaker!

Eilen BBC paljasti Doctor Who:n seuraavan päähenkilön eli kolmannentoista Tohhtorin esittäjän.
Valinta osui Broadchurch ja Attact the Block näyttelijä Jodie Whittaker. Hän on koko sarjan historian ensimmäinen nais-Tohtori.

Valinta muuttaa Tohtori naiseksi on mieleeni, mutta luonnollisesti asia on kuitenkin saanut jo nyt paljon vastustusta, sillä kaikki eivät nais-Tohtoria sulata. En ole juuri nähnyt naisen töitä, joten minulla ei ole hänestä mielipidettä henkilönä tai näyttelijänä. Luotan kuitenkin Doctor Who:n tekijätiimin valinneen Jodien, koska hän on paras henkilö rooliin. Ei siksi, että hän olisi nainen.

Luotan myös siihen, että hän tulee tekemään hyvää työtä roolissaan. Tietenkään en ole nähnyt vielä tositoimissa, joten mielipiteeni voi muuttua. Ainakin merkit ovat hyvät, sillä toistaiseksi en ole pettynyt yhteenkään Tohtoriin, vaan ne ovat aina olleet omalla tavallaan hurmaavia.





torstai 2. helmikuuta 2017

Uutisia: Peter Capaldi jättää Doctor Who:n

Vähän aikaa sitten sain tietää, että Peter Capaldi, toisin sanoen 12. Tohtori, on jättämässä Doctor Who-sarjan. Aivan heti hän ei kuitenlaan ole lähdössä, vaan miehen esittämästä Tohtorista pääsee vielä nauttimaan yhden tuotantokauden, vai pitäisikö sanoa sarjan, verran. Capaldi nimittäin tekee vielä tulevan, järjestyksessään kymmenenen  tuotantokauden.

Arvailut uudesta Tohtorista onkin jo alkanut. Rooliin onkin veikattu toinen toistaan suositumpia näyttelijöitä ja jopa näyttelijättäriä. Luultavasti tuleva Tohtori on kuitenkin uusi tuttavuus, niin kuin on käynnyt edellisillä kerralla.  Se, että näyttelijä olisi jokin muu kuin valkoihoinen mies saa kyllä kannatukseni, mutta muuten en osa asiaan kantaa suuntaa tai toiseen.




maanantai 8. syyskuuta 2014

Uusi kausi, uusi Doctor Who


Muutama viikko sitten alkoi Doctor Whon:n uusi kausi, uuden Tohtorin voimin. Nyt tohtoria esittää Peter Capaldi. Jenna-Louise Colemanin jatkaa roolissaan Clara Oswaldina.

Doctor Who senkun jatkuu jatkumistaan. Sarjan uudet jaksot ovat päässeet kahdeksannelle kaudelle, tai kahdeksanteen sarjaan, miten sen haluaa ajatella. Kausi esittelee uuden Tohtorin lisäksi myös sarjan uudistetun ilmeen. Mukaan mahtuu myös muuta uutta, kuten salaperäisen vihollisen Missyn ja Claran mahdollisen rakkauden kohteen, entisen sotilaan ja nykyisen opettajan, Danny Pinkin. 

Kausi alkoi viktoriaalisesta Lontoosta. Ihmiset ovat kerääntyneet katsomaan sinne tullutta dinosaurusta. Mukana on myös Madame Vastra kumppaneineen. Yllätykset eivät kuitenkaan loppuneet siihen, sillä dinosauruksen mukana Lontooseen on tullut muutakin, nimittäin Tohtori ja Clara. Tohtori tarvitsee apua. Hän uudistui vähän aikaa sitten ja poti uudistumisen jälkeisestä traumasta. Claralla oli puolestaa vaikeuksia sopeutua uuteen, vanhempaan Tohtoriin. Jakson uhka ei kuitenkaan ole dinosaurus, vaan salaperäinen, kaksikasvoinen mies, itselleen varaosia ihmisistä ottava robotti.

Toinen jakso keskittyi täysin erilaiseen tilanteeseen: Dalekiin, joka haluaa tappaa lajitovereitaan. Tohtori kumppaneineen menivät tutkimusmatkalle dalekin, jota myös Rustyksi kutsutaan, sisuksiin. Kultsi, kutistin Tohtorin! Jaksossa kysytään kaksi kysymystä: Onko Tohtori hyvä?Entä dalek?Vastaus kumpaankin kysymykseen tulikin jakson lopussa: Ehkä ja ei.

Kolmas jakso käsitteli Claran ihailemaa Robin Hoodia. Häntä ei olekaan vielä sarjassa nähty, vaikka siinä onkin vilahtanut historiallisia hahmoja silloin tällöin. Jakso oli kauden hauskin, varsinkin Tohtorin ja Robin Hoodin kinastellessa milloin mistäkin. Vankityrmäkohtaus oli jakson, jos ei koko kauden, paras. 


Uusi Tohtori hoiti hommansa mallikkaasti. Häneen tottumiseen kuluu kuitenkin aikaa. Kymmenes Tohtori on paras edelleen ja yhdestoista tulee hyvänä kakkosena. Minusta edelliset alkutekstit olivat parempia. En silti valita, sillä ne eivät todellakaan ole sarjan pääasia. Clara kuuluu Tohtorin kumppaneista parhaimmistoon. Pidin hänestä jo ennen kuin hänestä tuli Tohtorin kumppani. Nainen esitettiinparisa jaksossa ennen sitä. Tohtorin kumppaneista korkealle sijoittuvat myös Rose ja Amy Pond, mutta niihin en mene nyt sen tarkemmin.

Kahdeksas kausi on ainakin tähän asti ollut taattua Doctor Who:ta. Huonoa jaksoa ei ole vielä ollut. En tiedä, tuleeko siitä paras kausi, mutta sarjan taso ei ole kuitenkaan laskenut. Se on pääasia. Peter Capaldista tuskin tulee parasta Tohtoria. Hänellä on isot kengät täytettävänään. Se tuo jopa sarjaan oman, tuoreen näkökantansa. Kauden alku ansaitsee neljä ja puoli tähteä. Lopuksi haluan kiittää Yleä, joka näyttää Doctor Who:n vain päivä sen ensiesittämisen jälkeen. Nopeaa toimintaa, siitä minä pidän.