perjantai 3. lokakuuta 2014

Ilmoitus: Olen lomalla

Vietän ensiviikon Etelän lämmössä, joten en kirjoita blogiin silloin. Tulen kuitenkin jo heti viikon kuluttua takaisin.


Tunnetut fiktiiviset viikingit

Vähän aikaa sitten kirjoitin viikinki aiheisesta dokumentista. Dokumtista innostuneena käyn läpi joitakin viikinki-aiheista fiktiota ja kuuluisia fiktiivisia viikinkejä.

Viikingit-sarja: Viikingit kertoo legendaarisesta viikinkisoturin Ragnar Lodbrokista, joka perustuu vieläpä löyhästi oikeaan historialliseen henkilöön. Yksi suurimmista juonikuvioista on viikinkien ryöstöretket Englantiin. Sarjassa sivutaan myös mukavasti viikinkijumalia ja heidän uskontojaan. Historian lisäksi näemme vauhdikkaita taisteluja, jännittäviä juonikuvioita ja visuaalisesti hienosti totetutettua kuvamatskua.
Vaikka sarja on paras, ja ainut, viikingeistä näkemäni, sitä on syytetty historiallisesti epätarkaksi. Kyllä se osittain onkin, viikingit esimerkiksi puhuvat englantia. Oma mielipiteeni on, että ei sarjaa kannata dokumenttina ottaa, mutta kyllä siitä faktojakin varmasti löytyy. Lisäksi se voi, niin kuin omassa tapauksessani, innoittaa viikinkeihin tutustumiseen. 

Itselleni sarja oli pienoinen pettymus, koska odoten Spartacusta viikingeilla maustettubna, jostain kummallisesta syystä. Sarja alkoi kuitenkin pikkuhiljaa maistua ensimmäsitä kautta vähän aikaa seurattuani. Sarjassa on paljon hyvää. Tunnelmanluonti on onnistunut yleisesti ottaen kohtalaisen hyvin. Tarina ei sekään ole kovin monimutkainen, mutta jaksaa silti pitää otteessaan jo ihmisten erikoisten tapojen takia. 

Michael Crichtonin The Eaters of the Dead: Eaters of the Dead sai aiheensa 900-luvulla eläneen arabialaisen suurlähettilään ja oppineen Ahmed Ibn Fahdlanin vanhoista käsikirjoituksista. Ibn Fahdlan karkotetaan suurlähettilääksi silloisten bulgaarien maille Volgan varrelle, koska hän on koti-Bagdadissa sekaantunut väärään naiseen. Matkallaan Ibn Fahdlan kohtaa joukon pohjanmiehiä, viikinkejä, jotka yllättäen saavat tiedon kotiseutujaan uhkaavasta vaarasta. Näin päähenkilö joutuu taistelemaan itselleen vieraan kansan puolesta.

Kirjasta on tehty myös elokuvam 13. soturi, jossa pääosaa näyttelee Antonia Banderas. En ole nähnyt kyseistä elokuvaa, joten en voi sitä lähteä arvostelemaan. Sama tilanne on kirjan kohdalla.

Harald Hirmuinen: Harald Hirmuinen on Dik Brownen piirtämä sarjakuva, koka kertoo kuvitteellisesta viikinkipäälikko Haraldista. Työkseen Harald lähinnä ryöstää englantilaisia ja ranskalaisia linnoja. Haraldilla on tyhmänsitkeä "adjutantti" Orm Onnekas ja muu viikinkivenemiehistö. Haraldin perheeseen kuuluu lisäksi vaimo Helga, poika Hamlet ja naimaikäinen tytär Hulda.

True Bloodin Eric Northman: Ennen vampyyriksi muuttumistaan Eric oli huoleton viikinkiprinssi. Asia kuitenkin muuttui hänen vamhempien kuollessa Missisipin vampyyrikuninkaan ansiosta. Viikinaikaan pääsee sarjassa tutustumaan juuri Ericin takautumissa. Niitä ei kuitenkaan ole turhan paljon.

Thor: Thor menee ehkä aiheen sivusta. Kyseessä on hahmo, jonka perustuna on viikinkien mytologia, mutta itään muuta yhteistä Thor-sarjakuvilla tai elokuvilla ei viikinkeihin ole. Thor on siitä huolimatta yllättävän viikinkimäinen ilmestys.

torstai 2. lokakuuta 2014

Vampyyrejä Nykissä

Luin Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin The Strain-trilogian aikaa sitten. Siitä on tehty myös sarja, josta olen muutaman jakson, nyt onkin jonkinlaisen alustavan arvion aika. 


Maailma on hulluna vampyyreihin, enkä minä tee tässä asiassa poikkeusta. Vaikka suurin vampyribuumi onkin ohi, siihen vastaa vielä ainakin yksi sarja, The Strain (suom. Vitsaus). The Strain kertoo ympäri maailmaa leviävästä viruksesta, jolle altistuneet muuttuvat verenhimoiseksi vampyyreiksi.
Lentokoneellinen ihmisiä löytyy kuolleena, kukaan ei tiedä miksi. Tarinan päähenkilö on tapausta selvittämään lähtenyt Dr. Ephraim "Eph" Goodweather tiimeineen. Mutkan kautta juttuun liittyvät myös sairas miljönääri ja kenties vanhuuden höperönä ohitettu, mutta kaiken nähnyt keskitysleiriselviytyjä Abraham Setrakian. Eph on hivene kusipäinen, mutta hänellä on loppuen lopuksi sydän paikallaan, joten vaikka hän ei kuulu lempihahmoihini, en häntä kuitenkaan erityisemmin inhoa, keskitysleiriselviytyjä ja badass-vanhus on sen sijaan kiinnostavampi. Muihin hahmoihin en ole ehtinyt juuri tutustumaan. 

Vampyyrit ovat sarjan ehdottomasti coolein osa, tietylä tapaa he ovat jopa pääosassa. Nämä vampyyrit eivät puhu, eikä pussaa. He muistuttavatkin enemmän The Walking Deadin Kulkioita, kuin Houkutuksen täydellisiä kultapoikia. Sarjassa on yhdistetty loistavasti vanhaa vampyyrilegendaa ja uusia piirteitä. 


Kauhuna sarja on hyvin perinteinen, minusta enemmän hyvällä kuin pahalla tavalla. Lajityypille poikkeuksellinen tieteellinen suhtautumistapa tekee on mukavaa vaihtelua. Vampyyreiksi muuttumista on mielenkiintoista seurata, vaikka siinä tietääkin heti, mitä tuleman pitää. Tähän mennessä paras kohtaus oli äärimmäisen pahan kätyrin (natsin, luonnollisesti) muutos hirvittävästä olennosta, hienostuneeksi mieheksi.

Vaikka sarjan alussa on paljon hyvää, on siinä huonoakin. Esimerkiksi kukaan ei huomaa rakkaiden muuttumista tai ruumiishuoneelta karanneita ruumiin näköisiä hahmoja. Kukaan sairaista ei halua mennä lääkäriin, ilman mitään järjellistä syytä. Sarja on lisäksi ennalta arvattava, muillekin kuin kirjat lukeneille. Hyvä sarja Vitsaus-kirjojen, vampyyrien ja kauhun ystäville. Muille ei niinkään. Kuitenkin kirjat olivat luonnollisesti parempia, joten liikaa ei pidä sarjalta odottaa. Annan 4 tähteä.



keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Olipa Kerran - sarjan jäätävä neljänne kauden aloitus

Se alkoi viimein! Nimittäin Olipa Kerran, engalanniksi Once Upoa A Timen, neljäs kausi, joka vieläpä avaa Frozenin Skandinaviaa muistuttavasta maailmasta.



Olipa kerran- sarjan 4. kausi alkoi myrskyisissä tunnelmissa, kirjaimellisesti. Arendellen hallitsijapariskunta on vedenvarassa. Jakson takaumat koskevat kaikki Elsan ja Annan tarinaa. Se onkin loogista, sillä pitäähän uudet hahmot esitellä. Nähtiin jaksossa myös kohtaus Reginan menneisyydestä, mutta ei takauman keinoin.

Nykyaikana Elsa yrittää sopeutua edes jotenkin Storybrookeen, mikä ei ole todellakaan helppo tehtävä. Paikalliset Storybrooken asukit puolestaan vatvovat Reginan ja Robinin suhteen yllättävää käännettä: Marianin ilmestymistä. Kuka antaa kääpiön nimeltä Unelias, englanniksi Sleepy, auton rattiin? Se on sama kuin palkaisi Jörön, Crumpy, lasten synttäreille. Lopputulos on, että kukaan ei naura.

Kauden ensimmäinen jakso johdatteli katsojansa sujuvasti Frozenin maailmaan. Pidin erityisesti Elsan ja Annan takaumista, jotka korostivat enemmän siskosten välisiä suhteita kuin tarinan romanttista puolta. Svenkin oli mukana. Samoin peikot, vieläpä uskottavasti tehtynä. Elsan puku on onnistunut. Se näyttää täsmälleen siltä, kun Elsan tavaramerkiksi muodostuneen puvun pitääkin näyttää. Näyttelijävalinnat olivat onnistuneita, vaikka en heitä ennestään tuntenutkaan.



Snow ja Charming jäivät tällä viikolla pienemmälle osalle. Ihan hyvä ratkaisu. Emman ja Koukun suhdetta kyllä jaksettiin valvoa. Rumbelin juoni toi mukaan Fantasia-elokuvasta tutun velhonhattu. Se olikin koko juonikuvion kiinnostavin asia. Toiseksi mielenkiintoisin on se, miksi Rumbel ja Belle vain päättivät kaapata jonkun tyhjillään olevan kodin. Jos he halusivat muutosta, eikä Rumbel olisi voinut vaikka taikoa palatsin heille. Kaunotar ja Hirviö - tarinan fanit saivat tällä viikolla herkkua kuuluisan tanssikohtauksen muodossa.

Reginan juonittelukohtaukset olivat kiinnostavia. Saa nähdä, miten siinä käy. Toivottavasti Regina ei päädy pahan puolelle, ainakaan kokonaan. Sydney, a.k.a. taikapeli, on mukana kuvioissa. Hyvä niin, sillä sarja kyllä tarvitsikin loistavaa Giancarlo Espositoa. Lisäksi Sydney-raukan oli jo aikakin päästä vankilastaan. Pitääköhän Regina vieläkin muitakin vankeja? Se siitä hyvästä ihmisestä. Tosin muutkaan hahmot, edes ns. Hyvät, eivät muistaneet koko miestä, joten miksi Reginankaan olisi pitänyt.


En vielä tiedä, mitä mieltä olen Marianista. En oikeestaan mitään. Hän on niin “vanilla”, niin kuin Regina mainitsikin. Kyseessä oli jakson paras vuorosana. Robinin valinta ei yllättänyt, joskin se yllätti, että valinta piti tehdä niin nopeasti. Eikö Robinille voitu antaa yhtään aikaa sopeutua tilanteeseen? Minusta Reginan ja Emman oven läpi-kohtaus oli yksi jakson parhaita. Se muistutti Frozenin Elsan ja Annan samanlaista kohtausta.


Kaiken kaikkiaan jakso oli onnistunut. Hyvä kauden alku, hyvälle sarjalle. Olipa Kerrasta taitaa tulla ensimmäinen sarja, jonka jokaisen jakson yritän arvostella, edes jollakin lailla. Innolla jään seuraamaan, mitä sarjassa tulee seuraavaksi tapahtumaan. Tiedätte kyllä, kuinka monta tähteä (5) antaisin.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kun Jumala saa tarpeekseen



Jumala on saanut tarpeekseen ihmiskunnasta ja lähettää tuhoa kylvävän, yllättävän helposti tapettavan enkelilegioonan Maahan. Pieni ja pippurinen porukka ihmisiä syrjäisessä lounaskuppilassa päättää kuitenkin taistella olemassaolonsa puolesta. He saavat onneksi odottamatonta apua itse Jumalalle selkänsä kääntäneeltä arkkienkeli Mikaelilta. 

Legion on yksi niistä elokuvista, josta näkee kaiken tarpeellisen jo trailerissa. Eli erikoistehosteet ja taistelukohtaukset olivat ensiluokkaisia, tarina ei niinkään. Ideassa oli kyllä potentiaalia. Siitä olisiin saatu mielenkiintoinen jakson vaikkapa Supernaturaliin, pienillä muutoksilla tosin. Potentiaalia ei kuitenkaan saavutettu missään vaiheessa.

Pidin kuitenkin jostain yksityiskohdista, nimittäin synkästä tunnelmasta. Siihenkin kuitenkin puutui nopeasti. Riivatut ihmiset olivat sentään miltei pelottavia, varsinkin se alun mummo. Mummo-kohtaus olikin elokuvan paras. Myös Mikaelin ja Gabrielin lopputaistelu oli katsomisen arvoinen. Mikaelin olisikin pitänyt olla elokuvan kiistaton päähenkilö. Samaa tosin ajattelin jo Domionin kohdalla.

Itse hahmot jäivät etäiseksi. En kiintynyt yhteenkään heistä missään vaiheessa. Ei ihme, sillä jokaisessa oli vain kaksi ulottuvuutta. En osannut surra yhdenkään hahmon kuolemaa millään tasolla. Edes se, että tunsin ison osan näyttelijöistä ei parantanut asiaa tai ehkä Arrowin Thea Queniina tutun Willa Hollandin kohdalla.

Itse olisin lisännyt elokuvaan myös sen toisen puolen, nimittäin Luciferin ja kumppanit. Missä he ovat tässä tarinassa? Ihmiskunnan tuhoutuessa, demoneilla olisi siitä varmasti sanansa sanottavana. Jos ei muuten, niin ihan Jumalaa vastustaakseen. Muutenkin mielenkiintoisia kysymyksiä jäi vastaamatta. Mitä tapahtuu kuolleille ihmisille. Ottaako Jumala he vai menevätkä kaikki Helvetiin? Vai johonkin ihan muualle?



En pitänyt elokuvan loppuratkaisusta. Se jätti liikaa auki ja oli muutenkin kliseinen. Vai eikö joku ole nähnyt pääparin ajavan auringonlaskuun. On kuitenkin olemassa yksi syy, minkä takia elokuva kannattaa katsoa: Se auttaa Domininionin maailmaan pääsemistä. Elokuva ansaitsee kaksi ja puoli tähteä, jos ei muusta niin ainakin sen pohjalta tehdyn sarjan takia. Hyvänä päivänä ehkä jopa kolme.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Salaiset kansiot - Kulttisarja paranormaalien tapahtumien tutkimisesta

Salaiset kansiot sai aikanaan kulttimaineen. Valitettavasti sarja on jäänyt itselleni vieraaksi. Netflixin myötä voin korjata asian.



Salaiset Kansiot on varmaan melkein kaikille edes jollakin lailla tuttu, mutta kertaus on opintojen äiti. Sarja kertoo kellarien arkistoihin syvälle kaivautunut ufouskovaisesta Fox Mulderista ja häntä valvomaan lähetetty skeptikosta Dana Scullysta. He työskentelevät pienellä X-files -osastolla, jonne arkistoidaan FBI:n selvittämättömät tapaukset. 

Rikostutkintojen ohessa Mulder yrittää saada selkoa avaruuden muukalaisten vierailuista maan päällä ja samalla löytää oman mystisesti kadonneen siskonsa. Sarjan luonteeseen kuuluu, että jokainen jakso toimii itsenäisesti, lukuunottamatta muutamaa "mytologia"-jaksoa. Jaksoa, jossa keskitytään avaruusolioihin ja niiden ympärillä olevaan salaliittoon. Kuitenkin ns. viikon monsteri-jaksot ovat minusta kiinnostavampia.

Päähahmojen välinen kemia on ehdottomasti sarjan parasta antia. Kiitos siitä taitaa kuulua niin näyttelijöille kuin taitaville kirjoittajillekin. Hahmot ovat helposti samaistuttavia, joskin minusta Scullyn liika skeptisyys alkoi olla jo kauden loppuvaiheessa epäuskottavaa. Nainen on nähnyt jo ties vaikka mitä, mutta silti kaikki uusi otetaan vastaa erittäin epäuskoisesti. Lieventävä asianhaarana voisi sanoa, että Mulder puolestaan uskoo kaiken, joten jokin vastapaino on hyvä olla. 

Kauden paras ja yllättävin jakso on “Eve”, joka kertoo ihmisten kloonaamisesta. Sen loppu oli yllättävä, teema kiinnostava ja toteutuskin parasta a-luokkaa. Paras pahis puolestaa oli joka paikkaan mahtuva mutantti Eugene Victor Tooms. Hän oli juuri tarpeeksi pelottava.

Vaikka Salaisista kansioista onkin kulunut jo yli noin 20 vuotta, se on harvinaisen ajaton tv-sarja. Toki poikkeuksiakin on, esimerkiksi ajan muoti ja tekniikka voivat herättää nykykatsojissa lähinnä huvittuneisuutta. Esimerkiksi kun Mulder pohjustaa uutta tehtävää, hän heijastaa valokuvat dioina seinälle tai tietoa etsitään mikrofilmeilta. Miten silloin ennen saatiin yhtään mitään aikaan? Myös jotkin teemat ovat auttamattomasti vanhanaikaisia.

Sarjan suosion syitä ovat sen yllättävän synkkämielinen tunnelma, apokalyptiset tulevaisuudenkuvat sekä uskomattomat juonenkäänteet. Juonenkäänteitä riittää. Ensimmäisestä kaudesta löytyy niin ufoja, salaliittoja, mörköjä, kummituksia ja luonnonihmeitä mutanttien muodossa. Jos kyseiset asiat ovat mieleesi, sarjaa kannattaa seurata. Siis jos jostain syystä et ole sitä jo tehnyt. Viisi tähteä.

perjantai 26. syyskuuta 2014

S.H.I.E.L.D - agentit maailmaa pelastamassa- Halusi maailma sitä tai ei

Vähän aikaa sitten amerikassa jatkui Marvel’s Agents of S.H.I.E.L.D. Suomessa sarja käynistyy Foxilla 5.10 alkaen eli vain kaksi viikkoa U.S.A:n ensiesiintymisen jälkeen.



Marvel’s Agents of S.H.I.E.L.Din toinen kausi alkaa toisen maailmansodan ajasta. Oman sarjansansa vuonna 2015 saava agentti Carter takavarikoi natseilta suuren määrän aarteita. Hän pakkaa ne laatikoihin ja käskee miehiä viemään ne turvaan. Nykyaika. Agenttimme on pahassa pulassa. Viime kauden tapahtumat tekivät ryhmästä pakolaisia. Muu maailma ei nimittäin näe eroa S.H.I.E.l.D:n agenttien ja kauhistuttavan HYDRAN välillä. Nyt S.H.E.I.L.Din agentit toimivat Coulsonin johdolla salaisessa tukikohdassa nimeltä Leikkikenttä.

Työt kuitenkin jatkuvat. Skye ja May tarkkailevat muastanpörssin kauppaa entisen S.H.E.I.L.D:in agentin ja HYDRAN agentin välillä. Diili keskeytetään, mutta HYDRAN agentti, jokaisen koskemansa materiaalin fyysiset omaisuuden saava Creel, onnistuu pakenemaan ja saamaan haluamansa kansion. Näin vauhdikkaasti alkoi Marvel’s Agents of S.H.I.E.L.Din toinen kausi. Loppujakso menikin mukavasti Creelin kanssa taistelemiseen. 


Kausi esitteli uusia hahmoja, niin liittolaisia kuin vihollisiakin. Hyvin synkkinä tunnelmineen nykyinen Marvel’s Agents of S.H.I.E.L.D on kuin toinen sarja. Muutos on ensimmäisen kauden tapahtumien takia looginen, mutta en voinut olla miettimättä, mitä se tarkoitttaa muun ryhmän kannalta. Varsinkin kun Coulson on muuttumassa synkempään suuntaan. 

Lucy Lawlessin näyttelemän agentti Isabelle Hartleyn kuolema oli turha. Miksi hehkuttaa suositun näyttelijän tuloa sarjaan ja tappaa hänet heti alkumetreillä? Toisaalta, en ole varma Isabellen kuolemasta. Sarjassa voi käydä mitä vaan. On siis hyvin mahdollista, että hahmo nähdään vielä kauden aikana, hyvässä tapauksessa vielä makeiden erikoiskykyjen kanssa.

Fitzin kohtalo surettaa. Sympaattinen hahmo on vajonnut niin kauas. Kaiken lisäksi vielä hänen paras ystävänsä ja rakkauden kohteensa Simmons lähti kaiken logiikan vastaisesti. En näe siihen muuta syytä, kuin tekijöiden halu luoda väkisin yllättävä juonenkäynti kauden alkuun. Simmons nähdään kauden toisen jakson kuvissa, mutta en tiedä, onko kyseessä Fitzin mielikuvitus vai oikea Simmon. Toivon jälkimmäistä.

Skye oli koko jakson ajan tylsä, oikea mini-May. Harmi, sillä hahmo oli ensimmäisen kauden kiinnostavin. Minulla ei ole mitään mayta vastaa, päinvastoin. Hahmo on kiinnostava. Kaksi Mayta on kuitenkin liikaa. Sen sijaan Skyen ja Wardin Hannibal Lecter – toisinto oli kyllä mielenkiintoinen, ainakaan jos sitä ei korosteta kauden aikana liikaa. 
Jakso oli erittäin hyvä, muttei sentään täydellinen. Se esitteli mallikkaasti uuden S.H.I.E.L.Din, vaikka ainahan jotakin valitettavaakin on. Minua ainakin jäi kiinnostamaan, mihin suuntaan sarja vielä menee. Neljä ja puoli tähteä. Kauden toisen jakson nimi on Heavy is the Head. Katsottavaksi jää, pystyykö se pitämään tason korkealla.