Elämää ilman sähköä (JUONIPALJASTUKSIA)

Katsojat pääsivät seuraamaan ihmiskunnan selviytymistä sähköttömässä maailmassa jo yhden tuotantokauden ajan. Tarjolla on vielä toinen, samalla Revolutionin viimeinen kausi. 

Ensimmäisellä kaudella tapahtunutta: Vallanhimoinen tyranni Sebastian Monroe saatiin nujerrettua ja sähköt palautettua. Mutta vain hetkeksi. Sähköjen palauttamisen seurauksena ydinohjukset Yhdysvaltalaista suurkaupunkeja kohti. Niinpä sähköt piti sulkea katastrofin välttämiseksi. Sähköt ehtivät olla päällä kokonaiset kuusi sekunttia.

Toinen kausi alkaa tyypillisestä pikkukaupungista, johon sankarimme ovat majoittuneet. Miles (Billy Burke) kulkee nyt Stu-nimellä. Rachel (Elisabeth Mitchell) auttaa isäänsä kaupunkilaisten parantamisessa. He toimivat kylän virallisina lääkäreinä. Charlieta puolestaan etsii veljensä tappanutta Monroeta, kosto mielessään.

Muualla Aaron palaa kuolleista. Tällä kaudella hänellä onkinihan oma, muista hahmoista erillinen storylinensa. Siihen menen myöhemmin tässä tekstissä. Oman seikkailunsa saa myös Neville, joka ottaa tehtäväkseen kostaa vaimonsa murha. Hän päättääkin soluttautuaheihin ja tuhota ryhmittymän sisältä päin.

Hahmot tekevät liikaa tyhmiä päätöksiä, mutta vähemmän kuin viimekaudella. Toisaalta, niin tekee oikeat ihmisetkin. Suosikkini on useimman muun inhokki Charlie. Miles ja Rachel puolestaan ovat sarjan suola, syylisyyden tunteineen kaikkineen. Aaronin tarina sai mielenkiintoisia piirteitä, mutta sen ratkaisu pilasi storylinen.

Aaronin storylinesta puheenollen. Nanot, oikeesti. Sen vielä hyväksyn, että Aaron selviää mystisesti ja sen, että hänelle kehittyy pyrokinesisia kykyjä. Mutta en sitä, että ne “kyvyt” ovatkin vaarallisella tavalla Jumalan kaltaisia sähköhiukkasia, nanoja. Se meni jo liian pitkälle. Ei vähiten siksi, että Jumala-veratus on nin käytetty, eikä sarja löytänyt siitä juuri mitään uutta.

Kauden pahikset eli Patriootit ovat varteenotettava uhka. Yllätyin, että kansallismielisissä Yhdysvalloissa tehdään sarja, jossa patriootit ovat pahiksen paikalla. Tosin siitä voi olla montaa mieltä, että näiden patrioottien näkemykset maastaan vastaisivat suurinta osaa amerikkalaisista. Käytännössä ryhmittymä ei poikkea ensimmäisellä kaudella nähdystä Monroesta.

Monroe nähdään tälläkin kaudella. Vaihteeksi hyvisten puolella, ainakin osittain. Se toteuttaa jo hieman ennalta-arvattavaa kaavaa, että aikaisemman kauden pahis liittoutuu hyvisten kanssa nykyisen kauden pahista vastaan. Tosin hyvis on sarjassa hieman tavallista venyvämpi käsite. Yksi hyviksistä mm. aiheutti koko sähkökatkon, tarkoittamattaan tosin.

Jotkin asiat eivät eivät ole muuttunut viime kaudella. Sarjan konsepti on edelleen kiinnostava, toteutus puolestaan viihdyttävä, joskin paikoittain epäuskottava. Minua jäi vaivaamaan erityisesti se, miten esimerkiksi luoteja riittää, vaikka niiden teollinen valmistus on lopetettu jo yli 16 vuotta sitten. juonta on onneksi tuoreistettu. Lopputuloksena sarja onkin enemmän kuin keskinkertainen.

Kausi loppui kesken. Tämä ei muuten haittaisi, mutta niin loppui sarjakin. Kolmatta kautta ei siis nähdä. Ilmeisesti sarja ei onnistunut vakuuttamaan amerikkalaisyleisöä. Neljä tähteä.

Pimeyden kuningattaret- ja olento vauhdissa

Olipa kerran- sarjan neljännen kauden 14. jaksossa Unforgiven, joka jatkaa viime jaksossa alkanutta Pimeyden kuningattarien tarinaa.

Aikaisemmin tapahtunutta: Druella De Vill, Ursula ja Rumble pääsivät Storybrookeen väitettyään haluavansa parantaa tapansa. Nyt he haluavat viimeisenkin jäsenensä herättää henkiin viimeisenkin jäsenensä Pahattaren. Lisäksi meille selvisi, että Snowlla ja Charmingilla on salaisuus ja Emmalla saattaa olla taipumuksia pahuuteen.

Tämän viikon takaumat liittyvät Snown, Charmingin ja Pimeyden kuningattarien yllättävään yhteistyöhön Reginan kirouksen estämiseksi. Pimeyden kuningattaret haluavat tietää, miten kirous murretaan. Siinä voisi auttaa Viisauden Puu, joka antaa viisauttaan vain niille, joilla on puhdas sydän. Se on siis eräänlainen tuomitseva Wikipedia.

Epätoivoiset sankarit suostuvat auttamaan heitä, sillä heidän vaihtoehtonsa ovat vähissä. He pääsevätkin puulle suurimmaksi osaksi kommelluksitta. Mitä nyt pari vartijaa saa surmansa ja sankarit yrittivät hiipiä puulle ilman Pimeyden kuningattaria. Sitten tapahtuukin jotain yllättävää. Puu ei annakaan sankareille tarvittua tietoa. Syy: Snow on raskaana, eikä puu tiedä, tuleeko lapsesta hyvä vai paha.

Takauman viimeisesssä vaiheessa Pahatar tulee tapaamaan heitä yksin. Hänellä ja Snowlla on jotain yhteistä. Nimittäin myös pahatar on raskaana, minkä vuoksi Pahatar haluaa estää kirouksen hinnalla, millä hyvänsä. Snow ei kuitenkaan suostu yhteistyöhön. Takaumat loppuvat siihen. Oletan, että tarinasta saadaan tietää enemmänkin. Varsinkin sankarien salaisuudesta.

Nyt päästäänkin siihen, mikä on häirinnyt minua koko sarjassa, tässä jaksossa vielä enemmän: Snow ja Charming ajattelevat niin kapeakatseisesti kuin olla ja osaa. He ovat kruunanneet itsensä sankareiksi, jotkat eivät voisi tehdä mitään pahaa. Pahat taas ovat yksinkertaisesti pahoja.
Ilmeisesti myös Pahattaren lapsi, joka on viaton kaikeen tähän. 

Eikö heidän pitäisi juuri uskoa ihmisten hyvyyden? Onko heidän tekopyhyydellään mitään rajaa? Ilmeisesti ei, sillä koko jakson ajan he ovat pelännyt salaisuuden paljastumista. Salaisuuden, josta he eivät ole tuntenut syyllisyyttä kolmeen ja puoleen kauteen. Anteeksi vaahtoamiseni. En tiedä, miksi asia häiritsee minua niin paljon.

Storybrookessa Snow näkee painajaisia, eikä Charmingkaan saa unta. He sopivat tekevänsä kaikkensa, jottei heidnä ah niin kamala salaisuus paljastuisi, koskaan. He päättävät seurata uusien tulokkaiden jokaista liikettä. Liikkeissä onkin seuraamista, sillä pahikset varastavat Rumblen puodista salaperäisen laatikon. 

Toisaalla Regina ja Henry keksivät, että ensimmäisellä kaudella tuttu August, toisin sanoen Pinokkio, voisi auttaa. Valitettavasti poika ei kuitenkaan muista mitään aikuisuusajastaa, ei edes Emman suosiollisella vustuksella. Turhautunut Regina uhkailee poikaa, mistä Geppetto ei pidä. Ilmiselvästä syystä. Storyline loppuu tältä viikolta Reginan pyytäessä anteeksi ja Gepetton antaessa Augustin Storybrookeen tuomat tavarat.

Viikon kolmas storyline liittyy Emmaan ja Koukuun. Koukku ei kerro, miten hän tuntee Ursulan. Ehkä se selviää katsojille myöhemmin. Aluksi asia vaivaa Emmaa. Lopulta Emma kuitenkin päättää uskoa Koukkuun, eikä udella enemmän. Kohtaukseen liittyy mm. puhe Emman vanhempien uskosta ihmisten hyvyyteen.

Mikäköhän se Koukun suuri salaisuus on? Olen kuullut veikattavan, ainakin puoliksi leikillään, että Koukulla ja Ursulalla oli suhde, kunnes Koukku petti Ursulaa Pahattaren kanssa. Näin ollen Koukku olisi Pahattaren lapsen isä. En usko sitä hetkeäkään, mutta pakko myöntää käänteen olevan erittäin mielenkiintoinen.

Nyt takasin viikon pääätarinaan. Charming seuraa heitä poliisiautolla ja ratsaa, luvatta tietenkin, Druellan epäreilun upean auton. Hän löytääkin laatikon, mutta valehtelee Emmalle auton olevan tyhjä. Nyt he tietävät, mitä kaksikko aikoo. He päättävätkin piilottaa Pahattaren jäännökset. Pahikset pääsivät kuitenkin yllättämään heidät.

Emman pitää vakavasti päivittää “valheen paljastajansa”. Ei sillä, että se olisi toiminut ennenkään. Itseasiassa Snow taisi jossain jaksossa sanoakin sen olevan harvinaisen hyödytön. Emman tunteet kuin estävät kyvyn käytön. Vai pitäisikö sanoa “kyvyn”. Tässäkin jaksossa Pelastajalle valehdellaan päin naamaa, eikä hän huomaa mitään.

Katsojille ilmenee, että Pahattaren henkiin herättämiseen tarvitaan muutakin kuin laatikkoa. Nimittäin niiden verta, jotka ovat satuttaneet henkiin herätettyä, tässä tapauksessa Pahatarta eniten. sankarien verta. Tässä yhteydessä se kertoo jo paljon, sillä laittoihan Regina hänet kirjaston alle. Mitä vielä pahempaa Snow ja Charming olisivat voineet tehdä. Pahikset saavatkin pahattaren herätettyä.

Nainen lupaa, ettei hän kerro heidän salaisuuttaa, vaan tekee jotain paljon pahempaa. Niinpä Snow päättää pyytää Reginan apua. Hänen pitäisi työskennellä kaksoisagenttina. Asetelma on kieltämättä mielenkiintoinen jatkon kannalta. Snow myös paljastaa heidän salaisuutensa. Jollakin tavalla hän ja Charming aiheuttivat Pahattaren lapsen kuoleman. Auts! Melkeinpä ymmärrän Pahatarta.

Olin väärässä. Snown ja Charmingin salaisuus ei ole mitenkään laimea. En kuitenkaan usko, että sarjalla nimittäin on pokkaa laittaa sankarien tappamaan lapsen, edes välillisesti. Lopussa selvisi myös se, mitä laatikossa oli. Se oli eräänlainen helistin. Mielenkiinnolla odotan, tekeekö se jotain muuta. Esimerkiksi jotenkin houkuttelee Pahattaren lapsen Storybrookeen.

Lily

Teoriani on, että Lily, Emman takaumissa tapaama häntä varastamaan auttanut tyttö, on Pahattaren tytär. Melkeinpä toivoisin, että olisi ja hänet nähtäisiin vielä sarjassa. Eri näyttelijänä luultavasti. Onhan Emmakin jo aikuinen. Siihen en ota kantaa, kuka lapsen isä olisi, vaikka mietinkin asiaa jakson aikana.

Lisää paljastuksia on tulossa, mutta ei mitään yhtä mielenkiintoista. Bellellä on ilmeisesti uusi poikaystävä/korvikemies Will Scarlett. Henry puolestaan löytää kuin löytääkin jotain Augustin tavaroista. Nimittäin kuvan ovesta, joka vie Kirjailijan luokse. Saa nähdä, miten tämä juoni vielä menee. Tällä kaudella se on kulkenut hitaasti muiden asioiden ollessa pääosassa. Ehkä se vielä muuttuu.

Olen hivanen yllättynyt, että Belle ja Will on yhdessä, vaikka Belle pitääkin pahoista pojista. Ensinnäkin en usko, että Belle pääsisi miehestään yli niin nopeasti. Tai no, onhan välissä toki puoli vuotta, mutta silti. Lisäksi, eikä Will seurustele Punaisen kuningattaren kanssa. Se selvisi Olipa Kerran spinn offissa Wonderlandissa. Mitähän parille on tapahtunut?

Tarina alkaa saada vauhtia, vaikka pidän vieläkin enemmän Frozen-storylinesta, ainakin toistaiseksi enemmän. En kyllä vastusta tätäkään. Tilanne alkaa muuttua pikkuhiljaa mielenkiintoiseksi. Neljä ja puoli tähteä.

Lentopelkoisen kauhu - Muiden tylsyys

En juuri katso lento-onnettomuudesta kertovia elokuvia, mutta jokin aika sitten tein poikkeuksen. Katsottavana oli trilleri Passengers.

Lentokoneen matkustajat rupattelevat mukavia ilman huolen häivää. Kunnes lentokone alkaa käyttäytyä omituisesti. Lopulta se putoaa. Yllättäen pieni joukko ihmisiä selviytyy onnettumuudesta. Selviytyjillä ei ole helppoa, joten apuun pyydetään terapeutti Claire Summers (Anne Hathaway). 

Yllättäen jokaisen kertomus onnettomuudesta poikkeaa toisista todella paljon ja lentoyhtiön edustaja näyttää salailevan jotain. Pisteenä ii:n päälle selviytyjiä vakoillaan ja heitä alkaa katoamaan vähitellen. Kuinka pitkälle lentoyhtiö on valmis menemään totuuden peittelyssä? Ja ennen kaikkea, mikä se totuus on.

Varoituksen sana. Tätä elokuvaa ei kannata katsoa, jos suunnitelmissa on matkustaa johonkin lentokoneella. Tämä taitaa olla suurimmalle osalle ilmiselvää, mutta sanoimpa sen kuitenkin. Lisäksi teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia. Pyrin kuitenkin olemaan paljastamatta liikaa, joten voit lukea tekstin kohtuullisen huolettomasti.

Arvioni saattaa kertoa enemmän minusta kuin elokuvasta, mutta minusta Passeger oli tylsä. Trilleriksi kutsuminen on jo liioittelua. Se ei ole mitään erityisen pelottava tai jännittävä. Suurin osa ajasta menee ihmissuhteiden vatvomiseen ja epäloogisuuksien bongaamiseen, joita elokuvasta löytyy ihan liikaa. Niinpä itse mysteerille jää vain vähän aikaa.

Claire oli pidettävä, joskaan ei mitenkään moniulotteinen hahmo. Anne Hathaway sopi rooliinsa. Itse olen vähemmän naisen elokuvia nähnyt, mutta ainakin tässä hän teki vakaan roolisuorituksen. Muihinkin rooleihin on laitettu suhteellisen tunnettuja näyttelijöitä. He eivät kuitenkaan onnistu kannattelemaan elokuvaa loppuun asti.

Elokuvan eduksi on sanottava, että epäkiinnostavimmat hahmot poistuivat elokuvasta aika heti. Ja hyvä niin. Valitettavasti jäljelle jäävät jajksavat kiinnostaa vain tiettyyn rajaan saakka, eikä heihin saa tarvittavaa yhteyttä. Minkä vuoksi hahmojen kohtalo on aika yhdentekevä, vaikka loppu jaksoikin yllättää tiettyyn rajaan saakka.

Valitettavasti lopputulos oli viihdyttävämpi kuin itse matka, mikä kertoo jo jotain elokuvan tasosta. Draamana se menettelee, trillerinä ei. Kaksi tähteä. Kuuluisista näyttelijöistä ja yllättävästä lopusta.

Aivotonta hupia zombien valtaamassa maailmasa

Zombit ovat nyt kuumaa kamaa. Niitä käsittelee myös SyFyn ja Asylum-tuotantoyhtiön suhteellisen tuore Z-Nation-sarja.

Maailmassa riehuu zombie-epidemia. On riehunut jo kolme vuotta. Toivo ei ole kuitenkaan vielä menetetty, sillä kokeellisen lääketestailun yhteydessä tuomittu rikollinen Murphy saa immuniteetin zombien puremalle. Murphy pitää viedä Kaliforniassa sijaitsevaan Yhdysvaltojen viiimeiseen toimivaan laboratorioon.

Sarja seuraa suhteellisen tavallisista ihmisistä koostuvan ihmisten yrityksestä tavoitteen saavuttamiseksi. Suhteellisen siksi, että kaksi ryhmän jäsentä kuuluivat kansalliskaartiin. Heitä auttaa Citizen Z, arktisessa bunkkerissa zombeja turvassa olevalta tietokonenerolta, joka työskenteli ennen zombi-maailmanloppua NSA:ssa.

Zombiegenre ei ole minulle vieras, mutta olen enemmän muunlaisen yliluonnollisen toiminnan ystävä. Minulle kuitenkin suositeltiin sarjaa, joten päätin tutustua sarjaa. Lisäksi satuin löytämään sen Netflixistä juuri kuin mietin uutta katsottavaa. Toinen vaihtoehtoni oli Psykoon perustuva The Bater Hotel, jonka katson ehkä myöhemmin, kun saan revolutionin toisen tuotantokauden katsottua.

Nyt itse arvosteluun. Z-Nation on viihdyttävä zombie-sarja, vaikkei olekaan genrensä paras. The Walking Dead uppoaa paremmin, sillä siinä on enemmän ihmiselementtejä ja sitäkautta realistisuutta. Pidän kyllä Z-Nationistakin. Maailmassa on kyllä tilaa vielä yhdelle genren sarjalle, ehkä jopa elokuvallakin.

Z-Nation ei ota itseään liian vakavasti, mikä onkin sarjan paras puoli. Ei mikään ihme. Onhan sarja the Asylun-tuotantoyhtiöllä, jonka tuotoksia on mm. niin huono, että se on melkein hyvä Sharknaro.
Sarja sopii zombieräiskinnän ystäville, muiden ei kannata vaivautua, vaikka sarjan juonikaan ei ole huonommasta päästä. Yhtään zombieräiskinnän faneja väheksymättä.

Z-Nationin hahmot vaikuttavat aluksi hieman yksiulotteisilta, mutta onneksi asia korjaantuu kauden edetessä. Pidän erityisesti kakoskomentaja Roberta Warrenista ja Citizen Z.stä. Myös Doc ja vasta toisessa jaksossa esiintyneestä 10 000:sta. Kyllä, häntä sanotaan oikeasti siksi, sillä niin monta zombia poika suunnittelee tappavansa.Vähiten Murphystä. Muut menettelivät.

Löytyykö sarjasta mitään uutta ja ihmeellistä? Eipä juuri. Siitäkin huolimatta se käy ihan hyvästä zombieviihteestä. Kolme ja puoli tähteä.

Pimeyden kuningattaret tulevat – Oli Storybrook valmis tai ei

Huippusuosittu fantasiasarja Olipa kerran, Once Upon a Time tuli vihdoin takaisin pitkältä talvitauoltaan. Jakso alkaa melko suoraan siitä, mihin kauden ensimmäinen puolikas jäi.

Olipa Kerran on edennyt neljännen kauden 13. jaksoon, jonka nimi on Darkness on the Edge of Town. Atrvostelen tavalliseen tapaani jokaisen jakson erikseen. Teksti sisältää juonipaljastuksia.

Aikaisemmin tapahtunutta: Lumikuningatar voitettiin, mutta hänen jälkeensä uhkaksi muodustui valtaa halua Rumble, joka karkotettiin kaupungista. Hänestä vielä kuullaan, sillä Pimeän olento kerää itselleen liittolaisia kauden puolivälissä esiintyvistä Pimeyden kuningattarista eli Pahattaresta, Ursulasta ja Druella De Villesta.

Paljon muutakin tapahtui. Regina rakastui Robin Hoodiin, mutta menetti tämän. Emma seurustelee Koukun kanssa, jonka Rumble manipuloi auttamaan itseään. Sen takia, keijut ovat vangittuna Velhon hattuun. Heidän auttaminen on ykkösprioteetti, mutta muuten Storybrookessa eletään rauhan aikaa. Ainakin toistaiseksi.

Jakso alkaa Rumblen kootessa Pimeyden kuningattaret Pahattaren linnaan. Itse linnan omistajan tietämättä. Takaumat jatkuvat hänen luvatessa antaa heille kaikille onnellisen lopun, mutta siihen tarvitaan heidän kaikkien apua. Naiset suostuvat hieman epäröiden yhteistyöhön. Onhan kaikilla jotain, mitä he haluavat enemmän kuin mitään muuta.

Saamme myös tietää Druella De Villen kyvyn: Hän osaa suostutella eläimiä. Näppärä taito, mutta ei vedä vertoja Pahattaren kyvylle. Druella De Villen näyttelijä hoitaa homman kotiin, vaikka hänen kykynsä ei vakuuttanutkaan. Ursula on pienoinen pettymys, mutta toisaalta meri on hänen elementtinsä. Maalla hänen kykynsä on lonkeroiden tuoma ulottuvuus.

Yhteistyö toimii. Druella de Vill käskee kirousta vartioivien torakoiden väistyä, Pahatar poistaa sitä vartioivan tulen ja Ursula noukkii kirouksen lonkeroillaan. Rumple saa kuin saakin kirouksen. Siinä on pieni mutta. Kirousta vartioi myös Fantasiasta tuttu demoni Chernabog, joka metsästää henkilöillä, joilla on potentiaalisin riski pahuuteen.

Rumble toimii odotetusti ja jättää Pimeyden kuningattaret selviytymää keskenään. Hieman yllättäen he selviytyvät, vaikkeivat saakaan demonia surmattua. Tai ehkei niin yllättäen, nähdäänhän heidät nykyajassakin. Kohtaus kuitenkin osoittaa, että naiset pystyvät yhteistyöhön. Jakson takaumat loppuvat siihen.

Pimeyden kuningattaret ovat hyvä lisä sarjaan. He myös tuovat sarjaan jotain uutta: Koskaan ennen pahikset eivät ole työskennelleet näin tiiviisti yhdessä. Se on virkistävää. Pidän heidän välisestä kemiastaan. Pahatarta näkisin mielelläni enemmänkin. Ehkäpä vielä jossain vaiheessa. Kolmikosta tulee taatusti vielä takaumia. 

New Yorkissa Rumble kokoaa joukkojaan. Ursula hänellä jo on ja he hakevat myös Druellan , jonka aviomies menetti juuri kaikki rahansa. Hänelle jää vain erittäin upea auto ja turkki. Olen kateellinen autosta. Rumble lupaa auttaa häntä, niin kuin Ursulaakin ja kertoo suunnitelmistaan löytää salaperäinen kirjan kirjoittaja ennen hyviksiä. 

Storybrokessa Snow jatkaa opettamista, Regina on taas pormestari, Henry jatkaa koulunkäyntiä muiden kaupungin lastenkkanssa, Emma toimii seriffinä sekä Hook ja Belle yrittävät keksiä keinoa keijujen vapauttamiseksi. Lisäksi Reginalla, Emmalla ja Henrylla on edelleen käynnissä “operation Mongoose” eli operaatio Reginan onnellisen lopun saamiseksi etsimällä kirjailija.

En pidä vieläläkään satukirja-storylinesta. Siinä pahikset ja Regina syyttävät jotain muuta omasta epäonnestaa ja kaikkien mielestä siinä ei ole mitään pahaa. Toivon kirjoittajan sanovan heille, että luotte itse oman onnellisen loppunne. Jos ei ole onnistunut vielä, niin ihan oma syynne. Minä vain kirjoitan tarinoita ylös. Niin tuskin kuitenkaan tapahtuu.

Belle saa apua eräältä Oxfordilaiselta professorilta ja keksiikin keinon. Sankarit ryhtyvätkin tuumasta toimeen. Tai lähinnä Regina. Muut katsovat vierestä. Vähän taikuutta ja keijut ovat taas vapaita, mutta niin on jokin muukin. Eihän mikään suju kuin strömsöissä, ei tässä maailmassa. Pakko sanoa, etten keijujakaan juuri kaipaillut.

Keijuille pidetään juhlat. Sininen keiju istuu yksin. Veikkaan, että syy liittyy joko hänen tietoihinsa tai tekopyhyyteensä. Mene ja tiedä. Regina ja Emma kysyvät häneltä kirjailijasta, mutta keiju tietää vain sen, että kirjailija ja Velho ovat eri ihmisiä. Tai ainakin väittää tietävänsä. Keskustelu keskeytyy, kun ulkona kuuluu jotain.

Äänten aiheuttajaksi paljastuu takaumistakin tuttu demoni. Emma ja Regina yrittävät tuhota sen taikuudella, mutta onnistuvat vain ajamaan olennon tiehensä. He saavat apua yllättävältä taholta, nimittäin Ursulalta. Rumblella on suunnitelmia kirjailijan löytämiseksi. Sitä varten liittolaisten pitää mennä Storybrookeen.

Ursula kertookin sankareille mitä olento haluaa. Maksua vastaan tietenkin. Hänen ja Druellan pitää päästä Storybrookeen. Regina ja Emma suostuvat hieman epäröiden, joten diili tehdäänja Ursula paljastaa heille tietonsa. Pahiksen suunnitelman ensimmäinen vaihe alkaa. Tieto ei kuitenkan riitä yksin olennon tuhoamiseen.

Onneksi Emmalla on suunnitelma. Olento on taikuutta, joten se tuhoutuu kaupungin ulkopuolella. Niinpä he johdattavat sen kaupungin rajalle ja onnistuvatkin tuhoamaan demonin. He päättävät pitää lupauksensa, Snown ja Charmingin vastustuksesta huolimatta. Heitä olisi kannattanut uskoa. Pahikset pääsevät toiseen vaiheeseen eli Rumblen päästämiseen kaupunkiin. 

Lopussa on vielä luvassa muutama olennainen paljastus. Ensinnäkin Rumble oli se Bellen löytämä avulias proffa, niin kuin jotkin jo arvasivatkin. Toiseksi demoni ei suinkaan ollut Reginan perässä, niin kuin hahmot ajattelivat,vaan Emman. Jostain syystää en ollut asiasta yhtä yllättynyt, kun pitäisi. Lisäksi Pahatar ei olekaan kuollut. Hän on hengissä, ainakin jossain muododsa.

Viimeiseksi katsojille paljastuu, että Snowlla ja Charmingilla on menneisyys Pimeyden kuningattaren kanssa. Menneisyys, jonka he haluavat pitää salassa. Kuulemma siitä saamme tietää enemmän seuraavalla viikolla. Luulen kyllä, että se on loppuen lopuksi aika kesy. Toivottavasti olen väärässä ja sarja yllättää minut.

Jakso oli tuttua Olipa Kerran-tasoa. Luvassa oli jonkin verran yllätyksiä ja huumoriakin. Paras oli jälleen Regina ja hänen I suppose we should go out and see what's killing property values this time” kommentti. Hyvää oli myös Reginan ja Emman yhteistyö. Ursulan ja Rumplen kämppäkaveruus taas ansaitsisi oman komediasarjansa. Demonikin oli makea, vaikkei siitä juuri vastusta ollutkaan.

Huonoksi puoleksi voisin sanoa hyviksien ja elossa olevien Pimeyden kuningattarienkin, tyhmentäminen puhtaasti juonellisista syistä. Miksi Pimeyden Kuningattaret päästettiin sisään, eikä heiltä edes otettu kutsumiseen tarvittua kääröä pois? Tai takaumankin jälkeen Pimeyden kuningattaret luottavat Rumbleen? Esimerkkejä mainitakseni.

Jakso oli melko perinteinen kauden aloitus, vaikka kausi onkin jo puolessa välissä. Se kertoi lisää kauden pahiksista ja asetelman loppujaksoja varten. Kokonaisuudessaan kauden aloitus oli hyvä, ehdottomasti odotuksen arvoinen. Neljä ja puoli tähteä.

Olipa Kerran - uutisia

Olipa kerran, alkuperäiseltä nimeltään Once upoa a time on taas täällä. Se jatkuu kolmannen kaudsen 13. jaksolla nimeltä Darkness on the Egde of Town. Teen siitä arvostelun, niin  kuin muistakin kauden jaksoista, heti katsottua jakson.

Aika on rahaa – Kirjaimellisesti

Jokin aika sitten tein jotain, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan. Katsoin elokuvan tv:stä. Kyseinen filmi oli Justin Timberlaken tähdittämä scifiseikkailu In Time.

Lähitulevaisuus. Ihmiset lopettavat ikääntymisen täytettyään 25-vuotta. Kuulostaako hienolta? Niin minustakin. Valitettavasti siinä on koukku. Ihmiset nimittäin saavat samalla vain yhden vuoden elinaikaa. Onneksi elinvuodet toimivat rahan tavoin, joten niitä voi saada lisää mm. tekemällä töitä. Valitettavasti niillä pitää maksaa kaikki eläminen, minkä vuoksi köyhiä kuolee päivittäin. 

In Timen päähenkilö on Will Salas (Justin Timberlake), jolle rikas mies antaa kaikki elinvuotensa tappaen samalla itsensä. Valitettavasti aikansa lainvalvoja, aikavahti Raymond Leon (Cillian Myrphy) pitää Williä murhaajana. Onhan hänellä kädessään paljon ylimääräistä aikaa. Siitä seuraa paljon toimintaa, yhteiskuntakritiikkiä ja ennen kaikkea juoksemista.

Elokuvan lähtökohta on kiinnostava. Se tuo mieleen äskettäin tulleen Matt Damonin tähdittämän Elysiumin, josta pidin. Idealla on jopa vertailukohtaa nykyajasta. Riittääkö aika-kysymyksen aika-sanan voisi korvata rahalla. Valitettavasti elokuvassa ajatus on korvattu täysin toiminnalla. Pelkkä sanoma ei riitä, jos aiheesta ei osaa sanoa mitään erikoista. 

In Time on yhdessä asiassa poikkeuksellista scifiä. Siinä ei nimittäin ole juurikaan futuristisia laitteita. Lukuunottamatta eräänlaista ajan siirto-välinettä, joka toimii luottokortin tavoin. Muuten esimerkiksi kännykät on korvattu puhelinkopeilla. Itse olisin kaivannut enemmän scifielementtejä, kuten litteitä tietokoneita tai lentäviä autoja.

Elokuva ei kero paljon maailmansa tausta. Minua olisi kiinnostanut erityisesti se, miksi joku keksi käyttää aikaa valuuttana ja miten ihmiset suotuivat tähän. Muutenkin pieni selitty olisi ollut poikaa. Miksi aika on tehty helposti varastettavaan muotoon? Nytkin kiinnitetään paljon huomiota pankkikorttien yms. turvallisuuteen.

Toteutus oli perus Hollywoodia. Niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvää oli tuotannolinen laatu. Elokuva näytti ja tuntui kauniilta, eikä vauhtiakaan olla unohdettu. Elokuva on siis tehty rautaisella ammattitaidolla. Pahaa oli tietty kliseisyys ja sitä kautta myös enalta-arvattavuus. Monet juonelliset ratkaisut tuntuvat siltä, että tekijät menivät siitä, mistä aita on matalin.

Henkilöt ovat yksiulotteisia, helposti ennustettavia ja epäkiinnostavia, mutta niin myös monessa muussakin scifissä. Yksikään niistä ei noussut ylitse muiden, mutta ei inhokiksikaan. Jotkin hahmot käyttäytyvät epäuskottavasti. Esimerkiksi jos olisit rikkaan perheen tytär noinkin äärimmäiseen aikaan, lähtisitkö jonkun vasta tapaamasi rentun perään oman henkesi uhallakin? En minäkään.

In Time jää hieman valjuksi. Se on ihan ok, muttei tajunnan räjäyttävä. Kyllä sen parissa kuitenkin viihtyi koko elokuvan ajan. Muka hauskasti voisi jopa sanoa, että elokuvan katsominen ei ollut ajan hukkausta. Kolme tähteä.