Uskollinen-Trisin tarina tulee päätökseensä

Blogini on keskittynyt viime aikoina Veronica Rothin Outolintu-trilogiaan. Arvostelen vielä sarjan viimeisen osan, Uskollisen. Tämän jälkeen siirryn jo muihin aiheisiin.

Juonipaljastuksilta en vieläkään voi välttyä. Kirja kuin seuraa suoraan edellisen osan tarinaa, niin kuin loogista onkin. Tämä teksti paljastaa luultavasti myös lisätietoja kirjasarjan pohjalta tehdyistä selokuvista, niin julkaistuista kuin julkaisemattomistakin.

Edellisen osan lopun seurauksena Tris on vankilassa petturuudesta syytettynä. Osastomattomat ovat ottaneet johdon Tobiaksen äidin Evelynin johdolla ja vanha osastojako on hajotettu. Kaikki eivät kuitenkaan ole valmiita tyytymään tilanteeseen, varsinkin kuin heille selvisi Kaupungin ulkopuolellakin olevan elämää. Kaupungissa kyteekin kapina.

Kirja oli pienoinen pettymys. Teksti on aiempien osien lailla todella sujuvaa ja viihdyttävää. Tarina alkoi kuitenkin toistamaan itseään. En tiedä, kuinka monta kapinaa kirjasarjaan sisältyikään. Nuorten kirjojen kliseistä ei vältytty, esimerkkinä tästä mainittakoot aiemmin puuttunut kolmiodraama. Se sai kuitenkin melko pienen osasn.

Kirja äityi välillä pitkäveteiseksi, varsinkin geeneistä puhumiseen käytettiin liikaa aikaa. Tapahtumapaikka vaihtui kaupungista ulkomaailmaan. Vaikka vaihto toikin piristystä tarinaan, alueen tuntemus olisi tehnyt siitä luultavasti viihdyttävämmän. Itse en bongannut juuri tuttuja paikkoja. Tosin maailmaa tutktttiinkin lopulta suhteellisen vähän.

Tapahtumapaikan lisäksi Uskolliseen on lisätty jotain muutakin uutta. Nyt Tobiaskin saa puheenvuoron. Valitettavasti Tobiaksen ja Trisin luvut eivät juuri eronnut toisistaan. Aina itsekään en muistakun, kuka toimi juuri sillä hetkellä kertojana. Ilman lukujen otsikoita kertojia olisi olut vaikea erottaa toisistaan.

Niin Tobias kuin Triskaan eivät olleet kirjassa parhaimmillaan. Tris muuttui paikoittain ärsyttäväksi kaikkitietäjäksi ja Tobias ei tehnyt juuri muuta kuin kierinyt itsesäälissään. Missä on edellisen osan vahvat päähahmot? Joku neuvoikin, että heidän ystävien kannattaa jättää Uskollinen väliin. En kuitenkaan menisi vielä niin pitkälle.

Kirjan tarina on aina ollut scifiksi harvinaisen epäuskottava. Ajatelkaa vaikka Nälkäpelejä. Ainakin minä uskoisin kyllä, että tositv voisi saada extremeja muotoja ja luokkaeroja nyt on aina ollut ja voi olla, että tulee aina olemaankin. En ole laskenut sitä kuitenkaan viaksi, fiktion ei tarvitsekaan olla uskottavaa. Pakko kuitenkin myöntää, että Uskollinen vei epäuskottavuuden uusiin ulottuvuuksiin.

Uskollisen loppuu genrelleen epätyypillisesti. Vaikka se on lähtökohtaisesti hyvä asia, olisin ehkä itse lopettanut sen jollakin muulla tavalla. En voi mitään tuteelle, että se on tehty sellaiseksi lähinnä shokkiarvon takia. Samaa tosin voisin sanoa muutamasta muustakin kirjan kohdasta. En tietenkään paljasta loppusta sen enempää. Se selviää netistä, jos et jaksa lukea kirjaa.

Lopetan nyt positiiviseen. Kyllä sitäkin lopusta löytyi. Kirjassa selvisi muun muassa Trisin äidin tarina, mikä toi kirjaan piristävää vaihtelua. Lisäksi se peilasi menneeseen maailmaan. Siihen, miten meni pieleen. Toimintaakin oli ihan kiitettävästi. Joten jaksoin kyllä lukea kirjan loppuun asti ilman suurempia vaikeuksia.

Kaiken kaikkiaan Uskollinen ei ollut aivan edeltäjiensä veroinen. Ei se kuitenkaan ihan niin huono

Missä outolintu-siellä Jeanninen joukot

Veronica Rothin luoman Outolintu-saagan toisen osan, Kapinallisen, elokuvaversio on nyt arvostellut. Arvosteluvuoro siirtyykin nyt kirjalle. 

Varoitus: Teksti spoilaa sarjan aikaisempaa osaa, Outolintua. Lue siis omalla vastuullasi.

Kapinallisen tarina jatkuu suoraan siitä, mihin edellinen kirja päättyy: Tris on päässyt ystävineen pakoon Terävien pahaa johtajaa Jeannea, mutta vaara ei ole vielä läheskään ohi. Tappiostaan suivaantuneena Jeannette jahtaa nyt häntä ja muita outolintua entistä suuremmalla innolla, onhan hänellä puolellaan iso osa Rohkeista. Löytyykö turvapaikka vai pitääkö heidän taistella?

Tris painii myös omien demoniensa kanssa, sillä hän potee syylisyyttä tapettuaan olosuhteiden pakosta ystävänsä. Hänen vanhempansakin kuolivat samassa taistelussa. Tapahtuvat heijastuvat hänestä haavoittuneen käden lisäksi myös henkisestikin. Trisillä on vaikeuksia tarttua aseisiin, eikä hän välitä enää omasta hengestäänkään ja hän tekeekin siksi harkitsemattomia päätöksiä.

Jos pidit kirjasarjan ensimmäisestä osasta, pidät melko varmasti myös tästäkin. Nopeatempoinen juoni tempaisi minut mukaansa. Juonenkäänteet myös paljastuivat sopivassa tahdissa. Juonenkehittelystä kirja saakin ehdottomasti plussaa. Sitä oli myös helppo seurata, vaikka välillä piti muistuttaa itselleen, kuka kukin on. Sivuhahmoja nimittäin kirjassa riittää.

Tris saattaa vaikuttaa aluksi heikolta. Järkyttävät tapahtumat vaikuttivat häneen erittäin syvästi, mika tuo hahmoon uskottavuutta. Hän kuitenkin saa kirjan aikana tahdonvoimansa ja elämänilonsa takaisin, mikä tuskin yllätti ketään. Muutkaan hahmot eivät jää pelkäksi koristeiksi. Esimerkiksi Tobias eli Neljä on muutakin kuin Triskin mielitietty.

Myös sivuhahmot onnistuivat hyvin. He olivat tarpeeksi moniulotteisia. Sivuhahmoista pidin eniten Cristinasta ja Uriahista. Vähiten Osastottomienjohtajasta ja Tobiaksen äidistä (tuskin iso paljastus) Evelynistä. Luultavaksi siksi, koska Tris ei pitänyt hänestä. Kirjan kertojan näkökulma vaikuttaa aina myös lukijan mielipiteeseen, ainakin minuun.

Genreensä nähden kapinallisessa oli suhteellisen vähän väkivalta ja se aika siististi kuvattu. Toimintakohtauksia on kuitenkin riittämiin, ei kuitenkaan läheskään yhtä paljon kuin vaikka Nälkäpeleistä. En siis todellakaan jäänyt kaipaamaankaan lisää väkivaltaa. Sitäpaitsi kirjassa oli paljon muutakin mielenkiintoista sisältöä.

Kirja ei ollut turhalla romantiikalla pilattu. Sitäkin kyllä löytyi, joten parisuhdedraaman ystävät eivät joudu pettymään. Trisin ja Tobiaksen suhde ei kuitenkaan viennyt huomiota muulta toiminnalta. Lisäksi kirjasta puuttuu nuorten kirjoille tyypillinen kolmiodraama tai kielletty rakkaus. Niin kuin jo elokuvan arvostelussa mainitsinkin.

Kapinallinen on mallikelpoinen nuorten dystopia. Tuskin kuitenkaan luen sitä toista kertaa. Neljä tähteä. Sarjassa on myös kolmas osaUskollinen, jonka olenkin jo lukenut. Arvostelen sen seuraavaksi.

Taistelu vapaudesta- ja oikeudesta olla erilainen

Nälkäpeli-sarja aloitti nuortendystopioiden voittokulun. Nyt tätä perintöä jatkaa Veronica Rothin Outolintu-sarjan toinen osa, Kapinallinen. Nyt arvostellussa on siitä tehty elokuva.

Luin saman tarinan myös kirjana vähän ennen elokuvan katsomista, joten se voi vaikuttaa arviooni. Niin hyvässä kuin pahassakin. Lähinnä pahassa, sillä kirja on melkein aina elokuvaa parempi, niin kuin myös tässä tapauksessa. Nyt keskityn kuitenkin pelkästään elokuvaan. Kirja-arvosteluni tulenee myöhemmin.

Ennen arvostelua menen kuitenkin perusjuoneen. Ihmiset on jaettu viiteen eri luokkaan: Sopuisiin, Vaatimattomiin, Uskaliaisiin, Rehteihin ja Teräviin. Jokaisella osastolla on oma päähyveenään, jota he yrittävät pitää yllä joskus äärimmäisinkin keinoin. Kaikki eivät kuitenkaan tunne kuuluvansa vain yhteen ryhmään. Näitä kutsutaan divergeneiksi, suomeksi outolinnuiksi.

Yksi näistä outolinnuista on erkoiskykyjä, kuten erilaisten simulaatioiden hallintakyvyn omaava, elokuvan päähenkilö Tris Prior (Shailene Woodley). Ensimmäisessä osassa hän joutuikin sen takia maan pakoon poikaystävänsä Neljän (Theo James) kanssa. Heitä jahtaa häikäilemätön terävien johtaja, Jeannette (Kate Winslet), jonka tarkoituksena on tuhota outolinnut maan päältä.

Kapinallinen-elokuva on pahasti kynitty versio kirjasta. Varsinkin lopusta oli karsittu paljon, jopa liikaakin. Juonikin on hivenen erilainen tai jopa enemmänkin kuin hivenen, jos nyt rehellisia ollaan. Kirjasarjan superfanit voivat siis pettyä. Onneksi en kuulu niihin, vaikka niistä pidinkin. Nimittäin kaikki tarpeellinen oli kuitenkin mukana. En siis voi valittaa.

Juoni oli enemmän kuin ok, parempi kuin nuortille suunnatussa fiktiossa keskimäärin. Puutthan siitä nykyään jo nuorten kirjoissa melkein pakollinen kolmiodraama. Elokuva ei loistanut yllätyksellisyydellään, vaikka aina ei tiennytkään, mikä on totta ja mikä ei. Itsekin yllätyin ainakin kerran asiaan liittyen. Niin vanha kuin ”se olikin vain unta”-kikka onkin. 

Hahmoista lähinnä Trish kehittyy johonkin suuntaan, muut jäivät auttamatta sivuosaa, vaikka Kate Winslett ja osastottomien kapinajohtajaa näyttelevä Naomi Watts onnistuivatkin rooleissaa. Toki uusia puolia löytyy hahmoista, jos toisestakin. Ei kuitenkaan tarpeeksi. Inhokkini oli edellisen osan tapaan Markus ja Peter. Pidin taas ymmärrettävästi pienen osan saanesta Cristinasta.

Sitten tuotantoasioihin. Erikoistehosteet olivat juuri niin korkealaatuisia kuin pitääkin. Erilaiset simulaatiot tarjoavatkin silmäkarkkia kyllin, varsinkin lopussa. Kyseiseen karkkilaatuun sai tutustua myön muuten, sillä niin lavasteet kuin puvustuskin hoidettiin mallikkaasti. Leffan toimintakohtaukset olivat puolestaan hieman tylsiä. Ne olisivat kaivanneet lisää kekseliäisyyttä.

Elokuvan pääpaino tosin olikin draamalla, joka ehkä toimii kohderyhmään, mutta ei niinkään minuun.Toinen asia, mitä olisin kaivannut oli huumori. Mutta toisaalta, se ei olisi sopinut elokuvan henkeen. Siksi en laske huumorin vähäisyyttä elokuvan viaksi. Sen sijaan liian imelän ja lopullisen tuntuisen lopun pistän. Koukku puuttuu täysin, enkä nyt puhu siitä kuuluisasta kapteenista.

Rankkaisin Nälkäpelit edelleen paremmaksi. Niin kirjana kuin elokuvanakin. Kapinallinenkaan ei onneksituottanut pettymystä. Neljä tähteä. Ilman edellisen osan katsomista tai ainakin kirjan lukemista, elokuvaa ei kuitenkaan kannata edes harkita.