torstai 17. huhtikuuta 2014

Jäistä koko perheen seikkailua

Frozen – huurteinen seikkailu on Disneyn uusin koko perheen elokuva, joka on saanut kiitosta niin arvostelijoilta kuin katsojiltakin. Lisäksi elokuva palkittiin sekä parhaan animaatioelokuvan että kappaleen ”Let It Go” Oscar-palkinnoilla tänä vuonna.

Frozenissa prinsessa Anna (äänenä Kristen Bel) lähtee etsimään siskoaan kruununperijä Elsaa (äänenä Idina Menzel), jolla on hallussaan mahtavia voimia. Samalla Anna yrittää pelastaa maansa ikuiselta talvelta. Apunaan hänellä on vuoristomies Kristoff ja Kristoffin poro Sven. Frozenin kerrotaan saaneen inspiraatiota H.C. Andersenin Lumikuningatar-sadusta. Kovin paljon se ei siitä lainaile, vaan tarina on ihan omanlaisensa. Vaikka elokuvasta on myös suomeksi dubattu versio, katsoin sen alkuperäisillä äänillä. Suosittelen muillekin samaa, sillä varsinkin laulu kohtauksissa alkuperäiset ääninäyttelijät onnistuivat loistavasti.

Frozen toi tyyliltään, ja varsinkin hahmojen ulkonäöltä mieleen Disneyn neljän vuoden takaisen musikaalin Kaksin karkuteillä. Hahmot voisivatkin olla sukulaisia. Frozen oli kuitenkin parempi. Alun pikku-Anna muistutti omaa pikkusiskoani, mikä katsomiseen nosti katsomisen tunnepuolta. Alun tunnelma kuin oli muuten synkähkö. Laulut olivat elokuvassa suuressa osassa ja hyviä ne olivatkin. ”Let it go” voitti Oscarinsa ihan ansiosta. Se jää päähän niin paljon, että elokuvan alussa varoitus olisi paikallaan. Muutkin laulut onnistuivat. Siskokset olivat hyvin tehty. Anna oli helposti samaistuttava kaikessa ujoudessaan. Anna oli myös elokuvan positiivisin ja samalla naiivein hahmo.  Hänelle kuului myös disney-historian realistisin heräämiskohtaus. Toinen alun disney-normeja rikkuva kohtaus oli Elsan huomautus: Et voi naida miestä, jonka tapasit juuri. Teema näkyy toisessakin kohtauksessa, jossa sen sanoi Kristoff. Elsa oli minusta hahmoista ehdottomasti mielenkiintoisin. Hänen kamppailunsa voimien hallitsemisessa oli erittäin surullista katsottavaa. Minulle tuli mieleen, että Elsan kyky luoda lunta ja jäätä olisi jäätävä ase valtakunnan vihollisia vastaan. Vitsi oli puoliksi tahallinen. Tosin odotan vieläkin niitä esikoisen kykyjä. Anytime now! Elsa olikin hahmona paljon viileämpi ja itsensä hallitsevampi kuin siskonsa. Jää-vitsi taas, mutta kuvaus sopii Elsaan.  Sisarusten välinen suhde olikin elokuvan parasta antia. Sivuhahmot jäivät paljon pinnallisemmiksi. Olafia ilmankin olisi pärjätty, vaikka hän huumoria mukaan toikin. Kristoff ja Sven oli minusta hyvä pari, vaikka eläin side kick on niin nähty. Peikot olivat hauskoja ja olihan heillä oma tehtävänsäkin tarinassa. Elokuvan tunnelma vaihtele keveästä seikkailuelokuvasta, todella synkkään, yllättävänkin paljon koko perheen elokuvaksi. Minusta pahiksen juoni oli todella vanhanaikainen, eikä muutenkaan hahmossa ollut kehumista. Tosirakkaus oli taas mukana disneyn – elokuvien kaavan mukaisesti, mutta ei kovinkaan ennalta-arvattavasti. Suomalaista ilahduttaa aina saunan ja porojen mainitseminen. Suosittelen katsomaan Honest - trailerin Frozenist: Se oli hauska, niin kuin Screen Junkien videoilla on tapana. Kaiken kaikkiaan Frozen oli hauska, hieman surullinen ja laadukas animaatio. Ota nenäliinat mukaan, sillä roskia voi tulla silmään yllättävän helposti tätä elokuvaa katsoessa. Suosittelen katsomaan, jos ei muuten niin elokuvan suosion takia. Annan neljä ja puoli tähteä. Puoli meni tietystä kliseisyydestä ja pahiksesta. 

Linkki Honest traileriin: https://www.youtube.com/watch?v=Zb5IH57SorQ



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti